(1)

Tämän direktiivin tarkoituksena on luoda kattava kehys naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi tehokkaasti kaikkialla unionissa. Tätä varten siinä vahvistetaan ja otetaan käyttöön toimenpiteitä seuraavien alojen osalta: asiaan liittyvien rikosten ja seuraamusten määrittely, uhrien suojelu ja oikeussuojan saatavuus, uhrien tukeminen, tehostettu tiedonkeruu, ennaltaehkäisy, koordinointi ja yhteistyö.

(2)

Naisten ja miesten tasa-arvo ja syrjimättömyys ovat unionin keskeisiä arvoja ja perusoikeuksia, jotka on vahvistettu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ”perusoikeuskirja”, 21 ja 23 artiklassa. Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta vaarantavat kyseiset nimenomaiset arvot ja oikeudet, sillä ne heikentävät naisten ja tyttöjen oikeuksia tasa-arvoon kaikilla elämänaloilla ja vaikeuttavat heidän yhdenvertaista osallistumistaan yhteiskuntaan ja työelämään.

(3)

Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta loukkaavat perusoikeuksia, kuten oikeutta ihmisarvoon, oikeutta elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kieltoa, oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen, oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen, oikeutta henkilötietojen suojaan, oikeutta syrjimättömyyteen, myös sukupuolen perusteella, ja lapsen oikeuksia, sellaisina kuin ne on vahvistettu perusoikeuskirjassa ja Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksessa lapsen oikeuksista.

(4)

Tällä direktiivillä tuetaan jäsenvaltioiden tekemiä kansainvälisiä sitoumuksia naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi ja ehkäisemiseksi ja erityisesti kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaa Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimusta ja vammaisten henkilöiden oikeuksista tehtyä Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimusta ja soveltuvin osin naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehtyä Euroopan neuvoston yleissopimusta sekä väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehtyä Kansainvälisen työjärjestön yleissopimusta, joka allekirjoitettiin Genevessä 21 päivänä kesäkuuta 2019.

(5)

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskeviin rikoksiin liittyvien erityispiirteiden vuoksi on tarpeen vahvistaa kattavat säännöt, joilla puututaan kohdennetusti naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan sitkeään ongelmaan ja huolehditaan tällaisen väkivallan uhrien erityistarpeista. Unionin ja kansallisella tasolla voimassa olevat säännökset ovat osoittautuneet riittämättömiksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi ja ehkäisemiseksi tehokkaasti. Vaikka Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveissä 2011/36/EU (3) ja 2011/93/EU (4), joissa keskitytään tiettyihin tällaisen väkivallan muotoihin, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2012/29/EU (5), jossa säädetään rikoksen uhreja koskevasta yleisestä kehyksestä, vahvistetaan erityisesti joitakin suojatoimia uhreja, joilla tässä direktiivissä tarkoitetaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhreja, varten, niissä ei käsitellä heidän erityistarpeitaan.

(6)

Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta voivat pahentua, jos väkivalta risteää sellaisen syrjinnän kanssa, joka perustuu sukupuolen ja yhden tai useamman muun perusoikeuskirjan 21 artiklassa tarkoitetun syrjintäperusteen yhdistelmään; näitä syrjintäperusteita ovat rotu, ihonväri tai etninen taikka yhteiskunnallinen alkuperä, geneettiset ominaisuudet, kieli, uskonto tai vakaumus, poliittiset tai muut mielipiteet, kansalliseen vähemmistöön kuuluminen, varallisuus, syntyperä, vammaisuus, ikä tai seksuaalinen suuntautuminen, jäljempänä ”moniperusteinen syrjintä”. Jäsenvaltioiden olisikin kiinnitettävä asianmukaista huomiota tällaisen moniperusteisen syrjinnän uhreihin toteuttamalla erityisiä toimenpiteitä. Moniperusteista syrjintää kohtaavilla henkilöillä on kohonnut riski kokea sukupuolistunutta väkivaltaa. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi otettava huomioon tämä kohonnut riskitaso pannessaan täytäntöön tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä, erityisesti kun on kyse henkilökohtaisesta arvioinnista uhrien suojelutarpeiden selvittämiseksi, erityistuesta uhreille sekä uhreihin todennäköisesti yhteydessä oleville ammattihenkilöille tarjottavasta koulutuksesta ja tiedotuksesta.

(7)

Uhreilla on kohonnut pelottelun, kostotoimien sekä toissijaisen ja toistuvan uhriksi joutumisen riski. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että näihin riskeihin ja tarpeeseen suojella tällaisten uhrien ihmisarvoa ja fyysistä koskemattomuutta kiinnitetään erityistä huomiota. Aiempi tuttavuus tai aiempi suhde rikoksentekijän kanssa on yksi tekijä, joka olisi otettava huomioon arvioitaessa kostotoimien riskiä.

(8)

Uhrien olisi voitava käyttää oikeuksiaan ennen rikosoikeudellista menettelyä, sen kuluessa ja tarvittavan ajan sen jälkeen tarpeidensa mukaisesti ja tässä direktiivissä vahvistetuin edellytyksin.

(9)

Uhrien oikeuksia koskevia tämän direktiivin säännöksiä olisi sovellettava kaikkiin sellaisen rikollisen toiminnan uhreihin, jota pidetään naisiin kohdistuvana väkivaltana tai perheväkivaltana, sellaisena kuin se on säädetty rangaistavaksi unionin tai kansallisessa lainsäädännössä. Tämä kattaa tässä direktiivissä määritellyt rikokset eli naisen sukuelinten silpomisen, pakkoavioliiton, intiimin tai manipuloidun materiaalin suostumuksettoman jakamisen, verkkovainoaminen, verkkohäirinnän, verkkopaljastelun ja verkon kautta väkivaltaan tai vihaan yllyttämisen, sekä muiden unionin säädösten, erityisesti direktiivien 2011/36/EU ja 2011/93/EU, soveltamisalaan kuuluvan rikollisen toiminnan. Lisäksi tietyt kansallisessa lainsäädännössä määritellyt rikokset kuuluvat naisiin kohdistuvan väkivallan määritelmän piiriin. Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi naismurha, raiskaus, seksuaalinen häirintä, seksuaalinen hyväksikäyttö, vainoaminen, varhaisavioliitto, pakkoabortti, pakkosterilointi ja erilaiset verkkoväkivallan muodot, kuten verkossa tapahtuva seksuaalinen häirintä ja verkkokiusaaminen. Perheväkivalta on väkivallan muoto, joka voitaisiin nimenomaisesti säätää rangaistavaksi kansallisessa lainsäädännössä tai joka voi sisältyä perheen tai kodin sisällä tai toistensa entisten tai nykyisten puolisoiden tai kumppanien välillä tehtyjen rikosten piiriin riippumatta siitä, asuvatko he samassa kotitaloudessa. Yksittäiset jäsenvaltiot voivat ymmärtää laajemmin sen, mitä pidetään kansallisessa rikoslainsäädännössä naisiin kohdistuvana väkivaltana. Olisi syytä huomata, että tässä direktiivissä ei käsitellä naisiin kohdistuvaksi väkivallaksi katsottavan rikollisen toiminnan koko kirjoa.

(10)

Naisiin kohdistuva väkivalta ilmentää naisiin kohdistuvaa sitkeää rakenteellista syrjintää, joka johtuu historiallisesta naisten ja miesten välisestä valtasuhteiden epäyhdenvertaisuudesta. Kyseessä on sukupuolistuneen väkivallan muoto, jota pääasiassa miehet kohdistavat naisiin ja tyttöihin. Sen taustalla on yhteiskunnallisesti rakentuneita rooleja, käyttäytymismuotoja, toimintoja ja ominaisuuksia, joita tietty yhteiskunta pitää sopivina naisille ja vastaavasti miehille. Näin ollen tämän direktiivin täytäntöönpanossa olisi otettava huomioon sukupuolisensitiivinen näkökulma.

(11)

Perheväkivalta on vakava sosiaalinen ongelma, joka jää usein piiloon. Se saattaa johtaa vakaviin henkisiin ja fyysisiin traumoihin, joilla on vakavia seurauksia uhrin yksityis- ja työelämässä, koska rikoksentekijä on tyypillisesti uhrin tuntema henkilö, johon uhrin pitäisi odottaa voivansa luottaa. Tällaisella väkivallalla voi olla eri muotoja, kuten fyysinen, seksuaalinen, henkinen ja taloudellinen muoto, ja sitä voi esiintyä erilaisissa ihmissuhteissa. Perheväkivaltaan sisältyy usein pakottavaa kontrollia, ja sitä voi esiintyä riippumatta siitä, asuuko rikoksentekijä tai onko hän asunut samassa taloudessa uhrin kanssa.

(12)

Tämän direktiivin mukaisilla toimenpiteillä on tarkoitus vastata naisten ja tyttöjen erityistarpeisiin, koska tiedot ja tutkimukset ovat vahvistaneet, että tämän direktiivin kattamat väkivallan muodot eli naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta vaikuttavat heihin suhteettomasti. Kuitenkin myös muut henkilöt voivat joutua tällaisten väkivallan muotojen uhriksi, ja sen vuoksi heidänkin olisi voitava hyötyä samoista tässä direktiivissä säädetyistä uhreihin liittyvistä toimenpiteistä. Sen vuoksi termillä ”uhri” olisi viitattava kaikkiin henkilöihin heidän sukupuolestaan riippumatta ja, jollei tässä direktiivissä toisin säädetä, kaikkien uhrien olisi voitava hyötyä uhrien suojeluun ja oikeussuojan saatavuuteen, uhrien tukemiseen ja ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin liittyvistä oikeuksista.

(13)

Lasten haavoittuvuuden vuoksi heille voi olla järkytys joutua todistamaan perheväkivaltaa. Kun lapset joutuvat todistamaan perheväkivaltaa perheen tai kodin sisällä, heille yleensä aiheutuu välitöntä psyykkistä ja emotionaalista haittaa, joka vaikuttaa heidän kehitykseensä, ja heillä on kohonnut riski kärsiä fyysisestä ja psyykkisestä sairaudesta niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Lapset, joille on aiheutunut välitön haitta heidän jouduttuaan todistamaan perheväkivaltaa, ovat itsekin uhreja, ja kun tämä tunnustetaan, voidaan ottaa merkittävä askel näiden perheväkivallan seurauksena kärsivien lasten suojelemiseksi.

(14)

Tätä direktiiviä sovellettaessa ”toimivaltaisten viranomaisten” olisi ymmärrettävä tarkoittavan yhtä tai useampaa viranomaista, joka on kansallisessa lainsäädännössä nimetty toimivaltaiseksi suorittamaan tässä direktiivissä säädetyn tehtävän. Kunkin jäsenvaltion olisi määritettävä, mitkä viranomaiset ovat kyseisten tehtävien suhteen toimivaltaisia.

