52001DC0125

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE - Energian sisämarkkinoiden toteuttaminen

1. Johdanto

Markkinoiden avaaminen kilpailulle, joka liittyi vuonna 1985 asetettuun tavoitteeseen luoda Euroopassa vuoteen 1992 mennessä sellaiset yhtenäismarkkinat, joilla ei ole sisärajoja, tapahtui energia-alalla paljon myöhemmin kuin muilla talouden aloilla. Vuonna 1996 annettu, helmikuussa 1999 täytäntöönpantu sähködirektiivi ja vuonna 1998 annettu, elokuussa 2000 täytäntöönpantu maakaasudirektiivi [1] täyttivät tämän aukon osittain ja ovat merkittävä edistysaskel kohti kyseisten alojen sisämarkkinoiden luomista. Direktiivien tavoitteena on avata sähkö- ja kaasumarkkinat vapauttamalla kilpailu asteittain ja lisätä siten energia-alan tehokkuutta ja koko Euroopan talouden kilpailukykyä.

[1] Direktiivi 96/92/EY, EYVL L 27, 30.1.1997, ja direktiivi 98/30/EY, EYVL L 204, 21.7.1998.

Energiamarkkinoiden täysimittainen avaaminen kilpailulle on olennaisen tärkeä tekijä Euroopan kilpailukyvyn ja sen kansalaisten hyvinvoinnin parantamisen kannalta. Sähkö on tärkein sekundaarinen energialähde Euroopan unionissa, ja sähköteollisuus on yksi Euroopan talouden suurimmista aloista. Se tuottaa sähköä noin 2 500 Terawattituntia [2] vuodessa, ja sen vuotuinen liikevaihto on noin 150 miljardia euroa. Maakaasun merkitys EU:n primaarisena energialähteenä kasvaa jatkuvasti, ja se on suosittu polttoaine etenkin sähköntuotannossa. EU:ssa vuosittain myydyn kaasun arvoksi arvioidaan 100 miljardia euroa (verot mukaan luettuina).

[2] 2 500 miljardia kilowattituntia.

Energiakustannusten osuus Euroopan teollisuuden tuotantokustannuksista on merkittävä. Maailmanlaajuisilla kilpailuun perustuvilla markkinoilla on ensisijaisen tärkeää taata energiatoimitusten tehokkuus sekä kilpailukykyiset energian hinnat. Viime kuukausien korkeat öljynhinnat sekä kaasun hintojen perinteinen sidonnaisuus öljyn hintaan Euroopassa ovat tuoneet erityisen selkeästi esiin kaasumarkkinoiden kilpailulle avaamisen - joka on olennaisen tärkeä tekijä energian sisämarkkinoiden luomisessa - mahdolliset hyödyt.

Tässä tiedonannossa todetaan, että markkinoiden avaamisen tähänastiset vaikutukset ovat olleet myönteisiä sekä markkinoiden kehittämisen kannalta sinänsä että tarkasteltaessa markkinoiden avaamisen vaikutuksia energia-alaan liittyviin merkittäviin toiminta-aloihin, kuten julkisen palvelun tavoitteisiin, ympäristöön ja toimitusvarmuuteen. Energian sisämarkkinoiden toteuttaminen ja sen tarjoamien etujen täysimääräinen hyödyntäminen edellyttävät kuitenkin lisätoimenpiteitä. Tässä tiedonannossa määritellään tällaisten sisämarkkinoiden toteuttamista vauhdittavien toimenpiteiden luonne; toimenpiteet koskevat markkinoiden avautumisastetta ("määrällisiä tekijöitä koskevat ehdotukset") sekä verkkoon pääsyyn, kuluttajansuojaan, sääntelyyn ja siirto- ja jakelutoiminnan eriyttämiseen vertikaalisesti integroituneissa kaasu- ja sähköyrityksissä liittyviä vähimmäisvelvoitteita ("laadullisia tekijöitä koskevat ehdotukset").

Komissio on näiden päätelmien perusteella esittänyt sähkö- ja maakaasudirektiivien muuttamista koskevan virallisen ehdotuksen. Lisäksi on ehdotettu asetusta, jossa vahvistetaan verkkoonpääsyedellytyksiä koskevat periaatteet ja menettelyt rajat ylittävässä sähkökaupassa.

Tiedonanto on siten vastaus 23-24 päivänä maaliskuuta 2000 Lissabonissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston pyyntöön toteuttaa sähkön ja kaasun sisämarkkinat nopeasti. Se on myös vastaus Euroopan parlamentin komissiolle esittämään pyyntöön sopia yksityiskohtaisesta aikataulusta, jonka mukaisesti yksityiskohtaisesti määritellyt tavoitteet tulee toteuttaa, jotta lopulta päästään asteittaiseen mutta täydelliseen energiamarkkinoiden vapauttamiseen [3]. Myös 30 päivänä toukokuuta 2000 kokoontunut energianeuvosto toisti Lissabonin Eurooppa-neuvoston pyynnön [4]. Pyyntö perustui komission aiempaan tiedonantoon [5], jossa esitetään alustava analyysi sähkömarkkinoiden avaamisen tämänhetkisestä tilanteesta ja tarkastellaan sähkön sisämarkkinoiden toimintaa helpottavia toimenpiteitä.

[3] Energiamarkkinoiden vapauttamisesta 6. heinäkuuta 2000 annettu päätöslauselma A5-180/2000.

[4] Tämä tiedonanto on jatkoa 16. toukokuuta 2000 annetulle tiedonannolle, jossa komissio esittää alustavan näkemyksensä siitä, kuinka sähköalan vapauttaminen voidaan toteuttaa.

[5] Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille "Sähkön sisämarkkinoiden toteutumisessa viime aikoina saavutettu kehitys", KOM (2000) 297.

Valmistellessaan tätä tiedonantoa ja ennen päätelmien tekemistä komissio piti tärkeänä, että kaikkia niitä osapuolia, joiden etuja asia koskee, kuullaan. Tällaisia osapuolia ovat työmarkkinaosapuolet, sähköntuottajat, kaasuntuottajat, siirtoverkko-operaattorit, jakelijat, kuluttajat ja muut sellaiset osapuolet, joita asia koskee. Tämän vuoksi syyskuussa 2000 järjestettiin julkinen kuulemistilaisuus, johon osallistui lähes 120 järjestöä ja yritystä.

2. Sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden tähänastinen kehitys

2.1. Lainsäädäntökehys

Euroopan unionin sähkö- ja maakaasudirektiivit (96/92/EY ja 98/30/EY) tulivat voimaan 19 päivänä helmikuuta 1997 (sähködirektiivi) ja 10 päivänä elokuuta 1998 (maakaasudirektiivi), ja ne oli määrä panna täytäntöön jäsenvaltioissa kaksi vuotta myöhemmin.

Vaikka näissä kahdessa direktiivissä otetaan huomioon kyseessä olevien kahden eri alan erilaiset tekniset ja kaupalliset erityisominaisuudet, ne perustuvat suurelta osin samoihin avaintoimenpiteisiin, joiden avulla markkinat on tarkoitus avata kilpailulle. Kaasun ja sähkön tuontia ja vientiä sekä kaasu- ja sähköalan laitosten rakentamista ja käyttöä koskevat yksinoikeudet on kumottu direktiivien täytäntöönpanon jälkeen. Sähkön osalta myös uuden tuotantokapasiteetin rakentaminen on avattu kilpailulle täysimittaisesti.

Direktiiveissä vahvistetaan markkinoiden avaamisen vähimmäistasoksi sähkön osalta 30 prosenttia kotimaisesta kulutuksesta vuonna 2000 ja 35 prosenttia vuoteen 2003 mennessä. Vastaavat luvut kaasun osalta ovat 20 prosenttia vuonna 2000 ja 28 prosenttia vuoteen 2003 mennessä. Avaamisen ansiosta suurimmat kuluttajat voivat valita toimittajansa vapaasti. Myös kaikki kaasua käyttävät sähköntuottajat voivat valita toimittajansa vapaasti vuosittaisesta kulutuksestaan riippumatta.

Vaikka merkittävän markkinaosuuden avaaminen (määrällinen avaaminen) on olennaisen tärkeää kilpailun kehittymisen kannalta, tämä pelkästään ei takaa sitä, että markkinat toimivat käytännössä. Tältä osin verkkoon pääsy on ratkaisevan tärkeä tekijä, erityisesti kun otetaan huomioon, että verkko säilyy todennäköisesti luontaisena monopolina. Useimmissa tapauksissa ei ole taloudellisesti kannattavaa rakentaa uusia verkkoja olemassa olevien verkkojen rinnalle, joten nämä muodostavat keskeisen infrastruktuurin. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että markkinoilla toimivat yritykset pääsevät tasapuolisin perustein siirto- ja jakeluverkkoihin ja voivat myös käyttää kaikkia niihin liittyviä lisäpalveluja ("kolmannen osapuolen verkkoon pääsy"). Tämän tavoitteen saavuttaminen on todennäköisempää, jos siirto- ja jakeluverkkojen (joita käytännössä käyttävät usein vertikaalisesti integroituneet yritykset) toiminta erotetaan muista kaupallisista eduista, erityisesti tuotannosta ja toimituksista.

Direktiiveissä jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus valita kahden eri järjestelmän välillä, eli kolmannen osapuolen verkkoon pääsy voidaan järjestää soveltamalla kaikkiin asiakkaisiin julkaistuja tariffeja ("kolmannen osapuolen säännelty verkkoon pääsy") tai soveltamalla järjestelmää, joka perustuu osapuolten välisiin neuvotteluihin ja jonka yhteydessä julkaistaan tärkeimmät kaupalliset ehdot ("neuvotteluihin perustuva kolmannen osapuolen verkkoon pääsy"). Integroituneiden yritysten on eriytettävä eri liiketoimiensa kirjanpito ja säilytettävä kaupallisten tietojen luottamuksellisuus "Kiinan muurien" avulla. Lisäksi sähködirektiivissä edellytetään, että on nimitettävä (ainakin hallinnollisesti) riippumaton siirtoverkon operaattori sen varmistamiseksi, ettei järjestelmän käytön yhteydessä tapahdu syrjintää vakiintuneiden ja uusien käyttäjien välillä. Syrjimättömyyden takaamiseksi jäsenvaltioiden on lisäksi nimitettävä toimivaltainen ja itsenäinen riitoja ratkaiseva elin.

2.2. Käytännön täytäntöönpano [6]

[6] Yksityiskohtaisia tietoja on saatavilla komission Internet-sivustoilla: sähkö - http://europa.eu.int/comm/energy/en/elec_single_market/index_en.html kaasu - http://europa.eu.int/comm/energy/en/gas_single_market/index_en.html

Kaikki jäsenvaltiot ovat nyt antaneet kansallisia säädöksiä, joilla sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä annettu direktiivi pannaan täytäntöön. Belgia ei ole kuitenkaan vielä antanut johdettuja säädöksiä (täytäntöönpanoasetuksia), joita tarvitaan lakien soveltamiseen.

Kaasun osalta on todettava, että useimmat jäsenvaltiot olivat saattaneet maakaasudirektiivin osaksi kansallista primaarioikeuttaan 10. elokuuta 2000 mennessä. Näiden jäsenvaltioiden osalta komissio tarkastelee parhaillaan täytäntöönpanosäädöksiä sen varmistamiseksi, että kaikki direktiiveissä esitetyt yksityiskohtaiset vaatimukset täyttyvät. Kolme jäsenvaltiota (Ranska, Luxemburg ja Saksa) ei kuitenkaan ole vielä saattanut prosessia päätökseen, ja rikkomismenettelyt on käynnistetty.

Edellä esitetyistä seikoista huolimatta ensimmäiset direktiivien täytäntöönpanosta saadut kokemukset ovat olleet kannustavia. Useimmat jäsenvaltiot ovat muun muassa avanneet markkinoita enemmän kuin lainsäädännössä edellytetään, ja monet jäsenvaltiot ovat jo päättäneet edetä asteittain täysimittaiseen markkinoiden avaamiseen.

EU:n kaasu- ja sähkömarkkinoiden avautumisaste - 2000

>TAULUKON PAIKKA>

Lisäksi jäsenvaltioiden selvä enemmistö on valinnut sellaiset markkinoiden avaamiseen liittyvät rakenteelliset toimenpiteet, jotka todennäköisimmin edistävät tehokasta kilpailua. Itse asiassa useimpien jäsenvaltioiden valitsemia vaihtoehtoja ovat kolmannen osapuolten säännelty verkkoon pääsy, uuden tuotantokapasiteetin rakentamisen lupamenettely, siirtoverkon operaattorien toiminnan täydellinen oikeudellinen eriyttäminen sekä riippumattomien sääntelyviranomaisten perustaminen.

Kolmannen osapuolen säännelty verkkoon pääsy ja tiukka eriyttäminen ovat kuitenkin yleisempiä käytäntöjä sähkön kuin kaasun alalla; vain kuusi jäsenvaltiota on erottanut integroituneiden yritysten siirtotoiminnot ja kaupalliset toimitukset toisistaan oikeudellisesti tai omistussuhteiden osalta tai harkitsee vakavasti tämän toteuttamista.

Tässä vaiheessa voidaan siten todeta, että täytäntöönpanon tämänhetkinen tilanne on rohkaiseva. Käytännön kokemukset ovat kuitenkin jo osoittaneet, että lisäparannuksia ja -ponnisteluja tarvitaan edelleen sähkö- ja kaasumarkkinoiden sujuvan toiminnan varmistamiseksi.

Kuten edellä esitettiin, markkinoiden avautumisaste vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain, ja ilman lisätoimenpiteitä tämä suuntaus todennäköisesti jatkuu. Vaikka jäsenvaltioiden ylivoimaisen enemmistön tämänhetkinen aikomus on vapauttaa kaikki sähköasiakkaat vuoteen 2007 mennessä ja kaasuasiakkaat vuoteen 2008 mennessä, kokonaistilanne on hyvin epäyhtenäinen. Tilanne on aiheuttanut suurta huolestuneisuutta useimpien jäsenvaltioiden ja markkinoiden toimijoiden keskuudessa. Ne pelkäävät, että jos kyseisen kaltainen tilanne jatkuu pitkään, sisämarkkinoille ei saada luotua todella tasavertaisia toimintaolosuhteita. Sähkö- ja maakaasudirektiiveihin sisältyvien vastavuoroisuutta koskevien säännösten avulla on tarkoitus ratkaista väliaikaisesti markkinoiden avaamisen määrälliseen epätasapainoon liittyvät ongelmat. Sähkömarkkinoilla saadut kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei vastavuoroisuutta koskeva lauseke ehkä voi kattaa kaikkia näkökohtia, jotka liittyvät jäsenvaltioiden ja operaattoreiden välisen tasavertaisen toimintaympäristön luomiseen [7].

[7] Esimerkiksi kaasun tai sähkön alkuperän selvittäminen on mahdotonta aiempaa mutkikkaampien kauppajärjestelyjen vuoksi.

Valtaosa julkisessa kuulemistilaisuudessa kommentteja esittäneistä korostikin edellä mainitun seikan merkitystä. Jäsenvaltioiden poikkeavien kilpailuedellytysten, jotka koskevat esimerkiksi pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia ostaa halvempaa sähköä, katsottiin aiheuttavan merkittävää kilpailun vääristymistä. Yli 80 prosenttia kuulemistilaisuudessa kantansa esittäneistä ilmoitti kannattavansa lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä tapahtuvaa markkinoiden täysimittaista avaamista.

Markkinoiden avaaminen on tärkeää, mutta jotta se olisi tehokasta käytännössä, on taattava myös oikeudenmukainen ja syrjimätön pääsy verkkoon. Tältä osin on tapahtunut huomattavaa kehitystä erityisesti sähkön alalla, mutta parannuksia tarvitaan edelleen. Komissiolle, kansallisille viranomaisille ja sääntely-/kilpailuviranomaisille osoitetut lukuisat valitukset osoittavat, että syrjimättömän verkkoon pääsyn lopullista tavoitetta ei ole vielä käytännössä täysin saavutettu. Lisäksi yritykset ovat todenneet komissiolle, että jos selkeää ja tehokasta eriyttämistä ei ole toteutettu yhdessä standardoitujen ja julkaistujen kolmannen osapuolen verkkoon pääsyä koskevat tariffien kanssa, tämä muodostaa vakavan esteen markkinoille pääsylle, sillä kukaan ei usko, että tehokas ja syrjimätön verkkoon pääsy on mahdollista. Tämä on merkittävä rajoitus energian sisämarkkinoiden tehokkaalle kehittämiselle. Kolmannen osapuolen verkkoon pääsyä koskevat järjestelmät ja säännöt sekä eriyttämisen aste ovat markkinoiden kehittämisen kannalta ratkaisevan tärkeitä tekijöitä. Näitä terveen kilpailun luomisen perustekijöitä korostetaan myös hiljattain ilmestyneessä Euroopan energiahuoltostrategiaa koskevassa vihreässä kirjassa [8].

