52000DC0143

KOMISSION RAPORTTI vuoden 1999 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen toteuttamisesta

SISÄLLYSLUETTELO

Tiivistelmä

0. Johdanto

1. EU:n taloudellinen tilanne

2. kasvuun ja vakauteen tähtäävä talouspolitiikka

2.1 Euroalueen talouspolitiikkayhdistelmä

2.2 Euroalueen ulkopuolisten jäsenvaltioiden talouspolitiikka

3. Vahva ja tehokas julkinen talous

3.1 Vuoden 1999 julkisen talouden tavoitteet saavutettiin kasvun hidastumisesta huolimatta

3.2 Julkisen talouden suunnitelmat vuodelle 2000 ja sen jälkeen

3.3 Julkisen talouden laatu ja kestävyys

4. Asianmukainen palkkakehitys

5. Hyödyke- (tavara- ja palvelu-)markkinoiden tehostaminen

5.1 Yhtenäismarkkinalainsäädäntö on pantava asianmukaisesti täytäntöön

5.2 Kilpailupolitiikka - nykyaikaistettu lainsäädäntö ja jonkin verran edistystä valtiontukien alalla

5.3 Yleishyödylliset palvelut - edistystä televiestinnässä ja sähköalalla

5.4 Jakelun laajempi vapauttaminen

5.5 Julkishallinto - tehokkuuden lisääminen ja epäterveen kilpailun välttäminen

5.6 Muut sääntelyuudistukset - yrityksen perustamiseen kohdistuvan sääntelyn keventäminen

5.7 Innovaatiot -teknologian suorituskykyä parantavia uudistuksia tarvitaan

6. Yhdentyneemmät ja syvemmät pääomamarkkinat

7. Tehokkaammat työmarkkinat

7.1 Yleinen kehitys

7.2 Aktiiviset työmarkkinaohjelmat ovat tuottaneet merkittäviä tuloksia

7.3 Työn verotusta alennettu monilla uudistuksilla

7.4 Etuusjärjestelmät - joissakin valtioissa hyviä tuloksia mutta yleinen kehitys vähäistä

7.5 Työn organisoinnissa ja joustavuudessa on edistytty, mutta ei riittävästi

KEHIKOT

Tiivistelmä

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajat suuntaviivat olivat ensimmäiset suuntaviivat, jotka annettiin euron käyttöönoton jälkeen. Niissä suositeltiin kolmeen pilariin perustuvaa tasapainoista strategiaa, jonka pilarit tukevat toisiaan ja joka on suotuisa kestävän kasvun, paremman elintason, työllisyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden saavuttamiseksi.

Tässä raportissa on perusteellinen kokonaisarvio niiden talouspolitiikan linjausten toteuttamisesta, joita suositeltiin vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa. Raportti on osa jatkuvaa monenvälistä jäsenvaltioiden ja unionin talouspolitiikan valvontaa perustamissopimuksen 99 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Vuoden 1999 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen toteuttamisessa saavutettujen etujen arviointi on lisäksi keskeinen panos tulevien talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen laatimisessa. Tämä raportti ja komission kevään 2000 talousennusteisiin sisältyvä taloudellisen ympäristön arviointi sekä erilaisissa koordinaatioprosesseissa laaditut viime aikaiset raportit sekä uudet talouspoliittiset kehityssuunnat ja haasteet, jotka määriteltiin komission puheenvuorossa ("Talouden ja yhteiskunnan uudistaminen Euroopassa") Lissabonin huippukokouksessa ja komission tiedonannossa "Strategiset tavoitteet vuosina 2000-2005" muodostavatkin sen perustan, jolta vuoden 2000 talouspolitiikan laajat suuntaviivat muotoillaan. Lissabonin huippukokouksen asiakirjoissa todettiin tärkeimmiksi haasteiksi siirtyminen osaamiselle perustuvaan talouteen, joka kannustaa kansalaisia osallistumaan yhteiskuntaan, samalla kun täystyöllisyys säilytetään talous- ja sosiaalipolitiikan keskeisenä tavoitteena.

Raportti perustuu EU-tason erilaisten koordinaatioprosessien valvonnassa ja tarkastelussa tehtyihin keskeisiin havaintoihin ja päätelmiin, tekee niistä yhteenvedon ja lisää integroidun arvion [1]. Raporttiin liittyy komission yksiköiden valmisteluasiakirja, jossa tarkastellaan yksityiskohtaisesti maakohtaisten suositusten toteuttamista.

[1] Raportissa luokitellaan eri koordinaatioprosesseissa laadittujen asiakirjojen ja raporttien tietoja ja havaintoja, ml. tarkistetut vakaus- ja lähentymisohjelmat, komission arviot ja neuvoston lausunnot niistä, kansalliset työllisyyttä koskevat toimintasuunnitelmat ja vuoden 1999 yhteinen työllisyyskertomus, jäsenvaltioiden kertomukset edistymisestä tavara-, palvelu- ja pääomamarkkinoilla, komission toinen kertomus "Talousuudistus: kertomus yhteisön tuote- ja pääomamarkkinoiden toiminnasta" vuonna 1999 ja Euroopan poliittisen yhteistyön puitteissa laadittu vuosikertomus rakenneuudistuksista vuonna 2000.

Raportin tärkeimmät viestit ovat seuraavat:

Taloudellisen ympäristön paraneminen

Ulkoisista tekijöistä aiheutunut taantuma, joka keskeytti vuosien 1997-98 vakaan elpymisen, kääntyi kiihtyväksi kasvuksi vuoden 1999 aikana. Elpyminen on vastikään levinnyt kaikkiin jäsenvaltioihin ja on lähes kypsässä vaiheessa niissä maissa, jotka ovat sen edelläkävijöinä. Potentiaalisen kasvuvauhdin ylittavä kestävä kasvu on mahdollista lähivuosina. Uusien työpaikkojen syntyminen on jatkunut vahvana, kun kasvusta on tullut työllistävämpää. Työttömyys onkin vähentynyt tasaisesti kahden viime vuoden aikana ja saattaa lähitulevaisuudessa lähestyä tasoa, jollaista ei ole nähty sitten 1990-luvun alun. Inflaatio onnistuttiin pitämään hitaana koko vuoden 1999 ajan. Vaikka inflaationäkymät ovat edelleen suotuisat, ne ovat hieman aiempaa heikommat öljyn hinnan nousun ja euron heikentymisen yhteisvaikutuksen vuoksi.

Vahva talouspolitiikka

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa painotettiin sellaisen talouspolitiikan tarvetta, joka kannustaa kasvua ja työllisyyttä, ja yhdessä rakenneuudistusten jatkumisen kanssa tekee siitä kestävää eli inflaatiota kiihdyttämätöntä. Kasvunäkymien paraneminen, työttömyyden aleneminen ja hidas inflaatio onkin yhdistelmä, joka antaa suotuisan kuvan euroalueen talouspolitiikasta. Tarkoituksenmukainen talouspolitiikka lievensi taantuman syvyyttä ja kestoa ja vaikutti osaltaan tämän hetkiseen nousuun. Hitaan ja hidastuvan inflaation oloissa rahapolitiikan harkittu keventäminen tuki riittävästi kotimaista kysyntää ja talouden toimeliaisuutta. Samaan aikaan jäsenvaltioiden hallitukset ylläpitivät tiukkaa finanssipolitiikkaa - ja joissakin tapauksissa tiukensivat sitä - talouden taantumasta huolimatta. Palkankorotukset säilyivät maltillisina. Vaikka EKP on äskettäisillä päätöksillään nostanut keskeisiä korkojaan, vallitsevat rahataloudelliset olot tukevat kasvua. Ehkäisevät toimet, joilla torjutaan inflaatiopaineiden kasaantumista vahvistuvassa euroalueen taloudessa, lisäävät mahdollisuuksia saavuttaa pitkäaikainen kestävä elpyminen inflaatiota kiihdyttämättä. Kun tavoitteena on saattaa talous kestävälle nopean kasvun ja hyvän työllisyyden uralle ja samalla säilyttää hintavakaus, edessä olevana tehtävänä on ylläpitää tiukkaa budjettikuria, kannustaa työmarkkinaosapuolia jatkamaan maltillista linjaa työehtosopimuksissa ja toteuttaa tarpeelliset rakenneuudistukset.

Edistystä julkisen talouden tehostamisessa; kestävyyteen kiinnitetään vihdoin huomiota

Julkisen talouden laatu ja kestävyys on kysymys, joka on nousemassa yhä tärkeämmäksi nyt, kun julkisen talouden rahoitusasema on vähitellen saatu vahvemmaksi. Julkisen talouden koostumus, verotuksen luomat vääristymät ja pitkän aikavälin kestävyys ovat kysymyksiä, joihin on kiinnitettävä huomiota.

* Useimmissa jäsenvaltioissa on käynnistetty verojärjestelmän uudistaminen. Joissakin jäsenvaltioissa on alennettu työn verotusta, joissakin verorasitusta on siirretty energia- ja ympäristöverotukseen ja joissakin on verouudistusten avulla lisätty riskipääomasijoitusten houkuttelevuutta. Arvonlisäverotuksen osalta tehtiin vuonna 1999 sopimus mahdollisuudesta alentaa työvoimavaltaisten palveluiden arvonlisäveroa. Muutokset eivät kuitenkaan monissa tapauksissa ole riittävän suuria tai vaikuttavia. Koska kokonaisverorasitus ja erityisesti työhön kohdistuva verorasitus on edelleen korkea monissa jäsenvaltioissa, niissä tarvitaan perusteellisempia toimenpiteitä unohtamatta kuitenkaan julkisen talouden vakauttamisen tarvetta. Vaikka joillakin alueilla, erityisesti tiettyjen liikkuvien pääomatuloluokkien verotuksen osalta, tarvitaan koordinaatiota, sitä ei yleisesti ottaen näytä olevan tulossa.

* Eläkejärjestelmiä on uudistettava huomattavasti useimmissa jäsenvaltioissa, jotta ne saadaan kestävälle pohjalle pitkällä aikavälillä. Järjestelmien uudistaminen on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, mutta lisätoimia tarvitaan, jotta järjestelmät kestävät väestön vanhenemisen. Se, että ongelma tiedostetaan nyt paremmin, on varmasti jo iso edistysaskel. Useissa jäsenvaltioissa suunnitellaan uudistuksia, mutta niiden täytäntöönpano lykkääntyy usein.

Hyödykemarkkinat ovat hyvin integroituneet, mutta parantamisen varaa on

Viime vuosikymmenen aikana toteutettujen rakenneuudistusten tuloksena Euroopan unionin hyödykemarkkinat ovat nyt suhteellisen hyvin integroituneet ja kilpailu markkinoilla on lisääntynyt. Hintahajonta EU:ssa on kuitenkin suuri, erityisesti Yhdysvaltoihin verrattuna, ja hintojen lähentyminen on hidastunut verrattuna 1990-luvun alkuun. Sen vuoksi parantamisen varaa on, erityisesti tietyillä palvelualoilla, rakentamisessa ja julkisissa hankinnoissa.

* Yhtenäismarkkinalainsäädännön täytäntöönpanoaste parani viime vuoden aikana. Jotkut jäsenvaltiot ovat kuitenkin huomattavasti jäljessä, ja edistys on ollut hidasta joillakin alueilla (eläinlääkärintarkastukset ja liikenne). Edistystä on tapahtunut myös julkisten hankintojen osalta, joskin eräiden indikaattoreiden perusteella ongelmia on vielä jäljellä. Tällaisia indikaattoreita ovat mm. direktiivit, joita ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, perusteltujen lausuntojen lukumäärä ja virallisessa lehdessä julkaistujen tarjouspyyntöjen vähäinen määrä.

* Kansallista kilpailupolitiikkaa on kiristetty ja se on saatettu yhteisön lainsäädännön mukaiseksi useissa jäsenvaltioissa. Useimmissa jäsenvaltioissa kansalliset kilpailuviranomaiset voidaan nyt valtuuttaa panemaan täytäntöön perustamissopimuksen 81 ja 82 artikla, jotka koskevat yritysten välisiä sopimuksia ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä. Useissa muissa maissa on tapahtunut edistystä tähän suuntaan. Päähuomion pitäisi nyt siirtyä läpinäkyvyyden lisäämiseen ja valvonnan ja täytäntöönpanon parantamiseen.

* Valtiontuet ovat vähentyneet viime vuosina ja niistä on tullut enemmän yleisluonteisia ja vähemmän erityisiä. Yleisesti ottaen valtiontukien taso on kuitenkin edelleen liian korkea. Sitä tulisi alentaa.

* Sääntelyn puitteet ovat parantuneet useilla toimialoilla, mikä on johtanut kilpailun tiivistymiseen ja parempaan hinta/laatu -suhteeseen, josta televiestintäala on ehkä kaikkein selvin esimerkki (mutta tälläkin toimialalla on edelleen ongelmia, koska vakiintuneilla teleoperaattorilla on usein määräävä markkina-asema ja sääntelyelimillä ei ole tarpeeksi valtaa tai niiden toiminta ei ole tarpeeksi läpinäkyvää). Edistymistä voidaan nopeuttaa eräillä toimialoilla, erityisesti rautatie-, vesi- ja postipalveluiden sektoreilla, joilla edistyminen on ollut hidasta, sekä kaasu- ja sähkösektorilla.

* Jakelusektorin toiminnan tehostaminen on olennaisen tärkeää hyvin toimivien hyödykemarkkinoiden kannalta, sillä se johtaa kuluttajille tarjottavan tuotevalikoiman laajentumiseen ja hintojen alenemiseen. Maankäyttösuunnitelmat, aukioloaikoja ja suuria vähittäisliikkeitä koskevat rajoitukset rajoittavat edelleen tämän sektorin kilpailua. Joissakin jäsenvaltioissa näihin asioihin on jo puututtu, mutta useammat voisivat hyötyä vapauttamisen jatkamisesta tällä alueella.

* Monet jäsenvaltiot ovat käynnistäneet ohjelmia ja toimenpiteitä parantaakseen liiketoiminnan sääntely-ympäristöä (yrityksen perustamisen esteet kuten monimutkaiset hallinnolliset menettelyt, riittämättömät rahoitusmahdollisuudet ja rajoitettu tiedonsaanti) ja ovat keventäneet pk-yritysten verorasitusta. Sääntelyjärjestelmä ei kuitenkaan vielä ole yritysystävällinen useissa jäsenvaltioissa ja sen uudistamista on jatkettava.

Innovaatiot - tärkeä dynamiikan lähde

Yleisesti ottaen Euroopan unionin innovatiivinen kapasiteetti ei ole yhtä hyvä kuin Yhdysvaltain. Kaikissa jäsenvaltioissa harjoitetaan t&k-toimintaa ja innovaatioita edistävää politiikkaa. Siitä huolimatta jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja, ja EU:n ponnisteluiden ongelmana on hajanaisuus ja lokeroituminen.

* Tämä viittaa siihen, että EU:n on lisättävä ja parannettava t&k-ponnistelujaan ja lisättävä tietotekniikka- ja viestintäteollisuuden tuotantoa ja leviämistä.

* Paremmasta yleissivistävästä ja ammatillisesta koulutuksesta olisi hyötyä useimmille jäsenvaltioille ja sen avulla ne voisivat hyödyntää tietoyhteiskunnan antamat mahdollisuudet luoda uusia työpaikkoja, mitä haittaavat edelleen ammattitaidolliset puutteet. T&k- ja innovaatiotoiminnalle myönnetty runsaampi rahoitustuki, viestintä- ja televiestintäalojen tarkoituksenmukaiset sääntelypuitteet ja kilpailun lisääminen näillä markkinoilla ovat toimia, joista saataisiin lisäetuja.

* Eräissä jäsenvaltioissa on ryhdytty kannustamaan innovatiivista toimintaa vahvistamalla tutkimuskeskusten ja yritysten välisiä yhteyksiä, mutta yhteisöstä puutuu edelleen tieteellistä ja teknologista toimintaa parantava todellinen "eurooppalainen tutkimusalue", jolla samalla saataisiin täysi hyöty jäsenvaltioiden suuresta potentiaalista.

* Yritysystävällisempi patenttijärjestelmä elvyttäisi t&k- ja innovaatiotoimintaa. Euroopan patenttijärjestelmän uusiminen olisi hyödyksi.

Pääomamarkkinat eivät ole vielä täysin yhdentyneet, mutta euro edesauttaa yhdentymistä

Euron käyttöönotolla on ollut merkittävä vaikutus Euroopan rahoitusmarkkinoihin, sillä se on osaltaan edistänyt syvien, laajojen ja likvidien markkinoiden syntymistä. Täysin yhdentyneiden markkinoiden syntymiselle on kuitenkin vielä esteitä.

* Eräissä jäsenvaltioissa on poistettu osa yhteisösijoittajien sijoituksia koskevista määrällisistä rajoitteista, mikä on edesauttanut rahoitusmarkkinoiden syvenemistä. Komissio on antanut tiedonannon rahastoivista eläkejärjestelmistä ja valmistelee direktiiviluonnosta eläkerahastojen toiminnan vakauden valvonnasta.

* Eräiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä on tehty ero ammattimaisten sijoittajien ja piensijoittajien välillä. Tätä eroa on sovellettava laajemmin ja yhdenmukaisemmin. Komissio valmistelee tiedonantoa tästä aiheesta.

* Kaikissa jäsenvaltioissa on käsitelty riskipääomaa koskevia kysymyksiä, joskin vaihtelevissa määrin. Riskipääoman saatavuus ja kohdentuminen eivät kuitenkaan ole toteutuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Komissio onkin antanut tiedonannon, jossa esitetään konkreettisia ehdotuksia riskipääomaa koskevan toimintasuunnitelman toteuttamisen nopeuttamiseksi.

Aktiivisessa työmarkkinapolitiikassa on edistytty huomattavasti, mutta työmarkkinauudistusten edistyminen on ollut vaatimatonta

Vaikka työllisyys on kohentunut tasaisesti viime vuosina, EU:n työttömyys on edelleen liian korkea ja työhön osallistumisaste on keskimäärin alhainen. Kuten vuoden 1999 Euroopan työllisyyttä ja kasvua koskevassa yhteisessä kertomuksessa esitettiin, nyt ollaan selvästi siirtymässä ehkäisevään lähestymistapaan nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden torjunnassa työllisyyspoliittisten suuntaviivojen mukaisesti. Toiset jäsenvaltiot ovat kuitenkin edistyneet tässä pitemmälle kuin toiset. Vaikka joihinkin uudistuksiin on ryhdytty, työmarkkinoiden toimintaa kohentavan politiikan edistyminen on ollut vaatimatonta, erityisesti verrattuna hyödyke- ja pääomamarkkinoiden uudistuksiin.

* Useat jäsenvaltiot ovat edistyneet merkittävästi aktiivisiin työmarkkinaohjelmiin perustuvan ehkäisevän lähestymistavan toimeenpanossa nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseksi. Jotkut jäsenvaltiot ovat myös ryhtyneet merkittäviin toimiin liittääkseen aktiiviseen politiikkaan työttömyysetuuksien keston ja kelpoisuusehtojen arvioinnin. Toisilla on vielä paljon tehtävää saavuttaakseen työllisyyspolitiikan suuntaviivoissa asetetut määrälliset tavoitteet koskien ennalta ehkäisevien toimien toteuttamista keskipitkällä aikavälillä. Kaikkien jäsenvaltioiden kannalta on tärkeää varmistaa näiden toimenpiteiden tehokkuus kohdistamalla ne erityisesti niihin väestönosiin, joilla on eniten vaikeuksia integroitua työmarkkinoille.

* Useimmissa jäsenvaltioissa on toteutettu tai tullaan toteuttamaan uudistuksia, joilla alennetaan tuloveroja ja työvoimasta maksettavia sosiaaliturvamaksuja, ja alennukset kohdistetaan usein alempiin palkkaluokkiin. Näitä uudistuksia on toteutettu 1990-luvun puolivälistä ja ne ovat johtaneet työhön kohdistuvan välittömän verorasituksen vähäiseen kevenemiseen. Välittömän verotuksen keventäminen on pääosin rahoitettu siirtämällä verorasitusta välillisiin veroihin kuten arvonlisäverotukseen tai energia- ja ympäristöverotukseen. Muutokset ovat tervetulleita ja niitä on jatkettava.

* Joissakin maissa on ryhdytty järjestelmällisesti tarkastelemaan etuusjärjestelmiä ja ryhdytty merkittäviin etuusjärjestelmien uudistuksiin, erityisesti kelpoisuusehtojen osalta. Näitä jäsenvaltioita lukuun ottamatta - joissa uudistusponnistelut ovat kantaneet hedelmää myötävaikuttamalla rakenteellisen työttömyyden merkittävään alenemiseen - etuusjärjestelmien uudistaminen on toistaiseksi ollut erittäin vaatimatonta ja hajanaista. Tällä alueella tarvitaankin lisätoimia.

