52001DC0708

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen valvontajärjestelmästä tehdyn päätöksen 93/389/ETY (muutettu neuvoston päätöksellä 1999/296/EY) mukainen kertomus

SISÄLLYSLUETTELO

1. Tiivistelmä

2. Päätelmät

2.1. Tietojen toimittamista koskevien vaatimusten noudattaminen

2.2. EU:n todellinen edistyminen

2.3. EU:n ennakoitu edistyminen

3. EY:n valvontajärjestelmä ja kertomuksen tarkoitus

3.1. EY:n valvontajärjestelmä

3.2. Kertomuksen tarkoitus

4. Miten jäsenvaltiot noudattavat tietojen toimittamista koskevia vaatimuksia

4.1. Tietojen toimitusaikataulun noudattaminen

4.2. Todellista edistymistä koskevien tietojen toimittaminen

4.2.1. Kasvihuonekaasupäästöjä koskevat selvitykset

4.2.2. Puutteelliset tiedot CO2:sta, CH4:stä ja N2O:sta

4.2.3. Puutteelliset tiedot fluoratuista kaasuista

4.2.4. Puutteelliset tiedot maankäytön muutosten ja metsätalouden päästöistä

4.3. Ennakoitua edistymistä koskevien tietojen toimittaminen

4.3.1. Kasvihuonekaasupäästöjä koskevat selvitykset

4.3.2. Toimet

4.3.3. Ennusteet

5. Todellisen edistymisen arviointi

5.1. Johdanto

5.2. Edistyminen Euroopan unionissa

5.2.1. Edistyminen Euroopan unionin tasolla

5.2.2. Edistyminen jäsenvaltioissa

6. Ennakoidun edistymisen arviointi

6.1. Jäsenvaltioiden ennusteet verrattuna EU:n taakanjakosopimukseen

6.2. Yhteenveto jäsenvaltioiden lisätoimista

6.3. Yhteisön laajuiset ennusteet

6.4. Yhteisön laajuisessa tutkimuksessa yksilöidyt lisätoimet

6.5. Mallien tärkeimmät olettamukset

6.6. EU-tason toimet

6.6.1. Cardiffista ja Göteborgista Barcelonaan

6.6.2. Kestävän kehityksen strategia ja kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma

6.6.3. Eurooppalainen ilmastonmuutosohjelma (ECCP)

6.6.4. Tulevat toimet

Liite: Termit, lyhenteet ja yksiköt

1. Tiivistelmä

Tämä on toinen yhteisön CO2-päästöjen ja muiden kasvihuonekaasupäästöjen valvontajärjestelmästä tehdyn päätöksen 93/389/ETY (sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston päätöksellä 1999/296/EY) mukainen edistymiskertomus. Kertomuksessa arvioidaan jäsenvaltioiden ja yhteisön todellista ja ennakoitua edistymistä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen (UNFCCC) ja Kioton pöytäkirjan mukaisten kasvihuonekaasupäästöjä koskevien sitoumusten täyttämisessä. Puitesopimuksen tarkoituksena oli vakiinnuttaa CO2-päästöt vuoden 1990 tasolle. Kioton pöytäkirjassa EU:lle puolestaan asetetaan tavoitteeksi vähentää kuuden kasvihuonekaasun päästöjä vuoden 1990 tasosta kahdeksalla prosentilla vuosiin 2008-2012 mennessä.

Kertomuksessa on esitetty tiedot todellisista kasvihuonekaasupäästöistä vuodesta 1990 vuoden 1999 loppuun asti, sekä päästöennusteet Kioton pöytäkirjan ensimmäisen sitoumusjakson puoliväliin eli vuoteen 2010 asti.

Tärkeimmät havainnot:

* EU:n kasvihuonekaasupäästöt (jotka eivät sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä) vähenivät vuonna 1999 neljällä prosentilla vuoteen 1990 verrattuna, ja EU on kokonaisuutena pysynyt vuodelle 2000 ja kaudelle 2008-2012 asettamassaan tavoitekehityksessä. Suotuisa kehitys johtuu pääasiassa päästöjen vähenemisestä Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Useimmat jäsenvaltiot kuitenkin ylittivät tavoitteidensa mukaiset päästöt selvästi, ja nykyisen kehityksen jatkuessa yli puolet niistä ylittää huomattavasti sovitun osuutensa EU:n päästöistä vuonna 2010.

* Jäsenvaltioiden ennusteiden mukaan nykyisillä toimilla ei pystytä jatkamaan EU:n kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärän (ei sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä) vähentämistä koko EU:n alueella. Sen sijaan päästöjen lisääntyminen vähentää saavutetun edistyksen merkitystä. Kaikki jäsenvaltiot Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta arvioivat päästöjensä ylittävän taakanjakotavoitteensa vuoteen 2010 mennessä. Yhteisön laajuisten ennusteiden tulokset ovat samansuuntaisia.

* Parhaassa tapauksessa päästöt pystytään vakiinnuttamaan vuoden 1990 tasolle vuoteen 2010 mennessä. Kioton tavoite päästöjen vähentämisestä kahdeksalla prosentilla on edelleen voimassa, ja sen saavuttamiseksi useimpien jäsenvaltioiden on tehostettava toimintaansa.

* Liikenteen päästöjen kehityssuuntaukset ovat erityinen huolenaihe. Liikenne on ala, jolla kasvihuonekaasupäästöjen, varsinkin CO2- ja N2O-päästöjen, todellinen määrä kasvaa eniten. Lisäksi liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen ennusteet osoittavat päästöjen lisääntyvän yli 30 prosenttia vuoteen 2010 mennessä.

* Jäsenvaltiot ovat määritelleet lisätoimia vähentääkseen päästöjä noin 210 miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla tai viidellä prosentilla vuoden 1990 päästöistä. Puuttuvat kolme prosenttia eli noin 110 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnin päästövähennys on saavutettava sekä jäsenvaltioiden että EU:n tasolla toteutettavilla lisätoimilla. Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan ilmoittamia noin 190 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin vähennyksiä on pidettävä ylimääräisinä vähennyksinä, mutta muut yhteisön jäsenet eivät voi pitää itsestään selvänä, että tällä ylijäämällä autetaan niitä saavuttamaan Kiotossa asetettu tavoite.

* Eurooppalaisessa ilmastonmuutosohjelmassa (ECCP) on määritelty jäsenvaltioiden toimia täydentäviä EU:n laajuisia toimia. Pitkälle valmistelluilla toimilla (joita ovat esimerkiksi päästökauppaa koskeva direktiivi, biopolttoaineita koskeva direktiivi sekä uusiutuvien energianlähteiden ja rakennusten energiatehokkuuden edistäminen) on arvioiden mukaan mahdollista vähentää päästöjä kustannustehokkaasti 240 miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla. Näiden teknisten mahdollisuuksien toteuttamiseen vaikuttavat monet tekijät kuten tietojen paikkansapitävyys, poliittinen hyväksyttävyys ja niiden toteuttamisaikataulu. ECCP:ssä määriteltiin myös lisävähennyksiä, mutta ne toteutetaan todennäköisesti pidemmällä aikavälillä. [1]

[1] Ehdotukset lisätoimista on esitetty ECCP:n kesäkuussa laaditun kertomuksen kohdissa 'Category 2' (11 toimenpidettä) ja 'Category 3' (22 toimenpidettä). Toimia on vielä kehitettävä ennen kuin niiden toteuttamisesta voidaan tehdä poliittinen päätös. ECCP:ssä määriteltiin teknisesti mahdolliseksi kustannustehokkaaksi (vähemmän kuin 20 euroa hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohden) päästöjen kokonaismääräksi noin 664-765 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

* Jäsenvaltiot ovat toimittaneet todellista edistymistä koskevia tietoja paremmin kuin ensimmäistä edistymiskertomusta varten. Ennakoitua edistymistä koskevien tietojen toimittaminen ei ole parantunut merkittävästi. Kaikkiin ennusteisiin on kuitenkin suhtauduttava huomattavalla varauksella, koska käytetyistä menetelmistä ja toimien toteuttamisaikataulusta ei ole riittävästi yksityiskohtaista tietoa ja koska tulevan kehityksen arviointiin liittyy aina epävarmuustekijöitä.

* Asiakirjan KOM (2001) 580 (lopullinen) mukaan tulevassa ehdotuksessa neuvoston päätöksen 1999/269/EY mukaisen valvontajärjestelmän tarkistamiseksi on säädettävä tietojen toimittamista koskevien vaatimusten laajentamisesta Kioton pöytäkirjan ja tulevan EU:n päästökauppajärjestelmän perusteella. Lisäksi on tarkistettava säännöksiä, joita sovelletaan kansallisia toimia koskevien tietojen toimittamiseen.

2. Päätelmät

Tästä neuvoston päätöksen 93/389/ETY (sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 1999/296/EY) mukaisesta toisesta edistymiskertomuksesta ilmenee, että valvontajärjestelmän avulla on havaittu jäsenvaltioiden päästöjä koskevien tietojen toimittamisen parantuneen. Ensimmäiseen edistymiskertomukseen verrattuna kansallisia toimia ja ennusteita koskevien tietojen toimittamisessa on edistytty vain vähän. Ainoastaan yhdeksän jäsenvaltiota on kvantifioinut lisätoimiensa vaikutukset.

Todellisen edistymisen arviointi onnistui hyvin, sillä tärkeimmät päästötiedot saatiin melkein kaikista jäsenvaltioista. Puutteellisia tietoja fluoratuista kaasuista oli huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Kertomukseen ei vielä sisälly tietoja maankäytöstä, sillä se laadittiin ennen Bonnin sopimusta. Ennakoidun edistymisen arviointi oli vaikeampaa, sillä toimien vaikutusten kvantifioinnista, käytetyistä menetelmistä ja taustalla olevista oletuksista toimitetut tiedot vaihtelevat edelleen suuresti eri jäsenvaltioissa.

Yhteisön laajuiset ennusteet tulevasta edistymisestä tukivat yleensä jäsenvaltioiden ennusteita. Kaikkiin ennusteisiin tulee kuitenkin suhtautua varauksella, sillä jotkut niiden perustana olevat oletukset ovat erittäin epävarmoja, eikä vertailukelpoisia menetelmiä ole. Epävarmuustekijöiden vuoksi onkin syytä soveltaa 'turvamarginaalia' määriteltäessä kuinka paljon EU:n päästöjä on vielä vähennettävä Kioton pöytäkirjassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta voitaisiin olla varmoja siitä, että EU täyttää Kioton sitoumuksensa, sen olisi harkittava lisävähennyksiä, joiden saavuttamiseksi olisi kehitettävä lisätoimia.

Johtopäätöksiä täsmennetään seuraavissa luvuissa.

2.1. Tietojen toimittamista koskevien vaatimusten noudattaminen

* Tietojen toimittaminen todellisesta kehityksestä (kasvihuonekaasuja koskevat selvitykset) on parantunut viime vuosina, sillä useimmat maat käyttävät yhteistä raportointimallia, joka on UNFCCC:n kehittämä standardoitu väline. Tästä huolimatta komissiolla on suuria vaikeuksia saada jäsenvaltioilta tietoa ajallaan.

* Puutteellisia tietoja fluoratuista kasvihuonekaasuista (HFC:t, PFC:t, SF6) on huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Vain kahdelta jäsenvaltiolta tiedot puuttuivat kokonaan, ja yhden toimittamat aikasarjat olivat puutteellisia.

* Useimmat jäsenvaltiot eivät parantaneet merkittävästi tiedottamistaan toimista ja ennusteista ensimmäiseen edistymiskertomukseen verrattuna. Monien niistä onkin tiedotettava paremmin toimien määrällisestä arvioinnista, sekä ryhdyttävä toimittamaan tiedot ajallaan.

* Toimitetut tiedot käytetyistä menetelmistä ja ennusteiden perustana olevista oletuksista ovat vielä puutteellisia. Asiakirjojen selkeyden takia tietojen toimittamista on parannettava esimerkiksi ottamalla käyttöön yhdenmukaiset taulukot tärkeimpien tietojen ilmoittamista varten.

* Valvontajärjestelmän suuntaviivoja ei noudateta riittävästi ja niiden soveltamista kokonaisuudessaan on pyrittävä lisäämään.

2.2. EU:n todellinen edistyminen

* Euroopan unionin kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet neljä prosenttia vuodesta 1990. CO2-päästöt olivat vuonna 1999 hieman vuoden 1990 tason alapuolella (1,6 prosenttia). CH4-päästöt vähenivät 17 prosenttia ja N2O-päästöt 14 prosenttia. Näiden lukujen mukaan Euroopan unioni pysyi vuonna 1999 kokonaisuudessaan sekä vuotta 2000 että kautta 2008-2012 koskevassa tavoitekehityksessään [2]. Myönteinen tilanne johtuu pääasiassa mittavista päästöjen vähennyksistä Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Ne olivat Luxemburgin lisäksi ainoat jäsenvaltiot, joiden päästöt alittivat vuonna 1999 tavoitekehityksen selvästi. Ranska, Suomi ja Ruotsi pääsivät lähelle tavoitekehitystään, mutta kaikki muut jäsenvaltiot ylittivät sen selvästi. Koko EU:n edistymistä on siis tulkittava varoen.

[2] Analyysissa verrataan vuoden 1999 todellisia päästöjä vuoden 1999 hypoteettisiin arvoihin vertailuvuodesta vuoteen 2000 ja vuosiin 2008-2012 ulottuvalla lineaarisella tavoitekehityksellä.

* CO2-päästöt asukasta kohden koko EU:ssa vähenivät hiukan vuosina 1990-1999. Tämäkin oli suurelta osin Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa tapahtuneiden vähennysten ansiota.

* Liikenteen päästöt lisääntyivät kaikissa jäsenvaltioissa huomattavasti.

