52002DC0105

Kertomus Ruotsin pohjoisten alueiden maataloutta koskevan pitkäaikaisten kansallisten tukien järjestelmän soveltamisesta vuosina 1996-2000 komission päätöksen 96/228/EY mukaisesti Komission neuvostolle esittämä Itävallan tasavallan, Ruotsin kuningaskunnan ja Suomen tasavallan Euroopan unioniin liittymisestä tehdyn sopimuksen 143 artiklan 2 kohdan mukaisesti

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO

1.1. Yleistä

1.2. Viitejakso

1.3. Pohjoisen tuen laskentamenetelmä

1.4. Määrittäminen

1.5. Ruotsin kansallinen tukiohjelma

1.6. Hallinto ja valvonta

2. TUKIJÄRJESTELMÄN TOTEUTTAMINEN VUOSINA 1996-2000

2.1. Maidontuotanto

2.1.1. Meijereihin toimitettu maito

2.1.2. Kuljetustuki

2.1.3. Suoramyynti

2.2. Siat

2.3. Emakot/porsaat

2.4. Munantuotanto

2.5. Tukikelpoisten sikojen, emakoiden ja munivien kanojen määrä

2.6. Vuohet

2.7. Marjojen ja vihannesten tuotanto

2.8. Vuosina 1996-2000 maksetun kansallisen tuen ja yhteisrahoitetun tuen kokonaismäärä

3. KEHITYS POHJOIS-RUOTSISSA - TUEN VAIKUTUS

3.1. Tuotannon ja kannattavuuden kehitys

3.1.1. Maidontuotanto

3.1.2. Sianlihantuotanto

3.1.3. Munantuotanto

3.2. Rakennemuutos

3.2.1. Tilojen lukumäärä

3.2.2. Eri alojen työvoimavaatimukset

3.3. Ympäristökorvaus avoimen viljelymaiseman säilyttämisestä

3.4. Yleiset vaikutukset

4. PÄÄTELMÄT

1. JOHDANTO

1.1. Yleistä

Itävallan tasavallan, Ruotsin kuningaskunnan ja Suomen tasavallan Euroopan unioniin liittymisestä tehdyn sopimuksen 142 artiklan nojalla komissio on antanut Ruotsille luvan myöntää pitkäaikaista kansallista tukea perinteisen maataloustoiminnan säilyttämiseksi erityisesti osoitetuilla alueilla. Komissio on määritellyt nämä alueet. Ne sisältävät 62. leveyspiirin pohjoispuoliset maatalousalueet ja jotkin lähialueet, joilla vastaavat ilmasto-olot tekevät maatalouden harjoittamisesta erityisen vaikeaa.

Näiden alueiden määrittelyssä on otettu huomioon alhainen väestötiheys (enintään 10 asukasta/km2), käytetyn maatalousmaan (KMM) osuus kokonaispinta-alasta (alle 10 prosenttia) ja ihmisravinnoksi tarkoitettujen viljelykasvien viljelyyn käytetyn peltoalan osuus käytetystä maatalousmaasta. Tämä ala käsittää yhteensä 509 442 hehtaaria käytettyä maatalousmaata, joka vastaa 14 prosenttia Ruotsin vuoden 1994 koko KMM:sta.

Tukikohteena olevat pohjoiset alueet muodostuvat ennen liittymistä voimassa olleeseen Ruotsin tukijärjestelmään sisältyneistä Pohjois-Ruotsin alueista 1, 2A, 2B ja 3 (ks. kuvio 1). Näiden neljän alueen tai osa-alueen välinen aiempi jako on säilytetty myös liittymisasiakirjan 142 artiklan mukaisen pohjoisten alueiden tukijärjestelmän soveltamisessa.

Pitkäaikainen tuki eriytetään tukialueen mukaan ja myönnetään tuotannontekijöiden perusteella (eläimet tai hehtaarit) ja samalla otetaan huomioon yhteisessä markkinajärjestelyssä vahvistetut rajoitukset. Tuki ei saa olla yhteydessä tulevaan tuotantoon tai aiheuttaa tuotannon kasvua (määrällinen rajoitus). Se ei saa myöskään kasvattaa kumuloitunutta tukea (rahallinen rajoitus) viitejaksolla myönnettyyn tukeen verrattuna. Tuotantomäärää tarkastellaan kokonaistasolla, alueelliset enimmäismäärät on vahvistettu selkeyden vuoksi.

Tämä pohjoisen tuen järjestelmä hyväksyttiin 28. helmikuuta 1996 tehdyllä komission päätöksellä 96/228/EY [1]. Sitä on tämän jälkeen muutettu kahdesti. Ensimmäisellä muutoksella (97/557/EY [2]) korjattiin joitakin aineellisia virheitä, sallittiin tuen maksaminen tilan koko maitomäärälle asetuksen (ETY) N:o 3950/92 [3] 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti sekä korotettiin hieman sianlihan tukea (tarkempien tietojen ansiosta). Toisella muutoksella (2000/411/EY [4]) muutettiin osa maidon tuesta maidon kuljetustueksi (kokonaisbudjetti säilyi muuttumattomana), siirrettiin vuosittain esitettävän kertomuksen määräaika huhtikuulta kesäkuulle ja mahdollistettiin tietynlainen sianliha- ja muna-alojen välinen joustavuus tukikelpoisia eläinyksiköitä laskettaessa.

[1] EYVL L 76, 26.3.1996, s. 29.

[2] EYVL L 230, 21.8.1997, s. 13.

[3] EYVL L 405, 31.12.1992, s. 1.

[4] EYVL L 155, 28.6.2000, s. 60.