* Jonkin verran edistystä on tapahtunut työn organisoinnin nykyaikaistamisessa. Eräissä jäsenvaltioissa on ryhdytty toimenpiteisiin osa-aikatyön helpottamiseksi. Joissakin jäsenvaltioissa on tapahtunut vähäistä edistystä joustavan ja vuotuisen työajan osalta. Näissä edistyminen on tärkeää myös sukupuolten tasa-arvon edistämisen kannalta. Eräät jäsenvaltiot ovat lisäksi pyrkineet edistämään naisten osallistumista työmarkkinoille, esimerkiksi parantamalla lastenhoitojärjestelyjä, mutta tällä saralla on vielä tehtävää. Hyvin vähän on tehty työelämän jäykkyyksiä koskevien ongelmien poistamiseksi, jotka vaikuttavat ehkäisevästi uusien vakinaisten työntekijöiden palkkaamiseen. Se, että työvoimakustannukset eivät mukaudu huomattaviin alueellisiin tuottavuuseroihin tietyissä jäsenvaltioissa, osoittaa yleistä jouston puutetta työmarkkinoilla. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta työmarkkinaosapuolet eivät ole olleet tarpeeksi aktiivisia työn organisoinnin nykyaikaistamisessa.

Päätelmä

Yleisesti ottaen vuoden 1999 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen toteuttaminen on ollut rohkaisevaa. Käytännöllisesti katsoen kaikki jäsenvaltiot saavuttivat julkiselle taloudelle asettamansa tavoitteet tai ylittivät ne vuonna 1999, ja julkisen talouden rahoitusasema näyttää vahvistuvan entisestään lähivuosina. Julkisen talouden laatu ja kestävyys, erityisesti vero- ja eläkejärjestelmien uudistaminen, ovat vihdoin nousseet etusijalle yhä keskeisimpinä talouspoliittisina kysymyksinä. Hyödykemarkkinoiden rakenneuudistusten osalta edistyminen on ollut näkyvintä yhtenäismarkkinoita koskevan lainsäädännön täytäntöönpanon ja televiestintä- ja sähkömarkkinoiden vapauttamisen osalta. Jonkin verran - joskaan ei riittävästi - on myös edistytty valtiontukien vähentämisessä. Verouudistuksen ohella osa-aikatyön helpottaminen ja ennalta ehkäisevien toimien toteuttaminen nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden torjumiksi ovat olleet huomattavimpia alueita, joilla on tapahtunut edistystä työmarkkinoilla. Sen sijaan julkisia hankintoja koskevien sääntöjen täytäntöönpano ja sen valvonta, rautatie-, vesi-, kaasu- ja postisektoreiden vapauttaminen, vähittäiskauppojen sääntelyn vapauttaminen, t&k-toiminnan ja innovaation edistäminen ja riskipääomamarkkinoiden kehittäminen, etuusjärjestelmien uudistaminen ja työn organisoinnin nykyaikaistaminen ovat edistyneet vain vähän. Täytäntöönpanon aste vaihtelee eri jäsenvaltioissa.Yleisesti ottaen näyttää siltä, että parhaat taloudelliset tulokset on saavutettu niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat noudattaneet kokonaisvaltaista, talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen mukaista strategiaa.

0. Johdanto

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajat suuntaviivat olivat ensimmäiset suuntaviivat, jotka annettiin euron käyttöönoton jälkeen. Niissä määriteltiin kokonaisvaltainen strategia, jonka tavoitteena oli vahva, kestävä kasvu ja työllisyys. Strategian talouspoliittiset suositukset voidaan jakaa kolmen pääotsikon alle: terve talouspolitiikka, työmarkkinoiden toimintaa parantavat toimet ja taloudelliset toimet, joilla tehostetaan ja joustavoitetaan tavara-, palvelu- ja pääomamarkkinoita. Vuoden 1999 talouspolitiikan laajat suuntaviivat olivat ensimmäiset, joissa kaikkiin jäsenvaltioihin sovellettavia yleisiä suuntaviivoja täydennettiin maakohtaisilla suuntaviivoilla, joissa yksilöitiin jäsenvaltioiden talouspolitiikan painopistealueet kunkin maan erityispiirteet huomioon ottaen.

Talouspoliittisen strategian onnistuminen edellyttää, että sen varsinainen toimeenpano varmistetaan riittävällä ja säännöllisellä valvonnalla. Tällä raportilla on kaksitahoinen tarkoitus. Ensinnäkin sen tavoitteena on selvittää, kuinka sitoutuneita jäsenvaltiot ovat yhteiseen talouspoliittiseen strategiaan. Toiseksi raportissa esitetään tarpeellinen informaatio ja analyysi seuraavien suuntaviivojen laatimiseksi ja hyväksymiseksi. Tämä raportti ja komission kevään 2000 talousennusteisiin sisältyvä taloudellisen ympäristön arviointi sekä erilaisissa koordinaatioprosesseissa laaditut viime aikaiset raportit sekä uudet talouspoliittiset kehityssuunnat ja haasteet, jotka määriteltiin komission puheenvuorossa ("Talouden ja yhteiskunnan uudistaminen Euroopassa") Lissabonin huippukokouksessa ja komission tiedonannossa "Strategiset tavoitteet vuosina 2000-2005" muodostavatkin sen perustan, jolta vuoden 2000 talouspolitiikan laajat suuntaviivat muotoillaan. Lissabonin huippukokouksen asiakirjoissa todettiin tärkeimmäksi haasteeksi siirtyminen tietoon perustuvaan talouteen, joka kannustaa kansalaisia osallistumaan yhteiskuntaan, samalla kun talous- ja sosiaalipolitiikan päätavoitteena on täystyöllisyys.

Tähän arvioon on koottu näiden erilaisten prosessien keskeiset havainnot ja päätelmät sekä niiden integroitu arvio. Huomattakoon, että tätä raporttia on pidettävä väliarviona ja osana jatkuvaa valvontaprosessia.

Raportin rakenne perustuu suurelta osin vuoden 1999 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen päälinjoihin. Kappaleessa 1 on tiivis katsaus EU:n taloudelliseen tilanteeseen. Kappaleessa 2 tarkastellaan talouspolitiikkayhdistelmää. Kappaleessa 3 tarkastellaan julkisen talouden rahoitusaseman vahvistumisen ja julkisen talouden tehostumisen etenemistä, ja kappaleessa 4 arvioidaan palkkakehitystä. Kappaleissa 5-7 esitetään lopuksi hyödyke-, pääoma- ja työmarkkinoiden rakenneuudistusten etenemisestä laaditun arvioinnin päätulokset.

1. EU:n taloudellinen tilanne

* Lievä ja väliaikainen kasvun hidastuminen väistyi vankan elpymisen tieltä

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajat suuntaviivat annettiin tilanteessa, jossa talouskasvu oli hidastunut huomattavasti vuosien 1997-98 rahoituskriisien seurauksena. Kokonaistuotannon vuotuinen kasvu EU:ssa hidastui ja oli ainoastaan 1½ prosenttia vuoden 1999 alkupuolella, kun se oli ollut noin 3 prosenttia vuoden 1998 alkupuolella. Vienti hidastui huomattavasti ja heikko ulkoinen kysyntä yhdessä synkentyneiden kasvunäkymien kanssa johtivat varastojen merkittävään sopeuttamiseen. Laiteinvestoinnit hidastuivat myös, mutta vähemmän kuin alunperin pelättiin. Vuoden 1999 alkukesästä lähtien talouden toimeliaisuus unionissa on jatkuvasti vahvistunut laajalta pohjalta. Tuotannon kasvu nopeutui merkittävästi vuoden jälkipuoliskolla. Niinpä kokonaistuotannon arvioidaan kasvaneen 2,2 prosenttia vuonna 1999 (ks. kuvio 1 ja taulukko 1).

Talouskasvun veturina toimi kotimainen kysyntä vuonna 1999. Se osoittautui odotettua vahvemmaksi. Yksityinen kulutus säilyi vahvana, mikä johtui vahvan työllisyyskasvun ja vakaan luotonkasvun yhteisvaikutuksesta, jota edesauttoivat alhaiset korot, hidas inflaatio ja vahva pörssikehitys. Työmarkkinoilla meneillään olevat parannukset yhdessä tasaisesti kasvavien henkeä kohti laskettujen reaalitulojen kanssa vahvistivat kuluttajien luottamuksen historiallisen korkealle. Investointitoiminta oli yllättävän kestävää, mikä osittain ilmentää hyvää kannattavuutta. Paranevat kysyntänäkymät ja yritysten luottamuksen vahvistuminen antoivat yhä enemmän tukea investoinneille. Kun kasvumarkkinoiden kriisin vaikutukset heikkenivät ja Yhdysvaltain talous jatkoi reipasta kasvuaan, vienti kääntyi voimakkaaseen kasvuun vuoden loppupuolella. Niinpä viennin kasvu hidastui jonkin verran vähemmän koko vuoden 1999 osalta kuin viime vuoden kevään ennusteissa arvioitiin.

Jäsenvaltioiden talouden kasvuvauhdit jatkuivat erilaisina vuonna 1999. Eroissa näkyy erityisesti kolmen tekijän vaikutus: talouksien erilainen altistuminen kriisiin joutuneiden kasvumarkkinoiden vaikutuksille, EMUn kolmannen vaiheen alkamista edeltäneen politiikkasopeutumisen viivästyneet vaikutukset ja potentiaalisen kasvuvauhdin erot. Kasvu säilyi hyvin reippaana Irlannissa ja myös Luxemburgissa, jatkui voimakkaana Espanjassa, Alankomaissa, Portugalissa ja Suomessa ja oli vahvaa Ruotsissa. Talouden toimeliaisuus oli vielä verkkaista Saksassa ja Italiassa, mutta lisääntyi selvästi vuoden 1999 aikana.

Lyhyellä aikaväliä elpymisen odotetaan vahvistuvan entisestään. Ulkoinen kysyntä hyötyy edelleen vahvistumassa olevasta maailmanlaajuisesta noususuhdanteesta ja euron heikentymisen aiheuttamasta kilpailukyvyn paranemisesta. Vahvan kasvun odotetaan jatkossakin perustuvan kotimaiselle kysynnälle. Yksityistä kulutusta tukevat kuluttajien hyvä luottamus ja työmarkkinoiden jatkuvat parannukset yhdessä henkeä kohden laskettujen reaalitulojen tasaisen kasvun kanssa. Paranevat kysyntänäkymät, yritysten vahvistuva luottamus ja hyvä kannattavuus ovat hyviä enteitä investointitoiminnan kannalta. Lisäksi jäsenvaltioiden välisiä kasvueroja pienentää myös se, että kasvumarkkinoiden kriisien epätasainen vaikutus laantuu ja EMUn kolmannen vaiheen alkamista edeltäneen talouspolitiikkayhdistelmän sopeutumisesta aiheutuneet viivästyneet vaikutukset lakkaavat.

* Työllisyyspolitiikkaa alkaa vaikuttaa ja työttömyys vähenee

EU:n työllisyyskehitys on ollut yhä rohkaisevampaa viime vuosina, kun kasvu on muuttunut työllistävämmäksi. Vaikka kokonaistuotannon kasvu hidastui tilapäisesti hieman yli 2 prosenttiin, työllisyys näyttää kuitenkin parantuneen noin 1¼ prosenttia. Tämä viittaa siihen, että työnantajat pitivät kasvun hidastumista väliaikaisena. Puhtaasti suhdanteesta johtuvan vaikutuksen lisäksi se ilmentää niitä vaikutuksia, jotka ovat syntyneet useita vuosia jatkuneesta maltillisesta palkkapolitiikasta ja rakenneuudistuksista, joilla on pyritty parantamaan työllistettävyyttä ja sopeutumiskykyä ja vahvistamaan työvoiman tarjontaa. Tämä on hyvä merkki tulevaisuuden kannalta, jolloin kasvun vahvistuminen ja siirtyminen edelleen työvoimavaltaisemmille palvelusektoreille edistää työpaikkojen syntymistä. Parantunut työllisyystilanne näkyy yhä selvemmin työttömyyden vähenemisenä. Työttömyys oli historiallisen korkealla vuonna 1997 useissa jäsenvaltioissa, mutta on alentunut vähitellen ja oli 9,2 prosenttia vuonna 1999 koko EU:ssa (ks. kuvio 2).

Työllisyys parani erityisen reippaasti Irlannin ja Luxemburgin nopeasti kasvavissa talouksissa, mutta paraneminen oli edelleen vaimeata Saksassa ja Italiassa vuonna 1999. Myös Suomessa ja Espanjassa syntyi paljon uusia työpaikkoja. Espanjassa työttömyyden väheneminen jatkui nopeana, kun taas Luxemburgissa työttömyysluvut olivat jälleen EU:n pienimmät.

* Ei inflaatiopaineita

Vuonna 1999 hintakehitys oli edelleen vakaata EU:n taloudessa. Inflaatio (mitattuna yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä eli YKHIllä) oli hitaimmillaan vuoden 1999 alussa, jolloin inflaatiovauhti oli 1 prosenttia. Tammikuussa 2000 se oli kivunnut 1,8 prosenttiin, mikä johtui energian ja raaka-aineiden, erityisesti raakaöljyn, hintojen äkillisestä muutoksesta ja euron heikentymisestä. Energian osuus lisäsi suoraan 0,9 prosenttiyksikköä tammikuun inflaatiolukua. Kotimaiset kysyntä- ja tarjontaolosuhteet ovat toisaalta olleet suotuisat pohjainflaation hidastamisen kannalta EU:n taloudessa. Palkankorotukset säilyivät maltillisina ja kilpailun lisääntyminen eräillä yleishyödyllisten palveluiden markkinoilla (erityisesti televiestinnässä ja sähkömarkkinoilla) vaikutti hintoja alentavasti. Niinpä ydininflaatio (josta on poistettu energian hinnan ja elintarvikkeiden vaikutus) hidastui ennätyksellisen alhaiseksi - noin 1 prosenttiin - vuonna 1999 (ks. kuvio 3 ja taulukko 2).

Toinen vuodelle 1999 tyypillinen piirre oli inflaatioerojen kasvaminen eri jäsenvaltioiden välillä. Vuoden 1999 alussa inflaatio hidastui nopeasti hyvin alhaiselle tasolle useissa maissa (Saksa, Ranska, Itävalta) ja kiihtyi toisissa (Espanja, Irlanti, Alankomaat, Portugali). Inflaatiovauhtien hajonta on sittemmin vähitellen pienentynyt. Inflaatioerot ilmensivät pääasiassa rakenteellisia eroja ja lyhyen aikavälin suhdanne-eroja euroalueella. Sellaisissa maissa kuin Espanja ja Irlanti hintojen nousu viittasi ylikuumenemisen vaaroihin ja edellytti kysynnän hillitsemistä mukauttamalla talouspolitiikkaa.

Tulevan kehityksen osalta voidaan todeta, että öljyn hinnan nousun jatkuminen ja euron ulkoisen arvon heikentyminen viime kuukausina ovat muuttaneet inflaationäkymiä epävarmemmiksi ja vähemmän suotuisiksi. Sellaista mahdollisuutta ei voida jättää pois laskuista, että YKHI-inflaatio kiihtyisi hieman yli 2 prosenttiin tilapäisesti euroalueella vuoden 2000 alussa. Tuleva kehitys riippuu merkittävässä määrin siitä, kuinka paljon euron heikentyminen välittyy tuonti- ja kuluttajahintoihin, ja tulevasta palkkakehityksestä.

2. kasvuun ja vakauteen tähtäävä talouspolitiikka

2.1 Euroalueen talouspolitiikkayhdistelmä

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa suositeltiin talouspolitiikkayhdistelmää, joka olisi suotuisa kasvun, työllisyyden ja vakauden kannalta ja jonka tulisi koostua rahapolitiikasta, jonka tavoitteena on hintavakauden säilyttäminen perustamissopimuksen mukaan, kestävistä ponnisteluista tasapainoisen tai ylijäämäisen julkisen talouden rahoitusaseman saavuttamiseksi keskipitkällä aikavälillä, hintavakauden ja työpaikkojen luomisen kannalta sopivasta palkkakehityksestä ja sitoutumisesta talousuudistuksiin.

Vuosi 1999, jolloin euro otettiin onnistuneesti käyttöön, oli ensimmäinen vuosi, jolloin makrotalouden hoito voitiin käytännössä panna koetukselle yhteisen rahan alueella. Koetuksen tulos oli myönteinen.

Euroalueen rahataloudelliset olot olivat yleisesti ottaen kasvua tukevat vuonna 1999, kun otetaan huomioon talouskasvun hidastuminen ja hintavakauden säilyminen. Koska inflaatioriskit näyttivät vähäisiltä, EKP alensi keskeistä ohjauskorkoaan 50 pistettä 2,5 prosenttiin huhtikuussa ja säilytti korot muuttumattomina marraskuuhun saakka. EKP:n toimenpidettä seurasi rahamarkkinakorkojen lasku, johon liittyi euron nimellisen efektiivisen valuuttakurssin huomattava heikentyminen. Tätä rahataloudellista kevenemistä heikensi jossain määrin euroalueen obligaatiotuottojen huomattava nousu, jota siivitti Yhdysvaltain kehitys (ks. kuvio 4 ja 5), vaikka sisäisiä inflaatiopaineita ei ollutkaan.

Euroalueen kasvunäkymien parantumisen, kapasiteetin käyttöasteen kohenemisen ja työmarkkinoiden kiristymisen myötä EKP arvioi inflaatiouhan kasvaneen, palautti ohjauskoron huhtikuista koron alentamista edeltäneelle tasolle ja nosti korkoa edelleen 25 pistettä helmikuun alussa.

Rahapolitiikan harjoittamista edesauttoi jäsenvaltioiden hallitusten päättäväisyys saavuttaa vuoden 1999 julkisen talouden tavoitteet huolimatta keskimäärin hitaammasta kasvusta kuin suunnitelmien laatimisen aikoihin odotettiin. Itse asiassa lähes kaikki euroalueen jäsenvaltiot saavuttivat nämä tavoitteet tai jopa ylittivät ne. Tähän myönteiseen tulokseen vaikuttivat useat tekijät, ml. velanhoitokustannusten alenemisen jatkuminen (ks. kappale 3). Sen tuloksena julkisen talouden nettoluotonotto koko euroalueella laski noin 1¼ prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 1999. Myös suhdannekorjattu rahoitusasema parani merkittävästi eli ¾ prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen euroalueella viime vuonna. Suhdannekorjattu perusjäämä parani hiukan eli ¼ prosenttiyksikköä ja oli lähes 3½ prosenttia suhteessa BKT:hen. Vuoden 1999 tulokset tarkoittavat myös sitä, että ennakoitua useammat jäsenvaltiot saivat rahoitusasemansa rakenteellisesti kestävälle pohjalle vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisesti.

Euroalueen palkkakehitys jatkui hintavakauden kannalta sopivana vuonna 1999. Keskimäärin palkkasopimukset säilyivät maltillisina, minkä johdosta nimelliset työvoimakustannukset työntekijää kohden nousivat noin 2¼ prosenttia. Tuottavuuden kasvu huomioon ottaen tämä merkitsee yksikkötyökustannusten noin 1¼ prosentin nousua, mikä ei aiheuttanut inflaatiopaineita. Lisäksi reaalipalkat kehittyivät lähes samassa tahdissa työn tuottavuuden kanssa ylläpitäen investointien tuottoastetta tasolla, joka on suotuisa investointien, kasvun ja työpaikkojen luomisen kannalta kysynnän vahvistumisen jatkuessa (ks. myös kappale 4).

Yhteenvetona voidaan todeta, että järkevästi harjoitettu rahapolitiikka, vakaana säilynyt finanssipolitiikka ja asianmukainen palkkakehitys johtivat sopivasti mitoitettuun talouspolitiikkayhdistelmään vallitsevan taloudellisen tilanteen kannalta. Euroalueen talous on selvinnyt makrotalouden ohjaamisen ensimmäisestä koetuksesta. Lisäksi jatkuvat toimet talouden elinvoimaisuuden ja reagointiherkkyyden parantamiseksi EU:n laajuisella rakenneuudistusprosessilla ovat vahvistaneet talouden toimijoiden luottamusta ja siten tukeneet toimeliaisuutta (ks. kappaleet 5-7).

2.2 Euroalueen ulkopuolisten jäsenvaltioiden talouspolitiikka

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa todettiin, että euroalueen ulkopuolella olevilla jäsenvaltioilla on kansallinen vastuu raha- ja valuuttakurssipolitiikasta, ja suositeltiin, että ne säilyttävät vakauteen tähtäävän talouspolitiikan. Niiden kahden jäsenvaltion, jotka osallistuvat ERM II-mekanismiin, täytyy keskittyä terveen raha- ja finanssipolitiikan säilyttämiseen, jotta ne voivat täyttää valuuttakurssisitoumuksensa. Niiden kahden jäsenvaltion osalta, joilla on suora inflaatiotavoite, on tärkeää harjoittaa sellaista raha- ja finanssipolitiikkaa, joka on sopusoinnussa tavoitteen saavuttamisen kanssa, jolloin luodaan valuuttakurssivakauden edellyttämät olosuhteet.

Tanska on suhteellisen pitkällä suhdannekierrossa ja joitakin inflaatiopaineita on ilmaantunut, koska työmarkkinaolosuhteet ovat kiristyneet. Tanskan keskuspankki on sitoutunut pitämään Tanskan kruunun ERM II:n kapeassa vaihteluvälissä, ja valuuttakurssi on säilynyt hyvin vakaana hieman keskuskurssin yläpuolella mekanismin käynnistämisen jälkeen keskuspankki seuratessa tiiviisti eurokorkoja (ks. kuvio 6). Maassa toteutettiin vuonna 1999 finanssipoliittisia toimenpiteitä kotimaisen kysynnän hillitsemiseksi vuoden 1998 ns. helluntaipaketin mukaisesti; toimien tavoitteena oli varmistaa kestävän kasvun perusta samalla noudattaen sitoutumista kiinteään valuuttakurssiin suhteessa euroon. Vaikka toimenpiteet ovat väliaikaisesti hidastaneet kasvua, ne auttanevat hillitsemään kilpailukyvyn menetystä erityisesti suhteessa euroalueeseen. Lisäksi tämä päätösperäinen politiikka on parantanut julkisen talouden rahoitusasemaa entisestään, joka on nyt ylijäämäinen ja täyttää selvästi vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimukset.

