32003D0005

KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 13 päivänä joulukuuta 2000,

EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan mukaisesta menettelystä

(COMP/33.133-B: kalsinoitu sooda - Solvay, CFK)

(tiedoksiannettu numerolla K(2000) 3794)

(Ainoastaan ranskankielinen teksti on todistusvoimainen)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2003/5/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17, perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäisen täytäntöönpanoasetuksen(1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1216/1999(2), ja erityisesti sen 3 ja 15 artiklan,

ottaa huomioon 19 päivänä helmikuuta 1990 tehdyn komission päätöksen aloittaa omasta aloitteestaan asetuksessa N:o 17 olevan 3 artiklan mukainen menettely,

on antanut asianomaisille yrityksille tilaisuuden esittää huomautuksensa komission niitä vastaan esittämistä väitteistä asetuksessa N:o 17 olevan 19 artiklan 1 kohdan ja neuvoston asetuksessa N:o 17 olevan 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun komission asetuksen N:o 99/63/ETY mukaisesti(3) ,

on kuullut kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa,

sekä katsoo seuraavaa:

OSA I

TOSISEIKAT

A Yhteenveto rikkomisesta

1. Tarkastukset

(1) Tämä päätös on seurausta tarkastuksista, jotka komissio toteutti maaliskuussa 1989 asetuksessa N:o 17 olevan 14 artiklan 3 kohdan nojalla yhteisössä toimivien kalsinoidun soodan tuottajien toimitiloissa. Näiden tarkastusten ja niitä seuraavien asetuksessa N:o 17 olevan 11 artiklan mukaisten tietopyyntöjen avulla komissio sai asiakirjoihin perustuvia todisteita, jotka osoittavat, että seuraavat yritykset olivat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklaa (nykyisin EY:n perustamissopimuksen 81 artiklaa):

- Solvay et Cie SA, myöhemmin Solvay, Bryssel (jäljempänä "Solvay"),

- Chemische Fabrik Kalk, Köln (jäljempänä "CFK").

2. Solvayn ja CFK:n toteuttama 81 artiklan rikkominen

(2) Noin vuodesta 1987 vähintään vuoteen 1989 Solvay ja CFK ovat osallistuneet perustamissopimuksen 81 artiklan vastaiseen sopimukseen tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jonka nojalla Solvay takasi vuosina 1987, 1988 ja 1989 CFK:lle vähimmäismyyntimäärän, joka laskettiin CFK:n Saksassa vuonna 1986 myymän määrän eli 179 kilotonnin pohjalta, ja korvasi CFK:n mahdolliset vajeet ostamalla siltä niin paljon, että taattu vähimmäismäärä saavutettiin.

B Kalsinoidun soodan markkinat

1. Tuote

(3) Menettely koskee kalsinoitua soodaa (natriumkarbonaatti), joka on pääasiassa lasinvalmistuksessa raaka-aineena käytetty alkalinen kemikaali. Kalsinoitu sooda on lasinsulatusprosessissa sulatusaineena käytettävän natriumoksidin ensisijainen lähde. Kalsinoitua soodaa käytetään myös kemianteollisuudessa pesuaineiden valmistuksessa ja metallurgiassa.

(4) Euroopassa kalsinoitua soodaa valmistetaan keittosuolasta ja kalkkikivestä ammoniakkisoodamenetelmällä, jonka Solvay keksi vuonna 1865. Solvayn menetelmässä syntyy aluksi kevytsoodaa, joka edellyttää vielä tiivistämistä raskaaseen muotoon. Kemiallisesti nämä kaksi muotoa ovat samanlaiset, mutta raskasta soodaa suositaan lasinvalmistuksessa.

(5) Yhdysvalloissa niin sanottua luonnonsoodaa louhitaan pääasiassa Wyomingissa sijaitsevista troonaesiintymistä. Louhinnan jälkeen troona puhdistetaan ja kalsinoidaan jalostamoissa. Luonnonsoodaa valmistetaan ainoastaan raskaassa muodossa. Luonnonsoodaa esiintyy myös Afrikassa ja Australiassa.

(6) Kaikki Yhdysvalloissa tuotettu kalsinoitu sooda on nykyisin luonnonsoodaa (viimeinen synteettinen tuotantolaitos suljettiin vuonna 1986), kun taas Euroopassa koko tuotanto on synteettistä. Alhaisemman suolapitoisuutensa vuoksi Yhdysvalloissa tuotettu luonnonsooda soveltuu erityisen hyvin lasinvalmistukseen, ja jotkin pääasiassa synteettistä soodaa ostavat lasinvalmistajat voivat pyrkiä vaadittuun suolapitoisuuteen sekoittamalla siihen amerikkalaista luonnonsoodaa.

2. Tuottajat

(7) Kyseisenä ajankohtana yhteisössä toimi seuraavat kuusi synteettisen kalsinoidun soodan tuottajaa:

- Solvay

- Imperial Chemical Industries (ICI)

- Rhône-Poulenc

- AKZO

- Matthes & Weber (M & W)

- Chemische Fabrik Kalk, Köln (CFK).

(8) Solvay oli suurin yksittäinen synteettisen kalsinoidun soodan tuottaja sekä maailmanlaajuisesti että yhteisössä. Yhtiöllä oli tuotantolaitokset Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa, ja se oli selvä markkinajohtaja noin 60 prosentin osuudellaan Länsi-Euroopan markkinoista.

(9) Solvaylla oli Itävallassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Alankomaissa, Portugalissa, Espanjassa ja Sveitsissä kansallinen johto, joka hoiti sen kaupallisia toimintoja, ja Brysselissä pääkonttori, jonka tehtävänä oli valvoa ja yhteensovittaa toimintoja.

(10) ICI Soda Ash Products -liiketoimintayksikkö on toiminut vuodesta 1987 erillisenä liiketoimintayksikkönä ICI:n Chemicals and Polymers -toimialalla. Aikaisemmin se kuului ICI:n Mond-toimialaan.

(11) ICI oli yhteisön toiseksi suurin kalsinoidun soodan tuottaja. Yhtiöllä oli kaksi tuotantolaitosta Northwichissa, Cheshiressä; sen myynti yhteisössä rajoittui kuitenkin lähes yksinomaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin, ja sillä oli yli 90 prosenttia Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoista.