[8] KOM (2000) 769, s. 94.

Jotta todellinen kilpailu voisi kehittyä ja jotta toimittajille ja kuluttajille olisi tästä kehityksestä tuntuvaa hyötyä, tarvitaan siis tehokasta eriyttämistä sekä Euroopan kaasu- ja sähköverkkoon pääsyä koskevia asianmukaisia, oikeudenmukaisia ja syrjimättömiä ehtoja. Jos nämä molemmat edellytykset eivät täyty, on todennäköistä, että kilpailun vääristymistä esiintyy. Kaasualan rakenteen vuoksi myös kaasun toimitusketjun tuotantovaihetta koskevan todellisen kilpailun kehittäminen kaasuntoimittajien välillä on välttämätöntä. Sekä maakaasudirektiivi että kilpailupolitiikka ovat keskeisessä asemassa tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta.

Myös kuulemistilaisuuden osallistujat korostivat, että nämä laadulliset tekijät ovat olennaisen tärkeitä todellisen, tehokkaan ja oikeudenmukaisen kilpailun toteutumiseksi. Yli 70 prosenttia kuulemistilaisuuden vastaajista ilmoitti kannattavansa nykyisten eriyttämistä koskevien säännösten tiukentamista. Kaasuteollisuuden edustajia lukuun ottamatta ainoastaan kaksi tilaisuuteen osallistunutta järjestöä ja yritystä uskoi direktiivin nykyisten säännösten olevan riittäviä terveen kilpailun takaamiseksi. Lisäksi kolmannen osapuolen verkkoon pääsyn osalta yksikään vastaaja ei kannattanut direktiivissä tällä hetkellä sallittua järjestelmää, jossa kolmannen osapuolen verkkoon pääsystä neuvotellaan tapauskohtaisesti.

Samoin tässä yhteydessä monet osallistujat korostivat riippumattoman kansallisen sääntelyviranomaisen tärkeyttä, ja jotkut näkivät tarpeelliseksi myös Euroopan tason sääntelyviranomaisen olemassaolon. Sääntelyviranomainen on tärkeä toimija tosiasiallisesti kilpailuun perustuvien markkinoiden luomisen ja erityisesti syrjimättömän verkkoon pääsyn takaamisen kannalta. Sääntelyviranomaisilla on valtuudet asettaa tai hyväksyä verkkoon pääsyä koskevia tariffeja ja toteuttaa markkinoita koskevia toimenpiteitä etukäteen, toisin kuin kilpailuviranomaiset, jotka voivat puuttua kilpailussa ilmeneviin ongelmiin ainoastaan jälkeenpäin ja sellaisia menettelyjä käyttäen, jotka eivät sovellu tariffien asettamiseen.

Lopuksi on todettava, että on tärkeää kehittää tiukkoihin vaatimuksiin perustuva yhteinen lähestymistapa tasavertaisen toimintaympäristön luomiseksi, erityisesti samankaltaisten sääntöjen kehittämiseksi jäsenyyttä hakeneissa maissa.

On siis pääteltävä, että vaikka käynnissä olevalla markkinoiden avaamisprosessilla on myönteisiä vaikutuksia Euroopan kilpailukykyyn kokonaisuudessaan, nykyisessä lainsäädäntökehyksessä näyttää jo nyt olevan heikkouksia, jotka on korjattava, jotta kaasu- ja sähköalan täysin toimivat sisämarkkinat voidaan toteuttaa.

2.3. Hintakehitys [9]

[9] Tämän jakson lähdeaineistona on käytetty pääasiallisesti Eurostatin kahdesti vuodessa julkaisemia sähkön ja kaasun hintatilastoja.

Teollisuuskuluttajien sähkönhinnat ovat laskeneet lähes kaikissa jäsenvaltioissa sen jälkeen, kun sähködirektiivi pantiin täytäntöön. Yleisesti ottaen hintojen lasku on ollut merkittävintä niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat avanneet markkinoita enemmän kuin lainsäädännössä edellytetään ja joiden markkinoilla on vallinnut todellinen kotimainen tai tuonnin aiheuttama kilpailu. Tämä käy ilmi seuraavasta kaaviosta, jossa kuvataan suurten teollisuuskuluttajien sähkönhinnan kehitystä vuodesta 1995 alkaen.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: Eurostat Huomautus: Hintoihin eivät sisälly energiaverot eikä arvonlisävero, ja hinnat on deflatoitu. Teollisuuskuluttaja on määritelty kuluttajaksi, jonka vuotuinen sähkönkulutus on 2 GWh.

Sähkömarkkinat vapautettiin ensimmäisenä Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa hinnat ovat laskeneet merkittävästi markkinoiden avaamisen alettua vuonna 1990; esimerkiksi teollisuuskäyttäjien reaalihinnat ovat laskeneet siellä keskimäärin 35 prosenttia kyseisestä ajankohdasta lähtien yhteisön keskiarvon ollessa 25 prosenttia. Myös Suomessa ja Ruotsissa, joissa markkinoiden avaaminen alkoi myöhemmin, hintojen lasku on ollut merkittävää: Suomessa hinnat ovat laskeneet 20 prosenttia ja Ruotsissa 15 prosenttia vuodesta 1996 lähtien. Tämä on varsin merkittävää, kun otetaan huomioon, että sähkön hinnat olivat näissä kahdessa maassa Euroopan alhaisimpia jo ennen markkinoiden avaamista. Myös Saksassa, jossa markkinoiden avaaminen on tapahtunut vasta äskettäin, hinnat ovat laskeneet nopeasti, eli keskimäärin 25 prosenttia maaliskuun 1998 ja elokuun 2000 välillä.

Sähkönhintojen lasku ei ole rajoittunut ainoastaan teollisuuteen, vaikka vaikutukset eivät olekaan olleet yhtä tuntuvia kotitalouksien osalta. Hintojen lasku on voimakkainta niissä jäsenvaltioissa, joissa kuluttajat voivat vapaasti vaihtaa toimittajaa, ja varsinkin siellä, missä vaihtaminen on käytännössä helppoa. Suomen ja Ruotsin kokemukset osoittavat esimerkiksi, että kotitaloudet saattoivat hyötyä markkinoiden avaamisesta, kun vaatimus investoida kalliisiin mittalaitteisiin poistettiin ja standardoitujen kuormitusprofiilien käsite [10] otettiin käyttöön. Vuodesta 1998 lähtien kotitaloussähkön keskihinnat ovat laskeneet Suomessa 13 prosenttia ja Ruotsissa 16 prosenttia [11].

[10] Standardoitua kuormitusprofiilia käytettäessä tehdään olettamus tietyntyyppisen pienkuluttajan sähkönkulutuksesta sen määrän ja kysynnän ajoituksen osalta. Poikkeamat profiilista tasoitetaan mittareiden määräaikaisen lukemisen jälkeen, minkä vuoksi ei ole enää tarpeellista suorittaa kuluttajan todellisen sähkönkulutuksen kallista ajantasaista mittausta ja verrata sitä sopimuksessa sovittuun määrään.

[11] Ruotsin sähkönjakelijoiden liiton mukaan 10 prosenttia kaikista kotitalouksista vaihtoi toimittajaa 1. marraskuuta 1999 ja 31. elokuuta 2000 välisenä aikana. Sähkön hinnat ovat kuitenkin laskeneet myös muiden kotitalouksien kohdalla. Liitto arvioi, että kaksi kolmasosaa kaikista sähköntoimittajista on alentanut hintoja.

Sähkön hintakehitys on siis ollut erittäin myönteinen sen jälkeen kuin markkinoiden avaamisprosessi alkoi Euroopan unionissa. Ei voida kuitenkaan olettaa, että hintojen aleneminen jatkuu markkinoiden avaamisen edetessä. Yksi tärkeimmistä sähkön hintaa määrittävistä tekijöistä on sen tuottamiseen käytetty polttoaine. Euroopan unioni ei voi juurikaan vaikuttaa raakaöljyn hintaan eikä nykyisellään myöskään maakaasun hintaan, joka on useimmissa jäsenvaltioissa sidoksissa öljyn hintaan. Todelliseen kilpailuun perustuvien markkinoiden avulla voidaan kuitenkin taata, että hinta vastaa riittävällä tavalla kysyntää ja tarjontaa ja että tehokkuus paranee; näitä tuloksia ei voitu saavuttaa aiemmassa, kansallisten monopolien hallitsemassa markkinarakenteessa.

Kaasun osalta tilanne ei ole yhtä yksiselitteinen. Öljyn hinnannousu ja euron kurssin muuttuminen USA:n dollariin nähden ovat merkittävästi vääristäneet markkinoiden avaamisen vaikutusta kaasun hintoihin. Tämä on jossain määrin seurausta kaasuntuotannon ja sähköntuotannon välisistä rakenteellisista eroista sekä kaasun toimitusta koskevista sopimuksista, joihin sisältyy kaasun hintojen sidonnaisuus öljyn hintoihin. Ennen kuin kaasualan todellinen sisäinen kilpailu kehittyy, kaasun hinnat eivät vastaa oikealla tavalla kaasumarkkinoiden kysyntä- ja tarjontatilannetta öljystä riippumatta. Kuitenkin esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa kaasun hinnat laskivat aluksi kilpailun sekä eräiden muiden tekijöiden, kuten runsaan energiantarjonnan ja kotimarkkinoiden suhteellisen eristäytyneisyyden ansiosta. Teollisuuskaasun keskimääräiset hinnat laskivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa 45 prosenttia vuosien 1990 ja 1999 välisenä aikana; kotitalouksien osalta hinnat laskivat 20 prosenttia [12]. Kuitenkin sen jälkeen kuin Yhdistyneen kuningaskunnan Bactonin ja Belgian Zeebruggen välinen liitosyksikkö otettiin käyttöön lokakuussa 1998, Yhdistyneen kuningaskunnan kaasunhinnat noin kaksinkertaistuivat vuoden 2000 aikana, mikä johtui pääasiassa siitä, että mannermaalta tuodun kaasun hinta on sidoksissa öljyn hintaan, joka on puolestaan noussut huomattavasti viimeisten 18 kuukauden aikana.

[12] Lähde: Department of Trade and Industry: "UK Energy Sector Indicators - 1999".

Kaasun hinnassa on jäsenvaltioiden välillä erittäin suuria eroja. Tämä tilanne on omiaan aiheuttamaan markkinoiden vääristymistä energiaa käyttävillä teollisuudenaloilla. Lisäksi on huomattava, että pienet ja keskisuuret yritykset ovat tällä hetkellä hintojen osalta usein epäedullisessa asemassa suuriin teollisuusasiakkaisiin verrattuna, erityisesti jos ne jäävät sidotun asiakkaan asemaan eivätkä voi itse valita toimittajaansa.

Sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden valvonta on tärkeää todellisen kilpailun kehittymisen takaamiseksi sekä sen varmistamiseksi, ettei sähkön ja kaasun hintojen aleneminen vaikuta kielteisesti uusiutuviin energialähteisiin ja energiatehokkuuteen liittyvien ympäristöä säästävien tekniikoiden kehittämiseen. Lopullisten sähkönhintojen lisäksi on tärkeää valvoa myös kilpailun indikaattoreita, esimerkiksi markkinoiden avaamisen jälkeen toimittajaa vaihtavien asiakkaiden määrää, markkinaosuuksien muutoksia ja markkinoille tulevien uusien sähköyhtiöiden määrää. On kuitenkin tärkeää muistaa, että pelkästään uusien markkinoilletulijoiden uhka voi kannustaa vakiintuneita toimittajia alentamaan hintojaan. Markkinaosuuksien analysointi ei välttämättä ole vapauttamisen vaikutuksia täsmällisesti kuvaava indikaattori. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä vertailuanalyysejä siirto- ja jakelutariffeista yhteisön alueella sen varmistamiseksi, että kansallisilla sääntelyviranomaisilla on kansallisten tariffitasojen vertailemisen edellyttämät asianmukaiset tiedot. Komissio on käynnistänyt äskettäin asiaa koskevan tutkimuksen, ja tämä on tulevaisuudessakin osa sen toimintaa.

2.4. Kaupankäynnin kehittyminen sisämarkkinoilla

2.4.1. Sisämarkkinoiden tämänhetkinen tilanne ja suuntaukset

Sähkö- ja maakaasudirektiivien tavoitteena on luoda yhdet aidosti yhdentyneet markkinat, eikä viittätoista enemmän tai vähemmän vapautettua, mutta suurelta osin kansallista markkina-aluetta. Tämän vuoksi on kannustavaa todeta, että myös rajat ylittävä kaupankäynti kehittyy. Esimerkiksi sähköalan kaupankäynnin kokonaismäärä vastaa noin 8 prosenttia yhteisön sähkön kokonaistuotannosta. Kuten energiahuoltostrategiaa koskevassa vihreässä kirjassa [13] esitetään, tämä kaupankäynnin taso on huomattavasti matalampi kuin muilla sisämarkkinoista voimakkaasti hyötyneillä aloilla, kuten televiestinnän, rahoituspalvelujen ja teollisuustuotteiden aloilla.

[13] KOM(2000) 769, s. 69.

Seuraava taulukko osoittaa fyysisen viennin ja tuonnin tason kunkin maan osalta vuonna 1999 [14]:

[14] Pohjoismaisen järjestelmän (NORDEL) sisäinen kaupankäynti ja Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välinen kaupankäynti eivät sisälly näihin lukuihin.

>TAULUKON PAIKKA>

Vaikka rajojen yli tapahtuva kaupankäynti on vielä vähäistä, tämän perusteella ei voida päätellä, ettei kilpailulla olisi ollut vaikutuksia. Kuten edellä on jo huomautettu, sähkön hinta on itse asiassa laskenut lähes kaikissa jäsenvaltioissa sähködirektiivin täytäntöönpanon jälkeen. Sekä kansallisen tason kilpailu että ulkomaisen kilpailun paine ovat saaneet sähköntuottajat fyysisistä rajoituksista huolimatta alentamaan hintojaan asiakkaidensa säilyttämiseksi.

Todellisten yhtenäisten sisämarkkinoiden kehitysasteen kannalta tärkeä indikaattori on myös niiden asiakkaiden määrä, jotka ovat päättäneet vaihtaa toimittajaa, sekä se, tulevatko uudet toimitukset jossain toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevalta sähköntuottajalta. Komissio on tämän vuoksi alkanut seurata näitä tekijöitä ja pyytänyt aihetta koskevia tietoja - jos niitä on saatavilla - teollisuudelta, jäsenvaltioilta ja kansallisilta sääntelyviranomaisilta. Vaikka kaikkia jäsenvaltioita koskevat tiedot eivät ole vielä käytettävissä, joukko indikaattoreita pystytään jo määrittelemään.

Niiden tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen mukaan, jotka komission on onnistunut keräämään, toimittajaa vaihtaneiden asiakkaiden määrä on suurin niissä jäsenvaltioissa, joissa markkinoiden avaaminen aloitettiin varhain. Esimerkiksi Suomessa noin 20 prosenttia asiakkaista on vaihtanut toimittajaa, ja Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa useimpien teollisuusasiakkaiden arvioidaan vaihtaneen toimittajaa ainakin kerran sen jälkeen kun markkinat avattiin kilpailulle vuonna 1996. Toimittajaa vaihdetaan kuitenkin usein myös niissä jäsenvaltioissa, joissa markkinat on avattu vasta myöhemmin. Esimerkiksi Ranskassa, Saksassa, Espanjassa ja Portugalissa noin 5 prosentin vaatimukset täyttävistä asiakkaista arvioidaan vaihtaneen toimittajaa.

Asiakkaiden valitsemien uusien toimittajien sijaintimaasta on käytettävissä vain vähäisiä tietoja. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että useimmilla asiakkailla on taipumus valita kansallinen toimittaja lukuun ottamatta niitä maita, joiden markkinoita hallitsee yksi ainoa kansallinen toimittaja. On tärkeää valvoa kehityssuuntauksia, ja aiheesta voidaan odottaa saatavan lisätietoja niiden indikaattorien avulla, joita Eurostat parhaillaan kehittää komission toimeksiannosta sisämarkkinoiden toiminnan valvontaa ja arviointia varten.

Nämä suuntaukset ovat osoitus yhteisön todellisten kilpailumarkkinoiden synnystä. Ne osoittavat kuitenkin myös sen, ettei kyseisiä markkinoita ole toteutettu vielä läheskään täysimääräisesti.

