Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 02015R0936-20170323

    Consolidated text: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/936, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015 , muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka muiden unionin erityisten tuontimenettelyjen soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kolmansien maiden tekstiilituotteiden tuontiin sovellettavasta yhteisestä menettelystä (uudelleenlaadittu)

    ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2015/936/2017-03-23

    02015R0936 — FI — 23.03.2017 — 001.001


    Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.

    ►B

    EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/936,

    annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015,

    muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka muiden unionin erityisten tuontimenettelyjen soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kolmansien maiden tekstiilituotteiden tuontiin sovellettavasta yhteisestä menettelystä

    (uudelleenlaadittu)

    (EUVL L 160 25.6.2015, s. 1)

    Muutettu:

     

     

    Virallinen lehti

      N:o

    sivu

    päivämäärä

    ►M1

    EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2017/354, annettu 15 päivänä helmikuuta 2017,

      L 57

    31

    3.3.2017




    ▼B

    EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/936,

    annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015,

    muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka muiden unionin erityisten tuontimenettelyjen soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kolmansien maiden tekstiilituotteiden tuontiin sovellettavasta yhteisestä menettelystä

    (uudelleenlaadittu)



    I LUKU

    YLEISET PERIAATTEET

    1 artikla

    1.  Tätä asetusta sovelletaan tuotaessa neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 ( 1 ) liitteessä I olevan yhdistetyn nimikkeistön toisen osan XI jaksoon kuuluvia tekstiilituotteita ja muita tämän asetuksen liitteessä I lueteltuja tekstiilituotteita, jotka ovat kolmansien maiden alkuperätuotteita eivätkä kuulu kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka muiden unionin erityisten tuontimenettelyjen soveltamisalaan.

    2.  Edellä 1 kohtaa sovellettaessa asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteessä I olevan yhdistetyn nimikkeistön toisen osan XI jaksoon kuuluvat tekstiilituotteet on luokiteltava tämän asetuksen liitteen I A jaksossa määriteltyihin luokkiin, lukuun ottamatta tämän asetuksen liitteessä I olevassa B jaksossa lueteltuja yhdistetyn nimikkeistön koodeja (CN-koodeja) vastaavia tuotteita.

    3.  Tässä asetuksessa ’alkuperätuotteilla’ ja näiden tuotteiden alkuperän tarkastuksen mahdollistavilla menetelmillä tarkoitetaan niitä, jotka määritellään voimassa olevissa asiaa koskevissa unionin säännöksissä.

    2 artikla

    Edellä 1 artiklassa tarkoitettujen, muiden maiden kuin liitteessä II mainittujen kolmansien maiden alkuperätuotteiden tuonti unioniin on vapaata, eikä se näin ollen ole määrällisten rajoitusten alaista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta III luvun mukaisesti mahdollisesti toteutettavien toimenpiteiden ja erityisten yhteisten tuontimenettelyjen mukaisesti näiden menettelyjen voimassaoloaikana toteutettujen tai mahdollisesti toteutettavien toimenpiteiden soveltamista.

    3 artikla

    1.  Liitteessä III lueteltujen, siinä mainituista maista peräisin olevien tekstiilituotteiden tuonti unioniin on mainitussa liitteessä vahvistettujen vuosittaisten määrällisten rajoitusten alaista.

    2.  Edellytyksenä 1 kohdassa viitatun määrällisten rajoitusten alaisen tuonnin luovutukselle vapaaseen liikkeeseen unionissa on tuontiluvan tai jäsenvaltioiden viranomaisten tässä asetuksessa määriteltyä menettelyä noudattaen antaman vastaavan asiakirjan esittäminen. Tuonti, johon on annettu lupa tämän kohdan mukaisesti, vähennetään määrällisistä rajoituksista, jotka on vahvistettu sitä kalenterivuotta varten, jolle on vahvistettu määrällisiä rajoituksia.

    3.  Liitteessä IV lueteltuja tekstiilituotteita, jotka ovat peräisin luettelossa mainituista kolmansista maista, voidaan tuoda unioniin, jos komissio on vahvistanut vuosittaisen määrällisen rajoituksen. Näiden määrällisten rajoitusten on perustuttava aiempiin kauppavirtoihin tai, mikäli niistä ei ole tietoja, asianmukaisesti perusteltuihin arvioihin niistä. Siirretään komissiolle valta antaa tämän asetuksen liitteiden muuttamista koskevia delegoituja säädöksiä tämän asetuksen 31 artiklan mukaisesti jotta voidaan vahvistaa tällaiset vuosittaiset määrälliset rajoitukset.

