EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 02019D1119-20240325

Consolidated text: Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2019/1119, annettu 28 päivänä kesäkuuta 2019, polttomoottorilla varustetuissa ajoneuvoissa ja vain sisäisesti ladattavissa hybridisähköajoneuvoissa käytettävien valodiodeilla varustettujen tehokkaiden ajoneuvon ulkovalaisimien käytön hyväksymisestä innovatiiviseksi teknologiaksi henkilöautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 443/2009 nojalla (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)ETA:n kannalta merkityksellinen teksti

ELI: http://data.europa.eu/eli/dec_impl/2019/1119/2024-03-25

02019D1119 — FI — 25.03.2024 — 003.001


Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.

►B

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2019/1119,

annettu 28 päivänä kesäkuuta 2019,

polttomoottorilla varustetuissa ajoneuvoissa ja vain sisäisesti ladattavissa hybridisähköajoneuvoissa käytettävien valodiodeilla varustettujen tehokkaiden ajoneuvon ulkovalaisimien käytön hyväksymisestä innovatiiviseksi teknologiaksi henkilöautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 443/2009 nojalla

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(EUVL L 176 1.7.2019, s. 67)

Muutettu:

 

 

Virallinen lehti

  N:o

sivu

päivämäärä

►M1

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2020/1714, annettu 16 päivänä marraskuuta 2020,

  L 384

9

17.11.2020

 M2

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2021/136, annettu 4 päivänä helmikuuta 2021,

  L 42

13

5.2.2021

►M3

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2024/766, annettu 1 päivänä maaliskuuta 2024,

  L 766

1

5.3.2024




▼B

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2019/1119,

annettu 28 päivänä kesäkuuta 2019,

polttomoottorilla varustetuissa ajoneuvoissa ja vain sisäisesti ladattavissa hybridisähköajoneuvoissa käytettävien valodiodeilla varustettujen tehokkaiden ajoneuvon ulkovalaisimien käytön hyväksymisestä innovatiiviseksi teknologiaksi henkilöautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 443/2009 nojalla

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)



1 artikla

Hyväksyminen

Hyväksytään tehokkaissa valodiodivalaisimissa (LED-valaisimet) käytettävä teknologia asetuksen (EY) N:o 443/2009 12 artiklassa tarkoitetuksi innovatiiviseksi teknologiaksi, kun kyseistä innovatiivista teknologiaa käytetään polttomoottorilla varustettujen henkilöautojen ja vain sisäisesti ladattavien hybridisähköhenkilöautojen ulkovalaisimissa.

2 artikla

Määritelmä

Tässä päätöksessä tehokkailla LED-valaisimilla tarkoitetaan teknologiaa, joka koostuu valaisinmoduulista, joka on varustettu valodiodivalonlähteillä (LED), joita käytetään ajoneuvon ulkovalaisimissa ja joiden tehonkulutus on pienempi kuin tavanomaisten halogeenivalaisimien.

3 artikla

Hakemus hiilidioksidisäästöjen sertifiointia varten

1.  

Valmistajat voivat hakea sertifiointia hiilidioksidisäästöille, jotka saadaan käyttämällä yhtä tai useaa tehokasta LED-ulkovalaisinta, kun niitä käytetään ulkovalaisimina polttomoottorilla varustetuissa luokan M1 ajoneuvoissa ja vain sisäisesti ladattavissa luokan M1 hybridisähköajoneuvoissa. Tehokkaissa LED-valaisimissa on oltava jokin seuraavista LED-valonlähteistä tai niiden yhdistelmä:

a) 

lähivaloa tuottava ajovalaisin (mukaan luettuna mukautuva etuvalaisujärjestelmä)

b) 

kaukovaloa tuottava ajovalaisin

c) 

etuvalaisin

d) 

etusumuvalaisin

e) 

takasumuvalaisin

f) 

etusuuntavalaisin

g) 

takasuuntavalaisin

h) 

rekisterikilven valaisin

i) 

peruutusvalaisin

j) 

kulmavalaisin

k) 

staattinen kääntyvä valaisin.

LED-valaisimen tai LED-valaisinyhdistelmän, joka muodostaa tehokkaan LED-valaisimen, on saatava aikaan vähintään täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 725/2011 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritelty hiilidioksidivähennys, joka osoitetaan käyttämällä tämän päätöksen liitteessä esitettyä testausmenetelmää.