2.3. EU:n ennakoitu edistyminen

Jäsenvaltioiden ennusteisiin perustuva edistyminen

* Jäsenvaltioiden ennusteiden mukaan EU:n kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä (joka ei sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä) on nykyisin toimin vuoden 1990 tasolla vuonna 2010. Vuoden 1999 tietoihin verrattuna tämä merkitsee kokonaispäästöjen lisääntymistä. CO2:n arvioidaan lisääntyvän 3,1 prosenttia (pääasiassa liikenteen päästöjen lisääntymisen takia) ja fluorattujen kaasujen 66 prosenttia. Sen sijaan CH4:n arvioidaan vähentyvän 31 prosenttia ja N2O:n 17 prosenttia vuosina 1990-2010. Kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärän vakiintuminen vuoden 1990 tasolle vuonna 2010 merkitsee, että päästöjen vähentämistavoitteesta jäädään vieläkin 7,5 prosenttia. Viime vuoden ennusteisiin verrattuna sitoumusten ja todellisten saavutusten välinen ero kasvaa siis 0,9 prosenttia. Koska toimien toteutuminen on edelleen epävarmaa ja käytetyistä menetelmistä on epäselvyyttä, luvun paikkansapitävyyteen on suhtauduttava varauksella.

* Jäsenvaltioiden määrittelemillä lisätoimilla sitoumusten ja saavutusten eroa on arvioitu voitavan vähentää noin 210 miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla tai viidellä prosentilla (olettaen, että Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta saavuttavat taakanjakotavoitteensa, mutta eivät ylitä sitä). Luku on jälleen alhaisempi kuin viime vuoden arvio, joka oli 270 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa. Kuusi jäsenvaltiota ei kuitenkaan ole vielä riittävästi määritellyt tai arvioinut lisätoimia. Lisäksi näiden toimien vaikutuksista ei ole kovinkaan suurta varmuutta niiden luonteen (toimien kehittäminen on yleensä vasta alkuvaiheessa) ja käytettyjen menetelmien vuoksi.

* Mikäli Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta toteuttavat vähennykset, jotka on yksilöity lisätoimiksi niiden kansallisissa strategioissa, EU kokonaisuutena ylittäisi selvästi Kioton sitoumuksen (päästöt vähenisivät kymmenellä prosentilla vuoden 1990 tasosta). Vaikka jotkut jäsenvaltiot ylittäisivätkin päästöjenvähennystavoitteensa, muut jäsenvaltiot eivät voi pitää itsestään selvänä, että näin helpotetaan Kioton pöytäkirjan tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi EU:n on toisella sitoumusjaksolla valmistauduttava vielä merkittävämpiin päästöjen vähennyksiin, mikä edellyttää kaikilta jäsenvaltioilta huomattavaa ja jatkuvaa toiminnan tehostamista .

Jäsenvaltioiden ennusteiden ja yhteisön laajuisten ennusteiden vertailu

* Koska päästöt jäsenvaltioiden ennusteiden mukaan lisääntyvät jonkin verran, ne ovat lähentyneet yhteisön laajuisia ennusteita, joissa kasvihuonekaasupäästöjen arvioidaan lisääntyvän noin yhdellä prosentilla vuoden 1990 päästöihin verrattuna. Nykyisellään jäsenvaltioiden ja Euroopan komission määrittelemä ero vuoden 1990 päästöihin on noin 8-9 prosenttia.

* Yhteisön laajuisessa tutkimuksessa ennustetaan CO2:n lisääntyvän neljä prosenttia, kun taas jäsenvaltioiden ennuste on kolme prosenttia. Metaanin kohdalla ero on suurempi. Yhteisön laajuisessa ennusteessa sen arvioidaan vähenevän 18 prosenttia ja jäsenvaltioiden ennusteessa 31 prosenttia. Typpioksiduuliennusteet ovat samankaltaisia molemmissa ennusteissa.

Yhteiset ja yhteensovitetut toimet

* Koska monilla jäsenvaltioilla on vaikeuksia saavuttaa taakanjakotavoitettaan, yhteisillä ja yhteensovitetuilla toimilla voidaan merkittävästi täydentää ja vahvistaa niiden kansallisia ilmastonmuutosstrategioita.

* Eurooppalaisessa ilmastonmuutosohjelmassa (ECCP) on määritelty yhteisiä ja yhteensovitettuja lisätoimia. On arvioitu, että pitkälle valmistelluilla lisätoimilla voitaisiin päästöjä vähentää kustannustehokkaasti noin 240 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Mikäli näillä edistyneillä toimilla saavutettavat vähennykset voitaisiin toteuttaa jo ennen vuotta 2010, niiden osuus Kioton pöytäkirjan tavoitteesta vähentää päästöjä kahdeksalla prosentilla olisi noin viisi prosenttia. Samalla niillä tuettaisiin tehokkaasti jäsenvaltioiden toimia. Kaiken kaikkiaan ECCP:ssä pystyttiin määrittelemään vähemmän kuin 20 euroa hiilidioksidiekvivalenttitonnilta maksavia kustannustehokkaita vaihtoehtoja, joiden päästövähennyspotentiaalin kokonaismäärä on 664-765 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Teknisten mahdollisuuksien toteuttamiseen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät kuten tietojen paikkansapitävyys, päällekkäisyys jäsenvaltioiden toimien kanssa, toimien toteuttamisaikataulu sekä yleinen hyväksyntä. Jotta kertomuksesta ilmenisi paremmin Kioton ensimmäisellä sitoumusjaksolla toteutettavien kustannustehokkaiden toimien määrä EU:n tasolla, siinä erotellaan toimet, joiden 'valmistelussa on edetty pitkälle' ja toimet, jotka 'edellyttävät lisävalmisteluja'.

3. EY:n valvontajärjestelmä ja kertomuksen tarkoitus

3.1. EY:n valvontajärjestelmä

Ihmisen aiheuttaman CO2:n ja muiden kasvihuonekaasujen valvontajärjestelmä perustettiin kesäkuussa 1993, kun neuvostossa kokoontuneet ympäristöministerit hyväksyivät neuvoston päätöksen 93/389/ETY. Päätös tarkistettiin huhtikuussa 1999 (neuvoston päätös 1999/296/EY) valvontajärjestelmän saattamiseksi ajan tasalle Kioton pöytäkirjaan sisällytettyjen selvitysvaatimusten mukaisesti.

Valvontajärjestelmällä arvioidaan tarkasti ja säännöllisesti yhteisön edistymistä ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen (UNFCCC) ja Kioton pöytäkirjan mukaisten sitoumusten täyttämisessä. Komissio arvioi edistymistä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa. Arviointi perustuu jäsenvaltioiden toimittamiin neuvoston päätöksen 99/296/EY 5 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan 2 kohdan mukaisiin kansallisiin ohjelmiin, joihin sisältyvät myös ajan tasalle saatetut tiedot, sekä muihin asiaankuuluviin tietoihin. Kansallisten ohjelmien tulee sisältää tietoa (a) todellisesta edistymisestä ja (b) ennakoidusta edistymisestä.

Jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittain 31. joulukuuta mennessä kahta edellistä vuotta koskevat tiedot [3] ja kaikki edellisten vuosien ajan tasalle saatetut tiedot (vertailuvuosi 1990 mukaan lukien [4]) sekä uusimmat tiedot ennakoiduista päästöistään vuosina 2005, 2010, 2015 ja 2020 [5]. Myös kaikista kansallisten ohjelmien muutoksista kuten uusista toimista on ilmoitettava komissiolle 31. joulukuuta mennessä. Jos muutoksia ei ole tapahtunut, siitä on ilmoitettava komissiolle virallisesti.

[3] Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle vuosittaiset selvityksensä 31. joulukuuta mennessä vuonna n seuraavasti: ihmisen aiheuttamat CO2-päästöt ja CO2-päästöjen poistaminen nieluilla vuonna n-1; muut kasvihuonekaasut päästölähteittäin ja niiden poistaminen nieluilla; vuoden n-2 lopulliset tiedot ja vuoden n-1 väliaikaiset tiedot.

[4] Vertailuvuosi on 1990, lukuun ottamatta HFC:tä, PFC:tä ja SF6:ta, joiden vertailuvuodeksi sopimuspuoli voi valita joko vuoden 1990 tai 1995.

[5] Päätöksessä 99/296/EY edellytetään tietojen toimittamista ennakoiduista päästöistä ja niiden poistamisesta vuosina 2008-2012 ja mahdollisuuksien mukaan vuonna 2005. Valvontajärjestelmän suuntaviivoissa Guidelines for the methodology of the evaluation of progress towards the KP targets and for reporting of national programmes edellytetään lisäksi tietojen toimittamista ennakoiduista päästöistä ja niiden poistamisesta vuosina 2015 ja 2020.

Tietojen keräämisen, toimittamisen ja arvioimisen helpottamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi neuvoston päätöksen 1999/296/EY mukaisesti perustettu seurantakomitea perusti kaksi työryhmää. Työryhmät ovat laatineet suuntaviivat [6] päästöselvitysten keruulle ja arvioinnille sekä kansallisille ohjelmille. Seurantakomitea hyväksyi suuntaviivat 1. syyskuuta 2000. Jäsenvaltioiden tätä kertomusta varten toimittamiin tietoihin sisältyy monia suuntaviivojen osatekijöitä, vaikkakin usein rajoitetusti.

[6] Suuntaviivat: Osa 1: Guidelines for Member States and EC Annual Inventories; Osa 2: Methodology for the Evaluation of Progress and for the Contents of National Programmes, Bryssel, 1. syyskuuta 2000.

3.2. Kertomuksen tarkoitus

Tässä kertomuksessa esitellään EY:n valvontajärjestelmän mukaisen arviointiprosessin tulokset sekä arvioidaan jäsenvaltioiden todellista ja ennakoitua edistymistä UNFCCC:n ja Kioton pöytäkirjan mukaisten yhteisön sitoumusten täyttämisessä.

Rio de Janeirossa kesäkuussa 1992 hyväksytyn UNFCCC:n 4 artiklan mukaisesti Euroopan yhteisö päätti ottaa käyttöön toimenpiteitä, joiden tarkoitus on palauttaa niiden ihmisen aiheuttaman CO2:n ja muiden kasvihuonekaasujen päästöt joko yhdessä tai erikseen vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä.

Kiotossa joulukuussa 1997 pidetyssä kolmannessa UNFCCC:n sopimuspuolten konferenssissa sopimuspuolet hyväksyivät UNFCCC:n Kioton pöytäkirjan, jossa asetetaan useille sopimuspuolille, muun muassa Euroopan yhteisölle (EY), erilaisia sitovia päästötavoitteita. Tämän sopimuksen mukaisesti EY lupautui vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuoden 1990 tasosta kahdeksan prosenttia vuosiin 2008-2012 mennessä. Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanosäännöt hyväksyttiin Bonnissa heinäkuussa 2001 pidetyssä kuudennessa sopimuspuolten konferenssissa ("Bonnin sopimus"), ja EU ja jäsenvaltiot valmistautuvat parhaillaan ratifiointiin. Kokonaistavoitetta vähentää päästöjä kahdeksalla prosentilla on sen jälkeen jaettu eriytetysti yksittäisten jäsenvaltioiden kesken EU:n taakanjakojärjestelmän mukaisesti. Järjestelmästä päätettiin ministerineuvostossa kesäkuussa 1998. Sovitut tavoitteet on esitetty taulukossa 3.2.1.

Taulukko 3.2.1: Ministerineuvostossa päätetyt Kioton pöytäkirjan 4 artiklan mukaiset jäsenvaltioiden sitoumukset (EU:n taakanjako, kesäkuu 1998)

Jäsenvaltio // Sitoumus (prosentuaalinen muutos kuuden kasvihuonekaasun päästöissä kaudella 2008-2012 vertailuvuoden 1990 tasoihin verrattuna)

Itävalta // -13

Belgia // -7.5

Tanska [7] // -21

[7] Sopimuksen yhteydessä annetussa lausunnossa Tanska ilmoitti voivansa ensimmäisellä sitoumusjaksolla vähentää päästöjään 17 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna, joka on noin 80 miljoonaa korjattua hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Vähentäminen tapahtuisi Tanskan omilla toimilla ja yhteisön hyväksymillä nykyisillä toimilla. Koska Tanska on lakisääteisesti sitoutunut vähentämään päästöjä 21 prosentilla kuten sopimuksessa on esitetty, se on päättänyt jatkaa yhteisten ja yhteensovitettujen toimien valmistelua ja käyttöön ottamista ennen Kioton pöytäkirjan ratifiointia.

Suomi // 0

Ranska // 0

Saksa // -21

Kreikka // +25

Irlanti // +13

Italia // -6.5

Luxemburg // -28

Alankomaat // -6

Portugali // +27

Espanja // +15

Ruotsi // +4

Yhdistynyt kuningaskunta // -12.5

Edistymisen arviointi muodostuu kahdesta päätekijästä:

* Todellisen edistymisen arviointi

Todellisen edistymisen arviointi perustuu jäsenvaltioiden ja yhteisön päästöselvityksiin. Siihen sisältyy vertailuvuoden selvitysten vertaaminen viimeisimpiin saatavilla oleviin selvityksiin päästöjen todellisen kehityksen osoittamiseksi sekä vertaaminen jäsenvaltioiden ja yhteisön päästötavoitteisiin. [8]

[8] Tiedot perustuvat Euroopan ympäristökeskuksen kertomukseen EC and Member States' Greenhouse Gas Emission Trends 1990-1999 (Euroopan ympäristökeskus, 2001). Tietoihin eivät sisälly maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuneet päästöt ja poistumat.

* Ennakoidun edistymisen arviointi

Ennakoitua edistymistä arvioidaan keräämällä ja arvioimalla tietoa hyväksytyistä ja tulevista, suunnitteilla tai parhaillaan keskusteltavina olevista kansallisista ja yhteisön toimista. Arviointi perustuu jäsenvaltioiden ja yhteisön päästöennusteisiin. Siihen kuuluu näiden ennusteiden ja tärkeimpien niiden perustana olevien oletusten ja parametrien johdonmukaisuuden ja luotettavuuden arviointi kansallisten ohjelmien yhteydessä.

