31998D0182

KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 30 päivänä heinäkuuta 1997,

Friuli -Venezia Giulian alueen (Italia) myöntämistä tuista maanteiden tavaraliikennettä harjoittaville alueen yrityksille (Ainoastaan italiankielinen teksti on todistusvoimainen) (ETA:n kannatta merkityksellinen teksti) (98/182/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 93 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan,

on kehottanut niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa mainitun artiklan mukaisesti (1)

sekä katsoo seuraavaa:

I

Komissio sai tietää 7 päivänä tammikuuta 1985 annetusta italialaisen Friuli-Venezia Giulian alueen laista N:o 4 (jäljempänä "laki 4/85") toisen valtiontukiasian yhteydessä. Koska tässä laissa säädetystä tuesta ei ole koskaan tehty perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdan mukaista ilmoitusta komissiolle, sitä on pidetty ilmoittamattomana tukena.

Komissio lähetti 29 päivänä syyskuuta 1995 Italian viranomaisille lisätietopyynnön. Italian viranomaiset pyysivät 27 päivänä lokakuuta 1995 lähettämällään telekopiolla lykkäystä määräaikaan, joka oli asetettu mainittuun kirjeeseen vastaamiselle, ja komissio suostui pyyntöön 9 päivänä marraskuuta 1995. Vastaus saapui määräajan jälkeen kahdella 10 päivänä tammikuuta 1996 päivätyllä kirjeellä, jotka komission liikenteen pääosasto kirjasi 11 päivänä tammikuuta 1996. Kyseisissä kirjeissä oli kuitenkin vain epätäydellisiä tietoja lailla N:o 4/85 perustetusta tukijärjestelmästä.

Kun Italian viranomaisilta oli saatu 30 päivänä toukokuuta 1996 päivätty kirje, komissio muistutti heitä 19 päivänä kesäkuuta 1996 päivätyssä kirjeessä, että 29 päivänä syyskuuta 1995 päivätyssä kirjeessä pyydettyjä tietoja ei vieläkään ollut saatu ja erityisesti että lain N:o 4/85 tekstiä ei vielä ollut toimitettu. Komission ja Italian viranomaisten kokouksessa Brysselissä 18 päivänä heinäkuuta 1996 lain N:o 4/85 teksti viimein toimitettiin. Komissio sai 18 päivänä marraskuuta 1996 täydentäviä tietoja eräästä toisesta tuesta, ja nämä tiedot koskivat suoraan myös tässä käsiteltävänä olevaa tukea.

Italian viranomaiset ja komissio tapasivat 13 päivänä helmikuuta 1997, jolloin ensin mainitut toivat uudelleen esille erityisongelmat, joita Friuli-Venezia Giulian alueen liikenteenharjoittajat kohtaavat. He esittelivät myös kyseisen alueen tieliikenteen uudelleenjärjestelyhankkeen, jonka päälinjat oli jo esitelty marraskuussa 1996 lähetetyssä selvityksessä.

Komissio ilmoitti 14 päivänä helmikuuta 1997 päivätyssä kirjeessä Italian hallitukselle päätöksestään aloittaa menettely Friuli-Venezia Giulian alueella toisen lukuun harjoitettavaa maanteiden tavaraliikennettä koskevaa tukijärjestelmää vastaan. Komissio pyysi Italian viranomaisia ilmoittamaan kantansa menettelyn tähän päätökseen ja ilmoitti asiasta muille jäsenvaltioille ja asianosaisille julkaisemalla (2) kirjeen Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Italian viranomaiset esittivät huomautuksensa 27 päivänä maaliskuuta 1997 päivätyllä kirjeellä, joka kirjattiin komissiossa 3 päivänä huhtikuuta 1997. Muut, joita asia koski, eivät sen johdosta esittäneet huomautuksiaan.

II

Laki N:o 4/85 korvaa vuonna 1981 perustetun järjestelmän, joka oli perustettu alueellisella lailla N:o 28/81, mutta suurin osa komission hallussa olevista tiedoista koskee vuoden 1985 lakia. Näissä kahdessa tukijärjestelmässä, joiden tarkoituksena on edistää toisen lukuun harjoitetun maanteiden tavaraliikenteen sektorin kehitystä Friuli-Venezia Giulian alueella, määrätään seuraavista kolmesta asiasta:

Lain 4 artiklassa säädetään alle 10 vuoden pituisen lainan korkojen alentamisesta enintään 60 prosentilla (enintään 70 prosentilla osakkuusyrityksen lainasta), jos lainan tarkoituksena on yrityksen perusrakenteiden toteuttaminen. Tähän sisältyvät yritystoiminnassa tarvittavat tilat, jotka on tarkoitettu tavaroiden varastointiin ja käsittelyyn, sekä yrityksen kiinteä ja liikkuva kalusto.

