52000PC0511

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI vakuutusedustuksesta

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Yleiset perustelut

Rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmassa [1], jonka Kölnissä kesäkuussa 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi, korostetaan tarvetta luoda pikaisesti todella yhdentyneet vähittäiskaupan markkinat Euroopan unioniin. Tavoitteena on, että näillä markkinoilla sekä kuluttajien että palvelujen tarjoajien edut ovat asianmukaisesti suojatut. Vakuutusedustus mainitaan alueena, jossa ensisijaiset toimet ovat tarpeen. Selkeä yhteinen lähestymistapa vakuutusedustajia koskevaan sääntelyyn on välttämätön, jotta voidaan varmistaa vakuutuspalvelujen rajatylittävä tarjonta ja säilyttää vakuutuksenottajien suoja korkealla tasolla.

[1] KOM (1999) 232, 11.5.1999.

Toimintasuunnitelmassa vaaditaan vakuutusedustajia koskevien yhteisön säännösten uudenaikaistamista, sillä kyseisiä sääntöjä ei ole tarkistettu sen jälkeen kun ne annettiin vuonna 1976. Toimintasuunnitelmassa vahvistetun aikataulun mukaisesti komission pitäisi antaa direktiiviehdotus vuoden 2000 puoliväliin mennessä. Euroopan parlamentin ja neuvoston on suunniteltu hyväksyvän ehdotus vuonna 2002.

Lissabonissa 23. ja 24. maaliskuuta 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto muistutti unionin rahoituspalvelujen ja -markkinoiden integraation tarpeesta. Yhtenäiset rahoitusmarkkinat ovat ratkaiseva etu Euroopan talouden kilpailukyvylle ja ne edistävät uutta taloutta ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tästä syystä valtioiden ja hallitusten päämiehet pyysivät, että rahoituspalvelujen toimintasuunnitelma pantaisiin täytäntöön vuoteen 2005 mennessä.

Komissio sitoutui 3. toukokuuta 2000 annetussa tiedonannossaan [2] toteuttamaan Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmien edellyttämät aiheelliset toimenpiteet. Toimintasuunnitelman loppuun saattaminen vuoteen 2005 mennessä on keskeinen painopistealue rahoitusmarkkinoiden toiminnan tehokkuuden ja rahoitusalan yritysten kilpailukyvyn lisäämiseksi.

[2] KOM (2000) 257 lopullinen, 3.5.2000.

1.1. Tarve vakuutusedustajia koskeviin yhteisön säännöksiin

Vakuutusedustajilla on tärkeä rooli vakuutustuotteiden myynnissä yhteisössä. Kuten alla oleva taulukko osoittaa, vakuutusedustajien markkinaosuus vakuutusten myynnistä ylittää 50 prosenttia monissa jäsenvaltioissa.

Vakuutustuotteiden eri jakelukanavien markkinaosuudet eräissä EU:n jäsenvaltioissa (prosentteina)

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: BIPAR

Vakuutusedustajilla on merkittävä tehtävä myös vakuutuksenottajien etujen suojelemisessa paitsi jakelemalla yhteisön eri vakuutusyhtiöiden markkinoimia vakuutuksia, myös neuvomalla ja auttamalla vakuutuksenottajia analysoimalla asiakkaiden erityistarpeita. Vakuutusedustajien merkitys todennäköisesti vain kasvaa toisaalta sisämarkkinoiden toteuttamisesta aiheutuvan kilpailun lisääntymisen ja toisaalta sisämarkkinoilla markkinoitavien entistä monimutkaisempien vakuutussopimusten yleistymisen myötä. Koska vakuutusedustajilla on keskeinen asema usein monimutkaisten rahoitustuotteiden jakelijoina, on tarpeen torjua ennakolta mahdollisimman laajasti kyseiseen ammattitoimintaan liittyvät laiminlyönnit ja virheet, jotka voivat vaikuttaa kuluttajiin. Vakuutusalan sisämarkkinat on saatu pitkälti toteutettua vakuutusyhtiöiden osalta. Heinäkuusta 1994 alkaen vakuutusyritys on kolmansilla direktiiveillä [3] säädetyn järjestelyn perusteella kuulunut ainoastaan sen jäsenvaltion lupamenettelyn ja toiminnan vakauden valvonnan piiriin, jossa sen kotipaikka on. Tämä EU:n kattava toimilupa antaa vakuutusyhtiöille mahdollisuuden harjoittaa toimintaa kaikkialla yhteisössä joko sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella. Järjestely on lisännyt varsinkin suurten teollisten tai kaupallisten riskien kattamiseksi otettuihin vakuutuksiin liittyvää toimintaa. Sitä vastoin vapautumisella on ollut vähemmän vaikutusta yksityishenkilöille. Tämä selittyy osittain sillä, että sellaista vakuutusedustajia koskevaa yhteisön lainsäädäntöä ei ole ollut, joka mahdollistaisi perusvapauksien eli sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden täysimääräisen hyödyntämisen sisämarkkinoilla. Vakuutusedustajat ovat siis varsin usein tilanteessa, jossa ne eivät voi vastata asiakkaiden pyyntöihin, jotka koskevat toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan riskin kattamista.

[3] Direktiivi 92/49/ETY (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi), EYVL L 228, 11.8.1992, s. 1. Direktiivi 92/96/ETY (kolmas henkivakuutusdirektiivi), EYVL L 360, 9.12.1992, s. 1.

Vakuutusedustajia koskevat yhteisön säännökset (direktiivi 77/92/ETY [4] ja suositus 92/48/ETY [5]) ovat toki lähentäneet kansallisia säännöksiä. On kuitenkin selvää, että vakuutusedustajat ovat edelleenkin erilaisten kansallisten säännösten kohteena, jotka eristävät kansalliset markkinat toisistaan ja estävät vakuutusedustustoiminnan harjoittamisen rajatylittävällä tasolla.

[4] EYVL L 26, 31.1.1977, s. 14.

[5] EYVL L 19, 28.1.1992, s. 32.

Vakuutusedustajien organisaation BIPARin mukaan monet ongelmat estävät vakuutusedustajia vastaamasta toisessa jäsenvaltioissa asuvien asiakkaiden kysyntään etenkin, jos kyse on yksityishenkilöistä. BIPAR mainitsee mm. seuraavat ongelmat:

- epävarmuus vakuutusedustajiin sovellettavasta yhteisön lainsäädännöstä;

- tarve noudattaa samanaikaisesti useampien maiden kansallista lainsäädäntöä, jos kyse on rajatylittävästä toiminnasta (tämä voi merkitä vaatimusta rekisteröityä vastaanottavaan jäsenvaltioon, mikä puolestaan edellyttää tiettyjen kansallisten vaatimusten [6] täyttämistä, jotka liittyvät vastuuvakuutuksen laajuuteen, taloudelliseen kapasiteettiin jne.);

[6] Eräissä tapauksissa näiden vaatimusten laiminlyönnistä voidaan määrätä seuraamuksia.

- vakuutusedustajien velvollisuuksia ei ole selvästi määritelty tilanteissa, joissa toimintaa harjoitetaan toisessa jäsenvaltiossa (ongelmia aiheutuu erityisesti, jos vakuutusedustajien edellytetään noudattavan yleistä etua koskevia vaatimuksia, joita ei ole selvästi täsmennetty, tai jos on määritettävä täsmällisesti, mistä hetkestä lähtien vakuutusedustaja kuuluu vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön soveltamisalaan).

Vakuutusedustajien harjoittaman rajatylittävän toiminnan määrä on näin ollen pysynyt varsin vähäisenä varsinkin vakuutuksia tarvitsevien yksityishenkilöiden osalta. Nämä erot vaikuttavat vakuutusyhtiöihin, joilla on vaikeuksia päästä eri jäsenvaltioiden markkinoille palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella ja hankkia sopivat jakelukanavat eri maissa. Markkinoiden eristäminen estää yrityksiä ja kuluttajia nauttimasta laajemmasta vakuutustuotevalikoimasta, mikä mahdollistaisi parhaiten tarpeita vastaavan vakuutusturvan saamisen. Kuluttajat eivät myöskään voi nauttia vakuutusedustajien välisen kilpailun tiukentumisesta koituvista eduista.

Tämän alan todellisten sisämarkkinoiden toteuttamista koskevan tavoitteen saavuttaminen on siis vakavasti vaarantunut.

1.2. Direktiiviehdotuksen tavoitteet

Direktiiviehdotus muodostaa sääntelykehyksen, jonka tarkoituksena on varmistaa vakuutusedustajien korkea ammattitaito. Yhden rekisteröitymisen järjestelmä helpottaa rajatylittävän vakuutusedustustoiminnan harjoittamista sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta hyödyntäen. Ehdotus takaa myös vakuutuksenottajien eduille korkeatasoisen suojan.

Ehdotus keskittyy tavoitteisiin, jotka olisi saavutettava, jos halutaan muodostaa vakuutusedustuksen sisämarkkinat ja suojella samalla vakuutuksenottajia riittävällä tavalla. On kuitenkin haluttu olla yhdenmukaistamatta liikaa toimenpiteitä, jotka toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava tavoitteiden saavuttamiseksi. Vakuutusedustajat tarjoavat sellaisten vakuutusyritysten tuotteita, joita jo valvotaan tiiviisti kaikissa jäsenvaltioissa. Lisäksi vakuutusyritykset voivat käyttää ainoastaan sellaisten vakuutusedustajien palveluja, jotka noudattavat direktiivin säännöksiä. Komissio katsoo, että näissä olosuhteissa on toivottavaa tukeutua mahdollisimman pitkälle jäsenvaltioiden välisen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, eikä pyrkiä yhdenmukaistamaan yksityiskohtiin asti tosiasiassa sovellettuja valvontamenetelmiä.