    4.  Muiden kuin 1 ja 3 kohdassa tarkoitettujen, liitteessä II lueteltujen maiden alkuperää olevien tekstiilituotteiden tuonti unioniin on vapaata, jollei toimenpiteistä, joita voidaan toteuttaa III luvun mukaisesti tai erityisten yhteisten tuontimenettelyjen mukaisesti niiden voimassaoloaikana, muuta johdu.

    4 artikla

    1.  Tekstiilituotteiden jälleentuonti unioniin muissa kuin liitteessä II luetelluissa kolmansissa maissa tapahtuneen valmistuksen jälkeen ei ole määrällisten rajoitusten alaista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta III luvun tai erityisten yhteisten tuontimenettelyjen mukaisesti mahdollisesti toteutettujen toimenpiteiden soveltamista.

    ▼M1 —————

    ▼B

    5 artikla

    1.  Jäljempänä 30 artiklassa tarkoitettu komitea voi käsitellä mitä tahansa komission esille ottamaa tai jäsenvaltion käsiteltäväksi pyytämää asiaa, joka liittyy tämän asetuksen soveltamiseen.

    2.  Siirretään komissiolle valta antaa tämän asetuksen liitteiden III–VI mukauttamiseksi vaadittavia toimenpiteitä koskevia delegoituja säädöksiä 31 artiklan mukaisesti, jos havaitaan ongelmia niiden toimivuudessa.



    II LUKU

    UNIONIN TIEDONANTO- JA TUTKIMUSMENETTELY

    6 artikla

    1.  Liitteessä I lueteltujen tekstiilituotteiden osalta jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle 30 päivän kuluessa kunkin kuukauden päättymisestä kyseisen kuukauden aikana tuodut kokonaismäärät alkuperämaittain ja yhdistetyn nimikkeistön koodeittain sekä yksiköt, mukaan lukien tarvittaessa CN-koodin paljousyksiköt. Tuonti on jaoteltava voimassa olevien tilastollisten menettelyjen mukaisesti.

    2.  Jotta komissio voi seurata tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden markkinoiden kehitystä, jäsenvaltioiden on toimitettava sille viimeistään 31 päivänä maaliskuuta kunakin vuonna edellisen vuoden vientiä koskevat tilastotiedot. Tuotantoa ja kulutusta koskevat tuotekohtaiset tilastotiedot on toimitettava komissiolle sellaisia yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen, jotka vahvistetaan myöhemmin 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

    3.  Jos tuotteiden tai erityisolosuhteiden luonne sitä vaatii, komissio voi jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan muuttaa tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen toimittamisen määräaikoja 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

    4.  Jäljempänä 13 artiklassa tarkoitetuissa kiireellisissä tapauksissa kyseisen yhden tai useamman jäsenvaltion on toimitettava tarvittavat tuontitilastot ja taloudelliset tiedot komissiolle ja muille jäsenvaltioille viipymättä.

    7 artikla

    1.  Jos komissio katsoo olevan olemassa riittäviä todisteita, joiden perusteella voidaan aloittaa 1 artiklassa tarkoitettujen tuotteiden tuontiedellytysten tutkiminen, se panee vireille tutkimuksen. Komissio ilmoittaa jäsenvaltioille, kun se on todennut, että on tarpeen aloittaa tällainen tutkimus.

    2.  Edellä olevan 6 artiklan mukaisesti toimitettujen tietojen täydentämiseksi komissio kerää kaikki tarpeellisiksi katsomansa tiedot ja pyrkii tarkastamaan nämä tiedot tuojien, kauppiaiden, välittäjien, tuottajien, kaupallisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa.

    Komissiota avustavat tässä tehtävässä sen jäsenvaltion edustajat, jonka alueella tarkastukset suoritetaan, edellyttäen että tämä jäsenvaltio sitä toivoo.

    3.  Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tämän pyynnöstä ja sen määräämiä yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen käytettävissään olevat tiedot tutkittavan tuotteen markkinoiden kehityksestä.