3. Maailmanlaajuiset markkinat

(12) Kalsinoidun soodan maailmanlaajuinen kysyntä kasvoi 1980-luvulla noin yhden prosentin vuodessa, vaikka alueelliset erot olivatkin suuria. Kehittyneissä maissa kysyntä pysyi muuttumattomana vuodesta 1980 vuoteen 1987, jonka jälkeen markkinoilla tapahtui selvä käänne ylöspäin. Lasiteollisuus kulutti yli puolet koko maailmassa tuotetusta kalsinoidusta soodasta.

(13) Kalsinoidun soodan tuotantokapasiteetti (luonnonsooda ja synteettinen) koko maailmassa oli vuonna 1989 noin 36 miljoonaa tonnia (nimellismäärä), josta yhteisön osuus oli noin 7,2 miljoonaa tonnia. Solvayn kapasiteetti oli noin 4,3 miljoonaa tonnia ja ICI:n 1 miljoona tonnia. (Käytännössä todellinen kapasiteetti oli noin 85-90 prosenttia nimellisestä kapasiteetista.) Kalsinoidun soodan vuosikulutus yhteisössä oli vuonna 1989 noin 5,5 miljoonaa tonnia, joka vastasi arvoltaan noin 900 miljoonaa ecua.

(14) Kuuden yhdysvaltalaisen luonnonsoodan tuottajan vuotuinen nimelliskapasiteetti oli 9,5 miljoonaa tonnia ja kotimarkkinoiden kysyntä vuonna 1989 oli noin 6,5 miljoonaa tonnia. Yhdysvalloissa tuotettiin vuonna 1989 lähes 9 miljoonaa tonnia luonnonsoodaa. Yhdysvaltalaiset tuottajat täyttivät kotimarkkinoidensa koko kysynnän ja myivät ylijäämätuotannon vientiin. Luonnonsoodan tuotantokustannukset ovat paljon alhaisemmat kuin synteettisen, mutta kaivokset sijaitsevat kaukana tuottajien päämarkkina-alueista ja jakelukustannukset ovat siten korkeat.

(15) Eurooppalaiset valmistajat pitivät yhdysvaltalaisia raskaan soodan tuottajia suurimpana kilpailu-uhkana kotimarkkinoillaan. Yhdysvaltalaiset tuottajat pystyivät 1980-luvun lopun valuuttakurssien ansiosta myymään Euroopassa hinnoilla, jotka olivat selvästi paikallisen markkinahinnan alapuolella, myymättä silti polkuhintaan.

(16) Itäeurooppalaisten tuottajien osuus kalsinoidun soodan tuotantokapasiteetista maailmassa oli noin 30 prosenttia, ja ne tuottivat suunnilleen 9 miljoonaa tonnia vuodessa. Neuvostoliitto kulutti yli puolet tuotannosta ja oli nettotuoja. Lähes kaikki Itä-Euroopan maiden viemä ylijäämätuotanto oli kevytsoodaa. Polkumyyntitulleista huolimatta kevytsoodaa tuotiin SEV-maista suuria määriä yhteisöön.

(17) 1980-luvulla kysyntä kasvoi merkittävästi ja kalsinoitu sooda myytiin loppuun kaikkialla maailmassa. Tuotantolaitokset toimivat täydellä teholla vuonna 1990. Tuotannon Kiinassa odotettiin nousevan noin 500 kilotonnia vuodessa ja Botswanassa (jonka tuotanto meni Etelä-Afrikkaan) odotettiin tuotannon nousevan 300 kilotonnia; tämän katsottiin todennäköisesti johtavan tuonnin lopettamiseen muilta tuotantoalueilta.

4. Yhteisö

(18) Solvay oli markkinajohtaja lähes 60 prosentin osuudellaan yhteisön kokonaismarkkinoista ja myi kaikkiin jäsenvaltioihin Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia lukuun ottamatta. Kysynnän pysyttyä 1980-luvun puolivälissä kolme vuotta muuttumattomana kalsinoidun soodan myynti Länsi-Euroopassa alkoi nousta selvästi vuonna 1987. Vuosina 1988 ja 1989 tuottajien koko kapasiteetti oli käytössä.

(19) Kalsinoidun soodan Länsi-Euroopan markkinoille oli vielä 1980-luvun lopussa tunnusomaista jakautuminen kansallisiin alueisiin. Tuottajilla oli tapana keskittää myyntinsä niihin jäsenvaltioihin, joissa niillä oli tuotantolaitoksia, vaikkakin noin vuonna 1981 ja 1982 pienemmät tuottajat - CFK, M & W ja AKZO - lisäsivät myyntiään kotimarkkinoidensa ulkopuolella.

(20) Solvayn ja ICI:n välillä ei ollut kilpailua, sillä kumpikin rajoitti myyntinsä yhteisössä perinteiselle vaikutusalueelleen, Solvay Manner-Euroopan länsiosaan ja ICI Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Sekä ICI että Solvay harjoittivat huomattavaa vientiä niille Euroopan ulkopuolisille markkinoille, joille toimitettiin tuotteita Euroopan talousyhteisöstä. Suuri osa ICI:n viennistä muodostui itse asiassa Solvayn ICI:n nimissä toimittamista materiaaleista.

(21) Niissä jäsenvaltioissa, joissa Solvay oli ainoa paikallisen tuotantolaitoksen omistava tuottaja (Italia, Portugali ja Espanja), sillä oli käytännössä täydellinen monopoli.

(22) Belgiassa Solvayn markkinaosuus oli yli 80 prosenttia, Ranskassa 55 prosenttia ja Saksassa 52 prosenttia. ICI:llä oli yli 90 prosenttia Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoista, joilla ainoan vaihtoehtoisen hankintalähteen muodostivat Yhdysvallat ja Puola.