Vakuutusyritykset, vakuutusedustajat, kuluttajat ja monet jäsenvaltiot ovat jo useiden vuosien ajan vaatineet yhteisön sääntelykehyksen muodostamista vakuutusedustajille [7]. Euroopan parlamentti arvioi rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmaa koskevassa päätöslauselmassaan, että yhteisön lainsäädännön uudistaminen olisi asetettava tärkeysjärjestyksessä ensimmäiselle sijalle [8].

[7] Ks. tästä "Komission tiedonanto - Rahoituspalvelut: kuluttajien luottamuksen vahvistaminen" (KOM(97) 309 lopullinen, 26.6.1997).

[8] Päätöslauselma A5-0059/2000, 11 kohta.

Tällä hetkellä vain direktiivissä 77/92/ETY [9] on asetettu velvoittavia säännöksiä vakuutusedustajille. Direktiivin soveltamisala on kuitenkin rajattu: se ei yhdenmukaista ammatillisia pätevyysvaatimuksia, jotka edellytetään täytettävän vakuutusasiamies- tai vakuutuksenvälitystoiminnan harjoittamiseksi. Direktiivissä vain vahvistetaan siirtymätoimenpiteet, joilla pyritään edistämään kyseisten ammatinharjoittajien vapaata liikkuvuutta yhteisössä. Kyseiset toimenpiteet eivät ole tarpeen, kun yksityiskohtaisemmat yhteisön säännökset on vahvistettu.

[9] EYVL L 26, 31.1.1977, s. 14.

Direktiivissä ei estetä jäsenvaltioita vahvistamasta vakuutusedustustoiminnan aloittamista ja harjoittamista koskevia erityissäännöksiä tai jättämästä tällaiset säännökset vahvistamatta. Tämä vapaus onkin johtanut siihen, että jäsenvaltiot ovat antaneet huomattavan erilaisia säännöksiä. Nämä erot eristävät kansalliset markkinat estämällä kyseisen toiminnan harjoittamisen sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella. Ne aiheuttavat lisäksi avoimuusongelmia vakuutusedustajien aseman ja ammattipätevyyden osalta, mikä ei edistä vakuutuksenottajien korkeatasoista suojaa.

Ensimmäinen pyrkimys näiden ongelmien ratkaisemiseen ja kansallisten säännösten lähentämiseen oli 18. joulukuuta 1991 annettu komission suositus 92/48/ETY [10]. Tuolloin katsottiin, että suositus voisi edistää vakuutusedustusta koskevien kansallisten säännösten samankaltaisuutta ilman, että tarvitsisi säätää velvoittavia koordinointitoimenpiteitä. Suosituksessaan komissio kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että niiden alueelle sijoittautuneiden vakuutusedustajien on noudatettava tiettyjä ammatillisia vaatimuksia ja rekisteröidyttävä. Suosituksessa kehotetaan jäsenvaltioita antamaan kansallisia säännöksiä, joissa vaaditaan, että vakuutusedustajilla on yleiset, kaupalliset ja ammatilliset tiedot ja taidot, vastuuvakuutus tai vastaava takuu ja että edustajat ovat hyvämaineisia henkilöitä, joita ei ole aikaisemmin asetettu konkurssiin. Vakuutuksenvälittäjien osalta vaaditaan myös riittävää taloudellista kapasiteettia. Lisäksi suosituksessa esitetään vakuutusedustajien rekisteröintiä kotijäsenvaltiossa sekä asianmukaisia toimenpiteitä tai seuraamuksia sellaisten henkilöiden osalta, jotka harjoittavat vakuutusedustustoimintaa rekisteröitymättä. Ainoastaan rekisteriin merkityt henkilöt voivat saada luvan harjoittaa vakuutusedustusta. Jotta rekisteröitymis- velvollisuutta noudatettaisiin, tarvitaan asianmukaisia sanktiotoimenpiteitä.

[10] EYVL L 19, 28.1.1992, s. 32.

Suosituksessa esitettyjen toimenpiteiden tarkoituksena oli parantaa vakuutuksenottajien suojaa heidän hankkiessaan vakuutustuotteita ja -palveluja vakuutusedustajalta. Ammatillisen vastuuvakuutuksen olemassaolo merkitsee sitä, että vakuutusedustajan huolimattomasta ammatillisesta toiminnasta kärsimään joutuvalla kuluttajalla on mahdollisuus saada vahingonkorvausta. Jos vakuutuksenvälittäjiltä vaaditaan tiettyä taloudellista kapasiteettia, kuluttajalla on lisäsuojaa vakuutuksenvälittäjän ajautuessa mahdolliseen vararikkoon. Jos tällaista vaatimusta ei olisi, asiakas voisi menettää vakuutuksenvälittäjälle maksetut vakuutusmaksut, joita ei vielä ole siirretty vakuutuksenantajalle. On myös selvää, että rekisteröintijärjestelmä, tehokkaat sanktiot ja asianmukainen koulutusohjelma voivat vain vahvistaa kuluttajien luottamusta vakuutusedustajan pätevyyteen ja luotettavuuteen.

Pääosa jäsenvaltioista on toteuttanut suosituksen mukaisia toimenpiteitä. Kansalliset säännökset ovat kuitenkin edelleen erilaisia niissä valtioissa, joissa niitä on annettu [11]. Erot aiheuttavat tarpeettomia markkinoillepääsyn esteitä varsinkin palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella tapahtuvan myynnin osalta ja ne myös jakavat yhtenäismarkkinoita. Jos halutaan, että vakuutusalan yhtenäismarkkinat tarjoavat erinomaisen kuluttajansuojan, kuluttajien on saatava jokaisen vakuutussopimuksen yhteydessä vähimmäissuoja riippumatta vakuutusedustajasta ja tämän sijoittautumisvaltiosta. Komissio katsoo, että vain yhteisön tasolla toteutetuilla toimenpiteillä voidaan poistaa nykyiset erot ja muodostaa sisämarkkinat vakuutusedustajille.

[11] Tällä hetkellä Saksa on ainoa jäsenvaltio, joka ei ole antanut vakuutusedustustoimintaa koskevia erityissäännöksiä.

Antaessaan suosituksen komissio totesi varaavansa itselleen oikeuden ehdottaa jatkossa direktiivin antamista, jos koordinointitoimenpiteet olisivat tarpeen mahdollisten markkinoillepääsyn esteiden poistamiseksi tai uusien kuluttajansuojatoimenpiteiden turvaamiseksi.

1.3. Direktiiviehdotuksen sisältö

Tämän direktiiviehdotuksen tarkoitus voidaan tiivistää seuraavasti: se pyrkii varmistamaan, että kaikki luonnolliset ja oikeushenkilöt, jotka aloittavat vakuutus- tai jälleenvakuutusedustuksen tai jotka harjoittavat sitä, rekisteröidään ammatillisten vähimmäisvaatimusten täyttämisen perusteella. Rekisteröidyt vakuutusedustajat voivat toimia muissa jäsenvaltioissa palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella tai perustamalla sivukonttorin. Jäsenvaltiot voivat täydentää tässä direktiivissä vahvistettuja ammatillisia vaatimuksia ainoastaan niiden vakuutusedustajien osalta, jotka ne rekisteröivät. Ehdotus sisältää myös vähimmäisvaatimukset, jotka liittyvät vakuutusedustajien mahdollisille asiakkailleen toimittamien tietojen sisältöön ja niiden antamista koskeviin sääntöihin (vaatimuksia ei sovelleta jälleenvakuutusedustajiin eikä vakuutusedustajiin, jos ne kattavat vain teollisia ja kaupallisia riskejä).

Direktiiviehdotus perustuu lähestymistapaan, joka komissio ehdotti jo suosituksessaan 92/48/ETY, ja siinä toistetaan suosituksen periaatteet. Komissio katsoo, että kyseinen lähestymistapa mahdollistaa tavoitteiden saavuttamiseen sopivin toimenpitein.

Tämä direktiiviehdotus perustuu seuraaviin periaatteisiin:

(i) Jokaisen yhteisössä toimivan vakuutusedustajan on oltava toimivaltaisten viranomaisten rekisteröimä (3 artikla). Vakuutusedustajan rekisteröinnin edellytyksenä on seuraavien ammatillisten vaatimusten täyttäminen:

(a) Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalla on oltava riittävät yleiset, kaupalliset ja ammatilliset tiedot ja taidot.

(b) Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalla on oltava huolimattomasta ammatillisesta toiminnasta aiheutuvan vahingon korvausvastuun kattamiseksi vastuuvakuutus tai muu vastaava vakuus.

(c) Asiakkaiden varoja käsitteleviltä vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajilta vaaditaan riittävää taloudellista kapasiteettia.

(d) Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajan on oltava hyvämaineinen eikä hän saa olla asetettu konkurssiin.

(ii) Rekisteröidyt vakuutusedustajat voivat aloittaa vakuutusedustustoiminnan tai harjoittaa sitä kaikkialla yhteisössä sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella. Kotijäsenvaltion viranomaiset vastaavat toiminnan valvonnasta.

(iii) Vakuutusedustajien on noudatettava tässä ehdotuksessa asetettuja tiedonantovaatimuksia asiakkaitaan kohtaan.

1.4. Eri osapuolten kuuleminen

Tämä ehdotusta varten on kuultu perusteellisesti jäsenvaltioiden asiantuntijoita sekä alaa edustavia yhdistyksiä, joista mainittakoon etenkin vakuutuksenantajien (Euroopan vakuutuskomitea - CEA - ja Association des Assureurs Coopératifs et Mutualistes Européens - ACME) ja vakuutusedustajien organisaatiot (Bureau International des Producteurs d'Assurance et de Réassurance - BIPAR) sekä kuluttajia edustava järjestö (BEUC). Nämä yhteisöt ovat suhtautuneet myönteisesti direktiiviehdotukseen, jolla säännellään vakuutusedustajia EU:n tasolla, ja hyväksyneet myös ehdotuksen pääperiaatteet.

