52002AE0037

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheista:

- "Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus hallinnollisesta yhteistyöstä arvonlisäverotuksen alalla", ja

- "Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien ja välillisten verojen alalla annetun neuvoston direktiivin 77/799/ETY muuttamisesta"

(2002/C 80/16)

Neuvosto päätti 9. heinäkuuta 2001 EY:n perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainituista ehdotuksista.

Asian valmistelusta vastannut "talous- ja rahaliitto, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus" -jaosto antoi lausuntonsa 10. tammikuuta 2002. Esittelijä oli Kenneth Walker.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 387. täysistunnossaan (tammikuun 16. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 89 ääntä puolesta ja 1 vastaan 5:n pidättyessä äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. Jäsenvaltioiden hallinnolliselle yhteistyölle arvonlisäveron alalla on kaksi eri oikeusperustaa: direktiivi 77/799/ETY(1) jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien ja välillisten verojen alalla sekä asetus (ETY) N:o 218/92(2) hallinnollisesta yhteistyöstä välillisen verotuksen (ALV) alalla. Arvonlisävero ei kuulunut direktiivin 77/799/ETY soveltamisalaan sen antamishetkellä, vaan siihen kuuluivat ainoastaan tulo- ja varallisuusverot. Arvonlisävero lisättiin siihen direktiivillä 79/1070/ETY(3). Direktiivillä luodaan oikeusperusta jäsenvaltioiden keskinäiselle tietojenvaihdolle. Sen on tapahduttava "toimivaltaisten viranomaisten" välityksellä, eikä tietoja siis voida vaihtaa suoraan kahden jäsenvaltion yksiköiden välillä.

1.1.1. Tietojenvaihto jaotellaan seuraavaan kolmeen ryhmään: tietojenvaihto pyydettäessä, tietojenvaihto ilman erillistä pyyntöä ja oma-aloitteinen tietojenvaihto. Kahden viimeksi mainitun ryhmän osalta direktiiviin ei sisälly erityisesti arvonlisäveroa koskevia säännöksiä, vaan siinä viitataan ainoastaan jäsenvaltioiden mahdollisuuteen tehdä keskenään kahdenvälisiä sopimuksia. Tähän mennessä arvonlisäveron alan tietojenvaihdon käynnistämiseksi on kuitenkin allekirjoitettu hyvin harvoja kahdenvälisiä sopimuksia. Direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat lisäksi sallia pyynnön esittäneen jäsenvaltion virkamiesten osallistumisen tiettyihin tarkastuksiin. Kuitenkin vain harvat jäsenvaltiot ovat käyttäneet tätä mahdollisuutta hyväkseen.

1.1.1.1. Verotuksellisten rajojen poistaminen jäsenvaltioiden väliltä 1. tammikuuta 1993 edellytti hallinnollisen yhteistyön tehostamista. Asetus (ETY) N:o 218/92 annettiin vuoden 1977 direktiivin säännösten täydennykseksi ja tehostetun tietojenvaihtojärjestelmän luomiseksi tavaroiden yhteisöluovutuksia ja -hankintoja varten. Vuoden 1992 asetukseen sisältyvät tärkeimmät uudistukset olivat sähköisen tietokannan (VIES-järjestelmä) perustaminen ja jäsenvaltioille säädetty velvollisuus ilmoittaa ilman eri toimenpiteitä kaikille muille jäsenvaltioille kyseisissä jäsenvaltioissa verovelvollisiksi yksilöidyille henkilöille suoritettujen yhteisöluovutusten kokonaismäärä sekä näiden verovelvollisten arvonlisäverotunnisteet. Jos tietokannan tiedot ovat riittämättömiä, asetuksen 5 artiklan mukaan voidaan pyytää lisätietoja. Pyynnön vastaanottaneella viranomaisella on tällöin kolme kuukautta aikaa toimittaa tiedot.

1.2. Vaikka asianomaiset virkamiehet pitävät VIES-järjestelmää ja asetuksella (ETY) N:o 218/92 käyttöön otettua tehostettua yhteistyötä tehokkaina valvonnan apuvälineinä, niissä on ilmennyt seuraavia puutteita:

- Joko pyynnöstä tai ilman edeltävää pyyntöä toimitettuja, verovelvollisten yleisilmoituksiin perustuvia tietoja ei saada käyttöön tarpeeksi aikaisin, eikä niitä pystytä toimittamaan riittävän nopeasti. Näin ollen niiden avulla ei voida tehokkaasti torjua petoksia.