(15)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 288 artiklan nojalla direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. Naisen sukuelinten silpomista koskevan rikoksen erityisluonne sekä tarve varmistaa sen seurauksena erityistä vahinkoa kärsineiden uhrien suojelu huomioon ottaen mainittua rikosta olisi kuitenkin nimenomaisesti käsiteltävä jäsenvaltioiden rikoslainsäädännössä. Naisen sukuelinten silpominen on riiston ja hyväksikäytön muoto, joka kohdistuu naisen tai tytön sukuelimiin ja jota käytetään valta-aseman säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi suhteessa naisiin ja tyttöihin sekä naisten ja tyttöjen seksuaalisuuden sosiaaliseen kontrollointiin. Sitä tehdään joskus lasten pakkoavioliittojen yhteydessä tai osana perheväkivaltaa. Naisen sukuelinten silpomista voidaan harjoittaa perinteisenä käytäntönä, joka joissakin yhteisöissä kohdistetaan niiden naispuolisiin jäseniin. Sen olisi katettava muista kuin lääketieteellisistä syistä harjoitettavat silpomiskäytännöt, jotka aiheuttavat uhreille korjaamatonta ja elinikäistä vahinkoa. Naisen sukuelinten silpominen johtaa henkiseen ja sosiaaliseen vahinkoon, joka vaikuttaa vakavasti uhrin elämänlaatuun. Termillä ”leikkaamalla poistaminen” olisi viitattava häpykielen ja isojen häpyhuulten osittaiseen tai täydelliseen poistamiseen. Termillä ”infibulaatio” olisi viitattava isojen häpyhuulten sulkemiseen ompelemalla ulkoiset sukuelimet osittain yhteen niin, että emätinaukko kapenee. Termillä ”muu silpominen” olisi viitattava kaikkiin muihin naisen sukuelimiä fyysisesti muuttaviin toimenpiteisiin.

(16)

Pakkoavioliitto on väkivallan muoto, joka loukkaa vakavasti perusoikeuksia ja erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksia fyysiseen koskemattomuuteen, vapauteen, itsemääräämisoikeuteen, fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, seksuaali- ja lisääntymisterveyteen, koulutukseen ja yksityiselämään. Köyhyys, työttömyys, totutut tavat tai konfliktit ovat pakkoavioliittoa edistäviä tekijöitä. Fyysinen ja seksuaaliväkivalta ja väkivallalla uhkailu ovat usein käytettyjä pakottamisen muotoja, joilla nainen tai tyttö pakotetaan avioliittoon. Usein pakkoavioliittoon liittyy myös fyysisen ja psyykkisen hyväksikäytön ja väkivallan muotoja, kuten seksuaalista riistoa. Sen vuoksi on tarpeen, että kaikki jäsenvaltiot säätävät pakkoavioliiton rangaistavaksi ja määräävät rikoksentekijöille asianmukaisia seuraamuksia. Tämä direktiivi ei vaikuta kansallisessa tai kansainvälisessä oikeudessa vahvistettuihin ”avioliiton” määritelmiin. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet voidakseen säätää vanhentumisajasta, joka mahdollistaa pakkoavioliittoa koskevan tutkinnan, syytteeseenpanon, oikeudenkäynnin ja tuomitsemisen. Koska pakkoavioliiton uhrit ovat usein alaikäisiä, vanhentumisaikojen olisi jatkuttava ajan, joka on riittävä ja oikeassa suhteessa kyseessä olevan rikoksen vakavuuteen nähden, jotta menettely on mahdollista saattaa tehokkaasti vireille sen jälkeen, kun uhri on täyttänyt 18 vuotta.

(17)

On tarpeen säätää yhdenmukaistetuista rikosten ja seuraamusten määritelmistä tiettyjen verkkoväkivallan muotojen osalta, kun väkivalta liittyy erottamattomasti tieto- ja viestintäteknologioiden (TVT) käyttöön ja näitä teknologioita käytetään merkittävällä tavalla moninkertaistamaan rikoksen haitallisen vaikutuksen vakavuutta, jolloin rikoksen piirteet muuttuvat. Verkkoväkivalta kohdistuu ja vaikuttaa erityisesti naispuolisiin poliitikkoihin, toimittajiin ja ihmisoikeuspuolustajiin. Ihmisoikeuspuolustajat ovat yksilöitä, ryhmiä tai järjestöjä, jotka edistävät ja suojelevat yleismaailmallisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Verkkoväkivalta voi saada naiset vaikenemaan ja vaikeuttaa heidän osallistumistaan yhteiskuntaan yhdenvertaisesti miesten kanssa. Verkkoväkivalta vaikuttaa naisiin ja tyttöihin suhteettomasti myös koulutusympäristöissä, kuten kouluissa ja yliopistoissa, ja tämä vaikuttaa haitallisesti heidän jatkokoulutukseensa ja mielenterveyteensä, aiheuttaa sosiaalista syrjäytymistä, ahdistusta ja itsetuhoisuutta ja voi ääritapauksissa johtaa itsemurhaan.

(18)

TVT:n käyttöön liittyy riski tiettyjen verkkoväkivallan muotojen helposta, nopeasta ja laajamittaisesta moninkertaistamisesta, jolloin syntyy selvä riski siitä, että uhrille aiheutetaan syvää ja pitkäaikaista haittaa tai tällaista haittaa pahennetaan. Tällainen moninkertaistamisen mahdollisuus, joka on edellytyksenä useille tässä direktiivissä määritellyille verkkoväkivaltarikoksille, olisi otettava huomioon tunnusmerkistötekijällä, joka koskee tietyn materiaalin saattamista ”yleisön käytettäviin” TVT:n avulla. Termien ”yleisön käytettävissä” ja ”yleisesti käytettävissä” olisi ymmärrettävä viittaavan siihen, että mahdollisesti tavoitetaan tietty määrä henkilöitä. Näitä termejä olisi tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon asiaan liittyvät seikat, mukaan lukien kyseisen materiaalin käytettäviin saattamisessa käytetty teknologia. Jotta vähimmäissäännöt vahvistettaisiin vain verkkoväkivallan vakavimpia muotoja varten, tässä direktiivissä määritellyt asiaan liittyvät rikokset rajoittuvat toimintaan, joka on omiaan aiheuttamaan vakavaa haittaa tai vakavaa psyykkistä haittaa uhrille, tai toimintaan, joka on omiaan saamaan uhrin vakavasti pelkäämään oman turvallisuutensa tai huollettavien turvallisuuden puolesta. Arvioitaessa kussakin tapauksessa, onko toiminta omiaan aiheuttamaan vakavaa haittaa, olisi otettava huomioon asiaan liittyvät erityiset seikat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuomioistuinten riippumattomuutta. Todennäköisyys vakavan haitan aiheutumiselle voidaan päätellä objektiivisista tosiseikoista. Tässä direktiivissä vahvistetaan asiaa koskeva vähimmäistason oikeudellinen kehys, ja jäsenvaltiot voivat vapaasti ottaa käyttöön tai pitää voimassa tiukempia rikosoikeudellisia sääntöjä.

(19)

Toisen henkilön ilmeisen seksuaalinen toiminta tai intiimialueita esittävien kuvien, videoiden tai samankaltaisen materiaalin saattaminen TVT:n avulla yleisön käytettäviin ilman kyseisen henkilön suostumusta voi olla erittäin haitallista uhreille, varsinkin kun otetaan huomioon, miten helppoa, nopeaa ja laajaa tällaisen materiaalin levittäminen ja rikoksen tekeminen voi olla, sekä sen intiimi luonne. Tässä direktiivissä määritellyn asiaan liittyvän rikoksen olisi katettava kaiken tyyppinen tällainen materiaali, kuten kuvat, valokuvat ja videot, myös seksualisoivat kuvat ja audio- ja videoleikkeet. Sen olisi katettava tilanteet, joissa materiaalin saattaminen TVT:n avulla yleisön käytettäviin tapahtuu ilman uhrin suostumusta, riippumatta siitä, onko uhri suostunut materiaalin tuottamiseen tai onko hän kenties siirtänyt sen tietylle henkilölle. Rikoksen olisi katettava myös materiaalin suostumukseton tuottaminen, manipulointi tai muuttaminen esimerkiksi kuvia editoimalla, myös tekoälyn avulla, niin, että luodaan vaikutelma siitä, että henkilö osallistuu seksuaalisiin tekoihin, siltä osin kuin materiaali saatetaan myöhemmin TVT:n avulla yleisön käytettäviin ilman asianomaisen henkilön suostumusta. Tällaiseen tuottamiseen, manipulointiin tai muuttamiseen olisi sisällyttävä sellaisten ”syväväärennösten” valmistaminen, joissa materiaali selvästi muistuttaa olemassa olevaa henkilöä, esineitä, paikkoja tai muita tahoja tai tapahtumia ja siinä esitetään henkilön seksuaalisia tekoja niin, että se voisi virheellisesti muiden mielestä vaikuttaa aidolta tai totuudenmukaiselta. Jotta uhreja voidaan suojella tehokkaasti tällaiselta toiminnalta, tämän direktiivin olisi katettava myös tällaisella toiminnalla uhkaaminen.

(20)

Toisen henkilön ilmeisen seksuaalista toimintaa tai intiimialueita esittävien kuvien, videoiden tai muun materiaalin levittämistä yleisölle TVT:n avulla ilman kyseisen henkilön suostumusta ei olisi säädettävä rangaistavaksi, jos tällainen rangaistavaksi säätämättä jättäminen on tarpeen, jotta voidaan turvata perusoikeuskirjassa suojatut perusoikeudet, erityisesti sananvapaus, mukaan lukien vapaus vastaanottaa ja levittää tietoa ja ajatuksia avoimessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa, sekä taiteen ja tieteen vapaus, mukaan lukien akateeminen vapaus. Rikoksen ei myöskään olisi katettava materiaalin käsittelyä viranomaisissa, erityisesti rikosoikeudellisia menettelyjä varten tai rikosten ehkäisemiseksi, havaitsemiseksi tai tutkimiseksi, ja jäsenvaltioiden olisi voitava vapauttaa henkilö tietyissä olosuhteissa vastuusta, esimerkiksi silloin, kun puhelimen tai internetin välityksellä toimivat auttavat puhelimet käsittelevät materiaalia ilmoittaakseen rikoksesta viranomaisille.