Niissä maissa, joiden markkinoita hallitsee yksi tai kaksi tuottajaa, jotka tuottavat kaiken maassa kulutettavan sähkön, kilpailuun perustuva toimintaympäristö eli todellinen markkinakilpailu voidaan toteuttaa ainoastaan siinä tapauksessa, että laajamittainen tuonti on mahdollista.

Lisäksi jos rajojen yli tapahtuva kaupankäynti säilyy vähäisenä ja markkinat pääosin kansallisina, Euroopan unionin tuotantokapasiteettia ei todennäköisesti hyödynnetä tehokkaasti. Jos esimerkiksi vientiä koskevat fyysiset rajoitukset säilyvät, johonkin maahan saatetaan rakentaa uusia tuotantolaitoksia huolimatta siitä, että jossakin toisessa maassa on ylimääräistä kapasiteettia, joka saatetaan joutua sulkemaan. Kaiken kaikkiaan tällaisella tilanteella on todennäköisesti tuntuva vaikutus EU:n energiansaannin varmuuteen, jos uudet laitokset käyttävät tuotua energianlähdettä - esimerkiksi maakaasua - vaikka olemassa olevat, sulkemisuhan alaiset laitokset käyttävät energianlähteitä, jotka ovat toimitusvarmuuden kannalta vähemmän ongelmallisia tai täysin ongelmattomia, kuten uusiutuvat energianlähteet.

Mahdollisimman hyvät kaupankäyntimahdollisuudet ovat näiden ongelmien ratkaisemisen kannalta olennaisen tärkeä tekijä. Seuraavat kolme päätoimintoa ovat tältä osin tarpeen:

*rajojen yli tapahtuvaa kaupankäyntiä koskevat asianmukaiset hinnoittelusäännöt,

*niukan yhteenliitäntäkapasiteetin jakamista ja hallintaa koskevat säännöt, ja

*nykyisen fyysisen yhteenliitäntäkapasiteetin lisääminen silloin kun se on taloudellisesti perusteltua.

Kaikki nämä seikat täydentävät sähkö- ja maakaasudirektiivejä olennaisella tavalla.

2.4.2. Firenzessä ja Madridissa kokoontuvien foorumien työskentely

Näiden kysymysten ja erityisesti kahden ensinnä mainitun näkökohdan ratkaisemiseksi Euroopan komissio teki aloitteen kahden uuden elimen - Firenzessä kokoontuvan sähköalan sääntelyfoorumin (1998) ja Madridissa kokoontuvan Euroopan kaasualan sääntely- foorumin (1999) -perustamiseksi. Edellä mainitut kysymykset ovat luonteeltaan teknisiä ja monimutkaisia ja ne muuttuvat nopeasti. Foorumit muodostavat asianmukaisen ja joustavan mekanismin, jonka ansiosta alaa voidaan kehittää edelleen. Foorumit kokoontuvat kahdesti vuodessa ja koostuvat jäsenvaltioiden, kansallisten sääntelyviranomaisten, Euroopan komission, siirtoverkko-operaattoreiden, sähkön ja kaasun toimittajien ja myyjien, kuluttajien, verkon käyttäjien sekä sähkö- ja kaasupörssien edustajista.

Kummankin foorumin ensimmäisiä toimia oli siirtoverkko-operaattoreita edustavan elimen luominen. Sähköalalla on siten perustettu Euroopan siirtoverkko-operaattoreiden järjestö (European Transmission System Operators Association, ETSO), joka on täysin uusi ja muista sähköteollisuuden järjestöistä tai elimistä erillinen elin. Kaasualalla perustettiin kesällä 2000 siirtoverkko-operaattoreiden ryhmittymä (GTE). Lisäksi kansalliset sähkö- ja kaasualan sääntelyviranomaiset ovat perustaneet Euroopan energia-alan sääntelyviranomaisten neuvoston (Council of European Energy Regulators, CEER). Nämä toimenpiteet ovat edesauttaneet merkittävällä tavalla yksimielisyyden löytämistä tarkasteltavana olevissa kysymyksissä.

2.4.3. Rajojen yli tapahtuvassa sähkökaupassa sovellettavat siirtotariffit

Kun sähködirektiivi annettiin, kukin jäsenvaltio käsitteli rajojen yli tapahtuvaa kaupankäyntiä koskevia tariffikysymyksiä oman kansallisen järjestelmänsä mukaisesti. Tämä johtaa tariffirakenteiden huomattaviin eroihin eri puolilla yhteisöä. Jotkin maat määräävät maksuja ainoastaan kuluttajille, jotkin muut puolestaan määräävät osittain tuottajien ja osittain kuluttajien maksettaviksi tarkoitettuja tariffeja. Lisäksi jotkin jäsenvaltiot määräävät kauttakulkumaksuja, toiset taas eivät. Tämä johtaa merkittäviin kilpailun vääristymiin ja monissa tapauksissa päällekkäiseen hinnoitteluun: kaikki tuottajan ja kuluttajan välillä sijaitsevat maat määräävät maksuja, jolloin määrätyt hinnat eivät liity millään tavoin tosiasiallisiin kustannuksiin. Firenzen foorumin ensimmäisenä tehtävänä oli siten sopimuksen tekeminen rajojen yli tapahtuvan kaupankäynnin tariffeja koskevasta yhdenmukaistetusta järjestelmästä.

Foorumi pääsi nopeasti yksimielisyyteen niistä perusperiaatteista, joihin tällaisen tariffijärjestelmän on perustuttava. Näitä ovat avoimuus, yksinkertaisuus, kustannusvastaavuus ja syrjimättömyys. Lisäksi se pääsi tämän jälkeen yksimielisyyteen siitä, että näiden periaatteiden täytäntöönpanomekanismin on pohjauduttava seuraaviin perusteisiin:

*Mekanismin on perustuttava fyysisiin sähkövirtoihin, eikä kahden sopimuspuolen väliseen etäisyyteen.

*Jos maat vievät huomattavia määriä sähköä, ne aiheuttavat fyysisiä virtoja ja kauttakulkua. Kauttakulkuvirrat aiheuttavat kustannuksia maissa, joiden kautta kauttakulku tapahtuu.

*Siirtoverkon operaattorin alueella sijaitsevien markkinaosapuolten olisi korvattava vastaanottajamaille näiden verkoille aiheuttamansa kustannukset.

*Korvaukset olisi suoritettava siirtoverkko-operaattoreiden välisinä maksuina.

Maaliskuussa 2000 pidetyssä Firenzen foorumin viidennessä kokouksessa päästiin periaatesopimukseen edellä mainittuihin periaatteisiin perustuvan rajojen yli tapahtuvaa sähkökauppaa koskevan tariffijärjestelmän käyttöönotosta vuoden pituisen kokeiluvaiheen ajaksi. Siirtoverkko-operaattoreiden on sen mukaisesti korvattava kauttakulku toisilleen kansallisella tasolla ehdotettujen ja tarkistettujen rahoituslaskelmien perusteella. Toissijaisuusperiaatetta päätettiin kuitenkin soveltaa erääseen tärkeään kysymykseen eli siihen, kuinka kansalliset siirtoverkko-operaattorit ottavat maksetut ja saadut korvaukset huomioon kansallisessa tariffijärjestelmässään. Tämä erityiskysymys päätettiin jättää vuoden pituisen kokeiluvaiheen ajaksi jäsenvaltioiden ratkaistavaksi. Kansallisten mekanismien yleinen koordinointi ja valvonta jätettiin kuitenkin Euroopan komission tehtäväksi, jotta voitaisiin taata, etteivät jäsenvaltioiden mahdollisesti erilaiset lähestymistavat johda sähkön sisämarkkinoiden kohtuuttomiin vääristymiin.

Komissio ei ole vielä valmis tukemaan väliaikaisen järjestelmän voimaantuloa. Kaikilta asianomaisilta kansallisilta sääntelyviranomaisilta / toimivaltaisilta viranomaisilta saatujen tietojen perusteella ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että mahdolliset erilaiset lähestymistavat johtavat sisämarkkinoiden kohtuuttomiin vääristymiin. Jäsenvaltiot voidaan jakaa kahteen ryhmään: ensimmäinen aikoo ottaa käyttöön vientimaksut ja toinen aikoo valita järjestelmän, jossa kustannukset jaetaan kaikkien verkon käyttäjien kesken. Väliaikaisen järjestelmän käyttöönotto johtaisi tämänkaltaisessa tilanteessa todennäköisesti kohtuuttomaan operaattoreiden väliseen syrjintään ja markkinoiden vääristymiin, etenkin sen vuoksi, että joidenkin maiden suunnitteleman vientimaksun suuruus johtaisi monissa tapauksissa nykyisten kansallisten tariffijärjestelmien mukaisia kustannuksia huomattavasti korkeampiin liiketoiminnan kustannuksiin.

Tätä seikkaa korostivat myös suurten teollisuuskuluttajien, kauppiaiden, eräiden jäsenvaltioiden ja eräiden kansallisten sääntelyviranomaiset edustajat, jotka ovat eri yhteyksissä ilmaisseet vakavan huolestuneisuutensa suunnitellusta vientimaksusta ja sen suuruudesta.

Komissio on sitä mieltä, että myös väliaikaisen mekanismin, vaikka se onkin tilapäinen, on perustuttava sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan takaaviin periaatteisiin eikä siihen saa sisältyä kaupan esteitä muodostavia tekijöitä. Asianmukaisin keino saavuttaa tämä päämäärä on se, että vientimaksua suunnittelevat kaksi jäsenvaltiota selvittävät, voisivatko ne olla ottamatta maksua käyttöön tai voitaisiinko sen ehdotettua tasoa alentaa huomattavasti markkinoiden ja kilpailun mahdollisten vääristymien rajoittamiseksi.

Komissio on pyrkinyt edistämään tämän ongelman nopeaa ratkaisemista neuvottelemalla edelleen yksittäisten sääntelyviranomaisten ja kansallisten viranomaisten kanssa, jotta väliaikainen järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön lähitulevaisuudessa.

Näiden keskustelujen kuluessa kyseiset jäsenvaltiot - etenkin Saksa - ovat kuitenkin ilmoittaneet olevansa halukkaita alentamaan suunnittelemaansa vientimaksua ainoastaan sillä edellytyksellä, että kaikki muut jäsenvaltiot ottavat puolestaan käyttöön samantasoisen vientimaksun; tämä koskisi myös niitä jäsenvaltioita, jotka aikovat jakaa kustannukset kaikkien verkon käyttäjien kesken. Viimeksi mainitut jäsenvaltiot ja komissio eivät voi hyväksyä tällaista lähestymistapaa. Itse asiassa komissio esittää jäljempänä (kohdassa 2.4.5) kuvatussa lopullista tariffijärjestelmää koskevassa ehdotuksessaan, että kustannusten jaon periaate otetaan käyttöön kaikissa jäsenvaltioissa. Tästä syystä olisi epäjohdonmukaista kannustaa niitä jäsenvaltioita, jotka ovat halukkaita omaksumaan tämän lähestymistavan jo väliaikaisessa järjestelmässä, luopumaan siitä ja ottamaan käyttöön vientimaksun.

Väliaikaisen järjestelmän käyttöönotto olisi tärkeä edistysaskel kokemusten saamiseksi siirtoverkko-operaattoreiden välisestä korvausmekanismista ja nykyisten tariffien poistamiseksi, minkä seurauksena tariffirakenteet myös yksinkertaistuisivat.

Jos edellä mainittuun kilpailun vääristymiseen ei löydetä mitään tyydyttävää ratkaisua, puhtaasti kansallisten järjestelmien soveltamista rajojen yli tapahtuviin siirtoihin jatketaan, kunnes jäljempänä (kohta 2.4.5) kuvatun ehdotuksen mukainen selkeä ja lopullinen järjestelmä tulee voimaan. Näihin kansallisiin siirtymäjärjestelmiin sovelletaan kuitenkin perustamissopimuksen kilpailusääntöjä.

Vaikka väliaikainen järjestelmä tulisi viimein voimaan, monia tärkeitä kysymyksiä on kuitenkin edelleen ratkaistava ennen kuin täysin edellä mainittujen perusperiaatteiden mukainen lopullinen tariffijärjestelmä voidaan ottaa käyttöön. Näitä ovat kauttakulun järjestämisestä aiheutuvien kustannusten täsmälliset laskentatavat, maksujen rahoitusmenetelmien yhdenmukaistaminen sekä kansallisten tariffijärjestelmien tiettyjen näkökohtien yhdenmukaistaminen terveen ja vääristymättömän kaupan kehittämiseksi [15]. Näitä kysymyksiä ei ole onnistuttu ratkaisemaan Firenzen foorumin yhteydessä.

[15] Tämä koskee erityisesti verkkomaksujen jakamista tuottajien ja kuluttajien kesken.

2.4.4. Ylikuormituksen hallinta

Vaikka komissio pitää tarpeellisen ja taloudellisesti perustellun uuden yhteenliitäntäkapasiteetin rakentamisen takaamista ensiarvoisen tärkeänä tehtävänä, on todettava, että tietyt yhteenliitännät pysyvät edelleen ylikuormittuneita myös lähitulevaisuudessa. Sisämarkkinoiden kehittämisen kannalta on tämän vuoksi olennaista, että käytettävissä oleva kapasiteetti jaetaan kilpailuun perustuvia sisämarkkinoita parhaiten edistävällä tavalla. Firenzen foorumissa pyrittiin kehittämään yhteisesti hyväksytyt suuntaviivat sen takaamiseksi, että jäsenvaltiot jakavat kapasiteettia kyseisen tavoitteen mukaisesti. Sääntelyviranomaisten, komission, jäsenvaltioiden ja tarvittavilta osin teollisuuden edustajista koostuva työryhmä asetettiin laatimaan tällaiset suuntaviivat, jotka hyväksyttiin Firenzen foorumin viimeisimmässä kokouksessa marraskuussa 2000. Suuntaviivoissa todetaan erityisesti, että kapasiteetti on jaettava markkinoihin perustuvien mekanismien avulla. Näiden suuntaviivojen antaminen oli merkittävä edistysaskel tämän kysymyksen ratkaisemisen kannalta. Suuntaviivojen kansallisella tasolla tapahtuva käytännön täytäntöönpano on kuitenkin täysin vapaaehtoista.

2.4.5. Lisätoimenpiteiden tarve

Firenzen foorumi on osoittautunut erittäin tehokkaaksi välineeksi pyrittäessä löytämään yksimielisyys erittäin monimutkaisissa, nopeasti kehittyvissä ja kiistanalaisissa kysymyksissä. Vaikka se on tulevaisuudessakin tärkeä väline tällaisten ongelmien ratkaisemisessa, erityisesti siitä syystä, että se takaa teollisuuden ja kuluttajien osallistumisen, äskettäiset kokemukset erityisesti väliaikaisen tariffijärjestelmän suunnitellun käyttöönoton yhteydessä ovat osoittaneet, että prosessissa on seuraavanlaisia puutteita, jotka vaikeuttavat erityiskysymyksiä koskevien konkreettisten päätösten tekemistä:

*Prosessi on epävirallinen ja se perustuu kahdesti vuodessa järjestettäviin kaksi päivää kestäviin tapaamisiin. Tämän vuoksi se ei sovellu hyvin yksityiskohtaisia kysymyksiä koskevien, perusteellisia keskusteluja edellyttävien konkreettisten päätösten tekemiseen.

*Asioissa eteneminen edellyttää aina kaikkien osapuolten täyttä yksimielisyyttä.

*Tehdyt päätökset voidaan panna täytäntöön ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikki osapuolet noudattavat niitä; minkäänlaisia täytäntöönpanon takaavia menettelyjä ei ole.

*Eräät kysymykset, kuten siirtoverkko-operaattoreiden välisten maksujen asianmukaisen tason määrittäminen, edellyttävät säännöllisiä yksityiskohtaisia päätöksiä. Foorumi ei pysty ratkaisemaan tällaisia kysymyksiä.

Komissio on tämän perusteella päätellyt, että foorumin tähänastisten saavutusten hyödyntämiseksi nyt on syytä antaa sellaista selkeää päätöksentekoprosessia koskeva lainsäädäntöväline, jonka avulla rajojen yli tapahtuvaan kaupankäyntiin sovellettavia siirtotariffeja ja liitosyksiköiden ylikuormituksen hallintaa koskevat kysymykset voidaan lopullisesti ratkaista. Jotta kuluttajat voisivat hyötyä sisämarkkinoiden eduista täysimääräisesti, tällainen väline on olennaisen tärkeä. Tällainen väline takaa myös Euroopan parlamentin ja neuvoston täysimääräisen osallistumisen.