2.  
Hakemukseen, joka koskee tehokkaan LED-valaisimen tai tällaisten valaisimien yhdistelmän käytöstä saatavien säästöjen sertifiointia, on liitettävä riippumaton todentamisraportti, jossa vahvistetaan, että 1 kohdassa vahvistetut edellytykset täyttyvät.
3.  
Tyyppihyväksyntäviranomaisen on hylättävä sertifiointihakemus, jos se toteaa, että 1 kohdassa vahvistetut edellytykset eivät täyty.

4 artikla

Hiilidioksidisäästöjen sertifiointi

1.  
Edellä 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tehokkaan LED-valaisimen käytön ansiosta saavutettu hiilidioksidipäästöjen vähennys on määritettävä liitteessä vahvistetulla menetelmällä.
2.  
Jos valmistaja hakee sertifiointia hiilidioksidisäästöille, jotka saadaan useammasta kuin yhdestä 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tehokkaasta LED-valaisimesta yhden ajoneuvoversion osalta, tyyppihyväksyntäviranomaisen on määritettävä, mistä testatusta tehokkaasta LED-valaisimesta saadaan pienimmät hiilidioksidisäästöt, ja kirjattava pienin arvo asianomaisiin tyyppihyväksyntäasiakirjoihin. Arvo on ilmoitettava vaatimustenmukaisuustodistuksessa täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 725/2011 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

▼M1

2a.  

Jos innovatiivinen teknologia on asennettu kahdella polttoaineella toimivaan (bi-fuel) tai polttoainevaatimuksiltaan joustavaan (flex-fuel) ajoneuvoon, hyväksyntäviranomaisen on kirjattava hiilidioksidisäästöt seuraavasti:

a) 

kun kyseessä on bensiiniä ja kaasumaisia polttoaineita käyttävä kahdella polttoaineella toimiva (bi-fuel) ajoneuvo, hiilidioksidisäästöt nestekaasun (LPG) tai paineistetun maakaasun (CNG) polttoaineiden osalta

b) 

kun kyseessä on bensiiniä ja E85:tä käyttävä flex-fuel-ajoneuvo, hiilidioksidisäästöt bensiinin osalta.

▼B

3.  
Tyyppihyväksyntäviranomaisen on kirjattava todentamisraportti ja testitulokset, joiden perusteella päästövähennykset on määritetty, ja asetettava nämä tiedot pyynnöstä komission saataville.

▼M1

5 artikla

Siirtymäkausi ja ekoinnovaatiokoodit

1.  
Valmistaja voi 24 päivään maaliskuuta 2021 saakka hakea tyyppihyväksyntäviranomaiselta hiilidioksidisäästöjen sertifiointia tämän päätöksen, sellaisena kuin se oli voimassa 28 päivänä kesäkuuta 2019, mukaisesti. Tällaisessa tapauksessa tyyppihyväksyntäasiakirjoihin merkitään ekoinnovaatiokoodi ”28”.
2.  
Jos valmistaja hakee tyyppihyväksyntäviranomaisen sertifiointia hiilidioksidisäästöille tämän päätöksen nojalla viittaamatta sen 28 päivänä kesäkuuta 2019 voimassa olleeseen toisintoon, tyyppihyväksyntäasiakirjoihin merkitään ekoinnovaatiokoodi ”37”.
3.  
Hiilidioksidisäästöt, jotka on kirjattu viitaten ekoinnovaatiokoodiin ”28” ja ”37”, voidaan ottaa huomioon laskettaessa valmistajan keskimääräisiä hiilidioksidipäästöjä kalenterivuodesta 2021 alkaen.

▼B

6 artikla

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.




LIITE

Menetelmä, jolla määritetään tehokkaalla LED-valaisimella saadut hiilidioksidisäästöt yhdenmukaistetun kevyiden hyötyajoneuvojen kansainvälisen testimenetelmän perusteella

1.   JOHDANTO

Jotta voidaan määrittää hiilidioksidipäästövähennykset, jotka saadaan aikaan käyttämällä ajoneuvon LED-ulkovalaisimien asianmukaisesta yhdistelmästä koostuvia tehokkaita LED-valaisimia polttomoottorilla varustetuissa luokan M1 ajoneuvoissa ja vain sisäisesti ladattavissa luokan M1 hybridisähköajoneuvoissa, on tarpeen määritellä seuraavat:

(1) 

testausolosuhteet

(2) 

testauslaitteet

(3) 

tehonsäästöjen määrittämismenettely

(4) 

hiilidioksidisäästöjen määrittämismenettely

(5) 

hiilidioksidisäästöjen epävarmuuden määrittämismenettely.