Kreikka on kuronut kiinni entisestään muiden maiden etumatkaa ja samalla edistynyt nimellisen lähentymisen osalta vuonna 1999. Inflaatioero verrattuna euroalueen inflaatioon on supistunut huomattavasti ja keskeisiä korkoja alennettiin asteittain vuoden loppua kohden, kun taas drakma pysytteli ERM II -keskuskurssin yläpuolella 15 prosentin vaihtelualueen sisällä. Tuotantokuilun sulkeutuessa finanssipolitiikalla onnistuttiin pienentämään alijäämää entisestään, mikä merkitsi myös ahoitusaseman kohentumista rakenteellisesti. Ottaen huomioon jo vuonna 1998 saavutetun edistymisen Ecofin-neuvosto kumosi komission suosituksesta Kreikan liiallista alijäämää koskevan päätöksen viime marraskuussa. Tammikuussa drakman keskuskurssia suhteessa euroon revalvoitiin 3½ prosenttia, mikä tukenee viranomaisten ponnisteluja pitää talous kestävän kasvun ja hintavakauden uralla.

Ruotsissa oli vahva ja laajapohjainen noususuhdanne vuonna 1999, kun talous näyttää saavuttaneen suotuisan kierteen talouden hyvien perustekijöiden ansiosta. Inflaatio (YKHI-indeksillä mitattuna) on EU:n hitaimpia, vaihtotase on ylijäämäinen ja julkinen talous on paljon paremmassa kunnossa kuin vain muutamia vuosia sitten. Finanssipolitiikan viritystä kevennettiin vuonna 1999. Ylijäämä vastaa edelleen vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksia ja verotuksen keventäminen on tervetullut toimenpide korkean verorasituksen vuoksi. Siitä huolimatta varovaisuus myötäsyklisen finanssipolitiikan omaksumisessa saattaisi olla perusteltua, koska tuotantokuilu on sulkeutumassa ja tuotanto ylittää potentiaalisen tuotannon lähivuosina. Tämä on sitäkin tärkeämpää, koska vuonna 1999 voimaan tullut uusi lainsäädäntö korostaa Ruotsin keskuspankin sitoutumista hintavakaustavoitteeseen. Ruotsin keskuspankilla on eksplisiittinen 2 prosentin inflaatiotavoite, jolle sallitaan +/- 1 prosenttiyksikön vaihtelu. Inflaatio on edelleen hidasta, vaikka se on vähitellen nopeutumassa ja lyhyet korot ovat jo nousseet viime kuukausien aikana.

Yhdistyneen kuningaskunnan talous kesti suhteellisen hyvin kasvumarkkinoiden kriisit ja kasvu on nopeutunut vuoden 1999 aikana. Aikaisempina vuosina saavutettujen huomattavien parannusten jälkeen finanssipolitiikka muuttui vakaammaksi, ja tavoitteena olleen lähes yhden prosentin julkisen talouden ylijäämän suhteessa BKT:hen saavuttamisessa edistyttiin vielä jonkin verran vuonna 1999. Tämä suotuisa kehitys heijastaa hallituksen sitoutumista sellaiseen finanssipolitiikkaan, joka on sopusoinnussa talouden vakauden turvaamisen kanssa. Inflaatiovauhti on säilynyt rauhallisena ja YKHIllä mitattu inflaatio hidastui jopa euroalueen keskiarvon alapuolelle viime vuoden loppupuolella. Inflaation kiihtymisen riskit ovat kuitenkin olemassa, koska talous toimii lähes täydellä kapasiteetilla. Englannin keskuspankin rahapoliittinen komitea käänsi syyskuussa 1999 tasaisena jatkuneen politiikkakorkojen laskusuunnan. Tämän ja tätä seuranneiden toimien tarkoituksena on varmistaa, että pankki pystyy säilyttämään tavoitteensa eli inflaatiovauhdin 2½ prosentissa (mitattuna vähittäishintaindeksillä, josta on poistettu asuntolainojen korkomenojen vaikutus). 3. Vahva ja tehokas julkinen talous

Vuonna 1999 EU:n finanssipolitiikkaa harjoitettiin ensimmäisen kerran vakaus- ja kasvusopimuksen luomissa puitteissa. Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa suositeltiin, että jäsenvaltiot (i) saavuttavat sellaisen julkisen talouden rahoitusaseman, joka on lähes tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään vuonna 2002 sopusoinnussa vakaus- ja lähentymisohjelmien kanssa, (ii) täyttävät täysin vuodelle 1999 asettamansa julkisen talouden tavoitteet ja (iii) parantavat samanaikaisesti julkisten talouksien laatua ja kestävyyttä (ks. kehikko 1, jossa on maakohtaiset suositukset). Seuraavassa käsitellään ensin vuoden 1999 kehitystä ja sitten lyhyen aikavälin näkymiä ja keskipitkän aikavälin suunnitelmia sellaisina kuin ne esitettiin taannoisissa tarkistetuissa vakaus- ja lähentymisohjelmissa.

3.1 Vuoden 1999 julkisen talouden tavoitteet saavutettiin kasvun hidastumisesta huolimatta

Kun jäsenvaltioiden hallitukset laativat vuoden 1998 loppupuolella talousarviosuunnitelmiaan vuodelle 1999, käynnissä olevan talouden toimeliaisuuden hidastumisen laajuutta ei ollut vielä tiedossa. Tämä pitää yleisesti ottaen paikkansa myös ensimmäisten vakaus- ja lähentymisohjelmien osalta, koska ne tyypillisesti perustuivat talousarviosuunnitelmiin (ks. taulukko 3 ja 5). Noin puolessa jäsenvaltioita kokonaistuotannon kasvu osoittautui ohjelmissa ennakoitua hitaammaksi. Kasvun hidastuminen oli erityisen huomattavaa Saksassa, Italiassa ja Itävallassa, kun taas Belgiassa, Kreikassa ja Espanjassa kasvu oli lähes alkuperäisten odotusten mukaista. Muissa maissa - esimerkiksi Ranskassa, Irlannissa, Alankomaissa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa - kasvu oli kuitenkin ennakoituakin nopeampaa.

Vaikka kasvuvauhti vaihtelikin maittain, yleisesti ottaen vuoden 1999 julkisen talouden tavoitteet kuitenkin saavutettiin tai jopa ylitettiin. Viidestätoista jäsenvaltiosta seitsemässä julkisen talouden rahoitusasema oli ylijäämäinen. Ylijäämäisen julkisen talouden maihin kuuluvat Pohjoismaat, Irlanti, Luxemburg, Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta. Neljän maan alijäämä oli 1-1,5 prosenttia suhteessa BKT:hen, kun taas Ranskan, Italian, Itävallan ja Portugalin alijäämät olivat edelleen lähes 2 prosenttia suhteessa BKT:hen tai sen yli (ks. taulukko 3). Julkisen talouden velkasuhteet supistuivat myös odotettua nopeammin.

Eräät maat, joissa kasvu oli odotettua nopeampaa, ylittivät myös alkuperäiset julkisen talouden tavoitteet. Tässä mielessä hyviä tuloksia saavuttivat Alankomaat, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. Ehkä huomattavampaa on niiden maiden julkisen talouden saavutukset, joissa talouskasvu hidastui merkittävästi. Tämä koskee erityisesti Saksaa, jossa julkisen talouden rahoitusasema kehittyi huomattavasti tavoiteltua paremmin. Italiassa, jossa alijäämätavoitetta tarkistettiin ylöspäin vuoden aikana hidastuneen talouskasvun vuoksi, toteutunut alijäämä oli hieman parempi kuin alkuperäinen tavoite, joka oli 2 prosenttia suhteessa BKT:hen. Ainoastaan Irlanti ja Itävalta näyttävät jääneen vuoden 1999 julkisen talouden tavoitteestaan.

Se, että vuoden 1999 julkista taloutta koskevat luvut toteutuivat odotettua parempina, johtuu useista tekijöistä, joita on vaikea arvioida tarkkaan määrällisesti. Tärkeimmät syyt olivat [2]: julkisen talouden toteutuma vuodelle 1998 oli odotettua parempi, mikä paransi lähtökohtaa; maat pyrkivät määrätietoisesti hillitsemään menoja, verotulot olivat odottamattoman suuria, mitä edesauttoi lisäksi se, että kotimaiseen kysyntään perustunut kasvun rakenne oli verotuottoja tukevaa, ja lopuksi jäsenvaltioiden taipumus sisällyttää julkisen talouden tavoitteisiin varaumia, mikä näyttää koskeneen erityisesti korkomenoja. Kaiken kaikkiaan vuoden 1999 julkisen talouden alijäämä koko EU:ssa laski ¾ prosenttiin suhteessa BKT:hen ja myös rakenteellinen rahoitusasema parani (ks. taulukko 4).

[2] Kansantalouden tilinpidon siirtyminen ESA79 -järjestelmästä ESA95 -järjestelmään vaikutti myös (talousarviotavoitteet asetettiin ESA 79 -järjestelmän perusteella, kun taas tulokset ovat ESA 95 -järjestelmään perustuvia). Keskimäärin ESA-tilinpitojärjestelmän muutoksella oli vähän vaikutusta vuoden 1999 julkisen talouden rahoitusasemaa koskeviin lukuihin, mutta Portugalissa ja Ruotsissa vaikutus oli huomattava.

Julkisen talouden rahoitusaseman paraneminen vuonna 1999 johtui pääosin verotulojen kasvusta suhteessa BKT:hen. Kokonaismenojen suhde BKT:hen supistui hieman, mutta se johtui täysin siitä, että perusmenojen (menot pl. korkomenot) kasvun vastapainoksi korkomenot alenivat. Julkisten investointien vähentyminen suhteessa BKT:hen saatiin pysähtymään. Koko EU:ssa tämä suhde parani hieman ja oli 2,3 prosenttia, mutta on edelleen reilusti pienempi kuin 1990-luvun alussa (ks. kuvio 7). Useimmissa maissa investointiaste säilyi muuttumattomana, mutta Irlannissa ja Italiassa se kasvoi selvästi. Lisäksi useissa jäsenvaltioissa on ryhdytty toimenpiteisiin, joilla on tarkoitus lisätä investointeja inhimilliseen pääomaan.

Korkeampaa verotuksen ja perusmenojen astetta voidaan pitää julkisen talouden yleisen sopeuttamisen vähemmän myönteisenä piirteenä vuonna 1999, koska on yleisesti tunnettua, että laadukkaan julkisen talouden sopeutumisstrategian pitäisi perustua menojen hillintään, joka mahdollistaa silloin myös verorasituksen alentamisen. On kuitenkin huomattava, että jäsenvaltioissa käynnissä olevissa verouudistuksissa pyritään yleensä sekä alentamaan veroastetta että laajentamaan veropohjaa. Lyhyellä aikavälillä, kunnes talouden toimijat mukautuvat muutokseen, tämä voi johtaa verotulojen vaihteluun. Lisäksi siinä määrin kuin veronkantoa on tehostettu - mikä joissakin tapauksissa on edellytyksenä veroasteen alentamiselle - tämän pitäisi myös kasvattaa verotuloja. Menopuolella hieman korkeamman investointiasteen lisäksi automaattisten vakauttajien toiminta vaikutti myös osaltaan menojen kasvuun. Esitettyjen keskipitkän aikavälin julkisen talouden suunnitelmien mukaan näyttikin todennäköiseltä, että sekä tulot että perusmenot suhteessa BKT:hen nousivat huippuunsa vuonna 1999.

3.2 Julkisen talouden suunnitelmat vuodelle 2000 ja sen jälkeen

Julkisen talouden lyhyen aikavälin näkymät vuodelle 2000 näyttävät silta, että nykyisiin suunnitelmiin ei sisälly merkittäviä pyrkimyksiä julkisen talouden vahvistamiseen useimmissa jäsenvaltioissa. Vuodelle 2000 tähän mennessä esitettyjen julkisen talouden tavoitteiden perusteella julkisen talouden rahoitusasemat kuitenkin vahvistuvat keskimäärin edelleen jonkin verran suhdannesyistä ja alentuneiden korkomenojen vuoksi. Suhdannekotjatut perusjäämät luultavasti heikkenevät jonkin verran, mikäli nimelliset tavoitteet juuri ja juuri saavutetaan. Vaikka tavoitteet eivät ole kovin kunnianhimoisia, on kuitenkin huomattava, että useimmat talousarviot on laadittu tarkoituksellisen varovaisten taloudellisten oletusten pohjalle. Niinpä vuoden 2000 parantuneiden talousnäkymien myötä on olemassa hyvät mahdollisuudet, että julkisen talouden tavoitteet ylitetään jälleen tämän vuoden osalta.

Kaikki jäsenvaltiot yhtä lukuun ottamatta ovat toimittaneet tarkistetun vakaus- ja lähentymisohjelmat viime syyskuun jälkeen. Itävalta on ainoa jäsenvaltio, joka ei ole vielä toimittanut tarkistettua ohjelmaa, mikä johtuu uuden hallituksen muodostamisen aiheuttamista viivästyksistä ja siitä johtuvasta vuoden 2000 talousarvion puutteesta. Itävallan uuden hallituksen odotetaan toimittavan tarkistetun vakausohjelmansa ennen maaliskuun loppua.

Tarkistetuissa ohjelmissa pitäydytään alkuperäisten ohjelmien keskipitkän aikavälin tavoitteissa tai vahvistetaan niitä, ja useissa ohjelmissa hyödynnetään ohjelman lopussa olevaa lisävuotta siten, että sen aikana yritetään edistyä entistä enemmän alijäämän supistamisessa (ks. taulukko 5). Tarkistetut ohjelmat osoittavat, että neljätoista jäsenvaltiota täyttää tai tulevat täyttämään viimeistään vuoteen 2002 mennessä vaatimuksen saavuttaa vähimmäisviitearvo, joka mahdollistaa automaattisten vakauttajien toimimisen ilman, että on vaaraa, että alijäämä ylittäisi asetetun 3 prosenttia rajan suhteessa BKT:hen. Kahdeksan jäsenvaltion tavoitteena on ylijäämäinen julkinen talous vuoteen 2002 tai 2003 mennessä ja viiden jäsenvaltion tavoitteena on korkeintaan puolen prosentin alijäämä suhteessa BKT:hen.

Tarkistetut ohjelmat perustuvat yleensä varovaisiin kasvu- ja korkoarvioihin. Vuoden 1999 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen mukaisesti jäsenvaltioiden odotetaan nopeuttavan sopeutumisprosessia ja edelleen korkeiden velkasuhteiden supistamista, jos kohentuvan talouskehityksen näkymät toteutuvat. Kunnianhimoisempi strategia olisi saattanut olla tarkoituksenmukaisempi niiden jäsenvaltioiden osalta, joita kehotettiin kasvattamaan enemmän varmuusmarginaalia, tai niiden, joiden julkisen talouden velkaantuneisuus on edelleen erittäin korkea. Tässä yhteydessä on lisäksi otettava huomioon suhdannetilanne. Niissä maissa, joissa talouskasvu on säilynyt vahvana ja joissa talouden elpyminen on kypsässä vaiheessa, vahvempi ja etupainotteisempi sopeutuminen auttaisi vähentämään ylikuumenemisen riskejä.

Tarkistetuissa ohjelmissa kaavailtujen julkisen talouden sopeuttamissuunnitelmien koostumus näyttää yleisesti ottaen edulliselta siinä mielessä, että kokonaistulojen ja -menojen suhde BKT:hen vakiintuu ja alkaa vähitellen supistua keskipitkällä aikavälillä pysyen edelleen historiallisen korkealla tasolla. Menojen osalta julkisten investointien odotetaan säilyvän lähes muuttumattomina. Lisäksi useat jäsenvaltiot ovat nimenomaisesti tai implisiittisesti valinneet sellaisen julkisen talouden strategian, joka perustuu perusmenojen hillintään, jotta voitaisiin luoda liikkumavaraa veronkevennyksille.

Julkinen velka suhteessa BKT:hen jatkaa supistumistaan kohti kestävämpiä tasoja. Kaikki jäsenvaltiot, jotka ovat tähän mennessä toimittaneet tarkistetun ohjelman, ennustavat velkasuhteen supistuvan verrattuna viime vuoden ohjelmaan. Useiden jäsenvaltioiden velkasuhde onkin jo vuonna 2001 alle viitearvon 60 prosenttia suhteessa BKT:hen. Muut hyvin velkaantuneet maat - Belgia, Kreikka ja Italia - jatkavat velkataakan vähentämistä ja lähestyvät 100 prosentin tasoa suhteessa BKT:hen vuonna 2002/2003 (ks. taulukko 6).

3.3 Julkisen talouden laatu ja kestävyys

* Eläkeuudistus

Koska eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmien muutoksilla on pitkäaikaisia vaikutuksia, on tärkeää, että uudistukset ovat perusteellisesti harkittuja ja saavuttavat laajaa yksimielisyyttä yhteiskunnassa. Olisikin epätarkoituksenmukaista arvioida vuoden 1999 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen toteuttamista ainoastaan yhden vuoden aikana toteutettujen toimenpiteiden perusteella ottamatta huomioon uudistusehdotuksia ja työmarkkinaosapuolten kuulemista.

Jäsenvaltioiden julkisten eläkejärjestelmien välillä on suuria eroja ja uudistusprosessi on eri vaiheissa ei maissa. Siitä huolimatta on selvää, että julkisen talouden pitkäaikainen kestävyys, erityisesti julkisten eläkejärjestelmien osalta, oli tärkeä poliittinen kysymys lähes kaikissa jäsenvaltioissa (ks. kehikko 2). Yleisesti ottaen käynnissä olevissa uudistuksissa voidaan havaita eräitä yhteisiä suuntauksia: (i) erilaisin toimenpitein yritetään hillitä varhaiseläköitymistä ja lisätä varttuneempien työntekijöiden osallistumisastetta; (ii) maksujen ja menojen tasapainoa yritetään parantaa, (iii) julkisia eläkejärjestelmiä ollaan muuttamassa enemmän rahastoiviksi järjestelmiksi ja (iv) eläkejärjestelmää pyritään tasapainottamaan vahvistamalla rahastoivia toisen ja kolmannen pilarin eläkejärjestelmiä.

Konkreettisista toimista annettiin säädöksiä tai aiemmat uudistukset tulivat voimaan useissa maissa, erityisesti Tanskassa, Irlannissa, Alankomaissa, Suomessa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Saksassa päästiin sopimukseen työnantajien ja työntekijöiden eläkemaksujen alentamisesta, joka rahoitetaan energiaverojen korotuksilla.

Vuosi 2000 saattaa olla merkittävä virstanpylväs julkisten eläkejärjestelmien uudistuksen kannalta Euroopassa, sillä merkittäviä uudistuksia saatetaan toteuttaa Belgiassa, Saksassa, Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa ja Portugalissa. Julkisen eläkejärjestelmän uudistamisen jatkaminen on myös mahdollista ja jopa toivottavaa Italiassa ja Itävallassa. On ehdottoman tärkeää, että uudistuksissa huomioidaan julkisten eläkejärjestelmien pitkän aikavälin kestävyys kattavalla tavalla ottamalla huomioon tarve muuttaa niitä työllisyysystävällisemmiksi ja huolehtia työn tasapuolisesta jakautumisesta sekä eri sukupolvien sisällä että niiden välillä.

Useissa jäsenvaltioissa julkisten eläkkeiden uudistustyö on keskeytynyt vaalien jälkeen uuden hallituksen muodostamisen ajaksi. Viime vuosina näin on käynyt Saksassa ja Ranskassa. Vaikka on tärkeää, että hallitukset saavuttavat eläkeuudistuksen osalta laajan yksimielisyyden yhteiskunnassa, on olennaisen tärkeää, että vaikeita päätöksiä ei toistuvasti lykätä eteenpäin. Tähän haasteeseen vastaamiselle on vähän aikaa ennen kuin suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle vuoden 2010 tienoilla.

Yleisesti ottaen vuoden 1999 talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja on noudatettu kestävyyden osalta, vaikka useissa jäsenvaltioissa ollaan kuulemisvaiheessa. Noudattamista vuonna 2000 pitäisi kuitenkin arvioida sen perusteella, kuinka ehdotukset ja kuulemiset ovat muuttuneet konkreettisiksi toimiksi.

Vuonna 1999 talouspoliittiseen komiteaan perustettiin työryhmä laatimaan vertailukelpoisia arvioita väestön vanhenemisen pitkäaikaisista vaikutuksista julkiseen talouteen. Tämä työ on tarkoitus saattaa valmiiksi vuonna 2000. On olennaisen tärkeää, että johdonmukaisia ja vertailukelpoisia arvioita on saatavilla, jotta EU-tason politiikan laadintaa voidaan parantaa. Lisäksi painopiste on toistaiseksi ollut julkisissa eläkkeissä. Lisätutkimuksia tarvitaan väestön vanhenemisen vaikutuksesta julkisiin terveydenhuoltomenoihin ja verotuloihin. Talouspoliittisen komitean panos on olennainen Portugalin puheenjohtajakaudella perustetun korkean tason työryhmän työssä, jossa arvioidaan sosiaaliturvajärjestelmien - erityisesti eläkejärjestelmien - pitkäaikaista kestävyyttä.