2. Artiklakohtaiset perustelut

1 artikla - Soveltamisala

Ehdotuksen soveltamisalaan kuuluvat kaikki yhteisöön sijoittautuneet vakuutusedustajat riippumatta siitä, onko kyse luonnollisista tai oikeushenkilöistä.

Kaikki yhteisön vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajat kuuluvat direktiiviehdotuksen niiden säännösten soveltamisalaan, jotka koskevat rekisteröintiä ja ammatillisia vaatimuksia (3 ja 4 artikla). Ne voivat näin hyödyntää sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta.

Säännöksiä, jotka koskevat vakuutusedustajien vakuutuksenottajille antamia tietoja (III luku), sovelletaan vain vakuutusedustajiin, joiden asiakkaat eivät tarvitse vakuutusturvaa suurille teollisille tai kaupallisille riskeille [12]. Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät myös jälleenvakuutusedustajat, jotka harjoittavat vakuutusedustustoimintaa vain vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kanssa. Vähäisempi turva on siis tarpeen silloin, kun vakuutussopimuksen osapuolina ovat yritykset.

[12] 'Suurten riskien' käsite on vahvistettu toisessa neuvoston vahinkovakuutusdirektiivissä 88/357/ETY. Sillä tarkoitetaan seuraavaa:

Ehdotuksessa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus olla soveltamatta ammatillisiin vaatimuksiin liittyviä säännöksiä (II luku) sekä tiedonantovaatimuksia koskevia sääntöjä (III luku) sellaisia vakuutustuotteita tarjoaviin henkilöihin, jotka eivät edellytä yleistä tai erityistä vakuutusalan tuntemusta ja jotka kattavat näiden henkilöiden pääasiallisena liiketoimenaan myymiin tai toimittamiin tuotteisiin tai palveluihin liittyviä riskejä edellyttäen, että kyse ei ole henkivakuutussopimuksista tai vastuuvakuutuksista, vakuutusmaksun arvo ei ylitä 1000 euroa ja näiden henkilöiden päätoimena ei ole vakuutusedustus. Tässä kohdassa tarkoitetaan erityisesti tiettyjen hyödykkeiden kuten silmälasien tai tiettyjen kodinkoneiden katoamisen tai vahingoittumisen varalta otettuja vakuutuksia sekä matkatoimistojen tarjoamia matkavakuutussopimuksia.

Ehdotusta valmisteltaessa pohdittiin direktiivin rajaamista vakuutusedustajiin, joiden toiminta ylittää tietyn tason (luokittelu esim. vuotuisten vakuutusmaksujen perusteella). Tästä vaihtoehdosta ei kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseen. Jotta vakuutuksenottajien edut voidaan suojata tehokkaasti, on parempi, että tämän direktiiviehdotuksen säännökset koskevat kaikkia vakuutusedustajia. BIPAR ja BEUC vastustivat tiukasti sellaisten vakuutusedustajien sulkemista soveltamisalasta, joiden toiminta ei saavuta tiettyä tasoa. Yhdistyksen edustajat korostivat, että usein juuri nämä pienet vakuutusedustustoimintaa harjoittavat yritykset voivat aiheuttaa ongelmia vakuutuksenottajien etujen suojelun osalta.

Lisäksi tutkittiin mahdollisuutta rajata soveltamisala vain vakuutusedustajiin, jotka haluavat harjoittaa toimintaansa sisämarkkinoilla. Pääosa jäsenvaltioista ja alan yhdistyksistä vastusti tätä lähestymistapaa. Ne katsoivat, että vakuutuksenottajille tarjottu suoja erityisesti ammatillista pätevyyttä, taloudellista kapasiteettia ja vastuuvakuutuksen kattavuutta koskevien vaatimusten osalta vaihtelisi vakuutusedustajittain sen mukaan, onko edustaja sijoittautunut asiakkaan kotijäsenvaltioon vai harjoittaako edustaja toimintaansa sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella. Tällainen säännös soveltuisi huonosti myös todellisten yhtenäismarkkinoiden periaatteeseen, sillä se mahdollistaisi taloudellisten ja lainsäädännöllisten kansallisten rajojen säilyttämisen.

2 artikla - Määritelmät

'Vakuutusyritys', 'jälleenvakuutusyritys', 'suuret riskit', 'toimivaltaiset viranomaiset' ja 'emoyritys' -määritelmät viittaavat jo aikaisemmissa vakuutusdirektiiveissä (erityisesti kolmannet direktiivit 92/49/ETY ja 92/96/ETY sekä direktiivi 98/78/EY) käytettyihin määritelmiin.

'Vakuutusedustuksen', 'jälleenvakuutusedustuksen', 'vakuutusedustajan' ja 'jälleenvakuutusedustajan' käsitteiden osalta ehdotetaan toimintaan perustuvaa määritelmää. Tämä mahdollistaa eri edustajaluokkien (vakuutuksenvälittäjä, vakuutusasiamies, aliasiamies) sekä myös muiden jakelukanavien kuten finanssitavaratalojen ja suurten vähittäismyyntiketjujen harjoittaman vakuutustoiminnan kattamisen.

Kaikissa jäsenvaltioissa ei ole tehty selkää eroa vakuutusasiamiesten ja vakuutuksenvälittäjien välillä. Onkin varsin yleistä, että vakuutusedustajat toimivat asiamiehinä eräiden riskien ja vakuutuksenvälittäjinä toisten riskien osalta. Tästä syystä tähän ehdotukseen ei sisälly erottelua. Olennaista vakuutuksenottajan kannalta on tietää kunkin riskityypin osalta, edustaako vakuutusedustaja vain muutamaa vakuutusyritystä vai voiko tämä antaa neuvoja laajan ja puolueettoman markkina-analyysin perusteella. Ehdotuksen 10 artiklan tarkoituksena on, että asiakas saa täsmällisen käsityksen tästä asiasta.

Direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa harjoitetaan korvausta vastaan eli ammattimaisesti.

Tässä direktiivissä tarkoitettu vakuutuksia koskeva neuvonanto tarkoittaa vakuutusedustustoiminnan osana annettuja neuvoja, eikä sellaisia neuvoja, joita annetaan muun pääasiallisen ammattitoiminnan ohessa (esim. kirjanpitäjät tai veroneuvojat). Neuvojen antamisen tavoitteena on siis oltava asiakkaan avustaminen vakuutussopimuksen tekemisessä tai sen hallinnoinnissa taikka täytäntöönpanossa.

3 artikla - Rekisteröinti

Tässä säännöksessä vahvistetaan rekisteröitymisvelvollisuus direktiivin soveltamisalaan kuuluville vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajille.

Rekisteröintijärjestelmää pidettiin parempana kuin lupamenettelyä, koska jälkimmäinen järjestely olisi aiheuttanut käytännön ongelmia - eräissä jäsenvaltioissa on kymmeniä tuhansia vakuutusedustajia. Näiden jäsenvaltioiden olisi hankalaa ottaa lupajärjestelmä käyttöön ilman huomattavia kustannuksia, jotka olisivat epäilemättä suhteettomia tavoitteisiin nähden. Itsesääntelyn muodot erityisesti vakuutusyritysten ja vakuutusedustajien välisissä suhteissa auttavat myös pitämään ammattikunnan luotettavuuden, pätevyyden ja maineen tason korkeana.

Vakuutusedustajan on oltava rekisteröity kotijäsenvaltionsa toimivaltaisten viranomaisten osoittamaan rekisteriin. Jos kyse on oikeushenkilöstä, vakuutusedustajan on oltava rekisteröity siinä jäsenvaltiossa, jossa kotipaikka sijaitsee, jos taas kyse on luonnollisesta henkilöstä, edustajan on oltava rekisteröity siinä jäsenvaltiossa, jossa pääkonttori sijaitsee. Lisäksi kun kyse on oikeushenkilöstä kotipaikan on sijaittava samassa maassa kuin pääkonttori. Tällä vaatimuksella, joka esiintyy kaikissa rahoituspalvelujen alaan liittyvissä yhteisön säännöksissä, pyritään välttämään se, että vakuutusedustajat valitsisivat tietyn jäsenvaltion oikeusjärjestelmän välttyäkseen siinä jäsenvaltiossa sovellettavilta tiukemmilta säännöksiltä, johon ne ovat todellisuudessa sijoittautuneet. Lisäksi vaatimuksella lähennetään vakuutusedustuksen alalla toimivaltaisia viranomaisia ja annetaan niille mahdollisuus valvoa asianmukaisella tavalla ammatillisten sääntöjen noudattamista.

Rekisteröinnin edellytyksenä on 4 artiklassa asetettujen ammatillisten vaatimusten täyttäminen. Jos vakuutusedustaja ei enää täytä ehtoja, edustaja on poistettava rekisteristä, eikä voi tämän jälkeen enää jatkaa toimintaansa.

Ainoastaan rekisteröidyt vakuutusedustajat voivat harjoittaa edustustoimintaa ja vakuutusyritykset voivat käyttää vain rekisteröityjen vakuutusedustajien tai 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden palveluja (3 artiklan 5 kohta). Ehdotuksen 7 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on vahvistettava asianmukaiset sanktiot henkilöille, jotka harjoittavat vakuutus- tai jälleenvakuutusedustustoimintaa rekisteröitymättä jossakin jäsenvaltiossa. Seuraamukset koskevat myös vakuutusyrityksiä, jotka käyttävät sellaisten henkilöiden tarjoamia vakuutus- tai jälleenvakuutusedustuspalveluja, jotka eivät ole rekisteröityneet tätä tarkoitusta varten jossakin jäsenvaltiossa.