(21)

Verkkovainoaminen on nykyaikainen väkivallan muoto, joka kohdistetaan usein perheenjäseniin tai rikoksentekijän kanssa samassa kotitaloudessa asuviin henkilöihin mutta jota harjoittavat myös entiset kumppanit tai tuttavat. Yleensä rikoksentekijä väärinkäyttää teknologiaa voidakseen voimistaa uhriin kohdistuvaa pakottavaa ja kontrolloivaa käytöstä, manipulointia ja tarkkailua, mikä lisää uhrin pelkoa, ahdistusta ja asteittaista eristäytymistä ystävistä, perheestä ja työstä. Sen vuoksi olisi vahvistettava verkkovainoamista koskevat vähimmäissäännöt. Verkkovainoamista koskevan rikoksen olisi katettava uhrin toistuva tai jatkuva tarkkailu TVT:n avulla ilman uhrin suostumusta tai laillista lupaa. Tällainen tarkkailu voisi olla mahdollista käsittelemällä uhrin henkilötietoja, esimerkiksi identiteettivarkauden avulla, varastamalla salasanoja, hakkeroimalla uhrin laitteet, aktivoimalla salaa näppäintallenninohjelmistoja uhrin yksityisalueille pääsemiseksi, asentamalla geopaikannusohjelmistoja, kuten tarkkailuohjelmistoja, tai varastamalla uhrin laitteet. Verkkovainoamista koskevan rikoksen olisi katettava myös uhrien seuranta ilman uhrin suostumusta tai lupaa esineiden internetin kautta verkkoon liitettyjen teknologisten laitteiden, kuten älykodinkoneiden, avulla. Saattaa kuitenkin olla tilanteita, joissa tarkkailua tehdään perustelluista syistä, esimerkiksi silloin, kun vanhemmat seuraavat lastensa olinpaikkaa ja heidän toimintaansa verkossa tai kun sukulaiset seuraavat sairaiden, ikääntyneiden tai haavoittuvassa asemassa olevien taikka vammaisten henkilöiden terveyttä tai kun on kyse mediaseurannasta ja julkisiin lähteisiin perustuvasta tiedustelusta.

(22)

Rikosoikeudellinen vastuu olisi rajattava tilanteisiin, joissa seuranta on omiaan aiheuttamaan vakavaa haittaa uhrille. Arvioitaessa, onko jokin teko omiaan aiheuttamaan vakavaa haittaa, olisi keskityttävä siihen, aiheuttaisiko teko tyypillisesti haittaa uhrille.

(23)

Verkkovainoamista koskevan rikoksen määritelmässä ”jäljittämisen” käsitteen olisi viitattava henkilön sijainnin jäljittämiseen ja kyseisen henkilön liikkeiden seuraamiseen ja ”seurannan” käsitteen henkilön tarkkailuun yleisemmin, mukaan lukien kyseisen henkilön toiminnan havainnointi. Verkkovainoamisen tapauksessa kummallakin toiminnalla pyritään viime kädessä kontrolloimaan henkilöä.

(24)

Olisi vahvistettava verkkohäirintärikosta koskevat vähimmäissäännöt, jotta voitaisiin kattaa verkkohäirinnän vakavimmat muodot. Tähän olisi sisällyttävä toiseen henkilöön kohdistuva toistuva tai jatkuva uhkaava käyttäytyminen ainakin silloin, kun tällaiseen käyttäytymiseen sisältyy rikoksella uhkailu TVT:n avulla ja kun tällainen käyttäytyminen on omiaan saamaan henkilön vakavasti pelkäämään oman turvallisuutensa tai huollettaviensa turvallisuuden puolesta. Tähän olisi sisällyttävä myös henkilöön yhdessä muiden henkilöiden kanssa TVT:n avulla yleisesti käytettävissä olevalla tavalla kohdistettu uhkaava tai loukkaava käyttäytyminen, kun tällainen käyttäytyminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa henkistä haittaa kyseiselle henkilölle. Tällaiset laaja-alaiset hyökkäykset, mukaan lukien verkossa koordinoidut joukkohyökkäykset, voivat kehittyä hyökkäyksiksi verkon ulkopuolella tai aiheuttaa merkittäviä henkisiä vammoja ja ääritapauksissa johtaa uhrin itsemurhaan. Tällaiset hyökkäykset kohdistetaan usein näkyvästi esillä oleviin naispoliitikkoihin, toimittajiin ja ihmisoikeuspuolustajiin tai muuten tunnettuihin naisiin, mutta niitä voi esiintyä myös muissa ympäristöissä, esimerkiksi kampuksilla, kouluissa ja työssä. Tällaiseen verkkoväkivaltaan olisi puututtava erityisesti silloin, kun hyökkäykset ovat mittakaavaltaan laajoja, kuten joukkoistettu häirintä, jota harjoittaa merkittävä määrä ihmisiä. Verkkohäirintärikosta koskeviin vähimmäissääntöihin olisi sisällyttävä myös sukuelimiä esittävän kuvan, videon tai muun samankaltaisen materiaalin pyytämättä tapahtuva lähettäminen henkilölle, jäljempänä ”verkkopaljastelu”, kun tällainen käyttäytyminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa psyykkistä haittaa kyseiselle henkilölle. Verkkopaljastelu on yleinen naisiin kohdistuvan pelottelun ja vaientamisen muoto. Verkkohäirintärikosta koskeviin vähimmäissääntöihin olisi sisällyttävä myös sääntöjä, jotka koskevat tilanteita, joissa uhrin henkilötiedot saatetaan TVT:n avulla yleisön saataville ilman uhrin suostumusta tarkoituksena yllyttää muita henkilöitä aiheuttamaan uhrille ruumiillista tai vakavaa psyykkistä haittaa (doksaus).

(25)

Internetin ja sosiaalisen median kasvava käyttö on viime vuosina lisännyt jyrkästi julkista yllyttämistä väkivaltaan ja vihaan, myös sukupuolen perusteella. Vihapuheen helppoa, nopeaa ja laajaa jakamista digitaalisessa maailmassa vahvistaa verkkoestottomuus, koska oletettu anonymiteetti internetissä ja rankaisemattomuuden tunne vähentävät ihmisten pidäkkeitä tällaiseen puheeseen. Naiset joutuvat usein kokemaan verkossa seksististä vihaa ja naisvihaa, jotka voivat kärjistyä viharikoksiksi verkon ulkopuolella. Tällainen toiminta täytyy estää tai pysäyttää varhaisessa vaiheessa. Tämän tyyppisessä yllyttämisessä käytetty kieli ei aina suoraan viittaa kohteena olevan henkilön sukupuoleen, mutta taustalla oleva vinouma voidaan päätellä yllyttämisen yleisestä sisällöstä tai asiayhteydestä.

(26)

Verkon kautta väkivaltaan tai vihaan yllyttämistä koskeva rikos edellyttää, että yllyttämistä ei ilmaista puhtaasti yksityisessä asiayhteydessä vaan yleisesti TVT:n käytön avulla. Sen vuoksi sen olisi edellytettävä yleisölle levittämistä, jonka olisi ymmärrettävä sisältävän tietyn väkivaltana tai vihaan yllyttämisenä pidettävän materiaalin saattamisen TVT:n avulla mahdollisesti rajattoman henkilömäärän saataviin, toisin sanoen materiaalin saattamisen helposti käyttäjien käytettäviin yleensä ilman, että materiaalin toimittaneelta henkilöltä edellytetään lisätoimia, riippumatta siitä, tutustuvatko nämä henkilöt tosiasiassa kyseisiin tietoihin. Kun pääsy materiaaliin edellyttää rekisteröintiä tai hyväksymistä käyttäjien ryhmään, olisi katsottava, että kyseiset tiedot levitetään yleisölle vain silloin, kun käyttäjät, jotka haluavat päästä materiaaliin, rekisteröidään tai hyväksytään automaattisesti ilman ihmisen tekemää päätöstä tai valintaa siitä, kenelle pääsy myönnetään. Kun toimivaltaiset viranomaiset arvioivat, voidaanko materiaalia pitää vihaan tai väkivaltaan yllyttämisenä, niiden olisi otettava huomioon perusoikeuskirjan 11 artiklassa vahvistettu perusoikeus sananvapauteen.

(27)

Jotta voitaisiin varmistaa oikeudenmukainen tasapaino sananvapauden ja verkon kautta väkivaltaan tai vihaan yllyttämistä koskevaan rikokseen liittyvän syytteeseenpanon välillä, jäsenvaltioiden olisi voitava säätää, että rangaistavaa on ainoastaan teko, joka suoritetaan tavalla, joka on omiaan häiritsemään yleistä järjestystä, tai on uhkaavaa, alentavaa tai loukkaavaa. Näiden ehtojen soveltaminen silloin, kun sitä vaaditaan kansallisessa lainsäädännössä, ei saisi johtaa siihen, että verkon kautta väkivaltaan tai vihaan yllyttämistä koskevan rikoksen määrittelyä koskevan säännöksen vaikuttavuutta heikennetään.

(28)

Tässä direktiivissä määritellyistä rikoksista määrättävien seuraamusten olisi oltava tehokkaita, varoittavia ja oikeasuhteisia. Tätä varten olisi vahvistettava luonnollisille henkilöille määrättävän vankeusrangaistuksen enimmäiskeston vähimmäistasot. Tässä direktiivissä säädetyn, luonnollisten henkilöiden tekemistä rikoksista määrättävän vankeusrangaistuksen enimmäiskestoa olisi sovellettava ainakin tällaisten rikosten vakavimpiin muotoihin.

(29)

Uhrien olisi voitava ilmoittaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai perheväkivaltaa koskevista rikoksista ja esittää todisteita helposti siten, että he välttävät toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen. On äärimmäisen tärkeää, että kun uhrit ilmoittavat rikoksista, heidät ohjataan mahdollisuuksien mukaan erikoistuneeseen yhteyspisteeseen riippumatta siitä, tehdäänkö rikosilmoitus. Tällainen yhteyspiste voisi olla koulutettu poliisi tai uhrien auttamiseen koulutettu ammattihenkilö.

(30)

Jäsenvaltioiden olisi paikan päällä tehtävän ilmoittamisen lisäksi tarjottava mahdollisuus tehdä ilmoituksia verkossa tai muun käytettävissä olevan ja suojatun TVT:n avulla, jotta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja perheväkivallasta voitaisiin ilmoittaa, ainakin sellaisten verkkorikosten osalta kuin intiimin tai manipuloidun materiaalin suostumukseton jakaminen, verkkovainoaminen, verkkohäirintä ja verkon kautta väkivaltaan tai vihaan yllyttäminen tässä direktiivissä määritellyn mukaisesti. Uhrien olisi voitava ladata ilmoituksensa tueksi materiaalia, kuten kuvakaappauksia väitetystä väkivaltaisesta käyttäytymisestä.

(31)

Kun otetaan huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan erityispiirteet sekä kohonnut riski siitä, että uhrit saattavat perua ilmoituksensa siitä huolimatta, että he ovat joutuneet rikoksen uhriksi, on tärkeää, että asiaankuuluvat todisteet kerätään kattavalla tavalla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sovellettavien kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti.