(23) Kysyntäpuolella tärkeimmät asiakkaat yhteisössä olivat lasinvalmistajia. Noin 65-70 prosenttia Länsi-Euroopan tuotannosta käytettiin tasolasin ja pakkauslasin valmistukseen. Kalsinoitu sooda on yksi lasinvalmistuksen suurimmista kustannuseristä, ja sen osuus raaka-aineseoksen kustannuksista on noin 60 prosenttia. Useimmat lasintuottajat käyttävät tuotantolaitoksissaan jatkuvaa prosessia, joka edellyttää varmoja soodatoimituksia. Useimmissa tapauksissa tuottajilla oli yhden suuren toimittajan kanssa suhteellisen pitkäaikainen sopimus, joka kattoi suurimman osan soodatarpeesta, ja lisäksi toinen toimittaja toissijaisena lähteenä. Lasiteollisuudessa tapahtui 1980-luvulla Euroopan laajuista yhdistymistä, ja suuret valmistajat toimivat yleiseurooppalaisella tasolla ja harjoittivat tuotantoa useissa jäsenvaltioissa. Kemian teollisuudessa kulutettiin noin 20 prosenttia kalsinoidusta soodasta ja metallurgian sovelluksissa noin 5 prosenttia.

5. Yhdysvalloissa tuotettu luonnonsooda

(24) Sen jälkeen kun luonnonsoodan louhinta aloitettiin 1960-luvulla, Yhdysvaltojen markkinoilla oli kotimaan kysynnän merkittävästi ylittävää ylikapasiteettia, ja 1980-luvun lopussa noin 2,5 miljoonan tonnin ylijäämä jäi vuosittain vietäväksi.

(25) Yhdysvaltojen kotimaan markkinoilla oli voimakasta hintakilpailua, koska markkinoilla oli liikatarjontaa ja useita tuottajia, joiden kustannukset olivat samanlaiset. Tuotetta myytiin Yhdysvalloissa selvästi alle listahinnan (93 dollaria / lyhyt tonni FOB Wyoming) ja vapaasti tehtaalla nettohinta, johon oli lisättävä rautatiekuljetuksesta itärannikon teollisuuskeskuksiin aiheutuvat kustannukset, oli vuoden 1989 lopussa noin 73 dollaria / lyhyt tonni. Useimmat tuottajat nostivat listahinnat 98 dollariin / lyhyt tonni 1 päivänä heinäkuuta 1990, ja todelliset hinnat nousivat noin 85 dollariin.

(26) Vientipaineiden vuoksi yhdysvaltalaiset tuottajat yrittivät päästä Euroopan ja muille markkinoille. Luonnonsoodaa alkoi tulla yhteisöön 1970-luvun lopussa, pääasiassa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Vuonna 1982 Yhdysvalloista tuotiin yhteisöön noin 100000 tonnia, josta lähes 80000 tonnia Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Euroopan teollisuuden pyynnöstä toteutettiin vuonna 1982 polkumyynniltä suojaavia toimenpiteitä yhdysvaltalaisen raskaan soodan tuontia vastaan. (Polkumyyntitoimenpiteitä oli lokakuusta 1982 voimassa myös itäeurooppalaisen kevyen, mutta ei raskaan soodan tuontia vastaan.)

(27) Vuonna 1990 olivat voimassa seuraavat toimenpiteet, joilla suojauduttiin yhdysvaltalaisen raskaan soodan polkumyynniltä:

a) markkinoilla kyseisenä ajankohtana toimineille kahdelle tuottajalle, Alliedille (myöhemmin General Chemical) ja Texas Gulfille asetettu vähimmäishinta, joka oli 112,26 puntaa/tonni vapaasti varastossa (komission asetus (ETY) N:o 2253/84(4);

b) niille tuottajille, jotka eivät toimineet markkinoilla eli Tennecolle, KMG:lle, FMC:lle ja Staufferille, asetettu lopullinen polkumyyntitulli, joka oli 67,49 ecua/tonni (neuvoston asetus (ETY) N:o 3337/84(5).

(28) Neuvoteltujen hintasitoumusten mukaan hinnat oli muunnettava muihin valuuttoihin kyseisenä ajankohtana vallinneilla valuuttakursseilla, ja koska kurssipariteetit muuttuivat vuoden 1984 jälkeen, hintasitoumus Saksassa, Ranskassa ja muilla markkinoilla oli huomattavasti markkinahinnan yläpuolella, joten sitoumuksen vuoksi myynti ei ollut kannattavaa Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella.

(29) Texas Gulf kärsi myyntimääriensä pienentymisestä polkumyyntitoimenpiteiden aloittamisen jälkeen ja vetäytyi Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoilta vuonna 1985, joten vuoteen 1990 mennessä yhdysvaltalaisista tuottajista ainoastaan General Chemical toimitti edelleen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, tosin senkin toimitusmäärä oli ainoastaan noin 30000 tonnia vuodessa.

(30) Vuodesta 1987 General Chemical kiinnostui myös Ranskasta, millä oli vaikutusta erityisesti Solvayhin ja Rhône-Poulenciin, jotka jakoivat kyseiset markkinat. Texas Gulf myi jonkin verran myös Belgiaan. Kummassakaan tapauksessa tuontiin ei sovellettu polkumyyntitulleja sisäistä jalostusmenettelyä koskevien erityisten sääntöjen vuoksi.

(31) Lukuisat lasiteollisuuden alalla yhteisössä toimivat suuret asiakkaat ilmoittivat aikomuksestaan vähentää huomattavasti yhteisön tuottajilta ostamiaan määriä ja ostaa sen sijaan Yhdysvalloista. Vuoteen 1990 mennessä yhdysvaltalaiset tuottajat olivat kuitenkin toimittaneet Länsi-Euroopan mantereelle (johon Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät kuulu) ainoastaan noin 40000 tonnia, josta lähes kaikki toimitettiin sisäistä jalostusmenettelyä koskevien sääntöjen nojalla.

(32) Neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 3337/84 säädetyt polkumyyntitoimenpiteet päättyivät marraskuussa 1989. Eräät yhdysvaltalaiset tuottajat ja yhteisön lasinvalmistusteollisuuden edustajat olivat pyytäneet toimenpiteiden tarkistusta vuonna 1988. Tämä tarkistus saatiin päätökseen 7 päivänä syyskuuta 1990 eikä siinä yhteydessä määrätty suojatoimia (komission päätös 90/507/ETY(6)).