    4.  Komissio voi kuulla niitä luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, joita asia koskee. Näitä on kuultava, jos nämä ovat pyytäneet sitä kirjallisesti Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistussa ilmoituksessa vahvistetussa määräajassa ja osoittaneet, että tutkimuksen tulokset voivat tosiasiallisesti koskea näitä ja että näiden suulliseen kuulemiseen on erityisiä syitä.

    5.  Jos komission pyytämiä tietoja ei toimiteta kohtuullisessa määräajassa tai jos tutkimusta merkittävästi estetään, käytettävissä olevien tietojen perusteella voidaan tehdä päätelmiä.

    6.  Jos jäsenvaltio on pyytänyt komissiota toimimaan ja jos komission mielestä tutkimuksen aloittamiseksi ei ole riittäviä todisteita, se ilmoittaa jäsenvaltiolle päätöksestään neuvottelujen päätyttyä.

    8 artikla

    1.  Komissio antaa tutkimuksen päätyttyä kertomuksen sen tuloksista 30 artiklassa tarkoitetulle komitealle.

    2.  Jos komissio katsoo, että unionin valvonta- ja suojatoimenpiteet eivät ole tarpeen, se päättää 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen lopettaa tutkimukset ja esittää niistä tärkeimmät päätelmät.

    3.  Jos komissio katsoo, että unionin valvonta- tai suojatoimenpide on tarpeen, se tekee III luvussa tätä varten säädetyt päätökset.

    9 artikla

    1.  Tätä asetusta sovellettaessa saatuja tietoja voidaan käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, jota varten ne on pyydetty.

    2.  Komissio, sen edustajat, jäsenvaltiot ja niiden edustajat eivät saa ilmaista tätä asetusta sovellettaessa saamiaan luottamuksellisia tietoja tai luottamuksellisesti toimitettuja tietoja, ellei tiedot toimittanut osapuoli ole nimenomaisesti antanut siihen lupaa.

    Luottamuksellista käsittelyä koskevassa pyynnössä on mainittava syyt, joiden vuoksi tieto on luottamuksellista.

    Jos kuitenkin ilmenee, ettei luottamuksellista käsittelyä koskeva pyyntö ole perusteltu ja ettei tietojen toimittaja halua saattaa niitä julkisiksi eikä antaa lupaa niiden ilmaisemiseen yleisluontoisesti tai yhteenvetona, kyseiset tiedot voidaan jättää ottamatta huomioon.

    3.  Tietoa on joka tapauksessa pidettävä luottamuksellisena, jos sen ilmaisemisesta voi olla merkittäviä haitallisia seuraamuksia sille, joka on toimittanut mainitun tiedon tai on sen lähde.

    4.  Edellä olevat 1, 2 ja 3 kohta eivät estä unionin viranomaisia ottamasta huomioon yleisluontoisia tietoja eivätkä erityisesti syitä, joihin tämän asetuksen mukaisesti tehdyt päätökset perustuvat. Unionin viranomaisten on kuitenkin otettava huomioon niiden luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, jotka eivät halua liikesalaisuuksiensa paljastuvan, laillinen etu.

    10 artikla

    1.  Tuonnin kehityksen ja tuonnin edellytysten tutkiminen sekä sen unionin tuottajille aiheuttaman vakavan haitan tai vakavan haitan uhan tutkiminen kohdistuu erityisesti seuraaviin tekijöihin:

    a) tuonnin määrä, erityisesti jos se lisääntyy merkittävästi joko absoluuttisina lukuina tai suhteessa unionin tuotantoon tai kulutukseen;

    b) tuontihinnat, erityisesti jos ne ovat olleet merkittävästi alhaisempia kuin samanlaisen unionin tuotteen hinta;

    c) vaikutus, joka sillä on samanlaisten tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuottajiin unionissa, sellaisena kuin se ilmenee tiettyjen taloudellisten tekijöiden kehityssuunnasta, joita tekijöitä ovat esimerkiksi:

     tuotanto,

     tuotantokyvyn käyttöaste,

     varastot,

     myynnit,

     markkinaosuus,

     hinta (toisin sanoen hintojen lasku tai tavanomaisesti tapahtuvan hintojen nousun estyminen),

     voitto,

     sijoitettujen pääomien tuotto,

     kassavirrat,

     työllisyys.