Arviointi perustuu suurelta osin jäsenvaltioiden toimittamiin asiakirjoihin. Niihin kuuluvat erityisesti valvontajärjestelmää varten laaditut asiakirjat sekä muut asiakirjat kuten kansalliset ilmastonmuutosstrategiat ja kansalliset tiedonannot UNFCCC:lle. Ennakoidun edistymisen osalta arvioinnissa on lisäksi otettu huomioon kasvihuonekaasupäästöjä koskevien yhteisön laajuisten ennusteiden tulokset.

Tämän kertomuksen seuraavissa luvuissa arvioidaan tietojen toimittamista koskevien vaatimusten noudattamista. Arvioinnissa verrataan viimeisimpiä jäsenvaltioilta saatuja tietoja valvontajärjestelmän vaatimuksiin ja valvontajärjestelmäkomitean 1. syyskuuta 2000 vahvistamiin tietojen toimittamista koskeviin suuntaviivoihin (luku 4). Sen jälkeen kertomuksessa esitetään yhteenveto todellisen edistymisen arvioinnin tuloksista, jotka perustuvat Euroopan ympäristökeskuksen tutkimukseen (luku 5), sekä ennakoitua edistymistä koskeva arviointi, joka perustuu edellä kuvattuihin, heinäkuussa 2001 saatavilla olleisiin tietoihin (luku 6).

4. Miten jäsenvaltiot noudattavat tietojen toimittamista koskevia vaatimuksia

4.1. Tietojen toimitusaikataulun noudattaminen

Useimmat jäsenvaltiot noudattavat edelleen heikosti valvontajärjestelmän mukaista tietojen toimitusaikataulua (31. joulukuuta mennessä vuosittain). Tämä koskee erityisesti ennakoituun edistymiseen liittyvien tietojen toimittamista. Useimmat jäsenvaltiot toimittivat vuotta 1999 koskevat selvitykset huhtikuuhun 2001 mennessä ja kansallisia toimia koskevat tiedot vieläkin myöhemmin.

4.2. Todellista edistymistä koskevien tietojen toimittaminen [9]

[9] Tämän osan tiedot perustuvat Euroopan ympäristökeskuksen ja sen ilmaa ja ilmastonmuutosta käsittelevän alakohtaisen keskuksen laatimaan kertomukseen Annual European Community Greenhouse Gas Inventory 1990-1999, May 2001 sekä Euroopan ympäristökeskuksen kertomukseen European Community and Member States' greenhouse gas emission trends (Euroopan ympäristökeskus, 2001)

4.2.1. Kasvihuonekaasupäästöjä koskevat selvitykset

Todellisen edistymisen arviointi edellyttää asianmukaisia kansallisia selvityksiä, joiden perusteella laaditaan täydellinen, kaikki 15 EY:n jäsenvaltiota kattava selvitys. Huhtikuun 1. päivään 2001 mennessä lähes kaikki jäsenvaltiot (Belgiaa ja Luxemburgia lukuun ottamatta) olivat toimittaneet vuotta 1999 koskevat tiedot. Euroopan komissio täydensi tietoja Belgian ja Luxemburgin osalta soveltamalla erityistä tietojen täydentämismenetelmää ja saattoi näin koota kattavan selvityksen koko kauden 1990-1999 CO2-, CH4- ja N2O-päästöistä. Tiedot toimitettiin ilmastonmuutosta käsittelevän hallitustenvälisen paneelin (IPPC) vuoden 1996 suuntaviivojen sekä useimpien jäsenvaltioiden osalta vastikään käyttöön otettujen, viidennessä sopimuspuolten konferenssissa vuonna 1999 hyväksyttyjen yhteisten raportointimallien mukaisesti. Täysin johdonmukaisten selvitysten laatiminen edellyttää, ettei tiedoissa ole puutteita. Jotta tähän päästäisiin, toimia on kehitettävä edelleen.

4.2.2. Puutteelliset tiedot CO2:sta, CH4:stä ja N2O:sta

Luxemburgin CO2:ta, CH4:ää ja N2O:ta koskevia tietoja täydennettiin vuosien 1991-1993 ja 1999 osalta ja Belgian vastaavia tietoja vuoden 1999 osalta soveltamalla erityistä tietojen täydentämismenetelmää [10].

[10] Tietoja täydennettiin ottamalla ensimmäisiksi arvioiksi lähimmältä edeltävältä vuodelta ilmoitetut päästöt. Fossiilisten polttoaineiden polttamisesta aiheutuneiden CO2-päästöjen osalta käytettiin kuitenkin jäsenvaltioiden ilmoittamia uusimpia arvioita yhdistettynä fossiilisten polttoaineiden aiheuttamien CO2-päästöjen myöhempiä kehityssuuntauksia koskeviin tietoihin, jotka perustuvat Eurostatin uusimpiin laskelmiin. Belgia toimitti kesäkuussa 2001 vuosien 1998 ja 1999 tiedot, joista ilmenee, että EU:n selvityksessä esitetyt tiedot Belgian vuoden 1998 ja 1999 kasvihuonekaasupäästöistä ovat jonkin verran aliarvioituja. Luxemburg toimitti vuoden 1999 tiedot 1. huhtikuuta olleen määräajan jälkeen, mutta vuosien 1991-1993 tiedot puuttuvat yhä. Luxemburgin toimittamista tiedoista ilmenee, että EU:n selvityksessä esitetyt tiedot Luxemburgin vuoden 1999 kasvihuonekaasupäästöistä ovat hieman yliarvioituja. Syyskuussa 2000 sovittujen valvontajärjestelmän suuntaviivojen mukaisesti Belgian ja Luxemburgin uusimmat tiedot sisällytetään EU:n seuraavaan vuosittaiseen kasvihuonekaasuja koskevaan selvitykseen, jonka on määrä valmistua 15. huhtikuuta 2002.

4.2.3. Puutteelliset tiedot fluoratuista kaasuista

Jäsenvaltioiden 1. huhtikuuta 2001 mennessä ilmoittamissa tiedoissa fluoratuista kasvihuonekaasuista (HFC:t, PFC:t, SF6) on huomattavasti vähemmän puutteita kuin viime vuosina. Ainoastaan Irlannin ja Luxemburgin tietoja ei saatu huhtikuuhun 2001 mennessä. Belgian tietoja oli täydennettävä puuttuvien vuosien osalta.9

4.2.4. Puutteelliset tiedot maankäytön muutosten ja metsätalouden päästöistä

Tässä kertomuksessa käytetyt tiedot CO2-, CH4- ja N2O-päästöistä eivät sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuneita päästöjä ja poistumia. Menetelmiä koskevia merkittäviä päätöksiä Kioton pöytäkirjan mukaisista CO2-nieluista tehtiin vasta aivan hiljattain (poliittinen yhteisymmärrys saavutettiin Bonnissa heinäkuussa 2001 jatketussa kuudennessa sopimuspuolten konferenssissa, ja se on määrä vahvistaa virallisesti Marrakeshissa pidettävässä seitsemännessä sopimuspuolten konferenssissa). IPCC laatii parhaillaan nieluihin liittyvien tietojen toimittamista koskevia vaatimuksia, mutta ne saadaan käyttöön vasta myöhemmässä vaiheessa. Näin ollen hiilinieluja koskevia tietoja ei ollut käytettävissä tätä kertomusta varten.

4.3. Ennakoitua edistymistä koskevien tietojen toimittaminen

4.3.1. Kasvihuonekaasupäästöjä koskevat selvitykset

Ennakoidun edistymisen arviointi edellyttää tietoja sekä kaikista suunnitteilla olevista toimista että jäsenvaltioiden päästöennusteista. Harkittuihin toimiin sisältyvät nykyiset toimet (joita toteutetaan parhaillaan) ja lisätoimet (jotka toteutetaan tulevaisuudessa). Ennusteisiin sisältyvät arviot nykyisten toimien päästöjä vähentävästä vaikutuksesta ('tätä menoa' -skenaario) sekä ennusteet lisätoimien vaikutuksista. Useimmat jäsenvaltiot ovat toimittaneet hyvin vähän lisätietoa vuoden 2001 aikana, eikä niiden tekemien selvitysten laatu ole merkittävästi parantunut ensimmäiseen edistymiskertomukseen verrattuna. Joidenkin jäsenvaltioiden vuoden 2000 aikana toimittamat tiedot olivat jo suhteellisen kattavia (esimerkiksi niiden jäsenvaltioiden, joilla on ilmastonmuutosstrategia). Lisätietojen puuttuminen johtuukin todennäköisesti siitä, ettei varsinaista uutta ilmoitettavaa ole.

Tilanteen parantamiseksi sekä tietojen vaihdon ja ennusteiden vertailun helpottamiseksi jäsenvaltioille lähetettiin kysely, jonka tarkoituksena oli kerätä tietoa ennusteissa käytetyistä menetelmistä. Useimmilta jäsenvaltioilta saatiin vain vähän lisätietoa. Kymmenen jäsenvaltion vastauksissa oli jonkin verran lisätietoa, ja viisi jäsenvaltiota (Espanja, Kreikka, Irlanti, Luxemburg ja Itävalta [11]) ei palauttanut kyselyä.

[11] Itävalta laatii parhaillaan uusia ennusteita kolmatta kansallista tiedonantoaan varten ja toimitti näistä ennusteista joitakin tietoja valvontajärjestelmään.

4.3.2. Toimet

* Suomi ja Irlanti ovat laatineet kansalliset ilmastonmuutosstrategiat ensimmäisen edistymiskertomuksen jälkeen ja parantaneet toimista tiedottamista.

* Espanja, Kreikka, Ruotsi ja Italia ovat toimittaneet lisätietoa ensimmäisen edistymiskertomuksen jälkeen. Espanja ja Kreikka ovat toimittaneet suhteellisen vähän tietoja, eikä tiedottamisen laadussa ole tapahtunut juurikaan parannusta vuoteen 2000 verrattuna.

* Useimmat maat toimittivat tarkat tiedot toimien tavoitteista ja täytäntöönpanotilanteesta.

* Useimmat jäsenvaltiot ovat kvantifioineet nykyisten toimiensa ja lisätoimiensa vaikutuksia (tämä tarkoittaa kasvihuonekaasupäästöjen vähenemistä miljoonina tonneina) vain vähän. Sama koskee myös tietoja toimien noudattamisen valvontaan liittyvistä kustannuksista.

4.3.3. Ennusteet

* Ennusteita koskevat tiedot ovat peräisin hyvin erilaisista lähteistä. Yhdeksältä jäsenvaltiolta (Itävalta, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Irlanti, Luxemburg, Alankomaat, Yhdistynyt kuningaskunta) on saatu kansalliset ilmastonmuutosohjelmat, jotka ovat toimitetuista tietolähteistä kattavimpia. Marraskuuhun 2001 mennessä kaikkien jäsenvaltioiden on laadittava kolmas UNFCCC:n mukainen kansallinen tiedonanto, joka voidaan sisällyttää vasta ensi vuoden edistymiskertomukseen. On todennäköistä, että monet jäsenvaltiot esittelevät kyseisessä tiedonannossa uusia ennusteita.

* Ensimmäiseen edistymiskertomukseen verrattuna tietoja lisätoimien vaikutusten kvantifioimisesta ovat antaneet Suomi ja Irlanti.

* Jotkut jäsenvaltiot ovat kyselyvastauksissaan toimittaneet lisätietoa ennusteissa käytetyistä parametreistä ja oletusmalleista. Riittävän yksityiskohtaisten tietojen saaminen eri ennusteiden vertailua varten vaatisi kuitenkin huomattavasti lisätyötä.

* Tietojen toimittamista koskevissa suuntaviivoissa (FCCC/CP1999/L.3/Add.1, paragraph 35) sopimuspuolia kehotetaan esittämään kaasukohtaiset ennusteet. Muutamat maat ovat toimittaneet osia kaasu- ja alakohtaisista ennusteista. Selvityksistä poiketen ennusteita ei ilmoiteta yhdenmukaisen mallin mukaan, eikä aloja ole yhteisesti määritelty. Tämä vaikeuttaa myös ennusteiden vertaamista.

Kuten jo mainittiin, ennusteissa ei yleensä ole kvantifioitu yksittäisten toimien vaikutuksia. Tähän olisi kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä se vaikeuttaa ennakoidun edistymisen arviointia.

5. Todellisen edistymisen arviointi

5.1. Johdanto

Tämän jakson tarkoituksena on arvioida Euroopan ympäristökeskuksen keräämien tietojen perusteella Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden edistymistä UNFCCC:n ja Kioton pöytäkirjan mukaisten kasvihuonekaasuja koskevien sitoumusten täyttämisessä6. Tavoitteena on arvioida johdonmukaisesti ja vertailukelpoisesti kunkin jäsenvaltion osuutta koko EY:tä koskevien kasvihuonekaasutavoitteiden saavuttamisessa. Analyysissä ei pyritä arvioimaan sitä, miten jäsenvaltiot ovat pysyneet tavoitteissaan, vaan pikemminkin niiden osuutta EY:n kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 1999. Edistymistä arvioidaan vertaamalla vuosia 1990-1999 koskevia EY:n ja jäsenvaltioiden kasvihuonekaasupäästötietoja kahteen (hypoteettiseen) lineaariseen tavoitekehitykseen, jotka ovat: (1) UNFCCC:n vuoden 2000 tavoitekehitys ja (2) Kioton vuosien 2008-2012 tavoitekehitys. Laskemalla vuoden 1999 poikkeamat näistä tavoitekehityksistä voidaan mitata EY:n ja sen jäsenvaltioiden todellinen edistyminen vuonna 1999.