- Koska VIES-järjestelmän välityksellä vaihdettu tieto on käytettävissä vasta kuusi kuukautta myöhemmin, sitä voidaan käyttää vain tullauksen jälkeisiin tarkastuksiin. Ne tehdään usein liian myöhään, eikä asetuksen (ETY) N:o 218/92 säännöksiä ole koskaan tarkoitettukaan "tässä ja nyt" ilmenevien yksittäisten petostapausten selvittämiseen.

- Asetus ei kata kaikkia liiketoimia, joihin petoksia voi liittyä. Se kattaa ainoastaan tavaroiden yhteisöluovutukset ja -hankinnat. Koska suurin osa alv-petoksista koskee sekä maan sisäisiä liiketoimia että yhteisöliiketoimia, veroviranomaisten täytyy käyttää muita oikeudellisia välineitä.

1.3. Tämän vuoksi jäsenvaltiot käyttävät petoskysymyksissä tehtävän yhteistyön oikeusperustana yleensä direktiiviä 77/799/ETY. Se on kuitenkin alunperin laadittu helpottamaan välittömiä veroja koskevaa tietojenvaihtoa, eikä sitä ole 1. tammikuuta 1993 toteutetun siirtymäjärjestelmän käyttöönoton jälkeen muutettu vastaamaan paremmin arvonlisäveroon liittyvän tehostetun yhteistyön vaatimuksia. Siinä on seuraavat puutteet:

- Yhteistyö on liian keskittynyttä, eikä se ole tarpeeksi intensiivistä eikä tarkasti määriteltyä.

- Petosten torjunnasta vastaavien paikallisten ja valtakunnallisten virastojen välillä on liian vähän suoria yhteyksiä.

- Yhteydenpito on hoidettava keskusvirastojen välillä, mikä aiheuttaa tehottomuutta ja viivästyksiä sekä sen, että virkamiehet hyödyntävät tätä mahdollisuutta liian vähän.

- VIES-järjestelmää lukuun ottamatta yhteisökaupassa ilmenevien petosten jäljittämiseksi ja estämiseksi on olemassa liian vähän ilman erillistä pyyntöä tai oma-aloitteisesti tapahtuvaa tietojenvaihtoa.

- Yhteistyöltä puuttuu selkeät säännöt monilla aloilla (tämä koskee etenkin ulkomaisten virkamiesten läsnäoloa tarkastuksissa, mahdollisuutta monenvälisten tarkastusten järjestämiseen sekä toisen jäsenvaltion ilmoittamien tietojen mahdollisia käyttötapoja).

1.4. Käytäntö on osoittanut, että edellä kuvattujen puutteiden ja porsaanreikien lisäksi kahden eri oikeusperustan soveltaminen arvonlisäveron alan hallinnolliseen yhteistyöhön mutkistaa järjestelmän toiminnan sujuvuutta. Asetusta sovelletaan ainoastaan tavaroiden yhteisöluovutuksiin ja -hankintoihin. Yhteisöpalvelujen suorituksiin sekä kaikkiin muihin arvonlisäverollisiin toimiin on siis sovellettava direktiiviä. Näiden kahden välineen käyttöön sovelletaan kuitenkin erilaisia sääntöjä. Avunantopyyntöjen määräajat poikkeavat toisistaan, ja saatuja tietoja voidaan käyttää eri tavoin. Jäsenvaltiot ovat asetuksen vaatimusten mukaisesti perustaneet keskusvirastoja, joiden pääasiallisena vastuualueena on asetuksessa tarkoitettu tietojenvaihto. Kuitenkin tietyissä jäsenvaltioissa direktiivissä tarkoitetusta tietojenvaihdosta vastaa jokin muu yksikkö. Asetuksella ja direktiivillä ei näin ollen ole yhteisvaikutusta arvonlisäveron valvonnassa. Tilannetta kärjistää se, että tiettyjä toimia pidetään eräissä jäsenvaltioissa palveluina ja toisissa tavaroina.