    2.  Tutkimusta suorittaessaan komissio ottaa huomioon liitteessä II tarkoitettujen kolmansien maiden erityisen taloudellisen järjestelmän.

    3.  Jos esitetään väite vakavan haitan uhasta, komissio tutkii myös, onko selvästi ennalta nähtävissä, että tietty tilanne voi muuttua tosiasialliseksi haitaksi. Tällöin voidaan ottaa huomioon myös sellaiset tekijät kuin:

    a) unioniin tapahtuvan viennin kasvuvauhti;

    b) alkuperä- tai vientimaan vientikapasiteetti kyseisenä ajankohtana tai nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ja todennäköisyys tämän vientikapasiteetin synnyttämän viennin suuntautumisesta unioniin.



    III LUKU

    VALVONTA- JA SUOJATOIMENPITEET

    11 artikla

    1.  Jos muiden maiden kuin liitteessä II mainittujen kolmansien maiden alkuperää olevien tekstiilituotteiden tuonti uhkaa aiheuttaa haittaa samanlaisten tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuotannolle unionissa, komissio voi jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan:

    a) päättää unionin jälkikäteisvalvonnan käyttöönotosta tietyn tuonnin osalta 30 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen;

    b) valvoakseen tietyn tuonnin kehitystä päättää saattaa kyseisen tuonnin unionin ennakkovalvonnan alaiseksi 30 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen.

    2.  Jos liitteessä II mainittujen kolmansien maiden alkuperää olevien ja unionin tasolla vapautettujen tekstiilituotteiden tuonti uhkaa aiheuttaa haittaa samanlaisten tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuotannolle unionissa taikka jos unionin taloudelliset edut sitä vaativat, komissio voi jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan:

    a) päättää unionin jälkikäteisvalvonnan käyttöönotosta tietyn tuonnin osalta 30 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen;

    b) valvoakseen tietyn tuonnin kehitystä päättää saattaa kyseisen tuonnin unionin ennakkovalvonnan alaiseksi 30 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen.

    3.  Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet ovat pääsääntöisesti voimassa rajoitetun ajan.

    12 artikla

    1.  Jos muiden maiden kuin liitteessä II mainittujen kolmansien maiden alkuperää olevien tekstiilituotteiden tuonti unioniin lisääntyy absoluuttisina tai suhteellisina määrinä siten ja/tai tapahtuu sellaisin edellytyksin, että se aiheuttaa taikka uhkaa tosiasiallisesti aiheuttaa vakavaa haittaa samanlaisten tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuotannolle unionissa, komissio voi jäsenvaltion pyynnöstä taikka omasta aloitteestaan muuttaa kyseisen tuotteen tuontimenettelyä siten, että sen luovutus vapaaseen liikkeeseen edellyttää komission määrittelemiä yksityiskohtaisia sääntöjä ja rajoituksia noudattaen myönnetyn tuontiluvan esittämistä.

    2.  Jos liitteessä II mainittujen kolmansien maiden alkuperää olevien ja unionin tasolla vapautettujen tekstiilituotteiden tuonti unioniin lisääntyy absoluuttisina tai suhteellisina määrinä siten ja/tai tapahtuu sellaisin edellytyksin, että se uhkaa aiheuttaa vakavaa haittaa samanlaisten tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuotannolle unionissa, taikka jos unionin taloudelliset edut sitä vaativat, komissio voi jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan muuttaa kyseisen tuotteen tuontimenettelyä siten, että sen luovutus vapaaseen liikkeeseen edellyttää komission määrittelemiä yksityiskohtaisia sääntöjä ja rajoituksia noudattaen myönnetyn tuontiluvan esittämistä.

    3.  Siirretään komissiolle valta antaa tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä koskevia delegoituja säädöksiä 31 artiklan mukaisesti kyseistä tuotetta koskevien vientisääntöjen muuttamiseksi, myös muuttamalla tämän asetuksen liitteitä.

    4.  Tässä artiklassa ja 11 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä sovelletaan tuotteisiin, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen niiden voimaantulon jälkeen.

    Ne eivät kuitenkaan estä luovuttamasta vapaaseen liikkeeseen tuotteita, jotka ovat matkalla unioniin, jos niiden määräpaikkaa ei voida muuttaa ja jos sellaisten tuotteiden mukana, joiden luovutus vapaaseen liikkeeseen edellyttää tämän artiklan ja 11 artiklan mukaan valvonta-asiakirjan esittämistä, tosiasiallisesti toimitetaan tällainen asiakirja.

