29.6.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 170/1

(1)

Belgian viranomaiset ilmoittivat 3 päivänä joulukuuta 2002 (3) komissiolle belgialaisen postitoiminnan harjoittajan De Post – La Posten, jäljempänä ’DPLP’ (nykyisin bpost (4)), hyväksi toteutettavasta pääomankorotuksesta. Alustavan tutkinnan jälkeen komissio päätti 23 päivänä heinäkuuta 2003 (5) olla vastustamatta ilmoitettua toimenpidettä. Päätöksessään komissio totesi, että kyseinen pääomasijoitus ja muut alustavan tutkinnan aikana tarkastellut DPLP:n hyväksi toteutetut toimenpiteet eivät olleet johtaneet julkisen palvelun velvoitteista vuosina 1992–2002 yritykselle aiheutuneiden nettokustannusten liialliseen korvaamiseen.

(2)

Deutsche Post AG ja sen belgialainen tytäryhtiö DHL International valittivat 27 päivänä marraskuuta 2003 komission päätöksestä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen (6). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi 10 päivänä helmikuuta 2009 komission päätöksen. Tuomioistuin katsoi, että komissio oli päättänyt olla vastustamatta toimenpidettä, vaikka asian arviointiin oli liittynyt vakavia vaikeuksia, joiden perusteella komission olisi pitänyt aloittaa muodollinen tutkintamenettely.

(3)

Belgia valitti huhtikuussa 2009 yhteisöjen tuomioistuimeen (7) (asia C-148/2009) ensimmäisen oikeusasteen ratkaisusta, jolla kumottiin 23 päivänä heinäkuuta 2003 tehty komission päätös olla vastustamatta toimenpidettä.

(4)

Tuomioistuin hylkäsi 22 päivänä syyskuuta 2011 Belgian valituksen ja totesi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisu kumota vuoden 2003 komission päätös oli perusteltu.

(5)

Vuonna 2005 joukko yksityisiä belgialaisia lehtijakeluyhtiöitä teki sekä kilpailu- että valtiontukisääntöihin perustuvan kantelun (8) Belgian viranomaisten ja DPLP:n välisestä lehtijakelusopimuksesta. Sopimuksella DPLP:lle myönnettiin julkisen palvelun tehtävä, jonka perusteella DPLP vastaa lehtijakelusta koko Belgiassa, ja vahvistettiin palveluhinnasto sekä korvaus, jonka DPLP saa palkkioksi tehtävän toteuttamisen aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista. Kantelu koskee pääasiassa DPLP:n tarjoamien palvelujen hinnoittelua, sillä kantelijat pitivät hintoja niin alhaisina, että ne estävät käytännössä kaiken kilpailun.

(6)

Komission yksiköt hylkäsivät kantelun valtiontukisääntöjen osalta, sillä alustavassa tutkinnassa ilmeni, että kyseisen julkisen palvelun tehtävän aiheuttamista ylimääräisistä nettokustannuksista ei ollut maksettu liiallista korvausta. Toukokuussa 2009 kantelijat kuitenkin vastustivat tätä alustavaa kantaa, esittivät täydentäviä tietoja ja pyysivät komissiota suorittamaan perusteellisen tutkinnan.

(7)

Arvioidessaan lehtijakelukorvausta koskevaa kantelua komissio totesi vuonna 2005, että Belgia oli tehnyt DPLP:n kanssa hallinnointisopimuksen (contrat de gestion), josta ei ollut ilmoitettu sille. Sopimuksen perusteella yritykselle oli tarkoitus maksaa korvausta yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, jäljempänä ’yleishyödylliset palvelut’. Komissio aloittikin automaattisesti tutkintamenettelyn (9) ja esitti huhtikuussa 2007 Belgian viranomaisille tietopyynnön.

(8)

Belgian viranomaiset vastasivat joulukuussa 2007, että yleishyödyllisistä palveluista maksettu korvaus ei ollut viranomaisten mukaan valtiontukea, koska kaikki neljä Altmark-tuomiossa (10) mainittua edellytystä täyttyivät. Viranomaiset toimittivat myöhemmin tietoja neljännestä hallinnointisopimuksesta ja erityisesti kustannuslaskentajärjestelmästä, jota käytettiin valtion maksaman korvauksen määrittämisessä.

(9)

Komission automaattisesti aloittaman menettelyn ja kantelujen kohteina olleet toimenpiteet sisällytettiin 23 päivänä heinäkuuta 2009 aloitettuun muodolliseen tutkintamenettelyyn C20/2009.

(10)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kumottua 23 päivänä heinäkuuta 2003 tehdyn komission päätöksen komissio tarkasteli Belgian viranomaisten toimittamia tietoja kyseisistä toimenpiteistä ja päätti 13 päivänä heinäkuuta 2009 aloittaa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn (11).

(11)

Komission päätös menettelyn aloittamisesta on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Komissio on pyytänyt asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa.

(12)

Belgian viranomaiset toimittivat huomautuksensa 13 päivänä elokuuta 2009. Lisäksi ne esittivät täydentäviä huomautuksia 10 päivänä syyskuuta 2009, 12 päivänä lokakuuta 2009, 23 päivänä huhtikuuta 2010, 26 päivänä huhtikuuta 2010, 19 päivänä lokakuuta 2010, 19 päivänä marraskuuta 2010, 21 päivänä joulukuuta 2010, 18 päivänä tammikuuta 2011, 17 päivänä helmikuuta 2011, 2 päivänä maaliskuuta 2011, 29 päivänä maaliskuuta 2011, 11 päivänä huhtikuuta 2011, 10 päivänä toukokuuta 2011, 27 päivänä toukokuuta 2011, 14 päivänä kesäkuuta 2011, 10 päivänä elokuuta 2011, 26 päivänä elokuuta 2011, 7 päivänä lokakuuta 2011, 14 päivänä joulukuuta 2011, 19 päivänä joulukuuta 2011, 20 päivänä joulukuuta 2011 ja 26 päivänä joulukuuta 2011. Viranomaiset ilmoittivat hakeneensa 22 päivänä huhtikuuta 2009 muutosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 10 päivänä helmikuuta 2009 antamaan tuomioon ja esittivät täsmentäviä tietoja julkisen palvelun korvauksesta ja muista DPLP:n hyväksi toteutetuista tapauskohtaisista toimenpiteistä.

(13)

Deutsche Post AG ja DHL International NV/S.A. esittivät huomautuksensa 28 päivänä elokuuta 2009.

(14)

Vlaamse Federatie van Persverspreiders, jäljempänä ’VFP’ (flaamilainen lehtijakeluliitto), ja Prodipresse (lehtijakelualan ammattijärjestö) esittivät huomautuksensa 28 päivänä elokuuta 2009.

(15)

Belgische Distributiedienst B.V.B.A, jäljempänä ’BD’, joka on DPLP:n kilpailija lehtijakelumarkkinoilla, esitti huomautuksensa 28 päivänä elokuuta 2009.

(16)

Association belge des éditeurs de quotidiens A.S.B.L (Belgian sanomalehtiliitto), esitti huomautuksensa 28 päivänä elokuuta 2009.

(17)

Belgian posti oli valtion laitos (”Régie des Postes”) vuoteen 1992, jolloin siitä tehtiin erillinen oikeudellinen yksikkö (”entreprise publique autonome”, itsenäinen julkinen yritys). Vuonna 2000 sen oikeudellinen asema muuttui julkiseksi osakeyhtiöksi (”société anonyme de droit public”).

(18)

Vuonna 2010 DPLP:n liiketoiminnan tulos oli 2 318 miljoonaa euroa ja liikevoitto 319 miljoonaa euroa. Vuoden 2010 lopussa sen palveluksessa oli 33 616 henkilöä. Vertailun vuoksi todettakoon, että vuonna 2002 sillä oli 42 000 työntekijää. Henkilöstökustannukset ovat 65 prosenttia toimintakuluista.

(19)

Vähemmistöosakkuuden (yhtä osaketta vaille 50 prosentin osuus) omistaa yksityinen sijoittaja CVC Capital Partners. Enemmistöosakkuuden omistaa Belgian valtio.

(20)

Julkisen palvelun tehtävät annettiin DPLP:n hoidettaviksi postilain (12) nojalla ja neljän peräkkäisen hallinnointisopimuksen perusteella, jotka kattavat tutkinnan kohteena olevan ajan eli vuodet 1992–2010 kokonaan.

(21)

Hallinnointisopimuksissa esitetään säännöt ja DPLP:lle osoitettujen, yleisen edun mukaisten tehtävien toteuttamista koskevat yksityiskohtaiset edellytykset. Niissä vahvistetaan myös Belgian valtion taloudellinen panos.

(22)

DPLP ja Belgian valtio ovat DPLP:n yhtiöittämisen jälkeen vuonna 1992 allekirjoittaneet neljä hallinnointisopimusta, jotka kattavat seuraavat jaksot (13):

(23)

Hallinnointisopimuksissa esitetään luettelo julkisen palvelun tehtävistä. Belgian valtion edellyttämät julkisen palvelun tehtävät ovat nykyisen hallinnointisopimuksen mukaan seuraavat (14):

(24)

Vuosina 1992–2010 DPLP on saanut julkista tukea eri toimenpiteiden kautta:

(25)

Vuonna 1992 valtion postilaitos muutettiin lailla erilliseksi julkiseksi yritykseksi (”entreprise publique autonome”, EPA), jonka nimeksi annettiin De Post – La Poste. DPLP on valtion postilaitoksen oikeudellinen seuraaja, ja laitoksen omaisuuserät ja henkilöstö siirtyivät sille. Tämä merkitsi huomattavaa muutosta yhtiömuodossa:

(26)

Vuonna 1992 DPLP:n palvelukseen siirtyi näin 43 747 virkamiestä, ja yhtiö otti vastatakseen heidän oikeusturvastaan työllisyyden, eläkkeiden ja palkkojen osalta (21 päivänä maaliskuuta 1991 annetun lain 33 §).

(27)

Vuonna 2008 DPLP:n palveluksessa oli vielä noin 23 500 kyseisten säännösten alaista toimihenkilöä (joiden asema vastasi virkamiesasemaa). Heidän osuutensa oli noin kaksi kolmasosaa koko henkilöstöstä, kuten jäljempänä esitetään.

Taulukko 1

DPLP:n eri työntekijäryhmät

(28)

Vuosina 1972–1996 eläkkeet maksettiin jakojärjestelmän mukaan. Jakojärjestelmän mukaisesti DPLP hyvitti valtiolle sen maksaman määrän eläkkeelle jääneiden virkamiesten eläkeoikeuksista (17), joita virkamiehille oli kertynyt vuodesta 1972 alkaen. Kyseisenä vuonna Belgian postista oli tullut kirjanpidollisesti valtiosta erillinen yksikkö (valtion postilaitos).

(29)

Eläkkeiden rahoitusjärjestelmään ei ollut tehty muutoksia ennen vuoden 1997 eläkeuudistusta. Kyseisessä uudistuksessa DPLP:n virkamiehiin sovellettavan eläkejärjestelmän ensimmäinen pilari muutettiin vastaamaan yksityissektoria. Vuodesta 1997 alkaen DPLP:n edellytettiin maksavan kansalliselle sosiaaliturvakassalle ONSS:lle (Office national de sécurité sociale) eläkemaksua, joka vastasi 8,86:ta prosenttia palkoista.

(30)

Samalla valtio vapautti DPLP:n sille kertyneistä eläkesitoumuksista, joiden arvo oli 3,8 miljardia euroa.

(31)

Jokaisessa sopimuksessa määrättiin vuotuisesta korvauksesta, jonka valtio maksoi sopimuksessa määriteltyjen julkisen palvelun tehtävien suorittamisesta.

(32)

Kolmessa ensimmäisessä sopimuksessa korvaus määritettiin julkisen palvelun tehtävistä käytännössä aiheutuneiden menojen ja tulojen erotuksen perusteella. Neljännessä hallinnointisopimuksessa määrätään kiinteästä korvauksesta, joka lasketaan DPLP:n kustannusten ja julkisen palvelun käyttäjien tuottamien tulojen odotetun erotuksen perusteella. Korvaukselle on kuitenkin asetettu enimmäismäärä, joka määritellään hallinnointisopimuksissa (18).

33)

DPLP on nykyisen hallinnointisopimuksen (19) perusteella oikeutettu saamaan korvausta seuraavista julkisista palveluista:

34)

On huomattava, että postin yleispalvelusta ei voi saada korvausta kolmen viimeisimmän hallinnointisopimuksen mukaan (20). Vaikka lehtijakelun voidaan yleensä katsoa kuuluvan yleispalvelun piiriin yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä 15 päivänä joulukuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/67/EY (21) mukaan, Belgian viranomaiset ovat määritelleet hallinnointisopimusten perusteella korvauksiin oikeuttavat erityistehtävät (sanoma- ja aikakauslehtien jakelu) sellaisten perusteiden avulla, jotka erottavat ne postin yleispalvelusta. Nämä perusteet ovat 1) yleispalvelun ylittävät tavoitteet, 2) sopimuksissa mainitut erityisedellytykset ja 3) hinnoitteluun sovellettavat erityissäännökset, jotka poikkeavat yleispalvelun hinnoitteluun sovellettavista säännöksistä.

35)

Tehtävän tavoitteet: Belgian viranomaiset katsovat, että on erityisen tärkeää varmistaa kattava lehtijakelu koko Belgiassa, jotta voidaan lisätä tiedon tasoa, edistää mielipiteiden moninaisuutta ja kannustaa yleisöä osallistumaan poliittiseen keskusteluun.

36)

Sopimuksessa vahvistetaan erityiset toimintaedellytykset: DPLP:lle osoitettu lehtijakelua koskeva erityistehtävä, joka oikeuttaa korvauksen saamiseen, ylittää yleispalveluun perinteisesti sisältyvän jakelupalvelun. Tehtävään sovelletaan tiukkoja edellytyksiä, jotka koskevat laadunvarmistussuunnitelmia ja tuloksia, jotka liittyvät jakeluajankohtaan (esimerkiksi jakelu ennen klo 7.30), jakelutiheyteen, julkaisijoille annettuihin jakeluvaihtoehtoihin ja määrää koskevaan joustoon sekä palvelun jatkuvuuteen (mukaan lukien ylivoimaisen esteen tiukka määrittely).

37)

Erityishinnoittelu: Korvaukseen oikeuttavan lehtijakelutehtävän hinnoittelu määritellään kolmikantaneuvotteluissa (Belgian valtio / DPLP / lehdistön edustajat) ja yleispalvelutehtävästä poiketen ne eivät edellytä sääntelyviranomaisen ennakkohyväksyntää. Yleispalvelun hinnoittelu perustuu kustannuksiin, mutta korvaukseen oikeuttavan lehtijakelua koskevan erityistehtävän hinnat ovat selvästi alhaisemmat, jotta voidaan saavuttaa asetetut tavoitteet.

38)

Johdanto-osan 33 kappaleessa mainituista julkisista palveluista voidaan maksaa julkisen palvelun korvausta. Käytännössä kullakin tilikaudella maksetut julkisen palvelun korvaukset ovat seuraavat:

Ensimmäinen hallinnointisopimus

Toinen hallinnointisopimus

Kolmas hallinnointisopimus

Neljäs hallinnointisopimus

(39)

Pääomasijoitukset vuonna 1997: DPLP:hen tehtiin kaksi pääomasijoitusta, joiden arvo oli yhteensä 62 miljoonaa euroa. Näistä toimenpiteistä ei ilmoitettu komissiolle. Belgian viranomaiset ilmoittivat kuitenkin myöhemmin, että varat olivat todellisuudessa korvauksia julkisen palvelun tehtävistä, mutta varojen maksu DPLP:lle oli viivästynyt.

(40)

Pääomasijoitukset vuonna 2003: Belgian viranomaiset tekivät DPLP:hen 297,5 miljoonan euron pääomasijoituksen. Viranomaisten mukaan pääomasijoitus toteutettiin tavanomaisissa markkinaolosuhteissa toimivan yksityisen sijoittajan kannalta hyväksyttävin edellytyksin. Markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaan kyseessä ei siis ole valtiontuki.

(41)

Pääomasijoitukset vuonna 2006: Belgian viranomaiset tekivät DPLP:hen 40 miljoonan euron pääomasijoituksen. Viranomaisten mukaan pääomasijoitus tehtiin markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaisesti, sillä sijoitus tehtiin samoin edellytyksin, joita sovelletaan yksityissijoittajiin (tasavertaisuusperiaate).

(42)

DPLP oli 31 päivään joulukuuta 2005 asti vapautettu yhtiöverosta.

(43)

Tutkinnan kattamalla jaksolla se vapautettiin myös kiinteistöverosta, joka liittyi julkisen palvelun tehtävän suorittamisessa käytettyihin kiinteistöihin. Tämä vapautus merkitsee […] (23) – […] euron etua vuodessa. Jos kiinteistövero olisi maksettu, näissä kiinteistöissä tuotettujen tuotteiden (julkinen palvelu ja kaupalliset tuotteet) kustannukset olisivat olleet suhteessa korkeammat.

(44)

DPLP oli vapautettu myös välillisistä veroista ja kunnallisveroista. Belgian viranomaiset eivät pysty arvioimaan tämän edun täsmällistä arvoa, mutta viranomaisten mukaan toimenpide kuuluu vähämerkityksistä tukea koskevan säännön soveltamisalaan.

(45)

Nämä verovapautukset myönnettiin ennen EY:n perustamissopimuksen voimaantuloa vuonna 1958, ja ne on pidetty voimassa ilman merkittäviä muutoksia. Vaikka yhtiöverovapautus lopetettiin 31 päivänä joulukuuta 2005, kaksi muuta toimenpidettä ovat edelleen voimassa.

(46)

Belgian valtio siirsi vuonna 1992 DPLP:lle vastikkeetta 63 kiinteistöä (24). Kiinteistöt olivat jo DPLP:n käytössä, mutta ne olivat siihen asti olleet oikeudellisesti valtion omaisuutta. Näiden omaisuuserien kokonaisarvoksi arvioidaan 112,2 miljoonaa euroa (25). Nämä kiinteistöt eivät kuuluneet niihin omaisuuseriin, jotka oli erotettu valtiolle kuuluvista omaisuuseristä heti silloin, kun postista tuli erillinen valtion postilaitos vuonna 1971. Postilaitoksella oli jo tuolloin hallussaan omaisuuseriä, jotka otettiin huomioon sen taseessa. Vuonna 1992 siirrettyjen ylimääräisten kiinteistöjen katsottiin sitä vastoin olevan korvausta eläkkeiden aiheuttamasta rasitteesta, jota DPLP:lle aiheutui edelleen, vaikka se luopui valtion laitoksen asemasta ja muuttui itsenäiseksi julkiseksi yritykseksi.

(47)

Belgian viranomaisten mukaan tämä kiinteistöjen siirto oli pelkkää valtiolle kuuluvan omaisuuden uudelleenjärjestelyä, eikä siihen liity etua. Viranomaisten mukaan Belgian posti käytti kyseisiä kiinteistöjä jo ennen kuin se muuttui DPLP:ksi vuonna 1992 (kiinteistöt olivat siis jo sen käytössä, kun se oli valtion postilaitos).

(48)

DPLP:lle annettiin mahdollisuus saada valtiontakaus lainoilleen 0,25 prosentin korvausta vastaan.

(49)

Tutkinnan kohteena olevalla jaksolla DPLP käytti takausta vain kerran, kun se otti 100 miljoonan euron lainan Euroopan investointipankilta (EIP). DPLP:n ja EIP:n välillä 22 päivänä joulukuuta 2004 tehdyn lainasopimuksen perusteella DPLP:llä oli mahdollisuus käyttää EIP:n luottojärjestelyä 10 päivään kesäkuuta 2008 asti. DPLP käytti luottojärjestelyä ja pyysi 100 miljoonan euron lainaa 8 päivänä marraskuuta 2007. Se sai kyseisen määrän käyttöönsä 5 päivänä joulukuuta 2007. DPLP sitoutui maksamaan lainan takaisin 11 samansuuruisena vuosittaisena noin 9,09 miljoonan euron eränä. Ensimmäinen erä on määrä maksaa takaisin 5 päivänä joulukuuta 2012 ja viimeinen 5 päivänä joulukuuta 2022. Korkoa maksetaan neljännesvuosittain (5 päivänä joulukuuta, 5 päivänä maaliskuuta, 5 päivänä kesäkuuta ja 5 päivänä syyskuuta). Korkotaso määritettiin kolmen kuukauden Euribor-koron perusteella, josta vähennettiin 37 peruspistettä.

(50)

Altmark-tuomion (26) perusteella komissio katsoi, että vuodesta 1992 alkaen maksetut julkisen palvelun korvaukset, verovapautukset, pääomasijoitukset, valtiontakaus ja kiinteistöjen siirto olivat omiaan sisältämään SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(51)

Valtiontuet, jotka myönnetään korvauksena yleispalveluvelvoitteeseen liittyvistä kustannuksista, voidaan katsoa SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaan sisämarkkinoille soveltuviksi, jos ne ovat välttämättömiä näiden palvelujen tarjoamiseksi ja jos ne eivät vaikuta kaupan kehitykseen Euroopan unionin etujen kanssa ristiriitaisella tavalla.

(52)

Menettelyn aloittamisesta vuonna 2009 tehdyssä päätöksessään komissio epäili, olivatko DPLP:lle sen julkisen palvelun tehtävää varten myönnetyt tukitoimenpiteet välttämättömiä ja oikeasuhteisia.

(53)

Kun tarkastellaan SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun velvoitteen liiallista korvaamista, komissio arvioi, että kaikki julkisen palvelun velvoitteeseen liittyvät tulot ja kustannukset olisi pitänyt ottaa huomioon, jotta olisi voitu varmistaa, ettei julkisen palvelun tehtävistä makseta liiallista korvausta. Tätä laskentaa varten olisi varmistettava, että sovellettu kirjanpitoperiaate on asianmukainen yleishyödyllisten palvelujen kustannusten määrittämiseksi, ja otettava huomioon kaikki julkisen palvelun nettokustannukset ja ylimääräiset tuet niiden myöntämismuodosta riippumatta.

(54)

Kun tarkastellaan valtion myöntämää rahoitusta virkamiesten eläkkeitä varten, komissio epäili, missä määrin DPLP:n vapauttaminen eläkevelvoitteistaan asetti sen kilpailijoidensa kanssa verrattavissa olevaan asemaan sosiaaliturvamaksujen suhteen.

(55)

Komissio on tehnyt päätöksen myös Ranskan postin (La Poste) palveluksessa olleiden virkamiesten eläkkeisiin liittyvien kustannusten julkista rahoitusta koskevassa asiassa (27). Asiassa noudatetun lähestymistavan mukaisesti olisi tutkittava, soveltuuko kyseinen toimenpide SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan sisämarkkinoille, ja määritettävä, missä määrin sosiaaliturvamaksuista aiheutuvat kustannukset, joista DPLP vastasi sen jälkeen kun se oli vapautettu kyseisistä eläkevelvoitteista, olivat verrattavissa sen kilpailijoiden kustannuksiin.

(56)

VFP ja Prodipresse esittivät 28 päivänä elokuuta 2009 huomautuksensa, jotka koskevat DPLP:n lehtijakelujärjestelmää.

(57)

Aikaisemmin esittämänsä kantelun mukaisesti VFP ja Prodipresse korostivat, että kilpailu vääristyi DPLP:n soveltamien edullisten lehtijakeluhintojen vuoksi, sillä ne estivät muiden markkinatoimijoiden kilpailun.

(58)

Niiden mukaan DPLP:n soveltamat hinnat vahvistettiin kolmikantaneuvotteluissa DPLP:n, lehtitalojen ja valtion välillä. DPLP sai näistä markkinahintoja alhaisemmista hinnoista aiheutuvista tappioista korvausta valtiolta yleishyödyllisistä palveluista maksettujen korvausten yhteydessä. Vaikka DPLP on suora tuensaaja, myös sanomalehtien julkaisijat hyötyivät tuesta välillisesti.

(59)

VFP ja Prodipresse arvioivat, että DPLP on voinut saada lehtijakelujärjestelmälleen liiallista korvausta, jota se on käyttänyt muun toimintansa rahoittamiseen.