1.5. Asetuksen (ETY) N:o 218/92 14 artiklan ja asetuksen (ETY) N:o 1553/89 12 artiklan mukaisesti 28. tammikuuta 2000 annetusta komission kertomuksesta(4) samoin kuin veropetoksia käsittelevän, neuvoston asettaman väliaikaisen työryhmän keskusteluista ilmenee selvästi, että mikäli nykyinen järjestelmä halutaan pitää voimassa, on sitouduttava vahvistamaan valvontaa ja hallinnollista yhteistyötä. Neuvosto kehotti 5. kesäkuuta 2000 komissiota tekemään mahdollisimman pian kaikkia niitä suosituksia koskevia ehdotuksia, joista väliaikainen työryhmä oli sopinut yksimielisesti.

1.6. Ongelman laajuutta ja vakavuutta kuvaa se, että komission tietojen(5) mukaan jäsenvaltioiden on valvottava yhteisön sisäisiä alv:stä vapautettuja toimia vuosittain noin 930000000000 EUR arvosta. Nämä toimet kuuluivat rajavalvonnan piiriin 1. tammikuuta 1993 asti, mutta nyt niitä valvovat veroviranomaiset. Jäsenvaltioiden on valvottava noin 24:ää miljoonaa alv-kauppiasta, jotka tekevät vuosittain noin 100 miljoonaa veroilmoitusta.

2. Komission ehdotukset

2.1. Arvonlisäveroalan hallinnollisen yhteistyön vahvistamiseksi komissio ehdottaa yhtäältä asetuksen (ETY) N:o 218/92 säännösten tiukentamista ja toisaalta direktiivin 77/799/ETY säännösten sisällyttämistä asetukseen sellaisen yhtenäisen oikeudellisen kehyksen luomiseksi, jossa määritellään jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ohjaavat selkeät ja sitovat säännöt. Siinä säädetään nykyistä suoremmista yhteyksistä eri yksiköiden välillä eri jäsenvaltioissa yhteistyön nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi. Lisäksi se nopeuttaa ja tiivistää eri maiden viranomaisten sekä niiden ja komission välistä tietojenvaihtoa petosten torjunnan tehostamiseksi.

2.2. Ehdotuksen tavoitteena on luoda keskinäisen avun ja tietojenvaihdon tehokas järjestelmä, jolla voidaan varmistaa arvonlisäverojärjestelmän moitteeton toiminta. Ehdotuksen mukaan komissiolle kuuluu hallinnollisen yhteistyön moitteettoman toiminnan valvojan tehtävä, mutta komissio ei huolehdi veronkierron tutkimuksen ja torjunnan käytännön tehtävistä.

2.2.1. Komissio katsoo kuitenkin, että yhteisön sisäisiin arvonlisäveropetoksiin on löydettävä koko yhteisön kattavat ratkaisut, ja niitä on torjuttava jäsenvaltioiden ja komission yhteisin toimin. Vaikka pääasiallinen vastuu yhteisen arvonlisäverojärjestelmän moitteettoman toiminnan varmistamisesta kuuluu jäsenvaltioille, komission olisi mielestään toimittava koordinoijana ja vauhdittajana.

2.2.2. Tämän vuoksi komissio tekee Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 280 artiklan nojalla erillisen asetusehdotuksen, johon sisältyy nimenomaan petosten torjuntaa koskevia erityisiä säännöksiä ja jolla annetaan komission tehtäväksi koordinoida yhteisön tason tietojenvaihto.

2.3. Koska asetus (ETY) N:o 218/92 on tarpeen korvata kokonaisuudessaan sekä direktiivi 77/799/ETY arvonlisäveroa koskevilta osiltaan, arvonlisävero ei vastedes kuulu direktiivin soveltamisalaan. Sitä vastoin direktiivin soveltamisalaa laajennetaan koskemaan tiettyjä vakuutusmaksuista perittäviä veroja. Näin otetaan huomioon tarve, jonka jäsenvaltiot ilmaisivat neuvostossa direktiivin 76/308/ETY muuttamiseksi tehdystä ehdotuksesta(6) käydyissä neuvotteluissa.