    Tässä artiklassa ja 11 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet voidaan 16 artiklan mukaisesti rajoittaa yhteen tai useampaan unionin alueeseen.

    13 artikla

    Edellä 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin delegoituihin säädöksiin sovelletaan 32 artiklassa säädettyä menettelyä kyseistä tuotetta koskevien tuontisääntöjen muuttamiseksi, myös muuttamalla tämän asetuksen liitteitä, kun tämä on tarpeen erittäin kiireellisissä tapauksissa, joissa toimenpiteiden puuttuminen aiheuttaisi pysyvää vahinkoa unionin teollisuudelle, ja kun komissio omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion pyynnöstä toteaa, että 12 artiklan 1 ja 2 kohdassa mainitut edellytykset täyttyvät, ja katsoo, että tämän asetuksen liitteessä I lueteltujen tuotteiden, jotka eivät ole määrällisten rajoitusten alaisia, tietty luokka olisi saatettava määrällisten rajoitusten tai ennakko- tai jälkikäteisvalvonnan alaiseksi.

    14 artikla

    1.  Unionin ennakkovalvonnan tai suojatoimenpiteiden kohteena olevien tuotteiden luovutus vapaaseen liikkeeseen edellyttää valvonta-asiakirjan esittämistä.

    Kun kyse on unionin ennakkovalvontatoimista, jäsenvaltioiden nimeämän kansallisen toimivaltaisen viranomaisen on annettava valvonta-asiakirja maksutta viiden työpäivän kuluessa siitä, kun se on saanut unionin tuojan hakemuksen, riippumatta tuojan sijoittautumispaikasta unionissa ja riippumatta haetusta määrästä. Jollei toisin osoiteta, kansallisen toimivaltaisen viranomaisen katsotaan vastaanottaneen mainitun hakemuksen kolmen työpäivän kuluttua sen jättämisestä. Valvonta-asiakirja laaditaan liitteessä VI olevan mallin mukaiselle lomakkeelle. Asetuksen 21 artiklan säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin.

    Kun kyse on suojatoimenpiteistä, valvonta-asiakirja annetaan IV luvun säännösten mukaisesti.

    2.  Tehtäessä päätös valvonta- tai suojatoimenpiteiden soveltamisesta saatetaan pyytää 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi myös muita tietoja.

    3.  Valvonta-asiakirja on pätevä tuontia varten koko sillä alueella, jolla sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta, mainitussa sopimuksessa määrätyin edellytyksin riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa se on annettu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen 16 artiklan mukaisesti toteutettujen toimenpiteiden soveltamista.

    4.  Valvonta-asiakirjoja ei missään tapauksessa saa käyttää sen jälkeen, kun määräaika, joka vahvistetaan samaan aikaan ja samaa menettelyä noudattaen kuin valvonta- tai suojatoimenpide ja jossa otetaan huomioon tuotteiden luonne ja tuontitoimien erityispiirteet, on päättynyt.

    5.  Jos asianmukaista 30 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen tehdyssä päätöksessä niin määrätään, unionin valvonnan tai suojatoimenpiteen alaisten tuotteiden alkuperä on todistettava alkuperätodistuksella. Tämä kohta ei rajoita muiden tällaisen todistuksen esittämistä koskevien määräysten soveltamista.

    6.  Jos unionin ennakkovalvonnan alainen tuote on alueellisen suojatoimenpiteen alainen jäsenvaltiossa, valvonta-asiakirja voidaan korvata kyseisen jäsenvaltion myöntämällä tuontiluvalla.

    15 artikla

    Jos uhkaa syntyä 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tilanne, komissio voi jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan 30 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen:

     rajoittaa valvontatoimenpiteitä varten vaaditun valvonta-asiakirjan voimassaoloaikaa,

     tehdä valvonta-asiakirjan antamisen riippuvaksi tietyistä edellytyksistä ja poikkeuksellisesti kumoamislausekkeen lisäämisestä tai 6 ja 8 artiklassa tarkoitetuista ennakkotiedonanto- ja kuulemistiedonantomenettelystä komission ilmoittamassa määräajassa ja sen ilmoittaman kestoajan.