(33) Vuonna 1982 osa yhdysvaltalaisista tuottajista muodosti vuonna 1918 annetun "Webb-Pommerene" -lain nojalla vientiyhdistyksen, jonka Yhdysvaltain kauppaministeriö hyväksyi. Alussa vientiyhdistyksen toiminta rajoittui Japaniin, ja siihen osallistui ainoastaan kolme tuottajaa. Joulukuussa 1983 kaikki kuusi luonnonsoodan tuottajaa muodostivat yhdessä American Natural Soda Ash Corporationin (jäljempänä "ANSAC").

(34) ANSAC:n tehtävänä oli toimia yhteisenä myyntiagentuurina, joka markkinoi ja jakelee yhdysvaltalaista kalsinoitua soodaa Yhdysvaltain ulkopuolella. Sen myynti oli noin 250 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuodessa. ANSAC ilmoitti komissiolle puuttumattomuustodistusta tai 81 artiklan 3 kohdan mukaista poikkeuslupaa pyytäen järjestelyistä, joiden tavoitteena oli laajentaa sen toimintaa Länsi-Euroopan markkinoille (yksittäisten tuottajien myynnin korvaamiseksi).

(35) ANSAC:n hakemuksesta tehtiin komission päätös 91/301/ETY(7), jossa poikkeuslupa evättiin.

C Solvayn ja CFK:n toteuttama 81 artiklan rikkominen

1. Johdanto

(36) CFK oli Kali & Salz AG:n (BASF-konserni) tytäryhtiö ja yksi kolmesta synteettisen kalsinoidun soodan valmistajista Saksassa. Sen tuotantokapasiteetti oli noin 260 kilotonnia ja markkinaosuus Saksassa oli 15 prosentin paikkeilla.

(37) Solvay oli suurin Saksan markkinoille toimittava tuottaja, ja sen markkinaosuus oli yli 50 prosenttia. Merkityksellisenä ajankohtana se hoiti kalsinoituun soodaan liittyvän toimintansa Saksassa tytäryhtiönsä Deutsche Solvay Werken (jäljempänä "DSW") kautta. Vuoteen 1985 saakka toinenkin Solvayn tytäryhtiö, Kali Chemie (jäljempänä "KC"), toimi kalsinoidun soodan alalla, mutta sen toiminnot oli tuolloin täysin integroitu DSW:n toimintoihin.

(38) Marraskuussa 1989 Solvay ilmoitti suunnitelmistaan organisoida uudelleen toimintonsa Saksassa perustamalla uusi kokonaan sen itsensä omistuksessa oleva holdingyhtiö Solvay Deutschland GmbH, joka käyttää määräysvaltaa KC:ssä ja omistaa 59,7 prosenttia Deutsche Solvay Werken osakkeista. Nämä järjestelyt eivät vaikuta vastuuseen, joka Solvaylla on rikkomisesta.

(39) Vuonna 1985 DSW yritti heikentää CFK:n asemaa Saksan markkinoilla viemällä siltä joitakin sen suurimmista asiakkaista, mutta CFK korvasi menetetyt asiakkaat viemällä itse asiakkaita toiselta saksalaiselta tuottajalta, Matthes & Weberiltä.

(40) Vuoden 1986 aikana Solvay havaitsi CFK:n laskevan hintojaan pitääkseen markkinaosuutensa tai saavuttaakseen uudestaan entisen markkinaosuutensa. DSW:n ja Solvayn Brysselin pääkonttorin välisessä puhelinkeskustelussa 24 päivänä lokakuuta 1986 keskusteltiin mahdollisuudesta "aselepoon" Solvayn ja CFK:n välillä. DSW:n mukaan "aselepo" CFK:n kanssa olisi mahdoton ilman neuvotteluja hintojen nostamisesta vuonna 1987. Solvayn Brysselin konttorin kanta oli se, että CFK:lle olisi ilmoitettava, että "koeaselevon" jälkeen, ehkä vuoden 1987 toisen vuosineljänneksen aikana, voitaisiin käydä keskusteluja hintojen nostamisesta.

(41) Sekä Solvay että CFK väittivät, että mistään "aselevosta" ei sovittu koskaan (vastaukset 11 artiklan mukaiseen tietopyyntöön). Kieltävää vastausta on kuitenkin tarkasteltava seuraavissa kohdissa mainittujen asiakirjoihin perustuvien todisteiden perusteella.

2. Takaussopimus

(42) DSW:n maaliskuussa 1988 laatima arviointi kalsinoidun soodan markkinoista osoittaa, että ongelmat CFK:n kanssa olivat siihen mennessä rauhoittuneet. Komission löytämät asiakirjat osoittavat, että Solvayn ja CFK:n välillä oli tehty sopimus tai järjestely, jonka mukaan Solvay takasi CFK:lle vuotuisen vähimmäismyyntimäärän Saksan markkinoilla. Jos CFK:n myynti Saksassa jäi alle taatun vähimmäismäärän, Solvayn olisi ostettava vajaus CFK:lta.

(43) Alun perin CFK:lle taattu määrä oli 179 kilotonnia, joka perustui ilmeisesti CFK:n vuonna 1986 Saksassa saavuttamaan myyntiin. Kyseisenä ajankohtana osapuolet eivät odottaneet todellista kasvua kalsinoidun soodan Saksan markkinoilla, jotka vuonna 1986 ja 1987 olivat kaiken kaikkiaan noin 1080 kilotonnia.

(44) Sekä vuonna 1987 että 1988 CFK:n myynti oli hieman taatun vähimmäismäärän yläpuolella (183 kilotonnia ja 180 kilotonnia). Kysyntä Saksassa alkoikin nousta odotettua enemmän, ja vuoden 1988 loppuun mennessä oli ilmeistä, että kokonaismyynti nousisi kyseisenä vuotena noin 1170 kilotonniin, mikä merkitsee noin 8,3 prosentin kasvua edellisestä vuodesta.