2.   SYMBOLIT, PARAMETRIT JA YKSIKÖT

Latinalaiset symbolit

AFS

mukautuva etuvalaisinjärjestelmä

B

vertailukohta

CO2

hiilidioksidi

image

hiilidioksidisäästöt [g CO2/km]

C

mukautuvan etuvalaisujärjestelmän luokkien lukumäärä

▼M1

CF

muuntokerroin, siten kuin se määritetään taulukossa 5

▼B

EI

ekoinnovaatio

HEV

hybridisähköajoneuvo

image

CO2-päästöjen korjauskerroin
image , sellaisena kuin se määritellään asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 8 lisäyksessä 2

image

keskiarvo yhteensä T arvosta kertoimelle

image

image

m

yhdistelmän muodostavan tehokkaiden ajoneuvon LED-ulkovalaisimien määrä

MT

vähimmäisarvo [g CO2/km]

n

otoksesta tehtyjen mittausten määrä

NOVC

vain sisäisesti ladattava

P

ajoneuvon valaistuksen tehonkulutus [W]

image

vastaavan vertailukohtana käytettävän ajoneuvon valaisimen i tehonkulutus [W]

image

kunkin ajoneuvoluokan vastaavan otoksen n tehonkulutus [W]

image

kunkin ajoneuvoluokan tehonkulutus (n mittauksen keskiarvo) [W]

image

lähivalojen AFS-järjestelmän tehonkulutus [W]

image

vastaavan ekoinnovatiivisen ajoneuvon valaistuksen keskimääräinen tehonkulutus [W]

ΔPi

kunkin tehokkaan LED-ulkovalaisimen tehonsäästö [W]

image

hiilidioksidin kokonaispäästövähennysten standardipoikkeama [g CO2/km]

image

standardipoikkeama,

image

image

image

kertoimen

image

arvojen T keskiarvon standardipoikkeama

image

image

kunkin ajoneuvoluokan tehonkulutuksen keskiarvon standardipoikkeama [W]

image

ekoinnovatiivisen ajoneuvon LED-valaisimen tehonkulutuksen standardipoikkeama [W]

image

ekoinnovatiivisen ajoneuvon LED-valaisimen tehonkulutuksen keskiarvon standardipoikkeama [W]

image

lähivalojen AFS-järjestelmän keskiarvon standardipoikkeaman epävarmuus [W]

T

valmistajan tekemien mittausten lukumäärä kertoimen

image

ekstrapoloimiseksi

t

ajomatkan kesto kansainvälisessä yhdenmukaistetussa kevyiden hyötyajoneuvojen testimenettelyssä (WLTC) [s], 1 800 s

UF

ajoneuvon valaistuksen käyttötekijä [-], siten kuin se on määritetty taulukossa 6

v

keskimääräinen ajonopeus kansainvälisessä yhdenmukaistetussa kevyiden hyötyajoneuvojen testimenettelyssä (WLTC) [km/h]

▼M1

VPe

hyötytehon kulutus, siten kuin se määritetään taulukossa 4

▼B

share c

nopeusaluekohtainen aikaosuus kussakin ajoneuvoluokassa

image

laskettujen hiilidioksidisäästöjen herkkyys suhteessa LED-valaisimen tehonkulutukseen

image

laskettujen hiilidioksidisäästöjen herkkyys suhteessa CO2-korjauskertoimeen

ηA

generaattorin hyötysuhde [-]

ηDCDC

tasavirtamuuntimen hyötysuhde [-]

Alaindeksit

Indeksi (c) tarkoittaa otoksessa mitattujen mukautuvan etuvalaisujärjestelmän luokkien määrää

Indeksi (i) tarkoittaa ajoneuvon valaisimia

Indeksi (j) tarkoittaa otoksesta tehtyä mittausta

Indeksi (t) tarkoittaa mittausten T yksittäistä numeroa

3.   TESTAUSOLOSUHTEET

Testausolosuhteiden on oltava E-sääntöjen nro 4 ( 1 ), 6 ( 2 ), 7 ( 3 ), 19 ( 4 ), 23 ( 5 ), 38 ( 6 ), 48 ( 7 ), 100 ( 8 ), 112 ( 9 ), 119 ( 10 ) ja 123 ( 11 ) vaatimusten mukaiset. Tehonkulutus määritetään E-säännön nro 112 kohdan 6.1.4 sekä mainitun säännön liitteen 10 kohtien 3.2.1 ja 3.2.2 mukaisesti.