    16 artikla

    Jos 10, 11 ja 12 artiklassa tarkoitettujen arviointitekijöiden perusteella ilmenee, että valvonta- tai suojatoimenpiteiden toteuttamiseksi säädetyt edellytykset täyttyvät yhdellä tai useammalla unionin alueella, komissio voi muita ratkaisuja tutkittuaan antaa poikkeuksellisesti luvan tähän yhteen tai useampaan alueeseen rajoitettujen valvonta- tai suojatoimenpiteiden soveltamiseen, jos komissio katsoo, että tällä tasolla sovellettavat toimenpiteet ovat tarkoituksenmukaisempia kuin koko unionissa sovellettavat toimenpiteet.

    Näiden toimenpiteiden on oltava väliaikaisia eikä niistä saa aiheutua häiriötä sisämarkkinoiden toiminnalle siltä osin kuin tämä on mahdollista.

    Nämä toimenpiteet hyväksytään 10, 11 ja 12 artiklan nojalla hyväksyttäviin toimenpiteisiin sovellettavien asianmukaisten menettelyjen mukaisesti.



    IV LUKU

    UNIONIN TUONTIRAJOITUSTEN HALLINTO

    17 artikla

    1.  Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle saamiaan tuontilupahakemuksia vastaavat määrät.

    2.  Komissio vahvistaa ilmoituksella, että haettu määrä tai haetut määrät ovat käytettävissä tuontia varten jäsenvaltioiden ilmoitusten vastaanottojärjestyksessä (”ensiksi tullutta palvellaan ensiksi” -periaatteen mukaan).

    3.  Jos voidaan perustellusti olettaa, että odotettavissa olevat tuontilupahakemukset uhkaavat ylittää määrälliset rajoitukset, komissio voi 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen jakaa määrälliset rajoitukset osiin tai vahvistaa lupakohtaiset enimmäismäärät. Komissio voi 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen varata erityisen määrällisen rajoituksen osan hakemuksille, joiden tueksi esitetään todisteita aikaisemman tuonnin tuloksista.

    4.  Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut ilmoitukset lähetetään elektronisesti tätä varten perustetussa integroidussa verkossa, jolleivät pakottavat tekniset syyt vaadi muiden viestintävälineiden väliaikaista käyttöä.

    5.  Toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle heti, kun niille on ilmoitettu, ettei jotakin määrää käytetä tuontiluvan voimassaoloaikana. Käyttämätön määrä siirretään ilman eri toimenpiteitä kaikista unionin määrällisistä rajoituksista jäljellä oleviin määriin.

    6.  Komissio voi 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen toteuttaa tämän artiklan soveltamiseksi tarvittavat toimenpiteet.

    18 artikla

    1.  Unionin tuoja voi riippumatta sijoittautumispaikastaan unionissa jättää lupahakemuksen valitsemansa jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

    2.  Edellä olevan 17 artiklan 3 kohdan toista virkettä sovellettaessa on tuojien hakemuksiin tarvittaessa liitettävä todisteet aikaisemmasta tuonnista kunkin kyseisen luokan ja kolmannen maan osalta.

    19 artikla

    Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on annettava tuontiluvat viiden työpäivän kuluessa komission päätöksen ilmoittamisesta tai siinä vahvistetussa määräajassa.

    Kyseisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle tuontilupien antamisesta kymmenen työpäivän kuluessa niiden antamisesta.

    20 artikla

    Tuontilupien antaminen voidaan tarvittaessa tehdä riippuvaksi vakuuden antamisesta 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

    21 artikla

    1.  Tuontiluvat mahdollistavat määrällisten rajoitusten alaisten tuotteiden tuonnin, ja ne ovat voimassa koko sillä alueella, jolla sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta, mainitussa sopimuksessa määrätyin edellytyksin, riippumatta tuojien hakemuksissaan mainitsemista tuontipaikoista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 16 artiklan mukaisesti toteutettujen toimenpiteiden soveltamista.

    Jos unioni ottaa käyttöön väliaikaisia rajoituksia yhdellä tai useammalla alueellaan 16 artiklan mukaisesti, kyseiset rajoitukset eivät estä tuomasta kyseiselle yhdelle tai useammalle alueelle tuotteita, jotka on lähetetty ennen kyseisten rajoitusten käyttöönottopäivää.