(45) Kysynnän kasvun seurauksena CFK vaati taatun vähimmäismäärän nostamista 194 kilotonniin vuonna 1988 ja 1989. CFK vaati siten vuodelle 1988 takautuvasti 14 kilotonnin (194-180) tasausta, josta jäi jäljelle 11 kilotonnia vuonna 1987 saadun hyvityksen huomioon ottamisen jälkeen. CFK:n vuotta 1989 koskevat sisäiset ennusteet, tammikuussa 1990 tarkistetussa muodossaan, vahvistavat sen muuttaneen alkuperäisiä suunnitelmiaan ottaakseen huomioon 11 kilotonnin myynnin tuottajakumppanille vuonna 1989. Solvay oli itse asiassa ostanut 2,5 kilotonnia joulukuun 1988 lopussa, joten jäljelle jäi 8,5 kilotonnia, jotka CFK halusi sen ostavan vuoden 1989 aikana.

(46) Vastaehdotuksena Solvay tarjosi CFK:lle 8,5 kilotonnin sijasta enintään 4 kilotonnin hyvitystä vuodeksi 1988. Solvay ehdotti, että 3 prosentin "neutraali alue" huomioon ottaen vuonna 1989 takausta nostettaisiin ainoastaan 5,3 prosenttia 8,3 prosentin sijasta. Näin ollen vuonna 1989 taattaisiin 190 kilotonnin myynti CFK:n alun perin vaatiman 194 kilotonnin sijasta.

(47) Maaliskuun 14 päivänä 1989 pidettiin kokous, johon osallistui johtotason henkilöstöä sekä CFK:sta ja sen emoyhtiöstä Kali & Salzista että DSW:stä. On erittäin merkittävää, että kokouksesta ei tehty minkäänlaista virallista pöytäkirjaa tai muistiota. Tällaisesta ei ole löytynyt jälkeäkään ei CFK:lta eikä Kali & Salzilta. DSW:ltä löydettiin kuitenkin lyhyet käsinkirjoitetut muistiinpanot tästä kokouksesta. Tavoitteena oli selvästi ratkaista ainoa avoinna ollut kysymys, nimittäin se, myönnetäänkö hyvitystä takautuvasti. Perusperiaatteesta ei ollut kiistaa: Solvayn muistiinpanoissa lukee "Verständnis System: IO." (Sopimusjärjestelmä: OK). Solvay oli tyytyväinen järjestelmän toimintaan, vaikka se ehdottikin joitakin muutoksia ("Schiff laufen lassen und nach vorn orientieren" eli antaa mennä kohti tulevaisuutta). Muistiinpanojen mukaan molemmat puolet olivat sopineet, että Solvay ostaisi seuraavien kahdeksan kuukauden aikana CFK:lta 1000 tonnia kuussa.

(48) Hyvitysjärjestelmä otettiin käyttöön ja Solvay osti CFK:lta vuoden 1989 alkupuoliskolla CFK:n vaatimat 8,5 kilotonnia ylimääräistä.

3. Puolustukseksi esitetyt väitteet

(49) Sekä Solvay että CFK kiistivät, että niiden välillä olisi ollut salainen sopimus tai järjestely. Solvay selittää DWS:n luota löydetyn langettavan asiakirjanäytön viittaavan järjestelmään, joka perustui täysin yksipuoliseen suunnitelmaan, jonka se teki harkitessaan CFK:n liiketoiminnan ostamista suunnilleen vuonna 1988. Taatakseen CFK:n toiminnan jatkumisen neuvottelujen aikana Solvay (oman väitteensä mukaan) laski (olematta yhteydessä CFK:hon) tonnimäärän, joka kyseisen yrityksen olisi myytävä Saksan markkinoilla pitääkseen kapasiteettinsa tasolla, joka takaa sen selviytymisen. (Solvay ei kuitenkaan ole selittänyt, miksi se harjoittaisi politiikkaa, jonka seurauksena sen olisi maksettava CFK:n liiketoiminnasta korkeampi hinta kuin muutoin olisi ollut välttämätöntä, eikä sitä, miksi myyntimäärä laskettiin ainoastaan Saksan markkinoiden osalta, jos tarkoituksena oli ainoastaan varmistaa tuotantolaitoksen optimaalinen käyttöaste.) Solvay arvioi tämän selviytymisen edellyttämän tonnimäärän olevan 179 kilotonnia vuonna 1986. Asiakirjoissa useaan otteeseen esiintyvät viittaukset CFK:n esittämiin pyyntöihin tai vaatimuksiin ja niihin liittyvät erittäin tarkat laskelmat eivät Solvayn mukaan merkitse kontakteja kyseiseen yritykseen kuten eivät myöskään tee viittaukset Solvayn tekemään tarjoukseen tai kompromissiin. DSW:n sekä CFK:n ja Kali & Salzin välisen 14 päivänä maaliskuuta 1989 pidetyn kokouksen tarkoituksena oli Solvayn mukaan ainoastaan keskustella mahdollisuudesta, että Solvay ostaa osan CFK:n soodatoiminnoista: vasta tämän kokouksen aikana Solvay ensimmäistä kertaa ilmoitti CFK:lle harkitsevansa mahdollisuutta tukea yrityksen selviytymistä, mutta mitään konkreettista ei sovittu eikä kokouksella ollut mitään seurauksia.

(50) Solvay ei katsonut olevan tarpeellista ehdottaa, että kokoukseen osallistuneisiin henkilöihin otettaisiin yhteyttä, jotta nämä voisivat vahvistaa sen esittämät väitteet, eikä se vaatinut suullista kuulemista.

(51) CFK puolestaan kieltää osallistuneensa salaiseen yhteistyöhön. Yritys ei kuitenkaan pystynyt selittämään millään tavoin DSW:n luota löydettyjä asiakirjoja ja väitti niiden koskevan Solvayta eikä sitä itseään: CFK:n omista asiakirjoista ei löytyisi mitään, mikä voisi yhdistää sen salaiseen sopimukseen.