1.2. Viitejakso

Kansallisen tuen myöntämisen edellytys on, ettei maataloustuotanto kasva liittymistä edeltäneeseen aikaan verrattuna. Lisäksi tuen kokonaismäärä ei saisi ylittää liittymistä edeltävää tasoa. Käytettävissä olevien kansallisten tilastojen perusteella vuosi 1994 valittiin viitejaksoksi lehmänmaidon ja marjojen ja vihannesten tuotannossa tuotantomäärän ja tuen suuruuden osalta. Tulevan liittymisen ei katsottu vaikuttaneen tähän ajanjaksoon ja samalla ajanjakson katsottiin edustavan hyvin Ruotsin maatalousalan uudistuksen jälkeistä tilannetta. Vuosi oli myös ensimmäinen, jolloin tukea myönnettiin marjoille ja vihanneksille. Vuosi 1993 valittiin muiden tuotannonalojen viitejaksoksi.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvio 1: Tukialueet

1.3. Pohjoisen tuen laskentamenetelmä

Jotta tukitasoa ja kumuloitunutta tukea, joka on jaoteltu kansallista tukea saaviin tuotetyyppeihin, voitiin arvioida, verrattiin viitejakson aikaisen aluetuen kokonaismäärää liittymisen jälkeiseen tukitasoon. Liittymisen jälkeinen tuki ei ole ainoastaan kansallista tukea vaan merkitsee myös yhteisön rahoitusta saavia luonnonhaittakorvauksia ja maatalouden ympäristötoimenpiteitä.

Kansallinen tuki (kiintiöjärjestelmän alaista lehmänmaidolle maksettavaa tukea lukuun ottamatta) on laskettu tuotannontekijöiden perusteella (eläimet tai hehtaarit) tukialueilla eikä tuotettujen määrien perusteella.

1.4. Määrittäminen

Tukitason turvaamiseksi ja sen välttämiseksi, että tuotanto tai kumuloitunut tuki ylittäisi sallitun tason, komission päätöksessä vahvistetaan tiettyjä edellytyksiä. Päätöksessä vahvistetaan tukiyksiköiden sallittu määrä ja kumuloitunut kokonaismäärä tuotetyyppiä kohti. Jos tuotannon viitemäärät ylittyvät, Ruotsin on komission päätöksen 96/228/EY 4 artiklan mukaan alennettava asianomaiselle tuotteelle myönnettyä tukea oikeassa suhteessa ylitystä seuraavana vuonna.

1.5. Ruotsin kansallinen tukiohjelma

Peruslaatuiset kansalliset säännökset maatalouden kansallisesta tuesta Pohjois-Ruotsissa on annettu asetuksessa (1996:93) [5] maataloustuesta Pohjois-Ruotsissa. Tämän kansallisen lainsäädännön mukaan tukea voida myöntää maatalouden edellytysten parantamiseksi tietyillä Pohjois-Ruotsin alueilla, joilla maatalouden harjoittaminen on erityisen hankalaa ilmasto-olojen ja muiden tuotantoedellytysten vuoksi. Näille alueille maksettava kokonaistuki saa ylittää alueiden vaikeiden ja luonteeltaan pysyvien luonnonolojen vuoksi luonnonhaittakorvauksista vuonna 1995 annetussa neuvoston asetuksessa vahvistetun enimmäismäärän. Nämä alueet ovat pysyvästi epäsuotuisassa asemassa pääasiassa huonolaatuisen maaperän, rakenteellisten puutteiden ja lyhyen kasvukauden takia, mikä johtaa alhaiseen tuotokseen ja korkeisiin tuotantokustannuksiin yksikköä kohti. Tämä puolestaan vaikeuttaa sitä, että näiden alueiden viljelijät saisivat kohtuullisen tulon tuotannostaan eli tulon, joka kestäisi vertailun muiden alueiden viljelijöiden tulojen kanssa.

[5] Helmikuun 22. päivänä 1996 annettu asetus SFS (1996:93) maatalouden kansallisesta tuesta Pohjois-Ruotsissa.

Komission päätöksen N:o 96/228/EY mukaan kansallista tukea myönnetään lehmänmaidolle, sioille, vuohille, porsaille, munille sekä marjoille ja vihanneksille. Useimmiten edellä mainittujen alueiden tuki eriytetään aiempien olosuhteiden ja luonnonhaitan merkittävyyden mukaan.

Tukea myönnetään myös lehmänmaidon kuljettamiselle tuotantopaikasta ensimmäiselle keräyspaikalle (tai ensimmäiselle käsittelypaikalle). Tätä pidetään tuotteen myyntiä helpottavana tukena liittymisasiakirjan 142 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Se kattaa osan kuljetuskustannuksista tuotantopaikan ja keskuskeräyspaikan tai ensimmäisen käsittelypaikan välillä.

Eläintuotannon kansallinen tuki on eläinkohtaista. Poikkeuksena on lehmänmaito, josta tukea myönnetään kilogrammaa kohti. Maidon kuljetustukea myönnetään kilogrammaa kohti, ja tuen määrä eriytetään tukialueen mukaan. Munivien kanojen osalta tukea myönnetään vanhan kanan korvaavalle kanalle kerran sen elinaikana.

Ruotsin viranomaiset ovat käyttäneet kaikki sallitut yksikkötuet kaikkien tuotteiden osalta koko kyseisen ajanjakson aikana. Poikkeuksena on munantuotanto vuodesta 1998 alkaen (1 Ruotsin kruunu on noin 0,11 euroa).

Tuen sallittu enimmäismäärä ja tosiasiallisesti maksettu tuki kullakin tukialueella (TA)

>TAULUKON PAIKKA>

Kansallisen tuen saamiseksi viljelijän on sitouduttava viljelemään ainakin kolmea hehtaaria maatalousmaata (peltoa tai laidunta) tukialueilla 1-3. Kansallista tukea ei myönnetä viljelijöille, jotka saavat kansaneläkettä tai täysimääräistä varhaiseläkettä. Kansallista tukea ei makseta, jos se jää alle 500 Ruotsin kruunun.