Tässä ehdotuksessa ei velvoiteta jäsenvaltioita muodostamaan yhtä ainoaa rekisteriä. Siinä säädetään vain, että rekistereitä valvovat toimivaltaiset viranomaiset, joita voivat olla julkiset viranomaiset, kansallisen lainsäädännön mukaiset tai kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti tätä varten valtuutettujen julkisten viranomaisten hyväksymät toimielimet (ks. 6 artikla). Ehdotuksessa noudatellaan suositusta 92/48/ETY (5 artikla), jossa ei myöskään ehdotettu, että jäsenvaltiot ottaisivat käyttöön yhden rekisterin. Sen sijaan sen perusteella on mahdollista perustaa eri rekisterit riippumattomille ja muille vakuutusedustajille. Mahdollista on myös se, että rekistereitä hallinnoivat julkiset viranomaiset tai muut jäsenvaltion osoittamat toimielimet (esim. ammatilliset yhdistykset).

Rekisteröinti antaa vakuutusedustajalle mahdollisuuden aloittaa toimintansa tai harjoittaa sitä kaikkialla yhteisössä sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella. Kaikki muut yhteisön jäsenvaltiot tunnustavat kotijäsenvaltion asettamat vaatimukset. Tällä tavoin vakuutusedustajan ei enää tarvitse täyttää vastaanottomaan asettamia ammatillisia vaatimuksia. Ehdotuksen 5 artiklassa säädetään menettelystä, jota noudatetaan perustettaessa sivukonttori tai harjoitettaessa toimintaa palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella.

4 artikla - Ammatilliset vaatimukset

Tässä artiklassa vahvistetaan ehdot, jotka vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajan on täytettävä rekisteröintiä varten.

1. Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalla on oltava riittävät yleiset, kaupalliset ja ammatilliset tiedot ja taidot.

Kuten suosituksessa 92/48/ETY, direktiiviehdotuksessakin vaaditaan, että vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajilla on tarvittavat yleiset, kaupalliset ja ammatilliset tiedot ja taidot. Kyseisten tietojen ja taitojen on vastattava vakuutusedustajan harjoittamaa toimintaa ja sovelluttava niille markkinoille, joilla toimintaa harjoitetaan. Kyseisiä tietoja ja taitoja on ajantasaistettava säännöllisesti. Jäsenvaltioiden on määritettävä ja täsmennettävä tietojen ja taitojen taso ja sisältö. Vaatimusten on kuitenkin oltava riittävän korkeat, jotta voidaan varmistaa asianmukainen pätevyystaso.

Kun vakuutusedustajana toimii yritys, sen johtoon on kuuluttava riittävästi henkilöitä, jotka täyttävät tämän vaatimuksen.

Tämä vaatimus ei koske kaikkia vakuutus- tai jälleenvakuutustoimintaa harjoittavan yrityksen työntekijöitä. Kyseiset tiedot ja taidot edellytetään ainoastaan henkilöstöltä, jonka toiminta liittyy suoraan vakuutusedustukseen.

Jäsenvaltioiden ei tarvitse vaatia satunnaisesti vakuutusedustajana toimivilta luonnollisista henkilöiltä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja yleisiä, kaupallisia ja ammatillisia tietoja ja taitoja, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

- vakuutusedustustoiminta ei ole päätoimi eikä pääasiallinen tulonlähde,

- tässä direktiivissä asetetut vaatimukset täyttävä vakuutusedustaja tai vakuutusyritys takaa tällaisten edustajien toimet ja ottaa täyden vastuun niistä sekä tarjoaa asianmukaisen peruskoulutuksen.

Tässä siis tarkoitetaan eräissä jäsenvaltioissa täysin satunnaisesti tai oman toimensa ohella vakuutusedustustoimintaa harjoittavia henkilöitä. Jos direktiivin kaikkia säännöksiä sovellettaisiin näihin henkilöihin, heidän olisi lopetettava toimintansa. Tämä ei taas olisi ehdotuksen tavoitteen mukaista. Ehdotuksessa kuitenkin säädetään, että tällaisten henkilöiden palveluja käyttävän vakuutusyrityksen on tarjottava heille asianmukainen peruskoulutus. Heidän toimintansa on myös sen vakuutusyrityksen tai vakuutusedustajan tiukan valvonnan alaista, jonka lukuun he toimivat ja joka ottaa täyden vastuun siitä.

2. Hyvää mainetta koskevat edellytykset

Vakuutusedustajien hallussa on henkilökohtaisia ja luottamuksellisia tietoja asiakkaittensa yksityiselämästä. Molemminpuolinen luottamus on siis olennaisen tärkeää. Erityisesti henkivakuutusalalla edustajat auttavat vakuutuksenottajia merkittävien taloudellisten päätösten tekemisessä. Näistä syistä vakuutusedustajien on oltava hyvämaineisia henkilöitä, joita ei ole aikaisemmin asetettu konkurssiin.

3. Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalla on oltava vastuuvakuutus tai muu vastaava vakuus

Tämän vaatimuksen tarkoituksena on varmistaa, että vakuutusedustajan huolimattomasta ammatillisesta toiminnasta kärsimään joutuneet henkilöt voivat saada vahingonkorvausta. Ehdotuksen mukaan tämän vastuuvakuutuksen tai muun vakuuden vähimmäiskattavuuden on oltava 1 000 000 euroa korvausvaatimusta kohden, jotta voidaan varmistaa samanlaiset edellytykset kaikille yhteisön vakuutusedustajille.

Vakuutusedustaja vapautetaan velvollisuudesta ottaa vastuuvakuutus, jos vakuuden tarjoaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, jonka puolesta tai jonka lukuun vakuutusedustaja on valtuutettu toimimaan.

4. Taloudellinen kapasiteetti

Vakuutusedustajien on usein käsiteltävä varoja joko vakuutuksenottajan tai vakuutusyrityksen puolesta. Jotta vakuutuksenottajien taloudelliset edut voidaan turvata, asiakkaittensa varoja käsitteleviltä vakuutusedustajilta vaaditaan riittävää taloudellista kapasiteettia. Direktiiviehdotuksessa annetaan neljä vaihtoehtoa, joissa otetaan huomioon jäsenvaltioissa käytössä olevat järjestelyt:

(i) annetaan säännökset, joiden mukaan asiakkaan vakuutusedustajalle maksamia vakuutusmaksuja kohdellaan niin kuin ne olisi maksettu suoraan yritykselle ja vakuutusedustajalle maksetut korvaukset katsotaan maksetuiksi vasta sitten, kun asiakas on todella saanut ne;

(ii) vaaditaan, että vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajan taloudellisen kapasiteetin on oltava pysyvästi 8 prosenttia edeltävänä tilikautena saatujen vakuutusmaksujen määrästä ja vähintään 15 000 euroa;

(iii) asiakkaan rahat siirretään täysin erillisille asiakastileille ja tällaisia tilejä ei saa käyttää korvausten maksamiseksi muille velkojille konkurssitilanteessa;

(iv) perustetaan takuurahasto.

Muita vakuutusalan säännöksiä ja erityisesti kolmatta vahinkovakuutusdirektiiviä (direktiivi 92/49/ETY) ja kolmatta henkivakuutusdirektiiviä (direktiivi 92/96/ETY) vastaavalla tavalla jäsenvaltiot voivat asettaa tiukempia säännöksiä maansa vakuutusedustajille.

5 artikla - Sivukonttorien avaaminen tai vakuutus- tai jälleenvakuutusedustustoiminnan harjoittaminen palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella

Tässä säännöksessä vahvistetaan menettely, jota rekisteröity vakuutusedustaja noudattaa halutessaan avata sivukonttorin tai harjoittaa toimintaa palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella toisessa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossaan. Kyseessä on menettely, jonka perusteella vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ilmoitetaan ennakolta toiminnan aloittamisesta. Menettely pohjautuu kolmansissa direktiiveissä 92/49/ETY ja 92/96/ETY vakuutusyrityksille asetettuun menettelyyn.

Tämän menettelyn uudenaikaistaminen voi tulla kysymykseen. Toimivaltaiset viranomaiset voisivat julkaista rekistereiden sisällön ja yleisen edun suojaamiseksi vahvistetut säännöt Internetissä. Kaikki vakuutusedustajat, jotka haluaisivat toimia kotijäsenvaltionsa ulkopuolella, ottaisivat kirjallisesti yhteyttä kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin. Edustaja voisi tutustua yleisen edun turvaamiseksi vahvistettuihin sääntöihin viranomaisten kotisivuilla. Vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset varmistaisivat puolestaan edustajan kotijäsenvaltion viranomaisten kotisivuilta, että edustaja on todella rekisteröity. Vakuutusedustaja voisi aloittaa toimintansa kuukauden kuluttua kirjallisen ilmoituksensa lähettämisestä, jollei vastaanottava valtio vastusta tätä kirjallisesti.

Komission ja jäsenvaltioiden on keskusteltava tällaisesta menettelystä yksityiskohtaisesti.

6 artikla - Toimivaltaiset viranomaiset

Jäsenvaltioiden on nimettävä toimivaltaiset viranomaiset, joiden tehtävänä on valvoa tämän direktiivin soveltamista. Jäsenvaltiot voivat nimetä tehtävään julkiset viranomaiset, kansallisen lainsäädännön mukaisen toimielimen tai kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti tätä varten vahvistettujen julkisten viranomaisten hyväksymän toimielimen.

Tämä säännös perustuu pääosin sijoituspalveluista arvopaperimarkkinoilla annettuun direktiiviin 93/22/ETY [13] (22 artikla). Nimetyillä toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava kaikki tehtävänsä täyttämisen edellyttämät valtuudet.

[13] EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

7 artikla - Seuraamukset

Jäsenvaltioiden on voitava määrätä asianmukaisia seuraamuksia vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajia sekä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä kohtaan, jotka eivät noudata tässä direktiivissä annettuja säännöksiä. Tällainen sanktiojärjestelmä on olennaisen tärkeä ehdotuksen perusteella käyttöön otettavan järjestelmän soveltamisen varmistamiseksi.

Toimivaltaisia viranomaisia kehotetaan yhteistyöhön ja keskinäiseen tietojenvaihtoon. Viranomaisia koskee salassapitovelvollisuus kolmansia vakuutusdirektiivejä 92/49/ETY (16 artikla) ja 92/96/ETY (15 artikla) vastaavalla tavalla.