(60)

Association belge des éditeurs des journaux (Belgian sanomalehtien liitto) esitti huomautuksensa 28 päivänä elokuuta 2009. Se korosti, että demokratian ja tasa-arvon kannalta on keskeistä, että koko Belgiassa on tehokas sanomalehtijakelujärjestelmä, jonka hinnat ovat yhdenmukaiset ja kohtuulliset ja jonka avulla tilaajat voivat saada sanomalehtensä varhain aamulla.

(61)

Deutsche Post AG ja DHL International esittivät huomautuksensa 28 päivänä elokuuta 2009. Ne korostivat, että on tarpeen tutkia DPLP:n vapauttamista eläkevelvoitteista ja varmistaa, että toimenpide on johdonmukainen aikaisemman käytännön kanssa. Lisäksi on tarkastettava, että pääomasijoitukset on tehty markkinaehdoin, varmistettava, että kustannustenjako vastaa Chronopost-tuomiota ja tutkittava kiinteistöjen siirtoa.

(62)

TNT-konserniin kuuluva Belgische Distributiedienst NV / Belgique Diffusion SA, jäljempänä ’BD’, esitti huomautuksensa 28 päivänä elokuuta 2009. BD on DPLP:n ja erityisesti sen lehtijakelusta vastaavan tytäryhtiön Deltamedian kilpailija sanoma- ja aikakausilehtijakelun markkinoilla. Aikaisemmin esittämänsä kantelun mukaisesti BD korosti, että DPLP sovelsi kustannuksia alhaisempia hintoja sanomalehtijakeluun. DPLP:n tappiot katettiin BD:n mukaan julkisilla avustuksilla. Alhaiset hinnat tekivät kilpailusta DPLP:n kanssa vaikeaa.

(63)

BD:n mukaan DPLP on toiminut vastoin julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 18 päivänä kesäkuuta 1992 annettua neuvoston direktiiviä 92/50/ETY (28) ja direktiivin 97/67/EY 7 artiklaa. BD epäili lisäksi, että kyseessä oli SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukainen tuki. Se epäili myös yleishyödyllisten palvelujen aiheuttamien kustannuksien perusteella maksettavan korvauksen soveltuvuutta sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(64)

BD epäili, voitaisiinko sanomalehtijakelu luokitella yleishyödylliseksi palveluksi, koska useimmissa jäsenvaltioissa kyseinen toiminta on avattu kilpailulle ilman, että siihen osallistuu postitoiminnan harjoittajaa.

(65)

BD pohti myös, oliko yksinomaan postitoiminnan harjoittajalle varattu avustus asianmukaisin keino tukea sanomalehtijakelua sen sijaan, että tuettaisiin lehtitaloja, jotka voisivat hankkia jakelupalvelut vapailta markkinoilta. Tämä olisi mahdollistanut erilaisten toimijoiden keskinäisen kilpailun.

(66)

BD epäili myös kustannusten välttämättömyyttä, vaikka DPLP:lle osoitettu sanomalehtijakelua koskeva tehtävä hyväksyttäisiinkin. BD:n mukaan DPLP:llä on paljon korkeammat kustannukset kuin muilla toimijoilla, mikä korottaa tarvittavien avustusten tasoa. Tästä syystä avustukset eivät ole oikeasuhteisia eivätkä perusteltuja.

(67)

BD katsoo, että DPLP:n kustannukset, jotka valtio on ottanut vastattavakseen, voisivat sisältää investointikustannuksia, jotka eivät ole välttämättömiä yleishyödyllisten palvelujen tarjoamiseksi, sillä DPLP on saattanut käyttää muita palveluja varten käyttöön otettuja infrastruktuureja. Kaupallisten tuotteiden myynninedistämiskampanjat ovat niin ikään voineet saada rahoitusta julkisista avustuksista.

(68)

Belgian viranomaiset toteavat, että Combus-tuomiossa (29) noudatetun lähestymistavan mukaisesti eläkesitoumuksista myönnetty vapautus ei ole valtiontukea, koska sen ansiosta Belgian posti vapautetaan epätavallisesta kustannuksesta eikä kustannuksesta, joka katetaan tavallisesti yrityksen talousarvioista.

(69)

Tällainen epätavallinen kustannus johtuu virkamieshenkilöstön korkeammista palkkakustannuksista ja operatiivisen toiminnan joustavuuden puutteesta, mikä estää DPLP:tä vähentämästä virkamiesten osuutta henkilöstöstään haluamassaan määrin.

(70)

Belgian viranomaiset määrittelevät kolme riittämättömän joustavuuden syytä:

(71)

Virkamiesten työllisyysturva: DPLP toteaa, että sen virkaehtosopimuksen alainen henkilöstö on käytännössä palkattu pysyvään virkasuhteeseen. DPLP:n ei ole mahdollista irtisanoa virkamieshenkilöstönsä työsopimuksia ilman painavaa syytä tai toistuvia heikkoja työsuorituksia. Tällöinkin irtisanomismenettelyä koskevat poikkeuksellisen tiukat vaatimukset.

(72)

Lisäksi Conseil d’État (korkein hallinto-oikeus, joka on toimivaltainen tuomioistuin käsiteltäessä virkamiehiin liittyviä asioita; sopimussuhteiseen henkilöstöön liittyvissä asioissa toimivaltaisia ovat puolestaan työtuomioistuimet) on näyttänyt suosivan virkamiehiä, sillä se on asettanut tiukat säännöt ”asianmukaisen irtisanomisperusteen” osoittamiselle. Tästä seuraa, että DPLP ei pysty irtisanomaan virkamieshenkilöstöään yksittäin eikä kollektiivisesti taloudellisista tai teknisistä syistä.

(73)

Näin ollen työsopimuksen irtisanominen ei ole käytettävissä johtamiskeinona, jonka avulla voidaan muuttaa henkilöstön koostumusta käytännön operatiivisten tarpeiden perusteella. Irtisanomisten mahdottomuus taloudellisista syistä rajoittaa myös merkittävästi DPLP:n käytössä olevia keinoja ratkaista ongelmia, joita ovat esimerkiksi virkamieshenkilöstön riittämätön liikkuvuus ja markkinakäytäntöä paremmat palkat ja edut. Lisäksi virkamieshenkilöstö ei voi pyytää automaattisesti siirtoa julkishallintotehtäviin, eikä DPLP voi myöskään määrätä tällaista siirtoa.

(74)

Tämä merkitsee, että virkamieshenkilöstön määrä vähenee pääasiassa vähäisen vapaaehtoisen poistuman ja luonnollisen poistuman kautta.

(75)

Sisäisen liikkuvuuden puute: DPLP ei myöskään pysty vähentämään virkamieshenkilöstöään niillä osa-alueilla, joilla palvelujen kysyntä on vähentynyt. Sen mahdollisuuksia sijoittaa virkamieshenkilöstöä uusiin tehtäviin organisaation sisällä tarpeita vastaavalla tavalla rajoittavat tiukat ehdot.

(76)

Kieliryhmän, koulutuksen, työkokemuksen ja tehtäväluokituksen kaltaisista syistä DPLP on pitkälti kyvytön sijoittamaan uudelleen henkilöstöä, joka työskentelee niillä aloilla, joilla henkilöstötarpeet vähenevät (esimerkiksi perinteinen kirjeposti), sellaisille aloille, joissa on liian vähän henkilöstöä erityisesti eläkkeellelähdön tai kysynnän kasvun vuoksi.

(77)

Toisin sanoen virkamieshenkilöstöön sovellettavien sääntöjen jäykkyyden vuoksi DPLP on pitkälti kykenemätön sijoittamaan henkilöstöään uudelleen tarpeittensa mukaan tai tasoittamaan eri tehtäväalueiden välistä epätasapainoa siirtämällä liiallista henkilöstä aloille, joilta sitä puuttuu. Vastatakseen henkilöstöpulasta kärsivien toimintojensa tarpeisiin DPLP:n on siis palkattava tilapäistä tai sopimussuhteista henkilöstöä samalla, kun sen on säilytettävä ylimääräiset virkamiehet aloilla, joilla henkilöstöä on liikaa.

(78)

Lomautuksia ei voida soveltaa: DPLP ei voi lomauttaa virkamieshenkilöstöään, kuten yksityissektorin toimijat voivat tehdä, kun työtä on vähän.

(79)

Korkeammat palkkakustannukset: Kun valtion postilaitoksesta tuli itsenäinen julkinen yritys vuonna 1992 ja se nimettiin DPLP:ksi, virkamieshenkilöstö säilytti selvästi korkeammat palkkansa ja paremmat etunsa kuin yksityissektorin sopimussuhteinen henkilöstö. Vuodesta 1992 virkaikään perustuva automaattinen palkkojen nousu ja ammattijärjestöjen merkittävä neuvotteluvoima ovat osaltaan johtaneet siihen, että palkat ja edut ovat säilyneet suhteellisesti korkeampina.

(80)

Sen lisäksi, että virkamiehillä on paremmat palkat ja edut kuin sopimussuhteisella henkilöstöllä, heillä on 4–11 päivää enemmän palkallista lomaa (30), mikä nostaa DPLP:n kustannuksia. Nämä virkamieshenkilöstölle ominaiset piirteet ovat vaikeuttaneet DPLP:n johtamista ja tekevät virkamieshenkilöstön yksikkökustannuksista selvästi korkeammat kuin yksityissektorin sopimussuhteisilla työntekijöillä.

(81)

Sen jälkeen kun postilaitoksen virkamieskunta siirtyi vuonna 1992 DPLP:lle, DPLP:n johto on myöntänyt, että tämä henkilöstö aiheuttaa korkeampien palkkakustannusten ja operatiivisen jäykkyyden vuoksi rakenteellisen ongelman, josta on ollut yhä vaikeampi selvitä postitoiminnan markkinoiden vapautumisen edetessä. DPLP lopetti tämän vuoksi virkamiesten palkkaamisen vuonna 1998. Luonnollinen poistuma, joka johtuu pääasiassa eläkkeellelähdöistä, on johtanut henkilöstön vähentymiseen siten, että henkilöstöä oli 23 538 vuonna 2008.

(82)

Virkamieshenkilöstön vähentäminen perustuu pääasiassa luonnolliseen poistumaan osana nykyistä ikäpyramidia. Sen eteneminen on ollut hidasta, ja sen odotetaan todennäköisimmin säilyvänkin hitaana aina vuoteen 2030 asti eli selvästi postitoiminnan markkinoiden täydellisen vapautumisen jälkeen. Tätä kehitystä kuvataan seuraavassa taulukossa.

Taulukko 2

DPLP:n virkamieshenkilöstön määrän kehitys

(83)

Tämän vuoksi Belgian viranomaiset katsovat, että DPLP:n virkamieshenkilöstö on vakava operatiivinen ja kustannusongelma yksityissektoriin verrattuna. Valtio on keventänyt DPLP:n epätavallista kustannusta, josta sen kilpailijoiden ei tarvitse vastata.

(84)

Viranomaisten mukaan toimenpide ei ole valtiontukea. Tämän vuoksi DPLP:tä koskevassa asiassa ei ole tarpeen soveltaa toimintalinjaa, jota komissio on noudattanut menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään aikaisempien eläkejärjestelmäpäätösten [EDF (31), La Poste (Ranska) (32) ja Royal Mail (33)] tavoin.

(85)

Belgian viranomaiset esittävät, että jos tällaista lähestymistapaa sovellettaisiin DPLP:hen, päätelmänä olisi, että DPLP:n maksama sosiaaliturvakustannusten osuus prosentteina palkkakustannuksista vastaa sen kilpailijoita.

(86)

Belgian viranomaiset ovat toimittaneet DPLP:n tilinpäätöstiedot (34) ja esittäneet DPLP:n soveltaman kustannuslaskennan periaatteet.

(87)

Viranomaiset esittävät, että vuotuinen julkisen palvelun korvaus ei ole tukea, sillä se on Altmark-tuomioon perustuvan oikeuskäytännön mukaista.

(88)

Viranomaiset katsovat, että jos julkisen palvelun korvaus on tukea, se soveltuu sisämarkkinoille, sillä kyse ei ole julkisen palvelun tehtävistä DPLP:lle aiheutuvien nettokustannusten liiallisesta korvaamisesta. Belgian viranomaisten esittämät laskelmat osoittavat viranomaisten mukaan, että korvaukset ovat olleet DPLP:n kustannuksia alhaisemmat.

(89)

Belgian viranomaiset mainitsevat, että tietyt toimenpiteet ovat voimassa olevaa tukea. Tätä käsitellään voimassa olevaa tukea koskevassa jaksossa [6.3.2 kappale ja sitä seuraavat kappaleet].

(90)

Belgian viranomaiset ilmoittavat 12 päivänä elokuuta 2009 päivätyssä kirjeessään komissiolle, että vuonna 1997 toteutettuja yhteensä 62 miljoonan euron pääomasijoituksia olisi pidettävä viivästyneenä korvauksena julkisen palvelun velvoitteista.

(91)

Belgian viranomaisten mukaan vuosina 2003 ja 2006 toteutetut pääomasijoitukset perustuivat strategiseen suunnitelmaan (35), jonka lopullisena päämääränä oli parantaa yrityksen kilpailukykyä ja kannattavuutta postipalvelujen markkinoiden asteittaisen vapauttamisen myötä.

(92)

Strategisella suunnitelmalla oli seuraavat päätavoitteet:

(93)

Pääomasijoitukset vuonna 2003: Belgian viranomaisten mukaan vuonna 2003 toteutetun pääomakorotuksen tarkoituksena oli vahvistaa DPLP:n omia varoja niiden merkittävien rahoitussitoumusten täyttämiseksi, joita se oli tehnyt muun muassa neljän uuden lajittelukeskuksen rakentamiseksi ja yhden olemassa olevan keskuksen uudenaikaistamiseksi, postijakelureittien optimoimiseksi ja automatisoinnin lisäämiseksi.

(94)

Lisäksi Belgian viranomaiset esittävät, että sijoitetuilla varoilla katettiin myös henkilöstömenoja, jotka olivat seurausta varhaiseläkejärjestelmästä ja työajan vähentämisestä johtuvasta palkansaajien määrän supistumisesta ja henkilöstön uusien jäsenten palkkojen noususta.

(95)

Näillä toimenpiteillä mahdollistettiin kohtuullinen varmuus kannattavuuden kasvusta kaudella 2003–2007 ja näin vastattiin yksityisten sijoittajien odotuksiin. Tällä tavoin Belgian valtion, joka oli DPLP:n ainoa osakas vuonna 2003, toiminnan lähtökohtana oli kannattavuuden tavoittelu, mikä vastaa täysin markkinataloussijoittajan toimintaa, kun pääomasijoituspäätös on tehty.

(96)

Belgian viranomaiset ilmoittivat 5 päivänä elokuuta 2009 kannattavuusennusteen osoittavan, että pääomasijoitus oli toteutettu markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaisesti, sillä ennakoitu tuotto ylitti määrän, jonka yksityinen sijoittaja olisi vaatinut. Ennusteet olivat realistisia, sillä vuosien 2003–2008 toteutunut kannattavuus ylitti selvästi ennusteen.

(97)

Belgian viranomaiset täsmentävät, että vuoden 2003 pääomasijoitus ja valtion saatavien poistaminen vuonna 2005 DPLP:n kirjanpidosta eivät liittyneet mitenkään toisiinsa. Kyseinen saatavien poistaminen toteutettiin toisena ajankohtana ja kyseessä oli tavanomainen kirjanpitotoimenpide, sillä valtio oli ilmoittanut selvästi, että DPLP:n ei tarvinnut maksaa näitä saatavia. Taseen elvyttämiseksi vuonna 2005 poistetut määrät poikkesivat vuoden 2003 pääomasijoituksen määrästä ja vuoden 2002 lopun tappioista.

(98)

Pääomasijoitukset vuonna 2006: Belgian viranomaiset esittävät, että kyseinen pääomasijoitus tehtiin markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaisesti, sillä sijoitus tehtiin edellytyksin, joita sovelletaan yksityissijoittajaan (tasavertaisuusperiaate) eli yritykseen Post Invest Europe SA, joka sijoitti DPLP:hen 300 miljoonaa euroa. Valtio ja yksityinen sijoittaja merkitsivät uusia osakkeita siten, että uusi sijoittaja sai yhtä osaketta vaille 50 prosentin osakkuuden ja valtio säilytti 50 prosentin osuuden ja yhden osakkeen (36).

(99)

Määrittääkseen liikkeeseenlaskettujen uusien osakkeiden hinnan Belgian viranomaisten konsultoima investointipankki arvio DPLP:n kokonaisarvoksi […]–[…] euroa. Valtio vahvisti lopulta yrityksen arvoksi […] euroa ennen pääomasijoitusten toteuttamista. Belgian viranomaisten myöntävät, että DPLP:n myöhemmät tulokset ovat ylittäneet arviointiaikana esitetyt ennusteet.

(100)

Viranomaisten mukaan strategisen suunnitelman toteuttaminen mahdollisti sen, että DPLP:stä voitiin tehdä yksi Euroopan tehokkaimmista alan toimijoista. DPLP edistyi merkittävästi kannattavuuden, tehokkuuden (37) ja laadun osa-alueilla ja pystyi samalla pitämään asiakkailta perityt hinnat kohtuullisella tasolla.

(101)

Belgian viranomaiset myöntävät 12 päivänä elokuuta 2009 päivätyssä viestissään, että DPLP ei kuulunut yhtiöverotuksen piiriin, mutta sen voittoja verotettiin (oikeushenkilöihin sovellettavan verojärjestelmän perusteella) 27 päivään joulukuuta 2005 asti. Viranomaisten mukaan kaudella 2003–2005 DPLP ei kuitenkaan hyötynyt tästä verojärjestelmästä, sillä jos yritykseen olisi sovellettu yhtiöveroa, se olisi voinut siirtää aikaisemmat tappionsa kyseisille verovuosille, eikä sen olisi tarvinnut maksaa yhtiöveroa kyseisellä jaksolla.

(102)

Viranomaiset esittävät lisäksi, että DPLP:n piti maksaa veroa voitoistaan, jotka olivat 2 miljoonaa euroa kaudella 2003–2005.

(103)

Tilikaudesta 2006 alkaen DPLP:n on pitänyt maksaa yhtiöveroa, eikä se ole voinut siirtää aikaisempien tilikausien tappioitaan. Belgian viranomaiset arvioivat, että DPLP on menettänyt tämän vuoksi noin 51,87 miljoonaa euroa.

(104)

Viranomaiset päättelevät, että DPLP ei ole saanut nettovoittoa siitä, että se oli vapautettu yhtiöverosta ennen vuotta 2006.

(105)

Belgian viranomaiset täsmentävät, että DPLP on hyötynyt kiinteistöverovapautuksesta, joka koskee julkisen palvelun velvoitteen täyttämiseen käytetystä kiinteästä omaisuudesta saatuja tuloja.

(106)

Viranomaiset ovat arvioineet DPLP:n saaman nettohyödyn muodostavan vain rajatun osan ylimääräisistä kustannuksista, joista yritys vastaa, koska sen velvoitteena on ylläpitää postiverkkoa, jolle on ominaista tiukasti määritelty tiheä alueellinen kattavuus. Kyseisestä velvoitteesta ei makseta muuta korvausta.

(107)

Belgian viranomaiset selittävät, että DPLP on vapautettu tietyistä välillisistä veroista ja kunnallisveroista. Viranomaisten mukaan näiden vapautusten arvo vastaa nettovaikutukseltaan vähämerkityksistä tukea.

(108)

Belgian viranomaiset vahvistivat 12 päivänä elokuuta 2009 päivätyssä viestissään, että tietyt kiinteistöt oli siirretty DPLP:lle, kun se muutettiin itsenäiseksi julkiseksi yritykseksi. DPLP oli käyttänyt kyseisiä kiinteistöjä jo vuodesta 1971, ja niitä tarvittiin postipalvelutehtävän täyttämiseen.

(109)

Belgian viranomaiset korostavat, että näiden kiinteistöjen siirtäminen ei tarjoa minkäänlaista etua DPLP:lle, sillä ne olivat jo sen käytössä osana sille osoitettua julkisen palvelun tehtävää. Viranomaisten mukaan kyse oli siis pelkästä julkisten omaisuuserien uudelleenjärjestelystä.

(110)

Belgian viranomaiset korostavat 12 päivänä elokuuta 2009 päivätyssä viestissään, että DPLP:llä ei ollut automaattista valtiontakausta lainoilleen. Jos DPLP pyytäisi tällaista takausta, sen olisi ensin saatava Belgian viranomaisten lupa ja maksettava 0,25 prosentin vuotuinen palkkio valtionkassaan.

(111)

Tarkasteltavalla jaksolla DPLP käytti valtiontakausta ainoastaan kerran.

(112)

Viranomaisten mukaan 0,25 prosentin takauspalkkio on asianmukainen DPLP:n rahoitusaseman perusteella ja takaisinmaksun laiminlyönnin epätodennäköisyyden vuoksi. Viranomaiset arvioivat, että markkinoilla ilman valtiontakausta vastaavasta lainasta perityt takauspalkkiot olisivat olleet jopa 40 peruspistettä korkeammat.

(113)

Belgian viranomaisten korostavat 12 päivänä lokakuuta 2009 päivätyssä viestissään, että ainoastaan BD:n ja FVP/Prodipressen lausunnoissa on merkityksellisiä seikkoja, jotka liittyvät erityisesti sanoma- ja aikakausilehtijakeluun.

(114)

Belgian viranomaiset katsovat, että toisin kuin BD väittää, muiden kuin varattujen postipalvelujen tarjoaminen (kuten lehtijakelu) ei kuulu julkisia hankintoja koskevan unionin sääntelyn soveltamisalaan (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18/EY (38)).

(115)

Lisäksi viranomaiset korostavat, että sanoma- ja aikakausilehtijakelu on yleishyödyllinen palvelu, joka ei ole postipalvelumarkkinoiden vapauttamista koskevien unionin säännösten vastainen.

(116)

Belgian viranomaiset toteavat myös, että jakelutehtävää ei myönnetä mielivaltaisen päätöksen perusteella. Viranomaisten mukaan DPLP on ainoa yritys, joka pystyy täyttämään tämäntyyppisten palvelujen tarjoajalle asetetut edellytykset ja velvoitteet.

(117)

Belgian viranomaiset toteavat, että toisin kuin BD väittää, DPLP ei ole saanut kaudella 2002–2008 liiallisia korvauksia kustannuksista, jotka liittyvät sen sanoma- ja aikakauslehtijakelua koskevan tehtävän täyttämiseen.

(118)

Viranomaiset eivät yhdy FVP/Prodipressen näkemykseen, jonka mukaan DPLP on liioitellut investointeja ja ylimääräisiä kustannuksia, jotka liittyivät kansallisesti kattavan jakelualueen kasvattamiseen sen siirtyessä 82 prosentista 100 prosenttiin. Koska kyseiset 18 prosenttia käsittävät pääasiassa syrjäisiä alueita, DPLP:n henkilöstömenot kasvoivat suhteettomasti ja DPLP:n piti hankkia pitkiä matkoja varten kulkuneuvoja, joille on ominaista korkeat poistokulut.

(119)

Lopuksi viranomaiset toteavat, että mainoskampanjan kustannuksia ei ole otettu huomioon laskettaessa korvausta, jonka yritys sai valtiolta lehtijakelua varten.

(120)

BD:n mukaan DPLP:n toiminta ei selkeästikään ole kustannustehokasta. Belgian viranomaiset kiistävät tämän väitteen ja korostavat, että BD ei ota täysin huomioon laajennettuun lehtijakeluun liittyviä korkeita ylimääräisiä kustannuksia. BD myös vähättelee DPLP:n merkittävää panostusta kustannusten hallitsemiseen ja tuottavuuden parantamiseen.

(121)

BD:n mukaan Deltamedian kustannukset ovat DPLP:n kustannuksia alhaisemmat. Belgian viranomaisten mukaan tämä johtuu seuraavista tekijöistä:

(122)

Belgian viranomaiset esittävät 21 päivänä joulukuuta 2010 päivätyssä viestissään, että tietyt tutkinnan kohteena olevat toimenpiteet ovat voimassa olevaa tukea.

(123)

Belgian viranomaisten mukaan DPLP:n verovapautukset on myönnetty jo ennen Belgian liittymistä Euroopan unioniin. Tämän vuoksi kyse on voimassa olevasta tuesta.