Jos eläimistä haetaan kansallista tukea, hakijalla täytyy olla taloudellinen vastuu elämistä. Eri tukimuotoihin liittyy myös erityisedellytyksiä, jotka luetellaan jäljempänä kunkin tukimuodon osalta.

1.6. Hallinto ja valvonta

Maidon-, sianlihan- ja munantuotannon kansallisen tuen käsittelystä, arvioinnista ja hyväksymisestä vastaa valtion maatalousvirasto (Jordbruksverket, SJV). Yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän yhteydessä (IACS) [6] tarkastetaan, että tuensaajat täyttävät tuen saamisen edellytykset. Munantuottajien tuki tarkastetaan jäljennöksellä laskusta, joka on saatu korvaavan kanan hankkimisesta. Tilatarkastuksia tehdään kelpoisuustekijöiden ja vähimmäisvaatimuksena olevan kolmen hehtaarin maatalousalan tarkastamiseksi. Valtion maatalousvirasto tarkastaa myös meijereitä ja teurastamoita tukijärjestelmän rajoissa markkinasäännösten mukaisesti.

[6] Asetus (ETY) N:o 3887/92.

Porsaiden, vuohien, marjojen ja vihannesten kansallista tukea haetaan pinta-alatuen, ympäristötuen ja aluetuen yhdistetyllä tukihakemuksella. Tuen myöntämisestä vastaa tilan sijaintiläänin lääninhallitus. Maksajaviranomaisena on valtion maatalousvirasto. Yhdennettyä hallinto- ja valvontajärjestelmää käytetään tarkastuksissa. Valtion maatalousvirasto vastaa lääninhallitusten tekemien tarkastusten yhteensovittamisesta.

Vähintään kymmenen prosenttia eläintukihakemuksista ja viisi prosenttia pinta-alatukihakemuksista tarkastetaan. Nämä prosenttimäärät noudattavat johdonmukaisesti IACS-järjestelmässä käytettyjä otantamenetelmiä. Pinta-alaperusteisiin tarkastuksiin valitaan vuosittain 25-30 viljelijää. Viime vuosina on tarkastettu noin 100 hehtaaria vuosittain.

2. TUKIJÄRJESTELMÄN TOTEUTTAMINEN VUOSINA 1996-2000

Ruotsin on esitettävä komissiolle vuosittain tiedot myönnetyn tuen vaikutuksesta, tukialueiden taloudellisesta kehityksestä sekä tuen vaikutuksista ympäristöön ja maaseudun säilyttämiseen. Seuraavassa kertomuksessa esitetään yksityiskohtaista tietoa tuesta tukialueilla 1-3 vuosina 1996-2000 sekä näiden alueiden taloudellisesta kehityksestä.

Maidon ja maitotuotteiden osalta tilastot on saatu meijereiden ja teurastamoiden liitoilta, mutta muut luvut perustuvat maatalouden tilarekisteriin (ACR). Muita tilastoja on kerätty tukijärjestelmän tietokannoista, jotka liittyvät määriin, tuen määrään ja joissakin tapauksissa eläinmäärään.

2.1. Maidontuotanto

2.1.1. Meijereihin toimitettu maito

Maidon tuotantotuen saamiseksi maidontuottajan on täytettävä yleiset edellytykset ja hänellä on oltava vähintään kaksi lypsylehmää. Maidontuotannon kansallista tukea myönnetään meijeriin toimitetusta maitomäärästä.

Vuonna 2000 pohjoisilla alueilla oli pohjoista tukea saavia maitotiloja 2 407 kappaletta eli 18,9 prosenttia Ruotsin kaikista maitotiloista. Niiden tuotanto vastasi kuitenkin vain 14,8 prosenttia Ruotsin koko maidontuotannosta.

Taulukko 1. Maidontuotanto kansallisilla tukialueilla (TA) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Vuosille 1996-2000 oli ominaista, että maitotilojen kokonaismäärä laski tukialueilla 1-3 hitaasti (taulukot 1 ja 2) ja hieman enemmän kuin muualla maassa. Pohjoista tukea saavien maitotilojen määrä on kuitenkin pysytellyt suhteellisen vakaana. Tätä laskusuuntausta on myötäillyt lypsylehmien määrän lasku näillä alueilla, vaikkakin se on jäänyt hieman kansallisen keskimäärän alle (taulukko 3). Tukikelpoisten lypsylehmien määrä ei yltänyt viitetasolle yhtenäkään vuonna.

Taulukko 2. Lypsylehmiä pitävien tilojen määrä tukialueittain ja koko maassa vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 3. Lypsylehmien kokonaismäärä tukialueittain ja koko maassa vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: ACR.

Tilojen ja lehmien määrän väheneminen yhdistettynä tuotoksen kasvuun on aiheuttanut sen, että tuotantomäärä on pysynyt melko vakaana (taulukko 4). Kunkin vuoden kokonaistuotanto jää kuitenkin reilusti alle viitetason tukialuetta 2a lukuun ottamatta.

Taulukko 4. Maidon kokonaistuotanto (tonnia) tukialueittain vuosina 1996-20001)

>TAULUKON PAIKKA>

1) Sisältää myös tiloilta, jotka eivät saa pohjoista tukea, tulevan maidon.

Eri tukialueilla maksetun tuen määrä jää alle viitetason kaikkina vuosina ja kaikilla tukialueilla (taulukko 5).