Italian viranomaisten 18 päivänä marraskuuta 1996 esittämän selvityksen mukaan järjestelmän talousarvio oli 13 000 miljoonaa liiraa (6,7 miljoonaa ecua) vuosina 1985-1995, jona aikana hyväksyttiin 155 pyyntöä, ja myönnetyn tuen taso oli keskimäärin 13-26 % lainojen ja korkojen kokonaiskustannuksista. Edellisessä tukijärjestelmässä vuosiksi 1981-1985 varattu talousarvio oli 930 miljoonaa liiraa (0,4 miljoonaa ecua), ja pyyntöjä hyväksyttiin tuolloin 14.

Lain 5 artiklassa säädetään 3-5 vuoden pituisesta uusien ajoneuvojen tai tietotekniikan leasingkustannusten rahoittamisesta enintään 25 prosentilla tavaroiden hankintahinnasta (30 prosentilla, jos on kysymys osuuskunnasta tai yhtymästä). Alueellisella lailla N:o 3/1988 enimmäismäärä vahvistettiin 20 prosenttiin kaikille tuensaajille ja alueellisella lailla N:o 2/1989 se alennettiin 15 prosenttiin.

Italian viranomaisten marraskuussa 1996 esittämän selvityksen mukaan tähän toimenpiteeseen varattu talousarvio oli 23 300 miljoonaa liiraa (11,8 miljoonaa ecua) vuosina 1985-1995, jona aikana hyväksyttiin kaikkiaan 1 691 pyyntöä, ja rahoituksen keskimääräinen osuus oli 19 %. Vuonna 1993 hyväksyttiin 83 pyyntöä, ja rahoituksen osuus oli enää 10 %. Edellisen järjestelmän kaudella myönnettiin kaikkiaan 5 790 miljoonaa liiraa (2,9 miljoonaa ecua) 305 hyväksytyn hakemuksen perusteella.

Lain N:o 4/1985 6 artiklassa säädetään osuuskunta- ja yhteenliittymämuotoisten yritysten kiinteän tai liikkuvan kaluston käytöstä ja uudistamisesta aiheutuvien kustannusten rahoittamisesta enintään 50 prosentilla. Tuen kohteena olevien investointien tarkoituksena on oltava edistää osuuskunnan tai yhtymän tavoitteiden saavuttamisen kannalta välttämättömien laitteiden ja tarvikkeiden rakentamista tai hankintaa taikka edistää osaltaan sellaisia yhteisiä palveluja ja niiden kehittämistä, jotka liittyvät ajoneuvojen ja niiden oheislaitteiden ja -tarvikkeiden varastoimiseen, kunnossapitoon ja korjaukseen. Italian viranomaisilta saatujen summittaisten tietojen mukaan rahoitusta on myönnetty investointeihin, jotka ovat kohdistuneet pääkonttoreihin, liikkuvan kaluston pysäköintipaikkoihin, toimistoihin, vaihtokuormatiloihin ja tavaroiden varastointitiloihin.

Kun menettely oli aloitettu, Italian viranomaiset ilmoittivat, että tukia on myönnetty yhdistettyjen kuljetusten kalustoon tehtäviin investointeihin lain N:o 4/85 6 artiklan nojalla. Näiden tietojen mukaan 10-15 prosenttia kyseessä olevan järjestelmän nojalla myönnetyistä tuista on ollut tarkoitettu intermodaalikäytössä olevien ajoneuvojen ja puoliperävaunujen vaihtokuormatiloihin ja kiinnityslaitteisiin tehtäviin investointeihin.

Edellä mainitun selvityksen mukaan tähän osoitettu talousarvio oli 1 074 miljoonaa liiraa (0,5 miljoonaa ecua) vuosina 1985-1995, 14 pyyntöä hyväksyttiin ja rahoituksen osuus oli keskimäärin 32 %. Lailla N:o 28/81 käyttöön otetussa järjestelmässä talousarvio oli 480 miljoonaa liiraa (0,2 miljoonaa ecua) ja pyyntöjä hyväksyttiin 23.

Italian viranomaiset ovat korostaneet useassa yhteydessä, että vaikka talousarviot oli laadittu vuoteen 2004 saakka korkojen rahoituksen osalta ja vuoteen 1999 saakka leasingtoiminnan osalta, tukien myöntäminen keskeytettiin vuonna 1995 komission mainitulla lailla perustetusta tukijärjestelmästä esittämien huomautusten takia.