(124)

Belgian viranomaisten mukaan DPLP:lle maksettava vuotuinen avustus on vahvistettu ennen vuotta 1999 eli ennen postipalvelumarkkinoiden vapauttamista. Tämän vuoksi kyse on voimassa olevasta tuesta. Ennen vuotta 1999 toteutettuja pääomasijoituksia – jos ne katsotaan valtiontuiksi – ei kuitenkaan pitäisi katsoa voimassa olevaksi tueksi.

(125)

Belgian viranomaiset esittävät, että kymmenen vuoden vanhentumisajan vuoksi kaikki ennen 13 päivää heinäkuuta 1999 (eli 10 vuotta ennen tämän muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista) toteutetut toimenpiteet ovat voimassa olevaa tukea, sillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen antama aikaisempi kumoamistuomio oli johtanut myös kaikkien komission aikaisempien tutkintatoimien kumoutumiseen. Viranomaiset esittävät sitä vastoin, että koska komissio laati ensimmäisen tutkinta-asiakirjan joulukuussa 2002, tutkintaan ei pitäisi sisällyttää ennen joulukuuta 1992 toteutettuja toimenpiteitä. Tämä periaate koskee kiinteistöjen siirtoa ja ensimmäistä, vuonna 1992 maksettua vuotuista avustusta.

(126)

Direktiivin 97/67/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin 97/67/EY muuttamisesta yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden täysimääräisen toteuttamisen osalta 20 päivänä helmikuuta 2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2008/6/EY (39) (kolmas postidirektiivi), 14 artiklassa edellytetään, että postitoiminnan harjoittajien on kustannuslaskennassaan pidettävä selkeästi erillään kukin sellainen palvelu ja tuote, joka on osa yleispalvelua, ja ne palvelut ja tuotteet, jotka eivät ole osa sitä. Niiden kirjanpidossa kustannukset on kohdistettava suoraan tuotteisiin ja yleiset kustannukset on kohdistettava suoraan tai välillisesti. Yleiskustannukset, jotka ovat tarpeen sekä yleispalvelun että muun kuin yleispalvelun tarjoamiseksi, on kohdennettava asianmukaisesti. DPLP noudattaa toimintoperusteista kustannuslaskentaa. Sen perusteella kaikki toimintakulut kohdennetaan eri tuotteisiin omakustannuslaskentaa (FDC) noudattaen aina käyttökatteeseen (EBIT) asti. Kustannuslaskenta käsittää kaikki DPLP:n liiketoiminnan kulut ja organisaatioyksiköt. Vuonna 2009 kaupallisten tuotteiden osuus oli […] prosenttia DPLP:n liikevaihdosta ja julkisen palvelun tuotteiden osuus […] prosenttia.

(127)

Kustannuslaskenta sisältää resurssit, toiminnot ja tuotteet, ja sen avulla pyritään määrittämään tuotekohtaiset kustannukset.

(128)

Kustannukset jaotellaan 398 eri kustannustyyppiin ja 3 954 vastuualueeseen. Laskentaa varten ne on koottu 34 resurssiryhmään ja 108 koodiryhmään. Toimintoja erotellaan 986 erilaista.

(129)

Resurssikustannukset kohdennetaan toimintoihin kustannusten luonteen perusteella: ’suorat resurssit’ liittyvät suoraan tiettyyn toimintoon, kun taas ’välilliset resurssit’ liittyvät useampaan toimintoon ja ne on kohdennettava soveltamalla jakoperustetta, joka kuvastaa kyseisen resurssin käyttöastetta kunkin toiminnon tapauksessa. Toimintoon kohdennettavat kokonaiskustannukset sisältävät myös yleisiä menoja, joita ei voida kohdentaa tiettyyn toimintoon. Nämä menot kohdennetaan siten, että kaikille tuotteille osoitetaan yhtä suuri määrä kustannuslisähinnoittelun perusteella.

(130)

Kyseiset 986 eri toimintoa muodostavat kunkin tuotteen arvoketjun. Tiettyyn toimintoon liittyvä osuus kustannuksista kohdennetaan tuotteisiin sen mukaisesti, kuinka paljon kyseistä toimintoa kussakin tuotteessa käytetään. Muiden kuin operatiivisten toimintojen kustannukset kohdennetaan ensin operatiivisiin toimintoihin, jotka liittyvät suoraan tuotteisiin.

(131)

Prosessin viimeisessä vaiheessa toimintojen kustannukset kohdennetaan kullekin tuotteelle yleensä määrään perustuvan jakoperusteen avulla. Toisin sanoen kaikki tuotteet, joissa käytetään jotakin toimintoa, kirjataan suhteessa niiden osuuteen toiminnon käytöstä aiheutuvista kustannuksista.

(132)

Komissio pitää DPLP:n nykyistä kustannuslaskentamenetelmää tyydyttävänä, sillä siinä kohdennetaan kaikki kustannukset asianmukaisesti ja riittävällä tarkkuudella. Komissio kuitenkin toteaa, että DPLP on siirtynyt tähän kustannuslaskentamenetelmään vasta vähitellen. Voidaan siis katsoa, että tämän tutkinnan kohteena olevan kauden alkupuolelta peräisin olevat kirjanpitotiedot eivät ole yhtä yksityiskohtaisia kuin nykyisen laskentamenetelmän mukaiset tiedot, vaikka ne ovatkin yleisesti ottaen luotettavia.

(133)

Maaliskuussa 2011 Belgian viranomaiset ilmoittivat komissiolle DPLP:n kustannuslaskentamenetelmän takautuvasta muuttamisesta, jotta tietyt kustannukset voidaan jakaa eri tavalla kaupallisen toiminnan ja yleispalvelutehtävän välillä. Belgian viranomaisten suunnittelema muutos liittyy viimeiseen vaiheeseen kustannusten kohdentamisessa, kun tuotteet kirjataan suhteessa niiden osuuteen toiminnon käytöstä aiheutuvista kustannuksista.

(134)

Muutoksella muutetaan tuotteiden liiketoimintakustannusten kohdentamismenetelmää, jota DPLP on toistaiseksi soveltanut. Tällaisen muutoksen jälkeen tietyt kaupallisiin tuotteisiin liittyvät kustannukset siirtyisivät julkisen palvelun osa-alueelle, mikä laajentaisi julkisen palvelun kustannuspohjaa. Julkiset palvelut vastaisivat tällä perusteella keskimäärin […] euron osuudella vuodessa kustannuksista, jotka on tällä hetkellä kohdennettu kaupallisiin tuotteisiin. Muut kustannuslaskentamenetelmän osa-alueet säilyisivät suunnitelman mukaan ennallaan.

(135)

Belgian viranomaisten mukaan tiettyjen toimintojen kustannukset on luonteensa mukaisesti vahvistettu tietylle tasolle, joka määräytyy julkisen palvelun tarpeiden perusteella. Toisin sanoen näiden julkiseen palveluun käytettävien toimintojen kustannukset säilyisivät muuttumattomina, vaikka missään kaupallisessa tuotteessa ei hyödynnettäisi näitä toimintoja. Jos kaupallinen tuote ei ole kyseisen toiminnon alkusyy, kyseiseen toimintoon liittyvää operatiivista kustannusta ei myöskään pitäisi kohdentaa tuotteeseen, vaikka sitä siinä hyödynnettäisiinkin.

(136)

Belgian viranomaiset esittävät, että tarkistettu menetelmä vastaa direktiiviä 97/67/EY, Chronopost-tuomiota (40) ja julkisen palvelun velvoitteesta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevia yhteisön puitteita (41), jäljempänä ’julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevat puitteet’. Viranomaisten mukaan menetelmällä kohdennetaan tuotteisiin niihin suoraan kohdennettavissa olevat kustannukset, ja se kuvaa paremmin julkisen palvelun velvoitteisiin liittyviä todellisia kustannuksia. Komissio kuitenkin katsoo, että tätä uutta perustelua ei voida hyväksyä sen muotoon liittyvistä, taloudellisista eikä oikeudellisista syistä.

(137)

Muotoon liittyvien syiden osalta on todettava, että ehdotettua menetelmää ei ole varsinaisesti sovellettu DPLP:n sisäisessä laskennassa, vaan kyse on pikemminkin tietojen muuttamisesta jälkikäteen. Tarkistettu menetelmä ei ole saanut sääntelyviranomaisten ennakkohyväksyntää hinnoitteluperusteena, eikä valtio käytä sitä laskiessaan yleishyödyllisistä palveluista maksettavaa korvausta. Tarkistettu menetelmä vaikuttaa siis olevan teoreettinen malli, joka on kehitelty tätä valtiontukimenettelyä varten. Taloudelliselta kannalta, kun määritetään sisäistä siirtohinnoittelua, ei voida olettaa, että kaupallisiin tuotteisiin ei pitäisi kohdentaa osaa niiden resurssien kustannuksista, joita niissä hyödynnetään (tämän menetelmän mukaan kaupalliset tuotteet eivät osallistuisi postinjakelijoiden jakelukierrosten kustannuksiin, vaikka postinjakelijat jakavat myös kaupallisia tuotteita). Oikeudelliselta kannalta muutos ei vaikuta yhteensopivalta direktiivin 97/67/EY 14 artiklan 3 kohdan b alakohdan iv alakohdan, Chronopost-tuomion (42) ja vuonna 2005 annettujen (43), julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden kanssa. Niissä kaikissa edellytetään, että yhteiset kustannukset kohdennetaan asianmukaisella tavalla kaupallisiin toimintoihin.

(138)

Komissio ei siis perusta arviointiaan muutettuun kirjanpitoon, vaan kustannuslaskentatietoihin, jotka Belgian postialan sääntelyviranomainen IBPT (Institut belge des services postaux et des télécommunications) (44) on varmentanut direktiivin 97/67/EY mukaisesti, jotka on toimitettu jo aikaisemmin ja jotka perustuvat DPLP:n virallisesti soveltamaan kustannuslaskentamenetelmään.

(139)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

(140)

Jotta toimenpiteen katsotaan olevan SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaista valtiontukea, seuraavien edellytysten on täytyttävä: toimenpiteen on

(141)

Combus-tuomion (45) perusteella Belgian viranomaiset toteavat, että eläkesitoumukset ovat epätavallisia kustannuksia, joita kilpailijoiden ei ole tarvinnut rahoittaa. Tämän vuoksi eläkesitoumuksista vapauttaminen ei ole valtiontukea.

(142)

Viranomaisten mukaan virkamiesasemalle ominaisen joustavuuden puutteen vuoksi DPLP ei pystynyt supistamaan tämän henkilöstön osuutta koko henkilöstöstään, vaikka siihen liittyy kalliimmat kustannukset kuin mahdolliseen vähemmän suotuisilla työsopimuksilla palkatuista työntekijöistä muodostuvaan henkilöstöön.

(143)

Aluksi on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuin ei ole vahvistanut Combus-tuomiota. Päinvastoin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on ristiriidassa sen oletuksen kanssa, että rakenteellisen haitan korvaaminen ei voisi olla valtiontukea. Tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että tuen olemassaoloa on arvioitava suhteessa valtion toimenpiteen vaikutuksiin eikä sen syihin tai tavoitteisiin (46). Tuomioistuin on myös katsonut, että tuen käsite kattaa julkisten viranomaisten myöntämät edut, jotka eri muodoissaan vapauttavat yrityksen kustannuksista, jotka se yleensä maksaa omista varoistaan (47).

(144)

Tuomioistuin on myös todennut, että yritysten työntekijöiden korvauksiin liittyvät kustannukset kuuluvat luonteensa puolesta yritysten itsensä maksettaviksi riippumatta siitä, perustuvatko kustannukset lakisääteisiin velvoitteisiin tai kollektiivisiin sopimuksiin. (48) Tältä osin tuomioistuin on arvioinut, että vaikka valtion toimenpiteiden tarkoituksena on korvata lisäkustannuksia, tämä ei merkitse, ettei toimenpiteitä voitaisi luokitella tueksi (49).

(145)

Voidaan myös havaita, että Combusin kilpailuympäristö poikkeaa DPLP:stä. Combus harjoitti kaupallista kuljetustoimintaa ja toimi markkinoilla yksityisiin linja-autoyhtiöihin verrattavissa kilpailuolosuhteissa. Tarjouskilpailumenettelyn jälkeen julkiset joukkoliikenneyhtiöt luovuttavat linja-autotoimintansa yksityisille ja julkisille yrityksille. Julkisia hankintoja koskevien sääntöjen mukaisesti tarjouskilpailun voittajaksi valitaan taloudellisesti edullisin tarjous riippumatta siitä, onko tarjouksen tekijä julkinen vai yksityinen toiminnanharjoittaja. Koko arviointikaudella DPLP:llä oli kattava monopoli, jossa taloudelliset paineet olivat täysin erilaisia. Toisin kuin Combusia koskevassa asiassa, Belgia ei ole tässä asiassa antanut säännöksiä, joilla poistettaisiin tai mukautettaisiin DPLP:n palveluksessa työskenteleviin virkamiehiin sovellettavia erityisiä työsuhdejärjestelyjä tai eläkeoikeuksien muodostumistapaa.

(146)

Tästä syystä komissio katsoo, että Combus-tapauksen ja tämän asian tosiasiallisten erojen vuoksi on perusteltua tulla eri johtopäätökseen käsiteltävänä olevassa asiassa.

(147)

Jotta voidaan arvioida, sisältyykö kyseisiin toimenpiteisiin valtiontukea, on määritettävä, tarjoavatko nämä toimenpiteet DPLP:lle taloudellista etua siten, että se vapautuu kustannuksista, joista sen olisi tavallisesti vastattava omista varoistaan, ja ovatko ne näin estäneet markkinavoimien tavanomaiset vaikutukset. Tuki vapauttaa yrityksen kustannuksista, joista sen olisi tavallisesti vastattava omista varoistaan, kun otetaan huomioon kyseessä olevan kulujärjestelmän luonne tai yleinen rakenne. ”Epätavallisen” kustannuksen käsite voidaan sitä vastoin määritellä tällaisiin tavanomaisiin kustannuksiin verrattuna ylimääräiseksi kustannukseksi. Tällaisen ylimääräisen kustannuksen poistaminen lainsäädännöllä ei tarjoaisi edunsaajalle etua eikä siis olisi valtiontukea.

(148)

Valikoivuuden analysointia koskevan tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tilannetta on verrattava sopivaan viitekehykseen, jotta voidaan määrittää, onko tietyn yrityksen tai tuotannonalan erilainen kohtelu perusteltua järjestelmän ”luonteen tai yleisen rakenteen” vuoksi tavanomaisessa markkinatilanteessa. Kustannusten määrittely tavanomaisiksi tai epätavallisiksi edellyttää sellaisen viitekehyksen tai vertailuarvon määrittämistä, jolla pyritään osoittamaan yritykset, jotka olisivat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa.

(149)

Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei sellaista ulkoista vertailukohtaa voida löytää, jonka avulla voitaisiin määritellä sellaisen yrityksen ”tavanomainen” maksuosuus, joka on kyseisellä toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa kuin DPLP. DPLP:n kilpailijat ovat yksityisoikeudellisia yrityksiä, jotka harjoittavat toimintaansa kilpailulle avoimilla markkinoilla. DPLP puolestaan hyötyi lakisääteisestä monopolista koko arviointijakson ajan ennen kuin postitoiminnan markkinat vapautuivat täydellisesti vuonna 2011.

(150)

Jotta voidaan selvittää perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edun olemassaolo, komission on tarkasteltava DPLP:n tilannetta ja verrattava sen sosiaaliturvamaksuja ennen sen vapauttamista eläkevelvoitteista ja sen jälkeen.

(151)

DPLP vastasi kaikista virkamiestensä eläkekuluista ja sosiaaliturvamaksuista siitä alkaen, kun asiaa koskeva laki annettiin 6 päivänä heinäkuuta 1971 aina vuonna 1997 toteutettuun eläkeuudistukseen asti. Komissio katsookin, että kustannukset ovat osa tavanomaisia kustannuksia, jotka DPLP:n olisi pitänyt rahoittaa omista varoistaan, kun otetaan huomioon sen oikeudellinen ja tosiasiallinen asema Belgian postipalvelujen markkinoilla.

(152)

Koska tutkinnan kohteena oleva, vuonna 1997 toteutettu vapautus eläkesitoumuksista antoi DPLP:lle mahdollisuuden vapautua kustannuksista, jotka sen olisi pitänyt rahoittaa omista varoistaan, kyseiset toimenpiteet tarjoavat toiminnanharjoittajalle perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edun.

(153)

Kyseinen etu on valikoiva, koska se myönnettiin vain DPLP:lle.

(154)

Eläkesitoumuksista vapauttaminen rahoitettiin valtion varoista, sillä valtio otti vastatakseen DPLP:n eläkevastuista.

(155)

Koska valtio maksaa DPLP:n eläkkeelle jääneen henkilöstön eläkkeet suoraan omasta talousarviostaan, kyse on selkeästi valtion varoista.

(156)

Edellä esitetyt toimenpiteet ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä DPLP toimii markkinoilla, joilla käydään kilpailua, kuten pakettien toimituspalvelut, joille on ominaista merkittävä maidenvälinen kauppa. Pakettitoimitusten markkinoilla DPLP kilpailee toisissa maissa toimintaa harjoittavien yritysten kanssa, kuten UPS, FedEx ja TNT Express. DPLP harjoittaa toimintaa myös lehtijakelumarkkinoilla, joilla toimii tai voi toimia muiden jäsenvaltioiden yrityksiä. Pakettitoimituksia ei ole missään vaiheessa rajattu pelkästään DPLP:n tehtäväksi ja muut yritykset tarjosivat tiettyjä pakettitoimituspalveluja (50) tai muita erityisiä postipalveluja jo 1990-luvun alussa (51). DPLP toimii lisäksi rahoituspalvelujen alalla (postisiirtotilit, säästötilit ja maksupalvelut), jossa sen kanssa kilpailevat pankkien ja muiden rahoituslaitosten tyyppiset rahoitustuotteita tarjoavat toiminnanharjoittajat. Postisiirto- ja säästötilit, joita käytetään sekä maksupalveluihin että säästämiseen, kilpailevat pankkien käyttö- ja säästötilien kanssa. Pankkiala avattiin kilpailulle jo ennen vuotta 1992, ja sille on ominaista merkittävä jäsenvaltioiden välinen kauppa. Eri jäsenvaltioista peräisin olevat pankit sijoittautuivat Belgiaan ennen vuotta 1992. Tuolloin Belgian alueella toimi jo yli 70 ulkomaalaista rahoituslaitosta (52).

(157)

Edellä esitetyistä syistä on selvää, että DPLP:lle taloudellista etua tarjoavat valtion toimenpiteet ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(158)

Johdanto-osan 141–157 kappaleessa esitetyistä syistä komissio katsoo, että eläkesitoumuksista vapauttaminen on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(159)

Vuoden 1997 eläkeuudistuksen yhteydessä DPLP:n maksama eläkkeistä aiheutuvien vuotuisten nettokustannusten korvaus valtiolle muuttui maksuksi, joka vapautti DPLP:n kaikista eläkekustannuksista, joista sen kilpailijoiden oli vastattava. Ilman tätä uudistusta eläkekustannusten taso olisi jatkanut merkittävää nousua seuraavina vuosina pääasiassa siitä syystä, että työtä vielä tekevien virkamiesten eli eläkkeenmaksajien ja työnsä lopettaneiden virkamiesten eli eläkkeensaajien suhdeluku heikentyy, sillä DPLP päätti olla enää palkkaamatta virkamiehiä.

(160)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 kohdassa ja 107 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja poikkeuksia ei selvästikään voida soveltaa, eikä Belgia ole vedonnut SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohtaan perustellakseen DPLP:n vapauttamista eläkesitoumuksista. Komissio tutkii tämän vuoksi, voidaanko eläkesitoumuksista vapauttamisen katsoa soveltuvan sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella. Siinä määrätään, että sisämarkkinoille soveltuvaksi voidaan katsoa tuki tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(161)

Komissio tarkastelee ensiksi, missä määrin kaikista eläkekustannuksista vastaaminen täyttää yleistä etua koskevan tavoitteen ja on välttämätöntä sen toteuttamiseksi. Sen jälkeen se tutkii toimenpiteen oikeasuhteisuutta ja tarkastelee tuen myönteisten ja kielteisten vaikutusten välistä tasapainoa.

(162)

Unionin lainsäädännössä on edistetty postialan kasvavaa vapauttamista vuodesta 1992, jolloin annettiin vihreä kirja. Sen jälkeen on hyväksytty seuraavat kolme direktiiviä: i) direktiivi 97/67/EY, ii) direktiivin 97/67/EY muuttamisesta yhteisön postipalvelujen kilpailulle avaamisen jatkamiseksi 10 päivänä kesäkuuta 2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/39/EY (53) ja iii) direktiivi 2008/6/EY. Postimarkkinoiden vapauttamista EU:ssa pidetään myös yleisesti merkittävänä osana Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategiaa.

(163)

Yleispalveluvelvoitteella tarkoitettujen peruspostipalvelujen tarjoamisen varmistamisen lisäksi on tärkeää, että luodaan yhtenäiset kilpailuolosuhteet vakiintuneelle toiminnanharjoittajalle, markkinoilla jo toimiville kilpailijoille ja uusille tulokkaille.

(164)

Ranskan La Postea koskevassa päätöksessään komissio on jo todennut, että vakiintuneen toiminnanharjoittajan ja sen kilpailijoiden saattaminen tasapuoliseen asemaan sosiaaliturvamaksujen osalta on peruslähtökohtana tasapuoliselle kilpailulle postialalla. Komissio katsoi sisämarkkinoille soveltuvaksi sen, että valtio otti vastatakseen Ranskan La Posten virkamiesten eläkkeiden rahoitusvelvoitteista, sillä julkiset avustukset varmistivat tasapuoliset sosiaaliturvamaksuosuudet La Postelle ja sen kilpailijoille. Komissio aikoo noudattaa tässä asiassa samaa periaatetta kuin kyseisen päätöksen 6.3 luvussa. Periaatetta sovelletaan tähän asiaan relevanteilta osiltaan.

(165)

Komissio katsoo, että DPLP:n muuttaminen vuonna 1992 oli tarpeen kilpailun edistämiseksi postimarkkinoilla. Toimenpide asetti DPLP:n ja sen kilpailijat tasapuoliseen asemaan oikeudellisen muodon osalta (ja samalla päätti rajoittamattoman takauksen, jota DPLP oli saanut julkisoikeudellisena yksikkönä).

(166)

Belgian valtio ja postilaitos eivät kuitenkaan olleet muodostaneet rahastoja, jotka olisivat vastanneet eläkesitoumuksia. Perustamisajankohtana vuonna 1992 DPLP vastasi edelleen eläkesitoumuksistaan, mutta sen kirjanpitoon ei tilien avausajankohtana ollut siirretty vastaavia varoja.

(167)

Eläkkeiden maksu olisi siis vähitellen muodostanut DPLP:lle liian raskaan rasitteen, sillä lukuisten virkamiesten eläkeikä läheni. Vaikka toimenpiteitä toteutettiin tilanteen parantamiseksi (tuottavuuden parantaminen, henkilöstön asteittainen supistaminen luonnollisen poistuman kautta, palkkojen indeksointi), ne eivät riittäneet DPLP:n rahoitusaseman kestävän tasapainon aikaansaamiseen (ks. taulukko 3 jäljempänä).

(168)

Tämä johtuu erityisesti siitä, että muutos yksityisoikeudelliseksi yritykseksi merkitsi DPLP:lle myös sitä, että se ei enää palkannut virkamiehiä vaan pelkästään sopimussuhteisia työntekijöitä (joilla on yleinen työsopimus ja joihin sovellettiin työoikeuden säännöksiä). DPLP:n olisi tämän vuoksi pitänyt vuoden 1997 jälkeen rahoittaa omista varoistaan sekä eläkkeelle jääneiden virkamiesten eläkemenot että sopimussuhteisten työntekijöidensä eläkevakuutuksiin liittyvät sosiaaliturvamaksut.

(169)

DPLP:n negatiivinen rahavirta olisi kehittynyt huonompaan suuntaan vuosien kuluessa, sillä kasvavat eläkemaksut olisivat ylittäneet sen toiminnasta saadut tulot (ks. taulukko 3).

Taulukko 3

Belgian viranomaisten vuonna 1996 tekemät rahavirtasimulaatiot

(170)

On kiistatonta, että DPLP:n olisi pitänyt vastata huomattavasti korkeammista kustannuksista, jos sen olisi pitänyt rahoittaa omista varoistaan kaikkien virkamiestensä eläkkeet vuoden 1997 jälkeen. On ilmeistä, että ilman tukea siirtyminen julkisoikeudellisesta asemasta yksityiseksi yritykseksi olisi vaarantunut.