(32)

Jäsenvaltiot voivat ulottaa oikeusavun, myös maksuttoman oikeusavun, koskemaan uhreja heidän ilmoittaessaan rikoksista, jos tästä säädetään kansallisessa lainsäädännössä. Kun jäsenvaltiot arvioivat uhrin varallisuutta päättääkseen, myönnetäänkö hänelle oikeusapua, niiden olisi otettava huomioon uhrin tosiasiallinen mahdollisuus käyttää rahavarojaan. Perheväkivalta voi ilmetä rikoksentekijän harjoittamana taloudellisena kontrollina, eikä uhreilla välttämättä ole tosiasiallista mahdollisuutta käyttää omia rahavarojaan.

(33)

Kun on kyse perheväkivallasta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja varsinkin silloin kun väkivaltaa harjoittavat läheiset perheenjäsenet tai kumppanit, uhrit saattavat olla siinä määrin rikoksentekijän vallassa, että he pelkäävät ottaa yhteyttä toimivaltaisiin viranomaisiin, vaikka heidän henkensä olisi vaarassa. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että niiden kansalliset salassapitosäännöt eivät estä terveydenhuollon ammattihenkilöitä ilmoittamasta toimivaltaisille viranomaisille, jos heillä on perusteltua syytä epäillä, että henkilöä uhkaa välittömästi vakava ruumiillinen haitta. Ilmoittaminen on perusteltua, koska tällaisia tekoja kokevat tai suoraan todistavat henkilöt eivät välttämättä ilmoita niistä. Vastaavasti käy usein niin, että vasta kolmannet osapuolet puuttuvat lapsiin vaikuttavaan perheväkivaltaan tai naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, koska he huomaavat lapsen epätavallisen käytöksen tai lapselle aiheutuneen ruumiillisen haitan. Lapsia on tarpeen suojella tehokkaasti tällaisilta väkivallan muodoilta, ja asianmukaisia toimenpiteitä täytyy toteuttaa viipymättä. Sen vuoksi salassapitosääntöjen ei olisi rajoitettava lapsiuhrien kanssa tekemisissä olevia ammattihenkilöitä, kuten terveydenhuollon, sosiaalihuollon tai koulutusalan ammattihenkilöitä, jos heillä on perusteltua syytä epäillä, että lapselle on aiheutettu vakavaa ruumiillista haittaa. Kun ammattihenkilöt ilmoittavat tällaisesta väkivallasta, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että he eivät joudu vastuuseen salassapitovelvollisuuden rikkomisesta. Oikeudellinen ammattisalassapitovelvollisuus olisi kuitenkin suojattava perusoikeuskirjan 7 artiklan mukaisesti, koska se on perusteltua juristeille demokraattisessa yhteiskunnassa annetun perustavaa laatua olevan tehtävän vuoksi. Jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, olisi suojattava myös rippisalaisuus tai vastaavat uskonnonvapauden turvaamiseksi sovellettavat periaatteet. Ammattihenkilöiden mahdollisuus ilmoittaa tällaisesta väkivallasta ei myöskään vaikuta tiedotusvälineiden yhteydessä sovellettavien lähteiden luottamuksellisuutta koskevien kansallisten sääntöjen soveltamiseen.

(34)

Jotta voitaisiin puuttua ilmoittamatta jättämiseen tapauksissa, joissa uhri on lapsi, olisi otettava käyttöön turvallisia ja lapsille soveltuvia ilmoitusmenettelyjä. Niihin voi sisältyä toimivaltaisten viranomaisten selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä suorittama kuulustelu. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että läsnä on mahdollisuuksien mukaan lapsista huolehtimiseen ja lasten tukemiseen erikoistuneita ammattihenkilöitä, jotka voivat avustaa heitä ilmoitusmenettelyissä. Tällaisella avulla ei välttämättä ole merkitystä joissakin olosuhteissa, kuten esimerkiksi lapsen kehitystason vuoksi tai verkossa tehtävien ilmoitusten tapauksessa tai silloin, kun tällainen apu saattaa osoittautua vaikeaksi antaa muun muassa harvaan asutuilla alueilla.

(35)

On tärkeää, että jäsenvaltiot varmistavat, että uhreja, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia, ei heidän oleskeluasemastaan riippumatta estetä ilmoittamasta naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai perheväkivallasta ja heitä kohdellaan heidän oleskeluasemansa suhteen syrjimättömästi direktiivin 2012/29/EU tavoitteiden mukaisesti. Kaikkien uhrien suojelemiseksi toistuvalta väkivallalta on tärkeää soveltaa uhrikeskeistä lähestymistapaa. Olisi erityisesti varmistettava, että palauttamismenettelyn täytäntöönpano Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY (6) nojalla ei estä uhreja käyttämästä oikeuttaan tulla kuulluksi direktiivin 2012/29/EU nojalla. Jäsenvaltiot voivat direktiivin 2008/115/EY mukaisesti päättää myöntää alueellaan laittomasti oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle erillisen oleskeluluvan tai muun luvan, joka oikeuttaa oleskeluun, yksilöllisten inhimillisten syiden tai humanitaaristen tai muiden syiden perusteella, ja niiden on määrä noudattaa mainitun direktiivin mukaista velvoitetta ottaa huomioon mahdollisuuksien mukaan haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden erityistarpeet vapaaehtoista paluuta varten myönnetyn ajan kuluessa, jos tällainen aika myönnetään mainitun direktiivin nojalla.

(36)

Viivästykset naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskevien rikosilmoitusten käsittelyssä voivat aiheuttaa erityisiä riskejä uhreille, sillä he voivat edelleen olla välittömässä vaarassa ja rikoksentekijät voivat usein olla läheisiä perheenjäseniä tai puolisoita. Sen vuoksi toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava asianmukainen koulutus sekä riittävä asiantuntemus ja tehokkaat tutkintakeinot tällaisten tekojen tutkintaa ja syytteeseenpanoa varten ilman, että niiden tarvitsee perustaa erikoistuneita palveluja tai yksiköitä.

(37)

Raiskausten tutkinta tai niihin liittyvät syytetoimet eivät saisi edellyttää uhrin tai hänen edustajansa tekemää ilmoitusta tai rikosilmoitusta. Rikosoikeudellista menettelyä olisi vastaavasti jatkettava silloinkin, kun uhri peruu rikosilmoituksen. Tämä ei rajoita syyttäjäviranomaisten harkintavaltaa peruuttaa rikosoikeudellinen menettely muista syistä, esimerkiksi silloin, kun ne katsovat, että rikosoikeudellisen menettelyn jatkamiseksi ei ole riittävästi todisteita.

(38)

Perheväkivallan ja seksuaaliväkivallan uhrit tarvitsevat yleensä välitöntä suojelua ja erityistukea esimerkiksi silloin, kun on kyse parisuhdeväkivallasta, jolloin rikosten uusimisaste on tyypillisesti korkea. Sen vuoksi uhrin tarpeiden henkilökohtainen arviointi olisi käynnistettävä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, esimerkiksi silloin, kun uhri on ensimmäisen kerran yhteydessä toimivaltaisiin viranomaisiin, tai mahdollisimman pian sen jälkeen tai niin pian kuin herää epäilys, että henkilö on perheväkivallan tai seksuaaliväkivallan uhri. Tämä voidaan tehdä ennen kuin uhri on virallisesti ilmoittanut rikoksesta tai toimivaltaisten viranomaisten omasta aloitteesta, jos kolmas osapuoli ilmoittaa rikoksesta.

(39)

Kun arvioidaan uhrin suojelu- ja tukitarpeita, ensisijaisena tavoitteena olisi oltava uhrin turvallisuuden varmistaminen ja yksilöidyn tuen tarjoaminen muun muassa uhrin yksilölliset olosuhteet huomioon ottaen. Erityistä huomiota vaativia olosuhteita voivat olla esimerkiksi se, että uhri on raskaana, uhrin riippuvuus rikoksentekijästä tai rikoksesta epäillystä taikka suhde tähän, riski uhrin palaamisesta rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn luokse, äskettäinen ero rikoksentekijästä tai rikoksesta epäillystä, mahdollinen riski siitä, että uhrin kontrolloimiseksi käytetään lapsia, vammaisille uhreille aiheutuvat riskit ja lemmikkieläinten käyttö uhrin painostamiseksi. Lisäksi olisi otettava huomioon rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn uhria kohtaan joko psykologisesti tai taloudellisesti harjoittaman kontrollin aste.

(40)

Uhreille annettavan kattavan tuen ja suojelun varmistamiseksi kaikkien toimivaltaisten viranomaisten ja asiaankuuluvien elinten, ei pelkästään lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten, olisi osallistuttava uhrien riskien ja asianmukaisten tukitoimenpiteiden arviointiin jäsenvaltioiden antamien selkeiden ohjeiden perusteella. Tällaisiin ohjeisiin olisi sisällyttävä tekijöitä, jotka on otettava huomioon, kun arvioidaan rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn aiheuttamaa riskiä, mukaan lukien se, että vähäisistä rikoksista epäillyt ovat todennäköisesti yhtä vaarallisia kuin vakavammista rikoksista epäillyt, erityisesti perheväkivalta- ja vainoamistapauksissa. Toimivaltaisten viranomaisten olisi tarkasteltava henkilökohtaista arviointia säännöllisin väliajoin uudelleen sen varmistamiseksi, että uhrin mikään uusi suojelu- tai tukitarve ei ole jäänyt huomaamatta. Tällainen uudelleentarkastelu voitaisiin esimerkiksi toteuttaa prosessin tärkeissä käänteissä, kuten tuomioistuinkäsittelyn aloittamisen, tuomion tai määräyksen antamisen tai huoltajuusjärjestelyjen tai tapaamisoikeuksien tarkistamista koskevien menettelyjen yhteydessä.

(41)

Jotta voitaisiin välttää toissijainen ja toistuva uhriksi joutuminen, pelottelu ja kostotoimet, huollettavien olisi saatava samat suojelutoimenpiteet kuin uhrille tarjotaan, paitsi jos on viitteitä siitä, ettei huollettavilla ole erityistarpeita. Toimivaltaisten viranomaisten olisi arvioitava, onko viitteitä siitä, ettei huollettavalla ole erityisiä suojelutarpeita, sillä jos voidaan määrittää, ettei erityisiä suojelutarpeita ole, mikä tahansa erityisiä suojelutarpeita koskevaan virheelliseen oletukseen perustuva toimenpide olisi suhteeton. Alle 18-vuotiailla huollettavilla on heidän haavoittuvuutensa vuoksi erityinen riski kokea emotionaalista haittaa, joka vaarantaa heidän kehityksensä. Jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, muihin huollettaviin voidaan myös katsoa kohdistuvan samanlainen riski.