Tukien saajat ovat Friuli-Venezia Giulian provinssien kuljetusliikkeiden liittoon kuuluvia ja alueen kauppa-, teollisuus-, käsiteollisuus- ja maatalouskamarin rekisteriin merkittyjä, tavaraliikennettä toisen lukuun harjoittavia yrityksiä, osuuskuntia tai osuuskunta- tai yhtymämuotoisia osakkuusyrityksiä. Lain N:o 4/85 6 artiklassa säädetyssä toimenpiteessä tuen saajia ovat osuuskunta- tai yhteenliittymämuotoiset kuljetusyritykset, joiden pääkonttori sijaitsee kyseisellä alueella, sekä mahdolliset yhteenliittymien osayritykset, joiden pääkonttori sijaitsee tämän ulkopuolella, mutta viimeksi mainittuja voi olla enintään 20 prosenttia osakkaista.

Vuodesta 1981 alkaen on hyväksytty kaikkiaan 2 202 pyyntöä, joiden tekijöistä suurin osa (Italian viranomaisten mukaan yli 80 %) on hyvin pieniä yrityksiä, joilla on vain yksi ajoneuvo ja jotka harjoittavat vain paikallisia ja alueellisia kuljetuksia.

III

Tavaroiden maantiekuljetusten kabotaasi oli suljettu yhteisön kilpailulta 1 päivään heinäkuuta 1990 asti, jolloin edellytyksistä, joilla muut kuin jäsenvaltiosta olevat liikenteenharjoittajat voivat harjoittaa kansallista maanteiden tavaraliikennettä jäsenvaltiossa, 21 päivänä joulukuuta 1989 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 4059/89 (3) tuli voimaan. Mainitussa asetuksessa otettiin käyttöön kabotaasiliikennekiintiöt, ja Italialle oli 1 767 lupaa.

Mainittu asetus korvattiin nykyään voimassa olevalla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 3118/93 (4), jolla kabotaasiliikenteen täydellinen vapauttaminen vahvistetaan tapahtuvaksi 1 päivänä heinäkuuta 1998 ja vahvistetaan 1 päivästä tammikuuta 1994 alkaen siirtymäkausi, jonka aikana yhteisön kabotaasilupien määrä, joka oli alun perin 30 000, kasvaa vuosittain 30 prosentilla.

Lisäksi vuosina 1990-1993 yhteisön maanteiden kabotaasiliikenteestä 14 % tonnikilometreinä laskettuna tapahtui Italiassa, toisin sanoen Italia kiinnosti Euroopan unionin maista toiseksi eniten yhteisön liikenteenharjoittajia.

Pääsy maanteiden kansainvälisten tavarakuljetusten markkinoille avautui yhteisön kilpailulle vuonna 1969, jolloin tuli voimaan yhteisön kiintiön muodostamisesta jäsenvaltioiden välistä maanteiden tavaraliikennettä varten 19 päivänä heinäkuuta 1968 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1018/68 (5). Sitä ennen oli jo olemassa jäsenvaltioiden välisiä kahdenvälisiä sopimuksia. Pääsyä kansainväliseen liikenteeseen rajoittivat yhteisön kiintiöt siihen asti, kun neuvosto antoi 26 päivänä maaliskuuta 1992 asetuksen (ETY) N:o 881/92 yhteisössä jäsenvaltionalueelle tai sen alueelta taikka yhden tai useamman jäsenvaltion alueen kautta tapahtuvan maanteiden tavaraliikenteen markkinoille pääsystä (6). Näin ollen markkinat ovat olleet täysin avoimet kilpailulle 1 päivästä maaliskuuta 1993 lähtien.

Komissiolle 18 päivänä marraskuuta 1996 lähetetyn selvityksen mukaan Friuli-Venezia Giulian alueen maanteiden tavaraliikenteessä toimii omaan lukuun noin 31 700 yritystä ja toisen lukuun vain 3 250 kuljetusyritystä, mutta viimeksi mainituilla on kuitenkin hallussaan 56 prosenttia alueen kokonaiskuljetuskapasiteetista.

Menettelyn aloittamisen jälkeen Italian viranomaiset ovat korostaneet, että vuonna 1993 Friuli-Venezia Giulian liikenteenharjoittajien toteuttamat kansainväliset kuljetukset olivat 4 prosenttia kaikista Italiassa toteutetuista kuljetuksista (luku on laskettu tonneina; tonnikilometreinä laskettuna se olisi 16 %). Friuli-Venezia Giulian alueelta ja alueelle suuntautuvien kansainvälisten kuljetusten osuus on saman lähteen mukaan vain 5,4 prosenttia (tonneina) alueen kokonaiskuljetuksista, joihin lasketaan kaikkien alueellisten, italialaisten ja ulkomaisten kuljettajien toteuttamat kuljetukset. Luku olisi todennäköisesti korkeampi tonnikilometreinä laskettuna (7).

IV

Perustamissopimuksen 92 artiklassa todetaan, että jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille siltä osin, kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tuen käsite vaatii siksi kolmen perustekijän tutkimista: valtion varojen käytön, kilpailun vääristymisen ja kauppaan kohdistuvien vaikutusten tarkastelua.