5.2. Edistyminen Euroopan unionissa

5.2.1. Edistyminen Euroopan unionin tasolla

EY:n kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt vähenivät neljä prosenttia vuosina 1990-1999 (kaavio 5.2.1), mutta suuntaukset eri kaasujen välillä vaihtelivat huomattavasti. Jos oletetaan, että kaikkia Kioton pöytäkirjassa mainittuja kaasuja koskeva tavoitekehitys on lineaarinen vuosina 1990-2000 (CO2) ja vuosina 1990-2010 (Kioton pöytäkirjan tavoitejakson puoliväli), kaaviosta 5.2.1 ilmenee, että EU pysyi vuonna 1999 molemmissa tavoitekehityksissään (päästöjen vakiinnuttaminen vuoteen 2000 mennessä ja vähentäminen kahdeksalla prosentilla kauteen 2008-2012 mennessä).

Kaavio 5.2.1: Koko EU:n kasvihuonekaasupäästöt verrattuna vuoden 2000 ja vuosien 2008-2012 tavoitteisiin (ei sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä)

>VIITTAUS KAAVIOON>

Huom: lineaarinen tavoitekehitys ei pyri kuvaamaan EU:n tulevia kehityssuuntauksia, vaan sen avulla arvioidaan EU:n vuoden 1999 kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna asetettuihin vähennystavoitteisiin.

Vuonna 1999 koko EU:n kasvihuonekaasupäästöt olivat 4030 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia, joka on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 1998 ja neljä prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990. Vuoden 1999 päästöjen vähennykset vuoteen 1998 verrattuna johtuivat pääasiassa polttoaineen vaihtamisesta hiilestä kaasuun sähköntuotannossa, suhteellisen leudosta talvesta, joka vähensi lämmityksen tarvetta sekä kemianteollisuuden kertaluontoisista toimista.

Kehityssuuntaukset vaihtelivat eri kaasujen välillä huomattavasti. Kaaviosta 5.2.2 ilmenee, että CO2:n ja fluorattujen kaasujen osuus kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä kasvoi, kun taas CH4:n ja N2O:n väheni. CO2 on kasvihuonekaasuista kaikkein merkittävin, ja sen osuus kasvihuonekaasujen kokonaismäärästä vuonna 1999 oli 81 prosenttia. Sen päästöt olivat kuitenkin vuonna 1999 hieman (1,6 prosenttia) vuoden 1990 tason alapuolella. Liikenteen CO2-päästöt lisääntyivät huomattavasti, mutta niiden vaikutusta kompensoi fossiilisten polttoaineiden polttamisesta aiheutuneiden päästöjen väheneminen energia- ja tehdasteollisuudessa.

CH4-päästöjen osuus EY:n kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä on yhdeksän prosenttia, ja ne vähenivät 17 prosenttia vuosina 1990-1999. Tärkeimmät syyt alentuneisiin CH4-päästöihin olivat kiinteän jätteen kaatopaikoille sijoittamisen vähentäminen sekä hiilen louhinnan ja karjan määrän väheneminen. N2O-päästöt laskivat 14 prosenttia, ja niiden osuus kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä on kahdeksan prosenttia. Tärkein syy N2O-päästöjen alenemiseen olivat viime vuonna kemianteollisuudessa toteutetut toimet päästöjen vähentämiseksi (adipiinihapon tuotanto).

Fluorattujen kaasujen päästöissä kehitys on kaksijakoinen. HFC ja SF6-päästöt lisääntyivät jyrkästi vuosina 1990-1999, edelliset 66 ja jälkimmäiset 34 prosenttia. PFC- päästöt sen sijaan vähenivät 38 prosenttia. Vaikka fluorattujen kaasujen päästöt ovatkin lisääntyneet voimakkaasti vuodesta 1992 (31 prosenttia), niiden osuus kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä on vain kaksi prosenttia. Vuoden 1999 fluorattujen kaasujen päästöjen väheneminen vuoteen 1998 verrattuna johtuu huomattavista HFC-päästöjen vähennyksistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Kaavio 5.2.2: Kasvihuonekaasupäästöt kaasuittain (ei sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä)

>VIITTAUS KAAVIOON>

Fluorattuihin kaasuihin kuuluvat HFC-, PFC- ja SF6-päästöt.

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001)

Suurimmat päästöjen aiheuttajat: Vuonna 1999 bruttokansantuotteen todellinen kasvu EU:ssa oli 2,5 prosenttia ja energiankulutus lisääntyi 0,9 prosenttia vuoteen 1998 verrattuna (kaavio 5.2.3). Kasvihuonekaasupäästöt sen sijaan vähenivät kaksi prosenttia ja CO2-päästöt 1,4 prosenttia. Vuonna 1999 kasvihuonekaasupäästöjen kehitys ei siis seurannut taloudellista kasvua eikä energiankulutusta. Koko kauden 1990-1999 kasvihuonekaasupäästöjen absoluuttinen (kokonais)määrä poikkesi bruttokansantuotteen kasvusta 24 mittapisteellä (prosenttia, ks. kaavio 5.2.3) ja energiankulutuksesta 14 mittapisteellä (prosenttia). Vaikka EU:n väestö lisääntyi vuosina 1990-1999 3,2 prosenttia, kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohden vähenivät samalla jaksolla 11,5 tonnista 10,7 tonniin.

Kaavio 5.2.3: EY:n kasvihuonekaasupäästöt ja niiden aiheuttajat (todellinen bruttokansantuote, lämmityspäivät [12], sisämaan bruttoenergiankulutus, väestö) sekä kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohden

[12] Lämpötilan vaihteluita voidaan mitata niin sanottujen lämmityspäivien avulla. Lämmityspäivien lukumäärä saadaan laskemalla yhteen tietyn vakiona pysyvän sisälämpötilan ja päivittäisen keskilämpötilan välinen ero. Tämän vuoksi alhaisempi keskilämpötila lisää lämmityspäivien määrää.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001) ja Eurostat

Alakohtainen analyysi: Jotta voitaisiin analysoida tarkemmin kasvihuonekaasujen alakohtaisia kehityssuuntauksia ja keskittyä niiden suurimpiin päästölähteisiin, on tärkeimmät lähteitä osoittavat indikaattorit määritelty IPCC:n Tier 1 -menetelmän pohjalta [13]. Tärkeimpien lähteiden analysoinnin tarkoituksena on määritellä lähteet, jotka aiheuttavat 95 prosenttia kasvihuonekaasuista ja/tai joiden päästöissä on tapahtunut huomattavia muutoksia vuosina 1990-1999. Aluksi määriteltiin 14 tärkeintä lähdettä, jotka aiheuttavat 95 prosenttia EY:n kasvihuonekaasupäästöistä. Seuraavaksi niihin lisättiin vielä neljä lähdettä, joilla on merkittävä vaikutus kehityssuuntaukseen. Analyysissä määriteltiin siis EU:n 18 suurinta päästölähdettä, jotka aiheuttavat 96 prosenttia EY:n kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä.

[13] IPCC:n Tier 1 on perusmenetelmä, jonka avulla yksilöidään tärkeimmät päästölähdeluokat. Ne ovat päästölähdeluokkia, joilla on huomattava merkitys kyseisen maan kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismääriin päästöjen absoluuttisina määrinä, kehityssuuntauksina tai molempina. (Katso luku 7 IPCC:n vuonna 2000 julkaisemassa asiakirjassa Good Practice Guidance and Uncertainty Management in National Greenhouse Gas Inventories. Intergovernmental Panel on Climate Change.)

Tärkeimpien päästölähteiden kehityssuuntaukset vaihtelevat huomattavasti. Kaaviossa 5.2.4 on esitetty tärkeimpien päästölähteiden keskinäinen järjestys absoluuttisten muutosten mukaan vuosina 1990-1999.

Kaavio 5.2.4: EY:n tärkeimpien päästölähteiden kasvihuonekaasupäästöjen absoluuttiset kehityssuuntaukset vuosina 1990-1999 (miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia)

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001)

Alat, joilla päästöt ovat lisääntyneet: Liikenteen aiheuttamat CO2-päästöt ovat EU:n toiseksi suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen päästölähde, ja niiden osuus kasvihuonekaasujen kokonaismäärästä vuonna 1999 oli 20,5 prosenttia. Liikenteen aiheuttamat CO2-päästöt ovatkin lisääntyneet nopeasti. Vuosina 1990-1999 päästöt lisääntyivät 18 prosenttia eli 127 miljoonaa tonnia koko EU:ssa (etenkin CO2-, mutta myös N2O-päästöt). Liikenteen päästöihin kuuluvat fossiilisen polttoaineen polttamisesta tieliikenteessä aiheutuvat päästöt sekä kansallisen siviili-ilmailun, rautatieliikenteen, kansallisen laivaliikenteen ja muun liikenteen päästöt. Suurin syy liikenteen aiheuttamien CO2-päästöjen voimakkaaseen lisääntymiseen on tieliikenteen määrän kasvu, joka puolestaan lisää polttoaineen kulutusta tieliikenteessä. Edellä mainittua kehitystä on tapahtunut lähes kaikissa jäsenvaltioissa, erityisesti kuitenkin Irlannissa, Espanjassa, Portugalissa, Kreikassa, Itävallassa ja Luxemburgissa. Liikenteen aiheuttamien N2O-päästöjen lisääntyminen johtuu pääasiassa katalysaattoreiden käytön lisääntymisestä [14].

[14] Katalysaattorit vähentävät ilmansaasteita, mutta niiden sivutuotteena syntyy N2O-päästöjä (bensiinin sisältämän rikin kemiallisen reaktion seurauksena). Parantuneiden katalysaattoreiden ja vähän rikkiä sisältävien polttoaineiden odotetaan tulevaisuudessa vähentävän tällaisia päästöjä.

Toinen tärkeä lähderyhmä, jonka päästöt ovat lisääntyneet merkittävästi, ovat teollisten prosessien aiheuttamat HFC-päästöt. Eräitä HFC-yhdisteitä käytetään korvaamaan otsonikerrosta heikentäviä CFC-yhdisteitä, joista on 1990-luvulla vähitellen luovuttu.

Alat, joilla päästöt ovat vähentyneet: Suurimmat absoluuttiset vähennykset saavutettiin energiantuotannon alalla (sähkön ja lämmön tuotanto). Tämän sai aikaan ennen kaikkea polttoaineen vaihtaminen hiilestä kaasuun useissa jäsenvaltioissa sekä tehokkuuden parantaminen (varsinkin Saksassa).

Seuraavaksi eniten vähenivät kemianteollisuuden N2O-päästöt Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa ja Ranskassa. Tämä johtui ennen kaikkea adipiinihapon valmistuksessa toteutetuista erityistoimista näissä maissa.

Kolmanneksi eniten vähenivät fossiilisen polttoaineen polttamisesta aiheutuneet tehdasteollisuuden CO2-päästöt. Vähennykset saatiin aikaan pääasiassa uudistamalla talouden rakenteita ja lisäämällä Saksan tehdasteollisuuden tehokkuutta Saksojen yhdistymisen jälkeen.

CH4-päästöjä saatiin vähennettyä huomattavasti vähentämällä sekä kiinteän jätteen sijoittamista kaatopaikoille että kiinteiden polttoaineiden hajapäästöjä. Vähennykset johtuvat pääasiassa kaatopaikkadirektiivin ja siihen liittyvän lainsäädännön täytäntöönpanosta sekä hiilen louhinnan vähenemisestä.

Taulukossa 5.2.1 esitetään lisätietoja eri alojen kuten energiateollisuuden kasvihuonekaasupäästöjen määrissä tapahtuneista muutoksista.

Taulukko 5.2.1: Prosentuaaliset muutokset koko EU:n ja yksittäisten jäsenvaltioiden kasvihuonekaasupäästöissä vuosina 1990-1999

>VIITTAUS KAAVIOON>

Huomautus (1): "-" merkitsee, että vuonna 1990 päästöjä ei ollut tai tietoja ei saatu.

Huomautus (2): Sulkeissa on esitetty Tanskan ja Alankomaiden luvut, joita on tarkistettu sähkökaupan ja lämpötilan vaihteluiden perusteella.

5.2.2. Edistyminen jäsenvaltioissa

Taulukossa 5.2.2 (katso myös kaavio 5.2.5) esitetään jäsenvaltioiden kasvihuonekaasupäästöjen kehityssuuntaukset ja tavoitteen saavuttamista osoittavat indikaattorit. Tavoitteen saavuttamista osoittavalla indikaattorilla mitataan, kuinka paljon vuoden 1999 todelliset päästöt poikkeavat tavoitteeseen tähtäävästä lineaarisesta tavoitekehityksestä (kuten jaksossa 5.1 mainittiin).

Yhdeksän jäsenvaltiota vähensi päästöjään vuoteen 1998 verrattuna, mutta vain viisi alitti vuonna 1999 vertailuvuoden tason.

EY:n kasvihuonekaasupäästöjen yleiseen kehityssuuntaukseen vaikuttavat eniten kaksi suurinta päästöjen aiheuttajaa eli Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta, joiden osuus EU:n kasvihuonekaasupäästöistä on noin 40 prosenttia. Näiden kahden jäsenvaltion kasvihuonekaasupäästöt vähenivät yhteensä 330 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (vuoteen 1990 verrattuna).

Myönteinen kehitys Saksassa johtuu pääasiassa lämmitykseen käytettävän sähkön tuotannon tehostamisesta sekä viiden uuden osavaltion talouden rakenteiden uudistamisesta Saksojen yhdistymisen jälkeen. Lisäksi Saksan energiateollisuuden CO2-päästöt vähenivät 83 miljoonalla tonnilla ja tehdasteollisuuden CO2-päästöt 57 miljoonalla tonnilla vuosina 1990-1999. Kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen Yhdistyneessä kuningaskunnassa johtui ennen kaikkea energiamarkkinoiden vapauttamisesta ja sitä seuranneesta siirtymisestä öljystä ja hiilestä kaasun käyttöön sähköntuotannossa. Energiateollisuuden CO2-päästöt vähenivät Yhdistyneessä kuningaskunnassa 49 miljoonaa tonnia vuosina 1990-1999. Lisäksi kemianteollisuuden N2O-päästöt vähenivät huomattavasti (26 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia).