Taulukko 5. Maidontuotannon kansallinen tuki (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

* Alennettu tukimäärä (äyriä/kg) tammi-huhtikuussa

Vuohenmaitoa tuotetaan Ruotsissa suhteellisen vähän. Kun keskimääräiseksi tuotokseksi lasketaan 800 kg vuotta ja vuohta kohti, kokonaistuotannoksi saadaan ilman suuria vaihteluja 1 800 tonnia maitoa vuosina 1996-2000. Vuohikohtaisesta kansallisesta tuesta esitetään tiedot jaksossa 2.6.

2.1.2. Kuljetustuki

Kansallisesta maataloustuesta Pohjois-Ruotsissa tehdyn komission päätöksen mukaan tukea voidaan myöntää myös maidonkuljetukselle. Tukea myönnetään kullakin tukialueella kerätyn maidon määrästä. Kuljetustukihakemuksesta on käytävä esille tiedot kuukausittain kullakin alueella kerätyn maidon määrästä. Tuki maksetaan meijereille sen jälkeen, kun valtion maatalousvirasto on saanut hakemuksen. Maksettu kuljetustuki ja maitoalan kokonaistuki käyvät ilmi taulukoista 6 ja 7.

Taulukko 6. Maidonkuljetuksen kansallinen tuki (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 7. Maidontuotannolle ja -kuljetukselle maksetun kansallisen tuen kokonaismäärä (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

2.1.3. Suoramyynti

Kun kansallinen asetus (1996:93) maatalouden kansallisesta tuesta Pohjois-Ruotsissa tuli voimaan, kansallista tukea alettiin maksaa myös tiloille, joilla on suoramyyntikiintiöitä.

Tukea myönnetään tilalta suoraan kiintiövuonna myydylle määrälle maitoa tai maitotuotteita, joista on ilmoitettu valtion maatalousviraston maitokiintiöyksikölle. Tuki maksetaan jälkikäteen, kerran kiintiövuonna. Tuotannon määrä on ollut 199 000-307 000 kg, ja tukimäärä 131 000-236 000 Ruotsin kruunua.

2.2. Siat

Jotta sianlihan tuotannosta voidaan maksaa tukea, yleisten edellytysten on täytyttävä, minkä lisäksi eläinten, joista tukea haetaan, on täytynyt olla samalla tukialueella kolmen kuukauden ajan ennen teurastusta (kelpoisuusaika). Tämän lisäksi liha on tarkastettava kansallisen elintarvikesäädöksen mukaisesti. Tukikelpoisten eläinten määrä on 40-2 500 sikaa tilaa kohti.

Sianlihantuotantoa harjoittavien tilojen määrä laski vuosina 1996-2000 sekä pohjoisen tuen alueilla että koko Ruotsissa. Vuosina 1996-2000 tukialueiden 1-3 sianlihantuotanto oli 3-4 prosenttia Ruotsin koko sianlihantuotannosta (taulukot 8 ja 9).

Taulukko 8. Sianlihantuotanto tukialueilla ja koko maassa vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 9. Sikatilojen määrä tukialueilla ja koko maassa vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: ACR.

Sianlihan kokonaistuotanto on ylittänyt viitetason joka vuosi lukuun ottamatta vuotta 2000, jolloin tuotanto laski alle viitetason ensimmäisen kerran (taulukko 10). Tuettu sianlihantuotanto jäi kuitenkin viitetason alle kaikilla alueilla vuosina 1996-2000, koska kaikki tuotanto ei ole tukikelpoista.

Taulukko 10. Sianlihan kokonaistuotanto (tonnia) tukialueittain vuosina 1996-20001)

>TAULUKON PAIKKA>

1) Sisältää myös tuotannon, joka ei saa pohjoista tukea.

Maksetun tuen kokonaismäärä jäi alle viitetason jokaisena vuonna ajanjaksolla 1996-2000. Viitetaso ylittyi kerran (1996-1997) tukialueella 1 (taulukko 11).

Taulukko 11. Sianlihantuotannon kokonaistuki (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

2.3. Emakot/porsaat

Porsastuotannon tuen saamiseksi viljelijän on täytettävä yleiset edellytykset, ja hänellä on oltava vähintään kaksi emakkoa. Tukea voidaan myöntää enintään 120 emakolle tilaa kohti. Eläimiä on myös pidettävä tilalla vähintään kaksi kuukautta sitä päivää, jona lääninhallitus saa hakemuksen, seuraavasta päivästä laskettuna (kelpoisuusaika).

Niiden tilojen kokonaismäärästä, jotka ovat keskittyneet pääasiassa porsastuotantoon, 4-6 prosenttia sijaitsee pohjoisilla alueilla (taulukko 12). Kuten muunkin tuen osalta, myös porsastuotantoa harjoittavien tilojen määrä ja tämän johdosta maksetun tuen määrä väheni vuosina 1996-2000. Tästä on seurannut kasvava kuilu viitetason ja tosiasiallisesti maksetun tuen välillä (taulukot 13-14).

Taulukko 12. Porsastuotanto 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukko 13. Emakoiden kokonaismäärä tukialueittain ja koko maassa vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: ACR.

Taulukko 14. Porsastuotanto, maksettu tuki (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

2.4. Munantuotanto

Pohjois-Ruotsin munantuotannon tukemiseksi myönnetään kansallista tukea vanhat kanat korvaaville muniville kanoille, jotka ovat tuotannon alkaessa alle 25-viikkoisia. Munantuotannon tukea myönnetään tiloille, joilla munantuotanto voi auttaa tilan kehitystä taloudelliselta ja työllisyysnäkökannalta. Tämän vuoksi tukea ei myönnetä tiloille, joilla korvataan alle 1 000 munivaa kanaa vuosittain.