V

Valtiontuen käsitteellä tarkoitetaan niin jäsenvaltion keskushallinnon kuin alueellisten tai paikallisviranomaisten myöntämiä tukia (8). Tarkasteltavana olevassa tapauksessa alueellisten lakien N:o 4/85 ja 28/81 1 artiklassa sallitaan nimenomaisesti alueellisen hallinnon myöntää rahoitusta maanteiden tavarakuljetuksia harjoittaville yrityksille Friuli-Venezia Giulian alueen kehittämiseksi ja edistämiseksi. Kysymys on siis perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista valtion varoista.

VI

Aloittaessaan menettelyn komissio korosti, että kyseessä oleva tukijärjestelmä on omiaan vääristämään kilpailua, koska tarkoituksena on parantaa Friuli-Venezia Giulian alueelle sijoittautuneiden maanteiden tavaraliikennettä toisen lukuun harjoittavien yritysten kilpailuasemaa vähentämällä niiden liiketoiminnan normaaleja kustannuksia, jotka näiden yritysten kilpailijoiden (alueen ulkopuolella omaan tai toisen lukuun toimivien kuljetusyritysten) on maksettava itse.

Italian viranomaiset korostavat 27 päivänä maaliskuuta 1997 päivätyssä kirjeessään, että kyseisen alueen liikenteenharjoittajien olisi pitänyt vastata valtavista kustannuksista mukauttaakseen kalustonsa ympäristönsuojelua koskeviin Itävallan vaatimuksiin, mikä olisi asettanut kyseisen maan liikenteenharjoittajat etuoikeutettuun asemaan erityisesti läheiseen Friuli-Venezia Giulian alueeseen nähden. Italian viranomaiset viittasivat myös itävaltalaisten liikenteenharjoittajien etuoikeutettuun asemaan verrattuna italialaisiin liikenteenharjoittajiin yleensä ja erityisesti Friuli-Venezia Giulian alueen liikenteenharjoittajiin, koska Itävalta on voinut myöntää liikenteenharjoittajilleen huomattavia valtiontukia ilman ehtoja vuoteen 1994 asti eli kunnes se liittyi Euroopan unioniin, ja tämä on luonut markkinoille epätasa-arvoa itävaltalaisten eduksi.

Tämän osalta on kuitenkin huomattava, että ETA:n jäsenenä Itävallan oli jo vuodesta 1994 alkaen noudatettava valtiontukia koskevia yhteisön sääntöjä, sellaisina kuin ne sisältyivät ETA-sopimukseen, ja sitä ennen oli voimassa EFTA:n jäsenmaiden ja yhteisön välisiä sopimuksia, joilla alalle asetettiin normeja jo vuodesta 1972 alkaen.

Italian viranomaisten kanssa vaihdettujen tietojen mukaan Itävallan lainsäädännöllä tarkoitettiin kauttakulkuoikeus- eli ekopistejärjestelmää, joka on luotu Euroopan yhteisön ja Itävallan tasavallan välisellä 2 päivänä toukokuuta 1992 tehdyllä tavaroiden maantie- ja rautatiekuljetuksia koskevalla sopimuksella. Kysymys ei siis ole Itävallan yksipuolisesti antamista säännöistä, vaan sopimuksesta, joka on hyväksytty yhteisön ja Itävallan tasavallan välisen maanteitse ja rautateitse tapahtuvaa tavaroiden kauttakulkuliikennettä koskevan sopimuksen tekemisestä 27 päivänä marraskuuta 1992 tehdyllä neuvoston päätöksellä 92/577/ETY (9) ja jolla on seurauksia kaikille jäsenvaltioille. Järjestelmästä on Italialle hyötyä, koska se on Itävallan naapuri.

Lisäksi Italian viranomaiset ovat korostaneet, että alueen liikenteenharjoittajat ovat epäedullisessa asemassa suhteessa Slovenian ja Kroatian liikenteenharjoittajiin, koska nämä kaksi maata voivat toimia vapaasti kuljetusalalla, sillä valtiontukia koskevat säännöt eivät koske niitä. Italian viranomaisten mukaan tämä Friuli-Venezia Giulian alueen kannalta epäedullinen tilanne oikeuttaa pyynnön voida jatkaa jonkinlaista lyhytaikaista tukea, jotta alan kilpailukyky ei katoaisi kokonaan. Italian viranomaisten mielestä rahoitus ei ilmeisesti olisi tukea vaan korvauksia kyseisistä epäsuotuisista tekijöistä.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin vahvistanut oikeuskäytännössään (ks. erityisesti tuomio 10.12.1969, asiat 6 ja 11/69, komissio v. Ranska (10)), että lainsäädännössä ilmenevät erot, jotka aiheuttavat kilpailun vääristymistä, eivät oikeuta korvaaviin valtion tukiin.