(171)

Jos eläkekustannukset olisi rahoitettu kokonaisuudessaan säännellystä kirjepostista saatuja tuloja lisäämällä, lähetysten maksut olisivat nousseet ja lähetettyjen kirjeiden lukumäärä olisi voinut supistua niin merkittävästi, että mahdollisuudet postin yleispalvelun tarjoamiseen olisivat olleet uhattuna.

(172)

Komissio katsoo lisäksi, että kyseiset toimenpiteet vastaavat niiden päämääränä olevaa yhteisön edun mukaista tavoitetta. Millään muulla toimenpiteellä ei olisi voitu ratkaista ongelmaa tehokkaammin. Yleishyödyllisten palvelujen alalla olisi toki voitu maksaa julkisen palvelun tarjoamisesta korvausta, mutta tällainen lähestymistapa ei olisi kestävä pitkällä aikavälillä, koska kyseessä on rakenteellinen ongelma.

(173)

Kun tarkastellaan postimarkkinoiden vapauttamista koskevaa tavoitetta, jonka mukaan tarkoituksena on varmistaa laadukkaiden postin yleispalvelujen tarjonta kohtuulliseen hintaan, ja tasapuolisen kilpailun edistämistä koskevaa tavoitetta, eläkesitoumuksista vapauttaminen oli välttämätön toimenpide.

(174)

Ranskan La Postea koskevassa päätöksessä komissio arvioi niiden tukitoimenpiteiden oikeasuhteisuutta, jotka liittyvät postialan vakiintuneen toiminnanharjoittajan vapauttamiseen eläkekustannuksista silloin, kun toiminnanharjoittajan palveluksessa on edelleen monopolitilanteessa sovittujen ehtojen mukaisesti palkattuja virkamiehiä. Oikeasuhteisuutta on arvioitava sen perusteella, onko luotu tasapuoliset edellytykset kilpailulle avoimilla markkinoilla (esimerkiksi kirjelähetykset, paketit ja rahoituspalvelut). Vakiintuneen toiminnanharjoittajan on maksettava vastaavanlaisia sosiaaliturvamaksuja kuin sen kilpailijoiden.

(175)

DPLP:n sopimussuhteinen henkilöstö oli oikeudellisesti samassa tilanteessa kuin minkä tahansa yksityisen yrityksen palkansaajat toisin kuin virkamieshenkilöstö, joiden työehdot vastasivat virkamiesasemaa. Vertaamalla DPLP:n kunkin henkilöstöryhmänsä osalta maksamia sosiaaliturvamaksuja voidaan selvittää, täyttyykö edellytys siitä, että DPLP maksaa eläkesitoumuksista vapautumisen jälkeen samansuuruisia sosiaaliturvamaksuja kuin kilpailijansa.

(176)

Seuraavassa yhteenvetotaulukossa esitetään yksityiskohtainen kuvaus DPLP:n maksamista sosiaaliturvamaksuista vakinaisen virkamieshenkilöstön ja sopimussuhteisen henkilöstön osalta:

(177)

Kuten taulukko osoittaa, DPLP:n maksuosuus Belgian sosiaaliturvajärjestelmään (nimellinen prosenttiosuus palkkakustannuksista) on selvästi alhaisempi kuin yksityisten toiminnanharjoittajien osuus ([…] prosenttia verrattuna […] prosenttiin).

(178)

Jos kuitenkin otetaan huomioon työnantajan suorat kustannukset, jotta voidaan verrata todellisia sosiaaliturvamaksuosuuksia, kyseiset prosenttiosuudet ovat likimain samat ja DPLP:n vakinaisen virkamieshenkilöstön osalta jopa hieman korkeammat ([…] prosenttia verrattuna […] prosenttiin).

(179)

Voidaan myös todeta, että palkansaajien maksamat maksut ovat varsin samansuuruiset molemmissa tapauksissa ([…] prosenttia verrattuna […] prosenttiin).

(180)

DPLP:n alhaisempi nimellinen sosiaaliturvamaksuosuus vakinaisesta virkamieshenkilöstöstään johtuu siitä, että se on vapautettu tietyistä sosiaaliturvamaksuista, joita ei sovelleta virkamiesasemassa olevaan henkilöstöön (esimerkiksi ammattitaudit, työttömyys, työtapaturmat). DPLP vastaa kuitenkin itse suoraan maksuista, joihin sovelletaan vapautusta sen vakinaisen virkamieshenkilöstön erityisaseman perusteella. Tämä toimintapa aiheuttaa DPLP:lle suuria suoria kustannuksia.

(181)

Palkansaajien maksuosuus olisi otettava myös huomioon, sillä palkansaajien on maksettava tämä maksu työnantajan maksamasta palkkasummasta (tämä maksu on siis kustannuserä myös työnantajalle). Vakinaisen virkamieshenkilöstön maksuosuus on hieman korkeampi kuin sopimussuhteisen henkilöstön.

(182)

Belgian viranomaiset ja DPLP ovat toimittaneet tietoja, jotka osoittavat, että suorat maksut ovat pysyneet yleisesti ottaen ennallaan.

(183)

Vaikka DPLP:n suorat kustannukset ([…] prosenttia) eivät varsinaisesti ole sosiaaliturvamaksuja, olisi otettava huomioon, että nämä kustannukset eivät ole vapaaehtoisia vaan suoraa seurausta vakinaisen virkamieshenkilöstön erityisasemasta, ja DPLP:n on pakko maksaa ne. Vaikuttaa siis loogiselta päätellä, että ne vastaavat muita sosiaaliturvamaksuja alkuperänsä ja tarkoituksensa puolesta.

(184)

Näin ollen nämä suorat kustannukset olisi otettava huomioon laskettaessa DPLP:n todellisia sosiaaliturvamaksuja. Näin saatu sosiaaliturvamaksujen kokonaisosuus on hieman korkeampi DPLP:n vakinaisen virkamieshenkilöstön osalta ([…] prosenttia) kuin yksityissektorin yritysten henkilöstön osalta ([…] prosenttia).

(185)

DPLP:hen sovellettavan eläkejärjestelmän uudistus oli olennainen askel yrityksen sopeuttamisessa Belgian postimarkkinoiden vähittäiseen ja lopulta täydelliseen vapautumiseen, jolla on merkittävä rooli Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategiassa.

(186)

La Postea koskevassa päätöksessään komissio totesi, että postialan vapauttaminen voisi vaikeutua, jos eläkejärjestelmien uudistussuunnitelmia (jotka vastasivat Belgiassa toteutettuja) ei hyväksyttäisi.

(187)

Komissio katsoo myös, että kyseiset toimenpiteet eivät liity erityiseen järjestelmään eläkkeensaajille maksettujen etuuksien osalta. Niiden avulla voidaan kuitenkin muuttaa kestäväksi rahoitusmekanismi, joka oli ajan saatossa muuttunut käyttökelvottomaksi. Komissio katsoo, että toimenpiteet ovat siis osa yleisempää jäsenvaltioiden eläkejärjestelmien uudistusta, jota sekä neuvosto että komissio kannattavat.

(188)

Toimenpiteen kielteiset vaikutukset vaikuttavat rajallisilta, sillä DPLP:n historian ja sen toiminnan perusteella on selvää, että suuri osa sen eläkesitoumuksista liittyy monopolin piiriin kuuluvaan toimintaan, jossa kilpailun vääristyminen on luonnollisesti rajallista.

(189)

Kyseinen toimenpide voi teoriassa mahdollistaa DPLP:lle määräävän aseman säilyttämisen. Komissio kuitenkin pitää tätä riskiä vähäisenä, sillä toimenpiteillä vain saatetaan DPLP:n maksamat sosiaaliturvamaksut samalle tasolle sen kilpailijoiden maksujen kanssa.

(190)

Edellä esitetystä seuraa, että DPLP:lle myönnetyn tuen kielteiset vaikutukset ovat rajallisia verrattuna toimenpiteen myönteisiin vaikutuksiin.

(191)

Toimenpiteet rajoittuvat siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä tasapuolisten olosuhteiden palauttamiseksi sosiaaliturvamaksujen osalta ja lopettavat DPLP:tä haittaavan kilpailun vääristymisen. Tämän vuoksi ne eivät muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(192)

Näistä syistä komissio katsoo, että vuonna 1997 myönnetty vapautus eläkesitoumuksista voidaan katsoa soveltuvaksi sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti, sillä DPLP ei ole muita toiminnanharjoittajia paremmassa asemassa vakinaisen virkamieshenkilöstönsä sosiaaliturvamaksujen osalta.

(193)

Kun tarkastellaan julkisen palvelun vuotuista korvausta, Altmark-tuomiossa (56) määritellään perusteet, jotka julkisen toimenpiteen on täytettävä, jotta se voidaan katsoa korvaukseksi julkisen palvelun velvoitteesta ja jotta sitä ei luokiteltaisi SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi.

(194)

Käsiteltävänä olevassa asiassa nämä perusteet (erityisesti neljäs peruste) eivät täyty: DPLP:tä ei ole valittu julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä. Belgian viranomaiset eivät ole myöskään osoittaneet, että korvaustaso olisi määritetty analysoimalla kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja vakavaraiselle keskivertoyritykselle olisi aiheutunut siltä edellytettyjen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä. Komissiolla ei ole viitteitä tai tietoja, joiden perusteella neljännen perusteen voitaisiin katsoa täyttyneen.

(195)

Koska vuotuiset korvaukset hyödyttivät vain yhtä yritystä ja antoivat sen käyttöön ylimääräisiä varoja, toimenpide antaa DPLP:lle valikoivan edun.

(196)

Pääomasijoitukset vuonna 1997: Belgian viranomaiset ovat myöntäneet, että vuonna 1997 toteutetut 62 miljoonan euron pääomasijoitukset olivat käytännössä viivästynyttä korvausta yleishyödyllisistä palveluista, ja korvaus olisi pitänyt maksaa vuonna 1996. Tästä syystä näitä pääomasijoituksia on arvioitava samoin perustein kuin vuotuisia korvauksia. Koska Altmark-tuomiossa määritellyt edellytykset eivät täyty, toimenpide antaa DPLP:lle valikoivan edun.

(197)

Pääomasijoitukset vuonna 2003: Belgian viranomaiset ilmoittivat, että vuonna 2003 toteutetussa pääomasijoituksessa (297,5 miljoonaa euroa) noudatettiin markkinataloussijoittajaperiaatetta eikä kyse ollut valtiontuesta. Viranomaisten mukaan pääomasijoituksen tarkoituksena oli vahvistaa DPLP:n omia varoja lajittelukeskusten rakentamista ja uudenaikaistamista, postijakelureittien optimoimista ja automatisoinnin lisäämistä varten. Sijoitetuilla varoilla katettiin myös henkilöstömenoja, jotka olivat seurausta varhaiseläkejärjestelmästä ja työajan vähentämisestä johtuvasta palkansaajien määrän supistumisesta ja uudelle henkilöstölle maksettavien palkkojen noususta.

(198)

Osoittaakseen, että kyseinen pääomasijoitus toteutettiin markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaisesti, Belgian viranomaiset laativat strategisen suunnitelmansa yhteydessä kannattavuuslaskelmia, joiden mukaan kannattavuus suhteessa pääomakustannuksiin oli parempi kuin yksityissijoittaja olisi edellyttänyt.

(199)

Belgian viranomaisten laatimat ennusteet ja laskelmat suuntautuvat tulevaisuuteen, ovat erittäin yksityiskohtaisia ja vastaavat menetelmää, jota yksityissijoittaja käyttäisi:

Taulukko 4

Belgian viranomaisten ennusteet kaudelle 2003–2007

(…)

lähde: Belgian viranomaiset

Taulukko 5

Belgian viranomaisten laskelmat tulevasta sisäisestä korkokannasta, todennäköisin skenaario

(…)

lähde: Belgian viranomaiset

(200)

Voidaan myös todeta, että ennusteiden asianmukaisuuden vahvistivat yleisesti seuraavien vuosien toteutuneet tulokset (ks. taulukko 6). Kannattavuuden kasvun myötä DPLP alkoi jakaa osinkoa vuonna 2007.

Taulukko 6

Toteutuneet voitot kaudella 2003–2007

(…)

lähde: Belgian viranomaiset

(201)

Kymmenen vuoden aikana toteutuneet tulokset vastaavat niin ikään vuoden 2003 ennusteita, vaikka jälkikäteen laskettu sisäinen korkokanta oli […] prosenttia eli korkeampi kuin vuonna 2003 ennakoitu […] prosenttia.

(202)

Vaikka Belgian valtion tekemän sijoituksen tuotto vaikuttaa riittävältä vahvistamaan, että kyseisessä sijoituksessa on noudatettu markkinataloussijoittajaperiaatetta, on huomattava, että kannattavuuden arvioinnin perustana olevat tulot sisältävät valtiontukea ja erityisesti DPLP:lle maksetut vuotuiset korvaukset.

(203)

Näillä valtiontukitoimenpiteillä pyritään kuitenkin selvästi eri tavoitteisiin, eikä niillä ole kronologista yhteyttä vuonna 2003 toteutettuun pääomasijoitukseen.

(204)

Yksityissijoittajalle mahdollisesti aiheutuvaa epävarmuutta siitä, että DPLP:n hyväksi oli myönnetty ilmoittamatonta tukea, lievensi vuonna 2003 annetussa komission päätöksessä pääomasijoitukselle annettu virallinen hyväksyntä. Sijoituksen toteuttamisajankohtana jokainen yksityissijoittaja, jolla on hyvät tuotto-odotukset, olisi todennäköisesti ottanut riskin sijoituksen tekemisestä komission myönteisen päätöksen jälkeen, vaikka päätös ei ollutkaan lopullinen. Tehdäkseen sijoituspäätöksen yksityissijoittaja ei olisi odottanut useita vuosia eli siihen asti, kunnes ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ja yhteisöjen tuomioistuin antoivat tuomionsa. Päätöksen myöhempää kumoamista ei siis voida pitää ennakoitavana tapahtumana sijoituksen toteuttamisajankohtana. Se on vaikuttanut varsin epätodennäköiseltä, sillä komission päätösten katsotaan olevan lainvoimaisia, jos niitä ei ole kumottu.

(205)

Tämän vuoksi komissio päättelee, että vuonna 2003 toteutettu pääomasijoitus voidaan katsoa markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaiseksi eikä kyse ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta.

(206)

Pääomasijoitukset vuonna 2006: Belgian viranomaiset ilmoittivat, että vuonna 2006 toteutetussa pääomasijoituksessa (40 miljoonaa euroa) noudatettiin markkinataloussijoittajaperiaatetta eikä kyse ollut valtiontuesta.

(207)

Tämä sijoitus tehtiin ehdoin, joita sovelletaan myös yksityissijoittajaan: DPLP:n pääomaa merkitsivät valtio (40 miljoonaa euroa) ja Post Invest Europe (300 miljoonaa euroa), ja molemmat maksoivat osakkeesta saman hinnan (tasavertaisuusperiaate). Post Invest Europe oli tuolloin ulkopuolinen sijoittaja, eikä sillä ollut sidoksia DPLP:hen eikä Belgian valtioon.

(208)

Osakkeiden liikkeeseenlaskuhinta määritettiin asianmukaisesti. Määrittääkseen liikkeeseenlaskettujen uusien osakkeiden hinnan Belgian viranomaisten konsultoima investointipankki arvioi DPLP:n kokonaisarvoksi […]–[…] euroa. Valtio vahvisti lopulta yrityksen arvoksi […] euroa ennen pääomasijoitusten toteuttamista. Yhteisen liiketoimintasuunnitelman mukaiset tuottoastetta ja riskitasoa koskevat oletukset perustuivat pitkän aikavälin voittojen optimointiin liittyviin näkökohtiin. DPLP:n myöhemmät, vuonna 2006 toteutetun pääomankorotuksen jälkeiset toteutuneet tulokset (ks. jäljempänä) vahvistavat myös sijoituspäätöksen tekohetkellä huomioon otettujen oletusten ja muuttujien asianmukaisuuden.

Taulukko 7

DPLP:n tulokset vuosina 2006–2010

(…)

lähde: Belgian viranomaiset

(209)

Komissio katsoo, että vuonna 2006 toteutettu 40 miljoonan euron pääomasijoitus on selvästi markkinataloussijoittajaperiaatteen mukainen eikä kyse ole valtiontuesta.

(210)

Vaikka yhtiöverovapautus on omiaan antamaan DPLP:lle etua, sillä se voi alentaa veron määrää, joka sen olisi muussa tapauksessa pitänyt maksaa, se ei ole käytännössä hyödyttänyt DPLP:tä. Yhtiöverovapautus poistettiin vuonna 2005, ja kaudella 1992–2005 DPLP:n tulos verojen jälkeen oli tappiollinen. Vaikka sen nettotulos olisi joinakin vuosina ollut positiivinen, vuodelta toiselle siirrettävä verohyvitys olisi antanut DPLP:lle mahdollisuuden olla maksamatta veroa, vaikka se olisi kuulunut yhtiöverojärjestelmän piiriin. Tätä vapautusta ei tästä syystä tarkastella yksityiskohtaisemmin tässä päätöksessä.

(211)

Sitä vastoin vapautukset kiinteistöverosta ja kunnallisverosta asettavat DPLP:n muita yrityksiä suotuisampaan asemaan, sillä vapautukset vähentävät velvoitteita, joista sen olisi muutoin pitänyt vastata. Tämän vuoksi ne tarjoavat sille valikoivan edun.

(212)

Belgian viranomaiset korostavat, että kiinteistöjen siirto oli osa valtiolle kuuluvien omaisuuserien sisäistä uudelleenjärjestelyä, koska DPLP oli kokonaan valtion omistuksessa. Kiinteistöjen siirto antoi DPLP:n käyttöön kuitenkin uusia omaisuuseriä, jotka olivat aikaisemmin kuuluneet valtiolle. DPLP käytti kyseisiä rakennuksia jo silloin, kun ne olivat valtion omaisuutta, mutta se ei ollut niiden laillinen omistaja. Laillisen omistusoikeuden siirtäminen DPLP:lle, joka oli valtiosta erillinen yritys, antoi sille omistusoikeuden kiinteistöihin. DPLP sai siis lisää varoja siirtoa edeltävään tilanteeseen verrattuna. Tämä toimenpide tarjosi siis sille valikoivaa etua.

(213)

Ilman valtiontakausta DPLP ei olisi pystynyt saamaan lainaa samoin ehdoin. Belgian viranomaiset ovat arvioineet, että markkinakorko oli enimmillään 40 peruspistettä, kun valtion saama takauspalkkio oli 25 peruspistettä.

(214)

EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina annetun komission tiedonannon mukaan [3.2. d kohta] (57)”valtion ottamasta riskistä olisi yleensä perittävä takauksen tai vastatakauksen kohteena olevaan määrään perustuva asianmukainen takausmaksu. Kun takauksesta maksettu hinta on vähintään yhtä korkea kuin vastaava rahoitusmarkkinoilla esiintyvä takauksen viitemaksu, takaus ei ole tukea. Jos rahoitusmarkkinoilta ei löydy vastaavaa takauksen viitemaksua, taatun lainan kokonaiskustannusta, mukaan lukien lainan korko ja takausmaksu, on verrattava vastaavan takaamattoman lainan markkinahintaan.” Koska takausmaksu ei vaikuta olevan markkinaperusteinen, valtiontakaus antoi DPLP:lle mahdollisuuden saada rahoitusta edullisempaan hintaan kuin mitä sen olisi pitänyt periaatteessa saada.

(215)

Tämän vuoksi toimenpide tarjoaa DPLP:lle valikoivan edun, jonka määrä vastaa sen korkotason, joka DPLP:n olisi pitänyt ilman valtiontakausta maksaa, ja käytännössä takauksesta maksetun korkotason välistä erotusta. Etu oli joka vuosi 15 peruspistettä jäljellä olevasta pääomasta. Edun voidaan arvioida olevan 1,5 miljoonaa euroa koko laina-ajalta.

(216)

Yleishyödyllisistä palveluista maksettava vuotuinen korvaus rahoitettiin Belgian valtion talousarviosta DPLP:n ja Belgian valtion välillä tehtyjen peräkkäisten hallinnointisopimusten perusteella. Belgian viranomaisten toimittamien tietojen mukaan vuonna 1997 toteutetut pääomasijoitukset ovat käytännössä korvausta yleishyödyllisistä palveluista. Tämän vuoksi niitä ei ole otettu huomioon päätöksen tässä osassa.

(217)

Verovapautukset ovat pienentäneet valtion verotuloja, koska ne ovat supistaneet tuloja, jotka valtio olisi saanut ilman vapautuksia. Tämän vuoksi niihin liittyy valtion varojen siirtoa, joka on tapahtunut Belgian valtion verotulojen menetyksen myötä.

(218)

DPLP:lle siirretyt kiinteistöt kuuluivat aikaisemmin valtiolle. Valtio luovutti kiinteistöt DPLP:lle ja supisti näin omia omaisuuseriään ja kasvatti DPLP:n omaisuutta. Tämän vuoksi kyseessä on valtion varojen siirto.

(219)

Valtio myönsi takauksen lainalle ja vastasi riskeistä omalla talousarviollaan vastikkeetta. Tämän vuoksi kyse on valtion varoista tuloista luopumisen muodossa.

(220)

Preussen Elektra -asiassa annetun tuomion (58) mukaan postinjakelupalvelujen tuottamat tulot eivät ole valtion varoja, koska käyttäjien suorittamat maksut rahoitetaan heidän omista varoistaan, eikä valtio voi vaikuttaa asiaan.

(221)

Arvioitaessa sisämarkkinoille soveltuvuutta nämä tulot ovat kuitenkin suorassa yhteydessä postialalla tarjottavaan yleishyödylliseen palveluun. Ne on sen vuoksi otettava huomioon julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden 17 kohdan ja direktiivin 97/67/EY 7 artiklan mukaisesti, jotta voidaan määrittää korvauksen välttämättömyys ja oikeasuhteisuus.

(222)

Toimenpiteet ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan johdanto-osan 156 kappaleessa esitetyistä syistä.

(223)

Johdanto-osan 193–222 kappaleessa esitetyistä syistä seuraavat toimenpiteet ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea:

(224)

Tietyt tässä asiassa tarkastellut toimenpiteet voidaan katsoa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi voimassa olevaksi valtiontueksi.

(225)

DPLP:llä oli vapautus yhtiö- ja kiinteistöverosta jo silloin, kun se oli vielä julkishallintoa eli ennen vuotta 1971. Vapautukset on myönnetty ennen kuin Belgia liittyi unioniin. Vapautuksia ei ole sittemmin muutettu. Tämän vuoksi nämä toimenpiteet ovat voimassa olevaa tukea.

(226)

Yhtiöverovapautus poistettiin vuonna 2005, mutta kiinteistöverovapautusta sovelletaan edelleen.

(227)

Belgian viranomaisten mukaan ennen postimarkkinoiden vapauttamista vuonna 1999 toteutetut toimenpiteet pitäisi katsoa voimassa olevaksi valtiontueksi. Kyseiset toimenpiteet hyödyttivät kuitenkin koko DPLP:n toimintaa, ja DPLP toimi kilpailulle avoimilla markkinoilla (kuten paketti- ja rahoituspalvelumarkkinat) huomattavasti ennen direktiivin 97/67/EY voimaantuloa vuonna 1999. Alzetta-tuomion (59) mukaisesti tällaista tukea ei voida pitää voimassa olevana tukena sisämarkkinoiden kehityksen vuoksi. Se voidaan katsoa voimassa olevaksi tueksi tietylle tuensaajalle, jos tämä on tuen täytäntöönpanoajankohtana harjoittanut toimintaa pelkästään markkinoilla, joita ei ole avattu kilpailulle.

(228)

Tämän vuoksi komissio ei voi hyväksyä tätä perustelua.

(229)

Komissio ei voi myöskään hyväksyä päätelmää, jonka mukaan kymmenen vuoden vanhentumisajan olisi katsottava alkavan vuodesta 2009, jolloin päätös muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehtiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vuonna 2009 antamassa tuomiossa ei kumottu kaikkia aikaisempia tutkintatoimia. Tuomion mukaan näiden tutkintatoimien olisi vain pitänyt johtaa siihen, että komissio aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn (60).