Jäsenvaltiot eivät voi yksinään ratkaista tätä kysymystä - tehokkaan tariffijärjestelmän kehittäminen edellyttää yhdenmukaistettua lähestymistapaa, eikä järjestelmää voida kehittää kansallisella tasolla. Kuten edellä on esitetty, epävirallisen yhteistyön avulla ei voida panna täytäntöön sellaista asianmukaista järjestelmää, johon sisältyvät tarvittavat menettelytapoja koskevat ja demokraattiset suojatoimenpiteet. Tällainen ehdotus on siten täysin toissijaisuusperiaatteen mukainen ja sen nojalla perusteltu. Siksi komissio on tämän tiedonannon antamisen lisäksi päättänyt ehdottaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle asetuksen antamista verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkökaupassa [16].

[16] EYVL

2.4.6. Kaasu: Madridin foorumi

Euroopan kaasualan sääntelyfoorumi (Madridin foorumi) kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1999, ja se on kokoontunut tähän mennessä yhteensä kolme kertaa.

Kaasualalla ei ole edetty yhtä pitkälle kuin sähköalalla, koska maakaasudirektiivi pantiin täytäntöön 18 kuukautta myöhemmin kuin sähködirektiivi. Monia tärkeitä kysymyksiä pyritään kuitenkin ratkaisemaan Madridin foorumissa, ja merkittävää kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Foorumin kolmas kokous lokakuussa 2000 oli käännekohta, jonka kuluessa yksilöitiin keskeiset ongelmat ja sovittiin tulevan toiminnan pääperiaatteista ja selkeästä aikataulusta.

Kaasun osalta vastaavuus fyysisten virtojen ja sopimusreitin välillä on suurempi kuin sähkön osalta, erityisesti siltä osin kun on kyse kansainvälisistä siirroista, joissa kaasua tuodaan tuotantoalueilta kulutusmarkkinoille. Kaasua on kuljetettu jäsenvaltioiden välillä ja niiden kautta vuosia, ja yli 50 prosenttia kaikesta EU:ssa kuljetetusta kaasusta ylittää vähintään yhden maidenvälisen rajan. Eri verkkojen kautta kulkeviin fyysisiin virtoihin perustuvia rajat ylittäviä tariffeja on jo käytössä.

Kilpailu heikentää kuitenkin fyysisten virtojen ja sopimusreittien mukaisten virtojen välistä vastaavuutta. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää taata se, että tämä seikka otetaan huomioon Euroopan kaasutariffijärjestelmissä ja että kolmannen osapuolen verkkoon pääsyyn sovellettavat tariffit vastaavat kustannuksia. Tariffit eivät esimerkiksi saa määräytyä etäisyyden perusteella, jos tosiasialliset siirtokustannukset eivät vastaa esimerkiksi vaihtokaupan yhteydessä käytettyä teoreettisesta sopimusreittiä.

Lisäksi voidaan todeta, että vaikka ylikuormitus ei nykyisin juurikaan rajoita Euroopan kaasumarkkinoiden kehittämistä, sitä pidetään yhä useammin todennäköisenä kaupankäynnin ja verkkoon pääsyn esteenä. Riittävän ajoissa annettavien ja täsmällisten tietojen tarjoamiseksi Euroopan kaasuverkossa käytettävissä olevasta kapasiteetista siirtoverkko-operaattoreita on pyydetty ensin kehittämään ja julkaisemaan sellainen yksityiskohtainen kartta Euroopan kaasuverkosta, jossa määritellään verkon kaikissa tärkeimmissä sisääntulo- ja poistokohdissa käytettävissä oleva siirtokapasiteetti.

Uusien tulokkaiden markkinoille tulon helpottamiseksi on tarpeen ottaa käyttöön sellaiset syrjimättömät verkkoonpääsysäännöt, joissa määritellään verkon käyttäjien oikeudet ja velvollisuudet. Madridin foorumi on pyytänyt sellaisten siirtoverkko-operaattoreiden välisten järjestelyjen luomista, jotka helpottavat rajojen yli tapahtuvaa kaupankäyntiä ja toimivat eri verkkojen välisten siirtojen selvitysjärjestelmänä. Nämä lisätoimenpiteet ovat selvästi tarpeen sen takaamiseksi, että kuluttajat voivat hyötyä täysimääräisesti sisämarkkinoiden eduista. Madridin foorumin yhteydessä tehtyä työtä on tämän vuoksi jatkettava ja täydennettävä. Edellä mainittujen syiden vuoksi ei ole vielä tarpeen ehdottaa kaasutariffeja ja kaasualan ylikuormituksen hallintaa koskevien lainsäädäntötoimenpiteiden toteuttamista. Komissio tarkkailee kuitenkin tilannetta ja ehdottaa mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä.

2.4.7. Infrastruktuuri: sähköinfrastruktuurisuunnitelman kehittäminen ja TEN-verkkoja koskevien suuntaviivojen tarkistaminen

- Sähköinfrastruktuuri

Yhteisön sisäisen sähkökaupan kehittäminen edellyttää nykyisten jäsenvaltioiden välisten yhteenliitäntöjen mahdollisimman tehokasta käyttöä, joka puolestaan edellyttää - kuten edellä esitetään - rajojen yli tapahtuvaa kaupankäyntiä ja ylikuormittumisen hallintaa koskevien oikeudenmukaisten ja avointen sääntöjen antamista.

Yhtä tärkeää on myös uuden infrastruktuurin rakentamisen kannustaminen. Euroopan siirtojärjestelmä ei ole vielä riittävän kehittynyt, jotta tehokkaan kaupankäynnin mahdollistavat todelliset sisämarkkinat voitaisiin toteuttaa. Tämä ei ole yllättävää, koska yhteenliitäntälinjoja ovat aikoinaan rakentaneet sellaiset vertikaalisesti integroituneet monopoliyhtiöt, joiden ainoana tavoitteena oli oman järjestelmänsä luotettavuuden ja palvelun laadun parantaminen.

Nyt kun sähködirektiivin voimaantulosta on kulunut kaksi vuotta, seuraavat kolme yhteenliitäntöjen kannalta vakavinta pullonkaulaa ovat jäljellä:

-Pyreneiden niemimaa on edelleen hyvin eristäytynyt, koska Espanjan ja Ranskan ja siten muun Euroopan verkon välinen yhteenliitäntäkapasiteetti on riittämätön.

-Yhteenliitäntäkapasiteetti Italiaan (Ranskasta, Sveitsistä ja Itävallasta) on riittämätön.

-Yhdistyneellä kuningaskunnalla on ainoastaan yksi kapasiteetiltaan vähäinen yhteenliitäntä Ranskan kanssa. Muita hankkeita tutkitaan parhaillaan, mutta toteuttamiskustannukset ovat korkeat.

Ylikuormitusongelmia esiintyy säännöllisesti myös muualla Euroopan verkossa, kuten Benelux-maissa ja Keski-Euroopassa sekä Skandinavian ja Manner-Euroopan välillä.

Useissa tapauksissa, kuten Ranskan ja Espanjan välisellä rajalla, ainoa keino edistää kaupankäyntiä on rakentaa uusia liitäntöjä tai lisätä nykyisten linjojen kapasiteettia silloin, kun se on teknisesti mahdollista.

Uuden infrastruktuurin rakentaminen pystytään yleensä rahoittamaan ongelmitta, koska yritykset ovat valmiita investoimaan uusiin verkkoihin voidakseen vastata markkinoiden kysyntään. Ongelma on yleensä luonteeltaan pikemminkin poliittinen. Uuden yhteenliitäntäkapasiteetin rakentamista koskevia suunnitelmia vaikeuttaa yleensä se, että on löydettävä tasapaino yleisen (joko yhteisön tai kansallisen) edun ja uutta infrastruktuuria koskevan paikallisen tason vastustuksen välillä. Uusien linjojen rakentaminen herättää yleensä paikallista vastustusta strategisissa kohdissa, esimerkiksi - kuten edellä mainitaan - Pyreneiden tai Alppien ympäristössä, mikä vaikeuttaa suunnitelmien toteuttamista.

Yhteisö on tältä osin avainasemassa sen takaamisessa, etteivät fyysiset rajoitteet vaikeuta markkinoiden toimintaa. Komissio korostaa energiahuoltostrategiaa koskevassa vihreässä kirjassa [17], että verkkoinfrastruktuurien puute voi hidastaa kansallisten markkinoiden yhdentymistä ja heikentää siten toimitusvarmuutta. Tässä yhteydessä on tietenkin otettava asianmukaisella tavalla huomioon myös sisämarkkinoiden laajentuminen ja sen vaatima yhteenliitäntäkapasiteetin lisääminen.

[17] KOM(2000) 769, s. 70.

Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on ensin pyrittävä lisäämään nykyisin käytettävissä olevien linjojen kapasiteettia. Lisäksi uusien linjojen rakentamista on helpotettava tarvittaessa. Tätä varten olisi ryhdyttävä laatimaan sellaista Euroopan yhteenliitäntäsuunnitelmaa, jossa Euroopan etujen mukaisia hankkeita yksilöidään uuden menettelyn kautta. Tätä koskeva ehdotus tullaan esittämään Euroopan laajuisia verkkoja koskevien suuntaviivojen tarkistamisen yhteydessä. Tällainen suunnitelma voisi edesauttaa erilaisten paikallisten ja kansallisten esteiden poistamista.

Pitäen mielessä jäsenvaltioiden välisen kaupankäynnin aiempaa parempaa koordinointia koskevan tavoitteen komissio käynnistää suunnitelman ensimmäisessä vaiheessa seuraavia aiheita koskevan tutkimuksen:

1) Analysoidaan käytettävissä olevaa kapasiteettia arvioitaessa sovellettavia määritelmiä ja kriteerejä sekä kansallisella tasolla että yhdistettyjen verkkojen (UCTE, NORDEL, UK) tasolla. Joissakin tapauksissa voidaan ehdottaa ilmoitetun käytettävissä olevan kapasiteetin suhteellista lisäämistä. Lisäksi tarkastellaan teknisiä käyttöstandardeja (esim. kaapelien enimmäislämpötila) ja tehdään tarkistamista ja yhdenmukaistamista koskevia ehdotuksia.

2) Selvitetään mahdollisuuksia teknisten parannusten tekemiseen esimerkiksi lisäämällä muuntajien tai kaapeleiden joidenkin osien kapasiteettia sekä mahdollisuuksia ottaa käyttöön uutta teknologiaa joidenkin liitosyksiköiden fyysisen kapasiteetin lisäämiseksi.

3) Sen jälkeen kun nykyisten verkkojen käytettävissä olevan kapasiteetin lisäämismahdollisuudet on arvioitu, tutkimuksessa määritellään sisämarkkinoiden toiminnan edellyttämä verkkojen välisten liitäntöjen vähimmäistasoa ja yksilöidään tarvittavat uudet liitännät.

Tältä osin sähködirektiivissä on tärkeää taata, että jäsenvaltioilla on käytettävissään kaikki tarvittavat välineet, jotta ne voivat vaatia tällaista kapasiteetin lisäämistä, ja että kyseiset toimenpiteet ovat yhteensopivia direktiivin kanssa. Tarkistettua direktiiviä koskevaan ehdotukseen sisällytetään tästä syystä tämänkaltaisia säännöksiä.

-Kaasuinfrastruktuuri

Kuten sähkön tapauksessa, yhtenäinen verkko on olennainen edellytys kaasun sisämarkkinoiden tehokkaan toiminnan sekä toimitusvarmuuden kannalta. Maakaasun kysynnän jyrkkä nousu Euroopan unionissa viimeisten kymmenen vuoden kuluessa ja maakaasudirektiivin äskettäisestä täytäntöönpanosta seurannut erityistilanne ovat lisänneet tätä tarvetta entisestään.

Kaasuverkon yhteenliittäminen EU:ssa etenee yleisesti ottaen hyvin, ja sitä vauhdittavat samanaikaisesti markkinoiden kysynnän kasvu, uuden siirtokapasiteetin tarve ja maakaasun toimitusvarmuuteen liittyvät näkökohdat.

Viime vuosien aikana on otettu käyttöön suuri määrä uusia putkijärjestelmiä, jotka ovat lujittaneet ja yhdentäneet edelleen EU:n kaasuverkkoa sekä EU:n sisällä että ulkopuolisiin toimittajiin nähden. Vastatakseen kasvavaan kysyntään kaasualan toimijat ovat ottaneet viime vuosina käyttöön maakaasun siirtoon tarkoitettuja merkittäviä uusia infrastruktuureja Euroopan unionin pohjoisosissa (mukaan luettuina Yhdistyneen kuningaskunnan ja Manner-Euroopan välinen liitosyksikkö, uudet kaasua Norjasta tuovat putket ja niihin liittyvä kapasiteetin lisääminen Manner-Euroopassa), keskiosissa (mukaan luettuina kaasuputket Saksassa ja Itävallassa) ja eteläosissa (uudet kaasuverkot Portugalissa, Kreikassa ja Länsi-Espanjassa sekä uudet Algeriasta tulevat kaasuputket).

Markkinoiden avaamisesta seuraava kysynnän kasvu ja rajat ylittävän kaupan lisääntyminen voivat johtaa ylikuormitukseen, ja jo nyt näyttää siltä, että esimerkiksi Hollannin rajalla, Irlannissa ja Ranskassa (nesteytetty maakaasu) on syntymässä samanlaisia ylikuormitusongelmia kuin joita kuvailtiin edellä sähköverkkojen yhteydessä. Kaasuverkkojen osalta omaksutaan siis samankaltainen lähestymistapa kuin sähköverkkojen yhteydessä uusien yhteenliitäntöjen määrittelemiseksi ja asianmukaisten hinnoittelumekanismien ja kapasiteetin jakamismekanismien laatimiseksi, jos tällainen lähestymistapa vain on sovellettavissa.

- Euroopan laajuisia verkkoja koskevien suuntaviivojen tarkistaminen

Euroopan unioni otti vuonna 1994 käyttöön poliittisen kehyksen Euroopan laajuisten verkkojen (TEN) edistämiseksi, ja TEN-ohjelma ulotettiin vuodesta 1995 alkaen kattamaan myös sähkö- ja kaasuverkot. Sähköalalla on tähän mennessä yksilöity 44 yhteisön edun mukaista hanketta, jotka koskevat jäsenvaltioiden välisiä sekä jäsenvaltioiden ja yhteisön ulkopuolisten maiden välisiä yhteyksiä. Maakaasualalla on yksilöity 46 hanketta, jotka koskevat kaasuputkia, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksia ja varastoja. Euroopan laajuisten energiaverkkojen käyttöönotto ja kehittäminen edistää sisämarkkinoiden toteuttamista. Se lisää myös sähkön ja maakaasun toimituksen luotettavuutta ja varmuutta yhteisössä sekä edistää yhteenkuuluvuutta. Yksi Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevan politiikan painopistealueista on jäsenvaltioiden välisten liitosyksiköiden sekä näitä liitäntöjä kansallisella tasolla jatkavien sisäisten liitäntöjen kehittäminen. Koska kaupankäynti sisämarkkinoilla kehittyy, komissio ehdottaa Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevien suuntaviivojen tarkistamista siten, että niissä korostetaan tavoitetta varmistaa energiaverkkojen paras mahdollinen toiminta energian sisämarkkinoilla ja otetaan asianmukaisesti huomioon energiaverkkojen tuleva laajeneminen.

Komissio antaa tätä varten piakkoin Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevien suuntaviivojen täytäntöönpanoa koskevan kertomuksen sekä ehdotuksen kyseisten suuntaviivojen tarkistamiseksi. Tässä yhteydessä on syytä antaa asianmukaista tukea ja huomiota ympäristön kannalta hyödyllisille hankkeille ja etenkin hankkeille, joiden avulla voidaan vähentää verkoista tapahtuvia häviöitä. Tarkistuksen tavoitteena on verkkojen puutteellisia yhteyksiä ja ylikuormitusta koskevien ongelmien ratkaiseminen sekä sähkö- ja maakaasudirektiivien täytäntöönpanosta ja vaatimukset täyttävien asiakkaiden lukumäärän kasvusta johtuvien uusien vaatimusten huomioon ottaminen.

2.4.8. Päätelmät

On selvää, että sähkö- ja kaasukauppaa edistävien olosuhteiden kehittäminen on nyt ja tulevaisuudessa yksi komission ensisijaisista tavoitteista. Rajat ylittäviä siirtotariffeja ja ylikuormituksen hallintaa koskevan asetusehdotuksen antaminen on merkittävä edistysaskel. Tätä aloitetta on kuitenkin täydennettävä rakentamalla uutta infrastruktuuria silloin kun se on teknisesti toteutettavissa ja taloudellisesti perusteltua. Komissio kiinnittää erityistä huomiota viimeksi mainittuun tehtävään.