Komissio katsoo, että vaikka ulkoisia vääristymiä todellakin olisi ollut, kaikki yhteisön liikenteenharjoittajat olisivat niiden edessä samanarvoisessa kilpailutilanteessa eivätkä ne näin ollen voisi oikeuttaa tukijärjestelmää, joka aiheuttaisi kilpailun vääristymistä yhteisön liikenteenharjoittajien välillä. Sitä paitsi slovenialaisten ja kroatialaisten liikenteenharjoittajien Italiassa toteuttamien kuljetusten kilpailutilannetta säätelevät nykyään Italian valtion ja kyseisten kolmansien maiden väliset kahdenväliset sopimukset ja näiden sopimusten noudattamista koskevat tarkastukset.

Komissio on sitä mieltä, että tuki hyödyttää tietyn yksittäisen alueen toimijoita yksittäisellä alalla - toisen lukuun tehtävässä maanteiden tavaraliikenteessä - vähentämällä yritysten tavanomaisia kustannuksia, jolloin kilpailu vääristyy.

VII

Friuli-Venezia Giulian alueella maanteiden tavaraliikennettä harjoittavat liikenteenharjoittajat kilpailevat sitä paitsi sekä muun Italian ja muiden maiden toisen lukuun kuljetuksia harjoittavien kanssa että omaan lukuun kuljetuksia harjoittavien kanssa.

Italian viranomaiset ovat ilmoittaneet haluavansa soveltaa ns. de minimis -sääntöä, sillä tukien määrät ovat melko pieniä. On kuitenkin muistettava, että pk-yrityksille annettavaa valtion tukea koskevat yhteisön suuntaviivat ja de minimis -sääntö annettiin vasta vuonna 1992 (11) ja muutettiin vuonna 1996 (12) ja että mainittujen suuntaviivojen 2.2 kohdan mukaan näitä sääntöjä ei sovelleta liikennesektorilla, sillä tällä alalla on käytössä erityiset kilpailusäännöt.

Ainoastaan kansallista, alueellista tai paikallista liikennettä harjoittavat ja kansainvälistä liikennettä harjoittavat yritykset on syytä erottaa toisistaan.

Ensin mainitut kilpailevat muiden italialaisten liikenteenharjoittajien ja kabotaasiliikennettä Italiassa harjoittavien yhteisön liikenteenharjoittajien kanssa.

On kuitenkin huomattava, että ennen asetuksen (ETY) N:o 4059/89 voimaantuloa tieliikenteen kansalliset markkinat eivät olleet avoinna edellä kuvatulle yhteisön kilpailulle. Koska yhteisön kilpailua ei ollut, yksinomaan kansallista, alueellista tai paikallista liikennettä harjoittaville yrityksille annettu tuki ei voinut vaikuttaa yhteisön sisäiseen kauppaan.

Tämän perusteella komissio katsoo, että alueellisten lakien N:o 28/81 ja N:o 4/85 nojalla vuoden 1981 ja 1 päivän heinäkuuta 1990 välisenä aikana ainoastaan kansallista, alueellista tai paikallista liikennettä harjoittaville Friuli-Venezia Giulian kuljetusyrityksille myönnetyt tuet eivät olleet perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia.

Sen sijaan asetuksen (ETY) N:o 4059/89 voimaantuloajankohdasta, toisin sanoen 1 päivästä heinäkuuta 1990 alkaen Friuli-Venezia Giulian alueen maanteiden tavaraliikennettä toisen lukuun harjoittaville yrityksille myönnetyt tuet ovat perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettuja valtiontukia, sillä ne ovat voineet vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Menettelyn aloittamisen jälkeen Italian viranomaiset toivat esille, että yli 80 % tuen saajista on hyvin pieniä yrityksiä, joilla on vain yksi ajoneuvo ja jotka harjoittavat vain paikallisia kuljetuksia. Komission mielestä toiminnan paikallinen luonne ei kuitenkaan riitä perusteeksi sille, että kauppaan ei vaikutettaisi, sillä kabotaasiliikenne on mahdollista, vaikka sille olisi vahvistettu kiintiöt.

Kansainvälisiä kuljetuksia harjoittavat Friuli-Venezia Giulian alueen yritykset ovat kilpailleet vuodesta 1969 lähtien muiden italialaisten yritysten kanssa, jotka harjoittavat samaa toimintaa.

Italian viranomaisten mukaan alueen liikenteenharjoittajat osallistuvat kansainvälisiin kuljetuksiin vain hyvin vähäisessä määrin, mikä osaltaan viittaa siihen, että alueen liikenteenharjoittajien kilpailu on kansainvälisessä liikenteessä hyvin vähän merkittävää. Komissio katsoo kuitenkin, että kilpailun rajallisuus ei oikeuta olemaan soveltamatta perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohtaa tieliikenteen alalla.