8 artikla - Valitukset

Tässä artiklassa säädetään järjestelystä, joka jäsenvaltioiden on luotava ja jonka avulla asiakkaat voivat tehdä valituksia vakuutusedustuksen alalla.

9 artikla - Riitojen ratkaisu tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella

Rahoituspalvelujen toimintasuunnitelman mukaan on otettava käyttöön tehokkaita menetelmiä kuluttajien ja rahoituslaitosten välisten riitojen ratkaisemiseksi tuomioistuimissa ja niiden ulkopuolella. Näiden menetelmien käyttöönotto on tärkeää, jotta luottamusta rajatylittävään toimintaan voidaan lisätä ja sisämarkkinoiden kehittymistä ja syvenemistä edistää.

Tämän artiklan tarkoituksena on varmistaa, että kuluttajat voivat käyttää tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisia menetelmiä ratkaistakseen kiistansa vakuutusedustajan kanssa. Toimintasuunnitelman mukaisesti ehdotuksessa säädetään, että jäsenvaltiot edistävät näiden menetelmien käyttöä rajatylittävien riitojen ratkaisemisessa, mikä merkitsee tehostettua yhteistyötä kyseisten toimielinten välillä.

10 ja 11 artikla - Vakuutusedustajan toimittamat tiedot

Näiden säännösten tavoitteena on asettaa tiedonantovaatimukset, jotka varmistavat korkean kuluttajansuojan tason vakuutuspalvelujen käyttäjille.

Ehdotuksen 10 artiklassa säädetään minkätyyppisiä tietoja vakuutusedustajan on toimitettava kuluttajalle, johon edustaja on yhteydessä, ennen sopimuksen tekemistä. Tällaisia tietoja ovat: vakuutusedustajan nimi ja osoite; suorat ja välilliset yhteydet vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin; kaikki sopimusvelvoitteet, joiden perusteella edustajan on työskenneltävä vain yhden tai useamman vakuutusyrityksen kanssa sekä näiden yritysten nimet. Vakuutusedustajan on myös ilmoitettava, kuka on vastuussa laiminlyönneistä, väärinkäytöksistä tai puutteellisten neuvojen antamisesta, joihin vakuutusedustaja syyllistyy. Lisäksi on mainittava, antaako edustaja asiakkaille neuvoja lukuisten vai vain joidenkin määrättyjen vakuutusyritysten tuotteista.

Jos vakuutusedustaja ilmoittaa antavansa neuvoja lukuisten vakuutusyritysten tuotteista, edustajan neuvojen on pohjauduttava puolueettomaan ja riittävän laajaan markkinoilla tarjolla olevien sopimusten analyysiin, jotta edustaja pystyy suosittelemaan asiakkaalle tämän tarpeisiin parhaiten sopivaa vakuutustuotetta. Jos jälkeenpäin käy ilmi, että analyysi ei täyttänyt näitä ehtoja, asiakas voi ryhtyä toimenpiteisiin vakuutusedustajaa kohtaan. Tällainen järjestely voi oikeuttaa melko korkeaan ammatillisen vastuuvakuutuksen tasoon (ks. 4 artikla).

Vakuutusedustajan on esitettävä ainakin kirjallisesti asiakkaan vaatimukset ja tarpeet sekä annettava selvitys syistä, joihin neuvot perustuvat.

Ehdotuksen 11 artiklassa täsmennetään tietojen esittämistä koskevat säännöt. Tiedot on yleensä annettava kirjallisina paperilla tai muulla kuluttajan käytettävissä olevalla pysyvällä välineellä. Tietojen on oltava selkeät ja täsmälliset. Ne on laadittava jollakin sitoumusjäsenvaltion virallisella kielellä tai osapuolten sopimalla kielellä. Pääosa tiedoista voidaan antaa vakiolomakkeella, jonka avulla voidaan rajoittaa vaatimusten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia. Jos vakuutuksenottaja pyytää välitöntä vakuutusturvaa, tiedot voidaan antaa suullisesti.

12-15 artikla

Ehdotuksen 12 artiklassa kumotaan direktiivi 77/92/ETY. Kun direktiivi annetaan, voimassa on vain yksi yhteisön säädös, jota sovelletaan vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajiin. Yhteisön sääntely selkiintyy ja yhdenmukaistuu, mikä hyödyttää sekä alan yrittäjiä että vakuutuksenottajia.

Ehdotuksen 13, 14 ja 15 artikla sisältää säännöksiä, jotka koskevat direktiivin vastaanottajia. Lisäksi siinä vahvistetaan päivät, jolloin jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä, pantava se täytäntöön sekä jolloin se tulee voimaan.

2000/0213 (COD)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI vakuutusedustuksesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ja 55 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [14],

[14] EYVL C

ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [15],

[15] EYVL C

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [16],

[16] EYVL C

sekä katsovat seuraavaa:

1) Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajilla on keskeinen asema vakuutus- ja jälleenvakuutustuotteiden jakelun alalla yhteisössä.

2) Neuvoston direktiivi 77/92/ETY [17] oli ensimmäinen toimi, jolla edistettiin vakuutusasiamiesten ja vakuutuksenvälittäjien mahdollisuuksia hyödyntää sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta.

[17] EYVL L 26, 31.1.1977, s. 14. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisasiakirjalla.

3) Direktiiviä 77/92/ETY on tarkoitus soveltaa, kunnes vakuutusasiamies- ja vakuutuksenvälittäjätoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annettujen kansallisten sääntöjen yhteensovittamista koskevat säännökset tulevat voimaan.

4) Jäsenvaltiot noudattivat laajalti vakuutusedustajista 18 päivänä joulukuuta 1991 annettua komission suositusta 92/48/ETY [18], mikä auttoi lähentämään vakuutusedustajien ammatillisia vaatimuksia ja rekisteröitymistä koskevia kansallisia säännöksiä.

[18] EYVL L 19, 28.1.1992, s. 32.

5) Kansallisten säännösten välillä on kuitenkin vielä huomattavia eroja, jotka muodostavat esteitä vakuutus- ja jälleenvakuutusedustustoiminnan aloittamiselle ja harjoittamiselle sisämarkkinoilla. Tästä syystä on aiheellista korvata direktiivi 77/92/ETY ja suositus 92/48/ETY uudella direktiivillä.

6) Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajien olisi hyödyttävä perustamissopimuksen mukaisesta sijoittautumisvapaudesta ja palvelujen tarjoamisen vapaudesta.

7) Vakuutusalan yhtenäismarkkinoiden moitteetonta toimintaa vaikeuttaa se, että vakuutusedustajat eivät voi toimia vapaasti koko yhteisössä.

8) Vakuutusedustustoiminnan aloittavia tai sitä harjoittavia henkilöitä koskeviin ammatillisiin vaatimuksiin tai rekisteröintiin liittyvien kansallisten säännösten yhteensovittaminen voi tästä syystä edistää sekä rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoiden toteuttamisen loppuunsaattamista ja kuluttajansuojan paranemista tällä alalla.

9) Vakuutustuotteiden jakelijoina voivat toimia monentyyppiset henkilöt tai laitokset, kuten asiamiehet, välittäjät ja finanssitavaratalot. Toiminnanharjoittajien tasapuolinen kohtelu ja kuluttajansuoja edellyttävät, että kaikki kyseiset henkilöt tai laitokset kuuluvat tämän direktiivin soveltamisalaan.

10) Tämän direktiivin olisi katettava henkilöt, joiden tavanomaiseen liiketoimintaan kuuluu vakuutusedustuspalvelujen ammattimainen tarjoaminen kolmansille. Direktiivin soveltamisalaan ei siis pitäisi kuulua henkilöiden, jotka harjoittavat muunlaista ammatillista toimintaa, esimerkiksi veroneuvojat tai tilineuvojat, mutta jotka antavat satunnaisesti neuvoja vakuutusturvasta kyseistä ammattitoimintaa harjoittaessaan.

11) Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus olla soveltamatta tätä direktiiviä vakuutusedustusta sivutoimisesti harjoittaviin henkilöihin. Kuluttajansuojan vuoksi tämä mahdollisuus olisi kuitenkin rajattava tarkoin.

12) Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajan rekisteröinnistä olisi vastattava sen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten, jossa edustajan pääkonttori sijaitsee edellyttäen, että tämä täyttää tiukat ammatilliset vaatimukset, jotka liittyvät pätevyyteen, hyvään maineeseen, vastuuvakuutukseen ja taloudelliseen kapasiteettiin.

13) Rekisteröinnin olisi mahdollistettava vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajille toiminnan harjoittaminen muissa jäsenvaltioissa sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella edellyttäen, että toimivaltaisten viranomaisten välillä on noudatettu asianmukaista ilmoitusmenettelyä.

14) Asianmukaisia seuraamuksia tarvitaan niitä henkilöitä kohtaan, jotka harjoittavat vakuutus- tai jälleenvakuutusedustustoimintaa rekisteröitymättä, niitä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä kohtaan, jotka käyttävät rekisteröitymättömien edustajien palveluja tai sellaisia edustajia kohtaan, jotka eivät noudata tämän direktiivin mukaisesti annettuja kansallisia säännöksiä.

15) Toimivaltaisten viranomaisten välinen yhteistyö ja tietojenvaihto on olennaisen tärkeää kuluttajansuojan kannalta sekä vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan luotettavuuden varmistamiseksi yhtenäismarkkinoilla.

16) On olennaisen tärkeää, että kuluttajat tietävät, antaako vakuutusedustaja neuvoja lukuisten vakuutusyritysten vai ainoastaan joidenkin vakuutusyritysten tarjoamista vakuutustuotteista.

17) Jos vakuutusedustaja ilmoittaa antavansa neuvoja lukuisten vakuutusyritysten tuotteista, edustajan olisi tehtävä tasapuolinen ja riittävän laaja analyysi markkinoilla saatavilla olevista tuotteista. Lisäksi vakuutusedustajien olisi aina perusteltava antamansa neuvot.