* Verouudistus

Kokonaisverorasituksen alentaminen

Useimmissa jäsenvaltioissa on ryhdytty verouudistuksiin tai suunnitellaan verouudistuksia, jotka vaikuttavat sosiaaliturvamaksuihin, henkilökohtaisiin tuloveroihin, yritysveroihin ja, joskin paljon vähäisemmässä määrin, välilliseen verotukseen (ks. kehikko 3). Nämä uudistukset, johtuen niiden kattavuudesta ja kunnianhimoisuuden asteesta, näyttävät toistaiseksi vaikuttaneen vain vähän julkisen talouden tuloihin monissa tapauksissa. Vuosina 2000-2003 verorasituksen (mitattuna kaikkien julkisen talouden tulojen suhteella suhteessa BKT:hen) odotetaan kuitenkin kevenevän useimmissa jäsenvaltioissa, erityisesti Tanskassa, Saksassa, Ranskassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Suomessa ja Ruotsissa.

Työn verokiilan kaventaminen matalapalkkaisilta ja verotuksen painopisteen siirtäminen

Useimmissa jäsenvaltioissa (Belgia, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Alankomaat, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta) on ryhdytty toimenpiteisiin, joilla alennetaan palkan sivukustannuksia. Toimenpiteet on kohdistettu matalapalkkaisiin työntekijöihin (Belgia, Ranska, Italia, Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta) ja niillä on myös pyritty lisäämään kannustimia luoda uusia ja vakituisia työpaikkoja (Kreikka, Espanja ja Italia). Lisäksi eräissä jäsenvaltioissa uudistetaan henkilökohtaista tuloverotusta, jotta työn verotuksen kokonaisrasitusta voitaisiin alentaa. Saksassa, Espanjassa, Irlannissa, Alankomaissa, Suomessa ja Ruotsissa on suunnitteilla yleinen marginaali- ja vakioveroasteen alentaminen tai sitä sovelletaan jo. Kohdennettujen uudistusten (Tanska, Kreikka, Italia, Itävalta ja Yhdistynyt kuningaskunta) tavoitteena on tehdä työnteosta kannattavaa, mihin pyritään mm. alentamalla veroja palkkahaitarin alaosassa ja nostamalla verottoman tulon alarajaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa (ns. welfare to work -ohjelmassa) taattua vähimmäistuloa on myös nostettu (Working Families Tax Credit).

Tuloverotuksen uudistaminen näyttää keventävän hieman työhön kohdistuvaa välitöntä verorasitusta [3]. Palkan sivukulujen alentaminen on käynnistynyt kohtalaisesti (ks. taulukko 7) [4]. Kaiken kaikkiaan sosiaaliturvamaksujen alentamisella saattaisi olla hyvin vähäinen vaikutus palkan sivukuluihin [5].

[3] Tämä työn välitön verorasitus koostuu sosiaaliturvamaksuista, palkkamenoihin ja työntekijöihin kohdistuvista veroista ja ansiotuloista aiheutuvasta osasta tuloveroja. Se ilmaistaan usein prosenttiosuutena bruttotuloista.

[4] Taulukossa 7 näkyy myös ns. työn efektiivinen veroaste. Vaikka se on käsitteenä yleisesti ottaen samanlainen kuin Eurostatin julkaisema implisiittinen veroaste, niiden välillä on joitakin metodologisia eroja. Koska ne perustuvat suurelta osin makrotaloudellisiin tietoihin, ne voidaan kuitenkin päivittää komission yksiköiden talousennusteiden mukaisesti ja siten ne mahdollistavat arvioimisen uusimpien tietojen perusteella.

[5] Ne lasketaan sosiaaliturvamaksujen ja palkkamenoihin ja työntekijöihin kohdistuvien verojen suhteena bruttopalkkaan.

Tämä ei ole yllättävää, koska useimmat toimenpiteet ovat kohdistettuja (uudet työpaikat, palkkahaitarin alaosa) ja ne saattavat vaikuttaa vain pieneen osaan veroperustaa. Välillisen verotuksen uudistukset ovat melko vähäisiä. Energia- ja ympäristöverot ovat nousseet ainoastaan Tanskassa, Saksassa, Ranskassa, Suomessa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Joissakin tapauksissa uudistuksen tavoitteena on siirtää verorasitusta pois työn verottamisesta. Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa lisätulojen kasvulla on tarkoitus rahoittaa palkan sivukulujen leikkaukset. Ranskassa ympäristöveroilla rahoitetaan osittain työajan lyhentämisen vaikutus julkiseen talouteen. Lisäksi yhdeksässä jäsenvaltiossa (Belgia, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali ja Yhdistyneen kuningaskunnan Man-saari) suunnitellaan alhaisemman alv-kannan soveltamista työvoimavaltaisilla palvelusektoreilla työvoiman kysynnän parantamiseksi näillä aloilla.

Verotusjärjestelmän tehostaminen

Verotusjärjestelmän muuttaminen työntekoa suosivammaksi näyttää olevan eräs veropolitiikan tärkeimpiä tavoitteita jäsenvaltioissa, mutta joissakin maissa pyritään myös verotusjärjestelmien tehostamiseen. Joissakin maissa tuloverotusta on uudistettu alentamalla yleisesti marginaaliveroa. Lisäksi kohdistetuilla veronalennuksilla vähennetään tiettyjä verotuksen vääristäviä vaikutuksia kuten työttömyysloukkuja. Siitä huolimatta veronkierto- ja veropetostapaukset osoittavat, että lisäponnisteluja tarvitaan hallinnon ja täytäntöönpanon tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisäämiseksi. Lisäksi veronalennukset palkkahaitarin alaosassa sekä verovapaan vähimmäistulon korottaminen saattaa aiheuttaa katkoksia marginaaliveroasteeseen ja lisätä henkilökohtaisten verojen progressiota tulonjaon alemmassa puoliskossa.

Mahdolliset verokilpailusta syntyvät paineet eivät näy pääoma- ja yritysverotuksen uudistuksissa. Niiden tavoitteena on parantaa pääomamarkkinoiden toimintaa (Tanska, Saksa, Ranska ja Italia) ja luoda kannustimia riskipääomarahoittamiselle ja aineettomalle pääomalle (Kreikka, Espanja, Ranska, Irlanti ja Italia). Saksassa ja Suomessa uudistukset ovat yleisempiä. Saksassa alennetaan yritysveroja, kun taas Suomessa veroastetta nostetaan 1 prosenttiyksiköllä.

Pääomatulojen osalta kokonaisuudessaan efektiivisen veroasteen nykyinen taso ja kehitys näyttävät tukevan näkemystä, että yritys- ja muiden pääomaverojen uudistuksilla ei muuteta perustavanlaatuisesti pääomaan kohdistuvaa verorasitusta. [6] Näyttääkin pikemminkin siltä, että henkilökohtaisen tuloverotuksen uudistuksilla, jotka koskevat myös pääomatuloja, alennetaan sekä työtulojen että pääomatulojen verorasitusta. Efektiivisen pääomaveron odotetaan alenevan vuosina 2000-2001.

[6] Pääoman efektiivinen verotus käsittää pääomatulojen henkilöverot, varallisuus- ja yritystuloverot ilmaistuna toimintaylijäämän prosenttiyksikköinä.

Arvonlisäveron ja muiden välillisten verojen yhdenmukaistaminen

Välillinen verotus on alue, jossa EU on aiemmin edistynyt eniten. Lisäedistystä tarvitaan kuitenkin, jotta voidaan varmistaa yhtenäismarkkinoiden häiriötön toiminta. Jäsenvaltioiden välillä on edelleen suuria eroja lakisääteisten ja efektiivisten alv-asteiden osalta, jonka lisäksi tavaroihin ja palveluihin kohdistuu erilaisia poikkeusjärjestelyjä ja erikoiskohtelua. Lisäksi teknologia muuttaa kulutusverojen luonnetta. Sähköisellä kaupalla saattaa olla suuri vaikutus EU:n verojärjestelmien toimintaan, koska kolmasosa julkisen talouden tuloista muodostuu välillisistä veroista. Sähköisten transaktioiden vuoksi loppukulutus muuttuu erittäin liikkuvaksi ja mahdollistaa veronkierron arvonlisäveron osalta. Ne voivat myös muuttaa verohallinnon ja verojen täytäntöönpanon peruskäsitteet perusteellisesti. Näiden haasteiden vuoksi arvonlisäveron ja muiden välillisten verojen yhdenmukaistamisessa tarvitaan uusia toimia ja jatkotoimia. [7]

[7] Komissio antoi ehdotuksen marraskuussa 1998 direktiiviksi, joka koskee tiettyjä sähköisen kaupan piirteitä sisämarkkinoilla ja neuvosto sopi yhteisestä kannasta joulukuussa 1999.

Verotuksen koordinointi ja haitallisen verokilpailun välttäminen

Verokilpailulla on merkittäviä positiivisia vaikutuksia: se on keino hyödyttää kansalaisia, kehittää paineita julkisten menojen alentamiseksi ja varmistaa, että veropolitiikassa otetaan huomioon Euroopan unionin maailmanlaajuinen kilpailukyky. Samalla kuitenkin joidenkin kansallisten veropohjien rapautuminen liikkuvien toimintojen rajoittamattoman verokilpailun vuoksi muodostaa uhan jäsenvaltioiden verotuloille ja saattaa johtaa verorasituksen siirtymiseen vähemmän liikkuvaan perustaan eli työvoimaan. Tällainen haitallinen verokilpailu jäytää yhtenäismarkkinoiden perustaa eli tasapuolisia kilpailuedellytyksiä yritysten välillä.

Toimenpidepaketti, jolla on tarkoitus puuttua haitalliseen verokilpailuun ja joka sisältää yritysverotuksen käytännesäännöt, perustuu periaatteeseen, että on tarpeen koordinoida (pikemmin kuin yhdenmukaistaa) tiettyjä välitöntä verotusta koskevia politiikkoja. Se tarjoaa myös keinon kehittää koordinoituja ratkaisuja ongelmiin, joita jäsenvaltiot eivät kykene ratkaisemaan yksin. Yhdessä käytännesäännöissä tapahtuvan edistymisen kanssa tässä tarvitaan jäsenvaltioiden välistä lisäkoordinaatiota erityisesti tiettyjen liikkuvien pääomatuloluokkien verotuksen osalta [8].

[8] Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa todettiin, että neuvosto odotti tuloksia käynnissä olevasta keskustelusta, jossa käsiteltiin säästökorkojen verotusta joulukuun 1998 Wienin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti, mutta asiasta ei ole vielä sovittu.

4. Asianmukainen palkkakehitys

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa esitettiin, että (i) nimellisten palkankorotusten on oltava sellaisia, että hintavakaus säilyy, (ii) reaalipalkkojen korotuksissa suhteessa työn tuottavuuteen on otettava huomioon tarve vahvistaa tarvittaessa investointien kannattavuutta ja sittemmin ylläpitää sitä, (iii) palkkasopimuksissa on paremmin otettava huomioon pätevyyksien, taitojen ja maantieteellisten alueiden väliset erot, ja (iv) palkkojen jäljittelyä on vältettävä ja jäsenvaltioiden välisten työvoimakustannusten on edelleen ilmennettävä työn tuottavuuden eroja.

Työvoimakustannukset työntekijää kohden eli kustannukset, joihin sisältyvät työnantajan sosiaaliturvamaksut, nousivat lähes 3 prosenttia EU:ssa vuonna 1999, mikä on viime vuosina havaitun kehityksen mukaista. [9] Nimellisten yksikkötyökustannusten nousu nopeutui noin 2 prosenttiin, mikä johtui osittain suhdannevaiheesta aiheutuvasta notkahduksesta työn tuottavuudessa (ks. taulukko 8). Tilanne on edelleen täysin vakaan hintakehityksen mukainen, mutta siihen voi sisältyä inflaatioriskejä, kun muut tekijät lisäävät hintoihin kohdistuvia paineita. Yksikkötyökustannukset nousivat lähes 3 prosenttia tai enemmän eräissä suhdannevaiheessa pitkälle edenneissä jäsenvaltioissa kuten Tanskassa ja Irlannissa. Portugalissa yksikkötyökustannusten nousuvauhti kiihtyi 4 prosenttiin, ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa se ylitti edelleen 4 prosenttia. Jatkuessaan tällainen vauhti muodostaa uhkan hintavakaudelle ja kilpailukyvylle.

[9] Työvoimakustannukset työntekijää kohden nousivat 2,4 prosenttia vuonna 1998. Lukuun sisältyy kuitenkin Italian verouudistuksen vaikutus, mikä alensi työnantajien sosiaaliturvamaksuja. Ilman tätä kertaluontoista vaikutusta työvoimakustannukset koko EU:ssa olisivat nousseet yhtä paljon kuin vuonna 1999.

Reaalipalkkojen (eli BKT:n deflaattorilla korjattujen nimellisten palkkakustannusten) nousu, joka oli huomattavasti työn tuottavuutta hitaampaa 1980-luvun puolivälistä lähtien ja siten mahdollisti investointien kannattavuuden huomattavan paranemisen, kiihtyi jonkin verran vuonna 1999 ja ylitti hienoisesti tuottavuuden kasvun. Tämä johti tuottavuuden kasvun väliaikaiseen pysähtymiseen koko EU:ssa. Reaaliset yksikkötyökustannukset nousivat nopeasti erityisesti Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vaikka molemmissa maissa kannattavuuden kasvu onkin ollut nopeampaa kuin EU:ssa keskimäärin, palkkasopimusten aiheuttama merkittävä lisäkiihtyminen, jonka vastapainona ei ole työn tuottavuuden nopeutuminen, saattaisi uhata rapauttaa kilpailukyvyn.

Joissakin maissa on ryhdytty toimenpiteisiin tai suunnitellaan toimenpiteitä, joilla varmistettaisiin, että palkkakustannusten erot ilmentäisivät paremmin eri pätevyyksien, taitotasojen tai maantieteellisten alueiden eroja. Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa alennettiin palkan sivukuluja kohdennetusti vuonna 1999, ja Belgiassa suunnitellaan uusia alennuksia. Kreikassa alueelliset työllisyyssopimukset tarjoavat periaatteessa mahdollisuuden poiketa toimialakohtaisista palkkasopimuksista korkean työttömyyden alueilla, ja Italiassa on mahdollista kehitystä ja työllisyyttä edistävän yhteiskunnallisen sopimuksen perusteella tehdä alueellisia sopimuksia, jotka poikkeavat kansallisista palkanasetantanormeista.

Erityisesti euroalueella on tärkeää, että euroalueen jäsenvaltioiden palkkakehitys säilyy sopusoinnussa tuottavuuden kanssa. Vaikka vuoden 1999 kehitys ei oireile ongelmista tältä osin, yksikkötyökustannukset nousivat selvästi nopeammin Portugalissa kuin koko euroalueella, mistä aiheutuu riski Portugalin hintakilpailukyvylle, jos kehitys jatkuu laantumatta. Sen sijaan vähimmäispalkkojen tasoa Irlannissa on seurattava tarkasti, jotta alhaisen tuottavuuden työntekijöitä ei hinnoitella pois työmarkkinoilta.

5. Hyödyke- (tavara- ja palvelu-)markkinoiden tehostaminen

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa vaadittiin, että (i) yhtenäismarkkinoita ja kilpailupolitiikkaa on sovellettava tiukasti ja seurattava tiiviisti, (ii) jäsenvaltioiden on harjoitettava itsekuria valtiontukien osalta ja komission on valvottava niitä, (iii) sääntelyä on uudistettava ja nopeutettava televiestinnän, liikenteen ja energian aloilla, (iv) lainsäädännöllisen ja sääntely-ympäristön laadun parantamisessa on tapahduttava edistystä, erityisesti pk-yritysten ja käynnistettävien yritysten osalta, (v) arvonlisäverotusta on tarkistettava edelleen ja yksinkertaistettava (vi) haitallisen verokilpailun välttämisessä on edistyttävä edelleen ja (vii) jäsenvaltioiden olisi painotettava enemmän ympäristöulottuvuutta talouspolitiikassa (ks. kehikko 4, jossa on maakohtaiset suositukset).

Euroopan unionin hyödykemarkkinat ovat suhteellisen hyvin integroituneet ja kilpailu markkinoilla lisääntyy. Kotimaisten hyödykemarkkinoiden altistuminen kansainväliselle kilpailulle, jota mitataan kaupan avoimuuden asteella, ulkomaisten suorien sijoitusten merkityksellä ja rajatylittävillä yritysostoilla ja sulautumilla, vaihtelee edelleen jäsenvaltioiden välillä (ks. taulukko 9). Esimerkiksi Belgia, Irlanti, Luxemburg, Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat suhteellisesti alttiimpia ulkoisen kilpailun paineille, kun taas muut jäsenvaltiot ovat vähemmän alttiina niille. Jälkimmäisten maiden osalta sääntelyn uudistukset ovat sen vuoksi sitäkin tärkeämpiä hyödykemarkkinoiden kilpailun tason kohottamiseksi sekä tulevista kilpailupaineista selviämiseksi.

Euroopan yhdentymisen huomattavasta edistymisestä ja tiiviistä kauppayhteyksistä huolimatta hintahajonta EU:ssa on edelleen suurta, erityisesti Yhdysvaltoihin verrattuna [10]. Lisäksi hintojen lähentyminen on hidastunut viime vuosina verrattuna 1990-luvun alkuun. Jäsenvaltioiden hintatasojen välillä on edelleen suuria eroja (ks. kehikko 5).

[10] EU:n ja Yhdysvaltain hintahajontaa vertailtaessa on oltava varovainen.

Sisämarkkinoiden toiminnan osalta on edelleen huomattavasti parantamisen varaa, erityisesti tietyillä palvelualoilla, rakentamisessa ja julkisissa hankinnoissa. Myös ne toimialat, joita yhtenäismarkkinalainsäädäntö ei koske, hyötyisivät vahvemmasta kilpailusta. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja rakenteellisten haittojen selvittämiseksi jäsenvaltiot ovat viime vuosina ryhtyneet useisiin uudistuksiin hyödykemarkkinoilla.

5.1 Yhtenäismarkkinalainsäädäntö on pantava asianmukaisesti täytäntöön

Yhtenäismarkkinalainsäädännön täytäntöönpanoaste on noussut edelleen. Yhtenäismarkkinalainsäädäntö on nyt pääosin pantu täytäntöön lähes kaikissa jäsenvaltioissa. Kuten viimeisestä yhtenäismarkkinoiden tulostaulusta (Scoreboard) ilmenee, ns. täytäntöönpanovaje on alle 4 prosenttia 10 jäsenvaltiossa 15:stä (ks. taulukko 10). Niiden 5 jäsenvaltion (Kreikka, Ranska, Irlanti, Luxemburg ja Portugali), joiden täytäntöönpanovaje on edelleen yli 4 prosenttia, on nyt ryhdyttävä samanlaisiin ponnisteluihin. Edistyminen on ollut hidasta eläinlääkärintarkastusten ja liikenteen osalta.

Täytäntöönpanoasteen noustessa on keskityttävä enemmän siihen, että yhtenäismarkkinadirektiivejä sovelletaan oikealla tavalla. Perustellut lausunnot ovat hyvä osoitin tästä, koska ne tarkoittavat, että yhteisön lainsäädäntöä on rikottu. Neljän maan (Belgia, Kreikka, Ranska ja Italia) yhteenlaskettu osuus on yli puolet kaikista perustelluista lausunnoista syyskuun 1998 ja elokuun 1999 välisenä aikana.

Suuren taloudellisen merkityksensä vuoksi julkiset hankinnat on keskeinen sisämarkkinoiden ala, joissa lainsäädäntö on pantava asianmukaisesti täytäntöön ja sen noudattamista valvottava. Julkistettujen julkisten hankintojen sopimusten arvo on hieman alle 2 prosenttia BKT:stä, kun taas julkisten hankintojen markkinat (ml. puolustusministeriöt) ovat 14 prosenttia EU:n BKT:stä. Useat indikaattorit (direktiivit, joita ei ole vielä saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, perusteltujen lausuntojen lukumäärä ja virallisessa lehdessä julkaistujen tarjouspyyntöilmoitusten vähäinen arvo) viittaavat siihen, että eräissä jäsenvaltioissa on vielä ongelmia tällä alalla (Saksa, Italia, Alankomaat ja Itävalta) [11]. Teknisen standardoinnin uusi lähestymistapa eli olennaisten tuotevaatimusten lainsäädännöllinen yhdenmukaistaminen, on vähitellen muuttunut merkittävämmäksi jäljellä olevien teknisten kaupan esteiden poistamiseksi unionissa.

[11] Ks. myös komission toinen Cardiffin prosessin raportti "Talousuudistus: raportti yhteisön hyödyke- ja pääomamarkkinoiden toiminnasta", KOM(2000), 26.1.2000.