(230)

Koska komissio laati ensimmäisen tutkinta-asiakirjan 23 päivänä joulukuuta 2002, kun se esitti ensimmäisen tietopyynnön Belgian viranomaisille, ennen 23 päivää joulukuuta 1992 toteutettuja toimenpiteitä on sitä vastoin pidettävä voimassa olevana tukena.

(231)

Yleishyödyllisistä palveluista maksetun korvauksen soveltuvuutta sisämarkkinoille arvioidaan SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan ja julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden nojalla. Julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevia puitteita on sovellettava sen voimaantuloajankohdasta lähtien eli 29 päivästä marraskuuta 2005. Koska kyseessä on pääasiassa koonnos jo ennen sen antamista voimassa olleista säännöistä, niihin viitataan myös arvioitaessa toimenpiteitä, jotka edeltävät sen voimaantuloa.

(232)

Huomautuksissaan Belgian viranomaiset ja DPLP ovat vastustaneet tiukasti sitä, että komissio on sääntöjenvastaisesti maksettua tukea koskevissa aikaisemmissa asioissa noudatetun lähestymistapansa mukaisesti tehnyt kokonaisarvion kaikesta DPLP:lle myönnetystä tuesta koko kaudella, sillä se katsoo, että tuella on rahoitettu erottelematta kaikkia yritykselle osoitettuja julkisen palvelun velvoitteita. Belgian viranomaiset ja DPLP korostavat, että toisin kuin muissa asioissa tässä tapauksessa niiden tekemät hallinnointisopimukset rajaavat tiukasti ne DPLP:n toiminnan osa-alueet, joille tuki kohdennetaan, ja tukimäärät, joihin kyseiset osa-alueet ovat oikeutettuja (61).

(233)

Komissio katsoo, että hallinnointisopimuksissa määritellään tiukasti valtion ja tuensaajan oikeudet ja velvollisuudet vahvistamalla laskentaparametrit, joiden perusteella tuensaaja voi vaatia korvausta sopimuksessa luetelluista erityistehtävistä siinä mainittuina kausina. Tämän vuoksi komissio käyttää arviointinsa lähtökohtana eri hallinnointisopimusten määräyksiä.

(234)

Yleishyödylliset palvelut, joille myönnettävän valtiontuen soveltuvuus sisämarkkinoille on varmistettava, määritellään jäsenvaltion laatimissa toimeksiannoissa. Julkisen palvelun tehtävät, jotka DPLP:n on täytettävä, on osoitettu sille peräkkäisissä hallinnollisissa määräyksissä, joilla hyväksytään sen ja valtion noin viiden vuoden välein allekirjoittamat hallinnointisopimukset. Näillä sopimuksilla täsmennetään ja täydennetään kansallisen postilain säännöksiä.

(235)

Kukin hallinnointisopimus on erillinen toimeksianto, jossa kuvaillaan DPLP:ltä edellytetyt julkisen palvelun tehtävät ja vahvistetaan toimeksiannon kesto sekä parametrit, joiden perusteella valtion maksama korvaus lasketaan. Hallinnointisopimuksissa täsmennetään ne toiminnan osa-alueet, jotka otetaan huomioon valtion myöntämän korvauksen määrää laskettaessa.

(236)

Tukitoimenpiteiden soveltuvuutta sisämarkkinoille on arvioitava SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan nojalla, sillä korvaus on myönnetty julkisen palvelun velvoitteen täyttämisen aiheuttamien kustannusten rahoittamiseksi. Korvaus soveltuu sisämarkkinoille, jos se ei merkitse sitä, että DPLP saa hallinnointisopimuksilla osoitettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä aiheutuneista lisäkustannuksista liiallisen korvauksen, mukaan lukien kohtuullinen voitto. Jo myönnetyt liialliset korvaukset on perittävä takaisin.

(237)

Liiallista korvausta koskevan arvioinnin soveltamisalaan kuuluvat yleishyödylliset palvelut, joista maksetaan korvausta hallinnointisopimusten mukaisesti.

(238)

On tärkeää huomata, että hallinnointisopimusten määräyksissä on joitakin eroja. Tämän vuoksi liiallinen korvaus on määritettävä erikseen kussakin sopimuksessa määriteltyjen parametrien perusteella.

(239)

Ensimmäisen hallinnointisopimuksen (1992–1996) mukaisesti yleishyödyllisistä palveluista maksettava korvaus kattaa kaikki julkiset palvelut. Tämän ensimmäisen hallinnointisopimuksen määräyksissä ei jaotella korvausta eri julkisten palveluiden välillä sen mukaan, ovatko ne kyseisen sopimuksen mukaan oikeutettuja korvaukseen.

(240)

Tämän vuoksi on katsottava, että kyseisen sopimuksen mukainen korvaus kattaa erottelematta kaikki lisäkustannukset, jotka aiheutuvat kaikkien julkisen palvelun tehtävien täyttämisestä. Tällä kaudella mahdollisen liiallisen korvauksen valvonta käsittää siis kaikki julkiset palvelut: postin yleispalvelu (yleispalveluvelvoite), lehtijakelu ja muut DPLP:lle osoitetut tehtävät.

(241)

Toisin kuin ensimmäisessä hallinnointisopimuksessa, toisessa, kolmannessa ja neljännessä hallinnointisopimuksessa tukikelpoisuus rajataan vain tiettyihin määriteltyihin yleishyödyllisiin palveluihin. Korvauskelpoisia ovat seuraavat yleishyödylliset palvelut: sanoma- ja aikakauslehtijakelu sekä muut 33 kappaleessa luetellut julkiset palvelut. Hallinnointisopimukset sisältävät lausekkeita, joissa tukikelpoiset palvelut määritellään: Toisessa hallinnointisopimuksessa 7 artikla, kolmannessa hallinnointisopimuksessa 15 artikla ja neljännessä hallinnointisopimuksessa 12 ja 13 artikla.

(242)

Postin yleispalvelu ei sen sijaan ole korvauskelpoinen kuin ensimmäisen hallinnointisopimuksen nojalla.

(243)

Postin yleispalveluun liittyviä menoja ja tuloja ei siis oteta huomioon liiallista korvausta määritettäessä. Poikkeuksena tästä periaatteesta ovat varatulta alalta saadut ylimääräiset voitot (62).

(244)

Koska johdanto-osan 239–243 kappaleessa tarkoitetuissa julkisen palvelun tehtävää koskevissa toimeksiannoissa on eroja, mahdollinen liiallinen korvaus on laskettava erikseen ensimmäisen hallinnointisopimuksen ja kolmen sitä seuranneen sopimuksen osalta.

(245)

Julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevissa puitteissa sallitaan julkisen palvelun velvoitteen suorittamisen aiheuttamien kustannusten kattamisen lisäksi kohtuullinen korvaus (63).

(246)

Julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden 18 kohdassa todetaan, että ”kohtuullisella tuotolla olisi katsottava tarkoitettavan omalle pääomalle saatavaa tuottoa, jossa otetaan huomioon riski, jonka valtion osallistuminen aiheuttaa yritykselle erityisesti silloin, kun valtio myöntää yritykselle yksin- tai erityisoikeuksia, tai vastaavasti tämän riskin puuttuminen. Tämä tuotto ei yleensä saa ylittää kulloisellakin alalla viime vuosina saatua keskimääräistä tuottoa. Aloilla, joilla ei toimi muita yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavaan yritykseen verrattavissa olevia yrityksiä, vertailukohdaksi voidaan ottaa muissa jäsenvaltioissa tai tarvittaessa muilla aloilla toimivia yrityksiä sillä edellytyksellä, että kunkin alan erityispiirteet otetaan huomioon. Jäsenvaltiot voivat kohtuullisen tuoton määrää määrittäessään ottaa käyttöön kannustinperusteita, jotka voivat liittyä esimerkiksi tuotetun palvelun laatuun ja tuotannon tehokkuuden kasvuun.”

(247)

Kohtuullinen tuottotaso on siis määritettävä ottamalla huomioon eri muuttujat, kuten kyseisen alan keskimääräinen tuotto, yrityksen toimintaan liittyvät riskit ja tarvittaessa kyseiseen yritykseen liittyvät kannustimet.

(248)

Kohtuullisen tuottotason määrittämisessä komission lähtökohtana on ollut joukko asiantuntijaselvityksiä, joita käsitellään yksityiskohtaisemmin jäljempänä. Komissio on määrittänyt selvitysten ja kunkin hallinnointisopimuksen riskitason perusteella DPLP:n kohtuullisen tuottotason vaihteluvälin postinjakelun ja lehtijakelun osalta kunkin neljän hallinnointisopimuksen tapauksessa. Kaikissa asiantuntijaselvityksissä pyritään määrittelemään yritysryhmät, joiden toiminta ja riskiprofiili ovat riittävän vertailukelpoisia kyseiseen vakiintuneeseen postitoiminnan harjoittajaan verrattuna, ja määrittämään toiminnanharjoittajan viitetuottotaso näiden vertailukelpoisten yritysten tuottojen perusteella.

(249)

Riskin osalta komissio korostaa, että DPLP:llä oli koko tarkastelujakson ajan harvoja tai ei lainkaan kilpailijoita suurimmalle osalle toiminnastaan. Syynä tähän oli joko se, että sillä oli lainsäädännöllä suojattu monopoli (pääosa postinjakelutehtävistä) tai se, että sillä oli määräävä asema, jolle on ominaista erittäin suuri markkinaosuus ja avustuksilla kustannustason alapuolella pidettyjen hintojen (esim. lehtijakelu) aiheuttamat markkinoillepääsyn esteet. Komission mielestä tämä on otettava huomioon kaikissa selvityksissä, joissa vertaillaan yrityksiä, jotka tarjoavat DPLP:n kanssa samanlaisia palveluja ja harjoittavat toimintaansa kilpailulle avoimessa ympäristössä.

(250)

Vakiintuneen postitoiminnan harjoittajan altistuminen riskeille riippuu pääasiassa julkisten viranomaisten käyttöön ottaman sääntelymekanismin ominaisuuksista.

(251)

Postinjakelun alalla DPLP:n yleispalveluvelvoite rahoitettiin pääasiassa postimerkkituloilla (64). Komissio arvioi, että riski vaihtelee sen perusteella, mukauttaako sääntelyviranomainen usein (esim. joka vuoden alussa vai aina tarpeen mukaan) postimerkkien hintaa kattaakseen jatkuvasti yleispalveluvelvoitteen aiheuttamat nettokustannukset vai onko postimerkkien hinta (65) vahvistettu ennakolta pitkäksi ajanjaksoksi (esim. neljä tai viisi vuotta) osana pitkäaikaista sopimusta (66). Yritykselle aiheutuu melko vähäinen riski ensimmäisestä hintojensääntelymallista, jos postimerkkien hinnat mukautetaan tietyin väliajoin, jotta tulojen ja menojen välinen tasapaino voidaan säilyttää jatkuvasti. Tämäntyyppinen sääntely suojaa yrityksen voittomarginaalia epävarmuustekijöiltä. Toinen malli aiheuttaa suuremman riskin, sillä toiminnanharjoittajan on vastattava menojen ja tulojen vaihtelujen seurauksista pidemmällä aikavälillä.

(252)

Samalla tavoin lehtijakelun osalta (taloudellisella korvauksella rahoitettu yleispalveluvelvoite) ero on merkittävä sen mukaan, perustuuko korvaus todellisiin nettokustannuksiin (käytännössä aiheutuneisiin nettokustannuksiin) vai pitkällä aikavälillä ennakoituihin nettokustannuksiin. Näin ollen korvaus, joka maksetaan kiinteänä määränä kauas tulevaisuuteen arvioitujen nettokustannusten perusteella, altistaa toiminnanharjoittajan kaikille tulojen ja menojen vaihteluille. Toiminnanharjoittajaan kohdistuva riski on tällöin suurempi kuin tilanteessa, jossa korvaus maksetaan kattamalla jälkikäteen määritetyt tulot ja menot kokonaisuudessaan.

(253)

Jos toiminnanharjoittajan ja julkiset viranomaiset sitova sopimus on luonteeltaan sellainen, että julkiseen palveluun liittyy tietty riski esimerkiksi siksi, että sopimus altistaa vakiintuneen toiminnanharjoittajan menojen ja tulojen merkittäville vaihteluille, kohtuullisen tuoton on oltava oikeassa suhteessa otettuun riskiin. Jos vakiintuneen toiminnanharjoittajan ja julkisten viranomaisten välinen sopimus on puolestaan sellainen, että julkiseen palveluun ei liity tuntuvaa riskiä, hyväksyttävän kohtuullisen tuoton on niin ikään oltava vaatimattomampi.

(254)

Komissio toteaa myös, että yritykselle aiheutunut on tiiviisti sidoksissa riskitasoon ja korvaustasoon, johon se on oikeutettu tehokkuusetujen vuoksi. Julkiset viranomaiset voivat näin ollen määrittää ennakolta kiinteän korvaustason, jossa ennakoidaan ja otetaan huomioon tehokkuusedut, jotka yrityksen pitäisi yleensä saada aikaan toimeksiannon aikana. Altistamalla yrityksen kaikille tulojen ja menojen vaihteluille sopimus kannustaa yritystä tuloksellisempaan toimintaan ja kehittämään kustannustehokkuuttaan. Vastaavasti se aiheuttaa yritykselle suuremman riskin. Tehokkuuden osalta riskit ja kannustimet ovat siis tietyssä määrin yhteydessä toisiinsa. Vastaavasti ennakolta pitkäksi ajaksi määritetty hintakatto kannustaa yritystä yleensä toimimaan tehokkaammin, mutta aiheuttaa sille myös suuremman riskin.

(255)

Tarkastellakseen DPLP:n kohtuullista tuottoa komissio on tukeutunut useampiin asiantuntijaselvityksiin.

(256)

WIK:n tutkimus: Komissio pyysi asiassa C-36/07 eli saksalaista Deutsche Post AG:tä, jäljempänä ’DP’, koskevassa valtiontukemenettelyssä WIK Consult -yritystä laatimaan vakiintuneiden postitoiminnan harjoittajien kohtuullisesta tuottotasosta selvityksen (67), jäljempänä ’WIK:n tutkimus’. WIK:n tutkimuksen merkitykselliset osat toimitettiin Belgian viranomaisille 25 päivänä maaliskuuta 2010 ja 7 päivänä helmikuuta 2011. Komissio sai Belgian huomautukset WIK:n tutkimuksesta 23 päivänä huhtikuuta 2010 ja 1 päivänä maaliskuuta 2011.

(257)

Deloitten tutkimus: Komissio sai 23 päivänä huhtikuuta 2010 konsulttiyhtiön Deloitten (68) toteuttaman selvityksen, jäljempänä ’Deloitten tutkimus’, joka koski sen näkemystä DP:n yleispalveluiden osalta kohtuullisesta tuottotasosta. Tämä tutkimus toimitettiin Belgian viranomaisille 9 päivänä joulukuuta 2011. Komissio sai Belgian viranomaisten huomautukset Deloitten tutkimuksesta 26 päivänä joulukuuta 2011.

(258)

CRA:n tutkimus: Belgia toimitti komissiolle 1 päivänä maaliskuuta 2011 Charles Rivers Associates -yrityksen laatiman selvityksen (69), jäljempänä ’CRA:n tutkimus’, jossa kiistettiin WIK:n tutkimustulokset.

(259)

Tutkimuksessaan WIK määrittää kohtuullisen tuoton viitearvon DP:lle. WIK analysoi lisäksi DP:n tehtäviä ja riskejä ja päättelee sen perusteella, että DP hoiti pääasiassa rutiinitehtäviä ja sen yrittäjäriski oli rajattu (70). Tämän analyysin perusteella WIK on valinnut vertailukelpoiset yritykset. Toisin sanoen se määrittää sellaisten viiteryhmien koostumuksen, joiden tuloksista voidaan johtaa kohtuullisen tuoton viitearvo. WIK korostaa, että valitussa arviointimenettelyssä sovelletaan standardimenetelmiä, joita käytetään siirtohinnoittelun kannattavuuden viitearvojen määrittämiseen (71). Vastaavanlaista menetelmää sovelletaan kansallisissa siirtohinnoittelusäännöksissä ja siirtohinnoittelua koskevissa OECD:n toimintaohjeissa, jäljempänä ’OECD:n toimintaohjeet’ (72).

(260)

WIK tarkastelee useita kannattavuustoimenpiteitä, ja se erottelee sisäisen korkokannan (IRR), joka perustuu rahavirtaan ja jonka katsotaan olevan käsitteellisesti oikea toimenpide toiminnon kannattavuuden mittaamiseen, ja muita tilinpäätöstiedoista saatuja indikaattoreita (tuottoprosentit), kuten sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), oman pääoman tuotto (ROE), kokonaispääoman tuotto (ROA) ja nettovoitto suhteessa myynnin määrään (ROS) (73). Kuten tutkimuksen 5 luvussa selitetään, WIK ehdottaa, että tässä tapauksessa kannattavuusindikaattoriksi valittaisiin nettovoitto suhteessa myynnin määrään (ROS). Yksi tämän tarkasteluarvon eduista on se, että se perustuu pelkkiin voittoa (EBIT (74)) ja myyntiä koskeviin tietoihin, joita on helppo tarkastella yrityksen kirjanpidossa. Kun käytetään nettovoittoa suhteessa myynnin määrään (ROS), vältetään omaisuuserien arviointi ja kohdentaminen eri palveluihin, mikä olisi välttämätöntä, jos viiteindikaattori perustuu pääomaan (kuten ROE ja ROCE), ja on yleensä hankalaa. WIK toteaa myös, että ROS-arvoon perustuva viiteindikaattori on suositeltava, jos vertailussa käytettävät yritykset ja vertailun kohteena oleva yritys kuuluvat samalle toimialalle. Tämä varmistaa, että käyttökate (EBIT) ja myynti ovat rakenteeltaan samankaltaiset.

(261)

WIK päättelee viiteryhmän koostumuksesta, että on tarpeen löytää kompromissi otantaan kuuluvien yritysten vertailukelpoisuuden ja otannan koon välillä. WIK vastustaa vakiintuneiden eurooppalaisten postitoiminnan harjoittajien sisällyttämistä otantaan, sillä niiden hinnat ovat säänneltyjä markkinoilla, jotka ovat olleet suljettuina kilpailulta suurimmassa osassa maita koko tarkastelujakson ajan. Samasta syystä vakiintuneiden postitoiminnan harjoittajien kanssa suorassa kilpailutilanteessa olevien yritysten määrä on melko rajallinen. Kyse on pääasiassa pienemmistä yrityksistä. Jotta voidaan muodostaa tasapainoinen vertailukelpoisten yritysten ryhmä, WIK sisällyttää siihen niin suorat kilpailijat kansallisilla markkinoilla kuin kansainvälisten pikalähetysten alalla toimivat suuret monikansalliset yrityksetkin (UPS, FedEx, DHL), jotka harjoittavat riskialttiimpaa ja pääomavaltaisempaa toimintaa kuin vakiintunut postitoiminnan harjoittaja suojatuilla kansallisilla markkinoilla.

(262)

Vertailukelpoisuuden ja otannan koon välisen kompromissin osalta WIK soveltaa kolme viiteryhmää: i) viiteryhmä I eli suppea pakettisektori, joka muodostuu pääasiassa pakettipalveluja tarjoavista yrityksistä (10 yritystä, joita pidetään erittäin vertailukelpoisina postin yleispalvelujen tarjoajan kanssa); ii) viiteryhmä II eli laajennettu pakettisektori, joka muodostuu yrityksistä, joiden päätoimintaa voisivat olla muut palvelut kuten kirjepalvelut (26 yritystä, joita pidetään hieman vähemmän vertailukelpoisina), ja iii) viiteryhmä III, joka muodostuu myös maakuljetuksia harjoittavista yrityksistä (1 163 yritystä, jotka ovat vähäisemmässä määrin vertailukelpoisia) (75). WIK:n mukaan tämä lähestymistapa vahvistaa lopullisen vertailevan tutkimuksen tilastollista luotettavuutta.

(263)

Yksi kaikkiin viiteryhmiin sovelletuista valintaperusteita liittyy yrityksen kokoon. Huomioon otetaan ainoastaan yritykset, joiden tulot ovat yli 3 miljoonaa euroa (76). Tietojen kattamalla kaudella on saatavilla luotettavia tietoja jaksolta 1998–2007. Jakson 1990–1997 osalta on käytetty takautuvia interpolaatioita (77).

(264)

WIK noudattaa siirtohinnoitteluanalyysia ja soveltaa kvartiilivälin (78) käsitettä ääriarvojen vaikutusten tasoittamiseen ja kohtuullisen tuottotason määrittämiseen.

(265)

WIK:n laskemien perusteella tulokset kaudella 1998–2007 ovat seuraavat:

(266)

WIK päättelee, että laajennettu pakettisektori eli viiteryhmä II on soveltuvin viiteryhmä, koska saadut tulokset ovat suhteellisen vakaita eri aikoina verrattuna viiteryhmään I (suppea pakettisektori) ja koska tämä sektori vastaa toiminnaltaan paremmin posti- ja pakettipalveluja kuin viiteryhmä III (maakuljetusten sektori).

(267)

Toinen mukautus tehdään, jotta saadaan DP:n kohtuulliselle tuotolle yläraja. Se perustuu yrityksen yrittäjäriskiin verrattuna viiteryhmään. Tältä pohjalta WIK ehdottaa DP:n kohtuullisen tuoton ylärajaksi 3,48 prosenttia, joka vastaa viiteryhmän II ROS:n mediaania. WIK valitsee kohtuullisen voiton ylärajaksi mieluummin mediaanin kuin 75. prosenttipisteen, koska otantaan kuuluneilla yrityksillä on suurempi riski kuin vakiintuneilla postitoiminnan harjoittajilla, sillä niihin ei sovelleta mitään erikoisoikeuksia.

(268)

Belgian viranomaiset arvioivat, että WIK:n lausunnossa käytetty menetelmä ei ole asianmukainen. Viranomaiset toimittivat 23 päivänä huhtikuuta 2010, 1 päivänä maaliskuuta 2011, 14 päivänä kesäkuuta 2011, 5 päivänä elokuuta 2011, 10 päivänä elokuuta 2011, 14 päivänä joulukuuta 2011 ja 19 päivänä joulukuuta 2011 useita asiakirjoja (kirjeitä, kannanottoja ja raportteja), joissa kumotaan WIK:n lausunnon päätelmät ja esitetään kohtuullista tuottoa koskeva oma estimointimenetelmä.

(269)

Belgian viranomaiset toteavat 5 päivänä elokuuta 2011 päivätyssä kannanotossaan, että WIK:n tutkimuksessa käytetty otanta ei edusta riittävällä tavalla kyseistä toimintaa, kokoa, riskiprofiilia eikä viitejaksoa. Belgia myöntää, että on erittäin vaikea perustella asianmukaista otantaa julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden 18 kohdassa mainittujen kriteerien mukaisesti.

(270)

Samassa kannanotossa Belgia korostaa myös, että olisi loogista erottaa toisistaan voittomarginaalit toiminnan aloilla, joiden riskitasot poikkeavat toisistaan selvästi: koska lehtijakelun ja kirjepostin jakelun riskiprofiilit ovat erilaiset, Belgian viranomaisten mukaan olisi määritettävä eri arvot kohtuulliselle tuotolle.

(271)

Belgian viranomaiset väittävät, että DPLP:n toiminnan tuottavuus on noussut, ja komission olisi otettava se huomioon määrittäessään kohtuullista tuottoa, kuten julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden 18 kohdassa todetaan. Belgian viranomaiset korostavat, että DPLP:sta tuli kannattava monien uudistusten päätteeksi ja sen toiminnan oltua pitkään tappiollista. DPLP:n kustannuksia supistettiin erityisesti sulkemalla postitoimistoja. Yksityissijoittajan hallussa vuodesta 2006 alkaen ollut 50 prosentin osuus synnytti viranomaisten mukaan tehokkuuteen keskittyvän uuden yrityskulttuurin. Viranomaisten mukaan tällaiset tehokkuusedut olisi otettava huomioon määritettäessä DPLP:n kohtuullista tuottoa.

(272)

Belgian viranomaiset lähettivät komissiolle 1 päivänä maaliskuuta 2011 Charles River Associates -konsulttitoimiston (CRA) laatiman tutkimuksen, jossa kritisoidaan WIK:n tutkimusta ja ehdotetaan toista menetelmää DPLP:n kohtuullisen tuoton arvioimiseksi.