Kun kyse on lähivalojen mukautuvasta etuvalaisujärjestelmästä (AFS), joka kuuluu vähintään kahteen E-säännössä nro 123 määritellyistä luokista C, E, V tai W, tehomittaukset on tehtävä käyttäen kunkin E-säännössä nro 123 määritellyn luokan LED-valaisimen valovoimaa (Pc), jollei tutkimuslaitoksen kanssa ole sovittu, että luokka C on LED-valaisimen edustava/keskimääräinen valovoima kyseisessä ajoneuvosovelluksessa. Jos luokka C on LED-valaisimen edustava/keskimääräinen valovoima kyseisessä ajoneuvosovelluksessa, tehomittaukset on tehtävä samalla tavalla kuin minkä tahansa muun yhdistelmään kuuluvan LED-ulkovalaisimen osalta.

Testauslaitteet

Testauksessa on käytettävä seuraavia laitteita kuvan 1 mukaisesti:

— 
virtalähde (esim. jännitteensäädin)
— 
kaksi digitaalista yleismittaria, joista toisella mitataan tasavirta ja toisella tasajännite. Kuvan testijärjestelyssä tasajännitemittari on integroitu virtalähteeseen.

Testijärjestely

image

Tehonsäästön mittaukset ja määrittäminen

Virta mitataan kunkin yhdistelmään kuuluvan tehokkaan ajoneuvon ulkopuolisen LED-valaisimen osalta kuvan mukaisesti jännitteellä 13,2 V. Elektronisen valonlähteen säätölaitteen avulla toimivat LED-moduulit testataan hakijan antamien ohjeiden mukaisesti.

Valmistaja voi pyytää, että virta mitataan lisäksi myös muilla jännitteillä. Tässä tapauksessa valmistajan on toimitettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle tällaisten muiden mittausten tarpeellisuuden osoittavat todennetut asiakirjat. Näillä muilla jännitteillä tehtävät virtamittaukset on tehtävä perättäin vähintään viisi kertaa. Tarkat säädetyt jännitteet ja mitattu virta on kirjattava neljän desimaalin tarkkuudella.

Tehonkulutus määritetään kertomalla säädetty jännite mitatulla virralla. Lasketaan kunkin tehokkaan LED-ulkovalaisimen tehonkulutuksen keskiarvo (

image

). Kukin arvo on ilmaistava neljän desimaalin tarkkuudella. Jos LED-valaisimien sähkönsyöttöön käytetään askelmoottoria tai elektronista säädintä, ei mittauksissa oteta huomioon tämän komponentin sähkökuormaa.

Lähivalojen mukautuvalle etuvalaisujärjestelmälle (AFS) tehtävät lisämittaukset



Taulukko 1

Lähivalojen AFS-järjestelmän luokat

Luokka

Ks. E-säännön nro 123 kohta 1.3 ja alaviite 2.

Prosenttia LED-valaisimen valovoimasta

Aktivointitila (*1)

C

Peruslähivalot (maantieajo)

100 %

Nopeus yli 50 mutta alle 100 km/h

Tai kun muun luokan (V, W, E) lähivaloa ei ole aktivoitu

V

Kaupunkiajo

85 %

Nopeus alle 50 km/h

E

Moottoritieajo

110 %

Nopeus yli 100 km/h

W

Huonot keliolosuhteet

90 %

Tuulilasinpyyhkimet käytössä yli 2 minuuttia

(*1)   

Tarkastetaan aktivointinopeudet kussakin ajoneuvosovelluksessa E-säännön nro 48 kohdan 6.22.7.4.1 (luokka C), 6.22.7.4.2 (luokka V), 6.22.7.4.3 (luokka E) ja 6.22.7.4.4 (luokka W) mukaisesti.

Jos kunkin arvon Pc mittaamisen jälkeen on mitattava kunkin luokan LED-valaisimen valovoima, lasketaan lähivalojen AFS-järjestelmän teho (
image ) WLTC-nopeusalueiden aikana mitattujen LED-valaisimen tehojen painotettuna keskiarvona kaavalla 1.