Koska tuki vahvistaa yhteisön sisäiseen kauppaan osallistuvan yksittäisen alan yritysten asemaa, on todettava, että se vaikuttaa kauppaan perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Laeissa N:o 4/85 ja 28/81 säädetty tuki vahvistaa maanteiden tavarakuljetuksia toisen lukuun harjoittavien Friuli-Venezia Giulian alueen yritysten taloudellista asemaa ja toimintamahdollisuuksia niiden kilpailijoihin nähden, ja tämä on jatkunut 1 päivästä heinäkuuta 1990 kansallista liikennettä harjoittavien yritysten osalta ja vuodesta 1969 kansainvälistä liikennettä harjoittavien yritysten osalta niin, että tilanne on voinut vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

VIII

Koska osa toisen lukuun harjoitetun maanteiden tavaraliikenteen alaa tukevista rahoitustoimenpiteistä on perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, on tutkittava, voidaanko niihin soveltaa perustamissopimuksen 77, 92 ja 93 artiklassa määrättyjä poikkeuksia.

Tuen myöntämisestä rautatie-, maantie- ja sisävesiliikenteeseen 4 päivänä kesäkuuta 1970 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1107/70 (13), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 543/97 (14), 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa sallitaan tuki "siihen asti, kunnes kuljetusmarkkinoille pääsyä koskevat yhteisön säännöt tulevat voimaan, jos tuki myönnetään poikkeuksellisena ja tilapäisenä ja sen tarkoituksena on uudelleenjärjestelyn osana poistaa vakavia rakenteellisia ongelmia aiheuttavaa ylikapasiteettia ja siten edistää kuljetusmarkkinoiden tarpeiden tehokkaampaa tyydyttämistä".

Italian viranomaiset korostivat menettelyn alkamisen yhteydessä antamassaan vastauksessa, että Friuli-Venezia Giulian alueella ei ole ylikapasiteettia tällä alalla, vaan päinvastoin ajoneuvokanta on 20 prosenttia todellista tarvetta pienempi, toisin sanoen että alueella käytössä olevia välineitä ja henkilöstöä hyödynnetään jo liian tehokkaasti, mikä vaikuttaa kielteisesti turvallisuuteen.

Komission mielestä edellä mainitun asetuksen 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettua poikkeusta ei voida soveltaa kyseiseen tukeen, koska tuki ei liity mihinkään mainitun artiklan mukaiseen alan uudelleenjärjestelyyn, ja että se ei ole vastaus alalla vallitsevaan ylikapasiteettiin, joten edellytyksiä poikkeuksen soveltamiseen ei ole.

Italian viranomaiset toivat esille menettelyn alkamisen yhteydessä antamassaan vastauksessa, että alueen ajoneuvokanta on hyvin vanha, millä on ilman pilaantumisen, melun ja turvallisuuden kannalta kielteisiä seurauksia. Sen uudistamiseen tarvittaisiin rahoitusta, mihin alan toimijat eivät helposti kykene. Italian viranomaiset ovat myös väittäneet, että komissio ei ole aiemmin kieltänyt tukien myöntämistä ajoneuvokannan uusimista varten, mikä tulisi ilmi parlamentin kysymykseen E/1883/96 annetusta vastauksesta.

Komission mielestä on vaikea pitää liikkuvan kaluston hankkimiseen leasingin kautta myönnettäviä tukia yhteismarkkinoille soveltuvina, etenkin koska ne aiheuttavat kapasiteetin kasvua, mikä olisi asetuksen (ETY) N:o 1107/70 3 artiklan 1 kohdan d alakohdan vastaista. Lisäksi komission vastauksessa Italian viranomaisten mainitsemaan parlamentin kysymykseen ilmoitetaan ainoastaan, että komission olisi ensin hyväksyttävä kansallinen tukijärjestelmä perustamissopimuksen 93 artiklan mukaisesti, mikä ei missään tapauksessa merkitse, että komission kanta ajoneuvojen uudistamista varten myönnettäviin tukiin olisi myönteinen.

Kuten edellä mainittiin, tuesta osa (10-15 %) on ollut tarkoitettu yhdistettyihin kuljetuksiin tarkoitetun laitteiston rahoittamiseen. Näille tuille myönnetään poikkeus, jos tuki myönnetään tilapäisesti ja jos sen tarkoituksena on yhdistettyjen kuljetusten kehittäminen, asetuksen (ETY) N:o 1107/70 nojalla, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksilla (ETY) N:o 1658/82 (15) ja N:o 1100/89 (16), niiden tukien osalta, joita myönnettiin 31 päivään joulukuuta 1992 mennessä, ja asetuksen (ETY) N:o 1107/70 nojalla, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksilla (ETY) N:o 3578/92 (17) ja (EY) N:o 543/97 myöhemmin myönnettyjen tukien osalta silloin, kun ne koskevat yhdistettyihin kuljetuksiin erityisesti sopivaan ja ainoastaan yhdistetyissä kuljetuksissa käytettävään laitteistoon tehtäviä investointeja.