    ▼M1

    2.  Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten antamien tuontilupien voimassaoloaika on yhdeksän kuukautta. Voimassaoloaikaa voidaan tarvittaessa muuttaa 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

    ▼B

    3.  Tuontilupahakemus laaditaan mallin mukaiselle lomakkeelle, jonka muoto vahvistetaan 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. Toimivaltaiset viranomaiset voivat vahvistamiensa edellytysten mukaisesti sallia, että soveltamisasiakirjat toimitetaan sähköisessä muodossa. Toimivaltaisilla viranomaisilla on kuitenkin oltava käytettävissään kaikki asiakirjat ja koko todistusaineisto.

    4.  Tuontilupia voidaan myöntää sähköisin keinoin asianomaisen tuojan pyynnöstä. Kyseisen tuojan asianmukaisesti perustellun pyynnön perusteella ja edellyttäen, että 3 kohtaa noudatetaan, saman jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, joka on myöntänyt alkuperäisen tuontiluvan, voi korvata sähköisin keinoin myönnetyn tuontiluvan paperimuodossa olevalla tuontiluvalla. Kyseinen viranomainen voi myöntää kirjallisessa muodossa olevan tuontiluvan kuitenkin vasta varmistettuaan, että sähköisin keinoin myönnetty tuontilupa on peruutettu.

    Tämän kohdan täytäntöönpanoa varten mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä voidaan ottaa käyttöön 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

    5.  Asianomaisen jäsenvaltion pyynnöstä kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevat tekstiilituotteet, joiden osalta tuontilupa ei ole enää voimassa, voidaan erityisesti konkurssin tai vastaavien menettelyjen yhteydessä luovuttaa vapaaseen liikkeeseen 30 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen.

    22 artikla

    Se, jonka nimissä tuontilupa on laadittu, ei saa lainata tai siirtää tuontilupaa vastiketta vastaan eikä vastikkeetta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen annettavien säännösten soveltamista.

    23 artikla

    Kokonaan tai osittain käyttämättömien tuontilupien voimassaoloa voidaan pidentää, jos saatavilla olevien tuotteiden määrä on riittävä, 30 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun tarkastelumenettelyn mukaisesti.

    24 artikla

    Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle 30 päivän kuluessa kunkin kuukauden päättymisestä määrällisten rajoitusten alaisten tuotteiden määrät, jotka on tuotu edellisen kuukauden aikana.

    ▼M1 —————

    ▼B



    VI LUKU

    PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELYT JA LOPPUSÄÄNNÖKSET

    30 artikla

    1.  Komissiota avustaa tekstiilikomitea. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

    2.  Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 4 artiklaa.

    3.  Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

    31 artikla

    1.  Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tässä artiklassa säädetyin edellytyksin.

    ▼M1

    2.  Siirretään komissiolle 20 päivästä helmikuuta 2014 viiden vuoden ajaksi 3 artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 2 kohdassa, 12 artiklan 3 kohdassa, 13 artiklassa ja 35 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolmea kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.

    3.  Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 3 artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 2 kohdassa, 12 artiklan 3 kohdassa, 13 artiklassa ja 35 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

    ▼B

    4.  Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

    5.  Edellä olevien 5 artiklan 2 kohdan sekä 13 ja 35 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.

    ▼M1

    6.  Edellä olevien 3 artiklan 3 kohdan tai 12 artiklan 3 kohdan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan neljällä kuukaudella.

    ▼B

    32 artikla

    1.  Tämän artiklan nojalla annetut delegoidut säädökset tulevat voimaan viipymättä, ja niitä sovelletaan niin kauan kuin niitä ei vastusteta 2 kohdan mukaisesti. Kun delegoitu säädös annetaan tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, esitetään samalla ne perusteet, joiden vuoksi sovelletaan kiireellistä menettelyä.

    2.  Euroopan parlamentti tai neuvosto voi 31 artiklan 5 tai 6 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti vastustaa delegoitua säädöstä. Siinä tapauksessa komissio kumoaa säädöksen viipymättä sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin tai neuvoston päätös vastustaa sitä on annettu sille tiedoksi.

    33 artikla

    1.  Tämä asetus ei estä noudattamasta unionin ja kolmansien maiden välisissä sopimuksissa määrätyistä erityismenettelyistä johtuvia velvoitteita.