2.5. Julkisen palvelun tavoitteet

Julkisen palvelun kysymykset kattavat sähkö- ja kaasualalla suuren joukon näkökohtia, joilla osaltaan pyritään varmistamaan korkealaatuisen sähkön ja - kaasuverkkoon kytketyillä alueilla - kaasun jatkuvat ja luotettavat toimitukset kilpailukykyiseen hintaan. Aiemmin tähän julkisen palvelun yleistavoitteeseen pyrittiin lähes kaikissa EU-maissa siten, että valtio omisti alan yhtiöt ja huolehti sähkön tuotannosta, siirrosta ja toimituksista sekä kaasun siirrosta ja toimituksista. Tuolloin näiden tavoitteiden saavuttamiseksi katsottiin tarvittavan vain vähäistä sääntelyä. Alan yksityistämisen ja markkinoiden avaamisen myötä hallitukset ovat kuitenkin ottaneet käyttöön sääntelyjärjestelmiä, joita varten on yleensä luotu alakohtaisia sääntelyviranomaisia. Nämä viranomaiset vahvistavat julkisen palvelun vähimmäis- vaatimukset, joita on noudatettava.

Monia julkisen palvelun tavoitteita tai vaatimuksia pyritään EU:ssa noudattamaan sähkö- ja kaasualoilla yleisesti. Tuotannon tasolla nämä tavoitteet koskevat tuottajien velvollisuutta noudattaa ympäristöön liittyviä vähimmäisvaatimuksia, tuottaa tietty vähimmäismäärä sähköä uusiutuvista energialähteistä tai muita ympäristötavoitteita. Joissain tapauksissa on myös noudatettava primaarista energialähdettä koskevia vähimmäisvaatimuksia toimitusvarmuuden turvaamiseksi. Tätä näkökohtaa korostetaan myös energiahuoltostrategiaa koskevassa vihreässä kirjassa [18].

[18] Ks. alaviite 8.

Tärkeimmät julkista palvelua koskevat kysymykset liittyvät kuitenkin siirtoon, jakeluun ja toimitukseen. Siirto- ja jakeluverkkojen toimintaa voidaan itse asiassa monelta osin pitää julkisina palveluina - ne ovat eräänlainen monopoli ja kaikkien kansalaisten ja teollisuuden käyttämä tärkeä peruspalvelu. Tämä koskee erityisesti vapautettuja markkinoita, koska siirto- ja jakeluverkot ovat se keskeinen infrastruktuuri, jonka ansiosta kilpailu ja sen kehittyminen on mahdollista. Tästä syystä kaikki jäsenvaltiot asettavat verkko-operaattoreille toiminnallisia tai julkista palvelua koskevia vähimmäisvaatimuksia, joissa esimerkiksi vaaditaan siirto- ja jakeluyhtiöitä takaamaan kaikkien kansalaisten liittäminen verkkoon kohtuullisin ehdoin. Tämän lisäksi yhä useammat jäsenvaltiot vaativat siirto- ja jakeluyhtiöitä noudattamaan palvelua koskevia vähimmäisvaatimuksia, esimerkiksi sitä, kuinka nopeasti korjaukset ja liitännät on tehtävä.

Toimituksen osalta jäsenvaltiot vaativat jakeluyhtiöitä hankkimaan tarvittavan luvan, jos yhtiöt haluavat toimia niiden kansallisilla markkinoilla. Lupavaatimuksiin sisältyy vähimmäisvaatimuksia, jotka toimijoiden on täytettävä ja joista monet ovat luonteeltaan julkisia palveluja. Jotkin maat vaativat esimerkiksi, että keskenään samankaltaisille asiakkaille on tarjottava yhdenmukaiset tariffit ja että pienituloisille käyttäjille on tarjottava erikoistariffeja. Lisäksi voidaan vaatia, ettei heikossa asemassa olevia asiakkaita saa kytkeä irti verkosta. Joissain maissa vaatimukset koskevat palvelun tasoa, kuten sopimusehtoja, tietojen saatavuutta ja valistusten käsittelymenettelyjä.

Yhteisön energiapolitiikan ensisijaisena tavoitteena on varmistaa mahdollisimman korkean julkisen palvelun vaatimustason noudattaminen. Tämä puolestaan liittyy yleishyödyllisiä palveluja koskevaan yhteisön politiikan perustavoitteeseen, kuten Eurooppa-neuvosto korosti Nizzassa 7-8 päivänä joulukuuta 2000 yleishyödyllisiä palveluja koskevan komission tiedonannon [19] perusteella. On tärkeää, että sisämarkkinoiden asteittainen toteuttaminen myötävaikuttaa tämän tavoitteen saavuttamiseen ja siten julkisen palvelun vaatimusten ylläpitämiseen ja kohottamiseen. On erityisen tärkeää, että kaikilla yhteisön kansalaisilla on yleinen oikeus saada kohtuuhintaisia toimituksia ja että kuluttajansuojan vähimmäisvaatimuksia pidetään yllä. Direktiiveissä on monia säännöksiä, erityisesti 3 artikla [20], joiden avulla pyritään varmistamaan, että jäsenvaltioilla on käytettävissään näiden tavoitteiden edellyttämät välineet.

[19] Tiedonanto 20. syyskuuta, EYVL C 17, 19.1.2001, s. 4.

[20] Mutta myös maakaasudirektiivin 9 artiklan 2 kohta (velvollisuus toimittaa tietylle alueelle), kummankin direktiivin 17 artikla (pääsyn epääminen), maakaasudirektiivin 20 artikla ja sähködirektiivin 21 artikla (lupa rakentaa erillisiä linjoja) sekä sähködirektiivin 23 artikla ja maakaasudirektiivin 24 artikla (äkillisen kriisin ilmetessä toteutettavat varotoimenpiteet).

Näillä säännöksillä varmistetaan, että jäsenvaltioiden oikeutettujen julkisen palvelun tavoitteiden saavuttamiseksi toteuttamat toimenpiteet ovat direktiivien mukaisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Mitkään jäsenvaltioiden toteuttamat toimenpiteet eivät ole vielä tähän mennessä herättäneet vakavia kysymyksiä siitä, ovatko ne direktiivien mukaisia. Yksikään jäsenvaltio ei ole katsonut tarpeelliseksi poiketa direktiivien säännöksistä julkisen palvelun tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Se, millaisiin julkisen palvelun toimenpiteisiin tai vaatimuksiin jäsenvaltiot päätyvät, on periaatteessa toissijaisuusperiaatteen alaan kuuluva kysymys. Koska tällaisten vaatimusten ylläpitäminen ja kohottaminen kaikkialla yhteisössä on kuitenkin olennainen osa yhteisön energiapolitiikkaa, komissio on käynnistänyt vertailuanalyysihankkeen arvioidakseen jäsenvaltioissa toteutettuja julkisen palvelun toimenpiteitä, niiden saavuttamiseen käytettyjä menetelmiä sekä sitä, kuinka hyvin korkeat vaatimukset on onnistuttu saavuttamaan niiden avulla. Analyysin tulokset auttavat jäsenvaltioita ylläpitämään ja kohottamaan vaatimuksia.

Tämän hankkeen ensimmäinen osa, jossa jäsenvaltioiden hallinto- ja sääntelyviranomaiset vastasivat yksityiskohtaiseen kyselyyn, on nyt valmis. Komissio laatii kyselyn perusteella yksityiskohtaisen tiedonannon. Tähän mennessä saadut tiedot osoittavat kuitenkin selvästi, että jäsenvaltiot ovat voineet pitää voimassa julkisia palveluja koskevat tiukat vaatimuksensa markkinoiden avaamisesta ja täysimittaisesta kilpailusta huolimatta. Markkinoiden avaamisen edetessä julkisten palvelujen laatutaso on jopa parantunut lupavaatimusten tai -ehtojen käyttöönoton myötä. Kansalliset sääntelyelimet valvovat näiden ehtojen noudattamista ja määräävät seuraamuksista, jos niitä ei noudateta [21]. Tämän lähestymistavan ansiosta jäsenvaltiot ovat voineet asteittain ja jatkuvasti kohottaa julkisen palvelun tasoa vapautetuilla markkinoilla tiukentamalla ja parantamalla vaatimuksia etenkin siirron, jakelun ja toimitusten osalta.

[21] Seuraamuksiin voi kuulua tarvittaessa myös luvan peruuttaminen.

Lähes kaikki julkisen kuulemistilaisuuden vastaajat korostivat tämän seikan merkitystä. Suurin osa tästä aiheesta kommentteja esittäneistä vahvisti kokemuksen osoittaneen selkeästi, että julkisen palvelun vaatimuksia - erityisesti yleispalvelun ja kuluttajansuojan turvaamiseen liittyvissä kysymyksissä - voidaan ylläpitää ja jopa tiukentaa kilpailuun perustuvilla markkinoilla.

Kaiken kaikkiaan kokemuksen perusteella näyttää siltä, ettei kaasu- ja sähkömarkkinoiden vapauttaminen ole johtanut julkisen palvelun vaatimusten heikkenemiseen. Se on asianmukaisen sääntelyn avulla päinvastoin saanut huomion kohdistumaan tarjottujen palvelujen tason tärkeyteen, minkä ansiosta kyseinen taso on parantunut. Parhaillaan suoritettavan vertailuanalyysin ansiosta kaikki jäsenvaltiot voivat hyödyntää kokemuksia, joita korkeimpien mahdollisten julkisen palvelun vaatimusten noudattamisesta on saatu eri puolilla yhteisöä.

Tästä huolimatta komission tähänastiset kokemukset sähkö- ja maakaasudirektiivin täytäntöönpanosta osoittavat, että voimassa olevien säännösten lujittamiseksi on aiheellista toteuttaa lisätoimenpiteitä. Ensiksikin komissio on sitä mieltä, että yhtä julkisen palvelun perustavoitetta - kotitalouskuluttajien oikeutta saada sähköntoimituksia kohtuullisin ehdoin - on pidettävä sisämarkkinoiden ja siten direktiivin perustana olevana tavoitteena. Tämän vuoksi ehdotetaan, että jäsenvaltioita vaaditaan toteuttamaan tämän tavoitteen saavuttamisen edellyttämät toimenpiteet. Toiseksi on asianmukaista velvoittaa jäsenvaltiot toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet sen takaamiseksi, että julkisen palvelun keskeiset tavoitteet saavutetaan. Jäsenvaltioita olisi tämän vuoksi vaadittava antamaan tarvittavat säännökset sen takaamiseksi, että julkisen palvelun keskeiset tavoitteet saavutetaan sekä kaasun että sähkön osalta, ja että erityisesti taataan:

*heikossa asemassa olevien asiakkaiden suojeleminen; jäsenvaltioiden on taattava esimerkiksi se, ettei vanhuksia, työttömiä, vammaisia ja näihin rinnastettavia ryhmiä kytketä perusteettomasti irti verkosta

*loppukäyttäjän suojeleminen; jäsenvaltioiden on esimerkiksi vahvistettava vähimmäisvaatimukset sopimuksille, tietojen saatavuudelle sekä mahdollisuuksille käyttää edullisia ja avoimia riitojenratkaisumenettelyjä

*sosiaalinen ja taloudellinen yhteenkuuluvuus; yleispalvelun takaamisen lisäksi jäsenvaltioiden on tarvittaessa toteutettava asianmukaiset toimenpiteet kohtuuhintaisten toimitusten ja liitäntöjen takaamiseksi esimerkiksi syrjäseuduilla

*ympäristönsuojelu; esimerkiksi kysynnän hallintaan liittyvät velvoitteet ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä sekä yhdistettyä lämmön ja sähkön tuotantoa tukevat toimenpiteet

*toimitusvarmuus; erityisesti takaamalla asianmukainen infrastruktuurin ylläpidon ja kehittämisen taso ja etenkin liitännät.

On tärkeää, että edellä mainittu seuranta- ja vertailutoiminta saatetaan loppuun ja että sitä jatketaan säännöllisesti. Kummankin direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa vaaditaan tätä nykyä, että jäsenvaltioiden on ilmoitettava julkisen palvelun velvoitteet komissiolle. Tämä koskee kuitenkin ainoastaan sellaisia toimenpiteitä, jotka edellyttävät poikkeamista direktiiveistä. Kuten edellä mainittiin, jäsenvaltioiden ei ole tarvinnut poiketa direktiiveistä julkisen palvelun tavoitteiden saavuttamiseksi. Merkittävä parannus vertailu- ja valvontaprosessin edistämiseksi olisi se, että jäsenvaltioita vaadittaisiin ilmoittamaan komissiolle kaikista toteutetuista toimenpiteistä. Komissio laatisi ilmoitusten perusteella kertomuksen kahden vuoden välein ja antaisi tarvittaessa suosituksia toimenpiteistä, joita jäsenvaltioiden olisi toteutettava korkeiden julkisen palvelun vaatimusten varmistamiseksi.

2.6. Toimitusvarmuus

Komission hiljattain antamassa vihreässä kirjassa "Energiahuoltostrategia Euroopalle" (KOM(2000) 769) tarkastellaan yksityiskohtaisesti toimitusvarmuutta ja sen suhdetta sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden luomiseen. Komissio päättelee näiden kysymysten osalta, että "energiamarkkinoiden yhdentyminen myötävaikuttaa toimitusvarmuuteen sillä edellytyksellä, että markkinat ovat todella yhdentyneet". Vihreässä kirjassa mainitaan tämän päätelmän osalta erityisesti se, että toimitusvarmuutta pidetään keskeisenä julkisen palvelun velvoitteena. Lisäksi siinä tarkastellaan niitä maakaasu- ja sähködirektiiveihin sisältyviä säännöksiä, joilla taataan se, että toimitusvarmuuden tavoite voidaan saavuttaa avoimilla kilpailuun perustuvilla markkinoilla sekä kansallisella että yhteisön tasolla.

Direktiivit sisältävät ensisijaisesti säännöksiä, joissa taataan se, että kaikki jäsenvaltioiden energian toimitusvarmuuden turvaamiseksi käytettävissä olevat suojatoimenpiteet säilyvät ennallaan markkinoiden kilpailulle avaamisesta huolimatta. Jäsenvaltioiden on esimerkiksi säädettävä mahdollisuudesta käynnistää uutta tuotantokapasiteettia koskevia tarjouskilpailuja, joiden yhteydessä voidaan tehdä hankintasopimuksia. Jäsenvaltiot voivat myös rajoittaa tarvittaessa kaasun ostamista yhdestä lähteestä. Sisämarkkinoiden luominen johtaa sähkö- ja kaasumarkkinoiden läheisempään yhteenliittämiseen ja toimittajien määrän lisääntymiseen. Sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden toteuttaminen, jota valvotaan asianmukaisesti sekä yhteisön tasolla että kansallisella tasolla ja johon sovelletaan tarvittaessa direktiivien asiaa koskevia säännöksiä, voi siten edistää yhteisön energiantoimituksen varmuutta.

On huomattava, että nämä jäsenvaltioiden asianmukaisesti toteuttamat suojatoimenpiteet takaavat sen, että Kalifornian tilanne, jossa toimitukset ovat riittämätöntä ja hintoja nostetaan (keinotekoisesti), vältetään EU:ssa. Useiden tekijöiden yhteisvaikutus on johtanut Kaliforniassa nykyiseen, toimitusvarmuuden kannalta äärimmäisen epävarmaan ja epämiellyttävään tilanteeseen; näitä ovat pakollinen sähköpörssi, joka johtaa kilpailun vastaisiin, oligopolisiin hinnoittelukäytäntöihin ja siihen, ettei riskejä voida tasoittaa pitkäaikaisilla toimitussopimuksilla; Internetin nopeasta leviämisestä johtuva kysynnän nopea kasvu; epävarmasta lainsäädäntöympäristöstä ja erittäin tiukoista kaavoitukseen liittyvistä rajoituksista johtuva uuden tuotantokapasiteetin puute; vähittäishintojen jäädyttäminen; se, etteivät siirtoverkko-operaattorit voi itse käynnistää tarjouskilpailuja uuden kapasiteetin rakentamiseksi ja tehdä sen perusteella hankintasopimuksia; yhteenliitäntäkapasiteetin puute ja puutteelliset toimitusjärjestelyt naapuriosavaltioiden kanssa sekä osavaltion sisäisten kauppajärjestelyjen puuttuminen. Edellä mainitut säännökset, erityisesti jäsenvaltioiden mahdollisuus järjestää tarjouskilpailuja, kun kysyntä uhkaa muodostua suuremmaksi kuin tarjonta, sekä jäsenvaltioiden välinen huomattava ja yhä kasvava yhteenliitäntäkapasiteetti, tehokkaat kauppajärjestelyt ja huolellinen valvonta sekä yhteisön tasolla että kansallisella tasolla takaavat sen, että Kaliforniassa koettu tilanne voidaan välttää Euroopassa.