Laeissa N:o 28/81 ja 4/85 säädettyyn järjestelmään kuuluva tuki yhdistetyille kuljetuksille on ollut tarkoitettu vaihtokuormatilojen ja intermodaalikäytössä olevien ajoneuvojen ja puoliperävaunujen vastaavien kiinnityslaitteiden ostoon. Tällainen tuki täyttää siis edellä kuvatut poikkeuksille asetetut edellytykset, joiden tarkoituksena on suosia yhdistettyjen kuljetusten kehittymistä.

Tämän perusteella komissio katsoo, että tukeen voidaan soveltaa asetuksen (ETY) N:o 1107/70 3 artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädettyä poikkeusta 31 päivään joulukuuta 1997 saakka.

Perustamissopimuksen 92 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa ja 3 kohdan b ja d alakohdassa määrättyjä poikkeuksia ei komission näkemyksen mukaan voida soveltaa tässä tapauksessa, sillä kyseinen tuki ei ole yksittäisille kuluttajille myönnettävää sosiaalista tukea, ei ole tarkoitettu korvaamaan luonnonmullistusten tai muiden poikkeuksellisten tapahtumien aiheuttamaa vahinkoa, ei liity Euroopan yhteistä etua koskevaan hankkeeseen eikä ole tarkoitettu kulttuurin tai kulttuuriperinnön edistämiseen.

Perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdassa määrätään poikkeuksista sellaiselle tuelle, jota annetaan taloudellisen kehityksen edistämiseen tietyillä alueilla. Italian viranomaiset ilmoittivat menettelyn aloittamisen yhteydessä antamassaan vastauksessa, että kaksi kolmannesta kyseisestä alueesta kuuluu teollisuuden taantumasta kärsiviin alueisiin (tavoite 2) ja epäsuotuisiin alueisiin (tavoite 5b).

Aiottu tuki ei kuitenkaan liity mihinkään aluekehityssuunnitelmaan, joka koskisi kaikkia alueen talouden aloja, vaan kysymys on alakohtaisesta toimenpiteestä, joka koskee vain toisen lukuun tehtävää maanteiden tavaraliikennettä Friuli-Venezia Giulian alueella. Lisäksi kyseinen alue ei ole kokonaisuudessaan sellaista, että siihen voitaisiin soveltaa poikkeuksia. Siksi komissio katsoo, että 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdassa tarkoitettuja poikkeuksia ei voida soveltaa tähän tapaukseen.

Perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdassa määrättyä poikkeusta sovelletaan tukiin, joiden tarkoituksena on tietyn taloudellisen toiminnan kehityksen edistäminen, jos nämä eivät muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla. Lain N:o 4/65 5 artiklassa tarkoitettu liikkuvan kaluston hankkimiseen leasingillä annettava tuki on toimintatukea, joka yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-459/93, Siemens SA v. komissio, 8 päivänä kesäkuuta 1995 antaman tuomion (18) mukaan on tukea, jonka tarkoituksena on vapauttaa yritys kuluista, joista sen olisi pitänyt itse vastata juoksevassa hallinnossaan tai tavanomaisessa toiminnassaan, eikä sen voida periaatteessa katsoa kuuluvan 92 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan.

Sitä paitsi poikkeusta ei voida soveltaa tarkasteltavana olevaan järjestelmään, koska kyseiset tuet eivät liity muihin toimiin, joilla olisi yhteisen edun mukaisia tavoitteita, esimerkiksi uudelleenjärjestelysuunnitelmaan. Koska Italian viranomaiset viittasivat menettelyn aloittamisen yhteydessä antamassaan vastauksessa alan uudelleenjärjestelyyn, ne tarkoittivat silloin alan tulevaa uudelleenjärjestelyä ja järkeistämistä, jotka alueella aiotaan toteuttaa uusien tukia koskevien säädösten avulla.

Lisäksi Italian viranomaiset eivät ole väittäneet eivätkä osoittaneet, että kyseiset tuet täyttäisivät jonkin muun perustamissopimuksessa tai asetuksessa (ETY) N:o 1107/70 säädetyn poikkeuksen edellytykset.

Edellä esitetyn perusteella komissio on sitä mieltä, että niille maanteiden tavaraliikennettä harjoittaville Friuli-Venezia Giulian alueen yrityksille, jotka ovat harjoittaneet kansallisia kuljetuksia 1 päivästä heinäkuuta 1990 alkaen tai jotka ovat harjoittaneet kansainvälisiä kuljetuksia, lakien N:o 28/81 ja 4/85 nojalla myönnetty tuki ei ole perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettua yhteismarkkinoille soveltuvaa tukea.