(42)

Uhrit tarvitsevat usein erityistukea. Sen varmistamiseksi, että heille todella tarjotaan tukea, toimivaltaisten viranomaisten olisi ohjattava uhrit asianmukaisiin tukipalveluihin. Näin olisi tehtävä erityisesti silloin, kun henkilökohtaisessa arvioinnissa uhrilla on todettu olevan erityisiä tukitarpeita. Määritettäessä, ohjataanko lapsiuhreja tukipalveluihin, olisi ensisijaisesti otettava huomioon näiden uhrien etu, sellaisena kuin se on vahvistettu perusoikeuskirjan 24 artiklassa. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että toimivaltaisten viranomaisten suorittama asiaan liittyvien henkilötietojen käsittely perustuu lainsäädäntöön, erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 (7) vahvistettujen käsittelyn lainmukaisuutta koskevien asiaan liittyvien säännösten mukaisesti ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/680 (8) mukaisesti. Tällaiseen lainsäädäntöön olisi sisällyttävä asianmukaiset henkilötietojen suojatoimet, joissa noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä yksityisten perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi. Kun toimivaltaiset viranomaiset siirtävät uhrien henkilötietoja tukipalveluille uhrien ohjaamiseksi tukipalveluihin, niiden olisi varmistettava, että siirrettävät tiedot rajoittuvat siihen, mikä on tarpeen, jotta tukipalveluille voidaan tiedottaa tapauksen olosuhteista niin, että uhrit saavat asianmukaista tukea ja suojelua. Tukipalvelun olisi säilytettävä henkilötietoja ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen ja joka tapauksessa enintään viisi vuotta tai lyhyemmän ajan, jos siitä säädetään kansallisessa lainsäädännössä, tukipalvelun ja uhrin välisestä viimeisestä yhteydestä lukien.

(43)

Jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joilla varmistetaan välittömien lähestymiskieltojen, lähestymiskieltojen ja suojelumääräysten saatavuus uhrien ja huollettavien tehokkaan suojelun varmistamiseksi.

(44)

Luomatta korvaavaa vaihtoehtoa rikoksesta epäiltyjen ja rikoksentekijöiden pidättämiselle ja säilöönotolle, joihin edelleen sovelletaan kansallista lainsäädäntöä, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että välittömiä lähestymiskieltoja, lähestymiskieltoja ja suojelumääräyksiä voidaan antaa välittömän vaaran uhatessa, esimerkiksi silloin, kun välitön haitta uhkaa tai on jo toteutunut ja aiheutetaan todennäköisesti uudelleen, ja että tällaisissa asiaan liittyvissä tilanteissa ja silloin, kun tällaiset kiellot ja määräykset edellyttävät kansallisen lainsäädännön nojalla uhrin tekemää hakemusta, uhreille ilmoitetaan mahdollisuudesta hakea tällaisia kieltoja ja määräyksiä.

(45)

Suojelumääräyksillä voidaan kieltää rikoksentekijää tai rikoksesta epäiltyä menemästä tiettyihin paikkoihin, lähestymästä uhria tai huollettavia määritettyä etäisyyttä lähemmäksi tai ottamasta heihin yhteyttä, myös verkkorajapintoja käyttäen. Suojelumääräyksillä voidaan myös tarvittaessa kieltää ampuma-aseiden tai tappavien aseiden hallussapito. Välitön lähestymiskielto, lähestymiskielto tai suojelumääräys olisi annettava joko määräajaksi tai siihen asti, että sitä muutetaan tai se puretaan.

(46)

Sähköisen valvonnan avulla on mahdollista tapauksen mukaan varmistaa välittömien lähestymiskieltojen, lähestymiskieltojen ja suojelumääräysten noudattaminen, tallentaa todisteita tällaisten kieltojen ja määräysten rikkomisesta ja tehostaa rikoksentekijöiden valvontaa. Välittömien lähestymiskieltojen, lähestymiskieltojen ja suojelumääräysten täytäntöönpanon varmistamiseksi olisi harkittava sähköistä valvontaa, jos se on saatavilla ja se on tapauksen olosuhteet ja menettelyn oikeudellisen luonteen huomioon ottaen aiheellista ja olennaista. Jos sähköistä valvontaa käytetään, uhreille olisi aina ilmoitettava sen mahdollisuuksista ja rajoituksista.

(47)

Välittömien lähestymiskieltojen, lähestymiskieltojen ja suojelumääräysten vaikuttavuuden turvaamiseksi niiden rikkomisesta olisi määrättävä seuraamuksia. Seuraamukset voivat olla rikosoikeudellisia tai muita kuin rikosoikeudellisia, ja niihin voi sisältyä vankeusrangaistuksia, sakkoja tai seuraamuksia, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. On olennaisen tärkeää, että uhreilla on mahdollisuus saada tieto välittömien lähestymiskieltojen, lähestymiskieltojen tai suojelumääräysten rikkomisesta, jos tällaisella rikkomisella voi olla vaikutusta heidän turvallisuuteensa. Koska välittömien lähestymiskieltojen, lähestymiskieltojen tai suojelumääräysten rikkominen voi lisätä riskejä ja edellyttää lisäsuojelun käyttöönottoa, ilmoitetun rikkomisen jälkeen olisi tarpeen mukaan harkittava henkilökohtaisen arvioinnin tarkistamista.

(48)

Todisteiden esittäminen aiemmasta seksuaalisesta käyttäytymisestä, uhrin seksuaalisista mieltymyksistä ja uhrin asusta tai vaatetuksesta uhrien uskottavuuden ja suostumuksen puuttumisen kyseenalaistamiseksi seksuaaliväkivaltaa koskevissa tapauksissa, erityisesti raiskaustapauksissa, voi vahvistaa uhreja koskevien vahingollisten stereotypioiden jatkumista ja johtaa toistuvaan tai toissijaiseen uhriksi joutumiseen. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että uhrin aiempaa seksuaalista käyttäytymistä tai muita siihen liittyviä uhrin yksityiselämää koskevia seikkoja koskevat todisteet sallitaan ainoastaan, jos se on tarpeen tietyn seikan arvioimiseksi käsillä olevassa asiassa tai puolustusta koskevien oikeuksien käyttämiseksi.

(49)

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskeviin rikoksiin liittyvät ainutlaatuiset erityispiirteet ja olosuhteet huomioon ottaen lainvalvonta- ja syyttäjäviranomaisille tarkoitetuilla ohjeilla on arvoa jo itsessään. Uhrien erityisen haavoittuvuuden vuoksi on välttämätöntä antaa ohjeistusta siitä, miten heitä olisi kohdeltava prosessin kussakin vaiheessa, jotta voidaan lisätä tietoisuutta ja välttää uudelleen uhriksi joutuminen tämän tyyppisten rikosten käsittelyssä. Syyttäjäviranomaisille tarkoitettuja ohjeita voidaan pitää sekä menettelykäsikirjana että parhaiden käytäntöjen lähteenä. Naisten erityispalvelut ovat päivittäin vuorovaikutuksessa uhrien kanssa ja voivat sen perusteella tarjota asiantuntevaa neuvontaa ja ohjeistusta erityisesti sen suhteen, miten uhreja olisi lähestyttävä ja miten heitä olisi kohdeltava heidän yksilöllisten olosuhteidensa ja kokemustensa mukaisesti. Jäsenvaltioita kannustetaan kuulemaan naisten erityispalveluja ja tekemään yhteistyötä niiden kanssa tällaisten ohjeiden luomiseksi ja tarkistamiseksi. Jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava uudelleen lainvalvonta- ja syyttäjäviranomaisille tarkoitettuja ohjeitaan, kun niiden lainsäädäntökehyksessä tai yleisemmin yhteiskunnassa tapahtuu merkittävää kehitystä. Tähän voisivat sisältyä tapaukset, joissa voimassa olevaan lainsäädäntöön tai vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön tehdään merkittäviä muutoksia tai joissa ilmenee uusia suuntauksia tai väkivallan muotoja, erityisesti silloin, kun teknologian kehitys johtaa uusiin verkkoväkivallan muotoihin.

(50)

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskevien rikosten monimutkaisuuden ja vakavuuden vuoksi sekä uhrien erityisten tukitarpeiden vuoksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että nimetyt elimet tarjoavat uhreille lisätukea ja ehkäisevät tällaisia rikoksia. Neuvoston direktiivin 2004/113/EY (9) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2006/54/EY (10) ja 2010/41/EU (11) mukaisesti perustetuilla kansallisilla tasa-arvoelimillä on hyvät edellytykset hoitaa nämä tehtävät, koska niillä on asiantuntemusta sukupuoleen perustuvaa syrjintää koskevissa asioissa. Jotta nämä elimet voisivat hoitaa tehtävänsä tehokkaasti, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että niille annetaan riittävät henkilö- ja taloudelliset resurssit.

(51)

Tiettyihin tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluviin rikoksiin liittyy kohonnut toistuvan, pitkittyneen tai jopa jatkuvan uhriksi joutumisen riski. Tällainen riski ilmenee erityisesti sellaisten rikosten yhteydessä, joihin liittyy tiettyjen verkkoväkivaltarikosten seurauksena saadun materiaalin saattaminen käytettäviin TVT:n avulla, kun otetaan huomioon, miten helposti ja nopeasti tällainen materiaali voidaan levittää laajassa mittakaavassa ja millaisia vaikeuksia tällaisen materiaalin poistamisessa usein on. Tämä riski on yleensä olemassa vielä tuomion antamisen jälkeenkin. Jotta tällaisten rikosten uhrien oikeudet voidaan turvata tehokkaasti, jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi toteutettava soveltuvia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on viipymättä poistaa kyseinen materiaali. Koska materiaalin poistamista lähteellä ei välttämättä ole aina mahdollista toteuttaa esimerkiksi poistamismääräyksen täytäntöönpanoon tai toimeenpanoon liittyvien oikeudellisten tai käytännön vaikeuksien vuoksi, jäsenvaltioiden olisi myös voitava säätää toimenpiteistä, joilla viipymättä estetään pääsy tällaiseen materiaaliin.

(52)

Tämän direktiivin säännökset, jotka koskevat materiaalin poistamiseksi ja siihen pääsyn estämiseksi annettavia määräyksiä ja muita toimenpiteitä, eivät saisi vaikuttaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2022/2065 (12) säädettyihin asiaa koskeviin sääntöihin. Tällaisissa määräyksissä olisi erityisesti noudatettava kieltoa asettaa yleisiä valvontavelvoitteita tai yleisiä aktiivisia tiedonhankintavelvoitteita sekä kyseisen asetuksen erityisiä vaatimuksia, jotka koskevat määräyksiä laittoman verkkosisällön poistamisesta.

(53)

Toimenpiteisiin, joiden tavoitteena on viipymättä poistaa materiaali tai estää pääsy materiaaliin, olisi sisällyttävä erityisesti kansallisten viranomaisten valtuuttaminen antamaan säilytyspalvelun tarjoajille määräyksiä poistaa yksi tai useampi osa kyseisestä materiaalista tai estää pääsy siihen. Kansallisten viranomaisten olisi myös voitava osoittaa muille asiaankuuluville välityspalvelun tarjoajille määräyksiä pääsyn estämisestä.