Pääasiassa munantuotantoa harjoittavien tilojen kokonaismäärästä 12 prosenttia on pohjoisilla alueilla. Pohjoisilla alueilla tuotettujen munien määrä (joista tukea myönnetään) muodostaa 6,2 prosenttia munien kokonaistuotannosta Ruotsissa. Munantuotantoa harjoittavien tilojen kokonaismäärä ja tukikelpoisten tilojen määrä tukialueilla 1-3 laski vuosina 1996-2000 (taulukko 15).

Taulukko 15. Munantuotantoa harjoittavien tilojen määrä ja tuotanto tukialueittain sekä koko maassa vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Munantuotannon määrä on vaihdellut vuosittain, mutta tuotanto on laskenut yleisesti viime aikoina tukialueilla 1-3. Viitetaso on kuitenkin ylittynyt tukialueella 3 viime vuosina (taulukko 16), vaikka kokonaistuotanto onkin jäänyt viitetason alle.

Taulukko 16. Tuettu munantuotanto*, tonnia (arvio) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

* Munantuotantoa on arvioitu siltä perustalta, että 40 prosenttia kanoista on ulkolaiduntiloilla. Ulkokanojen tuotto on 20,5 kilogrammaa munia kanaa ja munintakautta (4-15 kuukautta) kohti, mikä merkitsee noin 17 kg:n vuosituotantoa. Häkkikanojen vastaava luku on 22 kg (18 kg/vuosi).

Tukialueella 3 maksetun tuen viitetaso on ylittynyt koko jakson ajan. Sama pätee tukialueeseen 1 vuonna 1996 ja tukialueeseen 2 vuosina 1997 ja 1998. Kokonaisviitetaso ylittyi vuosina 1996 ja 1997. Koska kanaa kohti maksettu tuki laski vuodesta 1998 alkaen, maksettu määrä on siitä lähtien alittanut viitetason (taulukko 17).

Taulukko 17. Munantuotanto, maksettu kokonaistuki (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Koska vain harvat tilat harjoittavat munantuotantoa, suhteellisen vähäisillä muutoksilla on huomattava oheisvaikutus, minkä vuoksi tuen kokonaistaso ylittyi vuosina 1996-1997. Myönnetyn tuen määrä on tämän jälkeen pysytellyt sallitun enimmäismäärän alapuolella, koska yksikkötuen määrä on alentunut.

2.5. Tukikelpoisten sikojen, emakoiden ja munivien kanojen määrä

Viljalla ruokittujen eläinten määrä (siat, emakot ja munivat kanat) eläinyksiköiksi muutettuna on laskettu 1. päivästä tammikuuta 1998 alkaen yhteen, kun on verrattu tukikelpoisten eläinyksiköiden määrää (taulukko 18). Vertailun vuoksi on esitetty samat tiedot vuosilta 1996-1997.

Taulukko 18. Tukea saaneiden, eläinyksikköinä laskettujen emakoiden, sikojen ja munivien kanojen kokonaismäärä vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

2.6. Vuohet

Vuohenkasvatuksesta saatavan tuen edellytyksenä on ainakin viiden vuohen pito. Tukea myönnetään ainoastaan kutuille, jotka ovat vohlineet tai jotka ovat vähintään vuoden vanhoja. Eläimiä on myös pidettävä tilalla vähintään kaksi kuukautta sitä päivää, jona lääninhallitus saa hakemuksen, seuraavasta päivästä laskettuna (kelpoisuusaika).

Kaikista ruotsalaista tiloista, jotka tuottavat päätuotantosuuntanaan vuohenmaitoa, noin 19 prosenttia on tukialueilla 1-3. Eläinten kokonaismäärä jäi tukialueilla 1-3 alle viitetason vuosina 1996-2000. Eläinten lukumäärä ylitti kuitenkin viitetason hieman samalla ajanjaksolla tukialueella 2 joka vuonna (taulukko 19).

Taulukko 19. Vuohenkasvatus, tukea saaneiden eläinten määrä vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Kokonaistuen viitetaso ei ylittynyt vuosina 1996-2000, vaikka taso ylittyikin säännöllisesti muutamalla prosentilla tukialueella 2.

Taulukko 20. Vuohenkasvatus, maksettu tuki (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

2.7. Marjojen ja vihannesten tuotanto

Marjojen ja vihannesten tuotantotuen saamiseksi on täytettävä yleiset edellytykset ja viljeltävä vähintään 0,3 hehtaaria näitä lajeja. Lohkojen on oltava vähintään 0,1 hehtaarin suuruisia.

Marjojen ja vihannesten viljelyä tukialueilla 1-3 harjoittavien tilojen määrä laski vuosina 1996-2000 (taulukko 21).

Taulukko 21. Marjojen ja vihannesten tuotanto tukialueilla vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Marjojen ja vihannesten viljelyala laski vuosina 1996-2000 tukialueilla 1-3. Viljelyala on tämän vuoksi jäänyt yhä suuremmassa määrin viitetason alle (taulukko 22).

Taulukko 22. Marjojen ja vihannesten tuotannon tuettu hehtaarimäärä vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Kokonaistuotanto on samoin laskenut näiden vuosien aikana ja alittaa nyt tuotannon viitetason entistä selvemmin (taulukko 23).

Taulukko 23. Marjojen ja vihannesten kokonaistuotanto tukialueilla vuosina 1996-2000 (tonnia, arvio)

>TAULUKON PAIKKA>

* Kokonaistuotanto on arvioitu kertomalla hehtaarimäärä keskimääräisellä hehtaarisadolla.

Kuten olettaa voi, tuen kokonaismäärä on myös laskenut yhä alemmaksi viitetason alle (taulukko 24).

Taulukko 24. Marjojen ja vihannesten tuotanto, maksettu tuki (milj. Ruotsin kruunua, vuosina 1996-2000)

>TAULUKON PAIKKA>

2.8. Vuosina 1996-2000 maksetun kansallisen tuen ja yhteisrahoitetun tuen kokonaismäärä

Näinä vuosina maksetun kansallisen tuen kokonaismäärä jäi reilusti alle viitetason (taulukko 25).