2.4. Ehdotuksen tavoitteena on lujittaa verohallintojen välistä yhteistyötä tarjoamalla niille yksinkertainen ja tehokas oikeudellinen kehys, jotta niillä olisi tasavertaiset aseet petostentekijöiden kanssa. Ehdotuksen tarkoituksena ei siis ole muuttaa millään tavalla verovelvollisten velvollisuuksia eikä alv-lainsäädännön soveltamista koskevia sääntöjä. Tästä syystä komissio tekee ehdotuksen perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla. Perustamissopimuksen 95 artiklan pitäminen oikeusperustana on johdonmukaista komission 19. kesäkuuta 1990 tekemän asetusehdotuksen (ETY) N:o 218/92 kanssa(7); siinä komissio esitti EY:n perustamissopimuksen 100 a artiklaa (nykyinen 95 artikla) asianmukaiseksi oikeusperustaksi.

3. Yleistä

3.1. Komitea on useaan otteeseen(8) todennut, että on tarpeen tiivistää jäsenvaltioiden yhteistyötä alv:n alalla ja muilla lainvalvonnan aloilla. Se on toistanut useaan otteeseen, että mikäli jäsenvaltiot eivät hyödynnä olemassa olevia yhteistyömekanismeja, siirtymävaiheen alv-järjestelmän heikkous korostuu ja järjestelmällisten alv-petosten lisääntyminen helpottuu.

3.2. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen kertomuksessa vuodelta 1998(9) todetaan, että petosten torjuntaa luonnehtii yhtenäisen strategian puuttuminen. Kertomuksessa korostetaan sitä ristiriitaa, että yhteisön sisäisissä suorituksissa on yhtenäismarkkinat petoksille mutta ei lainvalvonnalle. Tilintarkastustuomioistuin on arvioinut, että vuosittain kerättyjen alv-tulojen ja makrotaloudellisin luvuin lasketun teoreettisen summan välinen ero on jopa 70000000000 EUR, mikä vastaa 21:tä prosenttia kaikkien jäsenvaltioiden kokonaistulosta. Luvun tarkkuus on kyseenalaistettu, mutta vaikka todellinen summa olisi vain puolet väitetystä, se merkitsee suunnatonta tulonmenetystä jäsenvaltioille ja antaa pelottavan kuvan siitä, miten jäsenvaltioiden hallinnot hoitavat, tai pikemminkin jättävät hoitamatta alv:n valvonnan.

3.3. Komitea on komission kanssa yhtä mieltä siitä, että käsillä olevilla ehdotuksilla luodaan selkeä parannus vallitsevaan tilanteeseen. Mikäli niiden tehokkaasta täytäntöönpanosta huolehditaan, siten saadaan jäsenvaltioiden alv-viranomaiset nykyistä yhdenvertaisempaan asemaan sen rikollisaineksen kanssa, joka käyttää hyväkseen nykyisen järjestelmän porsaanreikiä. Kokemuksen perusteella komitea epäilee kuitenkin suuresti, hyödyntävätkö jäsenvaltiot yksinään näitä toimivaltuuksia tähänastista enempää. Komitea huomauttaa, että ehdotukset ovat pääasiassa sallivaa lainsäädäntöä; jäsenvaltioilla on vain vähän tai ei lainkaan velvollisuuksia hyödyntää sen tarjoamia mahdollisuuksia.

3.3.1. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että olemassa olevia yhteistyövälineitä on hyödynnetty selvästi liian vähän ja joissakin tapauksissa ei juuri ollenkaan. Hyödyntämisen vähäisyyden katsotaan johtuvan muun muassa menettelyjen hitaudesta ja jopa siitä, että olemassa olevia välineitä tunnetaan huonosti. Tähän syyllistyvät varsinkin paikallisviranomaiset. Vaikka valtaosa jäsenvaltioista kannattaa ajatusta tiedonvaihdon lisäämisestä, tietoa vaihdetaan todellisuudessa hyvin harvoin. Tilanne ei muutu vain uusien säädösten käyttöön ottamisella; tarvitaan perusteellinen muutos jäsenvaltioiden hallintojen asenteissa ja painopisteiden määrittelyssä.