(54)

Kaikki toimenpiteet, joilla poistetaan materiaali tai estetään pääsy siihen, mukaan lukien erityisesti määräykset materiaalin poistamisesta tai siihen pääsyn estämisestä, voivat vaikuttaa muiden osapuolten kuin uhrien, kuten sisällöntarjoajien, niiden säilytyspalvelun tarjoajien, joiden palveluja saatetaan käyttää, ja näiden palvelujen loppukäyttäjien, oikeuksiin ja etuihin sekä yleiseen etuun. Sen vuoksi olisi varmistettava, että tällaisia määräyksiä ja muita toimenpiteitä voidaan toteuttaa ainoastaan läpinäkyvällä tavalla ja että säädetään asianmukaisista suojatoimista sen varmistamiseksi, että ne rajoitetaan siihen, mikä on tarpeen ja oikeasuhteista, että oikeusvarmuus taataan, että säilytyspalvelun tarjoajat, muut asiaankuuluvat välityspalvelun tarjoajat ja sisällöntarjoajat voivat käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että taataan kaikkien asiaan liittyvien oikeuksien ja etujen, mukaan lukien kaikkien asianomaisten osapuolten perusoikeudet, oikeudenmukainen tasapaino perusoikeuskirjan mukaisesti. On tärkeää punnita huolellisesti kaikki asiaan liittyvät oikeudet ja edut tapauskohtaisesti.

(55)

Kun otetaan huomioon, millainen merkitys tiettyjen rikoslainsäädännön mukaisten rikosten tutkinnalle tai niihin liittyville syytetoimille voi olla materiaalilla, joka voi olla tämän direktiivin nojalla annettujen kyseisen materiaalin poistamista tai siihen pääsyn estämistä koskevien määräysten tai muiden toimenpiteiden kohteena, olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat tarvittaessa hankkia tai ottaa talteen tällaista materiaalia. Näihin toimenpiteisiin voisi kuulua esimerkiksi asiaankuuluvien säilytyspalvelun tarjoajien tai muiden asiaankuuluvien välityspalvelujen tarjoajien velvoittaminen toimittamaan materiaali näille viranomaisille tai säilyttämään materiaali rajoitetun ajan, joka ei ylitä sitä, mikä on tarpeen. Tällaisilla toimenpiteillä olisi varmistettava materiaalin turvaaminen, ne olisi rajoitettava siihen, mikä on kohtuullista ja oikeasuhteista, ja niiden olisi oltava sovellettavien henkilötietojen suojaa koskevien sääntöjen mukaisia.

(56)

Uhrien olisi voitava saada korvaus rikosoikeudellisen menettelyn aikana, jotta vältetään toissijainen uhriksi joutuminen.

(57)

Erityistukipalvelujen olisi tarjottava tukea naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan kaikkien muotojen uhreille, muun muassa seksuaaliväkivallan, naisen sukuelinten silpomisen, pakkoavioliiton, pakkoabortin ja -steriloinnin, seksuaalisen häirinnän ja verkkoväkivallan eri muotojen uhreille. Uhreille olisi tarjottava erityistukipalveluja riippumatta siitä, ovatko he tehneet virallisen rikosilmoituksen.

(58)

Erityistukipalvelujen olisi tarjottava uhreille heidän erityistarpeisiinsa yksilöityä tukea. Tällaisen tuen tarjoajan olisi oltava samaa sukupuolta silloin, kun sitä pyydetään tai se on tarkoituksenmukaista ja kun tällainen henkilö on käytettävissä. Oikeudellista kehystä on tarpeen täydentää direktiivissä 2012/29/EU säädettyjen vaatimusten pohjalta, jotta voidaan varmistaa, että erityistukipalveluille annetaan kaikki tarvittavat välineet kohdennetun ja yhdennetyn tuen tarjoamiseksi uhreille heidän erityistarpeensa huomioon ottaen. Tällaisia palveluja voitaisiin tarjota uhrien yleisten tukipalvelujen lisäksi tai kiinteänä osana näitä yleisiä tukipalveluja, jotka voivat kääntyä erityistukea tarjoavien olemassa olevien yksiköiden, kuten naisten erityistukipalvelujen, puoleen. Erityistukea voisivat jäsenvaltioiden maantieteen ja väestörakenteen huomioon ottaen tarjota viranomaiset, uhrien tukijärjestöt tai muut valtiosta riippumattomat järjestöt. Tällaisille viranomaisille tai järjestöille olisi myönnettävä riittävät henkilöresurssit ja taloudelliset resurssit. Jos palveluja tarjoavat valtiosta riippumattomat järjestöt, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että ne saavat asianmukaiset varat.

(59)

Naisten erityispalveluilla, kuten naisten tukikeskuksilla, naisten turvakodeilla, auttavilla puhelimilla, raiskauskriisikeskuksilla, seksuaaliväkivallan uhrien tukikeskuksilla ja primaarivaiheen ennaltaehkäisypalveluilla, voi olla elintärkeä rooli neuvonnan ja tuen tarjoamisessa uhreille. Niitä voivat tarjota myös valtiosta riippumattomat naisten johtamat järjestöt.

(60)

Uhreilla on yleensä monenlaisia suojelu- ja tukitarpeita. Jotta näihin tarpeisiin voitaisiin vastata tehokkaasti, jäsenvaltioiden olisi tarjottava erityistukipalveluja samoissa tiloissa, koordinoimalla palveluja yhteyspisteen kautta tai helpottamalla näiden palvelujen saatavuutta keskitetyn verkossa toimivan yhteyspisteen kautta. Keskitetyn verkossa toimivan yhteyspisteen avulla varmistettaisiin, että myös syrjäisillä alueilla olevat uhrit tai uhrit, jotka ovat fyysisesti estyneitä tulemaan tällaisiin erityistukipalveluihin, voisivat myös saada tällaisia palveluja. Keskitettyä verkossa toimivaa yhteyspistettä varten olisi vähintään perustettava yksi ajan tasalla pidettävä verkkosivusto, jolla on kaikki merkitykselliset tiedot saatavilla olevista tuki- ja suojelupalveluista sekä ohjeet niihin pääsystä. Tällaisen verkkosivuston olisi täytettävä vammaisten henkilöiden saavutettavuutta koskevat vaatimukset.

(61)

Uhreilla on heidän kokemansa trauma huomioon ottaen yksilöllisiä tukitarpeita. Erityistukipalveluissa olisi annettava uhreille apua, joka on voimaannuttavaa ja auttaa heitä toipumisprosessissa. Erityistukipalveluja olisi oltava saatavilla riittävä määrä, ja niiden olisi jakauduttava asianmukaisesti kunkin jäsenvaltion alueella siten, että otetaan huomioon kyseisen jäsenvaltion maantiede ja väestörakenne sekä verkkopalvelujen tarjonta. Tätä tarkoitusta varten erityistukipalveluja olisi tarjottava mahdollisuuksien mukaan kielellä, jota uhri voi ymmärtää, ja uhrin ikätasolle sopivalla tavalla.

(62)

Erityistukipalveluja, kuten turvakoteja ja raiskauskriisikeskuksia, olisi pidettävä keskeisinä palveluina kriiseissä ja hätätilanteissa, myös terveyskriiseissä. Tarkoituksena olisi oltava jatkaa näiden palvelujen tarjoamista tilanteissa, joissa perheväkivalta ja naisiin kohdistuva väkivalta yleensä lisääntyvät jyrkästi.

(63)

Uhreille olisi tarjottava apua ja tukea ennen rikosoikeudellista menettelyä, sen kuluessa ja tarvittavan ajan sen jälkeen esimerkiksi silloin, kun väkivallan vakavat fyysiset tai henkiset seuraukset edellyttävät yhä lääketieteellistä hoitoa tai jos uhrin turvallisuus on vaarassa erityisesti uhrin rikosoikeudenkäynnin aikana antamien lausuntojen takia.

(64)

Seksuaaliväkivallan, kuten raiskauksen, traumatisoiva luonne edellyttää koulutetun ja erikoistuneen henkilöstön erityisen hienovaraista apua. Seksuaaliväkivallan uhrit tarvitsevat välitöntä traumatukea, minkä lisäksi heille on tehtävä välittömästi oikeuslääketieteellinen tutkimus tulevia syytetoimia varten tarvittavien todisteiden turvaamiseksi. Raiskauskriisikeskuksia tai seksuaaliväkivallan uhrien tukikeskuksia olisi oltava saatavilla riittävä määrä, ja niiden olisi jakauduttava asianmukaisesti kunkin jäsenvaltion alueella siten, että otetaan huomioon kyseisen jäsenvaltion maantiede ja väestörakenne. Tällaiset keskukset voivat olla osa jäsenvaltion olemassa olevaa terveydenhuoltojärjestelmää. Vastaavasti naisen sukuelinten silpomisen uhrit, jotka ovat usein tyttöjä, tarvitsevat yleensä kohdennettua tukea. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi varmistettava, että ne tarjoavat juuri näille uhreille yksilöityä tukea. Kun otetaan huomioon tällaisten rikosten uhrien ainutkertaiset olosuhteet ja heidän tästä johtuva haavoittuvuutensa, tällaista erityistukea olisi tarjottava korkeimpia yksityisyyden suojaa ja salassapitovelvollisuutta koskevia vaatimuksia noudattaen.

(65)

Työssä tapahtuvaa seksuaalista häirintää pidetään direktiiveissä 2004/113/EY, 2006/54/EY ja 2010/41/EU yhtenä sukupuoleen perustuvan syrjinnän muotona. Työssä tapahtuvalla seksuaalisella häirinnällä on merkittäviä kielteisiä seurauksia sekä uhreille että työnantajille. Niin uhreille kuin työnantajillekin olisi tarjottava sisäisiä tai ulkopuolisia neuvontapalveluja, jos työssä tapahtuva seksuaalinen häirintä on nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi kansallisessa lainsäädännössä. Tällaisiin palveluihin olisi sisällyttävä tietojen antaminen työssä tapahtuvan seksuaalisen häirinnän asianmukaisista käsittelytavoista ja käytettävissä olevista keinoista rikoksentekijän poistamiseksi työpaikalta.

(66)

Jäsenvaltioita kannustetaan varmistamaan, että kansalliset auttavat puhelimet ovat tavoitettavissa maksutta unionin tasolla yhdenmukaistetusta numerosta eli numerosta 116 016 mahdollisten olemassa olevien kansallisten numerojen lisäksi ja että ne ovat saatavilla ympärivuorokautisesti. Yleisölle olisi tiedotettava asianmukaisesti tällaisen yhdenmukaistetun numeron olemassaolosta ja käytöstä. Erityistukipalvelujen, mukaan lukien naisten erityistukipalvelut, olisi voitava hoitaa tällaisia auttavia puhelimia kansallisen käytännön mukaisesti. Nykyisillä auttavien puhelinten tarjoajilla, mukaan lukien valtiosta riippumattomat järjestöt, on merkittävää kokemusta tällaisten palvelujen tarjoamisesta. Tällaisten auttavien puhelinten kautta tarjottavaan tukeen olisi sisällyttävä kriisineuvonta ja tietojen antaminen uhreille kasvokkain tarjottavista palveluista, kuten turvakodeista, erityistukipalveluista, muista asiaan liittyvistä sosiaali- ja terveyspalveluista tai poliisista. Rikoksen uhreille tukea tarjoavien auttavien puhelinten olisi tarvittaessa ja pyydettäessä voitava ohjata uhrit erityistukipalveluihin, erikoistuneisiin auttaviin puhelimiin tai molempiin.