Taulukko 25. Kansallisen tuen kokonaismäärä (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Pohjois-Ruotsin maataloustuen kokonaistarkastelussa on myös otettu huomioon epäsuotuisilla alueilla maksettujen luonnonhaittakorvausten ja avoimen viljelymaiseman säilyttämisestä maksettujen ympäristötukien vaikutukset. Luonnonhaittakorvaukset, jotka liittyvät pääasiassa maidontuotantoon ja vuohenkasvatukseen eläinyksiköiden välityksellä sekä sianlihan- ja porsastuotantoon viljan viljelyalan (hehtaaria) välityksellä, ja avoimen viljelymaiseman säilyttämisestä maksettava ympäristötuki jäivät viitetason alle vuosina 1996-2000 (taulukko 26).

Taulukko 26. Luonnonhaittakorvaukset, luontoa säästävästä maanviljelystä maksettava tuki ja kansallinen tuki, maksettu tukialueilla 1-3 (milj. Ruotsin kruunua) vuosina 1996-2000

>TAULUKON PAIKKA>

1) Maatalouden ympäristötuen määrä tarkoittaa hehtaarikohtaista kokonaistukea eikä ainoastaan 20 prosentin kannustinta.

3. KEHITYS POHJOIS-RUOTSISSA - TUEN VAIKUTUS

Liittymisasiakirjan 142 artiklan mukaisesti Ruotsi saa myöntää kansallista tukea pohjoisille alueille näiden alueiden maataloustoiminnan ylläpitämiseksi. Kunkin tuotannonalan kannattavuuden, tilojen lukumäärän sekä eri tuotetyyppien valmistukseen tarvittavan työvoiman vaihtelujen tarkastelu antaa keinon arvioida kansallisen tuen vaikutusta ja erityisesti tuetun tuotannon ja tuettujen tuotantomenetelmien kehitystä.

3.1. Tuotannon ja kannattavuuden kehitys

3.1.1. Maidontuotanto

Ruotsin pohjoisille alueilleen aiemmin myöntämä kotieläintuotannon tuki (aiemmat tukialueet 1-4) perustui kunkin tukialueen lypsytilojen kannattavuuslaskelmiin. Tukea myönnettiin eriytettynä hinnanlisänä. Kun Ruotsi liittyi EU:hun, tämä tuki korvattiin kahdella erilaisella pinta-alaperusteisella tuella eli luonnonhaittakorvauksilla sekä avoimen viljelymaiseman säilyttämisestä maksettavalla ympäristötuella. Joidenkin tuotannonalojen osalta tätä tukea on täydennetty kansallisella tuella. Maidontuotannon osalta tätä kansallista tukea on myönnetty tuotantoon liittyvänä ja määrältään rajoitettuna, tukialueittain eriytettynä tukena.

Maitotilojen määrä tukialueilla 1-3 laski vuosina 1996-2000 noin 25 prosenttia. Koko maassa laskua oli keskimäärin 23 prosenttia. Lasku on ollut nopeinta (31 %) tukialueella 1, jolla on heikoimmat luonnonolot ja alhaisin väestötiheys. Karjan keskimääräinen koko on toisaalta kasvanut 30 prosenttia tukialueilla 1 ja 2 sekä 25 prosenttia tukialueella 3.

Valtion maatalousvirasto julkaisi kertomuksessaan 2000:10 tietoja joidenkin tuotannonalojen kannattavuusmuutoksista ennen vuotta 1999. Olemme valinneet tähän kertomukseen ainoastaan maidontuotannon, koska se kuvaa parhaiten Pohjois-Ruotsissa maksetun kansallisen tuen kehitystä.

Maidontuotannon kannattavuus nousi Ruotsin kaikkein pohjoisimmissa osissa vuosina 1990-1999. Tämä johtui muutoksista tuotehinnoissa (maito ja naudanliha), eri kuluerien hinnoissa, suorassa tuessa ja keskimääräisessä tuotoksessa sekä karjan määrän kasvusta. Se seikka, että vuodesta 1995 lähtien maidontuotannon tukea on myönnetty Pohjois-Ruotsissa osittain rehuviljan tuotantotukena (YMP-maksut ja luonnonhaittakorvaukset), vahvistaa tätä kuvaa. Jos katetuotto lasketaan arvioitua työtuntia kohti lypsylehmän sijaan, se on tukialueiden ulkopuolella korkeampi kuin tukialueilla.

Pohjoisen tuen vaikutusta maatilatuloihin voidaan arvioida maitotilaotantaan perustuvilla sektorimallilaskelmilla. Kun apuna käytetään keskimääräistä mallitilaa, jolla lypsylehmien määrä nousi 21:stä 25:een kyseisen ajanjakson aikana, voidaan todeta, että pohjoinen tuki edustaa 19 prosenttia maatilan bruttotuloista tukialueella 1, 14 prosenttia tukialueella 2a ja 2 prosenttia tukialueella 3 (ks. kaaviot).

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

3.1.2. Sianlihantuotanto

Kuten maidontuotannonkin osalta, osa tuesta myönnetään rehuviljan tuotantotukena (YMP + luonnonhaittakorvaukset). Tämän on otettu huomioon sianliha-alan tukitasoa määriteltäessä. Perusoletuksena oli, että Pohjois-Ruotsin sikatilat tuottavat kaksi kolmasosaa käyttämästään viljasta omalla tilallaan. Viljaa huomattavasti vähemmän tuottavat tilat eivät saavuta tämän vuoksi tuen keskimääräistä kokonaistasoa, kun taas ne tilat, jotka viljelevät suurimman osan viljasta itse, ovat hieman suotuisammassa asemassa.