Hiljattain valmistuneessa tutkimuksessa [15] analysoitiin nimenomaan sitä, miten paljon Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta pystyisivät vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, mikäli niissä ei olisi tapahtunut edempänä mainittuja kertaluonteisia vähennyksiä. Merkittävä vaikutus oli lukuisilla ympäristöohjelmilla, jotka yleistyivät molemmissa maissa viime vuosikymmenen aikana. Niiden osuus vuoden 1990 jälkeen tapahtuneista päästöjen vähennyksistä on vähintään 50 prosenttia. Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan erityistoimista johtuvien päästövähennysten osuus on EU:ssa vuodesta 1990 alkaen toteutuneista vähennyksistä noin 34 prosenttia [16].

[15] Greenhouse gas reductions in Germany and the UK - Coincidence or policy induced- An analysis for international climate policy (Fraunhofer Institut für Systemtechnik und Innovationsforschung (ISI), Science Policy and TechnologyPolicy Research (SPRU) Deutsches Institut für Wirtschaftsforschung (DIW) Karlsruhe, Brighton, Berliini; kesäkuu 2001).

[16] Edellä mainitun tutkimuksen tietoihin perustuva arvio.

Kolmanneksi ja neljänneksi eniten päästöjä aiheuttavien maiden eli Ranskan (14 prosenttia) ja Italian (13 prosenttia) kehityssuuntaukset ovat vastakkaiset. Ranskan päästöt alittivat vuonna 1999 hieman vuoden 1990 tason, mutta Italian kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 1999 suuremmat kuin vuonna 1990. Ranskassa kemianteollisuuden N2O-päästöt vähenivät huomattavasti, mutta liikenteen CO2-päästöt puolestaan lisääntyivät voimakkaasti. Italian kasvihuonekaasupäästöjä lisäsivät vuosina 1990-1999 ennen kaikkea liikenne ja sähköntuotanto.

EU:n viidenneksi suurimman päästöjen aiheuttajan eli Espanjan osuus EY:n kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä on yhdeksän prosenttia, ja sen päästöt lisääntyivät vuosina 1990-1999 yli 20 prosenttia. Eniten päästöjä lisäsivät samat lähteet kuin Italiassakin eli liikenne ja sähköntuotanto.

Saksa, Luxemburg ja Yhdistynyt kuningaskunta alittivat vuonna 1999 selvästi Kioton tavoitekehityksensä. Ranska, Suomi ja Ruotsi pääsivät lähelle lineaarista Kioton tavoitekehitystään. Kaikki muut jäsenvaltiot ylittivät selvästi Kioton tavoitekehityksensä (Tanska, Espanja, Irlanti ja Portugali yli kymmenellä mittapisteellä = prosentilla). [17]

[17] Tanskan tavoitteen saavuttamista osoittava indikaattori on 13,5 mittapistettä (prosenttia) korjaamattomien tietojen osalta ja 4,9 mittapistettä (prosenttia), mikäli Tanskan kasvihuonekaasupäästöjä koskevat tiedot sen pyynnöstä korjataan vuoden 1990 sähkökaupan huomioon ottamiseksi.

Taulukko 5.2.2: Kasvihuonekaasupäästöt hiilidioksidiekvivalentteina (ei sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä) ja Kioton pöytäkirjan tavoitteet vuosiksi 2008-2012

>TAULUKON PAIKKA>

1) Kioton pöytäkirjan antaman mahdollisuuden mukaisesti useimmat jäsenvaltiot ovat valinneet fluorattujen kaasujen vertailuvuodeksi jonkin muun kuin vuoden 1990 (vuoden 1995). EU:n kehityssuuntausten analysoimiseksi tässä kertomuksessa on kuitenkin johdonmukaisuuden vuoksi käytetty vertailuvuoden 1990 päästötietoja kaikista kaasuista.

2) Tanskan tiedot, joista ilmenevät sähkönsiirron huomioon ottamiseksi tehdyt korjaukset vuonna 1990, ovat suluissa. Näiden tietojen avulla valvotaan Tanskan edistymistä sen kansallisen, EU:n taakanjakosopimuksen mukaisen tavoitteen saavuttamisessa. Koko EU:n tiedoissa on käytetty Tanskan korjaamattomia tietoja UNFCCC:n tietojen toimittamista ja tarkistamista koskevien, vuonna 1999 viidennen sopimuspuolten konferenssin päätöksessä 3 hyväksyttyjen suuntaviivojen mukaisesti (FCCC/CP/1999/7).

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001)

Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta ja Luxemburg alittivat selvästi vuodelle 2000 asetetut CO2:ta koskevat päästötavoitteensa (taulukko 5.2.3). Kaikki muut jäsenvaltiot ylittivät selvästi vuodelle 2000 asetetun CO2:ta koskevan tavoitekehityksensä. Tanska, Irlanti, Espanja ja Alankomaat ylittivät CO2-päästöjä koskevan tavoitekehityksensä kymmenellä tai useammalla mittapisteellä (prosentilla) vuonna 1999. [18] Neljällä jäsenvaltiolla ei ole CO2:ta koskevia tavoitteita vuodeksi 2000.

[18] Tanska pääsee lähelle vuoden 2000 CO2-päästötavoitteitaan vain, jos sähkökaupan huomioon ottamiseksi tehtyjä korjauksia sovelletaan sen pyynnöstä.

Useimpien jäsenvaltioiden CO2-päästöt laskivat vuosina 1998-1999, mutta yleisesti päästöt lisääntyivät vuodesta 1990.

Taulukko 5.2.3: CO2-päästöt miljoonina tonneina (ei sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä)

>TAULUKON PAIKKA>

1) Katso huomautus 2 taulukossa 5.2.1.

2) Alankomaiden tiedot, joista ilmenevät lämpötilanvaihteluiden perusteella tarkistetut vuosia 1990-1999 koskevat luvut, on esitetty sulkeissa. Korjaukset otetaan huomioon Alankomaiden kansallisessa tavoitteessa.

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001)

Taulukosta 5.2.4 ilmenee, kuinka paljon jäsenvaltiot vähensivät CH4-päästöjään vuosina 1990-1999 (kuten mainittiin, tähän vaikutti kiinteän jätteen kaatopaikoille sijoittamisen, hiilen louhinnan ja karjan määrän väheneminen). Ainoastaan koheesiomaiden (Kreikka, Irlanti, Espanja) ja Italian CH4-päästöt lisääntyivät. Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta saavuttivat jälleen suurimman osan absoluuttisista vähennyksistä (70 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia) vuosina 1990-1999. Suomi, Alankomaat ja Itävalta saavuttivat huomattavia suhteellisia CH4-päästöjen vähennyksiä (Saksasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta poiketen) pääasiassa jätehuollossa (kaatopaikat).

Taulukko 5.2.4: CH4- ja N2O-päästöt miljoonina hiilidioksidiekvivalenttitonneina

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001)

Espanjan CH4-päästöt lisääntyivät 30 prosenttia vuosina 1990-1999 (10 miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla). Kiinteän jätteen kaatopaikoille sijoittamisesta aiheutuneet CH4-päästöt lisääntyivät keskimääräistä enemmän (76 prosenttia). Kreikassa ja Italiassa lisääntyivät pääasiassa jätteiden aiheuttamat CH4-päästöt, Irlannissa puolestaan ruoansulatuksesta peräisin olevat CH4-päästöt.

Useimmissa jäsenvaltioissa vuosina 1990-1999 lisääntyivät etenkin liikenteen aiheuttamat N2O-päästöt. Suurin syy tähän oli katalysaattoreiden lisääntyminen bensiinikäyttöisissä autoissa. N2O-päästöt lisääntyivät absoluuttisesti mitattuina eniten Alankomaissa ja Espanjassa (molemmissa kolmella miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla). Alankomaissa lisääntyivät pääasiassa kemianteollisuuden ja viljelymailta peräisin olevat päästöt, kun taas Espanjan N2O-päästöt olivat suurimmaksi osaksi peräisin liikenteestä ja lannan käsittelystä.

Suurimmat N2O-päästöjen vähennykset saavutettiin Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Ranskassa pääosin adipiinihapon tuotannossa käytettyjen päästöjä vähentävien toimien avulla. Tanska ja Suomi ilmoittivat N2O-päästöjen vähentymisestä etenkin maataloudessa (viljelymaat).

Fluorattujen kaasujen päästöt lisääntyivät kaikissa jäsenvaltioissa Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta (taulukko 5.2.5). Tärkein syy fluorattujen kaasujen päästöjen nopeaan lisääntymiseen EU:ssa on luopuminen Montrealin pöytäkirjan mukaisesti otsonikerrosta heikentävien aineiden kuten kloorifluorihiilivetyjen käytöstä , sekä kyseisten aineiden korvaaminen HFC-yhdisteillä (pääasiassa kylmälaitteissa, ilmastoinnissa, vaahtomuovin tuotannossa ja aerosolien ponneaineina). PFC-päästöt ovat enimmäkseen peräisin alumiinin perustuotannosta ja puolijohdetuotteiden valmistuksesta, mutta ne ovat vähentyneet vuosina 1990-1999 useimmissa jäsenvaltioissa. SF6-päästöt lisääntyivät useimmissa jäsenvaltioissa, ja niiden suurimmat lähteet olivat magnesiumin valaminen, perustuotanto ja jalostus sekä kaasueristeisten sähkönjakokeskusten valmistus ja käyttö.

Taulukko 5.2.5: Jäsenvaltioiden 1. huhtikuuta 2001 mennessä ilmoittamat HFC-, PFC- ja SF6-päästöt tuhansina hiilidioksidiekvivalenttitonneina

>VIITTAUS KAAVIOON>

Huomautus 1): Viimeisimmältä edeltävältä vuodelta peräisin olevat päästöarvot Belgian kohdalla on merkitty kursiivilla.

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001)

Yli 80 prosenttia EU:n fluoratuista kaasuista on peräisin viidestä jäsenvaltiosta (Alankomaista, Saksasta, Espanjasta, Ranskasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta). Absoluuttisesti mitattuina päästöt lisääntyivät huomattavasti Espanjassa (6 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia) ja Alankomaissa (neljä miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia). Huomattavia vähennyksiä saavutettiin vuonna 1999 puolestaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa (6 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia) HCFC-yhdisteiden tuotannossa toteutettujen päästöjenvähennystoimien ansiosta.

Kaaviossa 5.2.5 esitetään jäsenvaltioiden kasvihuonekaasupäästöjen ja niiden vuosille 2008-2012 asetetun lineaarisen tavoitekehityksen vertailun tulokset [19].

[19] Jotkut jäsenvaltiot ovat korostaneet, että Kioton sitoumusjakson aikana voidaan sitoumuksen täyttämiseksi käyttää niiden omien toimien lisäksi myös joustomekanismeja. Joissakin jäsenvaltioissa joustomekanismien mukaiset toimet on jo aloitettu, mutta niitä ei oteta huomioon jäsenvaltioiden selvityksissä.

Kaavio 5.2.5: Kioton pöytäkirjan tavoitteiden saavuttamista osoittavat indikaattorit (mittapisteinä = prosentteina) ja EU:n taakanjakotavoitteet EU:n jäsenvaltioille [20]

[20] Etäisyys tavoitekehityksestä prosentteina. Tavoitekehitys on suora kehitys vertailuvuoden (1990) päästötasosta vuoden 2010 tavoitetasoihin. Tavoitteen saavuttamista osoittavien indikaattoreiden prosenttiluvuista (pylväät) ilmenee tavoiteltujen ja todellisten saavutusten välinen poikkeama olettaen, että prosentuaaliset vähennykset vuoden 1990 tasosta ovat lineaarisia.

>VIITTAUS KAAVIOON>

1) Tanskan tavoitteen saavuttamista osoittava indikaattori on 4,9 mittapistettä (prosenttia), jos Tanskan kasvihuonekaasupäästöjä koskevia lukuja vuodelta 1990 tarkistetaan sähkökaupan perusteella.

Lähde: Euroopan ympäristökeskus (2001)

6. Ennakoidun edistymisen arviointi

6.1. Jäsenvaltioiden ennusteet verrattuna EU:n taakanjakosopimukseen

Tässä osassa verrataan jäsenvaltioiden uusimpia vuotta 2010 koskevia 'nykyisin toimin' -ennusteita niiden EU:n taakanjakosopimuksen mukaisiin sitoumuksiin. Vertailulla saadaan selville nykyisiltä toimilta odotettujen tulosten sekä jäsenvaltioiden ja EU:n Kioton pöytäkirjan mukaisten sitoumusten välinen ero. On kuitenkin huomattava, että eri jäsenvaltioiden 'nykyisin toimin' -ennusteet eivät useimmiten ole keskenään vertailukelpoisia, sillä ennusteessa huomioitujen toimien raja-ajankohta vaihtelee. Jaksossa 6.3 näitä jäsenvaltioiden laatimia ennusteita verrataan tuoreimman yhteisön laajuisen päästöennusteanalyysin tuloksiin.

Taulukossa 6.1.1 esitetään yhteenveto nykytilanteesta. Se sisältää yksittäisten jäsenvaltioiden sitoumukset ja uusimmat vuotta 2010 koskevat 'nykyisin toimin' -ennusteet. Taulukosta ilmenee myös 'nykyisin toimin' -ennusteiden ja taakanjakosopimuksen mukaisen sitoumuksen ero. Jäsenvaltioiden ennusteiden mukaan koko EU:n kasvihuonekaasupäästöt vakiintuvat nykyisillä toimilla suurin piirtein vuoden 1990 tasolle (vähenevät 0,5 prosenttia) vuoteen 2010 mennessä. Näin ollen ero nykyisten toimien vaikutusten ja Kioton tavoitteen (absoluuttisesti mitattuna 318 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuonna 2010) välillä olisi odotusten mukaan noin kahdeksan prosenttia, kun se tällä hetkellä on 7,5 prosenttia. Päästöt vähenivät ensimmäisen edistymiskertomuksen kokonaisennusteiden mukaan yhdellä prosentilla ja ero Kioton tavoitteeseen oli noin seitsemän prosenttia (todellinen määrä 6,6 prosenttia).