(67)

Turvakodeilla ja muulla rikoksen uhreille tarkoitetulla sopivalla väliaikaisella majoituksella on keskeinen rooli uhrien suojelemisessa väkivallanteoilta. Sen lisäksi, että turvakodit tarjoavat uhreille turvallisen paikan, niiden olisi tarjottava uhreille näiden tarvitsemaa tukea toisiinsa kytkeytyvissä ongelmissa, jotka liittyvät uhrien terveyteen, myös mielenterveyteen, taloudelliseen tilanteeseen ja heidän lastensa hyvinvointiin, ja viime kädessä valmisteltava uhreja itsenäiseen elämään. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että turvakoteja ja muuta sopivaa väliaikaista majoitusta on saatavilla riittävä määrä. Termillä ”riittävä määrä” on tarkoitus varmistaa, että kaikkien uhrien tarpeet täytetään, niin turvakotipaikkojen kuin erityistuenkin suhteen. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisen Euroopan neuvoston työryhmän syyskuussa 2008 antamassa lopullisessa toimintakertomuksessa suositetaan turvallista majoitusta erityisissä naisten turvakodeissa, joita olisi saatavilla joka alueella niin, että 10 000:ta asukasta kohti on yksi perhepaikka. Turvakotipaikkojen lukumäärän olisi kuitenkin perustuttava realistiseen arvioon todellisesta tarpeesta. Tällaisissa turvakodeissa olevien uhrien henkilöllisyys olisi pidettävä salassa, jotta naisten turvallisuus voidaan varmistaa. Turvakodit olisi varustettava niin, että naisten erityistarpeet otetaan huomioon, esimerkiksi tarjoamalla ainoastaan naisille tarkoitettuja turvakoteja. Turvakotien ja muun sopivan väliaikaisen majoituksen olisi oltava alle 18-vuotiaiden huollettavien saatavilla. Tällaisissa turvakodeissa ja majoituksessa olevien uhrien turvallisuus ja hyvinvointi on kuitenkin aina etusijalla, erityisesti silloin, kun uhrit ja aikuisikää lähestyvät huollettavat jakavat majoitukseen. Jos turvakodit eivät ole maksuttomia ja jäsenvaltiot pyytävät uhreilta maksua ylläpidosta turvakodissa tai väliaikaisessa majoituksessa, maksun olisi oltava kohtuullinen eikä se saisi estää uhrien pääsyä turvakoteihin tai väliaikaiseen majoitukseen. Turvakotien olisi varmistettava, että niissä on koulutettua ja erikoistunutta henkilöstöä, joka on tekemisissä uhrien kanssa ja tukee heitä.

(68)

Jotta lapsiin kohdistuviin kielteisiin seurauksiin voitaisiin puuttua tehokkaasti, lapsille tarkoitettuihin tukitoimenpiteisiin olisi kuuluttava lapsen ikätasoon, kehitykseen liittyviin tarpeisiin ja yksilölliseen tilanteeseen mukautettu erikoistunut psykologinen neuvonta sekä tarvittaessa pediatrinen hoito, ja niitä olisi tarjottava niin pian kuin toimivaltaisilla viranomaisilla on perusteltua syytä epäillä, että lapset ovat saattaneet joutua uhreiksi tai todistajiksi. Tuen tarjoamisessa lapsille olisi ensisijaisesti otettava huomioon lapsen oikeudet, sellaisina kuin ne on vahvistettu perusoikeuskirjan 24 artiklassa.

(69)

Koska naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai perheväkivallasta on elinikäiset seuraukset lapsille, jonka vanhempi on surmattu näiden rikosten seurauksena, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tällaiset lapset voivat täysimääräisesti hyötyä tästä direktiivistä erityisesti kohdennettujen suojelu- ja tukitoimenpiteiden kautta, myös asiaan liittyvien oikeudenkäyntien kuluessa.

(70)

Jotta voidaan varmistaa lasten turvallisuus mahdollisissa tapaamisissa rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn kanssa, joka on vanhempainvastuunkantaja ja jolla on tapaamisoikeus sovellettavien kansallisten siviilioikeudellisten sääntöjen mukaisesti, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että käytettävissä on valvottuja puolueettomia tiloja, kuten lastensuojeluviranomaisen toimisto, jotta tapaamiset voidaan järjestää siellä lapsen edun mukaisesti. Tarvittaessa tapaamiset olisi järjestettävä lastensuojeluviranomaisen läsnä ollessa. Jos on tarpeen järjestää väliaikainen majoitus, lapset olisi ensisijaisesti majoitettava yhdessä sellaisen vanhempainvastuunkantajan kanssa, joka ei ole rikoksentekijä tai rikoksesta epäilty. Lapsen etu olisi aina otettava huomioon.

(71)

Moniperusteista syrjintää kohtaavilla uhreilla on kohonnut riski kokea väkivaltaa. Heihin voivat kuulua vammaiset naiset, naiset, joiden oleskeluasema tai oleskelulupa riippuu toisen henkilön oikeudesta tai luvasta, paperittomat maahanmuuttajanaiset, kansainvälistä suojelua hakevat naiset, aseellista selkkausta pakenevat naiset, asunnottomuudesta kärsivät naiset, rodulliseen tai etniseen vähemmistöön kuuluvat naiset, maaseudulla asuvat naiset, prostituutiota harjoittavat naiset, pienituloiset naiset, naisvangit, lesbot, homot, biseksuaalit, transihmiset tai intersukupuoliset henkilöt, ikääntyneet naiset tai alkoholia ja huumeita väärinkäyttävät naiset. Moniperusteista syrjintää kohtaavien uhrien olisi sen vuoksi saatava erityistä suojelua ja tukea.

(72)

Vammaiset naiset kokevat suhteettoman paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa, ja vammaisuutensa vuoksi heillä on usein vaikeuksia saada suojelu- ja tukitoimenpiteitä. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että he voivat hyötyä täysimääräisesti tässä direktiivissä säädetyistä oikeuksista yhdenvertaisesti muiden kanssa, ja kiinnitettävä asianmukaista huomiota tällaisten uhrien erityiseen haavoittuvuuteen ja siihen, miten vaikeaa heidän todennäköisesti on hakea apua.

(73)

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi toteutettavien toimien olisi perustuttava kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, joka koostuu primaari-, sekundaari- ja tertiaarivaiheen ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä. Primaarivaiheen ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä olisi pyrittävä estämään väkivalta, ja niihin voisi sisältyä valistuskampanjoita ja kohdennettuja koulutusohjelmia, joilla lisätään suuren yleisön tietoisuutta väkivallan kaikkien muotojen eri ilmentymistä ja niiden seurauksista ja lisätään tietoa suostumuksesta henkilösuhteissa varhaisessa iässä. Sekundaarivaiheen ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä olisi pyrittävä havaitsemaan väkivalta varhain ja estämään sen eteneminen tai kärjistyminen varhaisessa vaiheessa. Tertiaarivaiheen ennaltaehkäisyssä olisi keskityttävä ehkäisemään rikoksen uusimista ja uudelleen uhriksi joutumista ja hoitamaan asianmukaisesti väkivallan seurauksia, ja siihen voisi sisältyä sivustakatsojien intervention, varhaisen intervention keskusten ja interventio-ohjelmien edistäminen.

(74)

Jäsenvaltioiden olisi toteutettava aiheellisia ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Tällaisia toimenpiteitä voisivat olla valistuskampanjat, joilla torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Ennaltaehkäisyä voidaan toteuttaa myös virallisessa koulutuksessa erityisesti vahvistamalla seksuaalikasvatusta ja sosioemotionaalisia taitoja ja empatiaa ja oppimalla, miten solmitaan terveitä ja kunnioittavia suhteita. Kielimuurin sekä erilaiset luku- ja kirjoitustaidon ja kykyjen tasot huomioon ottaen jäsenvaltioiden olisi keskitettävä kohdennettuja toimia ryhmille, joilla on kohonnut riski ja joihin kuuluvat lapset, lasten iän ja kehitystason huomioon ottaen, vammaiset henkilöt, alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjät sekä lesbot, homot, biseksuaalit, transihmiset tai intersukupuoliset henkilöt.

(75)

Jäsenvaltioiden olisi toteutettava toimenpiteitä, joilla estetään ruokkimasta haitallisia sukupuolistereotypioita, jotta voidaan kitkeä pois ajatus naisten alhaisemmasta asemasta tai kaavamaiset käsitykset naisten ja miesten rooleista. Niihin voisi sisältyä myös toimenpiteitä, joilla pyritään varmistamaan, ettei kulttuurin, tavan, uskonnon, perinteen tai kunnian mielletä oikeuttavan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai perheväkivaltaa koskevia rikoksia eivätkä ne johda tällaisten rikosten lievempään kohteluun. Ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä olisi kannustettava miehiä ja poikia toimimaan myönteisinä roolimalleina naisten ja miesten tasa-arvon tukemiseksi, mutta niillä olisi myös pyrittävä poistamaan stereotypioita, jotka estävät miehiä hakemasta apua tilanteissa, joissa heihin kohdistetaan väkivaltaa. Kun otetaan huomioon, että lapset altistuvat jo hyvin nuoresta iästä sukupuolirooleille, jotka muokkaavat heidän minäkuvaansa ja vaikuttavat heidän akateemisiin ja ammatillisiin valintoihinsa sekä odotuksiin, jotka koskevat heidän roolejaan naisina ja miehinä heidän koko elämänsä ajan, on ratkaisevan tärkeää puuttua sukupuolistereotypioihin varhaiskasvatuksessa.

(76)

Jotta resurssit voitaisiin keskittää sinne, missä niitä eniten tarvitaan, vaatimuksen, joka koskee ennalta ehkäisevien toimenpiteiden toteuttamista tietoisuuden lisäämiseksi naisen sukuelinten silpomisesta ja pakkoavioliitosta, ja näiden toimenpiteiden laajuuden olisi oltava oikeassa suhteessa niiden henkilöiden määrään, joihin kohdistuu tällaisen käytännön riski tai joihin tällainen käytäntö vaikuttaa kyseisessä jäsenvaltiossa.