Kaava 1

image

jossa:

image

on tehonkulutus (n mittauksen keskiarvo) kussakin luokassa

image

on nopeusaluekohtainen WLTC:n aikaosuus kussakin luokassa (WLTC:n kokonaiskesto on 1 800 s).



Taulukko 2

Nopeusalue

Aika

WLTC_sharec (%)

< 50 km/h

1 058 s

0,588 (58,8 %)

50–100 km/h

560 s

0,311 (31,1 %)

> 100 km/h

182 s

0,101 (10,1 %)

Jos lähivalon AFS-järjestelmässä on vain kaksi luokkaa, jotka eivät kata kaikkia WLTC-nopeuksia (esim. luokat C ja V), on luokan C tehon painotukseen luettava myös se WLTC:n aikaosuus, jota järjestyksessä toinen luokka ei kata (esim. luokan C aika t = 0,588 + 0,101).

Tuloksena saatava kunkin tehokkaan LED-ulkovalaisimen tehonsäästö (ΔPi) lasketaan kaavalla 2:

Kaava 2

image

jossa vastaavan vertailukohtana käytettävän ajoneuvon valaisimen tehonkulutus otetaan taulukosta 3.



Taulukko 3

Erilaisten vertailuajoneuvon valaisimien tehonkulutus

Ajoneuvon valaisin

Kokonaissähköteho (PB)

[W]

Lähivaloa tuottava ajovalaisin

137

Kaukovaloa tuottava ajovalaisin

150

Etuvalaisin

12

Rekisterikilven valaisin

12

Etusumuvalaisin

124

Takasumuvalaisin

26

Etusuuntavalaisin

13

Takasuuntavalaisin

13

Peruutusvalaisin

52

Kulmavalaisin

44

Staattinen kääntyvä valaisin

44

4.   HIILIDIOKSIDISÄÄSTÖJEN JA TILASTOMARGINAALIN LASKEMINEN

4.1    Hiilidioksidisäästöjen laskeminen

Valaisinyhdistelmällä saatavien hiilidioksidisäästöjen kokonaismäärä lasketaan ajoneuvon voimalaitteen perusteella (tavanomainen, vain sisäisesti ladattava sähköhybridi)

▼M1

4.1.1    Polttomoottorilla varustetut henkilöautot ja sellaiset luokan M1 vain sisäisesti ladattavat sähköhybridiajoneuvot, joiden osalta voidaan käyttää korjaamattomia mitattuja polttoaineenkulutus- ja hiilidioksidipäästöarvoja komission asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 8 lisäyksessä 2 olevan 1.1.4 kohdan mukaisesti

▼B

Hiilidioksidisäästöt lasketaan kaavalla 3:

Kaava 3

image

jossa:

v : WLTC:n keskimääräinen ajonopeus [km/h], joka on 46,60 km/h

ηA : generaattorin hyötysuhde, joka on 0,67

V

Pe

:

hyötytehon kulutus taulukon 4 mukaisesti

▼M1



Taulukko 4

Hyötytehon kulutus

Moottorityyppi

Hyötytehon kulutus (VPe) [l/kWh]

Bensiini/E85

0,264

Bensiini/E85, turboahdettu

0,280

Diesel

0,220

Nestekaasu

0,342

Nestekaasu, turboahdettu

0,363

 

Hyötytehon kulutus (VPe) [m3/kWh]

Paineistettu maakaasu (G20)

0,259

Paineistettu maakaasu (G20), turboahdettu

0,275

CF :

muuntokerroin siten kuin se määritellään taulukossa 5.



Taulukko 5

Polttoaineen muuntokerroin

Polttoainetyyppi

Muuntokerroin (CF) [g CO2/l]

Bensiini/E85

2 330

Diesel

2 640

Nestekaasu

1 629

 

Muuntokerroin (CF) [g CO2/m3]

Paineistettu maakaasu (G20)

1 795

▼B

UF

i

:

ajoneuvon valaistuksen käyttötekijä [-], siten kuin se määritellään taulukossa 6



Taulukko 6

Erilaisten ajoneuvon valaisimien käyttötekijä

Ajoneuvon valaisin

Käyttötekijä (UF)

[-]

Lähivaloa tuottava ajovalaisin

0,33

Kaukovaloa tuottava ajovalaisin

0,03

Etuvalaisin

0,36

Rekisterikilven valaisin

0,36

Etusumuvalaisin

0,01

Takasumuvalaisin

0,01

Etusuuntavalaisin

0,15

Takasuuntavalaisin

0,15

Peruutusvalaisin

0,01

▼M1

Kulmavalaisin

0,019

Staattinen kääntyvä valaisin

0,039

4.1.2    Vain sisäisesti ladattavat sähköhybridiajoneuvot, jotka eivät kuulu 4.1.1 kohdan soveltamisalaan

▼B

Hiilidioksidisäästöt lasketaan kaavalla 4:

Kaava 4

image

jossa:

ηDCDC : tasavirtamuuntimen hyötysuhde

image : CO2-korjauskerroin
image , määritelmä asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 8 lisäyksessä 2.