Tarkempi analyysi osoittaa kuitenkin, että nykyisten toimien osuus kansallisten tavoitteiden saavuttamisessa vaihtelee huomattavasti eri jäsenvaltioissa, koska toimia on kehitetty joissakin maissa pidemmälle kuin toisissa. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan osuus päästövähennysten kokonaismäärästä on huomattava [21]. Yhdistynyt kuningaskunta on odotetusti ylittänyt päästötavoitteensa toimilla, jotka on otettu käyttöön Kioton pöytäkirjan hyväksymisen jälkeen (1997), mutta muiden maiden kuten Itävallan, Irlannin, Espanjan ja Portugalin on huomattavasti tehostettava toimiaan tavoitteidensa saavuttamiseksi.

[21] Näitä vähennyksiä on käsitelty julkaisussa Greenhouse gas reductions in Germany and the UK - Coincidence or policy induced- An analysis for international climate policy (Fraunhofer Institut für Systemtechnik und Innovationsforschung (ISI), Science Policy and Technology Policy Research (SPRU) Deutsches Institut fürWirtschaftsforschung (DIW) Karlsruhe, Brighton, Berliini; huhtikuu 2001)

Ennusteisiin liittyy huomattavan paljon epävarmuutta, koska niissä tehdyt olettamukset ovat epävarmoja eikä tiedetä, vähentävätkö toimet lopulta päästöjä niin paljon kuin oletetaan. Näitä epävarmuustekijöitä on käsitelty joidenkin jäsenvaltioiden kansallisissa ohjelmissa tai tiedonannoissa, mutta useimmiten tietoa on liian vähän epävarmuustekijöiden kvantifioimiseksi. Koska jäsenvaltiot eivät täytä taakanjakositoumuksiaan yhdenmukaisesti ja koska ennusteisiin sinänsä liittyy epävarmuutta, arvioitu kahdeksan prosentin ero päästöennusteiden ja Kioton tavoitteen välillä herättää epäilyä.

Taulukko 6.1.1: Jäsenvaltioiden "nykyisin toimin" -kokonaispäästöennusteet (eivät sisällä maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta aiheutuvia päästöjä) verrattuina Kioton sitoumuksiin

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukossa 6.1.2 esitetään "nykyisin toimin" -ennusteiden tulokset kasvihuonekaasuittain eriteltyinä. Niistä ilmenee, että koko EU:n CO2-päästöjen odotetaan lisääntyvän 3,1 prosenttia vuosina 1990-2010. Sen sijaan metaani- ja typpioksiduulipäästöjen ennustetaan vähenevän merkittävästi (metaanipäästöt 31 prosenttia ja typpioksiduulipäästöt 17 prosenttia). Fluoratuista kaasuista ei ole yhtä kattavia tietoja, joten varmojen johtopäätösten tekeminen on vaikeaa. Tietoja toimittaneiden maiden päästöjen ennustetaan kuitenkin lisääntyvän vertailuvuoteen verrattuna 37 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia eli 66 prosenttia vuoteen 2010 mennessä [22].

[22] Fluorattuja kaasuja koskevia yhteisön laajuisia ennusteita käsitellään luvussa 6.3.

Taulukko 6.1.2: Jäsenvaltioiden "nykyisin toimin" -ennusteet kasvihuonekaasuittain eriteltyinä

>TAULUKON PAIKKA>

6.2. Yhteenveto jäsenvaltioiden lisätoimista

Kertomuksen edellisessä jaksossa todettiin, että jäsenvaltioiden määrittelemillä lisätoimilla vakiinnutetaan päästöt vuoden 1990 tasolle, jolloin saavutettujen päästövähennysten ja EU:n Kioton pöytäkirjan mukaisen tavoitteen välinen ero on lähes kahdeksan prosenttia. Jäsenvaltioiden nykyisten ilmastonmuutosohjelmien tavoitteena on kuroa umpeen tämä ero kehittämällä ja toteuttamalla tulevaisuudessa lisätoimia.

Taulukossa 6.2.1 verrataan Kioton tavoitteen saavuttamiseksi vaadittavaa päästöjen vähentämistä lisätoimilla saavutettaviin vähennyksiin (silloin kun lisätoimien vaikutukset on kvantifioitu). Taulukon mukaan ainoastaan yhdeksän jäsenvaltiota on kvantifioinut lisätoimiensa vaikutukset. Kuusi jäsenvaltiota (Belgia, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Espanja ja Ruotsi) ei ole kvantifioinut näitä toimia.

Lisätoimilla arvioidaan kaikissa jäsenvaltioissa vähennettävän päästöjä noin 402 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Huomattavan suuri osuus vähennyksistä on peräisin Saksalta. Jos Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta täyttävät EU:n taakanjakosopimuksen mukaiset sitoumuksensa mutta eivät ylitä niitä kuten on ennustettu, lisätoimin voitaisiin vähentää ainoastaan 209 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia [23]. Tämä aiheuttaisi sen, että vuotta 2010 koskevat 'lisätoimin' -ennusteet jäisivät EU:n Kioton pöytäkirjan mukaisista tavoitteista 111 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Ero olisi kurottava umpeen uusilla, vaikutuksiltaan toistaiseksi kvantifioimattomilla lisätoimilla useimmissa jäsenvaltioissa ja/tai koko EU:ssa.

[23] Tähän oletukseen päästään käyttämällä vähennysten arvona Saksan lisätoimilla poistettavaa eroa vastaavaa arvoa. Yhdistyneen kuningaskunnan osalta arvona käytetään nolla-arvoa sillä edellytyksellä, että sen ennustetaan ylittävän taakanjakosopimuksen mukaisen velvoitteensa ainoastaan nykyisten toimien perusteella.

Maissa, jotka ovat eritelleet vähennykset kasvihuonekaasuittain, suurin osa vähennyksistä syntyy CO2-päästöjen vähentämisestä. Monissa maissa lisätoimien kehittäminen on vasta alkuvaiheessa ja niihin liittyy enemmän epävarmuutta kuin edellisessä jaksossa käsiteltyihin toimiin. Kyseisessä jaksossa käsitellyt toimet on jo hyväksytty ja/tai toteutettu.

Taulukko 6.2.1: Jäsenvaltioiden "nykyisin toimin" -ennusteiden ja Kioton sitoumusten välinen ero verrattuna määriteltyihin lisätoimiin [24]

[24] Vain taulukossa mukana olevat yhdeksän jäsenvaltiota ovat kvantifioineet lisätoimiensa vaikutukset.

>TAULUKON PAIKKA>

6.3. Yhteisön laajuiset ennusteet

Edellä esitetyssä analyysissä käytettiin jäsenvaltioiden laatimia ja toimittamia skenaarioita ja päästöennusteita sen arvioimiseksi, miten jäsenvaltioiden ja EU:n ennakoidaan edistyvän Kioton pöytäkirjan mukaisten sitoumustensa täyttämisessä. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää yhteisön laajuisia ennusteita, jotka muodostavat yhteisen lähtökohdan kaikille maille ja ilmentävät energiajärjestelmien ja -markkinoiden EU:n laajuisia ja kansainvälisiä ulottuvuuksia.

Tässä jaksossa tarkastellaan ennakoitua edistymistä Kioton päästösitoumusten täyttämisessä käyttämällä uusimpia yhteisön laajuisia kasvihuonekaasupäästöennusteita, jotka ovat peräisin ilmastonmuutosta koskevien alakohtaisten päästörajoitustavoitteiden taloudellista arviointia käsittelevästä tutkimuksesta Economic Evaluation of Sectoral Emission Reduction Objectives for Climate Change [25]. Energiaan liittyviä CO2-päästöjä ennustettiin käyttämällä PRIMES-energiajärjestelmämallia [26], kun taas muita päästöjä ennustetaan toiminnallisten ja päästöihin liittyvien tekijöiden perusteella.

[25] Economic Evaluation of Sectoral Emission Reduction Objectives for Climate Change: Summary Report for Policy Makers, K. Blok, D. de Jager ja Chris Hendriks, maaliskuu 2001 (http://europa.eu.int/comm/environment/enveco/climate_change/sectoral_objectives.htm).

[26] Käytetään EU:n vuotta 2020 koskevien energiaskenaarioiden yhteiseen analyysiin (Energian ja liikenteen pääosasto) (http://www.shared-analysis.fhg.de), jota kehittää ja ylläpitää Kreikassa Ateenan kansallinen teknillinen korkeakoulu.

Alla olevasta taulukosta 6.3.1 ilmenevät vuosien 1990 ja 1995 päästöt, vuotta 2010 koskeva EU:n laajuinen ennuste ja prosentuaalinen muutos.

Taulukko 6.3.1: EU:n laajuista ennustetta koskevat vertailuvuoden ja vuoden 2010 päästöt

>TAULUKON PAIKKA>

a Fluorattuja kaasuja lukuun ottamatta (joiden vertailuvuosi on 1995), taulukossa esitetään päästöt vertailuvuodelta 1990. Luvut on otettu tutkimuksesta ja ne eroavat hieman tässä tiedonannossa ilmoitetuista luvuista.

b Fossiilisten polttoaineiden tuotannosta, kuljetuksesta ja jakelusta aiheutuvat muut kuin CO2-kasvihuonekaasupäästöt.

c Kansainvälisen ilmailun päästötiedot sisältyvät tähän kokonaismäärään, sillä niiden esittämiseksi erillisinä ei ole riittävästi tietoa. Tällaiset päästöt eivät sisälly muualla kertomuksessa esitettyihin kansallisiin selvityksiin tai ennustetietoihin, koska kansainvälisen liikenteen päästövähennykset eivät kuulu Kioton pöytäkirjan tavoitteisiin.

Lähde: Alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskeva tutkimus 2001

EU:n kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärän ennustetaan lisääntyvän yhdellä prosentilla vertailuvuoteen nähden. Tämä johtuu lisääntyneestä energiantuotannosta kasvavan kysynnän tyydyttämiseksi liikenteen ja palveluiden alalla. Muilla aloilla päästöt vähenevät.

Liikenteen päästöjen ennustetaan lisääntyvän 31 prosenttia vertailuvuoden ja vuoden 2010 välillä, vaikka ACEA-sopimus [27] otettaisiinkin huomioon. Lisääntyminen johtuu voimakkaasta tie- ja lentoliikenteen kasvusta. Myös palvelualan aiheuttamat päästöt lisääntyvät rakennuskannan kasvaessa huomattavasti. Teollisuuden kokonaispäästöjen ennustetaan vähenevän 15 prosenttia, kun CO2-päästöt vähenevät teollisuuden vaihtaessa käyttämiään polttoaineita. Myös teollisuuden valmistustavoista johtuvat N2O-päästöt vähenevät (nämä päästöt ovat jo vähentyneet huomattavasti vuodesta 1990 lähtien). Fluorattujen kaasujen päästöjen ennustetaan lisääntyvän hieman.

[27] Euroopan autonvalmistajien yhdistys (ACEA) sekä vastaavat japanilaiset ja korealaiset yhdistykset Jama ja Kama ovat tehneet EU:n kanssa sopimuksen uusien autojen keskimääräisten CO2-päästöjen vähentämiseksi 140 grammaan kilometriä kohden vuosiin 2008-2009 mennessä.

Vaikka asuntokanta lisääntyykin jonkin verran, kotitalouksien aiheuttamien päästöjen ennustetaan pysyvän ennallaan, koska energiatehokkuus paranee. Sekä maataloudesta että jätteistä aiheutuvien päästöjen ennustetaan vähenevän nykyisten toimien vaikutuksesta. Näihin toimiin kuuluvat muun muassa Agenda 2000 maatalouden ja kaatopaikkadirektiivi jätehuollon alalla.

EU:n laajuinen ennuste on lähellä tuloksia, jotka saadaan yhdistämällä jäsenvaltioiden ennusteet, vaikka yksittäisiin jäsenvaltioihin verrattaessa ilmenisikin huomattavia eroja (kaavio 6.3.1). Jäsenvaltioiden ennusteisiin verrattuna erot vaihtelevat alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevan tutkimuksen yliarvioinneista (esimerkiksi Tanskan kohdalla 27 prosenttia) aliarviointeihin (esimerkiksi Portugalin kohdalla 16 prosenttia).

Kaavio 6.3.1: Jäsenvaltioiden ennusteet verrattuna alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevan tutkimuksen jäsenvaltiokohtaisiin ennusteisiin kaikkien vuoden 2010 kasvihuonekaasupäästöjen osalta

>VIITTAUS KAAVIOON>

Täydellinen alakohtainen vertailu jäsenvaltioiden ennusteisiin ei ole mahdollinen, koska kaikkien jäsenvaltioiden ennusteet eivät ole alakohtaisia ja alojen määritelmät vaihtelevat. Euroopan ympäristökeskuksen ilmaa ja ilmastonmuutosta käsittelevän alakohtaisen keskuksen tekemän tutkimuksen yhteydessä [28] vertaillaan aloja, joista jäsenvaltioilta on saatu eniten tietoa. Kokonaisennusteet niistä jäsenvaltioista, joista tietoja on saatavilla, osoittavat energiateollisuuden päästöjen vähenevän 17 prosenttia (verrattuna yhteisön laajuisen ennusteen yhden prosentin lisäykseen), maatalouden päästöjen vähenevän 8 prosenttia (EU:n laajuisessa ennusteessa 5 prosenttia), jätteistä aiheutuvien päästöjen vähenevän 38 prosenttia (EU:n laajuisessa ennusteessa 17 prosenttia) ja liikenteen päästöjen lisääntyvän 25 prosenttia (EU:n laajuisessa ennusteessa 31 prosenttia). Jäsenvaltioiden ennusteissa on otettu huomioon niiden omien toimien vaikutus sekä lisäksi joitakin alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevaan tutkimukseen sisältyvistä yhteisistä ja yhteensovitetuista toimista.