(77)

Sen varmistamiseksi, että uhrit tunnistetaan ja että he saavat asianmukaista tukea ja suojelua, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että uhreihin todennäköisesti yhteydessä olevat viranhaltijat saavat koulutusta ja kohdennettua tietoa. Tuomioistuinten henkilöstöön kuuluvien olisi edellytettävä saavan tällaista koulutusta vain, jos he todennäköisesti ovat tekemisissä uhrien kanssa, ja ainoastaan siinä määrin kuin on aiheellista suhteessa siihen, kuinka he ovat tekemisissä uhrien kanssa. Juristien, syyttäjien ja tuomareiden sekä sellaisten oikeusalalla toimivien, jotka tarjoavat uhrien tukipalveluja tai korjaavan oikeuden palveluja, koulutusta olisi edistettävä. Tällaisen koulutuksen olisi sisällettävä tarvittaessa myös niitä tukipalveluja koskevaa koulutusta, joihin uhreja olisi ohjattava, tai erityiskoulutusta, jos näiden henkilöiden työ keskittyy erityistarpeita omaaviin uhreihin, ja erityistä psykologista koulutusta. Koulutuksessa olisi käsiteltävä pelottelun ja toistuvan ja toissijaisen uhriksi joutumisen riskiä ja ehkäisemistä sekä uhrien suojelu- ja tukitoimenpiteiden saatavuutta. Jotta voidaan ehkäistä työssä tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja puuttua siihen asianmukaisesti, myös valvontatehtäviä hoitavien henkilöiden olisi saatava koulutusta, jos työssä tapahtuva seksuaalinen häirintä on nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi kansallisessa lainsäädännössä. Näiden henkilöiden olisi myös saatava tietoa kolmannen osapuolen harjoittaman väkivallan riskistä. ”Kolmannen osapuolen” harjoittamalla väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, josta henkilöstö voi kärsiä työpaikalla jonkun muun kuin työtoverin taholta, ja se kattaa tapaukset, joissa sairaanhoitajat kokevat seksuaalista häirintää potilaan taholta.

(78)

Jotta voitaisiin omaksua kokonaisvaltainen lähestymistapa naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan kaikkien muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että asianomaiset viranhaltijat ja ammattihenkilöt saavat koordinoitua monialaista yhteistyötä koskevaa koulutusta sen varmistamiseksi, että asiaankuuluvat hallintoelimet ja viranomaiset käsittelevät nopeasti tapausten ohjaamiset ja että asianomaiset ammattiasiantuntijat, myös terveydenhuollon, oikeuspalvelujen, koulutuspalvelujen tai sosiaalihuollon aloilla, osallistuvat tällaisten tapausten käsittelyyn. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää, miten ne järjestävät tällaisen koulutuksen. Tässä direktiivissä säädettyjä velvoitteita ei olisi tulkittava siten, että niillä puututtaisiin korkeakoulujen autonomiaan.

(79)

Ilmoittamatta jättämisen torjumiseksi jäsenvaltioiden olisi otettava yhteyttä lainvalvontaviranomaisiin, kun kehitetään koulutusta, varsinkin haitallisista sukupuolistereotypioista, mutta myös ehkäistäessä rikoksia, koska lainvalvontaviranomaisilla on yleensä tiiviit yhteydet ryhmiin, joihin kohdistuu väkivallan riski, ja uhreihin.

(80)

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai perheväkivaltaa koskevien rikosten tai niiden uusimisen riskin ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi olisi perustettava interventio-ohjelmia. Interventio-ohjelmien olisi oltava koulutettujen ja osaavien ammattihenkilöiden toteuttamia. Interventio-ohjelmilla olisi erityisesti pyrittävä varmistamaan turvalliset suhteet ja opettamaan rikoksentekijöille tai henkilöille, jotka ovat vaarassa syyllistyä rikoksiin, kuinka he voivat oppia väkivallatonta käyttäytymistä henkilösuhteissa ja torjua väkivaltaisia käyttäytymismalleja. Jäsenvaltiot voisivat käyttää Euroopan tasa-arvoinstituutin interventio-ohjelmia varten laatimia yhteisiä normeja ja ohjeita.

(81)

Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa väkivaltaa koskevan rikoksen tekijälle tai tällaisesta rikoksesta epäillylle, jota koskee välitön lähestymiskielto, lähestymiskielto tai suojelumääräys, olisi annettava tietoa saatavilla olevista interventio-ohjelmista.

(82)

Kun on kyse raiskauksena pidettävistä rikoksista, rikoksentekijöitä olisi kannustettava osallistumaan interventio-ohjelmiin, joilla pienennetään rikoksen uusimisen riskiä.

(83)

Jäsenvaltioiden olisi hyväksyttävä ja pantava täytäntöön tehokkaita, kokonaisvaltaisia ja koordinoituja toimintapolitiikkoja, jotka kattavat kaikki asiaankuuluvat toimenpiteet naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan kaikkien muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Näissä toimintapolitiikoissa uhrin oikeudet olisi asetettava kaikkien toimenpiteiden keskiöön. Jäsenvaltioilla olisi oltava harkintavalta päättää, mitkä viranomaiset nimetään tai perustetaan virallisiksi elimiksi, jotka vastaavat kaikkien tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien väkivallan muotojen ehkäisemistä ja torjumista koskevien toimintapolitiikkojen ja toimenpiteiden koordinoinnista, täytäntöönpanosta, seurannasta ja arvioinnista, jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti edellyttäen, että tällaisilla viranomaisilla on tässä direktiivissä säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tarvittavat valtuudet. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava toimintapolitiikan vähimmäistason koordinointi keskustasolla sekä tapauksen mukaan alue- tai paikallistasolla kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja rajoittamatta toimivaltajakoa kussakin jäsenvaltiossa. Kyseinen koordinointi voisi olla osa kansallisia toimintasuunnitelmia.

(84)

Kansalaisyhteiskunnan järjestöt, mukaan lukien uhrien parissa toimivat valtiosta riippumattomat järjestöt, käsittävät laajan valikoiman toimijoita, joilla on monenlaisia rooleja ja toimeksiantoja. Tällaiset järjestöt tarjoavat arvokasta asiantuntemusta, ja niiden osallistumisesta ja panoksesta voisi olla hyötyä virallisten politiikkatoimien suunnittelu- ja täytäntöönpanoprosessien ja niihin liittyvien seurantaprosessien aikana.

(85)

Jäsenvaltioiden olisi hyväksyttävä kansallisia toimintasuunnitelmia osana pyrkimyksiä naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi.

(86)

Sen varmistamiseksi, että tässä direktiivissä määriteltyjen verkkoväkivaltarikosten uhrit voivat tosiasiallisesti käyttää oikeuksiaan saada tällaisiin rikoksiin liittyvä laiton materiaali poistettua, jäsenvaltioiden olisi edistettävä itsesääntely-yhteistyötä asiaankuuluvien välityspalvelun tarjoajien välillä. Jotta voidaan varmistaa, että tällainen materiaali havaitaan varhain ja siihen puututaan tehokkaasti ja että tällaisten rikosten uhreja autetaan ja tuetaan asianmukaisesti, jäsenvaltioiden olisi myös helpotettava jo olemassa olevien vapaaehtoisten itsesääntelytoimenpiteiden, kuten käytännesääntöjen, käyttöönottoa tai lisättävä tietoisuutta niistä. Tällaiseen helpottamiseen olisi sisällyttävä itsesääntelytoimenpiteitä järjestelmällisten riskien havaitsemiseksi, jotta voidaan erityisesti vahvistaa mekanismeja, joiden tarkoituksena on puuttua verkkoväkivaltaan, ja parantaa sellaisten välityspalvelun tarjoajien työntekijöiden koulutusta, jotka osallistuvat väkivallan ennaltaehkäisyyn ja tarjoavat apua ja tukea uhreille. Tällaisilla itsesääntelytoimenpiteillä voitaisiin täydentää unionin tason toimia, joita toteutetaan erityisesti asetuksen (EU) 2022/2065 nojalla.

(87)

Parhaiden käytäntöjen vaihtaminen ja kuuleminen yksittäistapauksissa Eurojustin, Euroopan rikosoikeudellisen verkoston ja muiden asiaankuuluvien unionin virastojen toimeksiantojen puitteissa voisi olla erittäin arvokasta, kun ehkäistään ja torjutaan kaikkia naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan muotoja.

(88)

Toimintapolitiikkoja, joilla voidaan asianmukaisesti puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan, voidaan laatia ainoastaan kattavien ja vertailukelpoisten eriteltyjen tietojen pohjalta. Jotta kehitystä jäsenvaltioissa voidaan seurata tehokkaasti, jäsenvaltioita kehotetaan myös tekemään säännöllisesti kyselytutkimuksia. Tämä voitaisiin tehdä komission (Eurostatin) yhdenmukaistettuja menetelmiä käyttäen.

(89)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tämän direktiivin tarkoituksia varten kerättävät tiedot rajoitetaan siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä, jotta voidaan tukea naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan yleisyyden ja suuntausten seurantaa ja laatia uusia toimintastrategioita tällä alalla. Jäsenvaltioiden olisi toimitettava vaaditut tiedot Euroopan tasa-arvoinstituutille, jotta näitä tietoja voidaan vertailla, arvioida ja analysoida unionin tasolla.

(90)

Tämän direktiivin nojalla suoritettava henkilötietojen käsittely, mukaan lukien toimivaltaisten viranomaisten suorittama henkilötietojen vaihto tai siirto, on toteutettava asetuksen (EU) 2016/679 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2002/58/EY (13) ja (EU) 2016/680 mukaisesti. Unionin toimielinten, elinten, toimistojen tai virastojen suorittama henkilötietojen käsittely on toteutettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) 2016/794 (14), (EU) 2018/1725 (15) ja (EU) 2018/1727 (16) tai muiden sovellettavien tietosuojaa koskevien unionin sääntöjen mukaisesti.

(91)

Tässä direktiivissä vahvistetaan vähimmäissäännöt, ja jäsenvaltiot voivat sen vuoksi vapaasti ottaa käyttöön tai pitää voimassa tiukempia rikosoikeudellisia sääntöjä, jotka koskevat rikosten ja seuraamusten määrittelyä naisiin kohdistuvan väkivallan alalla. Uhrien oikeuksia koskevien tämän direktiivin säännösten osalta jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa säännöksiä, joissa asetetaan tiukempia vaatimuksia, mukaan lukien säännökset, joilla taataan uhrien suojelun ja tuen korkeampi taso.

(92)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli ehkäistä ja torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koko unionissa yhteisten vähimmäissääntöjen perusteella, vaan se voidaan suunniteltujen toimenpiteiden laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä SEU 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(93)

SEU:hun ja SEUT:hen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Irlanti on 22 päivänä kesäkuuta 2022 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.

(94)

SEU:hun ja SEUT:hen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan.

(95)

Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu asetuksen (EU) 2018/1725 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja hän on antanut lausunnon 5 päivänä huhtikuuta 2022,