Tasavirtamuuntimen hyötysuhde (ηDCDC ) arvioidaan asianomaisen ajoneuvokokoonpanon mukaisesti, kuten taulukossa 7 esitetään.



Taulukko 7

▼M1

Tasavirtamuuntimen hyötysuhde eri ajoneuvojen valaisinarkkitehtuureissa

▼B

Nro

Kokoonpano

ηDCDC

1

Valaisimet kytketty rinnan pienjänniteakun kanssa, virransyöttö suoraan korkeajänniteakusta tasavirtamuuntimen kautta

0,xx

2

Valaisimet kytketty sarjaan pienjänniteakun jälkeen, pienjänniteakku kytketty sarjaan korkeajänniteakun kanssa

1

3

Korkeajännite- ja pienjänniteakkujen jännite täsmälleen sama (12 V, 48 V, …) kuin valaisimien

1

Kokoonpanossa 1 tasavirtamuuntimen hyötysuhde ηDCDC on käyttösähkövirta-alueella suoritettavien hyötysuhdetestien suurin arvo. Mittausväli saa olla enintään 10 % käyttösähkövirta-alueesta.

▼M3

Vaihtoehtoisesti valaisinyhdistelmän kokonaishiilidioksidisäästöt voidaan valmistajan pyynnöstä laskea 4.1.1 kohdassa säädetyn menetelmän mukaisesti siten, että kertoimeksi ηΑ on vahvistettu 1.

▼B

4.2    Tilastomarginaalin laskeminen

Valaisinyhdistelmään liittyvä tilastomarginaali lasketaan ajoneuvon voimalaitteen perusteella (tavanomainen, vain sisäisesti ladattava sähköhybridi)

▼M1

4.2.1    Polttomoottorilla varustetut henkilöautot ja sellaiset luokan M1 vain sisäisesti ladattavat sähköhybridiajoneuvot, joiden osalta voidaan käyttää korjaamattomia mitattuja polttoaineenkulutus- ja hiilidioksidipäästöarvoja komission asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 8 lisäyksessä 2 olevan 1.1.4 kohdan mukaisesti

▼B

Mittausten aiheuttama tilastomarginaali testausmenetelmän tuloksissa on ilmaistava määrällisesti. Kunkin yhdistelmään kuuluvan tehokkaan LED-ulkovalaisimen osalta lasketaan standardipoikkeama kaavan 5 mukaisesti.

Kaava 5

image

jossa:

n : otoksesta tehtyjen mittausten määrä, joka on vähintään 5

Jos kunkin tehokkaan LED-ulkovalaisimen tehonkulutuksen standardipoikkeama (

image

) aiheuttaa virheen hiilidioksidisäästöihin (

image

), virhe lasketaan kaavalla 6.

Kaava 6

image

▼M1

4.2.2    Vain sisäisesti ladattavat sähköhybridiajoneuvot, jotka eivät kuulu 4.2.1 kohdan soveltamisalaan

▼B

Mittausten aiheuttama tilastomarginaali testausmenetelmän tuloksissa on ilmaistava määrällisesti. Kunkin yhdistelmään kuuluvan tehokkaan LED-ulkovalaisimen osalta lasketaan standardipoikkeama kaavan 7 mukaisesti.

Kaava 7

image

jossa:

n : otoksesta tehtyjen mittausten määrä, joka on vähintään 5

Hiilidioksidipäästöjen korjauskerroin

image

määritetään mittaussarjasta, joka käsittää yhteensä T mittausta, jotka valmistaja on tehnyt asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 8 lisäyksen 2 kohdan 2.2 mukaisesti. Kussakin mittauksessa kirjataan testinaikainen sähkötase ja mitatut hiilidioksidipäästöt.Kertoimen

image

tilastollisen virheen arvioimiseksi ekstrapoloidaan kertoimen

image

T eri arvoa (eli

image

) käyttämällä perustana T–1 mittauksen jokaista kombinaatiota ilman toistoa. Ekstrapolointi tehdään asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 8 lisäyksen 2 kohdassa 2.2 esitetyllä menetelmällä.Kertoimen

image

standardipoikkeama

image

lasketaan kaavalla 8.