5.2 Kilpailupolitiikka - nykyaikaistettu lainsäädäntö ja jonkin verran edistystä valtiontukien alalla

Kilpailupolitiikalla on merkittävä rooli hyödykemarkkinoiden joustavuuden ja tehokkuuden varmistamisessa ja parantamisessa. Useimmat jäsenvaltiot ovat pyrkineet merkittävästi nykyaikaistamaan kilpailulainsäädäntöään ja vähentämään valtiontukia. Yhdistyneessä kuningaskunnassa tuli 1. maaliskuuta 2000 voimaan uusi kilpailulaki, joka vahvistaa kilpailuvirastojen valtaa ja riippumattomuutta, ja kuudessa muussa jäsenvaltiossa (Belgia, Saksa, Espanja, Ranska, Alankomaat ja Itävalta) kilpailulakia kiristettiin tai yksinkertaistettiin vuonna 1999. Joissakin jäsenvaltioissa ei kuitenkaan vieläkään ole täysin riippumatonta kilpailuviranomaista.

Yhdeksässä jäsenvaltioissa kansallisilla kilpailuviranomaisilla on nyt valta valvoa perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan noudattamista, jotka koskevat yritysten välisiä sopimuksia ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä. Näin ei ole vielä Tanskassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Itävallassa, Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsissa hallitus kuitenkin tarkastelee mahdollisuutta antaa kansalliselle viranomaiselle valta valvoa 81 ja 82 artiklan noudattamista ja hallitus on myös antanut lakiehdotuksen sulautumien valvonnan yksinkertaistamisesta. Asianmukaisiin toimiin on tarkoitus ryhtyä huhtikuuhun 2000 mennessä. Itävallassa annettiin heinäkuussa 1999 uusi kartellilaki, joka laajentaa kartellikieltoa. Tanskassa parlamentin odotetaan antavan uuden lain, jolla kilpailuneuvostolle annetaan valta valvoa sulautumia ja sakottaa yrityksiä rikkomisista.

Valtiontukien suhteellisen korkea määrä osoittaa, että yhteisön sääntöjen tiukkaa valvontaa on jatkettava ja että niitä on noudatettava tarkkaan. Viime vuosina on kuitenkin ollut jonkin verran myönteistä kehitystä. Erityisesti mainittakoon, että 1990-luvun alusta havaittu aleneva suuntaus näyttää jatkuvan. Valtiontukien taso (pl. maataloustuki) mitattuna niiden suhteella BKT:hen on edelleen suhteellisen korkea Saksassa, Italiassa and Portugalissa.

Valtiontukien koostumus, ei ainoastaan niiden kokonaismäärä, vaikuttaa valtiontuen vaikutukseen sisämarkkinoiden kilpailuun. Ad hoc -tuen ja alakohtaisen tuen osuutta on pienennettävä. Tässä mielessä toinen myönteinen kehityspiirre on ollut ad hoc -tuen osuuden aleneminen lähes kaikissa jäsenvaltioissa. Tästä muodostaa merkittävän poikkeuksen Ranska, jossa tämäntyyppisen tuen osuus on edelleen lähes neljäsosa sen kokonaistuesta, joka on suurin osuus unionissa. Saksassa tuet ovat vähentyneet merkittävästi ja ad hoc -tuki on vähentynyt puoleen. Alakohtainen tuki on edelleen suhteellisen korkeaa Belgiassa (rautatiet), Saksassa (hiiliteollisuus ja rautatiet, mutta tuki on vähentymässä absoluuttisesti mitattuna), Kreikassa (rautatiet ja lentoyhtiöt, joiden tuki on nyt vähenemässä merkittävästi), Espanjassa (rautatiet, hiiliteollisuus ja laivanrakennus) ja Ranskassa (rautatiet ja rahoituspalvelut) ja Irlannissa (rahoituspalvelut). Italiassa myönteistä on ollut alakohtaisen tuen osuuden väheneminen. Valtiontuen rakenteen osalta voidaan todeta, että alueellisen tuen osuus on kasvanut muiden horisontaalisten tavoitteiden kustannuksella. Horisontaalinen tuki on selvästi hallitseva tukimuoto Tanskassa, Alankomaissa, Itävallassa ja Suomessa.

5.3 Yleishyödylliset palvelut - edistystä televiestinnässä ja sähköalalla

Tiettyjen keskeisten yleishyödyllisten palveluiden tehokkuus on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan varmistaa yritystoimintaa tukeva ympäristö ja lisätä potentiaalista talouskasvua. On olennaisen tärkeää, että ponnisteluja kilpailun lisäämiseksi ja lainsäädäntökehyksen parantamiseksi jatketaan sellaisilla aloilla kuin julkiset palvelut, jakelu ja rahoituspalvelut. Julkisten palveluiden vapauttaminen on käynnissä, mutta sen vauhti vaihtelee toimialoittain ja jäsenvaltioittain. Televiestinnässä edistyminen on ollut nopeampaa ja kilpailun aloittaminen on edistynyt myös sähköalalla. Toisaalta kaasu-, rautatie-, vesi- ja postipalveluiden vapauttaminen on ollut hitaampaa.

Viime vuosikymmenen aikana televiestintäala on avautunut kilpailulle kaikissa jäsenvaltioissa. Markkinoille on tullut uusia toimijoita, mikä on vähentänyt vakiintuneiden teleoperaattoreiden markkinaosuutta, ja sen seurauksena on havaittu huomattavaa hintojen laskua useimmissa jäsenvaltioissa. Esimerkiksi viidennessä raportissa televiestinnän sääntelypaketin toteuttamisesta todetaan, että kaukopuhelujen hinnat laskivat keskimäärin 27 prosenttia ja ulkomaan puhelujen hinnat keskimäärin 38 prosenttia Euroopan unionissa vuosina 1997-1999 (ks. taulukko 11). Hintojen aleneminen oli erittäin merkittävää kansallisten puheluiden osalta Irlannissa (54 prosenttia), Itävallassa (41 prosenttia) ja Ruotsissa (39 prosenttia) ja ulkomaan puheluiden osalta Alankomaissa (89 prosenttia), Saksassa (67 prosenttia) ja Luxemburgissa (63 prosenttia). Tästä edistyksestä huolimatta vakiintuneilla teleoperaattoreilla on edelleen määräävä asema useimmissa jäsenvaltioissa, erityisesti paikallisliityntämarkkinoilla. Joidenkin jäsenvaltioiden (Belgia, Espanja ja Ranska) sääntelyviranomaisen valtuuksien puute tai puutteellinen läpinäkyvyys on huolestuttavaa.

Kilpailun aloittaminen sähkö- ja kaasumarkkinoilla on myös edistynyt. Yhteisön sähködirektiivi, jossa säädetään kansallisten markkinoiden progressiivisesta avaamisesta kilpailulle, on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa (ks. kehikko 6). Useimmat jäsenvaltiot ovat asettaneet itselleen kunnianhimoisia vapauttamistavoitteita markkinaosuuksien ja kilpailulle avoimien markkinalohkojen osalta, ja jotkut maat ovat jo ilmoittaneet hintojen laskusta. Kaasudirektiivin täytäntöönpanon takaraja on elokuu 2000. Kreikka ja Portugali, joissa maakaasun käyttöä ollaan vasta aloittamassa, ovat saaneet kymmenen vuoden pituisen poikkeusajan tämän sektorin vapauttamiselle. Merkittäviä toimia kaasumarkkinoiden avaamiseksi on tehty Yhdistyneessä kuningaskunnassa (jossa kaikki kuluttajat voivat nyt valita toimittajansa) ja Espanjassa (jossa 46 prosenttia markkinoista avattiin vuonna 1998). Tänä vuonna Itävalta avaa markkinansa kokonaan, kun taas Irlanti suunnittelee panevansa täytäntöön lainsäädäntöä, jolla avataan 75 prosenttia sen kaasumarkkinoista. Alankomaat avaa 45 prosenttia ja Belgia 47 prosenttia markkinoistaan.

Rautatie-, vesi- ja postisektoreilla vapauttaminen on edennyt hitaammin. Joihinkin toimiin on kuitenkin ryhdytty kilpailun lisäämiseksi. Rautateillä suuntauksena on ollut infrastruktuurin hoidon ja palveluiden harjoittamisen erottaminen. Tämä on toteutettu eri tavoin, jotka vaihtelevat sisäisten liiketoimintalohkojen luomisesta juridisesti erillisten yhtiöiden muodostamiseen. Tämän suuntaisia toimia on toteutettu Belgiassa, Tanskassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Alankomaissa, Itävallassa, Portugalissa, Suomessa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kaikki jäsenvaltiot ovat nyt virallisesti erottaneet infrastruktuurin hoidon ja raideliikenteen kuten direktiivissä 91/440 edellytetään. Postisektorilla on annettu yhteisön direktiivi, jolla ala avataan kilpailulle. Useissa jäsenvaltiossa sitä ei kuitenkaan ole vielä saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Kilpailu palveluiden tuottamisessa tai tuottamiseksi kannustaa parannuksiin alalla. Infrastruktuurin hoidon osalta on ilmaantumassa uusia haasteita, esimerkiksi tarve parantaa rautateiden lakisääteistä valvontaa, jotta voidaan kannustaa riittävästi investointeja ja tehokkuutta samalla kun suojellaan kuluttajien etuja. Tämä kysymys on ollut erityisen ajankohtainen Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tämä tuottajien ja kuluttajien etujen tasapaino on ratkaisevan tärkeä kaikille yhteysverkkoja tarvitseville toimialoille (ks. kehikko 7).

5.4 Jakelun laajempi vapauttaminen

Jakelusektorin tehokkuuden parantaminen on olennaisen tärkeää hyvin toimivien hyödykemarkkinoiden kannalta. Tehokas jakelusektori johtaa kuluttajille tarjottavan hyödykevalikoiman laajentumiseen ja hintojen laskuun. Avoimempi hinnoittelu yhdessä euron käyttöönoton kanssa voisi lisätä hintaerojen hyödyntämistä (arbitrage), joten jakeluportaalla on merkittävä asema hintatason lähentyessä ja alentuessa.

Maankäyttösuunnitelmat (Alankomaat ja Ruotsi), aukioloaikojen rajoitukset (Belgia, Tanska, Saksa ja Itävalta) ja suuria vähittäisliikkeitä koskevat rajoitukset (Espanja ja Portugali) rajoittavat edelleen tämän sektorin kilpailua. Näiden säännösten vaikutuksia tutkitaan joissakin jäsenvaltioissa (Tanska, Saksa ja Ruotsi). Italiassa alkoi vuonna 1998 merkittävä vähittäiskaupan vapauttamisprosessi, joka on johtanut kauppojen aukioloaikojen vapauttamiseen ja yritysten perustamismenettelyjen yksinkertaistamiseen. Vähittäiskauppa on hyvin keskittynyttä useissa jäsenvaltioissa (etenkin Suomessa ja Ruotsissa), mikä voi olla osasyynä näiden maiden suhteellisesti korkeampaan hintatasoon. Ranskan hallitus on huolissaan määräävän markkina-aseman mahdollisesta väärinkäytöstä tuottajien ja vähittäiskaupan välisissä suhteissa, minkä vuoksi se antaa vuonna 2000 lakiehdotuksen, jolla näitä suhteita säännellään.

5.5 Julkishallinto - tehokkuuden lisääminen ja epäterveen kilpailun välttäminen

Ajanmukainen julkishallinto on hyvin toimivan talouden edellytys. Tämä pätee erityisen hyvin Euroopan unioniin, koska julkinen sektori on suhteellisen suuri useimmissa jäsenvaltioissa. Julkishallinnon tehokkuutta lisäävät toimenpiteet, kuten uusien johtamis- ja viestintämenetelmien (sähköinen kaupankäynti, Internet) käyttö, ovat tervetulleita ja tarpeen erityisesti Pohjoismaissa, missä julkisen sektorin osuus ylittää EU:n keskiarvon. Suomi on pyrkinyt erityisen selvästi edistämään markkinasuuntautuneita menetelmiä julkisten palvelujen tuottamisessa. On keskeisen tärkeää, että koko unionin alueella ja varsinkin edellä mainituissa valtioissa vältetään yksityisten yritysten altistuminen epäterveelle kilpailulle, joka johtuu julkisen sektorin toimista.

Jotkut jäsenvaltiot (erityisesti Belgia, Irlanti, Alankomaat, Suomi, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) ovat päättäneet suosia yksityisen ja julkisen sektorin yhteistoimintamalleja, jotta julkisen sektorin palvelut voisivat hyötyä yksityissektorin johtamistaidoista, asiantuntemuksesta ja tehokkaasta riskien jakamisesta. Näillä aloitteilla voidaan tehostaa julkisia palveluita alkamalla tuottaa niitä markkinamekanismien mukaisesti. Julkisen ja yksityisen sektorin suhteiden on kuitenkin oltava avoimia, jotta estetään kilpailun vääristyminen ja valtiontuen myöntäminen yksityissektoria edustavalle kumppanille.

5.6 Muut sääntelyuudistukset - yrityksen perustamiseen kohdistuvan sääntelyn keventäminen

Hallitukset ovat olleet viime vuosina yhä paremmin tietoisia yritysten perustamista haittaavista esteistä, joita ovat mm. monimutkaiset hallintomenettelyt, riittämättömät rahoituslähteet ja informaation rajallisuus. Hallintomenettelyt ovat erityisen raskaita Saksassa, Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa. Kevyemmät menettelyt ovat käytössä Pohjoismaissa, Luxemburgissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Useat jäsenvaltiot ovat toteuttaneet ohjelmia ja toimenpiteitä, joilla parannetaan yritysten sääntely-ympäristöä. Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa keskitettyjen palvelupisteiden (one-stop shops) perustaminen pienille yrityksille (Espanja, Ranska, Italia, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta), byrokratian vähentäminen yrityksen perustamiseen kuluvan ajan lyhentämiseksi (Belgia, Ranska, Irlanti, Alankomaat, Portugali, Suomi ja Ruotsi) ja yritysten rekisteröintikustannusten alentaminen (Ranska ja Itävalta). Lisäksi jotkut jäsenvaltiot ovat keventäneet pk-yritysten verotaakkaa (Saksa, Kreikka, Itävalta, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta). Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa tarvittaisiin lisätoimia yritysten toimintaympäristön parantamiseksi.

5.7 Innovaatiot -teknologian suorituskykyä parantavia uudistuksia tarvitaan

Innovaatiot ovat liikkeellepaneva voima parannettaessa kilpailukykyä ja työllisyyttä. Euroopan unionin innovatiivinen kapasiteetti ei ole yhtä hyvä kuin Yhdysvaltain, ja tilanne näyttää huonontuneen 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tutkimus- ja kehitysmenot olivat EU:ssa vuonna 1998 1,8 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun taas Yhdysvalloissa vastaava luku oli 2,8 prosenttia. Tutkimus- ja kehitysmenojen osuus vaihtelee varsin paljon jäsenvaltioiden välillä. Ääripäitä ovat Kreikan 0,5 prosenttia ja Ruotsin 3,9 prosenttia (ks. taulukko 12). Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa T&K-menojen osuus on noin yksi prosentti suhteessa BKT:hen. Saksassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Suomessa niiden osuus vaihtelee kahden ja kolmen prosentin välillä. Itävallan tavoitteena on nostaa T&K-menojen osuus 2,5 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2005 mennessä (vuonna 1998 se oli 1,6 prosenttia BKT:stä). EU:n tutkimustoiminnan ongelmia ovat hajanaisuus ja lokeroituminen. Sääntely- ja hallintopuitteet sekä tutkimustoiminnan viitejärjestelmät vaihtelevat suuresti eikä tieteelliselle tutkimukselle ja teknologialle ole luotu todellisia "sisämarkkinoita".

Eurooppa on jäljessä Yhdysvaltoja myös tieto- ja viestintätekniikan (Information and Communication Technology, ICT) tuottamisessa ja levittämisessä. Myös jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja. Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta tuottavat lähes puolet EU:n ICT-tuotteiden kokonaistuotannosta. ICT:n levinneisyyden osalta Pohjoismaat ovat kärjessä, kun taas Benelux-maat, Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat keskitasolla. Alhaisin levinneisyys on Etelä-Euroopan valtioissa.

Vertailu Yhdysvaltojen kanssa osoittaa, että EU:n on lisättävä ja parannettava T&K-toimintaansa ja lisättävä tieto- ja viestintätekniikan tuotantoa ja levinneisyyttä. Monissa jäsenvaltioissa on aloitettu tähän tähtääviä uudistuksia. Irlannissa, missä julkisyhteisöjen T&K-menot ovat erityisen alhaisella tasolla, on kohdennettu lisää budjettivaroja tätä tarkoitusta varten vuosille 2000-2006. Tanskassa, Saksassa, Kreikassa, Ranskassa, Alankomaissa, Portugalissa, Suomessa ja Ruotsissa on toteutettu innovaatioiden lisäämiseksi aloitteita, joilla parannetaan tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä, koska suurimman ongelman Euroopassa muodostaa tieteellisen tutkimuksen muuntaminen kaupallisesti hyödynnettäviksi tuotteiksi. Muihin toimenpiteisiin kuuluvat T&K-hankkeiden rahoitus (Irlanti) ja niitä edistävät verokannustimet (Espanja, Itävalta ja Yhdistynyt kuningaskunta).

Useat jäsenvaltiot ovat tunnustaneet tieto- ja viestintätekniikan levittämisen merkityksen ja se sisältyy myös yhteisön politiikkoihin. Asiaan kiinnitettiin huomiota työllisyyteen liittyvien kansallisten toimintasuunnitelmien arviointiprosessissa. Vuoden 2000 työllisyyden suuntaviivoissa jäsenvaltiot ovat sitoutuneet antamaan kouluille mahdollisuudet hyödyntää Internetiä ja muita mikrotietokoneiden tarjoamia mahdollisuuksia vuoden 2002 loppuun mennessä. Useat jäsenvaltiot (Belgia, Saksa, Ranska, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta) ovat lisäksi ryhtyneet toimiin, joilla kannustetaan käyttämään Internetiä ja mikrotietokoneita.

Unionin tutkimustoiminnan hajanaisuuden vähentämiseksi on luotava todellinen "eurooppalainen tutkimusalue". Näin voitaisiin kehittää unionin tieteellistä ja teknistä toimintaa hyödyntäen samalla täysipainoisesti jäsenvaltioiden jo olemassa olevia merkittäviä resursseja. Tietoyhteiskunnan innovaatiopotentiaalin täysipainoisen hyödyntämisen esteenä on puutteelliset tiedot ja taidot, mikä hidastaa myös talouden ja työllisyyden kasvua unionissa. Asiantuntijatason tietämyksen arvioidaan olevan selvästi liian alhainen, ja toisaalta tietoyhteiskunta muuttaa tiedoille ja taidoille ICT-sektorin ulkopuolella asetettavia vaatimuksia. Tämä edellyttää kehitystä inhimillisen pääoman muodostamisessa ja johtaa siihen, että perustason ICT-taidot vaaditaan kaikilla talouden aloilla.

6. Yhdentyneemmät ja syvemmät pääomamarkkinat

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa jäsenvaltioita kehotettiin: (i) yhteistoimin vähentämään kansallisten säännösten ja verojärjestelmien eroja ja samalla säilyttämään ne johdonmukaisina kansallisten toiminnan vakauden valvontaan ja verotukseen liittyvien vaatimusten suhteen, (ii) varmistamaan tarvittaessa, että vastaanottavan valtion lisävaatimukset koskevat ainoastaan yksityishenkilöille, ei ammattisijoittajille, tarjottavia rahoituspalveluja, (iii) huolehtimaan siitä, että voimassa olevia kansallisia "yleistä etua" koskevia sääntöjä, joiden tavoitteena on varmistaa kuluttajansuoja ja edistää rajatylittävää liiketoimintaa, sovelletaan avoimesti ja asianmukaisesti ja (iv) edistämään riskinottoa ja innovaatioita unionin alueella (ks. maakohtaiset suositukset, kehikko 8).

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa painotettiin, että jäsenvaltioiden sääntely- ja verojärjestelmien erot on poistettava, koska ne aiheuttavat edelleen pirstoutumista EU:n rahoitusmarkkinoilla. Suuntaviivoissa kehotettiin luomaan syvemmät ja paremmin toimivat riskipääomamarkkinat. Erityisesti kehotettiin kiinnittämään huomiota institutionaalisiin sijoittajiin sovellettaviin sääntöihin, ammattisijoittajien ja yksityishenkilöiden erotteluun asetettaessa vastaanottavan valtion lisävaatimuksia sekä avoimuuden lisäämiseen sovellettaessa kuluttajasuojan varmistamiseen tähtääviä kansallisia "yleistä etua" koskevia sääntöjä. Keskeisen tärkeänä pidettiin myös riskipääoman saatavuuden parantamista pk-yritysten osalta sekä tutkimuksen ja kehityksen rahoitusmahdollisuuksia kaikkien yritysten osalta.

Euron käyttöönotolla on ollut merkittäviä vaikutuksia koko Euroopan rahoitusmarkkinoihin, koska se on edistänyt syvien, laajojen ja likvidien markkinoiden luomista. Kuten vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa todettiin, täysin yhdentyneiden rahoitusmarkkinoiden tiellä on vielä esteitä. Vuoden 1999 aikana on edistytty sekä EU:n tasolla toteutettujen aloitteiden että jäsenvaltioissa tehtyjen uudistusten ansiosta.