Tämän kysymyksen keskeisen merkityksen vuoksi - sähkön jatkuva luotettava toimittaminen on luultavasti tärkein julkisen palvelun tavoite - on tarkoituksenmukaista vahvistaa sähködirektiivissä säädettyjä toimitusvarmuutta koskevia suojatoimenpiteitä. Olisi erityisesti syytä vaatia jäsenvaltioita valvomaan huolellisesti kansallisten sähkömarkkinoidensa tilaa ja erityisesti nykyistä kysynnän ja tarjonnan välistä tasapainoa, tulevan kysynnän odotettua tasoa, suunnitteilla tai rakenteilla olevaa lisäkapasiteettia sekä kilpailun tasoa markkinoilla. Jäsenvaltiot olisi velvoitettava julkaisemaan vuosittain kertomus havainnoistaan ja ilmoittamaan siinä toimitusvarmuuden takaamiseksi suunnittelemansa toimenpiteet. EU:n sähköverkon pitkälle yhteenliitetyn luonteen vuoksi kysynnän ja tarjonnan välinen suhde yhteisön tasolla on yleisen toimitusvarmuuden kannalta keskeinen tekijä, mistä syystä komission olisi julkaistava kansallisten kertomusten ja oman valvontatoimintansa perusteella samankaltainen koko yhteisön kattava tiedonanto.

2.7. Energia-alan vapauttamisen ympäristövaikutukset

Sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden luomisella on osoitettu olevan monessa suhteessa myönteisiä ympäristövaikutuksia, mikä johtuu tuotantolaitoksiin tehtävistä parannuksista, toimintatehokkuuden parantumisesta ja siirtymisessä puhtaampiin polttoaineisiin sähköntuotannossa. Toisaalta energian hintojen lasku saattaa hidastaa energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden kehittämistä.

Esimerkiksi vuosien 1990 ja 1998 välisenä aikana maakaasun käyttö sähköntuotannossa lisääntyi 128 prosenttia, kun taas kiinteiden polttoaineiden käyttö laski 18 prosenttia. Lämpövoimaloiden keskimääräinen muuntotehokkuus nousi saman ajanjakson kuluessa 6 prosenttia, ja hiili-intensiteetti (CO2/GWh) laski yli 15 prosenttia. Siirtymisen aiempaa puhtaampiin sähköntuotantolaitoksiin voidaan odottaa nopeutuvan markkinoiden avaamisen edetessä. Esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joka oli ensimmäinen sähkö- ja kaasualan vapauttanut jäsenvaltio, energiasektorin siirtyminen aiempaa puhtaampiin tuotantomuotoihin on ollut erityisen merkillepantavaa. Maakaasun osuus kasvoi siellä vuosien 1990 ja 1999 välisenä aikana 0,5 prosentista 38,5 prosenttiin. Keskimääräinen muuntotehokkuus kasvoi 9,5 prosenttia vuosien 1990 ja 1998 välisenä aikana. Sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt laskivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa 27 prosenttia, kun EU:n keskiarvo vastaavana ajanjaksona oli vain 3 prosenttia.

Markkinoiden avaamisen ympäristövaikutuksia on kuitenkin seurattava jatkuvasti [22]. Markkinoiden avaamisen myötä sähkön hinnat voivat laskea, mistä seuraa monia huomioon otettavia ympäristöhaasteita. Sähkön markkinahinnan mahdollinen aleneminen saattaa kasvattaa kysyntää ainakin osittain sen vuoksi, että energian säästämiseen ja energiatehokkuuteen ei enää kiinnitetä yhtä suurta huomiota kuin aikaisemmin. Energiahuoltostrategiaa koskevassa vihreässä kirjassa tehdyissä ennusteissa esitetään, että kysyntä voi kasvaa 20 prosenttia aiempaa matalampien sähkönhintojen vuoksi [23]. Samoin täysimittainen kilpailu voi merkitä sitä, että uusista ja vähemmän kehittyneistä energialähteistä (esimerkiksi uusiutuvista energialähteistä ja yhdistetystä lämmön ja sähkön tuotannosta) peräisin olevan sähkön houkuttelevuus saattaa vähentyä tulevaisuudessa. Tämä saattaa hidastaa siirtymistä aiempaa puhtaamman polttoaineyhdistelmän käyttöön sähköntuotannossa.

[22] Komissio on käynnistänyt tutkimuksen, jonka tavoitteena on arvioida markkinoiden avaamisen ympäristövaikutukset vuoteen 2010 saakka.

[23] Ks. alaviite 8.

Sekä sähkö- että maakaasudirektiivissä jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus vaikuttaa näihin näkökohtiin:

-Sähkö- ja maakaasudirektiivien 3 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat yleisen taloudellisen edun nimissä asettaa julkisen palvelun velvoitteita, jotka voivat liittyä muun muassa ympäristönsuojeluun. Esimerkiksi sähkölaskujen yleinen pieneneminen ei estä ottamasta käyttöön energiatehokkuutta kannustavia tariffirakenteita, jotka voidaan toteuttaa alentamalla kiinteitä maksuja, jolloin sähkön vaihtelevaa käyttöä koskevat hintasignaalit säilyvät ennallaan. Tällaisten innovatiivisten tariffirakenteiden käyttöönoton edistämiseksi olisi otettava käyttöön tarvittavat lainsäädännölliset kannustimet.

-Sähködirektiivin 8 artiklan 3 kohdan ja 11 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vaatia siirto- ja jakeluverkon operaattoreita antamaan sähköntuotantolaitosten ajojärjestyksessä etusijan niille sähköntuotantolaitoksille, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä tai jätettä tai tuottavat yhdistetysti sekä lämpöä että sähköä.

Monet jäsenvaltiot ovat toteuttaneet tällaisia toimenpiteitä sekä lisätoimenpiteitä taatakseen tiukkojen ympäristövaatimusten noudattamisen kaasun ja sähkön tuotannossa ja toimituksessa. Yleensä tällaisiin järjestelmiin sovelletaan yhteisön kilpailusääntöjä, erityisesti valtiontukea koskevia sääntöjä. Kuten tällaisia tapauksia käsiteltäessä on todettu, tällaiset mekanismit ovat kuitenkin periaatteessa yhteensopivia valtiontukea koskevien sääntöjen kanssa, edellyttäen, etteivät niiden kilpailua rajoittavat vaikutukset ole kohtuuttomia tavoiteltuihin ympäristöpäämääriin tai EU:n toimitusvarmuustilanteen parantamista koskevaan tavoitteeseen nähden [24]. Äskettäin on annettu myös suuntaviivoja sellaisten mekanismien tukemiseksi, joiden avulla pyritään lisäämään uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuutta.

[24] Ks. alaviite 8.

Komissio on itse tehnyt monia aloitteita, joilla täydennetään kansallisella tasolla toteutettuja toimenpiteitä:

-Uusiutuvat energialähteet. Komissio on antanut uusiutuvien energialähteiden edistämistä sähkön sisämarkkinoilla koskevan direktiiviehdotuksen [25]. Tavoitteena on varmistaa, että sähkön tuotanto uusiutuvista energialähteistä on EU:n yleisen ohjeellisen tavoitearvon mukaista; tavoitearvon mukaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuus koko yhteisön energiankulutuksesta on kaksinkertaistettava vuoteen 2010 mennessä. Energianeuvosto pääsi 5. joulukuuta 2000 yksimielisyyteen ehdotuksesta, ja direktiivi annettaneen myöhemmin tänä vuonna.

[25] KOM(2000) 279 lopullinen, 10. toukokuuta 2000, "Ehdotus direktiiviksi uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön käytön edistämisestä sähkön sisämarkkinoilla".

-Yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto. Yhdistetystä lämmön ja sähkön tuotannosta vuonna 1997 annetussa tiedonannossa [26] määriteltiin yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannon edelleen kehittämistä koskevan strategian suuntaviivat; tiedonannossa ehdotettiin myös ohjeellista tavoitetta, jonka mukaan yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannon osuus olisi kaksinkertaistettava EU:ssa vuoteen 2010 mennessä. Äskettäin annetussa energiatehokkuutta koskevassa toimintasuunnitelmassa [27] vahvistettiin tämä tavoite ja esitettiin joukko toimenpiteitä yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannon edistämiseksi. Myös suurista polttolaitoksista annetun direktiivin tarkistamista koskevassa ehdotuksessa tuetaan yhdistettyä lämmön ja sähkön tuotantoa. Eurooppalaisessa ilmastomuutosohjelmassa yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto on nimetty yhdeksi päästöjen vähentämisen kannalta lupaavaksi alaksi.

[26] KOM(97) 514 lopullinen, 15. lokakuuta 1997.

[27] KOM(2000) 247 lopullinen, 26. huhtikuuta 2000, "Toimintasuunnitelma energiatehokkuuden parantamiseksi Euroopan yhteisössä".

-Päästöstandardit. Voimalaitosten päästöjä säännellään suuria polttolaitoksia koskevalla direktiivillä (88/609/ETY) ja ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämistä koskevalla direktiivillä [28]. Ympäristöneuvosto vahvisti 22 päivänä kesäkuuta 2000 yksimielisesti yhteisen kannan ehdotukseen suuria polttolaitoksia koskevan direktiivin tarkistamiseksi. Ehdotuksessa laajennetaan direktiivin soveltamisalaa ja säädetään uusia laitoksia koskevista tiukemmista päästörajoista.

[28] Neuvoston direktiivi 96/61/EY, annettu 24. syyskuuta 1996, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi.

-Energiatehokkuus ja energiansäästö. Komissio esitti huhtikuussa 2000 energiatehokkuutta koskevan toimintasuunnitelman, jossa vaaditaan energiatehokkuuden parantamista 1 prosentilla vuodessa verrattuna hahmotelmaan, jossa tilanne säilyy nykyisellään. Neuvosto pyysi 30. toukokuuta 2000 komissiota esittämään yksityiskohtaisia ehdotuksia toimintasuunnitelman täytäntöönpanemiseksi. On tärkeää, että ponnisteluja tällä alalla jatketaan välittömästi ja rinnakkain markkinoiden avaamisprosessin kanssa. Täydellisesti avatuilla markkinoilla ulkoiset kustannukset on siirrettävä hintoihin tasapuolisen toimintaympäristön takaamiseksi. Tästä syystä komissio tukee tämänsuuntaisia aloitteita, kuten EU:n laajuista energia-/hiilidioksidiveroa, tiukkoja valtiontukisääntöjä, kysynnän hallintaan liittyviä toimenpiteitä sekä yhdistettyä lämmön ja sähkön tuotantoa edistäviä toimenpiteitä. Komissio tukee myös uusiutuvien energialähteiden käyttöä edistäviä toimenpiteitä, koska uusiutuvat energialähteet ovat epäedullisessa kilpailuasemassa niin kauan kuin ulkoisia kustannuksia ei oteta täysimääräisesti huomioon. Komissio aikoo ehdottaa vuonna 2001 muun muassa seuraavia lainsäädäntötoimia tällä alalla:

-ehdotus direktiiviksi rakennusten energiatehokkuudesta

-ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden ympäristönäkökohdista

-ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja energiansäästöä koskevasta monivuotisesta ohjelmasta (2003-2006) (SAVE- ja ALTENER-ohjelmien jatko).

Lisäksi komissio aikoo laatia vuonna 2002 yhdistettyä lämmön ja sähkön tuotantoa koskevia ehdotuksia.

-Energiaverotus. Komissio on ehdottanut nykyisen kivennäisöljydirektiivin laajentamista myös muihin kilpaileviin energialähteisiin, mukaan luettuina sähkö, kaasu, hiili ja ruskohiili. Lisäksi useat jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön energia- tai ympäristöveroja energiankulutuksen vähentämiseksi.

-Mahdolliset tulevaisuudessa toteutettavat toimenpiteet. Monia lisätoimenpiteitä ja täydentäviä toimenpiteitä tutkitaan parhaillaan yhteisössä ja kansallisella tasolla. Näihin lukeutuu muun muassa kasvihuonekaasujen päästökauppa. Komissio on käynnistänyt aihetta koskevat keskustelut antamalla vihreän kirjan [29] Kioton pöytäkirjan suuntaviivojen mukaisesti. Eurooppalaisen ilmastonmuutosohjelman eri työryhmät, joihin osallistuu alan toimijoiden, jäsenvaltioiden ja komission edustajia, määrittelevät parhaillaan mahdollisia toimintatapoja ja toimenpiteitä, joita voitaisiin suositella komissiolle EU:n ilmastonmuutokseen liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi.

[29] KOM(2000) 87 lopullinen, 8. maaliskuuta 2000, "Vihreä kirja kasvihuonekaasujen päästökaupasta Euroopan unionissa".

Päätelmät

Energia-alan vapauttaminen voi monessa suhteessa edistää yhteisön ympäristötavoitteiden saavuttamista. Kilpailupaineiden on varsinkin todettu johtavan tehokkaampien ja puhtaampien lämmöntuotantoyksiköiden käyttöönottoon nopeammin kuin mitä monopoliolosuhteissa tapahtui. Kun hinnat mahdollisesti laskevat markkinoiden avaamisen myötä, monet täydentävät menettelytavat tulevat kuitenkin aiempaa tärkeämmiksi, kuten edellä on esitetty.

Komissio tekee parhaillaan tutkimusta, jossa arvioidaan energiamarkkinoiden vapauttamisen kokonaisvaikutuksia ympäristön kannalta. Komissio seuraa tilannetta tiiviisti ja ehdottaa tarvittaessa ympäristön suojelemiseksi lisätoimenpiteitä, jotka ovat samalla sopusoinnussa sisämarkkinasääntöjen kanssa.

2.8. Kilpailun vaikutukset työllisyyteen

Energia-alan sisämarkkinoiden luominen - vaikka se on viivästynyt hieman - on osa vuonna 1992 asetettua tavoitetta luoda Euroopan unioniin täysin toimivat sisämarkkinat kasvu- ja työllisyysnäkymien parantamiseksi Euroopan unionin kansalaisten eduksi. Energia-alan kilpailulle avaamisen vaikutukset, kuten tehokkuuden lisääntyminen, aiempaa matalammat energianhinnat ja teknisen kehityksen hyödyntämismahdollisuudet parantavat Euroopan teollisuuden työllisyyttä kokonaisuudessaan ainakin keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Pyytäessään toteuttamaan energia-alan sisämarkkinat Lissabonissa maaliskuussa 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto korosti sisämarkkinoiden avainasemaa Euroopan unionin strategiassa "uusien edellytysten luomiseksi täystyöllisyydelle", jotta Euroopan unionista voisi tulla "maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta". Myös Euroopan parlamentti esittää energiamarkkinoiden vapauttamisesta heinäkuussa 2000 antamassaan päätöslauselmassa, että "kilpailulla on kansantalouksille ja kuluttajille kaiken kaikkiaan huomattavia vaikutuksia, joita ovat muun muassa ... uusien työpaikkojen mahdollisuuksien parantuminen, ja että se vaikuttaa keskipitkällä aikavälillä kokonaistaloudellisesti myönteisesti myös työmarkkinoihin".

Siltä osin kuin kysymyksessä on ainoastaan energia-alan lyhyen aikavälin kehitys, markkinoiden avaaminen kilpailulle johtaa todennäköisesti työvoiman vähentämiseen, kun entisten kansallisten monopoliyhtiöiden on mukauduttava kilpailuun toteuttamalla rakenneuudistustoimia yritystasolla.

On tärkeää taata se, että siirtymävaiheen, jonka kuluessa energia-alan yhtiöt mukautuvat uuteen kilpailulliseen ympäristöön, aikaiset työpaikkojen menetykset otetaan huomioon kansallisten ja yhteisön politiikkojen tasolla ja tämän osalta toteutetaan tarvittavat toimenpiteet.

Tätä taustaa vasten ja parantaakseen energia-alan työllisyystilannetta koskevaa tietämystä sekä tähänastisten kokemusten että tulevien suuntausten osalta komissio käynnisti tutkimuksen. Tutkimus suunniteltiin ja toteutettiin tiiviissä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Tutkimus perustuu energia-alan työvoiman määrällisiä muutoksia koskeviin käytettävissä oleviin tilastotietoihin, ja siinä kuvataan ja analysoidaan erityisesti sähkö- ja kaasuteollisuuden työllisyyden kehityksen laadullisia näkökohtia markkinoiden avaamisen kannalta.

Näiden kahden teollisuudenalan henkilöstömäärän kehityksen osalta voidaan todeta, että tilastojen mukaan sähkö- ja kaasualalla työskentelevien henkilöiden määrä laski vuosien 1990 ja 1998 [30] välisenä aikana. Suurimpia syitä tähän laskuun, joka monissa jäsenvaltioissa alkoi jo ennen markkinoiden avaamista, ovat olleet teknologian kehittyminen sekä pyrkimys ulkoistaa tiettyjä toimintoja. Markkinoiden avaaminen on kuitenkin omalta osaltaan nopeuttanut tätä prosessia erityisesti sähköalalla.