Kaava 8

image

jossa:

T : Niiden mittausten määrä, jotka valmistaja on tehnyt kertoimen

image

ekstrapoloimiseksi täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 8 lisäyksen 2 kohdan 2.2 mukaisesti.

image

: keskiarvo yhteensä T arvosta kertoimelle

image

Jos kunkin tehokkaan LED-ulkovalaisimen tehonkulutuksen standardipoikkeama (

image

) ja tekijän

image

standardipoikkeama

image

aiheuttavat virheen hiilidioksidisäästöihin (

image

), virhe lasketaan kaavalla 9.

Kaava 9

image

▼M3

Jos 4.1.2 kohdan viimeisessä kohdassa tarkoitettua menetelmää sovelletaan, valaisinyhdistelmän tilastomarginaali lasketaan 4.2.1 kohdan mukaisesti siten, että kertoimeksi ηΑ on vahvistettu 1.

▼B

4.3    Lähivalojen AFS-järjestelmään liittyvä tilastomarginaali

Jos käytössä on lähivalojen AFS-järjestelmä, mukautetaan kaavaa 9 tarvittavien lisämittausten ottamiseksi huomioon.

Lähivalojen AFS-järjestelmän yhteydessä käytettävä mittausepävarmuus (

image

) lasketaan kaavoilla 10 ja 11.

Kaava 10

image

Kaava 11

image

jossa:

n : otoksesta tehtyjen mittausten määrä, joka on vähintään 5

image : n arvon Pc keskiarvo

5.   PYÖRISTYS

Laskettu hiilidioksidipäästövähennyksen arvo (

image

) ja tilastomarginaali (

image

) on pyöristettävä enintään kahden desimaalin tarkkuuteen.

Kutakin hiilidioksidipäästövähennyksen laskemisessa käytettyä arvoa voidaan käyttää pyöristämättömänä, tai ne on pyöristettävä niin pieneen desimaalitarkkuuteen, että vähennyksen kokonaisvaikutus eli kaikkien pyöristettyjen arvojen yhteisvaikutus on pienempi kuin 0,25 g CO2/km.

6.   TILASTOLLINEN MERKITSEVYYS

Kunkin tehokkailla LED-valaisimilla varustetun ajoneuvon tyypin, variantin ja version osalta on osoitettava, että kaavalla 6 tai 9 laskettu hiilidioksidipäästövähennysten epävarmuus ei ole suurempi kuin hiilidioksidipäästövähennysten kokonaismäärän ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 725/2011 9 artiklan 1 kohdassa vahvistetun päästövähennysten vähimmäisarvon erotus (ks. kaava 12).

Kaava 12

image

jossa

MT

:

vähimmäisarvo [g CO2/km]

image

:

hiilidioksidisäästöt yhteensä [g CO2/km]

image

:

yhteenlaskettujen hiilidioksidisäästöjen standardipoikkeama [g CO2/km]

Jos tässä liitteessä esitetyllä testausmenetelmällä määritetyt tehokkailla LED-ulkovalaisimilla saadut hiilidioksidin kokonaissäästöt ovat pienemmät kuin täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 725/2011 9 artiklan 1 kohdassa määritetty vähimmäisarvo, sovelletaan mainitun asetuksen 11 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa.



( 1 )  EUVL L 4, 7.1.2012, s. 17.

( 2 )  EUVL L 213, 18.7.2014, s. 1.

( 3 )  EUVL L 285, 30.9.2014, s. 1.

( 4 )  EUVL L 250, 22.8.2014, s. 1.

( 5 )  EUVL L 237, 8.8.2014, s. 1.

( 6 )  EUVL L 148, 12.6.2010, s. 55.

( 7 )  EUVL L 323, 6.12.2011, s. 46.

( 8 )  EUVL L 302, 28.11.2018, s. 114.

( 9 )  EUVL L 250, 22.8.2014, s. 67.

( 10 )  EUVL L 89, 25.3.2014, s. 101.

( 11 )  EUVL L 222, 24.8.2010, s. 1.

Top