Rahoituspalvelujen toimintasuunnitelman toteuttaminen on edennyt rahoituspalvelujen työryhmässä ja viidessä asiantuntijaryhmässä tehdyn työn ansiosta. Edistymisestä kertova raportti julkistettiin marraskuussa 1999. Niin ikään on ryhdytty vuoden 1999 talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin sisältyvien suositusten edellyttämiin toimiin: komissio on antanut tiedonannon rahastoivista eläkejärjestelmistä ja valmistelee aktiivisesti direktiiviluonnosta eläkerahastojen toiminnan vakauden valvonnasta. Tiedonantoluonnosta, jossa käsitellään "ammattimaisten" ja yksityisten sijoittajien eroja, valmistellaan tiiviissä yhteistyössä FESCO:n kanssa. [12] Komissio on laatimassa markkina-asiantuntijoista koostuvan työryhmän avustamana tiedonantoa, johon kootaan selkeät, ymmärrettävät tiedot vähittäisrahoitusmarkkinoiden tuotteiden ja palvelujen ostajia varten. Komissio on myös antanut tiedonannon, jossa tehdään konkreettisia ehdotuksia siitä, kuinka riskipääomaa koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa on edettävä. Tiedonanto perustuu riskipääomamarkkinoiden kehityksen tarkkailuun ja jo toteutettuihin toimenpiteisiin.

[12] Forum of European Securities Commissions.

Kaikissa jäsenvaltiossa on paneuduttu riskipääomaa koskeviin kysymyksiin ja näiden markkinoiden kasvua on edistetty erilaisilla toimenpiteillä. Ponnistuksista huolimatta Euroopan pääomasijoitusmarkkinat ovat edelleen huomattavasti pienemmät kuin Yhdysvaltain markkinat ja niitä ei ole suunnattu riittävän hyvin uusiin ja innovatiivisiin yrityksiin. Mielenkiintoisiin toimiin on ryhdytty Tanskassa, Ranskassa, Irlannissa, Italiassa, Alankomaissa, Suomessa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näissä maissa on toteutettu lähinnä innovatiivisille pk-yrityksille tarkoitettuja rahoitustukijärjestelmiä, veronhuojennusjärjestelmiä, työntekijöiden omistusjärjestelyjä ja osakeoptioita sekä eläkerahastojen ja vakuutusyhtiöiden määrällisten sijoitusrajoitusten lievennyksiä. Rahoitustukia myönnettäessä on luonnollisesti noudatettava valtiontukisääntöjä, jotta tuet eivät vääristä kilpailua.

Selvitystila- ja konkurssilainsäädännön uudistamisen kaltaiset muut aloitteet ovat tärkeässä asemassa useissa jäsenvaltioissa, mutta vain harvat valtiot ovat panneet näitä aloitteita täytäntöön.

Tiedot jäsenvaltioiden toteuttamista muista kuin riskipääomaan liittyvistä uudistuksista, joilla pyritään lisäämään pääomamarkkinoiden yhdentymistä ja tehokkuutta, eivät ole yhtä järjestelmällisiä, joten kokonaisarvion tekeminen on vaikeaa. Jotkut jäsenvaltiot ovat vähentäneet eläkerahastojen (esim. Belgia), vakuutusyhtiöiden (Ruotsi) tai sijoitusrahastojen (Espanja ja Ranska) sijoitussääntöihin sisältyviä määrällisiä rajoituksia. Luxemburgissa on annettu eläkerahastojen perustamisen mahdollistava laki, ja Saksassa ja Ruotsissa käynnissä olevat eläkejärjestelmien uudistukset edistänevät rahoitusmarkkinoiden syventymistä ja laajentumista. Ranskan lainsäädäntöön on sisällytetty "pätevän sijoittajan" käsite, ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sovellettava sijoitustoiminnan myynninedistämissääntöjen poikkeus antaa yrityksille mahdollisuuden olla suorassa yhteydessä ammattimaisiin sijoittajiin. Useissa jäsenvaltioissa on tehty tai harkitaan lainmuutoksia, jotka parantavat yrityksen omistajaohjausta ja -valvontaa (corporate governance), mikä puolestaan lisää avoimuutta.

Rahoituspalvelualan valvontapuitteiden tarkistus on aloitettu useissa jäsenvaltioissa, ja sillä pyritään luomaan järjestelmä, jossa yksi viranomainen valvoo kaikkia rahoituslaitoksia (kuten Irlannissa), tai parantamaan rahoitusryhmittymien valvontaa (Tanska).

Rahoitussektorin irrottaminen valtion ohjauksesta jatkuu Kreikassa, Ranskassa ja Italiassa ja on alkamassa Irlannissa. Pankkialalla on yleisesti käynnissä suuri rakenneuudistus ja yhdistymisprosessi. Tämä kehitys on ollut selvintä Belgiassa, Alankomaissa ja Espanjassa, minkä pelätään aiheuttavan ongelmia kilpailun ja uusien yritysten valvonnan kannalta.

Markkinainstituutioiden kesken on tapahtunut merkittävää kehitystä kansallisten pörssien ja markkinoiden luodessa yhteyksiä ja yhteenliittymiä. Useissa jäsenvaltioissa on myös perustettu osakemarkkinat uusille ja kasvaville yrityksille. Nämä uudet markkinat, jotka tarjoavat nopeasti kasvaville yrityksille uuden rahoituslähteen, ovat kasvaneet voimakkaasti ja vuoden 1999 loppuun mennessä noin 750 yritystä oli listautunut Euro.NM -verkostoon (muodostuu Pariisin, Frankfurtin, Amsterdamin, Brysselin ja Milanon uusista markkinoista), Euroopan arvopaperikauppiaiden yhdistyksen tietokonepohjaisille markkinoille (EASDAQ) ja AIM:ään.

7. Tehokkaammat työmarkkinat

Vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa suositeltiin, että työllisyyspolitiikan suuntaviivoissa esitetty integroitu neljän kohdan strategia olisi toteutettava viivytyksettä ja avoimesti. Erityisesti edellytettiin seuraavaa: (i) työllisyyspoliittisilla toimenpiteillä pitäisi vaikuttaa sekä työvoiman kysyntään että tarjontaan soveltamalla työllisyyspolitiikan suuntaviivoissa esitettyä ennalta ehkäisevää lähestymistapaa ja (ii) vero- ja etuusjärjestelmiä pitäisi tarvittaessa tarkistaa ja mukauttaa siten, että ne tukevat aktiivisesti työllistettävyyttä ja uusien työpaikkojen luomista. Olisi myös rohkaistava työmarkkinaosapuolia modernisoimaan työn organisointia ja järjestämään mahdollinen työajan yleinen lyheneminen niin, että yksikkötyökustannukset eivät nouse, ottaen samalla huomioon työvoiman tarjonnan lisäämiseen liittyvät tulevaisuuden tarpeet (ks. maakohtaiset suositukset, kehikko 9).

7.1 Yleinen kehitys

Työmarkkinoiden toiminta parani EU:n alueella vuoden 1999 aikana talouden elpymisen myötä. Kausivaihtelusta puhdistettu työttömyysaste laski 8,8 prosenttiin tammikuussa 2000 ja oli siten alimmalla tasollaan sitten kesäkuun 1992. Työllisyyden odotetaan kasvavan voimakkaasti seuraavan kahden vuoden aikana. Työllisyyden osuus 1990-luvun kokonaiskasvusta näyttää olevan suuri historiallisesti katsottuna, ja bruttokansantuotteen kasvu kuluneen vuosikymmenen kasvuvaiheessa vastasi 1980-luvun kasvua työllisyyden kasvaessa vieläkin nopeammin. Tämän vuoksi työvoiman tuottavuuden kasvu näyttää hidastuneen.

On korostettava, että jäsenvaltioiden välinen ja jopa niiden sisäinen tilanne vaihtelee suuresti (ks. kuviot 8 ja 9). Tanska, Luxemburg ja Alankomaat ovat Yhdysvaltojen tasolla tai jopa sen edellä työllisyyden voimakkaan kasvun ja alhaisen työttömyyden osalta. Tanskassa, Espanjassa, Irlannissa, Alankomaissa, Suomessa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa viime vuosina havaittu työttömyyden erityisen jyrkkä lasku viittaa siihen, että rakennetyöttömyys on vähentynyt, koska suhdannejakson palkkakehitys on ollut suhteellisen maltillista. Vaikka työmarkkinoiden toiminnan parantuminen johtuu osittain suotuisasta taloudellisesta ympäristöstä, joidenkin jäsenvaltioiden harjoittamalla politiikalla on ollut merkittävä osuus. Erityisen tärkeässä asemassa ovat olleet työmarkkinoiden rakenneuudistukset, joilla on siirrytty etuusriippuvuudesta ennaltaehkäisevään lähestymistapaan, joka perustuu aktiivisiin työmarkkinatoimenpiteisiin. Kattavista uudistuksista on saatu selvimmät edut Tanskassa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Merkittäviä ongelmia on kuitenkin vielä jäljellä. Alhainen työllisyysaste rajoittaa EU:n kasvupotentiaalia ja heikentää jäsenvaltioiden julkisen talouden vakautta pitkällä aikavälillä. Suhdannetyöttömyyden alentuessa useissa jäsenvaltioissa on alkanut esiintyä palkankorotuspaineita, jotka ovat kuitenkin toistaiseksi pysyneet kohtuullisella tasolla. Rakennetyöttömyys on kuitenkin edelleen liian korkealla tasolla etenkin euroalueen suurissa valtioissa. Se on lisäksi keskittynyt voimakkaasti köyhille alueille sekä naisten, nuorten ja vähäisen ammattitaidon omaavien henkilöiden keskuuteen. Työttömyydessä on huomattavia alueellisia eroja erityisesti Belgiassa, Espanjassa, Italiassa ja Saksassa. Noin puolet kokonaistyöttömyydestä on yhä pitkäaikaista, mikä on oire siitä, että ongelma on rakenteellinen (ks. kuvio 10). Pitkäaikaistyöttömien osuus on euroalueella keskimäärin 50 prosenttia ja paljon korkeampi useissa jäsenvaltioissa, joiden työmarkkinoille ovat tyypillisiä erityisen syvät rakenteelliset heikkoudet. Ongelmien ratkaiseminen edellyttää paljon työtä erityisesti Belgiassa, Saksassa, Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa. [13]

[13] Irlannin pitkäaikaistyöttömyydestä on saatu tiedot vain vuoteen 1997 asti. Kansallisten arvioiden mukaan pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä laski huomattavasti vuoden 1998 aikana.

Työmarkkinoiden toimintaa parantavat toimenpiteet ovat kokonaisuutena ottaen tuottaneet vaatimattomia tuloksia, kun niitä verrataan hyödyke- ja pääomamarkkinoiden rakenneuudistuksiin ja julkisen talouden vakauttamiseen. On korostettava, että rakenneuudistuksilla ja aktiivisilla toimenpiteillä on keskeinen asema pyrittäessä nostamaan työllisyysastetta ja alentamaan rakennetyöttömyyttä. Merkittävä edistyminen näillä alueilla parantaisi huomattavasti EU:n pitkän aikavälin kasvupotentiaalia sekä ehkäisisi sosiaalista syrjäytymistä.

7.2 Aktiiviset työmarkkinaohjelmat ovat tuottaneet merkittäviä tuloksia

Kuten vuoden 1999 yhteisessä työllisyyskertomuksessa [14] todetaan, useat jäsenvaltiot ovat edistyneet merkittävästi soveltaessaan ennaltaehkäisevää lähestymistapaa, jolla torjutaan nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä. Lähestymistapa perustuu aktiivisiin työmarkkinaohjelmiin, jotka ovat työllisyyden suuntaviivojen mukaisia. Nämä politiikat voivat edistää merkittävästi rakennetyöttömyyden alenemista lisäämällä ammattitaitoa ja työllistettävyyttä sekä pitämällä ihmiset yhteydessä työmarkkinoihin. Ohjelmat voivat luonnollisesti aiheuttaa myös hallinnosta ja työvoiman siirtymisestä toisille paikkakunnille syntyviä kustannuksia, joten ne on kohdistettava niihin henkilöihin, joilla on eniten vaikeuksia työmarkkinoille integroitumisessa. Aktiiviset työmarkkinaohjelmat ovat olleet Ruotsissa tärkeä osa talouspolitiikkaa vuosikymmenten ajan, ja siellä niiden soveltamisala laajeni nopeasti työttömyyden lisääntyessä 1990-luvun alussa. Ohjelmien kattavuutta on viime aikoina supistettu kolmeen prosenttiin työvoimasta ja niiden koostumusta muutettu suosimaan työmarkkinoilla tapahtuvaa koulutusta. Muutoksilla pyritään parantamaan ohjelmien tehokkuutta. "Uudet palvelut - työpaikkoja nuorille" -ohjelmalla on luotu Ranskaan 200 000 työpaikkaa, mutta vaarana on työvoiman siirtymiseen ja turhiin toimenpiteisiin liittyvät korkeat kustannukset (dead-weight costs) varsinkin talouskasvun kiihtyessä.

[14] Vuoden 1999 yhteiseen työllisyyskertomukseen sisältyy yksityiskohtainen arvio työllisyyden suuntaviivojen täytäntöönpanosta. Arvioiden pohjalta laadittiin maakohtaiset suositukset, jotka neuvosto hyväksyi vuoden 1999 loppupuolella. Tässä raportissa täydennetään edellä mainittua arviota ja keskitytään vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa annettuihin suosituksiin.

Jotkut jäsenvaltiot ovat yhdistäneet aktiivisen politiikan etuuksien keston ja myöntämisperusteiden arviointiin sekä pyrkineet tehostamaan aktiivisia toimia kohdistamalla ohjelmat yksilöllisten tarpeiden mukaan. Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa viime aikoina toteutetut uudistukset ovat esimerkkejä siirtymisestä passiivisista toimista aktiivisiin. Tanskassa ja Alankomaissa aktivointitoimien kohdistaminen perustuu selkeästi yksilöllisten tarpeiden arviointiin. Suomessa on onnistuttu parantamaan työvoimapalvelujen laatua sekä saavutettu parempia tuloksia nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömien aktivoinnissa.

Muiden valtioiden on edistyttävä merkittävästi, mikäli ne aikovat saavuttaa aktiivisille toimenpiteille työllisyyden suuntaviivoissa asetetut keskipitkän aikavälin määrälliset tavoitteet. Belgiassa, Kreikassa ja Italiassa on havaittu ongelmia, jotka liittyvät nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömille suunnattujen ennaltaehkäisevien toimenpiteiden viivästymiseen. Myöskään Saksassa ei ole saavutettu tarpeeksi konkreettisia tuloksia. Portugaliin on luotava asianmukainen etuusjärjestelmä, jolla tuetaan aktiivisia toimenpiteitä.

7.3 Työn verotusta alennettu monilla uudistuksilla

Useimmissa jäsenvaltioissa on alennettu palkansaajien tuloveroja ja sosiaaliturvamaksuja kohdentamalla alennukset usein palkkajakauman alapäähän. Veronalennuksiin on pyritty 1990-luvun puolivälistä alkaen ja ne ovat johtaneet työhön kohdistuvan välittömän verorasituksen vähäiseen kevenemiseen (esitetty taulukossa 7 työn efektiivisenä veroasteena). Useat jäsenvaltiot ovat jo ottaneet käyttöön uusia työn verotukseen kohdistettuja alennuksia tai ilmoittaneet niistä. Työn verorasitusta on viime aikoina kevennetty tai aiotaan keventää Saksassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Suomessa ja Ruotsissa. Veronalennukset on kohdistettu palkkajakauman alapäähän Belgiassa, Tanskassa, Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Useiden jäsenvaltioiden vero- tai etuusjärjestelmät vähentävät naispuolisen työvoiman tarjontaa. Monien jäsenvaltioiden verojärjestelmät eivät kannusta naisia osallistumaan työmarkkinoille muun muassa sen vuoksi, että toisen puolison tulojen marginaaliveroaste on korkea molempien puolisojen ollessa työelämässä.

Työhön kohdistuvan välittömän verotuksen aiheuttaman kokonaisverorasituksen alentaminen on rahoitettu pääasiassa siirtämällä verotuksen painopistettä arvonlisäveron sekä energia- ja ympäristöverojen kaltaisiin välillisiin veroihin. Jäsenvaltiot ovat jo ilmoittaneet verouudistuksista, joilla työn verokiilaa kavennetaan tulevien vuosien aikana.

7.4 Etuusjärjestelmät - joissakin valtioissa hyviä tuloksia mutta yleinen kehitys vähäistä

Työttömyysetuuksien korkea taso yhdessä niiden pitkän keston sekä löysien myöntämisperusteiden ja etuusjärjestelmän heikon hallinnon kanssa eivät kannusta hakemaan töitä tai osallistumaan aktiivisiin työmarkkinaohjelmiin (ks. taulukko 13). Joissakin jäsenvaltioissa ihmiset saattavat pysyä riippuvaisina etuusjärjestelmistä pitempään kuin on tarkoituksenmukaista. Muita etuusjärjestelmiä - varhaiseläkkeet ja työkyvyttömyyseläkkeet - hyödynnetään usein työttömyysetuuksien sijaan, ja tulokset ovat yhtä huonot tai huonommat työmarkkinoille osallistumisen ja työvoiman efektiivisen tarjonnan kannalta. Useissa jäsenvaltioissa suuri osa väestöstä on riippuvainen pitkäaikaisista etuuksista. Tilanne on sama joissakin niistä jäsenvaltioista, joiden virallinen työttömyysaste on erittäin alhainen (esim. Tanska ja Alankomaat).

Muutamat jäsenvaltiot ovat aloittaneet etuusjärjestelmiensä järjestelmällisen tarkastelun ja ryhtyneet mittaviin uudistuksiin. Uudistuksille on yhteistä paneutuminen vero- ja etuusjärjestelmien yhdistettyihin kannustinvaikutuksiin, myöntämisperusteiden ja työmarkkinoiden käytettävissä olemista koskevien vaatimusten tiukentaminen, etuuksien myöntämisen selvempi yhdistäminen aktiivisiin työmarkkinaohjelmiin työllistettävyyden parantamiseksi sekä työntekoon liittyvät etuudet ja verohyvitykset. Yhdistynyt kuningaskunta on edennyt pitkälle edellä mainituissa työmarkkinauudistuksissa ja Alankomaat suunnittelee myös verohyvityksiä pienituloisille työntekijöille. Vielä on tosin liian aikaista tehdä tarkkaa arviota kyseisistä järjestelmistä. Tanska on positiivinen esimerkki maasta, jossa on kiristetty selvästi vaatimusta, jonka mukaan työttömyyskorvausten ja sosiaalietuuksien edellytyksenä on valmius ottaa vastaan työpaikka. Myös koulutusmahdollisuuksia on lisätty.

Muutamissa jäsenvaltioissa uudistukset ovat tuottaneet tuloksia edistämällä rakennetyöttömyyden laskua, mutta etuusjärjestelmien uudistamisessa on useimmiten saavutettu vain vähäisiä ja hajanaisia tuloksia. Merkittäviä uudistuksia ei ole tehty Saksassa ja Belgiassa, missä joidenkin työntekijöiden työttömyysetuuksilla ei ole enimmäiskestoa. Hallitus on tosin tarkistamassa tätä järjestelmää. Italiassa harkitaan uudistuksia, mutta ne ovat osoittautumassa vaikeiksi toteuttaa poliittisten ja taloudellisten syiden vuoksi. Suomessa ryhdyttiin toimenpiteisiin viimeisen laman vuoksi, mutta sen jälkeen etuusjärjestelmän uudistaminen ei ole juuri edennyt.

7.5 Työn organisoinnissa ja joustavuudessa on edistytty, mutta ei riittävästi

Työn organisoinnin ajanmukaistamisessa on edistytty jonkin verran. Joissakin jäsenvaltioissa on helpotettu osa-aikatyön tekemistä ja muutamissa valtioissa on edistytty jonkin verran joustavan työajan ja vuotuisen työajan käyttöönotossa. Näillä alueilla saavutetulla edistyksellä on merkitystä myös sukupuolten tasa-arvon kannalta. Joissakin jäsenvaltioissa on lisäksi pyritty helpottamaan naisten osallistumista työmarkkinoille esimerkiksi lisäämällä lastenhoitomahdollisuuksia, mutta toimet eivät ole toistaiseksi olleet riittäviä. Joidenkin jäsenvaltioiden työpaikkaturvaa koskevaa tiukkaa lainsäädäntöä ja liiallisia irtisanomiskustannuksia ei ole juurikaan tutkittu, vaikka nämä tekijät haittaavat uusien vakinaisten työntekijöiden palkkaamista. Työvoimakustannukset eivät tietyissä jäsenvaltioissa (erityisesti Belgia, Saksa, Espanja ja Italia) vastaa eri alueiden merkittäviä tuottavuuseroja, mikä on osoitus työmarkkinoiden yleisestä joustamattomuudesta. Ei ole juuri merkkejä siitä, että työmarkkinaosapuolet olisivat aloittaneet kaikilla tasoilla neuvottelut sopimuksista, joilla työn organisointia ajanmukaistetaan, kuten vuoden 1999 talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa ja työllisyyspoliittisissa suuntaviivoissa kehotettiin.