IX

Perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdan nojalla komissiolle olisi pitänyt antaa ajoissa tieto tuesta. Koska Italian hallitus toteutti tukijärjestelmän täyttämättä ilmoitusvelvollisuutta, järjestelmää on pidettävä laittomana.

Kun komissio ilmoitti Italian viranomaisille 14. helmikuuta 1997 päiväämällään kirjeellä päätöksestään aloittaa menettely, se pyysi heitä panemaan merkille tiedonannon (19), jossa jäsenvaltioita muistutetaan siitä, että kaikesta laittomasti myönnetystä tuesta voidaan tehdä päätös, jossa jäsenvaltio velvoitetaan perimään takaisin myönnetty tuki. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa komissio pitää takaisin perimistä välttämättömänä, jotta tuen myöntämistä edeltäneet tasavertaiset kilpailuedellytykset voitaisiin palauttaa.

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Friuli-Venezia Giulian alueen lakien N:o 28/1981 ja N:o 4/1985 nojalla 1 päivään heinäkuuta 1990 asti myönnetyt tuet (jäljempänä "tuet"), joita on myönnetty ainoastaan paikallista, alueellista tai kansallista liikennettä harjoittaneille yrityksille, eivät ole perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtion tukia.

2 artikla

Muut kuin tämän päätöksen 1 artiklassa tarkoitetut tuet ovat 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tukia ja laittomia, sillä ne on myönnetty 93 artiklan 3 kohdan vastaisesti.

3 artikla

Erityisesti yhdistettyihin kuljetuksiin soveltuvan ja ainoastaan yhdistetyissä kuljetuksissa käytettävän kaluston rahoittamiseen tarkoitetut tuet ovat perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tukia, mutta ne soveltuvat yhteismarkkinoille asetuksen (ETY) N:o 1107/70 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan nojalla.

4 artikla

Sellaisille yrityksille 1 päivästä heinäkuuta 1990 alkaen myönnetyt tuet, jotka ovat harjoittaneet kansallisia kuljetuksia tai kansainvälisiä kuljetuksia, eivät sovellu yhteismarkkinoille, sillä ne eivät täytä mitään perustamissopimuksen 92 artiklan 2 ja 3 kohdassa määrättyjä poikkeuksia varten vaadittavista edellytyksistä eivätkä asetuksessa (ETY) N:o 1107/70 asetetuista edellytyksistä.

5 artikla

Italian on poistettava 4 artiklassa tarkoitettu tuki ja perittävä se takaisin. Tuki on maksettava takaisin kansallista lainsäädäntöä noudattaen ja siihen on lisättävä viivästyskorko, jonka määrä perustuu alueellisten tukijärjestelmien arvioinnissa käytettyyn viitekorkoon ja jota peritään siitä päivästä alkaen, jona tuki on myönnetty, aina tuen palauttamispäivään asti.

6 artikla

Italian on ilmoitettava komissiolle tämän päätöksen noudattamiseksi toteuttamistaan toimenpiteistä kahden kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksiantopäivästä.

7 artikla

Tämä päätös on osoitettu Italian tasavallalle.

Tehty Brysselissä 30 päivänä heinäkuuta 1997.

Komission puolesta

Emma BONINO

Komission jäsen

(1) EYVL C 98, 26.3.1997, s. 16

(2) EYVL C 98, 26.3.1997, s. 16

(3) EYVL L 390, 30.12.1989, s. 3

(4) EYVL L 279, 12.11.1993, s. 1

(5) EYVL L 175, 23.7.1968, s. 13

(6) EYVL L 95, 9.4.1992, s. 1

(7) Nämä luvut on saatu neljännesvuosittain ilmestyvän lehden "Sistemi di Trasporto" heinä-syyskuun numerossa 1995 julkaistusta artikkelista, joka käsitteli maanteiden tavaraliikennetoimintaa vuonna 1993.

(8) Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 14.11.1984 asiassa C-323/82, Intermills v. komissio. Kok. 1984, s. 3809. Tuomio 14.10.1987 asiassa C-284/84, Saksa v. komissio. Kok. 1987, s. 4013.

(9) EYVL L 373, 21.12.1992, s. 4

(10) Kok. 1969, s. 523.

(11) EYVL C 213, 19.8.1992, s. 2

(12) EYVL C 213, 23.7.1996, s. 4, ja

EYVL C 68, 6.3.1996, s. 9.

(13) EYVL L 130, 15.6.1970, s. 1

(14) EYVL L 84, 26.3.1997, s. 6

(15) EYVL L 184, 29.6.1982, s. 1

(16) EYVL L 116, 28.4.1989, s. 24

(17) EYVL L 364, 12.12.1992, s. 11

(18) Kok. 1995, s. II-1679.

(19) EYVL C 318, 24.11.1983, s. 3