(273)

Otannan koostumuksen osalta CRA toteaa, että WIK:n kolme otantaryhmää sisältävät monia pienikokoisia yrityksiä, joiden riskiprofiili ei ole verrattavissa suureen postitoiminnan harjoittajaa. CRA kiistää siis WIK:n päätelmät, joiden mukaan kyseisen vakiintuneen postitoiminnan harjoittajan tarjoamat kirjepalvelut sisältävät vähäisen riskin ja että viiteryhmään kuuluvat yritykset tarjoavat hyvän lähtökohdan vertailuun.

(274)

CRA kiinnittää huomiota yrityksen kustannusrakenteen (kiinteiden ja muuttuvien kustannusten osuus) ja otetun yrittäjäriskin väliseen suhteeseen. CRA:n mukaan yleispalveluvelvoitteesta vastaavalla postitoiminnan harjoittajalla on merkittävämmät kiinteät kustannukset ja tästä syystä se on alttiimpi kysynnän laskulle kuin yritys, jonka kiinteät kustannukset ovat pienemmät. CRA korostaa myös ROS:n eroja WIK:n määrittelemiin ryhmiin sisältyvien pienten ja suurten yritysten välillä (79). Tämä tarkoittaa sen mukaan, että pienten pakettisektorin yritysten ja UPS:n ja FedExin kaltaisten suurempien yritysten välillä on järjestelmällisiä eroja, jotka voisivat selittyä niiden erilaisella kustannusrakenteella.

(275)

CRA analysoi myös yksityiskohtaisemmin WIK:n viiteryhmään I kuuluvien, tiettyjen pienten pakettisektorin yritysten ominaisuuksia ja päättelee, ettei niiden riskiprofiilia voi verrata suureen postitoiminnan harjoittajaan. CRA katsoo myös, että tämän muutenkin heikosti vertailukelpoisen otantaryhmän kokoa ei ole tarvetta suurentaa lisäämällä siihen vieläkin vähemmän vertailukelpoisia yrityksiä.

(276)

CRA torjuu WIK:n perustelun, jonka mukaan vakiintuneet eurooppalaiset postitoiminnan harjoittajat olisi jätettävä otannan ulkopuolelle, koska niiden tuotto määräytyy hintasääntelyn eikä kilpailun perusteella. Tällöin vaarana on, että kyseiset postitoiminnan harjoittajat ovat hintasääntelyn perusteella voineet saada liiallisia tuottoja. CRA korostaa, että jättämällä vertailusta muut vakiintuneet postitoiminnan harjoittajat WIK perustaa analyysinsa oletukselle siitä, että vakiintuneet toiminnanharjoittajat ovat voineet periä liiallisia hintoja. Se ei kuitenkaan ole esittänyt tämän näkemyksen tueksi empiiristä näyttöä. CRA korostaa, että useimmissa jäsenvaltioissa sovellettujen hintasääntelymekanismien perusteella (kuten hintakattojärjestelmä (80)) havaitut suuret tuotot perustuvat pikemminkin tuottavuusetuihin kuin korkeisiin hintoihin.

(277)

CRA toteaa, että luonteva menetelmä DPLP:n julkisen palvelun velvoitteesta saatavan kohtuullisen tuoton laskemiseen perustuu saatavilla oleviin tietoihin, jotka koskevat Länsi-Euroopan muiden postitoiminnan harjoittajien kirjepalvelujen alan voittoja. Se sopii erityisen hyvin tähän arviointiin, sillä kyseiset julkiset palvelut ovat pääasiassa kirjepalveluja ja Länsi-Euroopan muiden postitoiminnan harjoittajien kirjepalvelujen alaan liittyvän toiminnan voittoja koskevat tiedot ovat suoraan saatavilla eikä niihin näyttäisi liittyvän liian suopeaa hintasääntelyä.

(278)

CRA:n mukaan analyysin olisi perustuttava Länsi-Euroopan postitoiminnan harjoittajien kirjepalvelujen toiminnan ROS-arvoon, sillä kyseiset yritykset raportoivat kirjepalvelujen toiminnan alakohtaiset käyttökatteet, tai (jos näitä tietoja ei raportoida) Länsi-Euroopan postitoiminnan harjoittajien yhteenlaskettuihin käyttökatteisiin, sillä kyseisten yritysten tuloista 75 prosenttia on peräisin kirjepalveluista. CRA jättää otannan ulkopuolelle itäeurooppalaiset toiminnan harjoittajat, sillä niiden toiminta on suhteellisen tehotonta verrattuna länsieurooppalaisiin.

(279)

Näistä syistä CRA:n analyysissa lähtökohtana on otanta, joka koostuu yhdestätoista länsieurooppalaisesta postitoiminnan harjoittajasta, ja se kattaa kauden 2002–2009 (73 arvoa). Otannan keskimääräinen ROS on […] prosenttia, mediaani on […] prosenttia ja 75. prosenttipiste on […] % (81). CRA määrittää myös leikatun keskiarvon ([…] %) ja Winsor-menetelmän mukaisen keskiarvon ([…] %), joka mediaanin tavoin jättää ääriarvot ottamatta huomioon (82).

(280)

CRA toteaa, että määritettäessä kohtuullisen voiton viitearvoa keskiarvojen käyttäminen aiheuttaa ongelmia. CRA:n mukaan otannassa havaittujen voittojen vaihtelujen perusteella liiallista kannattavuutta koskevan kriittisen raja-arvon pitäisi olla suurempi kuin keskiarvo tai muu keskimääräistä suuntausta kuvaava arvo. Se voisi olla esimerkiksi 75. prosenttipiste. CRA:n mukaan tämä lähestymistapa vastaisi siirtohinnoitteluselvitysten menetelmiä, joissa lähtökohtana on vaihteluväli (esimerkiksi kvartiiliväli tai muut prosenttipisteet).

(281)

Belgian viranomaiset esittivät komissiolle 14 päivänä joulukuuta 2011 asiakirjan, jossa tarkasteltiin DPLP:n käsitystä postitoiminnan harjoittajien riskeistä ja ehdotettiin menetelmää riskilisän määrittämismenetelmäksi. Kun riskilisä lisättäisiin käyttökatteeseen, jossa riskiä ei ole huomioitu, saataisiin tulokseksi kohtuullinen ROS-taso.

(282)

Asiakirjassa ei selitetä, miten nettovoitto suhteessa myynnin määrään (ilmaistu ROS-arvona), jossa riskiä ei ole huomioitu, voitaisiin tässä tapauksessa määrittää. Siinä ei myöskään todeta selvästi, mikä ehdotetun menetelmän perusteella olisi kohtuullinen ROS-taso. Analyysin lähtökohtana on pikemminkin eri riskien arvon määrittäminen ja kaikentyyppisiä riskejä kuvaavan riskilisän laskeminen.

(283)

Belgian viranomaiset keskittyvät kolmeen suureen riskiluokkaan – toimialariski, palveluun liittyvä riski ja sopimusriski – ja tavanomaisiin riskityyppeihin, joille postitoiminnan harjoittajat altistuvat kunkin riskiluokan osalta. Riskilisän arviointimenetelmässä: i) määritetään riskilisän enimmäismäärä (83); ii) tarkastelujakso jaetaan sopimuskausiksi, jotta kuhunkin sopimukseen liittyvät riskit voidaan eritellä; iii) käytetään yksinkertaista asteikkoa kunkin riskin arviointiin kullakin sopimuskaudella (pieni, keskisuuri, suuri); iv) muunnetaan yksittäiset riskiarvot kunkin kolmen riskiluokan kokonaisarvoksi ja v) muunnetaan kokonaisarvot riskilisäksi, joiden summa on yhteenlaskettu riskilisä.

(284)

Asiakirja sisältää lisäksi esimerkkejä, joilla pyritään osoittamaan, että DPLP:llä on keskitasoa suuremmat riskit. Belgian viranomaiset esittävät, että DPLP:lle aiheutuu suurempi volyymiriski, koska se saa suuremman osuuden tuloistaan kirjetoiminnasta ja sen kustannuksiin liittyy enemmän jäykkyyttä, sillä sen kiinteiden kustannusten osuus on keskimääräistä suurempi. Toinen DPLP:n kohdalla suureksi arvioitu riski liittyy turvallisuuteen. Analyysin mukaan tämä johtuu siitä, että DPLP on yksi harvoista eurooppalaisista postitoiminnan harjoittajista, joka jakaa kotiosoitteisiin eläkkeitä käteissuorituksina.

(285)

Eri riskien arvioinnin perusteella Belgian viranomaiset päättelevät, että neljäs hallinnointisopimus merkitsee suurta riskiä kolmen riskityypin osalta. Ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle sopimukselle on ominaista puolestaan keskisuuri riski (ainoa poikkeus on toimialariski, joka arvioidaan pieneksi ensimmäisen sopimuksen tapauksessa). Belgian viranomaiset esittävät muita esimerkkejä siitä, miten edellä kuvattu eri riskien luokittelu voidaan muuntaa riskilisäksi. Lähtökohtana käytetään riskilisän enimmäismäärän eri arvoja.

(286)

Johdanto-osan 257 kappaleessa mainittu Deloitten tutkimus vastaa useilta kohdin WIK:n tutkimusta:

(287)

Vertailukelpoisten yritysten ryhmän osalta pääasiallinen ero WIK:n ja Deloitten tutkimusten välillä liittyy huomioon otettavien yritysten kokoon. Deloitte sisällyttää otantaan ainoastaan yritykset, joiden vuotuiset tulot ovat yli 100 miljoonaa euroa (84). Tämä rajaus perustuu Deloitten analyysiin yleispalvelujen tarjoamiseen liittyvän toiminnan erityispiirteistä ja sitä koskevista yrittäjä- ja markkinariskeistä (85).

(288)

Deloitte katsoo erityisesti, että posti- ja pakettialan yrityksiä, joilla on laajat ja monimutkaiset keräys- ja jakeluverkot, voidaan verratta kohtuullisen hyvin DP:hen. Postiverkkojen mittakaavaedut, laajuus ja tiheys ja pääomakustannuksiin verrattuna suuret käyttökustannukset sekä näihin liittyvät riskit (kuten volyymiriski ja sähköpostin yleistymisen aiheuttama riski) merkitsevät, että posti- ja pakettialan suuret monituoteyritykset soveltuvat vertailuun paremmin kuin pienet kirjepalveluyritykset. Kuljetusalan ja logistiikka-alan yrityksiä voidaan (rajatummassa määrin) käyttää vertailuun, sillä ne hyödyntävät samoja omaisuuseriä.

(289)

Osoittaakseen yrityskoon merkityksen Deloitte vertaa otantaansa WIK:n viiteryhmään II. Deloitte toteaa, että WIK:n otannassa keskimääräinen ROS on hyvin erilainen erikokoisten yritysten ryhmissä (koko perustuu työntekijämäärään) (86). Deloitten mukaan sen otannassa (joka perustuu suurempiin yrityksiin) mittakaavan ja ROS-arvon välillä ei sitä vastoin ole yhteyttä.

(290)

Otantansa valintaprosessin perusteella Deloitte käyttää analyysissaan seitsemää posti- ja pakettialan yritystä, 18 logistiikkayritystä ja 19 tavarankuljetusyritystä. Posti- ja pakettialan osalta seitsemän vertailukelpoisen yrityksen pienryhmään kuuluu pikalähetysten alalla toimivia suuria monikansallisia yrityksiä, kuten UPS, FedEx ja TNT Express, sekä joitakin muita pääasiassa Yhdysvalloista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta lähtöisin olevia postitoiminnan harjoittajia (87). Periaatteessa tiedot kattavat kauden 1990–2007, mutta ensimmäisiä vuosia koskevat tiedot ovat kuitenkin erittäin rajallisia. Deloitte katsoo sen vuoksi, että niitä koskevat tulokset eivät ole yhtä luotettavia kuin myöhempiä vuosia koskevat tulokset (88).

(291)

Deloitte tarkastelee lisäksi useiden muiden kannattavuuden mittaamiskeinojen etuja ja haittoja. Deloitte hylkää sisäisen korkokannan käyttämisen tässä tapauksessa, koska riittävien rahavirtatietojen saaminen tuottaa käytännössä ongelmia. Se ei myöskään sovella ROCE- tai ROE-arvoja, koska esimerkiksi kustannusten kirjanpitokäsittely ja pääomarakenne (joka on merkittävä ROE-arvon kannalta) ovat eri yrityksissä erilaiset. ROA-arvoa ei pidetä riittävänä, sillä se keskittyy omaisuuserien yhteenlaskettuun määrään. Deloitte ehdottaakin ROS-arvon käyttämistä. Se korostaa kuitenkin, että arvolla ei mitata suoraan pääoman tuottoa, joten sitä voidaan käyttää vertailevaan tutkimukseen ainoastaan silloin, kun vertailtavien yritysten pääomaintensiteetti on samanlainen.

(292)

Deloitte määrittää kuitenkin ROCE-arvon (sekä ROCE:n markkina-arvon ja ROA:n) kuuden yrityksen alaryhmälle. Deloitte päättelee, että ROCE:n vaihteluväli ja erot voivat perustua moniin tekijöihin, mikä edellyttää varovaista tulkintaa ja heikentää sen hyödyllisyyttä viiteindikaattorina. Näistä tekijöistä Deloitte korostaa pääomaintensiteetin merkitystä. Deloitten mukaan pääomaintensiteetin osalta DP:n yleispalvelu muistuttaa enemmän esimerkiksi UPS:n ja FedExin palveluja kuin Kuehne&Nagelin tai Wincantonin tyyppisten tavarankuljetusyhtiöiden palveluja.

(293)

Deloitte korostaa myös yritysten pitkän aikavälin merkittäviä kannattavuuseroja niin eri toimialojen sisällä kuin niiden välilläkin. Näiden erojen perusteella Deloitten mukaan on oikeutettua käyttää kohtuullista tuottoa koskevaa vaihteluväliä mieluummin kuin määrittää yksi keskimääräinen arvo. Tällainen lähestymistapa olisi hyödyllinen myös siksi, ettei yritystä rangaista keskimääräistä paremmista tuloksista, jotka on saatu tehokkuusetujen avulla.

(294)

Yhteenveto Deloitten toimialakohtaisista ja kaikkia toimialoja yhdessä koskevista tuloksista on esitetty Deloitten tutkimuksen taulukossa 22. Niiden perusteella todetaan seuraavaa:

(295)

Deloitte ehdottaa viiteindikaattoriksi keskimääräisten vuotuisten ROS-arvojen keskiarvon perusteella arvoa 7,9 prosenttia (90). Jotta ROS-arvoissa havaitut erot voidaan ottaa huomioon, Deloitte määrittää myös kohtuullisen ROS-arvon vaihteluvälin vuotuisten kvartiilivälien perusteella (91).

(296)

Asianmukaisen otannan valitseminen vakiintuneiden postitoiminnan harjoittajien kanssa vertailukelpoisista yrityksistä on monimutkainen tehtävä. On selvää, että viiteryhmänä kaupallisen toiminnan ja riskien osalta käytettävät yritykset on valittava erittäin huolellisesti.

(297)

WIK:n ja Deloitten tutkimuksissa keskitytään molemmissa kaupallisiin yrityksiin, joilla on DPLP:hen verrattavaa toimintaa, ja jätetään vertailun ulkopuolelle vakiintuneet postitoiminnan harjoittajat. CRA sitä vastoin käyttää vertailussaan yksinomaan muista vakiintuneita eurooppalaisia postitoiminnan harjoittajia.

(298)

Komissio on WIK:n ja Deloitten kanssa samaa mieltä siitä, että vakiintuneiden postitoiminnan harjoittajien tuotto (jota CRA käyttää vertailussaan) ei ole tulosta tavanomaisista markkinaolosuhteista, vaan perustuu pääosin muiden jäsenvaltioiden sääntelyvalintoihin. Tämän vuoksi se ei voi riittävällä tavalla kuvata viitetuottoa. Koska CRA:n otanta perustuu muiden Euroopan maiden vakiintuneisiin postitoiminnan harjoittajiin, se vaikuttaa muodostavan lähimpänä DPLP:tä olevan yritysten otannan. Tästä syystä komissio katsoo, että CRA:n otanta on otettava täysimääräisesti huomioon erityisesti tarkasteltaessa kohtuullista tuottoa (ROS), joka on määritelty WIK:n ja Deloitten tutkimuksen perusteella.

(299)

Niin WIK:n kuin Deloittenkin tutkimuksessa myönnetään, että otannan on oltava riittävän suuri, jotta voidaan tehdä vertailun kannalta merkityksellisiä päätelmiä. Tämän vuoksi ne käyttävät lähtökohtana (suhteellisen) rajallista otantaa posti- ja pakettialan yrityksistä ja suurempaa otantaa, joka sisältää logistiikka- ja kuljetusalojen yrityksiä. Komissio myöntää, että riittävän suuri otanta on merkittävää tilastollisen luotettavuuden kannalta. CRA katsoo, ettei otannan kokoa ole hyödyllistä kasvattaa lisäämällä siihen vähemmän vertailukelpoisia yrityksiä. Komission mielestä WIK:n ja etenkin Deloitten valintamenetelmiensä mukaisesti määrittämät laajemmat otannat ovat riittävän vertailukelpoisia, jotta niitä voidaan käyttää asianmukaisina viiteryhminä DPLP:n tuoton arvioimiseen.

(300)

WIK:n tutkimuksessa pyritään määrittämään ROS:n viitearvo kolmen vertailua varten muodostetun ryhmän perusteella. Komissio kuitenkin katsoo, että WIK:n tutkimusta voidaan kritisoida kahdesta erillisestä mutta toisiinsa liittyvästä syystä (92): i) WIK:n otanta sisältää myös paljon pienempiä yrityksiä (93), jotka eivät selvästikään ole vertailukelpoisia DPLP:n kaltaisten vakiintuneiden postitoiminnan harjoittajien kanssa; ja ii) WIK:n oletukset tämän tutkinnan kohteena olevan postitoiminnan harjoittajan toiminnan riskitasosta ovat ongelmallisia.

(301)

Komissio katsoo, että toiminnan mittakaava sekä DPLP:n kaltaisten vakiintuneiden postitoiminnan harjoittajien kustannusrakenne (yhdessä sovellettavan sääntelyjärjestelmän kanssa) ovat olennaisia vertailtaessa tuottotasoja.

(302)

Jos kiinteät kustannukset ovat suuret (ja liittyvät esimerkiksi pääomakustannuksiin tai muihin verkkoon perustuviin kustannuksiin), suuremmat yritykset hyötyvät pienempiä enemmän mittakaavaeduista. Vertaamalla suurten ja pienten yritysten keskimääräistä ROS-arvoa WIK:n otannassa Deloitte II -tutkimuksessa osoitetaan, että keskimääräinen ROS-arvo kasvaa yrityksen koon kasvaessa (mitattuna henkilöstömäärällä) (94). Ensimmäisen kvartiilin (Q1) keskiarvo on erittäin alhainen WIK:n kolmessa viiteryhmässä (esimerkiksi vain 0,75 % WIK:n II-viiteryhmässä kaudella 1998–2007) (95), mikä voisi johtaa sellaisten (pienimpien) yritysten yliedustukseen, jotka ovat tappiollisia ja joutuvan kamppailemaan säilyäkseen markkinoilla. Kun otantaan sisällytetään näin paljon pieniä yrityksiä (mukaan lukien pääasiallinen otanta, viiteryhmä II), WIK on kenties aliarvioinut ROS:n viitearvon, joka soveltuisi paremmin sellaisille suuremmille ja paremmassa markkina-asemassa oleville yrityksille kuin DP tai DPLP.

(303)

Vaikka WIK mainitseekin asianmukaisesti, että toiminnanharjoittajan riskiprofiili on matala sen toimintaan liittyvän monopolin vuoksi, se ei näytä ottaneen riittävällä tavalla huomioon yleispalveluvelvoitteesta johtuvia (muuttuviin kustannuksiin verrattuna) merkittäviä kiinteitä kustannuksia eikä riskiprofiilin muutoksia, joita ovat aiheuttaneet toiminnanharjoittajaan ajan myötä ja erityisesti eri sääntelykausien väillä vaikuttaneet sääntelyjärjestelmän muutokset (esimerkiksi DPLP:n tapauksessa eri hallinnointisopimukset).

(304)

Kiinteät kustannukset voivat olla korkeat yrityksen suuren pääomaintensiteetin vuoksi (yleinen selitys korkeille kiinteille kustannuksille), mutta myös siksi, että yritys ei pysty mukauttamaan kokonaiskustannuksiaan, koska sen on yleispalveluvelvoitteen vuoksi ylläpidettävä laajaa jakeluverkkoa ja koska se ei pysty supistamaan työvoimakustannuksiaan voimassa olevien työsopimuksen vuoksi. Kiinteiden kustannusten suuri osuus (96) asettaa yhä enemmän kyseenalaiseksi sen, että otantaan sisällytetään pieniä yrityksiä, joiden kustannusrakenne (kiinteiden ja muuttuvien kustannusten suhde) vaikuttaa huomattavan erilaiselta (97).

(305)

Kuten alkupuolella todetaan, myös komissio katsoo, että vakiintuneen postitoiminnan harjoittajan altistuminen riskeille riippuu suurelta osin sen sääntelymekanismin ominaisuuksista, jonka viranomaiset ovat ottaneet käyttöön yleispalveluvelvoitteen rahoittamiseksi. Siirtyminen pitkän aikavälin hintakattojärjestelmästä postimerkkien hintaan perustuvaan järjestelmään (kuten DPLP:n tapauksessa vuonna 2006) korottaa tuntuvasti volyymiriskiä. Tällaisen riskin olemassaolo vähentää WIK:n oletuksen uskottavuutta, jonka mukaan DPLP:n toimintaan liittyi sen ominaisuuksien vuoksi pieni riski ainakin hintakattojärjestelmän soveltamiskaudella.

(306)

Kun otetaan huomioon johdanto-osan 286–295 kappaleessa esitetyt perustelut, komissio katsoo, että Deloitten otanta on WIK:n valitsemaa otantaa parempi DPLP:n tuoton arvioimiseksi, koska Deloitte on rajannut otannan yrityksiin, joiden vähimmäiskoko on suurempi (vuotuinen liikevaihto yli 100 miljoonaa euroa).

(307)

Olisi kuitenkin samalla huomattava, että myös Deloitten lähestymistavassa on monilla osa-alueilla potentiaalisia heikkouksia, ja sen esittämiä päätelmiä on tulkittava varovaisesti.

(308)

Deloitten otanta sisältää useita yrityksiä, joiden pääomaintensiteetti on suurempi kuin postitoiminnan harjoittajilla (98). ROS-arvon käyttö tuoton määrittämiskeinona edellyttää, että vertailussa käytetään yrityksiä, joilla on samantasoinen pääomaintensiteetti (joka määritellään tässä pääoman suhteena myyntiin). Oletuksena on, että yrityksen, joiden ROS-arvo on sama, sijoitetun pääoman tuotto (ROCE (99)) on käänteisesti verrannollinen niiden pääoman ja myynnin suhteeseen. ROS-arvon käyttö kannattavuuden viiteindikaattorina edellyttää näin ollen sitä, että viiteryhmään kuuluvien yritysten pääomaintensiteetti on samanlainen. Vaikka pääomaintensiteetistä on vaikea saada realistisia estimaatteja (100), vaikuttaa siltä, että postin- ja lehtijakelutoiminnassa pääomaintensiteetti on alhaisempi kuin pikalähetysten alalla toimivilla suurilla monikansallisilla yrityksillä, kuten UPS, TNT, FedEx ja DHL (101). Näin ollen on mahdollista, että Deloitten otannan perusteella määritetyssä kohtuullisen tuoton indikaattorissa yliarvostetaan viitetuotto, joka on asianmukainen yrityksissä, joiden pääomaintensiteetti vastaa DPLP:tä. (102)

(309)

Kun otetaan huomioon tähän arviointimenettelyyn liittyvät monet epävarmuustekijät, komissio katsoo, että on perusteltua määrittää ROS-arvolle kohtuullinen vaihteluväli, joka perustuu Deloitten arvioihin kaikkia toimialoja koskevan suuremman otannan ROS:n mediaaniin (5,4 %) ja posti- ja pakettialalla toimivien yritysten otannan ROS:n mediaaniin (7,4 %) (103). Näin saatu vaihteluväli [5,4–7,4 %] on komission mukaan kohtuullisen tuoton oletettu vaihteluväli ainakin niiden jaksojen osalta, jolloin DPLP:llä oli merkittäviä riskejä voimassa olevan korvaussopimuksen perusteella ja jolloin siihen sovellettiin toiminnan tehostamista koskevia merkittäviä kannustintoimenpiteitä (104).