[30] Saatavilla olevien eurooppalaisten ja kansallisten tilastotietojen perusteella on arvioitu, että alalla on saatettu menettää yli 250 000 työpaikkaa vuosien 1990 ja 1998 välisenä aikana. Tilastoista käy kuitenkin usein ilmi ainoastaan kaikkien julkisten laitosten työllisyyskehitys, eikä niissä - monipalvelulaitosten tapauksessa - erotella erilaisia tarjottuja palveluja, kuten kaasun, sähkön ja veden toimituksia.

Työvoiman vähenemiseen liittyi teollisuudessa edellytettyjen osaamisvaatimusten muuttumiseen. Sekä ammattitaitoa vaativien että vain vähäistä ammattitaitoa edellyttävien tekniikan alan työpaikkojen samoin kuin keskijohdon ja siihen liittyvien toimistotyöpaikkojen määrä on vähentynyt ajan mittaan. Uusia työtilaisuuksia on syntynyt markkinoinnin, asiakaspalvelun, tietotekniikan ja yrityspalvelujen piirissä. Lisäksi uusien liiketoimintojen kuten energia-alan kaupankäynnin kehittymisen myötä on syntynyt uusia työpaikkoja.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Irlannissa, Ruotsissa, Italiassa ja Saksassa suoritetuissa tapaustutkimuksissa tarkasteltiin henkilöstövähennysten toteuttamistapoja. Tutkimuskohteena olleiden kymmenen yrityksen rakenneuudistus onnistuttiin toteuttamaan sosiaaliseen yhteisymmärrykseen perustuvalla tavalla hyödyntämällä muun muassa vapaaehtoisuuteen perustuvia varhaiseläkejärjestelmiä. Lisäksi monet tarkastelun kohteina olleista suurista yrityksistä ovat ottaneet käyttöön uudelleenkoulutus- ja uudelleensijoitusohjelmia. Tällaisissa järjestelmissä tarjotaan uudelleenkoulutusta, jotta henkilöstön jäsenet voisivat joko jäädä yritykseen toisiin tehtäviin tai löytäisivät helpommin työpaikan yrityksen ulkopuolelta.

Markkinoiden avaamisella on siten ollut sekä määrällinen että laadullinen vaikutus sähkö- ja kaasuteollisuuden työllisyystilanteeseen. Perinteisten taitojen merkitys on vähentynyt samalla kun uusia työllistymismahdollisuuksia on syntynyt kilpailuun perustuvien markkinoiden kannalta tärkeissä tehtävissä kuten markkinoinnissa ja asiakaspalvelussa.

Jos henkilöstön vähentämisen on katsottu olevan väistämätöntä, se on tähän saakka toteutettu sosiaalisesti vastuuntuntoisella tavalla hyödyntämällä varhaiseläke- ja uudelleenkoulutusjärjestelmiä. Koska markkinoiden avaaminen ja rakenneuudistusprosessi kuitenkin jatkuvat edelleen, yritystasolla on syytä tutkia ja vahvistaa rakenneuudistusprosessin yhteydessä toteutettavia vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Tällaiset toimenpiteet, kuten työajan lyhentäminen ja uudelleenkoulutuksen lisääminen, ovat Euroopan työllisyysstrategian mukaisia, sillä kyseisen strategian mukaan uudelleenkoulutusta ja uudelleensijoittamista on pidettävä ensisijaisina toimenpiteinä varhaiseläkkeen sijasta. Vaihtoehtoisten toimenpiteiden kehittäminen on erityisen tärkeää, jos yritysten mahdollisuudet hoitaa rakenneuudistus varhaiseläkejärjestelmien avulla heikkenevät ajan mittaan, koska henkilöstön keski-ikä alenee. Yritysten ja työmarkkinaosapuolten olisi vaihdettava keskenään tietoja tätä aihetta koskevista parhaista käytännöistä. Komissio kannustaa tällaista kokemusten vaihtoa esimerkiksi sähköalan alakohtaisen neuvottelukomitean avulla [31].

[31] Komitea perustettiin Euroopan tason työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua edistävien alakohtaisten neuvottelukomiteoiden perustamisesta 20. toukokuuta 1998 tehdyn komission päätöksen perusteella.

Sähköteollisuuden työmarkkinaosapuolten antama 27 päivänä marraskuuta 2000 julkaistu yhteinen julistus on näiden tavoitteiden kannalta kannustava ensiaskel [32]. Euroopan sähköteollisuus ja alan työntekijöitä edustavat ammattiliitot ryhtyivät yhdessä tutkimaan keinoja, joiden avulla sekä alan toimijat että henkilöstö voisivat hyötyä sisämarkkinoiden kehittämiseen liittyvistä muutoksista ja joilla voidaan vähentää rakenneuudistuksen sosiaalisia vaikutuksia mahdollisuuksien mukaan.

[32] Saatavana Internet-sivustoilla www.emcef.org, www.epsu.org, www.eurelectric.org

Huomioon olisi otettava myös Euroopan työllisyysstrategian tarjoamat mahdollisuudet. Strategia ja varsinkin sen sopeutumiskykyä ja työllistyvyyttä koskevat pilarit tarjoavat puitteet sekä muutoksen hallinnan määrällisten että laadullisten näkökohtien käsittelyyn. Sopeutumiskyvyllä tarkoitetaan yritysten työn organisoinnin mukauttamista uuteen teolliseen toimintaympäristöön. Työllistyvyyttä koskevan pilarin tavoitteena on lisätä työntekijöiden taitoja selviytyä muutoksesta, ja siihen sisältyy jatkuvan oppimisen strategioita. Näiden työllisyyspolitiikan pilarien nojalla toteutettavat toimet edellyttävät läheisten kumppanuussuhteiden luomista julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden välillä eri tasoilla, ja niille voidaan antaa Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta komission ja jäsenvaltioiden sopimien ohjelmien kautta.

Kansallisten hallitusten on huolehdittava asianmukaisista yleisistä järjestelyistä yritystasolla toteutettavien ponnistelujen tukemiseksi. Kansallisten toimenpiteiden lisäksi jäsenvaltioiden olisi annettava yrityksille mahdollisuus hyödyntää Euroopan sosiaalirahaston tukea, jolla voidaan edistää henkilöstön sopeutumista uuden kilpailuympäristön edellyttämiin taitoihin.

Tässä yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneissa maissa ilmeneviin kehityssuuntauksiin. On tärkeää auttaa näiden maiden energia-alan yrityksiä ja hallituksia toteuttamaan energia-alan rakenneuudistusprosessi sosiaalisesti vastuuntuntoisella tavalla, esimerkiksi jakamalla hakijamaiden kanssa yhteisössä tällä alalla saadut kokemukset. Komissio valvoo kehitystä edelleen ja kannustaa kyseisiä maita ottamaan nämä näkökohdat entistä paremmin huomioon PHARE-ohjelman yhteydessä. Energiamarkkinoiden avaamisen työllisyysvaikutukset saattavat kuitenkin tuntua hakijamaissa kaikkein voimakkaimmin vasta sen jälkeen, kun ne ovat jo yhdentyneet sisämarkkinoihin eikä PHARE-ohjelmaa enää sovelleta niihin. Komissio huolehtii siitä, että tähän hakijamaiden markkinoiden avaamiseen liittyvään näkökohtaan kiinnitetään jatkuvaa huomiota ja näitä maita tuetaan myös sen jälkeen, kun ne ovat liittyneet Euroopan unioniin.

Lopuksi voidaan todeta, että rakenneuudistus on tähän mennessä voitu toteuttaa sosiaalisesti vastuuntuntoisella tavalla. Tilannetta on kuitenkin seurattava tiiviisti, ja alan markkinoiden avaamisen ja rakenneuudistusprosessin edetessä on tarvittaessa toteutettava lisätoimenpiteitä. Kaikkien asianomaisten toimijoiden on edistettävä sellaisten ratkaisujen löytämistä, joiden avulla Euroopan sähkö- ja kaasuteollisuuden rakenneuudistuksen mahdolliset kielteiset sosiaaliset vaikutukset voidaan minimoida.

2.9. Kaupankäynti yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa

Sähkökauppaa on käyty EU:n ja sen naapurimaiden, esimerkiksi EU:n ja Nordelin jäsenmaiden, välillä jo vuosia. Ennen markkinoiden avaamista silloiset julkiset laitokset kävivät sähkökauppaa monopoliasemansa puitteissa. Sähköalan kaupankäynti oli kuitenkin määrältään suhteellisen vähäistä, mikä johtui teknisistä rajoituksista, esimerkiksi kansallisten järjestelmien välisestä alhaisesta yhteenliitäntäkapasiteetista samoin kuin erilaisista käyttöstandardeista.

Vapautetuilla sisämarkkinoilla yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa käytävästä sähkökaupasta tulee todennäköisesti entistä houkuttelevampaa. Yritykset ovat jo yhä yleisemmin alkaneet neuvotella tulevista sähköntoimituksista yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa. Lisäksi tilanne paranee asteittain yhteenliitäntöjen teknisten rajoitusten osalta. Vireillä on monia hankkeita, joiden tarkoituksena on parantaa Keski- ja Itä-Euroopan maiden, Ukraina ja Venäjä mukaan luettuina, yhteyksiä yhteisön sähköverkkoihin.

Naapurimaiden kanssa käytävän sähkökaupan mahdollinen voimistuminen olisi periaatteessa myönteinen kehityssuuntaus. Se lisäisi kilpailua, mikä puolestaan johtaisi tehokkuuden kasvuun, ja EU:n yritykset voisivat ehkä saada uusia investointimahdollisuuksia naapurimaista. On kuitenkin varmistettava, että markkinoiden laajeneminen perustuu tasavertaisen toimintaympäristön tarjoamiseen kaikille talouselämän toimijoille. Perusedellytys yhteisön laajuisen kilpailun käyttöönotolle sähkömarkkinoilla on se, että kaikissa maissa on käytössä keskenään vertailukelpoiset puiteolosuhteet.

Koska sähköalan kaupankäynti voi lisääntyä ja koska sähkökaupalle on tarpeen asettaa tiettyjä ehtoja, on sovittava selkeistä oikeussäännöistä, ja niiden noudattaminen on varmistettava. Laajentumisprosessi ja aikomus nopeuttaa markkinoiden vapauttamista ovat korostaneet tällaisen kehyksen tärkeyttä. Yhteisön on oltava kauppasuhteissaan yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa tietoinen sisämarkkinoiden edelleen avaamisen seurauksista ja varauduttava niihin. Yhteisön ulkopuolisten maiden sähköyritykset puolestaan tarvitsevat selkeän kuvan siitä, miten ne voivat kehittää tehokkaan ja yhtenäisen strategian päästäkseen mukaan toimijoiksi sähköalan sisämarkkinoille.

Kaasun osalta on selvää, että sisämarkkinoiden ulkoinen ulottuvuus on yhtä lailla tärkeä. Käsiteltävät kysymykset ovat kuitenkin erilaisia, kun otetaan huomioon kasvava riippuvuus tuonnista. Vapaaseen kaupankäyntiin perustuva markkinoiden vastavuoroinen avaaminen tuotantoketjun alkupäässä ja loppupäässä sekä EU:n markkinoiden ja EU:n ulkopuolisten markkinoiden yhdentyminen samoin kuin aiempaa tiiviimpi ja voimakkaampi yhteistyö ovat tärkeitä tekijöitä. Komissio voi toteutuneen kehityksen perusteella harkita, tarvitaanko ulkoisen vastavuoroisuuden takaamiseksi uusia erityisaloitteita.

2.9.1. Luotettavan lainsäädäntökehyksen luominen EU:n ulkopuolisten maiden kanssa harjoitettavaa sähkökauppaa varten

Sähkökauppaa varten on laadittava luotettava lainsäädäntökehys. Kuten toukokuussa 2000 annetussa komission tiedonannossa "Sähkön sisämarkkinoiden toteutumisessa viime aikoina saavutettu kehitys" [33] esitetään, kyseinen kehys voitaisiin luoda tekemällä alueellisia tai kahdenvälisiä sopimuksia kyseessä olevien yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa. Sopimukset voitaisiin mahdollisuuksien mukaan tehdä nykyisten puitejärjestelyjen kuten hakijamaiden kanssa tehtyjen assosiointisopimusten yhteydessä. Vaikuttaa asianmukaiselta, että sopimuksissa asetetaan - vastavuoroisuuden pohjalta - ympäristö- ja ydinturvallisuusvaatimusten noudattamista koskevia velvoitteita, jotta ehkäistään etenkin yhteisön ympäristölle mahdollisesti aiheutuvat vaarat. Tällaiset järjestelyt muodostaisivat vastavuoroisuuteen perustuvan kehyksen yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa harjoitettavalle kaupalle ja takaisivat tasapuolisen pääsyn yhteisön markkinoille ja yhteisön ulkopuolisten maiden markkinoille sekä takaisivat tärkeimpien ympäristö- ja ydinturvallisuusvaatimusten noudattamisen. Tällaisten erityisjärjestelyjen puuttuessa sovelletaan nykyisiä kansainvälisiä kauppasääntöjä.

[33] KOM(2000) 297 lopullinen.

Komission vuonna 1998 laatima toimintasuunnitelma, joka koskee teknisen avun antamista ehdokasmaille niiden valmistautuessa energian sisämarkkinoille, helpottaa tämän tavoitteen saavuttamista. Suunnitelmassa korostetaan muun muassa sääntelykysymyksiä, lainvalmistelua, markkinoiden ja siirtoverkon toimintaa ja kansallisten sääntelyviranomaisten perustamista koskevaa todellista avuntarvetta. Siirtymäprosessin helpottamiseksi toteutetaan tapauskohtaisesti suunniteltuja toimia. Koska markkinoiden avaamista on määrä nopeuttaa Euroopan unionissa, komissio aikoo vahvistaa teknistä apua koskevaa toimintasuunnitelmaa sekä muita toimiaan, joilla pyritään avustamaan hakijamaita mukauttamaan energia-alansa EU:n vaatimuksiin.

2.9.2. Seuraavat vaiheet

Komissio määrittelee käytettävissä olevien tietojen ja kahdenvälisten yhteyksien perusteella ne maat, joiden kanssa yhteisö voi tehdä mahdollisia kahdenvälisiä tai alueellisia sopimuksia. Tällaisilla mailla on periaatteessa oltava sähkömarkkinat, jotka on organisoitu EU:n sähködirektiivin perusperiaatteiden mukaisesti sekä määrällisesti että laadullisesti (toisin sanoen markkinoiden avautumisasteen, kolmannen osapuolen verkkoon pääsyn ja eriyttämisen osalta), ja näiden maiden on oltava valmiita hyväksymään yhteisön yritysten pääsy markkinoilleen. Lisäksi niiden sähköntuotantoon sovellettavien ympäristö- ja ydinturvallisuusvaatimusten on oltava tyydyttäviä.

Hakijamaiden osalta tällaisten sopimusten on sovittava täysin yhteen liittymisneuvottelujen ja tulevien liittymissopimusten määräysten kansaa.

Sen jälkeen kun mahdolliset sopimuskumppanit on määritelty, komissio pyytää neuvostolta neuvotteluvaltuuksia perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisen menettelyn nojalla ja aloittaa neuvottelut. Ensimmäisiä valtuuksia voidaan näillä näkymin pyytää vuonna 2001.

Tehtyjen sopimusten käytännön vaikutuksia on myös seurattava. Siksi on tarkoituksenmukaista edellyttää, että jäsenvaltiot ilmoittavat säännöllisesti komissiolle uusien kahdenvälisten tai alueellisten sopimusten tai nykyisten järjestelyjen nojalla tuodut määrät ja niiden alkuperän. Komissio laatii kertomuksen saaduista kokemuksista ja ehdottaa tarvittaessa yhteisön tasolla toteutettavia lisätoimenpiteitä.

3. Päätelmät

Sähkö- ja kaasumarkkinoiden kehityksessä on tapahtunut merkittävää edistystä sekä määrällisesti (markkinoiden avautumisen prosentuaalinen osuus) että laadullisesti (eriyttämistä koskevat rakenteelliset valinnat, verkkoon pääsy jne.). Tämä on johtanut hintojen huomattavaan laskuun, joka on ollut merkittävintä niissä maissa, joissa markkinoiden avaaminen on ollut laajamittaista.