(52) Komissio hylkää täysin epäuskottavina Solvayn selitykset, jotka ovat ristiriidassa sen omista asiakirjoista ilmenevien seikkojen kanssa. Merkittävää on myös se, että DSW lähetti osan kyseisistä asiakirjoista faksilla Solvayn Brysselin pääkonttoriin, mutta niiden vastaanottamisesta ei ole mitään merkkejä. Mitä tulee CFK:n esittämiin väitteisiin, on selvää, että yhden yrityksen luota löydettyjä asiakirjoja, jotka osoittavat toisen yrityksen syyllistyneen rikkomiseen, voidaan käyttää todisteena sitä ja myös asiakirjan laatijaa vastaan (yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asioissa 40-48, 50, 54-56, 111, 113 ja 114/73, Suiker Unie ynnä muut v. komissio(8)). Joka tapauksessa CFK:n omissa asiakirjoissa on lukuisia yksityiskohtaisia viittauksia, jotka muistuttavat Solvaylta löydettyjä asiakirjoja ja joita Solvay ei olisi voinut tietää, ellei kyseisiä tietoja olisi ilmoitettu sille. CFK ei pystynyt selittämään sattumaa, että sen asiakirjoissa ja toisen tuottajan asiakirjoissa esiintyi samoja viittauksia.

OSA II

OIKEUDELLINEN ARVIOINTI

A Perustamissopimuksen 81 artikla

1. 81 artiklan 1 kohta

(53) Perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdan nojalla yhteismarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla.

(54) Erityisesti 81 artiklan 1 kohdassa mainitaan esimerkkeinä kielletyistä sopimuksista sellaiset sopimukset, joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan myyntihintoja, rajoitetaan tai valvotaan markkinoita taikka jaetaan markkinoita tuottajien kesken.

2. Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat

(55) Perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa kielletään sekä sopimukset että yhdenmukaistetut menettelytavat. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole merkitystä, erotetaanko nämä kaksi kielletyn salaisen yhteistyön muotoa toisistaan, mutta komissio katsoo kuitenkin, että Solvayn ja CFK:n välinen järjestely on lähinnä 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus.

(56) Voidaan puhua sopimuksen olemassaolosta, kun osapuolet ovat päässeet yksimielisyyteen suunnitelmasta, joka rajoittaa tai on omiaan rajoittamaan niiden liiketoiminnallista vapautta määrittelemällä pääpiirteittäin osapuolten yhteisen toiminnan tai toiminnasta pidättäytymisen markkinoilla. Ei ole välttämätöntä, että osapuolet pitävät sopimusta laillisesti sitovana, ja osapuolten ollessa tietoisia järjestelynsä lainvastaisuudesta ne eivät voi odottaakaan, että sopimus olisi lainvoimainen. Tällainen sopimus ei edellytä erityisiä täytäntöönpanomenettelyjä, eikä sopimuksen tarvitse olla kirjallisessa muodossa.

3. Kilpailun rajoittaminen

(57) Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on itsestään selvää, että sopimuksen tarkoituksena ja seurauksena oli kilpailun rajoittaminen.

(58) Tarkoituksena oli selvästi luoda keinotekoisesti vakaat markkinaolosuhteet. Vastineena sellaiseen hinnoittelukäytäntöön palaamisesta, jota Solvay ei pitänyt häiritsevänä, CFK:lle taattiin tietty vähimmäisosuus Saksan markkinoista. Poistamalla markkinoilta sen määrän, jota CFK ei pystynyt myymään, Solvay varmisti, että kilpailu ei laske hintatasoa. Asiakirjanäytön perusteella on selvää, että järjestelyt pantiin täytäntöön ja niillä oli haluttu vaikutus. Tällaiset klassiset kartellinomaiset järjestelyt ovat omiaan rajoittamaan kilpailua 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

4. Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

(59) Se, että taattu vähimmäistonnimäärä koski ainoastaan myyntiä Saksan markkinoilla, ei sulje pois 81 artiklan soveltamista. Solvayn Brysselin konttorin osallisuuden vuoksi on selvää, että järjestely oli osa sen yleistä politiikkaa kalsinoidun soodan yhteisön markkinoiden hallitsemiseksi. Solvayn ja CFK:n järjestelyn tarkoituksena ei ollut pelkästään vähentää kilpailua yhteisössä huomattavasti vaan myös säilyttää jäykät markkinarakenteet ja markkinoiden jakaminen kansallisten rajojen mukaisesti. On myös täysin mahdollista, että CFK olisi muussa tapauksessa myynyt Solvayn takauksensa perusteella ostaman määrän muille yhteisön markkinoille.

5. Päätelmä

(60) Komissio katsoo tämän perusteella, että Solvay ja CFK rikkoivat 81 artiklaa osallistumalla noin vuodesta 1986 vuoden 1990 loppuun saakka sopimukseen, jonka perusteella Solvay takasi CFK:lle tietyn vähimmäismyyntimäärän Saksassa ja osti siltä tästä vähimmäismäärästä puuttuvat määrät.

B Asetuksessa N:o 17 olevan 15 artiklan 2 kohta

(61) Asetuksessa N:o 17 olevan 15 artiklan 2 kohdan nojalla komissio voi päätöksellä määrätä yrityksille sakon, joka on vähintään 1000 euroa ja enintään 1 miljoonaa euroa taikka tätä suurempi mutta enintään 10 prosenttia kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat 81 artiklan 1 kohtaa tai 82 artiklaa. Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomisen vakavuus ja kesto.

1. Vakavuus

(62) Komissio katsoo rikkomisen olleen tässä tapauksessa vakava. Markkinoiden jakamisesta tehdyt sopimukset ovat omiaan rajoittamaan huomattavasti kilpailua. Tarkasteltavana olevassa tapauksessa osapuolet rajoittivat keskinäistä kilpailuaan järjestelyllä, jonka tarkoituksena oli luoda keinotekoisesti vakaat markkinaolosuhteet. CFK:n myyntitavoitteet täytettiin ilman että kyseiset määrät olisi täytynyt myydä kuluttajamarkkinoilla kilpailukykyisillä hinnoilla. Järjestelyt toteutettiin lisäksi erittäin salassa.

2. Kesto

(63) Koska osapuolet eivät ole suostuneet toimittamaan tietoja, ei ole mahdollista määritellä tarkasti takaussopimuksen tekoajankohtaa. Järjestelyjä sovellettiin ensimmäistä kertaa CFK:n myyntiin vuonna 1987. Näin ollen sakkojen arvioinnissa on lähdettävä siitä, että sopimus tehtiin joskus kyseisen vuoden aikana.