18) Vastaavanlaisia tiedonantovaatimuksia ei tarvita, jos asiakkaana on yritys, joka etsii jälleenvakuutusta tai vakuutusta kaupallisen ja teollisen riskin kattamiseksi.

19) Jäsenvaltioissa tarvitaan sopivat ja tehokkaat valitus- ja oikaisumenettelyt, jotta vakuutusedustajien ja asiakkaiden väliset riidat voidaan ratkaista soveltamalla mahdollisuuksien mukaan jo käytössä olevia menettelyjä.

20) Rajoittamatta asiakkaiden oikeutta viedä asia oikeuteen jäsenvaltioiden olisi rohkaistava tuomioistuinlaitoksen ulkopuolista riitojenratkaisua varten perustettuja julkisia tai yksityisiä elimiä yhteistyöhön rajatylittävien riitojen ratkaisemiseksi; yhteistyö voisi etenkin mahdollistaa sen, että asiakkkaat voivat ottaa yhteyttä oman oleskelumaansa tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisiin elimiin muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita vakuutusedustajia koskevissa valituksissa,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU: SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Soveltamisala

1. Direktiivillä säädetään säännöt vakuutus- ja jälleenvakuutusedustustoiminnan aloittamiselle ja harjoittamiselle.

2. Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa tämän direktiivin säännöksiä vakuutussopimuksia tarjoaviin henkilöihin, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) sopimukset eivät edellytä yleistä tai erityistä tietämystä vakuutuksista,

b) sopimukset eivät ole henkivakuutuksia,

c) vakuutus ei kata vastuuriskejä,

d) kyseinen henkilö harjoittaa päätoimenaan muuta ammatillista toimintaa kuin vakuutusedustusta,

e) vakuutus liittyy toimitettuun tavaraan tai palveluun, erityisesti kun tällainen vakuutus kattaa joko kyseisen henkilön toimittamien tavaroiden rikkoutumiseen, katoamiseen tai vahingoittumiseen liittyvät riskit tai tavaroita koskevat vahingonkorvaukset kyseiseltä henkilöltä varatun matkan osalta,

f) vakuutusmaksun arvo on alle 1 000 euroa ja vakuutussopimus on voimassa alle vuoden.

2 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

1. 'vakuutusyrityksellä' yritystä, joka on saanut virallisen toimiluvan neuvoston direktiivin 73/239/ETY 6 artiklan [19] tai neuvoston direktiivin 79/267/ETY 6 artiklan [20] mukaisesti;

[19] EYVL L 228, 16.8.1973, s. 3.

[20] EYVL L 63, 13.3.1979, s. 1.

2. 'jälleenvakuutusyrityksellä' Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/78/EY [21] 1 artiklan c kohdassa tarkoitettua jälleenvakuutusyritystä;

[21] EYVL L 330, 5.12.1998, s. 1.

3. 'vakuutusedustuksella' vakuutussopimusten esittelemistä, niistä tiedottamista, sopimusehdotusten laatimista, vakuutussopimusten teon valmistelemista tai vakuutussopimusten tekemistä, tai avustamista niiden hoidossa ja toteuttamisessa erityisesti korvaustapauksissa;

4. 'jälleenvakuutusedustuksella' jälleenvakuutussopimusten esittelemistä, niistä tiedottamista, sopimusehdotusten laatimista, jälleenvakuutussopimusten teon valmistelemista tai jälleenvakuutussopimusten tekemistä, tai avustamista niiden hoidossa ja toteuttamisessa erityisesti korvaustapauksissa;

5. 'vakuutusedustajalla' jokaista henkilöä, joka korvausta vastaan aloittaa vakuutusedustuksen ja siihen liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen tai harjoittaa sitä, lukuun ottamatta vakuutusyritystä tai vakuutusyrityksen työntekijää, kun työntekijä toimii kyseisen vakuutusyrityksen vastuulla;

6. 'jälleenvakuutusedustajalla' jokaista henkilöä, joka korvausta vastaan aloittaa jälleenvakuutusedustuksen ja siihen liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen tai harjoittaa sitä, lukuun ottamatta jälleenvakuutusyritystä tai jälleenvakuutusyrityksen työntekijää, kun työntekijä toimii kyseisen jälleenvakuutusyrityksen vastuulla;

7. 'suurilla riskeillä' direktiivin 73/239/ETY 5 artiklan d kohdassa tarkoitettuja riskejä;

8. 'kotijäsenvaltiolla':

a) edustajan ollessa luonnollinen henkilö jäsenvaltiota, jossa tämän kotipaikka sijaitsee ja jossa toimintaa harjoitetaan;

b) edustajan ollessa oikeushenkilö jäsenvaltiota, jossa sen rekisteröity toimipaikka sijaitsee, tai jos sillä ei kansallisen lainsäädännön mukaan ole tällaista toimipaikkaa, jäsenvaltiota, jossa sen päätoimipaikka sijaitsee;

9. 'toimivaltaisilla viranomaisilla' viranomaisia, jotka jokainen jäsenvaltio nimittää 6 artiklan mukaisesti;

10. 'pysyvällä välineellä' välinettä, jonka avulla asiakas voi säilyttää henkilökohtaisesti hänelle osoitetut tiedot siten, että niitä voidaan käyttää tulevaisuudessa tietojen tarkoituksen kannalta riittävän ajan, ja joka sallii säilytettyjen tietojen jäljentämisen muuttumattomana.

II LUKU: REKISTERÖINTIÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET

3 artikla

Rekisteröinti

1. Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajien on oltava 6 artiklan 2 kohdassa määriteltyjen toimivaltaisten viranomaisten rekisteröimiä kotijäsenvaltiossaan.

2. Rajoittamatta 4 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan säännösten soveltamista, jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajaksi rekisteröinnin edellytyksenä on 4 artiklassa säädettyjen ammatillisten vaatimusten täyttäminen.

3. Rekisteröidyt vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajat voivat aloittaa vakuutus- tai jälleenvakuutusedustuksen tai harjoittaa sitä yhteisössä sekä sijoittautumisvapauden että palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella.

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetut rekisteröintitiedot ovat helposti yleisesti saatavilla.

5. Vakuutusyritykset voivat käyttää ainoastaan rekisteröityjen vakuutusedustajien, jälleenvakuutusedustajien ja 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden tarjoamia vakuutus- ja jälleenvakuutusedustuspalveluja.

4 artikla

Ammatilliset vaatimukset

1. Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalla on oltava asianmukaiset yleiset, kaupalliset ja ammatilliset tiedot ja taidot.

Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua vaatimusta kaikkiin henkilöihin, jotka työskentelevät joko yrityksessä tai luonnollisen henkilön palveluksessa, joka harjoittaa vakuutus- tai jälleenvakuutusedustusta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yritysten johdolla tai luonnollisilla henkilöillä sekä vakuutus- tai jälleenvakuutusedustustoimintaan suoraan osallistuvalla henkilöstöllä on tällaiset tiedot ja taidot.

Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua vaatimusta vakuutusedustustoiminnan aloittaviin tai sitä harjoittaviin luonnollisiin henkilöihin, jotka harjoittavat päätoimenaan muuta ammatillista toimintaa kuin vakuutusedustusta ja joilla on muu pääasiallinen tulonlähde. Tällainen henkilö saa harjoittaa edustustoimintaa ainoastaan silloin, kun tämän artiklan edellytykset täyttävä vakuutusedustaja tai vakuutusyritys on ottanut täyden vastuun kyseisen henkilön toimista ja tarjoaa tälle myös asianmukaisen ja asiaakoskevan peruskoulutuksen.

2. Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajien on oltava hyvämaineisia. Vakuutusedustajasta ei erityisesti saa olla vakuutus- ja jälleenvakuutustoimintaan liittyvää merkintää rikosrekisterissä tai vastaavassa kansallisessa rekisterissä ja hän saa olla aiemmin konkurssiin asetettu henkilö ainoastaan, jos hänen oikeutensa hallita omaisuuttaan on palautettu kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua vaatimusta kaikkiin henkilöihin, jotka tekevät työtä joko yrityksessä tai luonnolliselle henkilölle, joka harjoittaa vakuutus- tai jälleenvakuutusedustusta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisten yritysten johto tai kyseinen luonnollinen henkilö täyttää nämä vaatimukset. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- tai jälleenvakuutusedustustoimintaan suoraan osallistuva henkilöstö täyttää nämä vaatimukset.

3. Vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalla on oltava huolimattomasta ammatillisesta toiminnasta aiheutuvan vahingon korvausvastuun kattamiseksi vastuuvakuutus tai muu vastaava vakuus, jonka määrä on vähintään 1 000 000 euroa korvausvaatimusta kohden, jollei vakuutusyritys, jälleenvakuutusyritys tai muu yritys, jonka puolesta tai jonka lukuun vakuutus- tai jälleenvakuutusedustaja on valtuutettu toimimaan, tarjoa tällaista vakuutusta tai vastaavanlaisia vakuuksia.

4. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet asiakkaiden suojelemiseksi, jos vakuutus- tai jälleenvakuutusedustaja ei kykene siirtämään vakuutusmaksua vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle tai korvaussummaa vakuutetulle.

Tässä tarkoituksessa voidaan toteuttaa jokin seuraavista toimenpiteistä:

a) säädetään, että asiakkaan edustajalle maksamia vakuutusmaksuja kohdellaan niin kuin ne olisi maksettu suoraan yritykselle ja että edustajalle maksetut korvaukset katsotaan maksetuiksi vasta sitten, kun asiakas on todella saanut ne;

b) vaaditaan, että vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajan taloudellisen kapasiteetin on oltava pysyvästi 8 prosenttia vuotuisesta saatujen nettotulojen määrästä ja vähintään 15 000 euroa;

c) vaaditaan, että asiakkaan rahat siirretään täysin erillisille asiakastileille ja että tällaisia tilejä ei voi käyttää korvausten maksamiseksi muille velkojille konkurssitilanteessa;

- d) vaaditaan takuurahaston perustamista.

5. Vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajan toiminnan harjoittaminen edellyttää, että tässä artiklassa vahvistetut ammatilliset vaatimukset täytetään pysyvästi.

6. Jäsenvaltioiden on erityisesti varmistettava, että 3 ja 4 kohdassa säädetyt vaatimukset täytetään.

7. Jäsenvaltiot voivat vahvistaa tässä artiklassa säädetyt vaatimukset tai asettaa lainkäyttöalueellaan rekisteröidyille vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajille muita vaatimuksia.

5 artikla

Ilmoitus sijoittautumisesta ja palvelujen tarjoamisesta toisessa jäsenvaltiossa

1. Vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajan, joka aikoo ensimmäistä kertaa harjoittaa liiketoimintaa yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa palvelujen tarjoamisen vapauden tai sijoittautumisvapauden perusteella, on ilmoitettava asiasta ennalta kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on kuukauden kuluessa kyseisestä ilmoituksesta annettava asia tiedoksi sen jäsenvaltion tai niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, jonka tai joiden alueella vakuutus- tai jälleenvakuutusedustaja aikoo harjoittaa liiketoimintaa palvelujen tarjoamisen vapauden tai sijoittautumisvapauden perusteella, sekä vahvistettava, että vakuutus- tai jälleenvakuutusedustaja on asianmukaisesti rekisteröity.

2. Vakuutus- tai jälleenvakuutusedustaja voi aloittaa liiketoimintansa kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona hän on kotijäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta saanut tiedon 1 kohdassa tarkoitetusta tiedonannosta.

3. Jäsenvaltion viranomaisten, jossa edustaja haluaa harjoittaa toimintaa palvelujen tarjoamisen vapauden tai sijoittautumisvapauden perusteella, on kuukauden kuluttua 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen vastaanottamisesta annettava kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille tarvittaessa tiedoksi yleiseen etuun perustuvat erityisvaatimukset, joiden mukaisesti liiketoimintaa on harjoitettava niiden alueella.

6 artikla

Toimivaltaiset viranomaiset

1. Jäsenvaltioiden on nimettävä toimivaltaiset viranomaiset, joiden tehtävänä on tämän direktiivin täytäntöönpanon varmistaminen. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava näistä viranomaisista sekä mahdollisesta tehtävien jaosta komissiolle.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen viranomaisten on oltava joko julkisia viranomaisia, kansallisen lainsäädännön mukaisia elimiä tai kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti tätä varten valtuutettujen julkisten viranomaisten hyväksymiä elimiä.

3. Kyseisillä viranomaisilla on oltava kaikki tehtäviensä hoitamiseksi tarvittavat valtuudet.

7 artikla

Seuraamukset

1. Jollei 1 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaisista seuraamuksista, joita sovelletaan henkilöihin, jotka harjoittavat vakuutus- tai jälleenvakuutusedustusta, vaikka heitä ei ole rekisteröity jäsenvaltiossa.

2. Jollei 1 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaisista seuraamuksista, joita sovelletaan vakuutusyrityksiin, jotka käyttävät sellaisten henkilöiden tarjoamia vakuutus- tai jälleenvakuutusedustuspalveluja, joita ei ole rekisteröity jäsenvaltiossa.

3. Jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaisista seuraamuksista, joita sovelletaan, jos vakuutus- tai jälleenvakuutusedustaja ei noudata tämän direktiivin mukaisesti annettuja kansallisia säännöksiä.

4. Toimivaltaisten viranomaisten on toimittava yhteistyössä ja ilmoitettava toisilleen

a) vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajista, joihin on sovellettu 3 kohdassa tarkoitettuja seuraamuksia;

b) laiminlyönneistä, väärinkäytöksistä tai puutteellisten neuvojen antamisesta, joihin vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajan on todettu syyllistyneen;

c) vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajaa kohtaan aloitetuista oikaisumenettelyistä.

5. Tämän artiklan 1-4 kohdassa tarkoitettuja tietoja vastaanottavia ja antavia henkilöitä koskee salassapitovelvollisuus neuvoston direktiivin 92/49/ETY 16 artiklan [22] ja neuvoston direktiivin 92/96/ETY 15 artiklan [23] säännöksiä vastaavalla tavalla.

[22] EYVL L 228, 11.8.1992, s. 1.

[23] EYVL L 360, 9.12.1992, s. 1.

8 artikla

Valitukset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että otetaan käyttöön järjestely, jota hyödyntäen asiakkaat ja muut asianomaiset osapuolet voivat tehdä valituksia vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajista.

9 artikla

Riitojen ratkaisu tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella

1. Jäsenvaltiot edistävät asianmukaisten ja tehokkaiden valitus- ja oikaisumenettelyjen käyttöönottoa vakuutusedustajien ja asiakkaiden välisten riitojen ratkaisemiseksi ja käyttävät tähän soveltuvin osin jo perustettuja elimiä.

2. Jäsenvaltiot edistävät näiden elinten yhteistyötä rajatylittävien riitojen ratkaisemisessa.

III LUKU: VAKUUTUSEDUSTAJIA KOSKEVAT TIEDONANTOVAATIMUKSET

10 artikla

Vakuutusedustajan antamat tiedot

1. Vakuutusedustajan on annettava asiakkaalle ennen ensimmäistä yhteydenottoa ainakin seuraavat tiedot:

a) henkilöllisyytensä ja osoitteensa;

b) antaako vakuutusedustaja asiakkaalle neuvoja lukuisten vakuutusyritysten tarjoamasta vakuutusturvasta vai ei. Jälkimmäisessä tapauksessa vakuutusedustajan on ilmoitettava asiakkaalle myös niiden vakuutusyritysten lukumäärä ja nimet, joiden kanssa vakuutusedustaja voi harjoittaa ja harjoittaa liiketoimintaa kunkin riskiluokan kattamisen osalta;

c) kaikki yli 10 prosentin osuudet, jotka vakuutusedustajalla on suoraan tai välillisesti vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen äänimäärästä ja pääomasta, sekä kaikki yli 10 prosentin osuudet, jotka vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksellä tai vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyhtiöllä on suoraan tai välillisesti vakuutusedustajan äänimäärästä ja pääomasta;

d) sopimusvelvoitteet, joiden mukaan vakuutusedustajan on toimittava yhteistyössä yhden tai useamman vakuutusyrityksen kanssa sekä näiden yritysten nimet;

e) kuka katsotaan vastuulliseksi laiminlyönneistä, väärinkäytöksistä tai puutteellisten neuvojen antamisesta, joihin vakuutusedustaja voi syyllistyä vakuutusedustustoiminnassaan;

f) edellä 8 artiklassa tarkoitettu järjestely, jonka avulla asiakkaat ja muut asianomaiset osapuolet voivat tehdä valituksia vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajista, ja tarvittaessa tiedot 9 artiklassa tarkoitetuista tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisista valitus- ja oikaisumenettelyistä;

g) rekisteri, johon edustajat on merkitty, ja keinot rekisteröinnin tarkistamiseksi.

2. Jos vakuutusedustaja ilmoittaa antavansa asiakkaalle neuvoja lukuisten vakuutusyritysten tarjoamasta vakuutusturvasta 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla, hänen on vähintään annettava neuvoja, jotka perustuvat markkinoilla saatavissa olevien vakuutussopimusten tasapuoliseen analyysiin, jonka perusteella vakuutusedustaja voi suositella asiakkaan tarpeisiin sopivaa vakuutussopimusta.

3. Ennen vakuutussopimuksen tekemistä vakuutusedustajan on vähintään selvitettävä asiakkaan vaatimukset ja tarpeet sekä annettava selvitys syistä, joihin hänen antamansa neuvot perustuvat.

4. Edellä 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja tietoja ei tarvitse antaa suurten riskien vakuutusedustajan eikä jälleenvakuutusedustajan.

11 artikla

Tiedonantoa koskevat ehdot

1. Asiakkaille 10 artiklan mukaisesti ilmoitettavat tiedot on annettava:

a) kirjallisesti paperilla tai muulla asiakkaan saatavilla ja helposti käytettävissä olevalla pysyvällä välineellä;

b) selkeästi ja täsmällisesti asiakkaan ymmärrettävissä olevassa muodossa;

c) sitoumusjäsenvaltion virallisella kielellä tai muulla sopimuspuolten sopimalla kielellä.

2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdan a alakohdassa säädetään, 10 artiklassa tarkoitetut tiedot voidaan antaa suullisesti ainoastaan kun vakuutusturvan voimassaolon välitön alkaminen on tarpeen tai asiakas haluaa sen alkavan välittömästi.

IV LUKU: LOPPUSÄÄNNÖKSET

12 artikla

Kumoaminen

Kumotaan direktiivi 77/92/ETY.

13 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2003. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

14 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

15 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

RAHOITUSSELVITYS

Ei sovelleta, koska komissio ei tarjoa rahoitusta.

10. Hallintomenot (yleisen talousarvion pääluokan III kohta A)

10.1 Vaikutus henkilöstön määrään

Lisähenkilöstöä ei tarvita.