(310)

Komissio pitää vaihteluväliä [5,4–7,4 prosenttia] asianmukaisena oletusarvona niin DPLP:n postinjakelun kuin lehtijakelunkin osalta, koska kyse on toisiinsa läheisesti liittyvistä toiminnoista, joiden kaupalliset ominaisuudet ovat erittäin samankaltaisia.

(311)

Pitää paikkansa, että DPLP:llä on ollut harvoja tai ei lainkaan kilpailijoita kyseisillä aloilla (kirjepostin ja lehtien jakelu). Onkin tarkasteltava, olisiko sen tuottoa arvioitava todellisuudessa kilpailulle avoimilla markkinoilla toimivien yritysten tuoton mediaanin perusteella ja riittäisikö alhaisempi viitearvo, kuten ensimmäinen kvartiili (25. prosenttipiste) DPLP:n asemassa olevalle yritykselle. Komissio katsoo kuitenkin, että tällaisessa lähestymistavassa ei otettaisi riittävästi huomioon tuottotason merkittäviä vaihteluja niin eri yritysten kuin ajanjaksojen välillä. Lisäksi olisi vältettävä mahdollisten tehokkuusetujen perusteetonta poistamista siten, että jälkikäteen määritetylle yrityksen ROS-arvolle asetetaan näin tiukka yläraja.

(312)

Tässä asiassa ei ole komission mielestä asianmukaista ottaa lähtökohdaksi mediaanin ylittäviä toimenpiteitä, kuten kolmatta kvartiilia (105). Koska valitussa lähestymistavassa määritellään jo eri otantoihin perustuva vaihteluväli, vaikuttaa siltä, ettei ole kovinkaan hyödyllistä arvioida tilastollisia tarkoituksia varten vaihteluvälejä mediaanin ympärillä yksittäisissä otantaryhmissä (siirtohinnoittelussa käytetään yleisesti kvartiiliväliä) (106). Komissio ottaa mieluumminkin huomioon mediaanin vaihtelun eri viiteryhmissä kuin mediaanin ympärillä tapahtuvan vaihtelun tietyssä otannassa (107).

(313)

Koska DPLP:n postipalvelualan pääomaintensiteetti on alhaisempi kuin pikalähetysalan toimijoilla (108), viimeksi mainitun otannan mediaanin käyttäminen tarjoaisi jo sinällään tiettyä liikkumavaraa, jonka avulla voitaisiin määrittää tuottotason vaihtelut mediaanin ympärillä niissä yrityksissä (kuten DPLP), joiden pääomaintensiteetti on alhaisempi, ja jonka avulla tehokkuusedut voitaisiin tarvittaessa ottaa riittävällä tavalla huomioon.

(314)

Johdonmukaisuutta voidaan tarkistaa useilla tavoilla vertaamalla 308 kappaleessa mainittua oletettua vaihteluväliä muihin kohtuullista tuottoa koskeviin käytettävissä oleviin estimaatteihin. Kuten tämän jakson alussa todettiin, on hyödyllistä verrata tulosta CRA:n tutkimuksen ROS:n mediaaniin, joka on […] prosenttia (109). WIK:n viiteryhmän II perusteella, joka on rajattu yrityksiin, joiden liikevaihto on yli 100 miljoonaa euroa, lasketusta ROS:n mediaanista johdettu ROS on 7,1 prosenttia. Komissio päättelee, että kyseiset arvot sijoittuvat vaihteluväliin [5,4–7,4 prosenttia]. Tämä tukee päätelmää siitä, että vaihteluväli voidaan katsoa asianmukaiseksi.

(315)

Komissio päättelee, että vaihteluväli [5,4–7,4 prosenttia] näyttää olevan asianmukainen määritettäessä tuottoa ainakin niillä jaksoilla, jolloin DPLP:llä oli merkittäviä riskejä ja vahvoja kannustimia toimintansa tehostamiseen.

(316)

Komissio katsoo, että jos vakiintuneen toiminnanharjoittajan ja viranomaisten välinen sopimus on sellainen, että julkiseen palveluun liittyy merkittävä riskitaso, kohtuullinen tuotto on suhteutettava riskitasoon. Jos sopimukseen liittyy vain vähäinen riski, kohtuullisen tuoton on vastaavasti oltava alhaisempi.

(317)

Edeltävässä jaksossa komissio selitti menettelyään, jolla se pyrki määrittämään kohtuullisen tuoton oletetun vaihteluvälin [5,4–7,4 prosenttia], jota pidetään sopivana sopimuksille, joihin liittyy merkittävä riski. On vaikeaa määrittää asianmukaista viitearvoa kohtuullisen ROS:n vaihteluvälinä, jos riski on vähäinen. On kuitenkin selvää, että tällaisen ROS:n vaihteluvälin pitäisi sijoittua jakaumassa vasemmalle, kun tarkastellaan otannan tuottotasoja. Komissio katsoo, että tässä suhteessa on oikeutettua soveltaa kohtuullisen tuoton vaihteluväliä, joka perustuu ensimmäiseen kvartiiliin (25. prosenttipiste) mediaanin sijaan.

(318)

Kun 25. prosenttipistettä käytetään viitearvona sopimuksille, joihin liittyvä riski on vähäinen, kohtuullinen ROS:n vaihteluväli on [3,6–4,8 prosenttia] Deloitten eri otantojen perusteella.

(319)

Myös tässä suhteessa voi olla hyödyllistä vertailla CRA:n tutkimuksen tuloksia vakiintuneista postitoiminnan harjoittajista. Komission määrittämä keskimääräinen vuotuinen 25. prosenttipiste on […] prosenttia. Komissio päättelee, että kyseiset arvot sijoittuvat vaihteluväliin [3,6–4,8 prosenttia]. Tämä tulos tukee päätelmää, jonka mukaan vaihteluväli voidaan katsoa asianmukaiseksi.

(320)

Yleisellä tasolla komissio siis päättelee, että vaihteluväli [3,6–4,8 prosenttia] näyttää olevan asianmukainen määritettäessä tuottoa ainakin niillä jaksoilla, joiden aikana DPLP:n riskit olivat vähäisiä.

(321)

Kuten tämän jakson alussa todettiin, DPLP:lle aiheutuvat riskit riippuvat Belgian soveltamasta korvausmekanismista. Mekanismi määritetään DPLP:n ja Belgian valtion välisissä eri hallinnointisopimuksissa ja vaihtelee sopimusten mukaan. On siis asianmukaista ottaa huomioon kohtuullisen ROS-arvon eri vaihteluvälit sovellettavan mekanismin mukaan, jonka perusteella DPLP:n riskitaso määräytyy. Lisäksi on otettava huomioon, missä määrin DPLP:tä kannustetaan parantamaan tuottavuuttaan.

(322)

Tässä yhteydessä komissio haluaa korostaa, että sopimuksiin sisältyvien riskien luokittelu ei perustu pelkästään siihen, että DPLP:n hallinnointisopimuksiin ylipäänsä sisältyy riskejä, eikä absoluuttiseen riskitasoonkaan. Sen lähtökohtana on ennemminkin se, onko riski suurempi vai pienempi kuin saman otantaryhmän yrityksissä. Sama pitää paikkansa, kun tarkastellaan niiden toimenpiteiden laaja-alaisuutta, joilla DPLP:tä kannustetaan parantamaan tehokkuuttaan. Koska nämä otantaryhmät koostuvat sellaisilla markkinoilla toimivista yrityksistä, joilla on kilpailua, niiden riskit ovat yleensä merkittäviä ja kannustimet toiminnan tehostamiseen vahvoja.

(323)

Komissio katsoo, että neljännessä hallinnointisopimuksessa (2006–2010) määrätään selkeästi mekanismeista, jotka sisältävät ennakolta arvioituihin parametreihin perustuvia pitkän aikavälin hinta- ja rahoitussitoumuksia. Tämä koskee DPLP:n toimintaa niin postinjakelun kuin lehtijakelunkin alalla.

(324)

Lehtijakelun osalta neljännen hallinnointisopimuksen 9 artiklassa todetaan, että sopimuskauden aikana (viisi vuotta) vähittäiskäyttäjien palvelusektoriin kuuluvien palvelujen hintojen painotettu keskiarvo ei voi nousta nopeammin kuin terveysindeksiin (erityinen kuluttajahintaindeksi) perustuva hintakattomekanismi ja laatupalkkio, joka perustuu ajoissa jaettujen postilähetysten osuuteen. Komission mielestä hintojen vahvistaminen tällä tavoin koko sopimuskaudeksi täyttää kaikki kannustavan sopimuksen edellytykset ja altistaa yrityksen merkittäville riskeille.

(325)

Lehtijakelun osalta neljännen hallinnointisopimuksen 2 artiklassa täsmennetään, että sopimuskauden aikana lehtijakelun hinnat eivät voi nousta terveysindeksiä nopeammin. Sopimuksen 13 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan vuotuinen korvaus, johon DPLP:llä on oikeus lehtijakelun nettokustannusten kattamiseksi, kun otetaan huomioon suunnitellut tehostamistoimet. Kyseisen korvauksen määrä on 290 613 000 euroa (mukautettu inflaation perusteella) (110). Sopimuksen 13 artiklan 5 kohdassa mainitaan, että jos yleishyödyllisten palvelujen sisältö tai ehdot muuttuvat tai kustannuksissa tapahtuu merkittävä muutos, jota DPLP ei pysty hallitsemaan, sopimuspuolet pohtivat, onko korvauksen määrää mukautettava kustannusten muutosten perusteella. Päätöksen tällaisesta mukautuksesta tekee Belgian ministerineuvosto. Komissio myöntää, että kyseinen lauseke voitaisiin tulkita purkuehdoksi, jolla sopimukseen sisällytetään jälkikäteen tiettyjä tekijöitä (jotka suojaavat DPLP:tä riskiltä). Komissio katsoo kuitenkin, että viranomaisten käyttämät ilmaisut ovat niin epätarkkoja, että DPLP ei voi olla varma lausekkeen soveltamisesta. Yleisesti komissio katsoo, että DPLP:n lehtijakelutoimintaa koskevat järjestelyt edellyttävät pitkän aikavälin sitoutumista tiettyyn korvaustasoon.

(326)

Tämän vuoksi komissio katsoo, että neljännen hallinnointisopimuksen (2006–2010) ei voida katsoa merkitsevän vähäistä riskiä, vaan sopimukseen sisältyy ennemminkin merkittävä riskitaso. Oletettu vaihteluväli [5,4–7,4 prosenttia] näyttää soveltuvan molempiin neljännen hallinnointisopimuksen mukaisiin toimintoihin.

(327)

Sitä vastoin edeltävät hallinnointisopimukset (vuoteen 2005 asti) näyttävät perustuvan pitkälti sellaisiin hinta- ja korvausmekanismeihin, joihin liittyy vähäinen riski DPLP:lle.

(328)

Postimerkkien hintojen vahvistamisesta komissio toteaa, että kolmessa ensimmäisessä hallinnointisopimuksessa ei sovelleta neljännen hallinnointisopimuksen tyyppistä hintakattojärjestelmää (joka edellyttää pitkän aikavälin sitoutumista hintatasoon). Näissä sopimuksissa määritetään pikemminkin melko yleisellä tasolla hinnat, jotka perustuvat asianmukaisia laskentaperiaatteita noudattamalla saatuihin todellisiin kustannuksiin (111).

(329)

Vastaavasti komissio toteaa lehtijakelusta, että kolmessa ensimmäisessä hallinnointisopimuksessa ei vahvisteta sopimuskauden kattavia kiinteämääräisiä määrärahoja, kuten neljännessä hallinnointisopimuksessa tehdään (112). Sopimuksissa mainitaan todellisiin kustannuksiin perustuvat korvaukset (113). Komissio toteaa, että toisessa sopimuksessa määriteltiin korvauksen kokonaiskatto, mutta kaudella käytännössä maksetut korvaussummat asettavat kyseisen katon velvoittavuuden kyseenalaiseksi (114). Ensimmäisessä hallinnointisopimuksessa vahvistettiin myös vuotuinen korvaus, mutta komissio toteaa, että samalla sopimuksessa ei kuitenkaan määritetty pitkän aikavälin kattoa lehtijakelun hinnoille.

(330)

Komissio katsookin, että vaihteluväliä [3,6–4,8 prosenttia], joka arvioitiin kohtuulliseksi silloin, kun sopimukseen ei liity merkittävää riskiä, on sovellettava sekä lehtijakeluun että postin jakeluun kolmen ensimmäisen hallinnointisopimuksen kattamalla kaudella.

(331)

Komissio toteaa, että myös Belgian viranomaiset ehdottivat sopimuksiin perustuvaa lähestymistapaa asiakirjassa, jonka viranomaiset toimittivat komissiolle 14 päivänä joulukuuta 2011. Vaikka ehdotetut menetelmät herättävät monia riskitekijöitä ja riskien painottamista koskevia kysymyksiä (115), sopimuskausiin perustuva analyysi, jossa DPLP:n riski luokitellaan kolmitasoisella asteikolla (pieni, keskisuuri, suuri), vastaa täysin komission lähestymistapaa. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että DPLP:n sopimuksiin soveltama riskiluokittelu vaikuttaa yhdenmukaiselta komission analyysin kanssa. Myös Belgian viranomaiset katsovat, että neljäs hallinnointisopimus sisältää kolmea ensimmäistä suuremman riskin.

(332)

Komissio päättelee, että myynnin määrään suhteutetun nettovoiton (ROS) vaihteluväli [5,4–7,4 prosenttia] on viitearvoksi riittävä vaihteluväli, jonka avulla voidaan määrittää kohtuullinen voitto jaksoilla, jolloin DPLP:lle aiheutui suuri riski, kun otetaan huomioon vahvat kannustimet tehokkuuden parantamiseen.

(333)

Komissio päättelee myös, että ROS-arvon vaihteluväli [3,6–4,8 prosenttia] on viitearvoksi riittävä vaihteluväli, jonka avulla voidaan määrittää kohtuullinen voitto jaksoilla, jolloin DPLP:llä ei ollut merkittävää riskiä.

(334)

Jotta voidaan ottaa huomioon toimet, joita DPLP on Belgian viranomaisten mukaan toteuttanut tehokkuusetujen saamiseksi, komissio on päättänyt soveltaa varovaista lähestymistapaa noudattaen näiden kahden vaihteluvälin ylärajaa, kun se vahvistaa julkisen palvelun tarjoamisesta saatavan kohtuullisen tuoton. Tätä lähestymistapaa korostetaan myös Deloitten tutkimuksessa (ks. 292 kappale). Sen mukaan vaihteluvälien käyttö olisi hyödyllistä, jotta voidaan välttää rankaisemasta yritystä tehokkuusetujen avulla saaduista keskimääräistä paremmista tuloksista.

(335)

Komissio katsoo, että kolmeen ensimmäiseen hallinnointisopimukseen (1992–1996, 1997–2002 ja 2003–2005) liittyy pieni riski ja että kohtuullista tuottotasoa, joka vastaa 4,8 prosentin ROS-arvoa, voidaan soveltaa sekä postin että lehtien jakeluun. Komissio katsoo sitä vastoin, että neljänteen hallinnointisopimukseen (2006–2010) liittyy selvästi suurempi riski, joten kohtuullista tuottotasoa, joka vastaa 7,4 prosentin ROS-arvoa, voidaan soveltaa sekä postin että lehtien jakeluun.

(336)

Ensimmäisessä hallinnointisopimuksessa täsmennetään, että valtion maksamalla vuotuisella korvauksella on tarkoitus kattaa kaikki julkisen palvelun velvoitteet.

(337)

Mahdolliset liialliset korvaukset on siis määritettävä siten, että lasketaan yhteen kaikki julkisen palvelun velvoitteista johtuvat kustannukset ja niistä saadut tulot.

(338)

Valtion julkisen palvelun velvoitteista maksama vuotuinen korvaus on sisällytettävä tuloihin. DPLP:n ensimmäisen hallinnointisopimuksen perusteella saamat vuotuiset korvaukset ovat yhteensä 1,5 miljardia euroa.

(339)

Lisäksi on otettava huomioon seuraavat tukitoimenpiteet:

Kiinteistöjen siirto

(340)

Ensimmäisessä hallinnointisopimuksessa vahvistettiin myös valtion kiinteistöjen siirto DPLP:lle. Tämä 112,2 miljoonan euron arvoisen kiinteistöomaisuuden vastikkeeton siirto on sisällytettävä DPLP:n tuloihin, jotta liiallista korvausta voidaan arvioida ensimmäisen hallinnointisopimuksen kattamalla jaksolla. DPLP:n ei maksanut valtiolle vastiketta rakennusten käytöstä siirtoa edeltävällä ajanjaksolla.

(341)

Vuonna 1997 valtio siirsi DPLP:lle 62 miljoonaa euroa ja DPLP kirjasi summan kirjanpitoonsa pääomasijoituksena. Belgian viranomaiset ovat sittemmin myöntäneet, että siirto olikin itse asiassa viivästynyt osuus ensimmäisen hallinnointisopimuksen mukaisesta vuoden 1996 vuotuisesta korvauksesta.

(342)

Kyseistä määrää ei ollut maksettu ajoissa DPLP:lle vuonna 1996, joten valtion maksama korvaus oli pienempi kuin hallinnointisopimuksessa kyseiselle vuodelle määritetty vuotuinen määrä.

(343)

Jotta voidaan arvioida, onko kyse liiallisesta korvauksesta, 62 miljoonan euron maksu sisällytetään yleishyödyllisistä palveluista maksettuun korvaukseen ensimmäisen hallinnointisopimuksen kattamalla kaudella.

(344)

Ensimmäistä hallinnointisopimusta koskevan liiallisen korvauksen määrittämiseksi voidaan esittää seuraava kaava:

(345)

Kolmen seuraavan hallinnointisopimuksen osalta liiallista korvausta koskevassa laskelmassa otetaan huomioon vain sellaisten yleishyödyllisten palvelujen kustannukset ja tulot, jotka voisivat sopimusten mukaan oikeuttaa julkisesta palvelusta maksettavaan korvauksen. Huomioon ei oteta sellaisia muita yleishyödyllisiä palveluja vastaavia kustannuksia ja tuloja, jotka eivät hallinnointisopimusten mukaan ole tukikelpoisia. Postin yleispalvelu ei kuulu tukikelpoisiin toimintoihin, joten sen mahdollisia nettokustannuksia ei oteta huomioon. DPLP:n on rahoitettava se kokonaan omista varoistaan hallinnointisopimusten mukaisen julkisen palvelun velvoitteen perusteella. Hallinnointisopimusten mukaisesti korvauskelpoiset toiminnot käsittävät muun muassa sanoma- ja aikakausilehtien jakelun ja muut johdanto-osan 33 kappaleessa luetellut julkiset palvelut.

(346)

Lehtijakelusta veloitettujen alhaisten hintojen vuoksi tukikelpoiset yleishyödylliset palvelut ovat kaikki tappiollisia.

(347)

Jos tietystä palvelusta saatua liiallista korvausta voidaan käyttää rahoittamaan sellaisia muiden julkisen palvelun velvoitteiden aiheuttamia nettokustannuksia, joista maksetaan liian vähäistä korvausta, kaikki hallinnointisopimusten mukaisesti tukikelpoisiin yleishyödyllisiin palveluihin liittyvät kustannukset ja tulot on laskettava yhteen.

(348)

DPLP:n kyseisen kolmen hallinnointisopimuksen perusteella saamat vuotuiset korvaukset ovat yhteensä 3,5 miljardia euroa.

(349)

Hallinnointisopimusten mukaisten korvausten lisäksi DPLP:llä on ollut koko tutkinnan kattaman ajan valtion myöntämä yksinoikeus varattujen postipalvelujen tarjoamiseen. Vaikka tämän monopolin alalta mahdollisesti saatavat ylimääräiset voitot eivät ole valtion varoja valtiontukien valvonnan kannalta eikä niitä voida vaatia maksettavaksi takaisin liiallisen korvauksen tapauksessa, ne voidaan ottaa ja on otettava huomioon sovellettaessa valtiontukisääntöjä, kun arvioidaan kaikkien muiden kyseiselle toimijalle julkisten palvelujen perusteella maksettaviin korvauksiin sisältyvien julkisten tukien välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta. Kun arvioidaan DPLP:lle eri hallinnointisopimusten perusteella myönnetyn korvauksen soveltuvuutta sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti, Belgian postitoiminnan harjoittajan kyseiseltä monopolialalta saamat ylimääräiset voitot vähennetään niiden yleishyödyllisten palvelujen kustannuksista, joista kyseisten sopimusten perusteella on oikeus saada korvausta julkisen palvelun tarjoamisesta.

(350)

On huomattava, että tämä periaate on kirjattu julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskeviin puitteisiin. Niissä todetaan, että ”jos yrityksellä on yksin- tai erityisoikeuksia, joiden perusteella se tuottaa sellaista yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua, josta saadaan kohtuullista tuottoa suurempi tuotto, tai se hyötyy muista valtion myöntämistä eduista, nämä on otettava huomioon riippumatta siitä, miten ne luokitellaan sovellettaessa perustamissopimuksen 87 artiklaa, ja lisättävä yrityksen tuloihin.” (116) Tämä periaate kuvastaa SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohtaan sisältyvää välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta koskevaa edellytystä. Tuki, joka maksetaan yleishyödyllisille palveluille niiden ylimääräisten voittojen lisäksi, jotka on saatu toimijalle myönnetyn yksin- tai erikoisoikeuden ansiosta ja jotka riittävät sellaisenaan kattamaan muiden yleishyödyllisten palvelujen kustannukset, ei ole välttämätöntä kyseisen yleishyödyllisen palvelun tarjoamiseksi. Tällaisia ylimääräisiä voittoja saava toimija hyötyy jo julkisesta toimenpiteestä, jonka avulla se pystyy varmistamaan yleishyödyllisten palvelujen tarjoamisen taloudellisesti tasapuolisissa olosuhteissa niin hyvin, että lisäkorvausta ei tarvita.

(351)

Näin ollen yksinoikeudesta johtuvalta monopolialalla saadut ylimääräiset voitot on otettava huomioon arvioitaessa yleishyödyllisistä palveluista DPLP:lle myönnettyjen korvausten välttämättömyyttä.

(352)

Tämän vuoksi kaikki monopolialalta saadut voitot, jotka ylittävät kohtuullisen tuottotason, otetaan huomioon arvioitaessa liiallista korvausta yleishyödyllisten palvelujen tarjoamisesta.

(353)

Koska monopolialan tarkoituksena on ennen kaikkea rahoittaa yleispalvelua, muilla yleispalvelun aloilla tehdyt tappiot supistavat monopolialan rahoitusosuutta siihen liittyvien yleishyödyllisten palvelujen kustannuksista.

(354)

Jotta voidaan määrittää monopolialalta käytännössä saadut ylimääräiset voitot, on tarpeen ottaa huomioon ne kustannukset, jotka yleispalveluvelvoite aiheuttaa mutta joita tuetaan yleispalvelun ulkopuolisella toiminnalla. Chronopost-asiaa koskevan oikeuskäytännön mukaisesti vähittäisverkon kustannukset jaetaan DPLP:n kustannuslaskennassa vähittäisverkkoa käyttävien palvelujen kesken. Nämä palvelut käsittävät yleispalvelun piiriin kuuluvat tuotteet ja myös muita tuotteita. DPLP:lle asetettu velvoite ylläpitää verkkoa, jonka laajuus ja tiheys on määrätty, Belgian viranomaisten määrittelemällä tavalla riittävän laadukkaan postin yleispalvelun tarjoamiseen, aiheuttaa tappioita yleispalvelun ulkopuoliselle kaupalliselle toiminnalle, koska osa vähittäisverkon kustannuksista on Chronopost-asiaa koskevan oikeuskäytännön mukaisesti kohdennettava vähittäisverkkoa käyttäviin kaupallisiin tuotteisiin.