(64) Kullekin tuottajalle määrättävän sakon suuruutta määritellessään komissio on ottanut huomioon Solvayn määräävään markkina-aseman johtavana tuottajana Saksassa ja yhteisössä. Solvay katsoi, että asemansa vuoksi sillä oli erityinen vastuu varmistaa markkinoiden "vakaus". CFK oli suhteellisen pieni kalsinoidun soodan tuottaja, mutta halukas kumppani salaiseen yhteistyöhön.

(65) Rikkominen oli harkittua, ja molempien osapuolten on täytynyt olla tietoisia siitä, että niiden järjestelyt olivat ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa.

(66) Komissio on useissa aikaisemmissa yhteyksissä määrännyt Solvaylle huomattavia sakkoja salaisesta yhteistyöstä kemianteollisuuden alalla (päätös N:o 85/74/ETY, peroksidi(9); päätös N:o 86/398/ETY(10), polypropeeni; päätös N:o 89/190/ETY, PVC(11)). Komissio tutki sen toimintoja kalsinoidun soodan alalla jo vuodesta 1980 vuoteen 1982. Vaikka komissio tuolloin keskittyikin erityisesti Solvayn kuluttajien kanssa tekemiin yksinmyyntisopimuksiin, kalsinoituun soodaan liittyvistä liiketoiminnoista vastaavien tahojen on täytynyt tietää, että niiden on noudatettava yhteisön oikeutta.

C Menettelyt yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja yhteisöjen tuomioistuimessa

(67) Komissio teki 19 päivänä joulukuuta 1990 käsiteltävänä olevasta asiasta päätöksen 91/298/ETY ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan nojalla todeten, että Solvay ja CFK olivat syyllistyneet rikkomiseen, ja määräten Solvaylle 3 miljoonan ecun sakon ja CFK:lle 1 miljoonan ecun sakon. Päätös annettiin yrityksille tiedoksi kirjatulla kirjeellä 1 päivänä maaliskuuta 1991. Solvay haki yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta 2 päivänä toukokuuta 1991 muutosta päätöksen kumoamiseksi. CFK ei valittanut päätöksestä (päätös on sen osalta edelleen voimassa) ja on maksanut 1 miljoonan ecun sakon. Solvay täydensi valitustaan 10 päivänä huhtikuuta 1992 vetoamalla uuteen perusteeseen, jonka mukaan päätös olisi julistettava mitättömäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 27 päivänä helmikuuta 1992 yhdistetyissä asioissa T-79/89, 84/89, 85/89, 86/89, 89/89, 91/89, 92/89, 94/89, 96/89, 98/89, 102/89 ja 104/89 - BASF ym. v. komissio antaman tuomion mukaisesti(12). Yhteisöjen tuomioistuin antoi 15 päivänä kesäkuuta 1994 tuomion asiassa C-137/92 P - komissio v. BASF ym.(13) kyseistä tuomiota koskevasta komission valituksesta ja kumosi päätöksen sillä perusteella, että komissio ei ollut noudattanut silloisen työjärjestyksensä 12 artiklaa, jonka mukaan päätöksen todistusvoimaiset kielitoisinnot on vahvistettava puheenjohtajan ja pääsihteerin allekirjoituksilla.

(68) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi asiassa T-31/91 - Solvay v. komissio(14) (Solvay I) 29 päivänä kesäkuuta 1995 antamassaan tuomiossa, joka koski nyt käsiteltävänä olevassa asiassa 19 päivänä joulukuuta 1990 tehtyä komission päätöstä 91/298/ETY(15), että Solvayn esittämä uusi peruste oli hyväksyttävä, ja todettuaan, että päätöksen tekstiä ei ollut saatettu todistusvoimaiseksi ennen päätöksen tiedoksiantamista, se kumosi päätöksen EY:n perustamissopimuksen 173 artiklassa (nykyisin tarkistuksen jälkeen 230 artikla) tarkoitetun olennaisen menettelymääräyksen rikkomisen vuoksi.

(69) Komissio valitti tuomiosta yhteisöjen tuomioistuimeen. Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi komission valituksen 6 päivänä huhtikuuta 2000 yhdistetyissä asioissa C-287/95 P ja C-288/95 P antamassaan tuomiossa(16).

(70) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi 20 päivänä huhtikuuta 1999 yhdistetyissä asioissa T-305/94, T-306/94, T-307/94, T-313/94, T-314/94, T-315/94, T-316/94, T-318/94, T-325/94, T-328/94, T-329/94, T-329/94 ja T-335/94 - LVM ym. v. komissio (PVC II)(17) antamassaan tuomiossa, että komissiolla on oikeus tehdä uudelleen päätös, joka on kumottu puhtaasti menettelyvirheen takia. Uusi päätös voidaan tällöin tehdä ilman uutta hallinnollista menettelyä. Komissiolla ei ole velvollisuutta järjestää uutta suullista kuulemista, jos uusi päätös ei sisällä alkuperäisessä päätöksessä esitettyjen vastaväitteiden lisäksi uusia vastaväitteitä. Asianosaisten yritysten puolustautumisoikeuksia ei loukata, jos uusi päätös tehdään kohtuullisessa ajassa.

(71) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti myös komission tavan tulkita vanhentumisajoista liikennettä ja kilpailua koskeviin Euroopan talousyhteisön sääntöihin liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanosta 26 päivänä marraskuuta 1974 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 2988/74(18).

(72) Asetuksen (ETY) N:o 2988/74 mukaan komission toimivaltaa määrätä sakkoja kilpailusääntöjen rikkomisesta koskee viiden vuoden vanhentumisaika. Jatkettujen tai toistettujen rikkomisten osalta aika alkaa kulua siitä päivästä, jona rikkominen on lakannut (tässä tapauksessa vuoden 1990 loppu).