VAIKUTUSTEN ARVIOINTILOMAKE EHDOTUKSEN VAIKUTUKSET YRITYSTOIMINTAAN JA ERITYISESTI PIENIIN JA KESKISUURIIN YRITYKSIIN (PK-YRITYKSET)

Ehdotuksen nimi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi vakuutusedustuksesta

Asiakirjan viitenumero

Ehdotus

1. Kun otetaan huomioon toissijaisuusperiaate, miksi tällä alalla tarvitaan yhteisön lainsäädäntöä ja mitkä ovat sen päätavoitteet-

Yhteisön lainsäädäntö on tarpeen, jotta vakuutus- tai jälleenvakuutus- edustustoiminnan aloittavat tai sitä harjoittavat henkilöt voisivat jatkossa hyötyä täysimääräisesti perustamissopimuksen mukaisesta sijoittautumisvapaudesta ja palvelujen tarjoamisen vapaudesta. Nykyisin kyseisten henkilöiden on noudatettava erilaisia ammatillisia vaatimuksia, jos ne haluavat toimia useammassa jäsenvaltiossa. Ehdotuksen tavoitteena on varmistaa, että vakuutusedustaja, joka täyttää ammatilliset vaatimukset rekisteröitymisvaltiossa, voi tällöin toimia sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella, eikä edustajan enää tarvitse noudattaa erikseen vastaanottavan jäsenvaltion (vastaanottavien jäsenvaltioiden) ammatillisia vaatimuksia. Näin ollen ammatillisia vaatimuksia on yhdenmukaistettava jonkin verran yhtenäismarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseksi.

Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti

- Ehdotuksen 9 ja 10 artiklassa säädetään, että vakuutusedustajien tiedonantovelvollisuutta ei sovelleta jälleenvakuutusedustajiin eikä vakuutusedustajiin, jos ne edustavat suuria riskejä kattavia vakuutuksia.

- Jäsenvaltiot voivat olla soveltamatta ehdotuksen säännöksiä henkilöihin, jotka tarjoavat vakuutustuotteita varsinaisen päätoimensa ohella. Tämän rajoituksen soveltaminen edellyttää kuitenkin tiettyjen ehtojen täyttämistä (ks. 2 artiklan 2 kohta).

- Jäsenvaltiot voivat olla soveltamatta ammatillisia pätevyysvaatimuksia sellaisten vakuutusedustuksen aloittavien tai sitä harjoittavien luonnollisten henkilöiden osalta, jotka harjoittavat päätoimenaan muuta ammattia ja joilla on jokin muu pääasiallinen toimeentulonlähde. Myös tämän rajoituksen soveltaminen edellyttää tiettyjen ehtojen täyttämistä (ks. 2 artiklan 3 kohta).

Vaikutukset yrityksiin

2. Mihin yrityksiin vaikutukset kohdistuvat-

- liike-elämän alueet: kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajat, jotka eivät kuulu edellä mainittujen poikkeusten soveltamisalaan.

- yritysten koko (pk-yritysten osuus): pääosa vakuutusedustajista voidaan lukea pk-yritysten ryhmään (alle 250 työntekijää, liikevaihto alle 40 milj. euroa tai taseen loppusumma alle 27 milj. euroa, muiden kuin pk-yritysten osakkuudet alle 25 % äänimäärästä tai osakkeista).

- ovatko yritykset keskittyneet tietyille yhteisön maantieteellisille alueille: eivät.

3. Mitä yritysten on tehtävä ehdotuksen noudattamiseksi-

- Toimivaltaisten viranomaisten on rekisteröitävä ne.

- Soveltuvuussäännöt on täytettävä.

- Edustajan huolimattomasta ammatillisesta toiminnasta aiheutuvan vahingon korvausvastuun kattamiseksi on oltava vastuuvakuutus tai muu vastaava vakuus, jollei toinen yritys tarjoa tätä (kuten tällä alalla on tapana).

- Edustajalla on oltava tietty taloudellinen kapasiteetti kuluttajien suojaamiseksi edustajan konkurssiriskiltä. Vaatimusta ei sovelleta seuraavissa tapauksissa: käytetään erillisiä tilejä ja säädetään, että asiakkaan edustajalle maksamat varat katsotaan maksetuksi suoraan vakuutusyritykselle, kun taas vakuutusyrityksen edustajalle maksamat varat katsotaan maksetuksi asiakkaalle vasta sitten, kun asiakas on todella saanut ne. Tällaisissa tapauksissa edustajille ei aiheudu kustannuksia. Taloudellista kapasiteettia koskeva vaatimus voidaan täyttää vakuutusedustajan tuloihin suhteutetulla summalla. Tällöin vältytään turhilta velvoitteilta pienten yritysten osalta.

Kyse ei ole edustajille uusista vaatimuksista. Yhteensä 14 jäsenvaltiolla on jo vakuutusedustajiin sovellettavia ammatillisia vaatimuksia koskevaa lainsäädäntöä. Kyseiset lait perustuvat pitkälti komission suositukseen 92/48/ETY, jonka pohjalta tämä direktiiviehdotus on tehty. Jäsenvaltiot ovat kuitenkin saattaneet suosituksen osaksi kansallista lainsäädäntöään monin tavoin ja vaihtelevassa laajuudessa. Yhdenmukaistaminen on tarpeen, jotta voidaan edistää sijoittautumisvapautta ja rajatylittävää toimintaa.

Vakuutusedustajia edustava Bureau International des Producteurs d'Assurance et de Réassurance (BIPAR) on todennut, että pääosalla vakuutusedustajia (mukaan lukien pk-yrityksinä pidettävät) ei olisi huomattavia vaikeuksia täyttää tällaiset ammatilliset vaatimukset.

- Tiedot vakuutusedustajan neuvojen luonteesta ja kyseisten neuvojen perustelut.

Tämä katsotaan välttämättömäksi riittävän kuluttajansuojan tason varmistamiseksi. Pääosa näistä tiedoista voidaan antaa vakiolomakkeella, eikä siis aiheuta liiallista rasitusta. Erityisesti 10 artiklan 3 kohdan säännösten soveltamisesta aiheutunee kuitenkin vähäisiä korotuksia hallintomenoihin.

4. Millaisia taloudellisia vaikutuksia ehdotuksella todennäköisesti on

- työllisyyteen: ei juuri vaikutusta

- investointeihin ja uusien yritysten syntymiseen: ei juuri vaikutusta

- yritysten kilpailukykyyn: voidaan odottaa myönteisiä vaikutuksia. Ehdotuksella lisätään vähittäisrahoitusmarkkinoiden integraatiota ja edistetään vakuutusalan yhtenäismarkkinoiden toimintaa. Sekä vakuutusedustajien että vakuutusyritysten välinen kilpailu todennäköisesti lisääntyy, millä on myönteisiä vaikutuksia tuotteiden laatuun ja hintatasoon.

5. Sisältyykö ehdotukseen toimenpiteitä pienten ja keskisuurten yritysten erityistilanteen huomioon ottamiseksi (esim. vaatimuksia lieventämällä tai muuttamalla)-

Voidaan arvioida, että noin puolet jäsenvaltioissa toimivista vakuutusedustajista välttyy vastuuvakuutuksen ottamiselta, koska sen tarjoavat yleensä vakuutusyritykset, joiden lukuun edustaja on valtuutettu toimimaan, tai jokin niistä.

Lisäksi tutkittiin mahdollisuutta jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle vakuutusedustajat, joiden toiminta jää tietyn tulo- tai liikevaihtorajan alle. Pääosa jäsenvaltioista sekä kuluttajien ja alan yritysten edustajista katsoi kuitenkin, että on parempi, ettei tällaista de minimis -sääntöä sisällytetä direktiiviin, jotta tietty kuluttajansuojan vähimmäistaso voidaan turvata koko unionissa. Tällaisen säännön puuttuminen varmistaa myös sen, että markkinaosapuolia kohdellaan tasapuolisemmin.

Osapuolten kuuleminen

6. Organisaatiot, joita asiassa on kuultu, ja niiden näkemykset pääpiirteittäin.

EU:ssa toimivien vakuutusedustajien kattojärjestö Bureau International des Producteurs d'Assurances et de Réassurance (BIPAR) kannattaa ehdotusta tässä muodossa.

Myös Euroopan vakuutuskomitea (Comité Européen des Assurances, CEA) kannattaa ehdotusta. CEA haluaa etenkin varmistaa, että ehdotuksella ei ole vaikutusta vakuutusyritysten työntekijöihin. Tämä onkin selvästi mainittu ehdotuksessa.

Association des Assureurs Coopératifs et Mutualistes Européens (ACME) ei vastusta ehdotusta. Sen mukaan direktiivi mahdollistaa asianmukaisen kuluttajansuojan koko EU:ssa.

Euroopan kuluttajaliitto (Bureau européen des unions de consommateurs, BEUC) suhtautuu ehdotukseen myönteisesti ja sen mukaan se lisäisi kuluttajansuojaa ja luottamusta alaan. BEUC haluaa kuitenkin, että ehdotusta sovelletaan vakuutusyritysten työntekijöihin. Se siis ehdottaa, että vakuutusedustajia koskevia ammatillisia vaatimuksia tiukennetaan (velvollisuus antaa "parhaita neuvoja", ilmoittaa provision määrä). Näitä ehdotuksia on kuitenkin vaikea toteuttaa: ei ole kohtuullista odottaa, että kaikki vakuutusedustajat aina antavat parhaan mahdollisen neuvon. Tällainen vaatimus johtaisi todennäköisesti loputtomiin riitojenratkaisu- menettelyihin tuomioistuimissa ja niiden ulkopuolella. Kuluttajien osalta se ei näytä tarjoavan lisäsuojaa ehdotuksen 10 artiklan säännöksiin nähden. Pääosa jäsenvaltioista ja alan edustajista hylkäsi ajatuksen provisioiden ilmoittamisesta. Lopullisen hintarakenteen täsmällinen tuntemus ei ole yleisen käytännön mukaista alalla. Provisioiden taso kuvastaa niitä tehtäviä, joita kukin vakuutusedustaja hoitaa vakuutusyrityksen puolesta (etenkin korvausvaatimusten käsittely). Niiden tason ilmoittaminen merkitsisi sitä, että lähes kaikki vakuutusedustajan ja vakuutusyrityksen välistä liikesuhdetta koskevat tiedot olisi annettava myös asiakkaalle. Kyseiset tiedot kuitenkin todennäköisesti vain kuormittaisivat vakuutuksenottajia, eivätkä parantaisi kuluttajansuojaa.