3.3.2. Komissio on todennut(10), että jatkuvana ja kärjistyvänä ongelmana on sellaisten avunpyyntöjen määrä, joihin ei ole vastattu asetuksessa (ETY) N:o 218/92 asetetussa kolmen kuukauden määräajassa. Jäsenvaltiot ovat lisäksi eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta osoittautuneet vastahakoisiksi käyttämään hyväkseen mainitun asetuksen 12 artiklassa tarkoitettuja mahdollisuuksia jakaa valtuuksia toimeenpanotasolle. Vaikka on selvää, että on säilytettävä paikallistoimistojen ja keskushallinnon välinen tasapaino, yhteydenpitoa hoitavan keskusviraston on toimittava kanavana eikä pullonkaulana. Keskusviraston tärkeänä tehtävänä on myös tiedottaa valvontaviranomaisille tietojenvaihtomahdollisuuksista ja erityisesti erityisjärjestelyjen valvonnasta, kahdeksannessa alv-direktiivissä säädetystä palautusmenettelystä sekä kuudennen alv-direktiivin 9 artiklan 2 kohdan e alakohdan nojalla tarjotuista palveluista. Useat keskusvirastot ovat kuitenkin todenneet, että niillä ei ole toimivaltaa eikä resursseja tämän tehtävän suorittamiseen.

3.3.3. Tämän vuoksi komitea kannattaa komission ehdotusta, jonka mukaan sen tulisi koordinoida ja vauhdittaa tietojenvaihtoa. Se hyväksyy komission suunnitelman tehdä 280 artiklan nojalla asetusehdotus, joka sisältää erityiset petoksen vastaiset säännökset. Komissiosta tulisi niiden nojalla tietojenvaihdon koordinaattori yhteisön tasolla.

4. Erityistä

4.1. Komitea hyväksyy sen, että jäsenvaltioiden on tulevaisuudessa nimettävä yksi yhteistyöstä vastuussa oleva keskusvirasto. Komitea pelkää kuitenkin, että jos nämä elimet toimivat kuten aiemmin, siitä tulee viestinnän este. Komitea toteaa, että 3 artiklan 4 kohdassa säädetään keskusviraston virkamiehistä, että "[T]ämän asetuksen säännökset eivät estä eri jäsenvaltioissa arvonlisäverolainsäädännön soveltamisesta vastaavia virkamiehiä, muita kuin 3 kohdassa tarkoitettuja, ottamasta toisiinsa yhteyttä, vaihtamasta tietoja ja toimimasta yhteistyössä tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin". Komitea olisi toivonut myönteisempää lähestymistapaa, jossa olisi edellytetty tällaisia yhteydenottoja eikä pelkästään sallittu niitä.

4.2. Komitean mielestä 36 artiklassa tarjotaan liian monta tekosyytä jättää toimittamatta pyydettyjä tietoja ja rajoitetaan näin 5 artiklan 3 kohdan vaikutuksia. Sen mukaan pyynnön vastaanottaneen viranomaisen tai hallintoviranomaisen on hankkiessaan pyydettyä tietoa toimittava aivan kuin se toimisi omaan lukuunsa tai jäsenvaltionsa jonkin toisen viranomaisen pyynnöstä.

4.3. Komitea panee merkille, että 10 artiklan mukaan pyydetyt tiedot on toimitettava viimeistään kolmen kuukauden kuluttua pyynnön vastaanottamisesta tai, jos kyseiset tiedot ovat jo pyynnön vastaanottaneen viranomaisen käytettävissä, määräaika on kuukausi. Kun otetaan huomioon nopean toiminnan tarve tutkimusten suorittamiseksi petosepäilyjen ilmettyä, vaikuttaa siltä, että monissa tapauksissa määräajat saattavat olla liian pitkiä ollakseen tehokkaita. Komitean mielestä tulisi harkita niiden pidentämistä.

4.4. Komitea panee tyytyväisenä merkille, että enää ei tarkastuksissa vaadita verovelvollisen suostumusta ulkomaisten virkamiesten läsnäoloon, mutta ei ymmärrä, miksi 14 artiklassa kielletään niitä osallistumasta kotietsintöihin tai rikoslain mukaisiin henkilöiden virallisiin kuulusteluihin. Komitean mielestä nämä ovat tarpeettomia rajoituksia, jotka vain häiritsevät rajatylittävien alv-petosten tutkintaa.

4.5.15 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot suorittavat kukin omalla alueellaan ja riippumattomasti yhden tai useamman henkilön samanaikaisia tarkastuksia, "jos niiden suorittaminen on yhteisen edun mukaista tai täydentävää". Komitean mielestä sanamuoto on liian epämääräinen, ja tarvitaan termien määrittelyn tarkennusta.

4.6.22 artiklassa täsmennetään, että "kaikissa muissa tilanteissa jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat toimittaa toisilleen tiedossaan olevat 1 artiklassa tarkoitetut tiedot oma-aloitteisesti ilman edeltävää pyyntöä". Komitean mielestä parempi sanamuoto olisi ollut "toimivaltaiset viranomaiset toimittavat..."