(73) Asetuksen (ETY) N:o 2988/74 2 artiklan mukaan kaikki komission suorittamat toimenpiteet rikkomisen esitutkinnan tai rikkomiseen liittyvän menettelyn toimittamiseksi keskeyttävät menettelyyn sovellettavan vanhentumisajan. Kun vanhentumisaika keskeytyy tällä tavoin, se alkaa kulua uudestaan kustakin keskeytymisestä, mutta sakkojen määräämisen ehdoton takaraja on se päivä, jona pituudeltaan kahta vanhentumisaikaa vastaava määräaika on kulunut komission määräämättä sakkoa, toisin sanoen 10 vuotta rikkomisen lakkaamisesta.

(74) Asetuksen (ETY) N:o 2988/74 2 artiklan 1 kohdassa luetellaan vanhentumisajan kulumisen keskeyttäviä komission toimenpiteitä, joihin kuuluu d luetelmakohdassa mainittu väitetiedoksiannon antaminen. Luettelo ei ole tyhjentävä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti avoimeksi kysymyksen, muodostaako kumotun päätöksen tekeminen vanhentumisajan keskeyttävän toimenpiteen. Vaikka oletettaisiinkin, että i) rikkominen päättyi 19 päivänä joulukuuta 1990 ja ii) kumotun päätöksen tekeminen (ja tiedoksiantaminen) ei keskeyttänyt vanhentumisajan kulumista, komissiolla olisi ollut vähintään vuoden 1995 loppuun aikaa päätöksen tekemiseen.

(75) Vanhentumisaikaa on pidennettävä ajalla, jonka päätöstä koskeva oikeudenkäynti oli vireillä tuomioistuimessa. Asetuksen (ETY) N:o 2988/74 3 artiklan mukaan menettelyyn sovellettava vanhentumisaika pysähtyy ajaksi, jonka komission päätöstä koskeva oikeudenkäynti on vireillä tuomioistuimessa (käsittää tässä tapauksessa myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen).

(76) Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi PVC II -tuomionsa 1098 kohdassa, 3 artiklaa on erityisesti tarkoitus soveltaa tapauksissa, joissa kumotaan rikkomisen toteamisesta ja sakon määräämisestä tehty päätös. Vanhentumisaika pysähtyi siten niin pitkäksi aikaa kuin päätöstä 91/298/ETY koskeva oikeudenkäynti oli vireillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja yhteisöjen tuomioistuimessa.

(77) Tarkasteltavana olevassa asiassa Solvay valitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 2 päivänä toukokuuta 1991 ja päätös tehtiin 29 päivänä kesäkuuta 1995. Komissio valitti yhteisöjen tuomioistuimeen 30 päivänä elokuuta 1995, ja lopullinen tuomio annettiin 6 päivänä huhtikuuta 2000. Vaikka ei laskettaisikaan mukaan aikaa, joka kului ensimmäisen oikeusasteen tuomiosta valituksen tekemiseen yhteisöjen tuomioistuimeen, vanhentumisaika pysähtyi vähintään kahdeksaksi vuodeksi, yhdeksäksi kuukaudeksi ja neljäksi päiväksi.

(78) Kun tämä keskeytymisaika lisätään 19 päivän joulukuuta 1995 perään, komissiolla on syyskuuhun 2004 saakka aikaa tehdä uudelleen kumottu päätös,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Solvay et Cie SA, myöhemmin Solvay SA (Solvay) on rikkonut EY:n perustamissopimuksen 85 artiklaa (nykyisin EY:n perustamissopimuksen 81 artikla) osallistumalla noin vuodesta 1987 vähintään vuoden 1990 loppuun saakka markkinoiden jakamista koskevaan sopimukseen, jonka perusteella Solvay takasi CFK:lle Saksassa kalsinoidun soodan vuotuisen vähimmäismyyntimäärän, joka laskettiin CFK:n vuonna 1986 saavuttaman myyntimäärän perusteella, ja hyvitti CFK:lle mahdollisen vajauksen ostamalta siltä vähimmäismäärästä puuttuvat määrät.

2 artikla

Solvaylle määrätään 1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta 3 miljoonan euron sakko.

Edellä 1 artiklassa määrätty sakko on maksettava kolmen kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta seuraavalle pankkitilille:

Tili nro 642-0029000-95

Euroopan komissio

Banco Bilbao Vizcaya Argentaria (BBVA)

SWIFT-koodi: BBVABEBB

IBAN-koodi: BE76 6420 0290 0095

Avenue des Arts/Kunstlaan 43

B-1040 Bruxelles/Brussel.

Määräajan päätyttyä peritään ilman eri toimenpiteitä korkoa, jota Euroopan keskuspankki sovelsi perusrahoitusoperaatioissaan sen kuukauden ensimmäisenä työpäivänä, jona tämä päätös on tehty ja johon lisätään 3,50 prosenttiyksikköä, eli yhteensä 8,32 prosenttia.

3 artikla

Tämä päätös on osoitettu Solvay SA:lle, Rue du Prince Albert / Prins Albertstraat 33, B-1050 Bruxelles/Brussel.

Tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen EY:n perustamissopimuksen 256 artiklan mukaisesti.

Tehty Brysselissä 13 päivänä joulukuuta 2000.

Komission puolesta

Mario Monti

Komission jäsen

(1) EYVL L 13, 21.2.1962, s. 204/62.

(2) EYVL L 148, 15.6.1999, s. 5.

(3) EYVL L 127, 20.8.1963, s. 2268/63.

(4) EYVL L 206, 2.8.1984, s. 15.

(5) EYVL L 311, 29.11.1984, s. 26.

(6) EYVL L 283, 16.10.1990, s. 38.

(7) EYVL L 152, 15.6.1991, s. 54.

(8) Kok. 1975, s. 1663, 164 kohta.

(9) EYVL L 35, 7.2.1985, s. 1.

(10) EYVL L 230, 18.8.1986, s. 1.

(11) EYVL L 74, 17.3.1989, s. 1.

(12) Kok. 1992, s. II-315.

(13) Kok. 1994, s. I-2555.

(14) Kok. 1995, s. II-1821.

(15) EYVL L 152, 15.6.1991, s. 16.

(16) Kok. 2000, s. I-2391.

(17) Kok. 1999, s. ΙI-931.

(18) EYVL L 319, 29.11.1974, s. 1.