Työpaikkaturvaa koskevaa lainsäädäntöä ei ole uudistettu merkittävästi Belgiassa, Saksassa ja Italiassa. Ranskassa sitä on pikemminkin tiukennettu hieman. Määräaikaisten työsopimusten osuus on edelleen suuri Espanjassa, missä olisi myös alennettava irtisanomiskustannuksia edelleen. Myös Portugalissa määräaikaisten työsuhteiden osuutta pidetään suurena, eikä työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisessä ja irtisanomiskustannusten alentamisessa ole edistytty riittävästi. Kreikassa on annettu lakeja osa-aikatyöstä, joustavista työajoista ja kokonaistyöajasta, mutta niitä ei ole vielä pantu kokonaisuudessaan täytäntöön. Itävalta ei ole merkittävästi ajanmukaistanut työn organisointia.

KEHIKOT

Kehikko 1: Finanssipolitiikkaa koskevat maakohtaiset suositukset vuodelle 1999

Belgia: (1) Vuoden 1999 julkisen talouden alijäämätavoite (1,3 % suhteessa BKT:hen) on saavutettava vuonna 1999. (2) Reaalisten menojen (pois lukien korkomenot) vuotuisen kasvun on pysyttävä vakausohjelmassa asetetun 1½ prosentin enimmäismäärän rajoissa. (3) Perusylijäämä on pidettävä tulevina vuosina 6 prosentissa suhteessa bruttokansantuotteeseen. (4) Liittohallituksen, alueiden ja kuntien välinen "yhteistyösopimus" on uudistettava.

Tanska: (1) On pyrittävä säilyttämään julkisen talouden vuoden 1999 suuri ylijäämä, jonka on suunniteltu olevan 2,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. (2) Keskipitkällä aikavälillä on jatkettava verojärjestelmän vääristymien vähentämistä (sisältyy "helluntaipakettiin").

Saksa: (1) Vuonna 1999 on noudatettava julkisen talouden alijäämätavoitetta, joka on 2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. (2) Keskipitkän aikavälin alijäämätavoite on pyrittävä saavuttamaan suunniteltua aikaisemmin, mikäli talous vahvistuu odotettua enemmän vuonna 2000. (3) Verouudistukseen sisältyy verokantojen alentaminen ja samanaikainen veropohjan laajentaminen, minkä pitäisi johtaa verolainsäädännön yksinkertaistumiseen.

Kreikka: (1) Julkisen talouden alijäämätavoite, 1,9 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, on saavutettava vuonna 1999. (2) Julkisen talouden alijäämää on pyrittävä edelleen supistamaan vuonna 2000, ja tätä edistetetään alentamalla perusmenoja (pl. korkomenot) suhteessa bruttokansantuotteeseen. (3) Verojärjestelmän tehokkuutta on edelleen parannettava torjumalla veropetoksia ja veronkiertoa. (4) Julkista sektoria on uudistettava.

Espanja: (1) Julkisen talouden alijäämätavoite, 1,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, on saavutettava. (2) Vuoden 2000 talousarviossa on vahvistettava tavoitteeksi yhden prosentin alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen; jos ylikuumenemisen merkkejä ilmenee, finanssipolitiikkaa on kiristettävä. (3) Julkisten menojen hallintaa on vahvistettava; nykyistä alueiden ja valtion välistä vakaussopimusta on noudatettava kokonaisuudessaan ja sen täytäntöönpanoa seurattava tarkasti.

Ranska: (1) Julkisen talouden alijäämätavoitetta, 2,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, on noudatettava. (2) Julkisia menoja on hillittävä vuonna 1999 ja sitä seuraavina vuosina. (3) Talouden toimeliaisuuden vuonna 2000 alkavaksi odotettu ja sen jälkeisinä vuosina jatkuva vilkastuminen on hyödynnettävä, jotta edistytään kohti Ranskan vakausohjelman suotuisimmassa skenaariossa esitettyä keskipitkän aikavälin alijäämätavoitetta.

Irlanti: (1) Taloutta on tarvittaessa hillittävä finanssipolitiikan avulla, jos palkkainflaatio näyttää jatkavan kiihtymistään. (2) Julkisen kulutuksen kasvua on hillittävä siten, että sen volyymin kasvu hidastuu vuoden 1998 5 prosentista 2 prosenttiin vuonna 2001.

Italia: (1) On vältettävä merkittävää poikkeamista perusylijäämätavoitteesta ja rajoitettava perusylijäämän heikkeneminen siihen määrään, joka johtuu automaattisten vakauttajien toiminnasta; kokonaisalijäämätavoitetta, joka on 2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, on noudatettava, mitä edistää korkomenojen aleneminen. (2) Vuoden 2000 talousarviossa on pyrittävä jälleen perusylijäämään, joka on 5,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. (3) Valtion juoksevia perusmenoja on valvottava tiukasti vuonna 1999 ja sen jälkeisinä vuosina. (4) Eläkejärjestelmän uudistamista on arvioitava uudelleen.

Luxemburg: (1) Julkisia menoja on seurattava tarkasti. (2) Pitkällä aikavälillä tarvittavia uudistuksia on jatkettava erityisesti sosiaaliturvan alalla.

Alankomaat: (1) Julkisen talouden alijäämätavoitetta, joka on 1,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, on noudatettava. (2) On pyrittävä vakausohjelman varovaisessa skenaariossa esitettyyn vähimmäistavoitteeseen, joka on alijäämän hyvin pieni supistuminen 1,1 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2002.

Itävalta: (1) Julkisen talouden vuoden 1999 alijäämätavoite, joka on 2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, on saavutettava valvomalla julkisia menoja tiukasti. (2) Vakausohjelmassa julkiselle taloudelle asetetut tavoitteet on ylitettävä ja on varmistettava, että julkisen talouden velkasuhde pysyy vakaasti lasku-uralla. (3) Menopuolella on saavutettava huomattavia säästöjä.

Portugali: (1) On varmistettava, että saavutetaan julkisen talouden alijäämätavoite, 2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. (2) Valtion juokseviin perusmenoihin on kiinnitettävä tarkoin huomiota erityisesti terveydenhuoltomenojen ja julkisen sektorin palkkamenojen osalta. (3) Rakenneuudistukset, joilla on välitön vaikutus vakausohjelmassa luonnosteltuun talousarvioon, on toteutettava nopeasti. (4) Terveydenhoitojärjestelmässä on perustettava julkisen sektorin ja yksityisten yritysten yhteistyöhankkeita ja eläkkeelle pääsyn perusteita on tarkistettava.

Suomi: (1) Julkisen talouden ylijäämää on kasvatettava edelleen, jotta pystytään selviytymään väestön nopeasta vanhenemisesta ja paineesta, jonka se aiheuttaa sosiaaliturvarahastoille. (2) Valtion talouden alijäämän supistaminen on asetettava etusijalle. (3) Julkisen talouden vahvistamisen on edelleen perustuttava julkisen talouden menojen vähentämiseen. (4) Vakausohjelmassa asetettuja valtion menojen vuotuisia enimmäismääriä on noudatettava tiukasti vuosien 2000-2002 talousarvioissa.

Ruotsi: (1) Hallituksen on pidettävä kiinni julkistamastaan politiikasta, koska siten saavutetaan ylijäämän kasvu, joka on julkiselle taloudelle asetettu tavoite. (2) On varmistettava tiukan menojen valvonnan jatkaminen, sillä julkisen talouden näkymät riippuvat suuresti siitä. (3) On etsittävä keinoja verorasituksen keventämiseksi edelleen.

Yhdistynyt kuningaskunta: (1) Ilmoitettuja menosuunnitelmia on noudatettava tiukasti, jotta hallituksen taloussääntöjä pystytään noudattamaan ja vuosien 1999/2000 talousarviossa voidaan saavuttaa julkisen talouden keskipitkän aikavälin tavoite eli tasapainoinen rahoitusasema. (2) On ryhdyttävä heti korjaustoimiin, jos julkisen talouden rahoitusasema näyttää heikkenevän tavalla, jota ei voida selittää suhdannevaiheella.

// Kehikko 2: Julkisen sektorin eläkkeiden viimeaikainen kehitys

B // Uusi hallitus suunnittelee työmarkkinaosapuolten kanssa tulevia uudistuksia, joilla katetaan julkisen sektorin työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien eläkkeet. Suunnitelmat perustuvat vuonna 1997 toteutettuihin yksityisen sektorin työntekijöitä koskeviin merkittäviin uudistuksiin. Samalla harkitaan yksityisten rahastoivien eläkejärjestelmien tukemista.

DK // Siirtyminen suurelta osin rahastoimattomasta järjestelmästä järjestelmään, jossa rahastointia hyödynnetään paljon enemmän, on ollut käynnissä muutaman vuoden ajan. Vuoden 1999 aikana työmarkkinoiden lisäeläkejärjestelmään (ATP) maksettava tilapäinen maksu, joka on yksi prosentti keskimääräisestä palkasta, muutettiin pysyväksi ja varhaiseläkkeiden sääntöjä tiukennettiin.

D // Eläkejärjestelmän uudistus on ollut hyvin korkealla sijalla poliittisessa tärkeysjärjestyksessä. Saksassa sovittiin verouudistuspaketista, minkä seurauksena energiaveroista saatavat lisätulot kattavat osittain työnantajien ja työntekijöiden alennetut eläkemaksut. Vuosia 2000/2001 varten sovittiin myös muutoksista, joiden mukaan julkisen sektorin eläkkeiden kehitys riippuu nettopalkkojen sijaan inflaatiosta. Uusi hallitus kuitenkin lykkäsi kahdella vuodella vuonna 1998 sovittuja merkittäviä uudistuksia, joiden olisi pitänyt tulla voimaan vuonna 1999, koska vuonna 2000 aiotaan ilmoittaa uusista tärkeistä uudistuksista.

EL // Vuonna 1998 julkistettiin kaksivaiheinen uudistusstrategia. Ensimmäinen vaihe liittyi suurelta osin järjestelmän rakenteiden parantamiseen ja sen yhteydessä muun muassa otettiin käyttöön kattava sosiaaliturvatunnus. Toinen vaihe edellyttää julkisen sektorin eläkejärjestelmän perusteellista uudistamista, jolloin voitaisiin yhdenmukaistaa eri järjestelmiin sisältyvät eläkeiät, mukauttaa maksuosuudet ja eläkeoikeudet kestävälle tasolle sekä ottaa käyttöön pakollinen työeläkejärjestelmä. Toisen vaiheen aloittamisesta ei ole vielä ilmoitettu.

E // Vuonna 1997 toteutettiin merkittäviä uudistuksia (joiden perustana on vuoden 1995 Pacto de Toledo), joiden ansiosta julkisen sektorin eläkkeet ovat kestävämmällä pohjalla. Vuodelle 2000 on suunniteltu lisää uudistuksia. Uudistuksilla on pyrittävä korottamaan todellista eläkeikää ja hillittävä varhaiseläkkeelle jäämistä. On myös perustettava järjestelmät, jotka kattavat erityisalat kuten itsenäiset ammatinharjoittajat ja maataloustyöntekijät. Vähimmäiseläkkeet nousevat vuonna 2000 5,4-16 prosenttia eläketyypistä riippuen. Keskimääräinen korotus on tosin vain hieman yli 5,4 prosenttia. Vuonna 2000 perustetaan sosiaaliturvan vararahasto helpottamaan väestön ikääntymisen aiheuttamia ongelmia. Rahaston alkupääoma on 0,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen ja tarkistetussa vakausohjelmassa sitoudutaan kasvattamaan sitä.

F // Vuonna 1997 hyväksyttyjen uudistusten toteuttamista lykättiin, minkä jälkeen julkistettiin raportti vuonna 1999. Raportin on tarkoitus toimia perustana viranomaisten ja työmarkkinaosapuolien välisille neuvotteluille, jotka ovat parhaillaan käynnissä. Vuodelle 2000 on suunniteltu uudistuksia, ja silloin voitaisiin muun muassa pyrkiä nostamaan todellista eläkeikää, harkita erityiseläkejärjestelmien saattamista yhdenmukaisiksi "yleisen järjestelmän" kanssa ja kasvattaa sosiaaliturvan vararahastoa, joka perustettiin vuoden 1998 talousarviossa.

IRL // Hallitus esitteli toukokuussa 1998 suunnitelmansa, joilla pyritään luomaan täysin kehittynyt eläkejärjestelmä. Vuoden 1999 talousarviosta varataan määrä, joka on 1 % suhteessa bruttokansantuotteeseen, julkisen sektorin tulevia eläkemenoja varten. Tätä osuutta täydennetään osalla voitoista, jotka saatiin valtion teleyhtiön myynnistä. Osa voittovaroista käytettiin valtion tuleviin eläkevastuisiin ennen yksityistämistä palveluksessa olleen henkilöstön osalta.

I // Useat 1990-luvulla toteutetut uudistukset, joista viimeisin vuonna 1997, ovat vakauttaneet keskipitkän aikavälin eläkemenoja suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta menot ovat edelleen suuret. Uudistusten selkeimpiä heikkouksia ovat ylipitkät siirtymäkaudet, liian "antelias" järjestelmä ja epävarmuus tulevista uudistuksista. Vuonna 1999 ei toteutettu uudistuksia.

L // Vuonna 1998 toteutettiin uudistuksia, joilla uusien valtion virkamiesten eläkejärjestelmä mukautettiin vastaamaan yksityisen sektorin järjestelmää.

NL // Suuri osa eläkkeistä on jo rahastoituja, joten väestön ikääntymiseen pyritään varautumaan vähentämällä julkista velkaa ja korottamalla työllisyysastetta.

A // Vuosina 1993 ja 1998 hyväksyttiin suuria uudistuspaketteja. Vuoden 1998 uudistusten yhteydessä tutkittiin varhaiseläkkeisiin liittyviä kannustimia, tiukennettiin työkyvyttömyyseläkkeiden ehtoja ja muutettiin virkamiesten eläkejärjestelmä yleisen järjestelmän kaltaiseksi. Käyttöön otettiin myös vuotuinen mukautuskaava, jolla varaudutaan keskimääräisen eliniän nousun vaikutuksiin. Asiaa on kuitenkin tutkittava uudelleen vuonna 2000, koska kaavan soveltamista lykättiin vuosina 1998 ja 1999.

P // Uusi hallitus antoi vuoden 1999 lopulla uuden puitelain, joka oli seurausta samana vuonna julkistetusta valkoisesta kirjasta. Uudistukset on tarkoitus hyväksyä vuonna 2000. On luotava muun muassa pakollinen toisen pilarin maksuperusteinen järjestelmä ja ratkaistava varhaiseläkkeisiin liittyvät ongelmat.

FIN // Työmarkkinajärjestöjen kanssa päästiin vuoden 1999 aikana sopimukseen toimenpiteistä, joilla hillitään varhaiseläkkeelle siirtymistä ja pidennetään aktiivista työikää. Näiden toimenpiteiden ja suuren perusjäämän avulla voidaan paremmin selviytyä väestön ikääntymisen aiheuttamista menoista tulevina vuosina. On kuitenkin epävarmaa, ovatko julkisen sektorin nykyiset eläkejärjestelmät vakaalla pohjalla, ja epätasapainon todellisten aiheuttajien käsittely edellyttää todennäköisesti lisätoimenpiteitä.

S // Vuonna 1998 hyväksyttyjä uudistuksia ollaan vaiheittain toteuttamassa. Niiden myötä rahastoitujen eläkkeiden osuus kasvaa. Eläkemaksut ja saadut etuudet liitetään lähemmin toisiinsa. Indeksiehtoja on myös mukautettu.

// Vuonna 1999 julkaistut ennusteet osoittavat, että Yhdistyneen kuningaskunnan julkisen talouden rahoitusasema on tasapainossa pitkällä aikavälillä. Vuoden 1998 lopulla ehdotettiin mittavia uudistuksia, jotka hyväksyttiin vuonna 1999. Niihin sisältyy vähimmäistulotakuu (minimum income guarantee) ja valtion ansiosidonnainen eläkejärjestelmä (state earnings related pension scheme, SERPS) korvataan toisella kiinteämääräisellä eläkkeellä.

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

Kehikko 4: Hyödykemarkkinoiden rakenneuudistuksia koskevat vuoden 1999 maakohtaiset suositukset

Belgia: (1) Yhtenäismarkkinadirektiivit on pantava tehokkaammin täytäntöön erityisesti televiestinnän ja liikenteen alalla. (2) Verkkotoimialojen (televiestintä, posti, energia, liikenne) vapauttamisessa on edettävä.

Tanska: (1) Voimassa olevaa kilpailulainsäädäntöä on vahvistettava ja sovellettava entistä määrätietoisemmin. (2) Julkisten palvelujen hankkimisessa on käytettävä enemmän tarjouskilpailuja. (3) Sähköalan uudistukset on pantava täytäntöön viipymättä. (4) Kauppojen aukioloaikoja koskevia säännöksiä on tarkistettava edelleen.

Saksa: (1) Yhtenäismarkkinoiden täytäntöönpanotoimia on parannettava julkisten hankintojen osalta. (2) Valtiontukien määrää on edelleen vähennettävä. (3) Palvelujen vapauttamista on tehostettava, mukaan lukien vähittäiskauppa. (4) Pk-yritysten rekisteröintimenettelyjä on edelleen nopeutettava.

Kreikka: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on tehostettava erityisesti julkisten hankintojen osalta. (2) On jatkettava pyrkimyksiä yksityistää valtion yritykset. (3) Uuden yhtiön rekisteröintiin liittyvää hallintotyötä on edelleen vähennettävä. (4) Yrityksiä on kannustettava kasvattamaa tutkimus- ja kehitysmenojaan.

Espanja: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on edelleen tehostettava erityisesti liikenteen alalla. (2) Alakohtaisia valtiontukia on vähennettävä. (3) Vähittäiskaupan sääntely on purettava. (4) Yrityksen rekisteröinnissä sovellettavia menettelyjä on vähennettävä ja siihen kuluvaa aikaa lyhennettävä. (5) Teollisen innovaation edistämistä on jatkettava. (6) Kilpailupolitiikkaa on vahvistettava.

Ranska: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön täytäntöönpanoa on tehostettava erityisesti televiestinnän alalla. (2)Vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen tarkoitettuja valtiontukia on vähennettävä ja painopiste siirrettävä horisontaalisiin toimenpiteisiin. (3) Verkkotoimialojen vapauttamisessa on edistyttävä nopeammin erityisesti energia-alalla. (4) Muodollisuuksien yksinkertaistamisessa ja innovaatioiden rohkaisussa käytettäviä toimia on seurattava tiiviisti.

Irlanti: (1) On entistä nopeammin vähennettävä puutteita, joita on yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä erityisesti liikenteen alalla. (2) Kilpailuvirastolle tulisi antaa valtuudet soveltaa perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan määräyksiä. (3) On harkittava aloitteita kilpailun edistämiseksi televiestinnän, sähkön ja kaasun toimitusten sekä koti- ja ulkomaan liikenteen alalla. (4) On kannustettava lisäämään pääomasijoittamista, paikallista tutkimusta ja kehitystä sekä valtion osallistumista, jotta T&K-toimintaa voidaan parantaa.

Italia: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on tehostettava erityisesti liikenteen ja julkisten hankintojen osalta. (2) Muita kuin maatalouteen suunnattuja valtiontukia on vähennettävä ja tukien koostumusta on kokonaisuudessaan parannettava. (3) Vapauttamista on tehostettava liikenteen alalla. (4) Yrityksen rekisteröinnissä sovellettavia menettelyjä on vähennettävä ja siihen kuluvaa aikaa lyhennettävä.

Luxemburg: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön täytäntöönpanoa on nopeutettava erityisesti televiestinnän ja liikenteen aloilla. (2) Aluetukien tehokkuutta ja tarpeellisuutta on arvioitava. (3) On harkittava hintasäännöstelyjärjestelmän poistamista ja siirtymistä aktiivisempaan kilpailupolitiikkaan.

Alankomaat: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on nopeutettava erityisesti liikenteen alalla. (2) Kilpailua voimistavien toimenpiteiden täytäntöönpanoa on seurattava tiiviisti ja yritysten perustamista vaikeuttavat sääntelyesteet poistettava. (3) Julkisen liikenteen vapauttamista on nopeutettava. (4) Tilankäyttöä koskevien suunnittelumääräysten vaikutuksia vähittäiskaupan tehokkuuteen on tarkkailtava.

Itävalta: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on nopeutettava liikenteen ja julkisten hankintojen osalta. (2) Vuoden 1988 kartellilain uudistamista ja riippumattoman kartelliviraston perustamista on nopeutettava. (3) Julkisia palveluja on edelleen uudistettava ja yleishyödyllisten palvelujen sääntelyjen poistamista nopeutettava. (4) Kauppojen aukioloaikojen vapauttamista on jatkettava. (5) On jatkettava ja laajennettava uusien yritysten perustamisessa sovellettavien menettelyjen yksinkertaistamista. (6) Tutkimus- ja kehitysmenoja on tavoitteen mukaisesti lisättävä.

Portugali: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on nopeutettava erityisesti julkisten hankintojen, televiestinnän ja liikenteen osalta. (2) Rakenneuudistustukia ja toimialakohtaisia tukia on vähennettävä. (3) Kilpailun vastaiset toimet kieltävä lainsäädäntö on saatettava vastaamaan EU:n lainsäädäntöä. (4) Verkkotoimialojen vapauttamista on jatkettava. (5) On tarkistettava lakia, joka rajoittaa toimiluvan myöntämistä suurille vähittäismyymälöille. (6) Yritysten perustamiseen liittyviä hallinnollisia vaatimuksia on vähennettävä. (7) Innovatiivista toimintaa on parannettava.