(355)

Hallinnointisopimusten asettama verkkovaatimus: Valtion asettamat vaatimukset liittyvät vähittäisverkkoon kuuluvien postin asiointipisteiden (postitoimisto ja/tai palvelupiste) määrään ja tyyppiin. Vaatimukset määritellään hallinnointisopimuksissa. Neljännessä hallinnointisopimuksessa (2005–2010) määrätään

(356)

Belgian viranomaiset katsovat, että DPLP:n vähittäisverkon muodostavien postin asiointipisteiden määrään ja tyyppiin sovellettavat erityisvaatimukset muodostavat valtion asettaman erillisen alueellista kattavuutta koskevan velvoitteen, joka ylittää yleispalveluvelvoitteeseen liittyvät vaatimukset. Belgian viranomaiset katsovat, että valtion olisi korvattava kaikki alueellisen kattavuuden erityisvelvoitteesta aiheutuvat nettokustannukset.

(357)

Verkkovaatimuksen kvantifiointi: Jotta voidaan määrittää sellaisen vähittäisverkon, joka koostuu vähintään 1 300:sta postin asiointipisteestä, joista vähintään 589:n on oltava postitoimistoja, ylläpitämistä koskevasta velvoitteesta DPLP:lle aiheutuvat kustannukset, Belgian viranomaiset ovat verranneet todellista vähittäisverkkoa, jonka tiheyden ja asiointipisteiden tyypin valtio on määrännyt, mahdolliseen vähittäisverkkoon, jota DPLP ylläpitäisi, jos sen ei tarvitsi ottaa erityisvaatimuksia huomioon. Mahdollisella vähittäisverkolla tarkoitetaan toisin sanoen verkkoa, jota DPLP ylläpitäisi kaupallisin edellytyksin, jos valtio ei asettaisi sille julkisen palvelun velvoitteita.

(358)

Belgian viranomaiset arvioivat, että mahdollinen verkko koostuisi yksinomaan palvelupisteistä ja postitoimistot lopetettaisiin. Jotta DPLP pystyisi kuitenkin jatkamaan saman asiakasmäärän palvelemista, sen olisi lisättävä huomattavasti palvelupisteiden määrää.

DPLP:n nykyisen vähittäisverkon ja valtion asettamien velvoitteiden puuttuessa mahdollisen verkon vertailu

(359)

Kuten edellä olevasta taulukosta ilmenee, DPLP:n todellinen vähittäisverkko vastaa valtion asettamia vaatimuksia. Postin asiointipisteiden ja postitoimistojen kokonaismäärät ylittävät vaaditut tasot. Mahdollinen verkko, jota DPLP käyttäisi, jos se voisi valita vähittäisverkkonsa pelkkien kaupallisten näkökohtien perusteella, olisi sitä vastoin huomattavan erilainen. Palvelupisteiden kokonaismäärä kasvaisi, mutta DPLP:n hoitamat postitoimistot lopetettaisiin.

(360)

Käytännön verkkovaatimus: On syytä täsmentää, että valtion DPLP:lle asettama vaatimus ei ole määritetty selvästi.

(361)

DPLP:n käytännössä ylläpitämä verkko on suurempi kuin valtio edellyttää. Sekä postin asiointipisteiden että postitoimistojen kokonaismäärä on suurempi kuin valtion edellyttämä vähimmäismäärä. Tämän vuoksi voitaisiin ajatella, että DPLP:lle asetetut velvoitteet eivät rasita sitä, vaan se ylläpitää nykyisen kokoista verkkoa omasta tahdostaan.

(362)

Belgian viranomaiset selittävät tämän postitoimistojen suuremman määrän 10 kilometrin enimmäisetäisyyttä koskevalla edellytyksellä, tarpeella riittävään liikkumavaraan palvelupisteiden odottamattoman sulkemisen varalta ja aikomuksella kasvattaa vaadittu postitoimistojen vähimmäismäärä seuraavan hallinnointisopimuksen mukaiseen määrään (650). Tämän vuoksi ei olisi kannattavaa supistaa määrää sulkemalla postitoimistoja, koska ne olisi jonkin ajan päästä avattava uudelleen. Belgian viranomaiset korostavat, että näistä syistä DPLP ei pystynyt supistamaan postitoimistojen lukumäärää lähemmäs 589 postitoimiston vähimmäismäärää. Vaikka postin asiointipisteiden nimellinen lukumäärä ylittääkin vähimmäisvaatimuksen, viranomaisten mukaan nykyisen verkon kokoonpano, joka sisältää 713 postitoimistoa, johtuu käytännössä valtion asettamista vaatimuksista.

(363)

Belgian viranomaisten soveltama menetelmä perustuu vähittäisverkon kustannusten taaksepäinlaskentaan vuodesta 2009 vuoteen 1992. Tämäntyyppinen taaksepäinlaskenta sisältää väistämättä epävarmuustekijöitä. Palvelupisteiden liiketoimintamallia ei välttämättä ole saatavilla vuodesta 1992. DPLP:n henkilöstö koostui lisäksi aikaisemmin pääasiassa virkamiehistä, joiden palkkakustannukset olivat jäykkiä. Vaikka DPLP:n henkilökunta ei vastaa palvelupisteistä, DPLP olisi kuitenkin jatkanut palkojen maksua virkamiehille, jotka eivät enää olisi olleet postitoimistojen palveluksessa. On siis epätodennäköistä, että postitoimistojen mahdollinen sulkeminen tutkinnan kattaman jakson alussa olisi voinut johtaa palkkakustannusten suoraan vähenemiseen. Sen sijaan tämäntyyppisiä säästöjä olisi voitu toteuttaa tietyssä määrin vuonna 2009, jolloin henkilöstöstä suurempi osa oli sopimussuhteisia työntekijöitä. Kun otetaan huomioon asteittainen siirtyminen työsopimuksiltaan joustavampaan henkilöstöön ja kustannuslaskentajärjestelmien uudistukset, voidaan katsoa, että viimeisimpiä tilikausia koskevista tilinpäätöstiedoista tämäntyyppinen vääristymä puuttuu. Koska bpostin palveluksessa on edelleen yli 20 000 virkamiestä ja koska he eivät voi työskennellä palvelupisteissä eikä heitä voida irtisanoa, kaikkien postitoimistojen korvaaminen palvelupisteillä on vielä nykyisin täysin teoreettinen ja epärealistinen vaihtoehto.

(364)

Belgian viranomaiset korostavat kuitenkin, että aikaisemmin mahdolliset irtisanomiskustannukset olisi korvattu toimintakulujen säästöillä ja hyödyttömien rakennusten myynnillä. Belgian viranomaiset myöntävät kautta 1992–2002 koskevien tietojen luottavuudesta, että vähittäisverkon kustannuksia on todennäköisesti aliarvioitu, sillä tietyt tekijät, jotka on luokiteltu verkkokustannuksiksi, olisi voitu kohdentaa muihin kustannusryhmiin. Taaksepäinlaskennan epävarmoja osa-alueita tasapainottavat muut Belgian viranomaisten tekemät varovaiset oletukset, jotka liittyvät aikaisempien tilikausien kustannusten laskemiseen.

(365)

Alueellista kattavuutta koskevan erityisvelvoitteen olemassaolo: Vaikka verkkovelvoitteen olemassaolo hyväksyttäisiin, Belgian viranomaisten väite siitä, että velvoitteesta seuraisi alueellista kattavuutta koskeva erillinen velvoite, ei ole perusteltu. Vaikuttaa siltä, että hallinnointisopimukset eivät sisällä erityisiä määräyksiä, joissa määritettäisiin todellinen alueellista kattavuutta koskeva erillinen velvoite, joka ylittäisi yleispalveluvelvoitteeseen ja muihin julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät vaatimukset. DPLP:n ja Belgian valtion välisissä hallinnointisopimuksissa täsmennetään sitä vastoin, että verkkovelvoitteen yksinomaisena tarkoituksena on varmistaa yleispalvelu ja muut yleishyödylliset palvelut (sanoma- ja aikakauslehtijakelu, tilit ja postisiirrot jne.). Tämän edellyttämät verkkokustannukset on jo laskettu ennakolta eri palveluiden kirjanpitoon (119). Sitä paitsi hallinnointisopimuksiin ei sisälly järjestelyä, jolla korvattaisiin alueellista kattavuutta koskeva velvoite. Komissio huomauttaa, että velvoite määrittää ennakolta korvauksen laskemisessa sovellettavat parametrit sisällytettiin vuonna 2005 annettuihin julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskeviin puitteisiin. DPLP:lle yleishyödyllisistä palveluista aiheutuneiden kustannusten liiallisia korvauksia on todettu vasta vuoden 2005 jälkeiseltä ajalta (ks. 386 kappale).

(366)

Direktiivin 97/67/EY 3 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on asetettava vakiintuneille postipalvelujen tarjoajille velvoite tarjota alueellisen kattavuuden osalta tietynlaatuista yleispalvelua. Kyseinen alueellinen kattavuus, josta on kyse myös tässä Belgiaa koskevassa asiassa, on kuitenkin vain yksi yleispalveluvelvoitteen monista osa-alueista. Komissio ei ole löytänyt DPLP:lle yleispalvelutehtävän osoittavista hallinnointisopimuksista minkäänlaista mainintaa ylimääräisestä velvoitteesta, jonka perusteella perinteisen postitoiminnan harjoittajan olisi ylläpidettävä enemmän postitoimistoja käsittävää laaja-alaisempaa verkkoa kuin julkisen palvelun velvoite ja siihen liittyvät muut julkiset palvelut edellyttävät ja joka vastaa koheesio- tai aluekehitystavoitteita. On täysin selvää, että jokainen postitoimisto, jota DPLP hoitaa varmistaakseen yleispalvelun, edistää alueellisen koheesiotavoitteen toteutumista (120). Oikeudellisesta näkökulmasta velvoite ylläpitää postitoimistoa liittyy kuitenkin tarpeeseen varmistaa riittävän laadukkaat postin yleispalvelut ja muut niihin liittyvät palvelut. Jotta voitaisiin vedota täydentävään alueelliseen velvoitteeseen, asiaan sovellettava oikeuskäytäntö edellyttää, että DPLP:lle oli pitänyt osoittaa erillinen ja selkeästi määritelty velvoite ylläpitää enemmän postitoimistoja kuin yleispalvelun tarjoamiseksi määrätty verkkokoko edellyttää. Tässä toimeksiannossa olisi täsmennettävä velvoitteet, siitä johtuvat kustannukset ja ylimääräisen alueellista kattavuutta koskevan velvoitteen nettokustannusten rahoitusjärjestelmä.

(367)

Komissio ei kuitenkaan ole löytänyt mitään näistä edellytyksistä valtion ja DPLP:n välisistä hallinnointisopimuksista. Belgian viranomaiset ja DPLP pyrkivätkin perustelemaan jälkikäteen keinotekoisella tavalla alueellista kattavuutta koskevan erillisen velvoitteen olemassaolon. Ne vetoavat siihen, että hallinnointisopimuksissa vahvistettu alueellinen kattavuus on merkityksellinen kahdestakin syystä. Se johtuu yleispalveluvelvoitteesta ja alueellista kattavuutta koskevasta velvoitteesta, joka ylittää yleispalvelun edellyttämän tason. Kyseiset sopimukset eivät kuitenkaan sisällä määräyksiä, joissa kuvailtaisiin väitettyä alueellista kattavuutta koskevaa erillistä velvoitetta, joka vaatisi DPLP:tä ylläpitämään laaja-alaisempaa verkkoa kuin yleispalvelun tarjoaminen edellyttää.

(368)

Belgian viranomaisten ja DPLP:n huomautusten keinotekoisuus käy ilmi myös niiden omista perusteluista. Supistaakseen mahdollisen liiallisen korvauksen määrää Belgian viranomaiset toivovat, että komissio pitäisi yleispalveluvelvoitteen ylittävästä, alueellista kattavuutta koskevasta ylimääräisestä velvoitteesta johtuvina kustannuksina postitoimistosta aiheutuvien todellisten kustannusten ja sen mahdollisesti korvaavan palvelupisteen kustannusten välistä erotusta. Tämä perustelu ei pohjaudu laaja-alaisempaan hypoteettiseen verkkoon, jota DPLP ylläpitäisi alueellista kattavuutta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Siinä osoitetaan vain lisäkustannukset, joita yleispalveluvelvoitteen mukainen kattavuus aiheuttaa, mikä ei hallinnointisopimusten mukaan oikeuta tukeen. Alueellista kattavuutta koskevan tavoitteen puuttumisen vahvistaa se, että Belgian viranomaisten pitäisi kasvattaa tuntuvasti palvelupisteiden määrää yleispalvelun tarjoamiseksi, sillä yleispalvelun tarjoaminen on mahdotonta varmistaa samalla palvelupisteiden määrällä.

(369)

Belgian viranomaisten väitettä alueellista kattavuutta koskevan todellisen ja erillisen velvoitteen olemassaolosta ei voida hyväksyä. Voidaan kuitenkin todeta, että Belgian valtion asettama verkkovaatimus, jonka perusteella toimijan on ylläpidettävä verkkoa, joka varmistaa yleispalvelun ja muiden julkisten palvelujen tarjoamisen, ei koske yksinomaan näitä palveluja. Se aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia myös kaupallisille palveluille.

(370)

Toimintoperusteisen kustannuslaskennan ja Chronopost-asiaa koskevan oikeuskäytännön mukaisesti kaikki vähittäisverkkoa käyttävät toiminnot osallistuvat sen yhteisiin kustannuksiin, kuten 354 kappaleessa selitetään. Tästä syystä kaikki tuotteet, myös kaupalliset tuotteet, osallistuvat verkkokustannuksiin. Postitoimistojen ylläpitämistä koskevasta valtion asettamasta velvoitteesta johtuvat kustannukset rasittavat kaupallisia tuotteita, jotka näyttävät tuottavan jatkuvasti tappiota, vaikka niitä myydään markkinahintaan. DPLP tarjoaa kaupallisia palvelujaan verkon kautta, koska ne rahoittavat osan sen kiinteistä kustannuksista ja osallistuvat näin epäsuorasti yleispalveluun.

(371)

Kun arvioidaan DPLP:n liiallista korvausta, taloudelliselta kannalta vaikuttaisi järkevältä ottaa huomioon kaupallisten tuotteiden aiheuttamat tappiot, jotka johtuvat yleispalveluvelvoitteesta ja muista julkisista palveluista. Jos DPLP:n kannalta on taloudellisesti kannattavaa käyttää vähittäisverkkoa kaupallisten tuotteiden myyntiin, tästä seuraa toimintoperusteisen kustannuslaskennan kannalta, että yksi osa sen verkkokustannuksista, joka muutoin veloitettaisiin julkiselta palvelulta, kohdennetaan sen sijaan kaupallisiin tuotteisiin, jotka näyttävät tämän vuoksi tuottavan tappiota.

(372)

Tämän mukaan liiallinen korvaus voidaan tarkasteltavana olevassa tapauksessa laskea seuraavasti:

(373)

Vuonna 1997 tehtyjen pääomasijoitusten soveltuvuutta sisämarkkinoille on arvioitava osana yleishyödyllisistä palveluista maksettavien vuotuisten korvausten arviointia, sillä kyse ei ole erillisestä pääomapohjan vahvistamisesta, vaan maksusta, jolla korvataan julkisen palvelun velvoitteen hoitamista kaudella 1992–1996.

(374)

Vuonna 2003 tehty pääomasijoitus ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, joten sen soveltuvuutta sisämarkkinoille ei tarvitse arvioida.

(375)

Vuonna 2006 tehty pääomasijoitus ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, joten sen soveltuvuutta sisämarkkinoille ei tarvitse arvioida.

(376)

On syytä todeta, että valtiontakaus ei sisälly hallinnointisopimuksiin julkisen palvelun velvoitteesta myönnettävänä korvauksena. Sen soveltuvuutta sisämarkkinoille ei voida arvioida SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Belgian viranomaiset eivät ole kuitenkaan esittäneet muuta lähtökohtaa, jonka perusteella toimenpide voitaisiin katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi, eikä komissiokaan ole löytänyt sellaista, joten toimenpide on katsottava sisämarkkinoille soveltumattomaksi toimintatueksi. Tämän vuoksi se on perittävä takaisin.

(377)

Kuten on jo todettu, yhtiöverovapautus ei merkinnyt etua DPLP:lle eikä se ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(378)

Kiinteistövero- ja kunnallisverovapautukset ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Ne on kuitenkin katsottava voimassa oleviksi tuiksi, koska ne otettiin käyttöön ennen perussopimuksen voimaantuloa. Lisäksi on todettava, että kyseiset verotoimenpiteet eivät sisälly hallinnointisopimuksiin julkisen palvelun velvoitteesta myönnettävänä korvauksena.

(379)

Tästä syystä nämä verovapautukset eivät vaikuta liiallisen korvauksen laskentaan, joka perustuu DPLP:lle käytännössä aiheutuneisiin kustannuksiin (jotka jo sisältävät verovapautusten vaikutuksia).

(380)

Kyseisiä verotoimenpiteitä käsitellään voimassa olevia tukia koskevassa erillisessä menettelyssä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (121) 17, 18 ja 19 artiklan mukaisesti.

(381)

Liiallisen korvauksen määrä voidaan laskea 6.3.3.2 jaksossa esitetyn arvioinnin perusteella. Belgian viranomaisten hallinnointisopimuksissa määrittämän julkisen palvelun rahoitusjärjestelyn mukaisesti liiallinen korvaus lasketaan erikseen kullekin sopimuskaudelle.

Ensimmäinen hallinnointisopimus: 1992–1996

Toinen hallinnointisopimus 1997–2002

Yleispalvelun varatun alan voitoista saatava ylimääräinen tuotto

Liiallisen korvauksen laskeminen:

Kolmas hallinnointisopimus: 2003–2005

Yleispalvelun varatun alan voitoista saatava ylimääräinen tuotto

Liiallisen korvauksen laskeminen:

Neljäs hallinnointisopimus: 2006–2010

Yleispalvelun varatun alan voitoista saatava ylimääräinen tuotto

Liiallisen korvauksen laskeminen:

Muut toimenpiteet

(382)

Kuten Belgian viranomaisten kanssa on sovittu (122), objektiivisin ja tasapainoisin menetelmä sen ajanjakson määrittämiseksi, joka otetaan huomioon yhteenlasketun liiallisen korvauksen laskennassa, on käsiteltävänä olevassa tapauksessa sopimuskohtainen lähestymistapa. Komissio ei vastusta Belgian viranomaisten esitystä. Kyseinen menetelmä tarjoaa enemmän ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta osapuolille ja vähentää näin liiallisen korvauksen riskiä. Kutakin sopimusjaksoa tarkastellaan siis erikseen, eikä liian vähäistä tai liiallista korvausta siirretä jaksolta toiselle.

(383)

Belgian viranomaiset esittävät kuitenkin, että ennen julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden antamista vuonna 2005 komissio oli vakiintuneesti soveltanut liian vähäisen / liiallisen korvauksen laskemiseen yhteenlaskumenetelmää. Tämän vuoksi Belgian viranomaiset ovat erityisesti pyytäneet, että vuotta 2005 edeltäviä vuosia tarkasteltaisiin yhdessä (123) liian vähäisen / liiallisen korvauksen määrittämiseksi.

(384)

Komissio toteaa, että koska kolmen, ennen vuotta 2006 sovelletun hallinnointisopimuksen mukaiset korvaukset on todettu liian vähäisiksi, kaikkien vuosien yhteenlaskemisella ei olisi vaikutusta takaisinperittävän liiallisen korvauksen määrään.

(385)

Komissio toteaa lisäksi, että sen jälkeen kun se antoi julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevat puitteet vuonna 2005, korvauksen laskemiseen, valvontaan ja tarkistamiseen sovellettavat parametrit on pitänyt määrittää ennakolta säädöksissä, joilla toimeksianto myönnetään (124). Neljännessä hallinnointisopimuksessa ei määrätä minkäänlaista korvausta kustannuksista, jotka aiheutuvat sen voimassaoloajan (2006–2010) ulkopuolella. Tästä syystä ennen kyseisen sopimuksen voimassaoloa maksettu liian vähäinen korvaus ei voi kompensoida DPLP:lle maksettua mahdollista liiallista korvausta.

(386)

Komissio päättelee, että DPLP on saanut 415 miljoonaa euroa liiallista korvausta julkisen palvelun velvoitteensa täyttämisestä neljännen hallinnointisopimuksen soveltamiskaudella. Liiallinen korvaus on sisämarkkinoille soveltumatonta tukea, joka on perittävä takaisin.

(387)

Eläkesitoumuksista vapauttaminen, vuotuiset julkiset korvaukset, kiinteistöjen siirto, vuoden 1997 pääomasijoitukset, verovapautukset ja valtiontakaus ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, koska ne ovat vapauttaneet DPLP:n kustannuksista, joista yksityisten yritysten on yleensä vastattava.

(388)

Vuosien 2003 ja 2006 pääomasijoitukset eivät ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, koska valtio on noudattanut markkinataloussijoittajaperiaatetta.

(389)

Komissio toteaa, että Belgia on toteuttanut toimenpiteet SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdan vastaisesti, lukuun ottamatta vuoden 2003 pääomasijoitusta, josta ilmoitettiin komissiolle ennen sen toteuttamista, ja verovapautuksia, jotka ovat voimassa olevaa tukea.

(390)

Eläkesitoumuksista vapauttaminen ei asettanut DPLP:tä kilpailijoitaan suotuisampaan asemaan sosiaaliturvamaksujen osalta. Kyseinen toimenpide voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti.

(391)

Neljännen hallinnointisopimuksen yhteydessä myönnetyt vuotuiset korvaukset ovat SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti sisämarkkinoille soveltumatonta tukea siltä osin kuin kyse on liiallisesta korvauksesta.

(392)

Valtiontakaus on sisämarkkinoille soveltumatonta tukea.

(393)

Kiinteistö- ja kunnallisverovapautus ovat voimassa olevaa tukea. Niitä käsitellään voimassa olevia tukia koskevassa erillisessä menettelyssä asetuksen (EY) N:o 659/1999 17, 18 ja 19 artiklan mukaisesti.

(394)

Julkisen palvelun velvoitteesta maksettavaa korvausta koskevien puitteiden 5 kohdan mukaisesti tämä päätös ei rajoita julkisia hankintoja ja kilpailua koskevien voimassa olevien unionin säännösten soveltamista,

a)

tuensaajalta takaisin perittävä kokonaismäärä (tuki ja siitä perittävä korko);

b)

tarkka kuvaus toimenpiteistä, jotka on jo toteutettu tai joita suunnitellaan tämän päätöksen noudattamiseksi;

c)

asiakirjat, jotka osoittavat, että tuensaaja on määrätty maksamaan tuki takaisin.

3.

Yleispalveluvelvoitteen lisäksi, mutta siitä riippumatta, DPLP:lle osoitettiin ja on edelleen osoitettu tiettyjä erityisiä yleishyödyllisiä tehtäviä postinjakelun ohella, kuten eläkkeiden ja vammaisille maksettavien avustusten maksu kotiin, vaaleihin liittyvän materiaalin jakelu ja ennen kaikki sanoma- ja aikakausilehtien jakelu. Nämä yleishyödylliset palvelut ovat yhdessä aiheuttaneet nettokustannuksia, jotka on pääosiltaan katettu valtion maksamilla korvauksilla, jotka perustuvat DPLP:n kanssa tehtyihin hallinnointisopimuksiin.

4.

Tämän rahoitustarpeen vuoksi Belgian postilainsäädännössä on aina huolellisesti erotettu yleispalveluvelvoite ja muut yleishyödylliset palvelut (kirjelähetyksiä lukuun ottamatta). Valtion ja DPLP:n välisillä hallinnointisopimuksilla on järjestetty valtion määräajoin maksamat korvaukset yleishyödyllisten palvelujen (kirjelähetyksiä lukuun ottamatta) aiheuttamien nettokustannusten kattamiseksi, yleispalveluvelvoitetta lukuun ottamatta.

Sitä vastoin erillisessä määräyksessä käsitellään vielä äskettäin käytössä ollutta mahdollisuutta rahoittaa yleispalveluvelvoite muodostamalla mahdollinen korvausrahasto ja vuodesta 2011 alkaen mahdollisuutta myöntää suora avustus, joka noudattaa direktiivin 97/67/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2008/6/EY, 1 liitteessä mainittuja edellytyksiä. Tätä korvausrahastomahdollisuutta ei ole kuitenkaan missään vaiheessa käytetty, eikä Belgian valtio ole koskaan myöntänyt suoraa avustusta tappiollisen yleispalveluvelvoitteen kattamiseksi.