[28] Kansallisten ja EU:n laajuisten kasvihuonekaasupäästöennusteiden analyysi ja vertailu, Euroopan ympäristökeskuksen alustava kertomus, heinäkuu 2001.

Parhaillaan on meneillään jäsenvaltioiden ja yhteisön laajuisten ennusteiden eroja selvittävä analyysi, josta ilmenee, että ennusteissa käytettäviä menetelmiä on yhdenmukaistettava.

EU:n laajuiset ennusteet on eritelty kaasuittain taulukossa 6.3.2. Hiilidioksidin ja fluorattujen kaasujen ennustetaan lisääntyvän, mutta metaanin ja typpioksiduulin vähenevän.

Taulukko 6.3.2: Vuotta 2010 koskevat EU:n laajuiset ennusteet vertailuvuoteen nähden kaasuittain eriteltyinä sekä prosentuaalinen muutos jäsenvaltioiden yhteenlaskettuihin ennusteisiin nähden

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: Alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskeva tutkimus 2001

a Energiaan liittyvät ja muut CO2-päästöt

Alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevassa tutkimuksessa, jossa verrataan tietoja kasvihuonekaasuittain (kaavio 6.3.2), ennustetaan CO2-päästöjen lisääntyvän 4,1 prosenttia [29], kun taas jäsenvaltioiden ennusteiden mukaan ne lisääntyvät hieman vähemmän eli 3 prosenttia. Jäsenvaltiot ennustavat CH4-päästöjen vähenevän 31 prosenttia, joka on enemmän kuin alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevassa tutkimuksessa on ennustettu. N2O-päästöjä koskevat ennusteet ovat molemmissa lähteissä samankaltaisia.

[29] Lukuun sisältyy ajoneuvonvalmistajien kanssa tehdyn ympäristösopimuksen vaikutus. Ilman sopimusta vuoden 2010 CO2-päästöjen oli ennustettu ylittävän vuoden 1990 tason 6,7 prosentilla.

Kaavio 6.3.2: Jäsenvaltioiden ja alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevan tutkimuksen ennusteista koottujen, koko EU:n vuotta 2010 koskevien kasvihuonekaasupäästöjen vertailu

>VIITTAUS KAAVIOON>

Molemmissa ennusteissa arvioidaan fluorattujen kaasujen päästöjen lisääntyvän huomattavasti vuosina 1990-2010 (alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevassa tutkimuksessa 73 prosenttia ja jäsenvaltioiden ennusteissa 66 prosenttia), mutta kuten 6.1 luvussa todettiin, jäsenvaltioiden toimittamat tiedot näistä kaasuista ovat puutteellisia.

6.4. Yhteisön laajuisessa tutkimuksessa yksilöidyt lisätoimet

Alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevassa tutkimuksessa yksilöitiin pääasiassa teknisiä toimia kasvihuonekaasupäästöjen määrän (miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia) ja kustannusten (euroa vähennettyä hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohden) vähentämiseksi. Vähiten kustannuksia aiheuttavan menetelmän avulla laskettiin toimenpidekokonaisuus, joka toteuttamalla päästöjä saataisiin vähennettyä Kioton tavoitteissa määritellyt kahdeksan prosenttia mahdollisimman alhaisin kustannuksin. Tutkimuksen mukaan minimikustannukset Kioton tavoitteen saavuttamiseksi olisivat 20 euroa vähennettyä hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohden, kun myös EU:n laajuinen päästökauppajärjestelmä otetaan huomioon. Mahdollisimman vähän kustannuksia aiheuttavan järjestelmän noudattamisesta johtuvat vuosikustannukset olisivat 3,7 miljardia euroa vuosina 2008-2012 (0,06 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta vuonna 2010). Kyseessä on ylöspäin rajoitettu arvio, johon ei Bonnissa jatketun kuudennen sopimuspuolten konferenssin mukaan sisälly joustomekanismien (Kioton pöytäkirja) kansainvälisestä käytöstä johtuvia taloudellisia etuja tai nieluilla aikaansaatuja vähennyksiä.

Näiden teknisten toimien toteuttamista tehostetaan osittain toimilla, jotka yksilöidään eurooppalaisessa ilmastonmuutosohjelmassa (ECCP) (jakso 6.6). Koska eurooppalaisessa ilmastonmuutosohjelmassa yksilöidyt lisätoimet ovat jo pitkälle edistyneitä, niiden tarjoamat tekniset mahdollisuudet päästöjen vähentämiseksi vastaavat näillä aloilla alakohtaisia päästörajoitustavoitteita koskevassa tutkimuksessa yksilöityjä mahdollisuuksia. Nämä kaksi lähestymistapaa ovat siis yhdenmukaisia.

6.5. Mallien tärkeimmät olettamukset

Jäsenvaltioiden ja EU:n laajuisten ennusteiden erot johtuvat osaksi erilaisista voimassa oleviin toimiin liittyvistä oletuksista sekä osaksi erilaisista oletusparametreistä ja mallintamismenetelmistä. Taulukossa 6.5.1 esitetään jäsenvaltioiden ennusteiden tärkeimmät parametrit, ja taulukossa 6.5.2 verrataan jäsenvaltioissa ja EU:n laajuisissa ennusteissa oletettua bruttokansantuotteen ja väestön kasvua. Bruttokansantuotteen kasvua koskevat oletukset ovat melko yhdenmukaisia, vaikka joissain maissa odotetaankin suurempaa kasvua. Yleisin kasvuoletus on noin kaksi prosenttia vuodessa. Myös väestönkasvua koskevat ennusteet ovat samankaltaisia, mutta oletukset öljyn maailmanmarkkinahinnoista eroavat selvästi. Tämä liittyy todennäköisesti ajankohtaan, jolloin ennusteet on tehty, koska öljyn hinta on viime aikoina heilahdellut huomattavasti.

Taulukko 6.5.1: Joidenkin jäsenvaltioiden ennusteiden tärkeimmät parametrit

>TAULUKON PAIKKA>

a1995 - 2010

b1990 - 2010

c1997-2010

Eroavaisuudet johtuvat useista tekijöistä kuten skenaarioista, jotka on valittu kuvaamaan talouden maailmanlaajuista kehitystä. Bruttokansantuotteen vaikutukset ennusteisiin riippuvat jäsenvaltiosta ja saattavat olla tärkeä ennusteiden eroja selittävä tekijä, vaikka eivät todennäköisesti olekaan ainoa syy.

Taulukko 6.5.2: Jäsenvaltioiden ja EU:n laajuisten ennusteiden tärkeimpien oletusparametrien vertailu

>TAULUKON PAIKKA>

Ennusteiden tarkempi vertailu on suunniteltu toteutettavaksi vuonna 2002 valvontajärjestelmän yhteydessä käyttämällä kolmansissa kansallisissa tiedonannoissa esitettyjä jäsenvaltioiden ennustetietoja.

6.6. EU-tason toimet

Seuraavissa jaksoissa kuvaillaan Euroopan unionin kestävän kehityksen strategiaa ja sen toimintaperiaatteita sekä strategian vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Niissä luodaan myös yleiskatsaus konkreettisiin toimiin, jotka aloitetaan ensimmäisen sitoumusjakson 2008-2012 valmisteluvaiheessa. Toimia ei kuvailla yksityiskohtaisesti, sillä ne on esitetty Euroopan yhteisön kolmannessa kansallisessa tiedonannossa UNFCCC:lle [30].

[30] Sopimuspuolten (EU mukaan lukien) on määrä toimittaa kansalliset tiedonannot UNFCCC:n sihteeristölle vuoden 2001 marraskuussa, ja ne on tarkoitus asettaa sivustoon http://www.unfccc.de/index.html .

6.6.1. Cardiffista ja Göteborgista Barcelonaan

Vuonna 1998 Cardiffissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto teki uuden aloitteen sisällyttääkseen ympäristönäkökohdat ja kestävän kehityksen tehokkaammin alakohtaisiin politiikkoihin. Pääasiallinen tarkoitus oli siirtää vastuuta ja valvontaa ympäristöviranomaisilta toimia valmisteleville ja täytäntöön paneville alakohtaisille viranomaisille. Tavoitteilla, aikatauluilla ja erilaisiin indikaattoreihin perustuvilla valvontamenettelyillä olisi parannettava painopistealueiden valintaa ja avoimuutta sekä lisättävä asian poliittista painoa.

Tämä yhdentämisaloite ("Cardiffin prosessi") on edistynyt huomattavasti. Neuvosto on tähän mennessä hyväksynyt ympäristönäkökohtien huomioon ottamista koskevia strategioita energian, liikenteen ja maatalouden aloilla. Neuvosto on antanut kertomuksia teollisuuden, sisämarkkinoiden, kehityksen sekä talouden ja rahoituksen aloilta. Lisäksi parhaillaan kehitetään kalastusta ja yleisten asioiden neuvostoa koskevia neuvoston strategioita.

Kesäkuussa 2001 pidetyssä Göteborgin Eurooppa-neuvostossa korostettiin tarvetta jatkaa yhdentämisprosessia. Lisäksi neuvosto hyväksyi EU:n kestävän kehityksen strategian ja lujitti näin omalta osaltaan talous-, sosiaali- ja ympäristöalojen politiikkaa. Keväällä 2002 pidettävässä Barcelonan Eurooppa-neuvostossa kestävää kehitystä arvioidaan sen perusteella, miten kestävän kehityksen strategian toteuttamisessa on edistytty. Lisäksi strategia on osa EU:n valmisteluja vuoden 2002 maailmanlaajuista kestävän kehityksen huippukokousta varten. Valtioiden ja hallitusten päämiehet vakuuttivat Göteborgin huippukokouksessa, että ilmastonmuutoksen torjuminen kuuluu EU:n kestävän kehityksen strategian ensisijaisiin tavoitteisiin ja vahvistivat EU:n päätöksen täyttää Kioton pöytäkirjan mukaiset sitoumuksensa.

6.6.2. Kestävän kehityksen strategia [31] ja kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma

[31] http://europa.eu.int/comm/environment/eussd/index.htm

EU:n kestävän kehityksen strategia perustuu komission tiedonantoon Kestävä kehitys Euroopassa paremman maailman vuoksi: Kestävää kehitystä koskeva Euroopan unionin strategia. Siinä keskitytään rajattuun määrään ongelmia, jotka uhkaavat vakavasti tai peruuttamattomasti eurooppalaisen yhteiskunnan hyvinvointia tulevaisuudessa. Ilmastonmuutos on yksi alueista, jotka edellyttävät pikaisia toimia.

Kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa [32] asetetaan pitkän aikavälin ympäristötavoitteita ja painopistealueita, jotka ovat olennainen osa Euroopan yhteisön kestävän kehityksen strategiaa. Ilmastonmuutoksen torjumisen korostetaan olevan yksi neljästä tärkeimmästä tavoitteesta. Sekä kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa että kestävän kehityksen strategiassa korostetaan Kioton pöytäkirjan pikaista ratifiointia ja sen voimaantuloa vuoteen 2002 mennessä (kymmenen vuoden kuluttua Rion kokouksesta). Lisäksi niissä myönnetään, että Kioton lisäksi tarvitaan muitakin toimia ja ehdotetaan puolenvälin tavoitteeksi kasvihuonekaasujen vähentämistä 20-40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

[32] Kuudes ympäristöä koskeva Euroopan yhteisön toimintaohjelma - "Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta", komission tiedonanto KOM (2001) 31 lopullinen, 2001.

Toiminta-alueita EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla ovat muun muassa seuraavat:

* Asetetaan energiaverotukselle korkeampia ympäristötavoitteita ja tähdätään siihen, että kaikki ulkoiset kustannukset siirretään energian hintoihin.

* Edistetään uusiutuvien energialähteiden käyttöä muun muassa kannustimilla. Näin pyritään saavuttamaan ohjeellinen tavoite, jonka mukaan uusiutuvien energianlähteiden osuuden tulisi olla 12 prosenttia kaikesta käytetystä energiasta vuoteen 2010 mennessä.

* Otetaan käyttöön kannustimia sähkön ja lämmön yhteistuotannon lisäämiseksi ja sellaisten toimien toteuttamiseksi, joiden tavoitteena on kaksinkertaistaa sähkön ja lämmön yhteistuotannon osuus koko yhteisössä 18 prosenttiin sähkön kokonaistuotannosta.

* Ennaltaehkäistään ja vähennetään energian tuotannosta ja jakelusta aiheutuvia metaanipäästöjä.

* Määritellään ja toteutetaan erityistoimia ilmailusta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, mikäli tällaisista toimista ei sovita kansainvälisessä siviili-ilmailujärjestössä vuoteen 2002 mennessä.

* Kannustetaan siirtymistä tehokkaampiin ja puhtaampiin liikennemuotoihin muun muassa paremman organisoinnin ja logistiikan avulla.

* Edistetään vaihtoehtoisten polttoaineiden kehittämistä ja käyttöä pyrkimällä huomattavasti ja jatkuvasti lisäämään niiden osuutta sekä vähän polttoainetta kuluttavien ajoneuvojen käyttöä.

* Edistetään toimia ympäristökustannusten sisällyttämiseksi kaikilta osin liikenteen kuluihin.

* Kannustetaan ympäristön kannalta järkevämpien, teknisesti toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen kehittämistä päästöjen vähentämiseksi, tuotannon lopettamiseksi vaiheittain, kun se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista, sekä teollisten fluorattujen kaasujen käytön vähentämiseksi. Näitä ovat HFC:t (hydrofluorihiilivedyt), PFC:t (perfluorihiilivedyt) ja SF6 (rikkiheksafluoridi).