Suomi: (1) Kansallisille viranomaisille on annettava valtuudet soveltaa perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan määräyksiä. (2) On seurattava tiiviisti aloja, joilla julkiset ja yksityiset yritykset kilpailevat ja jatkettava ponnistuksia kilpailua suosivan ympäristön luomiseksi näillä aloilla.

Ruotsi: (1) Ruotsin kilpailuvirastolle on annettava valtuudet soveltaa perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan määräyksiä. (2) Julkisen sektorin tehokkuutta on parannettava. (3) On ryhdyttävä lisätoimiin, joilla lisätään kilpailua, vältetään määräävän markkina-aseman syntymistä ja edistetään uusien julkisten palvelun tarjoajien tuloa markkinoille. (4) Tarkistetaan säännöksiä, jotka rajoittavat vähittäiskaupan kilpailua.

Yhdistynyt kuningaskunta: (1) Yhtenäismarkkinalainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on tehostettava erityisesti liikenteen alalla. (2) On sovellettava tiukasti lainsäädäntöä, joka vahvistaa kilpailuviraston (Office of Fair Trading) toimivaltaa. (3) Verotuksen rakennetta on muutettava pk-yritysten eduksi.

Kehikko 5: Hintatasojen erot EU:n jäsenvaltioissa

Jäsenvaltioiden välinen hintahajonta (hintavariaatiokertoimella mitattuna) supistui valmistauduttaessa yhtenäismarkkinoiden toteuttamiseen (hajonta oli 20,1 % vuonna 1985 ja 16,2 % vuonna 1993). Hintojen lähentyminen hidastui 1993-1997, mikä saattoi osittain johtua valuuttakurssien vaihtelusta. Vuonna 1997 hintahajonta oli 14,8 %. Tämä luku perustuu suhteellisiin hintatasoihin mukaan lukien arvonlisävero ja valmisteverot. Suhteellisiin hintatasoihin perustuva hajonta pois lukien välilliset verot oli 13,7 %, joka ylittää Yhdysvaltain hintahajonnan (11 %).

Hintataso oli vuonna 1997 yleisesti ottaen korkea Pohjoismaissa, Saksassa, Ranskassa ja Luxemburgissa, mutta suhteellisen alhainen eteläisemmissä valtioissa (ks. alla oleva taulukko). Makrotaloudelliset tekijät kuten valuuttakurssien kehitys, elintaso ja välillisen verotuksen taso voivat osaltaan selittää hintatasojen eroja. Mikrotason tekijät kuten avautuminen kansainväliselle kilpailulle ja vasta vähän aikaa sitten tapahtunut yleishyödyllisten palvelujen vapauttaminen saattavat myös vaikuttaa asiaan. Joidenkin makrotaloudellisten tekijöiden vaikutuksen eliminoimiseksi alla olevassa kuviossa esitetään regressioanalyysi hintatasoista 1997 (pl. verot) BKT:nä asukasta kohti jäsenvaltioissa. Regressiolinjan yläpuolella olevien jäsenvaltioiden hintatasot (pl. verot) olivat korkeammat kuin mitä niiden elintason perusteella voisi olettaa. Tämä pätee erityisesti Ruotsiin ja Suomeen. Tilanne on päinvastainen niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat regressiolinjan alapuolella.

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kehikko 6: Sähkömarkkinoiden vapauttaminen

Yhteisön sähköteollisuus tuottaa noin kaksi prosenttia BKT:stä ja kattaa viidesosan energian loppukysynnästä (lähes puolet, jos liikennettä ei oteta huomioon). Alan kokonaisliikevaihto on 165 miljardia euroa.

Direktiivin 96/92 mukainen yhteisön sähkömarkkinoiden vapauttaminen alkoi helmikuussa 1999. Kreikalle myönnettiin kahden vuoden siirtymäaika. Belgian ja Irlannin siirtymäajan pituus on yksi vuosi, joten ne ovat juuri aloittaneet markkinoidensa avaamisen. Myös Ranska ja Luxemburg saivat käytännössä siirtymäajan, koska direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä viivästyi.

Direktiivissä säädetään, että kotimaista sähkönkulutusta on avattava vaiheittain kilpailulle siten, että kilpailulle avoin osuus on noin 26 % vuonna 1999, 30 % vuonna 2000 ja 35 prosenttia vuonna 2003. Komissio tarkkailee tilannetta tulevina vuosina ja voi ehdottaa, että vapauttamista laajennetaan vuonna 2006. Käytännössä monet jäsenvaltiot ovat jo ylittäneet direktiivin vähimmäisvaatimukset. Saksassa, Suomessa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa asiakkaat voivat vapaasti valita sähköntoimittajansa. Kolmessa viimeksi mainitussa maassa markkinoiden vapauttaminen tapahtui ennen yhteisön lainsäädännön antamista.

Yhteisön sähkömarkkinoiden vapauttamisen lisäksi sähkön hinta on laskenut usean vuoden ajan, mikä johtuu energiakustannusten alenemisesta ja teknologian kehityksestä energiantuotannossa. Sähkön hinta laski edelleen vuoden 1999 ensimmäisellä puoliskolla öljyn hinnan noususta huolimatta. Useimmissa jäsenvaltioissa teollisuudelta peritty mediaanihinta laski vähintään kolme prosenttia kahdentoista kuukauden aikana. Vielä ei ole mahdollista esittää lopullista arviota markkinoiden vapauttamisen vaikutuksista kuluttajahintoihin, mutta Yhdistyneessä kuningaskunnassa tapahtuneesta kehityksestä voidaan tehdä joitakin päätelmiä: kun markkinat vapautettiin kokonaisuudessaan vuonna 1999, kaikki sähköntuottajat laskivat hintojaan saadakseen uusia asiakkaita.

Yhdistyneestä kuningaskunnasta saadut kokemukset osoittavat myös, että halvempi sähkö ei kenties suoraan johda saastumisen lisääntymiseen. Hiilidioksidipäästöt vähenivät jyrkästi kun uudet kaasuvoimalat tulivat markkinoille ja korvasivat saastuttavamman, hiiltä käyttäneen tuotantokapasiteetin. Ympäristön kannalta haitallista ei olekaan ollut markkinoiden vapauttaminen vaan valtion toimenpiteet, joilla on suojeltu kotimaisen hiiliteollisuuden rippeitä. Komissio tarkkailee kuitenkin jatkossakin vapauttamisen ympäristövaikutuksia ja on aloittanut niitä koskevan tutkimuksen, jossa käsitellään myös yhteisön laajentumisen vaikutuksia.

Sähkönsiirron hintojen asettamisessa on edistyttävä erityisesti rajatylittävien sähköntoimitusten osalta ennen kuin todelliset yleiseurooppalaiset sähkömarkkinat voidaan toteuttaa. Komissio jatkaa yhteistyötä sähköalan kansallisten sääntelyviranomaisten ja toimijoiden kanssa Firenzen sääntelyfoorumissa, jotta asiassa päästään yhteisymmärrykseen.

Kehikko 7: Liikenne

Vaikka ei otettaisi huomioon sitä suurta osuutta liikenteestä, josta yritykset ja yksityishenkilöt huolehtivat omaan lukuunsa, liikennesektorin vuotuinen liikevaihto EU:n alueella on yli 500 miljardia euroa (ks. taulukko). Tämä viittaa siihen, että liikenteen taloudellista tehokkuutta voitaisiin parantaa huomattavasti, koska suuri osa alasta on edelleen tiukasti säänneltyä. Alan vapauttaminen ja sisämarkkinoiden toiminnan parantaminen etenee kuitenkin edelleen hitaasti.

Maantiekuljetusten voidaan katsoa olevan suurelta osin vapautetut. Myös rajatylittävää kilpailua on paljon, koska viimeisetkin kotimaan liikennettä koskevat rajoitukset on poistettu. Tosin Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa maan sisäisille kuljetuksille asetetut hintarajoitukset hillitsevät kilpailua. Rajatylittävien kuljetusten kasvavan merkityksen vuoksi on vähennettävä mahdollista haitallista verokilpailua, joka johtuu dieselöljyn hintaeroista, kuten komission energiaveroehdotuksessa ennakoitiin. Yhdistynyt kuningaskunta joutui jo luopumaan polttoaineen hinnankorotuksista maantiekuljetusalan vastustuksen vuoksi. On myös tutkittava, missä määrin rekkaliikenteen työaikasäännöksiä ja verotusta on yhdenmukaistettava.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Paikalliset viranomaiset turvautuvat kaupunkien julkisessa liikenteessä yhä enemmän tarjouskilpailuihin, joiden avulla liikenneverkkojen toiminta järjestetään. Tämä on johtanut merkittäviin kustannussäästöihin ja tukien vähenemiseen esim. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Tanskassa (ks. taulukko). Joissakin tapauksissa on kuitenkin keskitytty liikaa taloudellisiin rajoitteisiin, mikä on johtanut lippujen hintojen nousuun ja matkustajamäärien vähenemiseen.

Ilmaliikenne kasvaa edelleen nopeasti. Hinnat ovat vieläkin alentuneet hieman, koska huhtikuussa 1997 toteutetuilla ilmailualan yhtenäismarkkinoilla tapahtuu edelleen mukautuksia. Kolmansiin maihin kohdistuvaa ilmaliikennettä kuitenkin säännellään edelleen kahdenvälisillä sopimuksilla, joilla on haitallinen vaikutus yhtenäismarkkinoista saataviin etuihin. EU:n asema on erittäin heikko neuvoteltaessa pääsystä tärkeille Yhdysvaltain markkinoille, koska jäsenvaltiot käyvät mieluummin kahdenvälisiä neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa. Tällaiset avoin taivas -sopimukset vääristävät yhteisön liikenteenharjoittajien välistä sisäistä kilpailua ja vaarantavat sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan. Lisäksi nämä sopimukset eivät tavallisesti anna oikeutta liikennöidä toisen maan sisäisiä reittejä, mutta kyseisen maan ja kolmansien maiden välisiä reittejä voidaan liikennöidä rajoituksetta. Koska maan sisäisten ja ulkomaanlentojen osuudet vaihtelevat suuresti, avoin taivas -sopimusten kokonaistulos on epäedullinen. Amerikkalaisilla yrityksillä on pääsy 80 prosentille Euroopan markkinoista, mutta vain 20 prosenttia Yhdysvaltain markkinoista on eurooppalaisten ulottuvilla. Komissio nosti Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa kanteet kahdeksaa jäsenvaltiota vastaan, koska ne olivat tehneet tällaisia EU:n kilpailulainsäädännön vastaisia sopimuksia. Ilmaliikenteen hallintajärjestelmiä ei ole myöskään vielä integroitu, mikä aiheuttaa koko ajan enemmän lentojen viivästymisiä. Lentoliikenne maksaa oman infrastruktuurinsa aiheuttamat kustannukset, mutta silti se hyötyy edullisesta verokohtelusta muihin liikennemuotoihin verrattuna, koska lentoliikenne on suurelta osin vapautettu liikenteeseen kohdistetuista ja ympäristösyistä perittävistä maksuista (esim. polttoaineverot) sekä arvonlisäveron kaltaisista yleisistä veroista. Kyseenalaista on myös syrjivä verokohtelu, jota sovelletaan joissakin jäsenvaltioissa kotimaanlentojen ja yhteisön sisäisten lentojen arvonlisäverotuksessa. Ensimmäinen askel kohti yhdenmukaistamista otettiin poistamalla verovapaa myynti, joka oli epäsuoraa tukea lentoliikenteelle.

Rautatieliikenteen kehitys on jäänyt jälkeen muista liikennemuodoista ja se menettää koko ajan markkinaosuutta. Tehottomuutta esiintyy suuressa määrin, uutta teknologiaa otetaan hitaasti käyttöön ja palvelut suunnitellaan ja toteutetaan yhä lähes kokonaan kansallisella tasolla. Jäsenvaltiot yrittävät saada rautatieliikenteestä tehokkaampaa liiketoimintaa ja vähentää tukia, mikä käy ilmi erityisesti pyrkimyksistä leikata kustannuksia muun muassa vähentämällä merkittävästi työntekijöiden lukumäärää. Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta rautatiet ovat edelleen valtion omistuksessa.

Tärkeä edistysaskel otettiin liikenneneuvoston istunnossa joulukuussa 1999, jolloin jäsenvaltiot hyväksyivät rautatieliikennettä koskevan toimenpidepaketin. Toimenpiteet kohdistuvat joihinkin rautatieinfrastruktuuriin liittyviin kysymyksiin. Pakettiin sisältyy myös laajennettu markkinoille pääsy, jonka mukaan muiden maiden yritykset voivat harjoittaa kansainvälistä rahtiliikennettä Euroopan laajuisessa rautateiden rahtiliikenneverkossa (Trans-European Rail Freight Network). Ne voivat käyttää infrastruktuuria myös päästäkseen lopullisen asiakkaan luokse.

Kehikko 8: Pääomamarkkinoiden rakenneuudistuksia koskevat vuoden 1999 maakohtaiset suositukset

Kreikka: Uusien yritysten perustamista on helpotettava kehittämällä edelleen pääomasijoitusmarkkinoita ja laajentamalla osakemarkkinoita.

Irlanti: On jatkettava toimenpiteitä, joilla kannustetaan tekemään pääomasijoituksia ja lisäämään paikallista tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Itävalta: On ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla kehitetään pääomasijoitusmarkkinoita ja helpotetaan niille pääsyä.

Portugali: On kehitettävä pääomasijoitusmarkkinoita ja lisättävä innovatiivista toimintaa.

Yhdistynyt kuningaskunta: Verotuksen rakennetta on muutettava pk-yritysten eduksi ja selvitystilaa ja konkursseja koskevia lakeja muutettava, jotta suurempi osa pääomasijoituksista suuntautuu alkuvaiheessa oleviin yrityksiin.

Kehikko 9: Työmarkkinoiden rakenneuudistuksia koskevat vuoden 1999 maakohtaiset suositukset

Belgia: (1) Työttömien aikuisten aktivointiin on kiinnitettävä enemmän huomiota. (2) Etuuksien kestoa ja myöntämisperusteita on jatkettava. (3) Toimihenkilöiden työpaikkaturvaa koskevaa tiukkaa lainsäädäntöä on harkittava uudelleen. (4) Alueellisten palkkaerojen syntymistä on helpotettava palkkaneuvotteluissa.

Tanska: (1) Työvoiman tarjontaa on lisättävä esim. etuusjärjestelmiä uudistamalla. (2) Verouudistuksen vaikutuksia on arvioitava, jotta verokiilaa voidaan kaventaa. (3) Vapaa-aikajärjestelyjä on harkittava uudelleen.

Saksa: (1) Etuus- ja tukijärjestelmiä on tarkistettava. (2) Tuloverojen ja välillisten työvoimakustannusten alentamista on jatkettava erityisesti palkkajakauman alapäässä. (3) Pk-yritysten työpaikkaturvaa koskevaa lainsäädäntöä on arvioitava uudelleen.

Kreikka: (1) Ennaltaehkäisevää toimintaa on tehostettava. Sekä ammatillista että yleissivistävää koulutusta on uudistettava. (2) On kannustettava käyttämään uudentyyppisiä osa-aikaisia työsopimuksia ja joustavampia työaikoja.

Espanja: (1) On siirryttävä passiivisesta aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, jossa painotetaan erityisesti ammatti- ja yleissivistävää koulutusta. (2) On pyrittävä edelleen kaventamaan verokiilaa ja hillitsemään varhaiseläkkeelle siirtymistä. (3) On saatettava voimaan irtisanomiskustannusten alentamisesta viime aikoina tehdyt sopimukset. (4) Palkkakehitys on sopeutettava tuottavuuseroihin.

Ranska: (1) Työttömyysturvajärjestelmiä ja työpaikkaturvaa koskevaa lainsäädäntöä on tarkistettava. (2) On jatkettava politiikkaa, jonka mukaan veroja alennetaan palkkajakauman alapäässä, ja edistettävä työpaikkojen luomista palvelualoille. (3) 35-tuntiseen työviikkoon siirtymistä on seurattava.

Irlanti: (1) On sovellettava tasapainoista lähestymistapaa, johon sisältyy sekä ennaltaehkäiseviä että aktiivisia toimia. On lisättävä pitkäaikaistyöttömien ja vähäisen ammattitaidon omaavien osallistumista ammatillisiin ja yleissivistäviin koulutusohjelmiin. (2) On varmistettava maltillisen palkkapolitiikan jatkuminen noudattamalla yhteiskuntasopimusta. (3) Vähimmäispalkkaa ei tule asettaa liian korkeaksi, jotta mahdolliset kielteiset vaikutukset vältetään.

Italia: (1) Aktiivisten työmarkkinatoimien kattavuutta on lisättävä. (2) Verorasitusta on edelleen pyrittävä siirtämään työstä muihin kohteisiin. (3) Etuusjärjestelmiä on uudistettava, jotta vähennetään eläkkeelle ja muihin järjestelmiin siirrettävien työntekijöiden määrää. (4) Työvoiman tarjonnan kasvu ja sen suurempi liikkuvuus on varmistettava varhaisessa vaiheessa tapahtuvalla aktivoinnilla ja riittävillä työttömyysetuuksilla. (5) Työpaikkaturvaa koskevaa lainsäädäntöä on tarkistettava. (6) On kannustettava Etelä-Italiassa tehtäviä paikallisia kolmikantasopimuksia, joilla lisätään palkkajoustoa, joka vastaa työn tuottavuutta.

Luxemburg: Uudistukset on kohdistettava naisten ja ikääntyneiden työntekijöiden alhaiseen työllisyysasteeseen lisäämällä muun muassa työharjoittelua yrityksissä ja perustamalla lisää päivähoitopaikkoja.

Alankomaat: (1) Palkkatulojen kokonaisverorasitusta on edelleen pyrittävä alentamaan erityisesti pienituloisten osalta. (2) On ryhdyttävä lisätoimiin, joilla varmistetaan, että etuus- ja tukijärjestelmät kannustavat riittävässä määrin ottamaan työtarjouksia vastaan.

Itävalta: (1) Varhaiseläkkeiden ehtoja on tarkistettava, työntekoon on kannustettava ja työn organisointia on ajanmukaistettava. (2) Erityistä huomiota on kiinnitettävä matalapalkkaisiin ja vähäisen ammattitaidon omaaviin työntekijöihin.

Portugali: (1) Etuusjärjestelmä on uudistettava, jotta voidaan kannustaa riittävästi työtarjousten vastaanottamista ja aktiivisiin toimenpiteisiin osallistumista. (2) Jatketaan viimeaikaista politiikkaa, jolla lisätään työmarkkinoiden joustavuutta.

Suomi: (1) Työhön kohdistuvaa kokonaisverorasitusta on kevennettävä. (2) Etuusjärjestelmää on tarkistettava lisäämällä vaatimuksia siitä, että työttömän on oltava työmarkkinoiden käytettävissä, tehostamalla työnhakua ja lisäämällä kannustimia ottaa vastaan työpaikka. (3) Varhaiseläkkeiden ehtoja on tarkistettava.

Ruotsi: (1) Aktiivisten työmarkkinaohjelmien piirissä olevien ihmisten lukumäärää on vähennettävä ja ohjelmat on kohdistettava täsmällisemmin samalla kun lisätään työmarkkinoilla tapahtuvan koulutuksen osuutta. (2) Palkkatulojen verotusta on edelleen kevennettävä painopisteen ollessa keski- ja matalapalkkaisissa. (3) Etuus- ja tukijärjestelmät tarvitsevat lisätarkistuksia.

Yhdistynyt kuningaskunta: (1) Matalapalkkaisten työntekijöiden efektiivistä marginaaliveroastetta on edelleen pyrittävä alentamaan. (2) Työttömyyden alueellisia eroja on kavennettava ja sosiaalista syrjäytymistä vähennettävä.

KOMISSION RAPORTTI

vuoden 1999 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen toteuttamisesta

TILASTOLIITE

SISÄLLYSLUETTELO

Kuviot

1. Talouden toimeliaisuuden kehitys koko EU:ssa 49

2. Työllisyys ja työttömyys koko EU:ssa.

3. Inflaation kehitys euroalueella

4. Euroalueen talouspolitiikkayhdistelmä

5. Euroalueen valuutta- ja rahoitusindikaattorit

6. Valuutta- ja rahoitusindikaattorit

7. Investointien kehitys koko EU:ssa

8. Työttömyys ja työllisyys jäsenvaltioissa

9. Kasvu ja työmarkkinakehitys 1995-1999

10. Pitkäaikaistyöttömyyden osuus koko työttömyydestä 1998

Taulukot

1. EU:n talouskehitys

2. Inflaatio (YKHI)

3. Vuoden 1999 julkisen talouden arvioiden kehitys

4. Varsinaisen ja suhdannekorjatun julkisen talouden rahoitusaseman muutos vuonna 1999

5. Julkisyhteisöjen rahoitusylijäämä (+)/-alijäämä (-) ennusteet

6. Julkisyhteisöjen velka tarkistetuissa vakaus- ja lähentymisohjelmissa

7. Työn sivukustannukset ja työhön kohdistuva verorasitus

8. Vuoden 1999 palkkakehitys

9. Altistuminen kansainväliselle kilpailulle vuosina 1993-1998

10. Yhtenäsimarkkinadirektiivien saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpano

11. Televiestintä - markkinoiden rakenne ja hintakehitys

12. T & K-menot ja Internet-palvelimet

13. Etuuksien kesto ja työmarkkinoiden käytettävissä olemista koskevat vaatimukset

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>