4.7. Komitea hyväksyy sen, että 37 artiklan mukaan ilmoitettuja tietoja voidaan käyttää kaikissa olosuhteissa tietojen mahdollisesta luottamuksellisuudesta huolimatta verolainsäädännön rikkomisesta johtuvassa oikeudellisessa tai hallinnollisessa menettelyssä. Se voi johtaa seuraamusten määräämiseen.

4.7.1. Komitea hyväksyy myös sen, että 37 artiklan 3 kohdassa ei enää vaadita, että tiedot vastaanottava jäsenvaltio saa tiedot antavalta jäsenvaltiolta suostumuksen tietojen saattamiseen muiden jäsenvaltioiden käyttöön.

4.7.2. Komitea on tyytyväinen siihen, että enää ei vaadita, että tietojen ilmoittaminen annetaan tiedoksi tutkimuksen kohteena olevalle verovelvolliselle.

4.8. Komitea panee merkille, että 42 artiklan mukaan komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen joka kolmas vuosi aiemman joka toisen vuoden sijasta. Komitean mielestä olisi ollut parempi säilyttää kahden vuoden väli.

4.9. Komitea on yhtä mieltä komission kanssa perustamissopimuksen 95 artiklan pitämisestä ehdotuksen oikeusperustana.

4.10. Komitea panee merkille, että komissio ei ole arvioinut ehdotuksen vaikutuksia. Komitea toivoo periaatteessa, että vaikutukset arvioitaisiin automaattisesti. Tässä tapauksessa se myöntää kuitenkin, että on vaikea arvioida näiden uusien välineiden vaikutuksia, koska on epävarmaa, kuinka paljon jäsenvaltiot niitä hyödyntävät.

5. Päätelmät

5.1. Komitea ilmaisee uudelleen huolensa suunnattomista tulonmenetyksistä, jotka johtuvat alv-petoksista ja jäsenvaltioiden hallintojen välisen yhteistyön puutteesta. Yhteistyön puute helpottaa rikollista toimintaa ja jopa kannustaa siihen. Rajatarkastusten poistaminen, joka on yhtenäismarkkinoiden väistämätön seuraus, edellyttää kattavia valvontamenettelyjä ja sitä, että jäsenvaltioiden veroviranomaiset panevat ne tehokkaasti täytäntöön riippumatta voimassa olevasta verotusjärjestelmästä. Näin ei vielä ole, ja on vääjäämättä tehtävä sellainen johtopäätös, että fyysisten rajatarkastusten tilalle tullut nykyinen hallinnollisen yhteistyön järjestelmä ei korvaa niitä riittävästi.

5.2. Komitea katsoo, että komission ehdotukset ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät riitä korjaamaan nykyisen tilanteen ilmeisiä heikkouksia ja porsaanreikiä. Se katsoo kuitenkin, että ne ovat todennäköisesti poliittisen saavutettavuuden rajoilla. Tämän vuoksi komitea kannattaa ehdotuksia, mutta uskoo erittäin varauksellisesti niiden kykyyn vaikuttaa merkittävästi petosten torjuntaan, mikäli jäsenvaltioiden hallinnon ja veroviranomaisten asenteissa ei tapahdu perusteellista muutosta. Komitea kehottaa jäsenvaltioita osallistumaan tulonmenetysten estämiseen hyväksymällä nämä ehdotukset ja ryhtymällä tarpeellisiin toimiin niiden tehokkaan toimeenpanon varmistamiseksi.

Bryssel, 16. tammikuuta 2002.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Göke Frerichs

(1) EYVL L 336, 27.12.1977, s. 15.

(2) EYVL L 24, 1.2.1992, s. 1.

(3) EYVL L 331, 27.12.1979, s. 8.

(4) KOM(2000) 28 lopullinen.

(5) KOM(2000) 28 lopullinen, k. 5.5.

(6) KOM(98) 364 lopullinen ja KOM(1999) 183 lopullinen.

(7) KOM(90) 183.

(8) Ks. esimerkiksi EYVL C 116, 20.4.2001.

(9) EYVL C 349, 17.11.1998, s. 15-17.

(10) EYVL C 349, 17.11.1998.