* Luodaan yhteisön tasolle järjestelmä tehokkaan CO2-päästökauppajärjestelmän kehittämiseksi;

* Valvotaan tehokkaammin kasvihuonekaasuja ja jäsenvaltioiden edistymistä sisäisen taakanjakosopimuksen mukaisten sitoumusten täyttämisessä.

* Selvitetään ja tarkistetaan energian tehokasta ja kestävää käyttöä haittaavat tuet mahdollisimman pian, jotta niistä voidaan vähitellen luopua.

6.6.3. Eurooppalainen ilmastonmuutosohjelma (ECCP)

Eurooppalainen ilmastonmuutosohjelma (ECCP) luotiin, jotta voitaisiin määritellä ympäristön kannalta tehokkaimmat ja kannattavimmat toimet EU:n tavoitteen saavuttamiseksi. ECCP:n yhteydessä kuullaan useita sidosryhmiä, ja siinä keskitytään energiaan, liikenteeseen, teollisuuteen, tutkimukseen ja maatalouteen sekä EU:n päästökauppaa koskeviin kysymyksiin. ECCP:n laadintavaihe on nyt saatu suurimmaksi osaksi päätökseen (eurooppalaista ilmastonmuutosohjelmaa koskeva kertomus, kesäkuu 2001) [33]. Ohjelma nivoutuu kuudenteen ympäristöä koskevaan toimintaohjelmaan ja EU:n kestävän kehityksen strategiaan.

[33] http://europa.eu.int/comm/environment/climat/eccp.htm.

ECCP:n yhteydessä tutkittiin kaiken kaikkiaan yli 40 toimenpidettä käyttämällä valintaperusteina muun muassa kustannustehokkuutta ja toteuttamisaikataulua. Pitkälle edistyneiksi määriteltiin kahdeksan toimenpidettä:

* Puitedirektiivi yhteisön kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmästä

* Biopolttoainedirektiivi

* Direktiivi uusiutuvien energianlähteiden edistämisestä

* Direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta

* Direktiivi julkisten hankintojen energiatehokkuudesta

* Save-ohjelmaa koskevan direktiivin 93/76/ETY muuttaminen

* Energiatehokkuutta edistävä kampanja ja energiatehokkuutta koskeva tiedotuskampanja

* Fluorattuja kaasuja koskeva puitedirektiivi .

Kaikilla näillä toimilla on yhteensä arvioitu voitavan vähentää päästöjä kustannustehokkaasti noin 240 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Vähennykset voitaneen toteuttaa vuoteen 2010 mennessä. ECCP:n kautta toteutettavien vähennysten määrään vaikuttavat monet tekijät kuten toimia koskeva poliittinen yksimielisyys, toimien toteuttamisaikataulu, yleinen hyväksyntä sekä kyseisten toimien ja jäsenvaltioiden toimien päällekkäisyys. Eräiden muiden toimien kehittäminen on vasta alkuvaiheessa, ja niiden toteuttaminen on teknisesti mahdollista todennäköisesti hieman pidemmällä aikavälillä. Mikäli edellä mainitut kahdeksan toimenpidettä on mahdollista toteuttaa ennen vuotta 2010, niiden osuus Kioton tavoitteesta vähentää päästöjä kahdeksalla prosentilla on noin viisi prosenttia. Samalla niiden avulla tuetaan jäsenvaltioiden omia toimia.

Mainittujen toimien yhteydessä on otettava huomioon, että komissio pyrkii nykyään ottamaan huomioon ympäristönäkökohdat muilla politiikan aloilla. Viimeaikaisia aloitteita ovat direktiivi EU:n sähkö- ja maakaasumarkkinoiden vapauttamisesta [34], toimintasuunnitelma yhteisön energiatehokkuuden parantamiseksi [35], vihreä kirja energiahuollon turvaamisesta [36], ympäristönsuojeluun myönnettävää valtiontukea koskevien yhteisön suuntaviivojen tarkistaminen [37] ja valkoinen kirja yhteisestä liikennepolitiikasta [38]. Energiahuollon turvaamista koskevassa komission vihreässä kirjassa asetetaan etusijalle maapallon ilmaston lämpenemisen torjuminen, ja yksilöidään toimenpiteitä, joilla parannetaan energian tarjonnan ja kysynnän energiatehokkuutta ja kehitetään uusia ja uusiutuvia energianlähteitä. Yhteistä liikennepolitiikkaa koskevassa komission valkoisessa kirjassa puolestaan todetaan tarve yhdentää liikennepolitiikka kestävään kehitykseen. Valkoisessa kirjassa luetellaan toimenpidekokonaisuuksia, joiden tavoitteena on liikennemuotojen välisen epätasapainon korjaaminen erityisesti siten, että siirrytään tie- ja lentoliikenteestä ympäristöä vähemmän kuluttaviin raide- ja vesiliikenteeseen. Näiden toimien avulla on tarkoitus saada kuriin liikenteen suurimpien päästölähteiden aiheuttama kasvihuonekaasupäästöjen määrän kasvu. Aikaisempi mutta vieläkin erittäin ajankohtainen ehdotus energiatuotteiden verotuksesta on otettu neuvostossa uudelleen esille, ja komissio on selkeästi sitoutunut siinä hahmoteltuun lähestymistapaan.

[34] Komission tiedonanto Energian sisämarkkinoiden toteuttaminen.

[35] Toimintasuunnitelma energiatehokkuuden parantamiseksi Euroopan yhteisössä, KOM(2000)247 lopullinen.

[36] Vihreä kirja Energiahuoltostrategia Euroopalle, KOM (2000)769 lopullinen.

[37] Yhteisön suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle, 2001/C 37/03, EYVL C 37, 3.2.2001, s. 3.

[38] Eurooppalainen liikennepolitiikka vuoteen 2010, KOM (2001) 370.

Komission aloite eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamisesta ja uusi puiteohjelma ovat antaneet merkittävän sijan ilmastonmuutosta koskevalle tutkimukselle ja siihen liittyvän teknologian kehittämiselle. Lisäksi ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuista seurantaa koskevasta GMES-aloitteesta (Global Monitoring for Environment and Security) voi muiden muassa olla apua ilmastopolitiikkojen varsinaisessa toteuttamisessa Euroopassa.

6.6.4. Tulevat toimet

Heinäkuussa 2001 pidetyssä kuudennessa ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen sopimuspuolten jatketussa konferenssissa onnistuttiin saavuttamaan poliittinen yksimielisyys Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoa koskevista ratkaisemattomista kysymyksistä. Marrakeshissa marraskuussa 2001 järjestettävässä seitsemännessä konferenssissa tämä yksimielisyys on tarkoitus pukea lopulliseen muotoon säädöstekstinä.

EU:n johtava asema jatketussa kuudennessa sopimuspuolten konferenssissa vaikutti ratkaisevasti onnistuneeseen lopputulokseen. Onnistuminen vahvisti, että maailmanlaajuisia ympäristöuhkia on lähestyttävä monenkeskisesti. On erittäin tärkeää, että edistyminen jatkuu ja että edetään määrätietoisesti valtioiden ja hallitusten päämiesten Göteborgissa asettamien suuntaviivojen mukaisesti.

Komissio vahvisti hiljattain toimenpidekokonaisuuden, jonka tarkoituksena on jatkaa ylläpitää edistymistä ja EU:n johtavaa asemaa. Toimenpiteet ovat seuraavat:

(1) Ehdotus neuvoston päätökseksi Kioton pöytäkirjan ratifioimisesta Euroopan yhteisön puolesta (KOM (2001) 579).

(2) Direktiiviehdotus kasvihuonekaasujen päästökaupasta Euroopan unionissa (KOM (2001) 581).

(3) Tiedonanto, jossa hahmotellaan seuraavan 24 kuukauden aikana ehdotettavat konkreettiset täytäntöönpanotoimet (KOM (2001) 580). Näiden toimien avulla yhteisön on määrä täyttää Kioton pöytäkirjan mukaiset sitoumuksensa.

Tärkeä osa näitä täytäntöönpanotoimia on ehdotus neuvoston päätöksen 93/389/ETY (sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 1999/296/EY) mukaisen valvontajärjestelmän tarkistamisesta. Ehdotuksessa on otettava huomioon nykyisen järjestelmän yhteydessä toteutetun toimien arvioinnin avulla saavutettu edistyminen sekä joitakin uusia Kioton pöytäkirjassa hahmoteltuja tekijöitä, joiden sääntöjä ja menettelyitä kehitetään parhaillaan. Valvontajärjestelmän tarkistamisen yhteydessä käsiteltävät kysymykset liittyvät valvonnan ja tietojen toimittamista koskevien vaatimusten lisäämiseen erityisesti EU:n päästökauppajärjestelmässä. Keskustelu näistä kysymyksissä on alkanut valvontajärjestelmäkomiteassa.

Termit, lyhenteet ja yksiköt

Todellinen edistyminen // Todellisen edistymisen tarkastelu perustuu jäsenvaltioiden ja yhteisön tekemiin päästöselvityksiin. Siihen kuuluu vertailuvuotta koskevien selvitysten vertaaminen viimeisimpiin saatavilla oleviin selvityksiin, jotta saataisiin selville todelliset päästöjen kehityssuuntaukset ja voitaisiin vertailla yksittäisten jäsenvaltioiden ja yhteisön päästötavoitteita.

Ennakoitu edistyminen // Ennakoitua edistymistä arvioidaan keräämällä ja arvioimalla tietoa sekä kansallisella että yhteisön tasolla hyväksytyistä ja suunnitelluista tai vasta keskusteltavina olevista toimista. Arviointi perustuu jäsenvaltioiden ja yhteisön ennusteisiin päästöjen kehityksestä.

ECCP // Eurooppalainen ilmastonmuutosohjelma (European Climate Change Programme), jonka tavoitteena on määritellä ja kehittää kaikkia tarvittavia EU:n strategian osatekijöitä Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanemiseksi.

Päästöt // Ilmaan päästetyt kasvihuonekaasut ja/tai niiden prekursorit tietyllä alueella tiettynä aikana.

Taakanjako EU:ssa // UNFCCC-sopimuksen Kioton pöytäkirjassa asetetaan erilaisia sitovia päästötavoitteita useille sopimuspuolille, Euroopan yhteisö (EY) mukaan luettuna. Tämän sopimuksen mukaisesti EY sitoutui vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 8 prosenttia vuoden 1990 tasosta kauteen 2008-2012 mennessä. Tämä kokonaistavoite on sittemmin jaettu jäsenvaltioiden kesken EU:n taakanjakojärjestelmän mukaisesti. Järjestelmästä päätettiin ministerineuvostossa kesäkuussa 1998.

Kasvihuonekaasut // Ilman kaasumaiset ainesosat, sekä luonnolliset että ihmisen aiheuttamat, jotka absorboivat ja lähettävät uudestaan infrapunasäteilyä.

Teolliset fluoratut kaasut // HFC:t, PFC:t, SF6

IPCC:n Tier 1 -menetelmä // Perusmenetelmä, jonka avulla yksilöidään tärkeimmät päästölähdeluokat. Ne ovat päästölähdeluokkia, joilla on huomattava merkitys kyseisen maan kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismääriin päästöjen absoluuttisina määrinä, kehityssuuntauksina tai molempina. (Katso luku 7 IPCC:n vuonna 2000 julkaisemassa asiakirjassa Good Practice Guidance and Uncertainty Management in National Greenhouse Gas Inventories. Intergovernmental Panel on Climate Change.)

Kioton pöytäkirja // Katso: taakanjako EU:ssa

Valvontajärjestelmä // Valvontajärjestelmä on väline, jolla arvioidaan tarkasti ja säännöllisesti yhteisön edistymistä UNFCCC-sopimuksen ja Kioton pöytäkirjan mukaisten sitoumusten täyttämisessä.

Nielu // Prosessi, toiminta tai järjestelmä, jonka avulla poistetaan kasvihuonekaasu, aerosoli tai kasvihuonekaasuprekursori ilmakehästä.

Lähde // Prosessi tai toiminta, josta vapautuu kasvihuonekaasua, aerosolia tai kasvihuonekaasuprekursoreita ilmaan.

CCPM // Yhteisön tason yhteiset ja yhteensovitetut toimet (Common and Co-ordinated Policies and Measures at Community level )

CH4 // Metaani

CHP // Yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto (Combined Heat and Power )

CO2 // Hiilidioksidi

COP // Sopimuspuolten konferenssi (Conference of the Parties )

CRF // Yhteinen raportointimalli (Common Reporting Format )

DTI // Ero tavoitekehitykseen prosentteina (Distance to target path in percent). Tavoitekehitys on suora kehitys vertailuvuoden (1990) päästötasosta vuoden 2010 tavoitetasoon. Eroa tavoitekehitykseen osoittavat prosenttiluvut osoittavat poikkeaman tavoitellun ja todellisen saavutustason välillä edellyttäen, että prosentuaaliset vähennykset vuoden 1990 tasosta ovat lineaarisia.

EEA // Euroopan ympäristökeskus (European Environment Agency )

BKT // Bruttokansantuote

GHG // Kasvihuonekaasu

HFC:t // Hydrofluorihiilivedyt

IPCC // Ilmastonmuutosta käsittelevä hallitustenvälinen paneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change )

N2O // Typpioksiduuli

PFC:t // Perfluorihiilivedyt

SF6 // Rikkiheksafluoridi

UNFCCC // Ilmastonmuutosta koskeva YK:n puitesopimus (United Nations Framework Convention on Climate Change )

t 1 tonni (metrinen) = 1 megagramma (Mg) = 106 g

Mg 1 megagramma = 106 g = 1 tonni (t)

Mt 1 miljoona tonnia = 1012 g = 1 teragramma