Sianlihan hinta laski huomattavasti vuonna 1998. Hinnat laskivat myös vuoden 1999 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana. Tämän jälkeen hinnat ovat nousseet. Sianlihantuotanto laski vuosina 1998-1999 tukialueilla 1-3. Hinnanmuutoksesta huolimatta lasku jatkui vuonna 2000. Kuten sikatilojen määrä, myös sikojen kokonaismäärä jatkoi laskuaan koko maassa. Sikojen määrä väheni Pohjois-Ruotsissa hieman enemmän (22 %) kuin maan muissa osissa (15 %).

3.1.3. Munantuotanto

Munien hinta laski erittäin paljon vuonna 1995, ja hinnanlasku jatkui seuraavana vuonna. Hintataso elpyi vuosina 1997 ja 1998. Vuonna 1999 tapahtuneen uuden laskun jälkeen hinnan katsotaan vakautuneen vuonna 2000 vuosiin 1997-1998 verrannolliselle tasolle. Indeksiksi vahvistettiin 100 vuonna 1995, ja vuoteen 2000 mennessä sen arvo oli laskenut 97,7 prosenttiin. Munatilojen määrä laski kyseisellä ajanjaksolla noin 40 prosenttia Pohjois-Ruotsissa ja koko maassa.

Muna-alalla on käynnissä nopea rakennemuutos, joka vaikuttaa tuotantoon koko maassa. Munivien kanojen määrä laski 1990-luvun loppupuoliskolla Ruotsissa noin 6 miljoonasta (vuonna 1996) noin 5,7 miljoonaan (vuonna 2001).

3.2. Rakennemuutos

3.2.1. Tilojen lukumäärä

Tilojen lukumäärä tukialueilla 1-3 laski vuosina 1996-2000 noin 30 prosenttia, kun saman ajanjakson lasku koko maassa oli noin 20 prosenttia (taulukko 27).

Taulukko 27. Tilojen määrä tukialueilla ja koko maassa vuosina 1994-2000

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: ACR.

Pohjois-Ruotsissa on pientiloja huomattavasti enemmän kuin maan muissa osissa. Maitotilojen keskimääräinen lehmäluku on 25 lypsylehmää tukialueilla, kun taas muualla Ruotsissa se on 35. Monet pientilat, joilla on rajoitetut mahdollisuudet laajentaa toimintaansa ja nostaa tuottoa, luopuivat kyseisellä ajanjaksolla maidontuotannosta. Työvoimakustannukset sekä rakennuksista ja rehusta aiheutuvat kustannukset ovat tavallisesti sitä korkeammat mitä pohjoisempaan mennään. Korkeammat työvoimakustannukset johtuvat pääasiassa siitä, että työvoimapanos lehmää kohti on korkeampi. Pääasiallinen syy tähän on rakenteellisista syistä johtuva pieni tilakoko. Kasvupalstojen muodostusedellytykset ja ilmasto-olot ovat huonot, mikä johtaa alhaiseen viljantuotokseen ja korkeaan työvoimavaltaisuuteen tilan rehuntuotannossa.

3.2.2. Eri alojen työvoimavaatimukset

Jokaiselle maatalouden tilarekisteriin (ACR) liittyvään vuotuiseen rakennetutkimukseen sisältyvälle maatilalle arvioidaan normaalityöaika, jota käytetään etupäässä luokitusmuuttujana maataloustilastoissa. Tämä antaa kuvan talouden kehityksestä selventämällä muutoksia työvoiman arvioidussa tarpeessa kunakin vuonna.

Koko maan osalta voidaan havaita työvoimatarpeen väheneminen maidontuotannossa ja lisääntyminen lihantuotannossa. Koko maassa alle 40 prosenttia arvioidusta kokonaistyöpanoksesta on maidontuotannossa, mutta pohjoisilla alueilla tämä osuus on edelleen yli 60 prosenttia. Samoin kasvinviljelyn työvoimatarpeen osuus työvoiman kokonaistarpeesta on kasvanut. Työvoiman kokonaistarve laski kyseisellä ajanjaksolla noin 5 prosenttia.

Maidontuotannon työvoimatarpeen osuus työvoiman kokonaistarpeesta kasvoi hieman tukialueella 1 vuosina 1996-2000. Lihantuotannon osuuden kasvu oli tätäkin selvempi. Työvoiman arvioitu tarve laski kaiken kaikkiaan absoluuttisessa mielessä melkein kolmanneksella kyseisellä ajanjaksolla. Suurin pudotus on tapahtunut pientilojen osalta, mikä on merkki nopeasta rakennemuutoksesta.

Yksi tukialueille 2-3 yhteinen muutos on se, että maidontuotannon työvoimaosuus laskee mutta lihantuotannossa tarvittu työvoimaosuus kasvaa. Työvoimatarpeen arvioitu absoluuttinen kokonaisvähennys kyseisellä kaudella oli 5-10 prosenttia.

Työvoiman kokonaistarve vuosina 1996-2000 laski tukialueilla ja koko maassa. Maidontuotanto on kaikkien tukialueiden pääasiallinen tuotantosuunta. Työvoiman tarve on kuitenkin laskenut maidontuotannossa sitä mukaan, kun mennään pohjoisesta kohti etelää eli tukialueelta 1 tukialueelle 3. Kasvintuotanto on keskittynyt rehuviljaa lukuun ottamatta pääasiassa alaville maille Etelä- ja Keski-Ruotsiin, jotka ovat tukialueiden ulkopuolella. Myös sianlihantuotanto keskittyy pääasiassa tukialueiden ulkopuolella (kolmannes kaikista sioista on Skånessa). Pientilojen osuus (työvoimatarve < 400 tuntia normaalityöaikaa) on huomattavasti suurempi Pohjois-Ruotsissa kuin maan muissa osissa.