Julkisen palvelun vaatimusten osalta saadut kokemukset ovat osoittaneet, että markkinoiden avaaminen, täysimittainen avaaminen mukaan luettuna, ei ole millään tavoin heikentänyt julkisen palvelun vaatimuksia. Täysimittainen markkinoiden avaaminen yhdessä tehokkaan sääntelyn kanssa on päinvastoin lisännyt julkisten palvelujen tunnettuutta ja parantanut niiden tasoa. Komission mielestä on äärimmäisen tärkeää, ettei julkisen palvelun vaatimuksia löysennetä. Vaikka kaikki viittaa siihen, että julkisen palvelun vaatimukset ovat tiukentumassa, komission mielestä on tärkeää määrätä ainakin siitä, että sähkön yleispalvelu taataan kaikissa jäsenvaltioissa, toisin sanoen että korkealaatuista sähköä toimitetaan kaikille kotitalouksille kohtuuhinnoin, sekä siitä, että hyväksytään loppukäyttäjän suojaa koskevat vähimmäisvaatimukset.

Markkinoiden avaaminen on myöskin osoittautunut yhteensopivaksi toimitusvarmuutta ja ympäristönsuojelua koskevien yhteisön tavoitteiden kanssa sillä edellytyksellä, että tarvittavia lisätoimia toteutetaan. Asianmukaiset toimenpiteet on otettu käyttöön tai niitä valmistellaan parhaillaan sekä kansallisella tasolla että yhteisön tasolla sen varmistamiseksi, että sisämarkkinoiden asteittainen toteuttaminen edistää tässä suhteessa yhteisön tavoitteiden saavuttamista.

Toimenpiteitä voidaan toteuttaa ja toteutetaan parhaillaan sen varmistamiseksi, että energia-alan välttämätön rakenneuudistus toteutetaan sosiaaliseen yhteisymmärrykseen perustuvalla tavalla ja sopusoinnussa yhteisön työllisyyspolitiikkaa koskevien tavoitteiden kanssa.

Yhteisön ulkopuoliset maat osallistuvat jo nyt tai tulevaisuudessa sisämarkkinoiden toimintaan, mutta niiden osalta on kuitenkin otettava huomioon kaupan sääntöjen kanssa yhteensopivat vastavuoroisuutta ja ympäristönsuojelua koskevat näkökohdat, jotka ovat tarpeen tasapuolisen toimintaympäristön varmistamiseksi. Kahdenvälisillä sopimuksilla voitaisiin luoda perusta näiden tavoitteiden mukaiselle kehitykselle.

Saavutettu kehitys on rohkaisevaa. Lopullista tavoitetta eli täysin yhdentyneitä markkinoita ei ole kuitenkaan vielä saavutettu. Kokemukset ovat osoittaneet, että sisämarkkinoiden toteuttamiseksi sähkö- ja maakaasudirektiivien säännöksiä on tarkasteltava uudelleen ja vahvistettava kahden pääkysymyksen osalta.

Markkinoiden avautumisasteen osalta useimmat jäsenvaltiot ovat edenneet pidemmälle kuin mitä sähkö- ja maakaasudirektiiveissä edellytetään. Markkinoiden avautumisaste vaihtelee kuitenkin huomattavasti jäsenvaltioittain. Jos tilanne jatkuu pitkään tällaisena, se estää todella tasavertaisen toimintaympäristön syntymisen sisämarkkinoilla. Tällaista kehitystä ei osattu ennakoida silloin, kun maakaasu- ja sähködirektiivit annettiin. Kyseisenä ajankohtana ei ollut odotettavissa, että jäsenvaltioiden ylivoimainen enemmistö avaisi markkinoitaan enemmän kuin lainsäädännössä vaaditaan, eikä varsinkaan, että markkinat avattaisiin täysimittaisesti varsin lyhyellä aikavälillä. Nykyisiä kilpailun vääristymiä, joita esiintyy sekä sähkö- ja kaasualan yritysten että sähkön ja kaasun käyttäjien välillä, ei osattu tuolloin ennakoida. Sähködirektiivin vastavuoroisuutta koskevat säännökset eivät myöskään riitä ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Markkinoiden avaaminen on tärkeää, mutta jotta se olisi käytännössä tehokasta, on taattava oikeudenmukainen ja syrjimätön verkkoon pääsy. Vaikka tältä osin on tapahtunut merkittävää kehitystä erityisesti sähköalalla, lisäparannuksia tarvitaan edelleen. Myös vaatimukset vaihtelevat jäsenvaltioittain; tämä tilanne on omiaan korostamaan markkinoiden vääristymistä. Niiden vastaajien lukumäärä, jotka julkisessa kuulemistilaisuudessa korostivat näiden seikkojen merkitystä sekä tehokkaan kilpailun että tasavertaisen toimintaympäristön luomisen kannalta, on osoitus näiden kysymysten tärkeydestä.

Komissio uskoo, että olosuhteet ovat oikeat markkinoiden avaamisprosessin kannalta merkittävälle uudelle edistysaskeleelle, joka johtaa sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden nopeaan toteuttamiseen. Kuten edellä mainittiin, ylivoimainen enemmistö julkisessa kuulemistilaisuudessa kommentteja esittäneistä tuki näkemystä, jonka mukaan sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden toteuttamista on aiheellista nopeuttaa. Tilaisuuteen osallistuneet yritykset, kuluttajien edustajat ja järjestöt painottivat markkinoiden täysimittaiseen avaamisen liittyviä lukuisia hyötyjä.

Kaasun ja sähkön sisämarkkinoiden täysimittainen avaaminen loisi jäsenvaltioille ja kaikille sisämarkkinoiden toimijoille tasavertaisen toimintaympäristön, jonka ei voida olettaa toteutuvan ainoastaan panemalla nykyiset direktiivit täytäntöön, kuten edellä on osoitettu.

Erityisesti sähkön hinta on jo laskenut merkittävästi alalle saadun kilpailun vaikutuksesta. Hintojen laskun voidaan odottaa nopeutuvan, kun sisämarkkinoiden toteuttaminen lisää kilpailua. Hintojen lasku ylläpitää ja parantaa Euroopan unionin teollisuuden yleistä kilpailukykyä. Markkinoiden avaaminen etenee nyt nopeasti useimmissa niistä maista, joiden kanssa Euroopan unionin yritykset pääasiallisesti kilpailevat. Sisämarkkinoiden toteuttaminen on olennaisen tärkeää, jotta voidaan pysyä yhteisön kauppakumppanien kehityksen tahdissa.

Kilpailu johtaa myös hintojen entistä suurempaan yhtenäisyyteen kaikkialla yhteisössä, joten energian käyttäjät niin teollisuudessa kuin kotitalouksissakin ovat tasavertaisessa asemassa. Tämä on erityisen tärkeää pienten ja keskisuurten yritysten kannalta, jotka ovat nykyään usein epäedullisessa asemassa verrattuna teollisuuden suurasiakkaisiin, erityisesti, jos ne ovat sidottuja asiakkaita. Monet kuulemistilaisuuden vastaajat korostivat, ettei EU:n suuryrityksille ole enää perusteltua antaa sellaista kilpailuetua, jonka ansiosta ne voivat ostaa sähköä ja kaasua suhteellisesti alhaisemmin hinnoin kuin pienet yritykset. Kun otetaan huomioon pienten ja keskisuurten yritysten merkitys yhteisölle, tällainen tilanne on epäilemättä haitallinen sekä kilpailukyvyn, innovaation että työllisyyden kannalta.

Markkinoiden täysimittainen avaaminen voi myös edistää innovaatiota ja uuden teknologian leviämistä markkinoilla. Sähköntuotannossa ollaan parhaillaan toteuttamassa monia teknisiä edistysaskelia, kuten mikrovoimateknologian ja uusiutuvien energialähteiden käyttö. Mikroturbiinit tarjoavat uusia vaihtoehtoja asiakkaille, ja polttokennoteknologiaa ollaan parhaillaan ottamassa käyttöön. Nämä tekniikat tarjoavat merkittäviä hyötyjä monille asiakkaille luotettavuuden, ympäristövaikutusten ja usein myös kustannusten suhteen. Mainitun kaltaisesta teknologiasta on erityistä hyötyä syrjäseuduilla. Sisämarkkinoiden täysimittainen toteuttaminen tarjoaa kaikelle kilpailukykyiselle teknologialle tasavertaiset edellytykset päästä asiakkaiden ulottuville, ja se nopeuttaa siten uuden teknologian käyttöönottoa.

Markkinoiden avaaminen edelleen on omiaan parantamaan myös asiakkaiden saatavilla olevien palvelujen tasoa etenkin loppukäyttäjän kannalta. Esimerkiksi ylläpidon, uusien palvelujen ja laskutusjärjestelyjen laatu ovat aloja, joilla yritykset kilpailevat. Tämä on ollut todettavissa niissä maissa, joissa markkinat on jo täydellisesti avattu.

Lopuksi on todettava, että energian sisämarkkinoiden toteuttaminen helpottaisi myös kaasualan sisäistä kilpailua. Maakaasun hinta Manner-Euroopassa on tällä hetkellä sidottu tiukasti öljyn hintoihin. Esimerkiksi Saksassa kevyen polttoöljyn hinnat nousivat 50 prosenttia heinäkuun 1999 ja heinäkuun 2000 välisenä aikana. Kaasun tukkuhinnat nousivat saman ajanjakson kuluessa 42 prosenttia. Saksaan tuodun kaasun keskimääräinen hinta rajalla oli joulukuussa 2000 lähes 90 prosenttia korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. On selvästi yhteisön etujen mukaista, että kaasualan sisäinen kilpailu kehittyy jatkuvasti ja vähentää näin öljyn ja kaasun välistä sidonnaisuutta, koska tämä monipuolistaa EU:hun toimitettavan energian tarjontaa. Maakaasudirektiivissä ennakoidaan jo kaasualan sisäisen kilpailun kehittymistä siten, että vaatimukset täyttävät asiakkaat saavat oikeuden päästä verkkoon aina tuotantolähteeseen saakka. Kun yhä useammat vaatimukset täyttävät asiakkaat kilpailuttavat toimittajiaan, kaasuntuottajien on tehostettava keskinäistä hintakilpailuaan.

Pitkäaikaisten kaasun toimitus- ja siirtosopimusten kesto saattaa hidastaa kaasualan tehokkaan sisäisen kilpailun kehittymistä Euroopassa. Tehokas tapa Euroopan kaasumarkkinoiden avaamiseksi ja kaasualan sisäisen kilpailun kehittämiseksi olisi kaasun luovutusohjelmien käyttöönotto avaamalla nykyiset pitkäaikaiset, yksinoikeuteen perustuvat toimitussopimukset kolmansille osapuolille. Muutamat jäsenvaltiot ovat jo ottaneet käyttöön tällaisia ohjelmia, ja muita jäsenvaltioita olisi kannustettava harkitsemaan tällaisia ohjelmia, jotka lisäisivät likviditeettiä kaasumarkkinoilla.

Jotta markkinoiden avaaminen toteutuisi täysimittaisesti, on tarkasteltava sekä määrällisiä että laadullisia tekijöitä. On vahvistettava määräaika, johon mennessä jäsenvaltioiden on annettava kaikille asiakkaille, sekä teollisuus- että kotitalouskäyttäjille, mahdollisuus ostaa sähköä ja kaasua valitsemiltaan toimittajilta kaikkialla yhteisössä. Näin varmistetaan sisämarkkinoiden nopea kehitys yhteisön kaikkien kansalaisten eduksi ja taataan tasapuoliset toimintaedellytykset Euroopan unionin kaikille yrityksille.

Toiseksi on luotava tehokas markkinoillepääsyjärjestelmä, joka takaa sen, että vaatimukset täyttävillä asiakkailla ja tuottajilla on todellinen ja syrjimätön pääsy siirto- ja jakeluverkkoon sekä muuhun tärkeään infrastruktuuriin. Kokemukset ovat osoittaneet, ettei syrjimättömän verkkoon pääsyn lopullista päämäärää voida täysin saavuttaa direktiivin nykyisten kolmannen osapuolen verkkoon pääsyä ja eriyttämisen astetta koskevien säännösten perusteella. Riippumattomat kansalliset sääntelyviranomaiset olisi perustettava kaikissa jäsenvaltioissa, koska nämä ovat keskeisessä asemassa syrjimättömän verkkoon pääsyn takaamisessa. Niillä olisi oltava ainakin toimivalta asettaa tai hyväksyä siirto- ja jakelutariffeja.

Kolmannen osapuolen verkkoon pääsyyn ja eriyttämiseen on sovellettava tiukkoja vaatimuksia, joilla varmistetaan verkko-operaattoreiden riippumattomuus ja puolueettomuus. Vaatimusten pitäisi periaatteessa olla laadultaan vertailukelpoisia kaikissa jäsenvaltioissa tasavertaisen toimintaympäristön tarjoamiseksi ja markkinoiden vääristymisen välttämiseksi.

Tämän vuoksi komissio katsoo, että Euroopan parlamentille ja neuvostolle olisi nyt esitettävä ehdotuksia, jotka täyttävät nämä vaatimukset. Lisäksi kyseisillä ehdotuksilla voidaan lujittaa nykyisiä julkisen palvelun tavoitteita koskevia säännöksiä. Nämä laadulliset ehdotukset on jo määritelty komission marraskuussa 2000 antamassa energiahuoltostrategiaa koskevassa vihreässä kirjassa. [34]

[34] KOM(2000) 769, s. 71 ja 72.

Vaikka on totta, että nämä ehdotukset tehdään melko nopeasti nykyisten sähkö- ja maakaasudirektiivien käyttöönoton jälkeen, uusien toimenpiteiden ehdottaminen on perusteltua. Ensinnäkin markkinoiden avaaminen on tapahtunut monissa jäsenvaltioissa ennakoitua nopeammin, mistä on seurannut ennakoitua suurempia markkinoiden vääristymiä. Toisaalta tähänastiset kokemukset osoittavat, että mikäli kilpailun halutaan olevan tehokasta ja mikäli yrityksille halutaan luoda tasavertainen toimintaympäristö, eriyttämiselle ja kolmannen osapuolen verkkoon pääsylle on vahvistettava tasapuoliset ja selkeät vähimmäisvaatimukset.

On kuitenkin tärkeää, ettei sisämarkkinoiden täysimittainen toteuttaminen vaaranna yhteisön tavoitteiden saavuttamista muilla tärkeillä aloilla, kuten kuluttajansuojassa, ympäristönsuojelussa, toimitusvarmuudessa ja muissa julkisen palvelun näkökohdissa, vaan edistää sitä. Tämän vuoksi markkinoiden avaamisen nopeutuessa sen yhteydessä on edelleen toteutettava näiden alojen asianmukaisia toimenpiteitä sekä kansallisella tasolla että yhteisön tasolla. Komissio seuraa tarkasti tätä kehitystä ja tekee tarvittaessa asiaankuuluvia ehdotuksia.

On myös korostettava sitä, että tämä seuraava lainsäädännöllinen vaihe on vain yksi toimivien sisämarkkinoiden toteuttamisen edellyttämistä tekijöistä. Vaikka esimerkiksi Firenzen ja Madridin sähkö- ja kaasufoorumien yhteydessä on saatu paljon aikaan, kehityksen jatkuminen on olennaisen tärkeää esimerkiksi sähköalan rajat ylittävien tariffijärjestelmien ja ylikuormituksen hallinnan osalta. Komissio virallistaa sähköalan sääntelyfoorumin yhteydessä saavutetun tähänastisen kehityksen toteuttamalla tarvittavat lainsäädännölliset toimenpiteet.

Erityisesti sähkön osalta on nyt tarpeen säätää rajat ylittävää siirtoverkkoihin pääsyä koskevasta lainsäädäntökehyksestä sääntelyfoorumin tulosten perusteella. Sen ansiosta voidaan tehdä aihetta koskevia päätöksiä, jotka ovat sovellettavissa sellaisinaan. Komissio on tämän vuoksi päättänyt, että tämän vaatimuksen mukainen ehdotus olisi esitettävä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

Toimintaa on jatkettava myös nykyisten ympäristöä ja verotusta koskevien ehdotusten hyväksymiseksi. Korkeatasoisten julkisten palvelujen jatkuvan tarjonnan ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi komissio jatkaa meneillään olevaa vertailuanalyysihanketta ja antaa asiaa koskevan tiedonannon vuonna 2001. Komissio jatkaa myös työskentelyään toimitusvarmuutta koskevissa kysymyksissä. Komissio antoi 29 päivänä marraskuuta 2000 aihetta koskevan vihreän kirjan (KOM(2000) 769), ja jatkuva toiminta alan edelleenkehittämiseksi on tarpeen. Kaikki nämä kysymykset ovat tulevaisuudessakin komission toiminnan painopistealueita kaasun ja sähkön sisämarkkinoiden toteuttamisen edellyttämien lainsäädännöllisten lisätoimenpiteiden toteuttamisen rinnalla.