3.3. Ympäristökorvaus avoimen viljelymaiseman säilyttämisestä

Liittymisasiakirjan 142 artiklan mukaan yksi pohjoisen tuen tavoitteista on taata ympäristönsuojelu ja maaseudun säilyttäminen. Tämä on tärkeä tekijä yhteisen maatalouspolitiikan soveltamisessa Ruotsissa. Pohjoisen tuen tukialueilla 1-3 ympäristötuen myöntäminen niille viljelijöille, jotka pyrkivät avoimen viljelymaiseman säilyttämiseen, on korvannut suurelta osalta maatalouden aiemman aluetuen.

Avoimen viljelymaiseman säilyttämiseen tähtäävällä ympäristötuella pyritään kannustamaan maatalousmaan käyttöön tavalla, joka parantaa ja säilyttää maaseutua ja estää laajojen viljelyalueiden poistamisen tuotannosta. Pohjoisen tuen tukialueilla 1-3 tätä ympäristötukea myönnetään ainoastaan tiloille, jotka sitoutuvat maidon- tai lihantuotantoon ja joilla on nautakarjaa, lampaita tai vuohia. Koko alueella harjoitetaan laajaperäistä maidon- ja lihantuotantoa.

Kuten luonnonhaittakorvauksetkin, avoimen viljelymaiseman säilyttämisestä maksettava ympäristötuki perustuu tukialueilla 1-3 tilalla olevaan laidunhehtaarimäärään. Tämä pitäisi yhdistää eläinten lukumäärään sen varmistamiseksi, että eläintiheys riittää estämään maatalousmaan ylikasvun. Vuosina 1996-1998 tuen maksun vähimmäisvaatimuksena oli 1,25 eläintä. Vuonna 1999 vähimmäisvaatimusta alennettiin ja tukea eriytettiin. Tukea mukautetaan nyt eri tukialueiden välisten tuotantoedellytysten vaihtelujen perusteella. Tukikelpoiselta hehtaarilta tukea maksetaan 2 050 Ruotsin kruunua.

Taulukko 28. Eläintiheyden vähimmäisvaatimus, eläintä hehtaarilla

>TAULUKON PAIKKA>

3.4. Yleiset vaikutukset

Jotta avoin viljelymaisema voidaan säilyttää, kestävää maataloutta harjoittavien tilojen määrä on pidettävä riittävänä ja maataloustulotason on säilyttävä yleisesti ottaen riittävänä. Pohjois-Ruotsin huonojen ilmasto-olojen vuoksi kasvukausi on siellä huomattavasti lyhyempi kuin muualla maassa ja tuotantokustannukset ovat huomattavasti korkeammat. Kun viljelijän tulot kasvavat, kansallisen tuen avulla voidaan tuotantoa ylläpitää tulevaisuudessakin näillä alueilla. Alueelle on ominaista, että maatalouden tuotantomenetelmissä tukeudutaan vähän lannoitteisiin ja torjunta-aineisiin. Kansallinen tuki auttaa näin ollen yhdessä luonnonhaittakorvausten ja avoimen viljelymaiseman säilyttämisestä maksettavan ympäristötuen kanssa säilyttämään kestävää maataloustuotantoa.

Väestötiheyden lasku alueella, joka on jo nyt harvaan asetuttu ja jolla monet ihmiset ovat maataloudesta riippuvaisia, voi vaarantaa alueen elinvoimaisuuden. Tämän vuoksi maatalouden harjoittaminen tulevaisuudessakin on tarpeen, jotta laajaperäistä viljelyä voidaan jatkaa näillä alueilla ja jotta avoin ja monipuolinen viljelymaisema ja siihen liittyvä biologinen moninaisuus voidaan säilyttää. Pohjois-Ruotsin maisemien uhkana ovat havupuiden aluevaltaukset. Maiseman säilyminen avoimena on edellytyksenä matkailu- ja virkistysmahdollisuuksien luomiselle. Maatalouden harjoittaminen on ydin, jolle lisätä. Toimintoja voidaan yhdistää, ja ne voivat täydentää toisiaan.

Tuen ansiosta tuotanto voi pysytellä lähellä kuluttajaa, mikä rajoittaa kuljetustarvetta. Alkutuotanto luo myös mahdollisuuksia jalostukselle ja elintarviketeollisuudelle, jotka tuovat mukanaan lisätyöpaikkoja.

4. PÄÄTELMÄT

Kertomus on tehty Ruotsin viranomaisten liittymisasiakirjan 143 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimittamien tietojen perusteella, ja siitä käyvät ilmi seuraavat seikat:

1) Useimmilla tuotannonaloilla, joilla pohjoisten alueiden tukea myönnetään, tuotannon ja tuen sallittu taso ei ylittynyt vuosina 1996-2000.

2) Yhteisön kumuloitunut tuki (luonnonhaittakorvaukset ja maatalouden ympäristötuki) ei ole saavuttanut pohjoisten alueiden tuelle vahvistettua tasoa. Myönnetyn tuen kokonaismäärä ei ole näin ollen lisääntynyt liittymistä edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna.

3) Tarkastukset on tehty moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti.

4) Myönnetty tuki on merkittävässä asemassa ympäristönsuojelun ja maiseman säilyttämisen kannalta ja noudattaa näin ollen liittymisasiakirjan 142 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan tavoitteita.

Ruotsin viranomaisten toimittamien tietojen perusteella komissio katsoo, että Ruotsin viranomaiset ovat yleisesti ottaen noudattaneet pohjoisten alueiden tuesta tehtyä komission päätöstä N:o 96/228/EY.