    2.  Tämä asetus ei estä jäsenvaltioita määräämästä tai soveltamasta:

    a) kieltoja, määrällisiä rajoituksia tai valvontatoimenpiteitä, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi;

    b) valuutanvaihtoa koskevia erityisiä muodollisuuksia;

    c) muodollisuuksia, jotka on otettu käyttöön sovellettaessa kansainvälisiä sopimuksia Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden unionin säännösten soveltamista.

    Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle niistä toimenpiteistä tai muodollisuuksista, jotka on otettava käyttöön tai joita on muutettava ensimmäisen alakohdan perusteella.

    Erittäin kiireellisissä tapauksissa kyseisistä kansallisista toimenpiteistä tai muodollisuuksista on ilmoitettava komissiolle heti niiden määräämisen jälkeen.

    34 artikla

    Komissio sisällyttää tietoja tämän asetuksen täytäntöönpanosta neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 ( 2 ) 22 a artiklan mukaiseen Euroopan parlamentille ja neuvostolle esitettävään vuosittaiseen kertomukseensa kaupan suojatoimenpiteiden soveltamisesta ja täytäntöönpanosta.

    35 artikla

    Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 31 artiklan mukaisesti asian kannalta merkityksellisten liitteiden muuttamiseksi tarpeen mukaan, jotta voidaan ottaa huomioon kolmansien maiden kanssa tehtävien sopimusten tai järjestelyjen tekeminen, muuttaminen tai päättyminen taikka tilastoja, tullimenettelyjä tai yhteisiä tuontimenettelyjä koskevien unionin sääntöjen muutokset.

    36 artikla

    Kumotaan asetus (EY) N:o 517/94.

    Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä VIII olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

    37 artikla

    Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

    Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.




    LIITE I

    ▼M1

    A.    SOPIMUKSEN 1 ARTIKLASSA TARKOITETUT TEKSTIILITUOTTEET

    1. Tavaran kuvauksen sanamuotoa on pidettävä ainoastaan ohjeellisena, koska jokaisen luokan tuotteet määritetään tässä liitteessä yhdistetyn nimikkeistön (CN-)koodein, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhdistetyn nimikkeistön tulkintasääntöjä. Jos CN-koodia edeltää ”ex”-tunnus, luokkaan kuuluvat tuotteet määritellään CN-koodin soveltamisalan sekä vastaavan tavaran kuvauksen perustella.

    2. Vaatteet, joita ei voida tunnistaa miesten tai poikien taikka naisten tai tyttöjen vaatteiksi, luokitellaan naisten tai tyttöjen vaatteiksi.

    3. Ilmaisulla ’vauvanvaatteet’ tarkoitetaan enintään myyntikokoa 86 olevia vaatteita.



    Luokka

    Tavaran kuvaus

    CN-koodi 2016

    Vastaavuustaulukko

    kpl/kg

    g/kpl

    RYHMÄ I A

     

     

     

    1

    Puuvillalanka, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5204 11 00 5204 19 00 5205 11 00 5205 12 00 5205 13 00 5205 14 00 5205 15 10 5205 15 90 5205 21 00 5205 22 00 5205 23 00 5205 24 00 5205 26 00 5205 27 00 5205 28 00 5205 31 00 5205 32 00 5205 33 00 5205 34 00 5205 35 00 5205 41 00 5205 42 00 5205 43 00 5205 44 00 5205 46 00 5205 47 00 5205 48 00 5206 11 00 5206 12 00 5206 13 00 5206 14 00 5206 15 00 5206 21 00 5206 22 00 5206 23 00 5206 24 00 5206 25 00 5206 31 00 5206 32 00 5206 33 00 5206 34 00 5206 35 00 5206 41 00 5206 42 00 5206 43 00 5206 44 00 5206 45 00 ex 5604 90 90

     

     

    2

    Puuvillakankaat, pyyheliinafrotee- tai sen kaltaiset kudotut froteekankaat, kudotut nauhat, nukkakankaat, pyyheliinakankaat, chenillelankakankaat, tylli ja solmitut verkkokankaat, ei kuitenkaan lintuniisikankaat

     

     

    5208 11 10 5208 11 90 5208 12 16 5208 12 19 5208 12 96 5208 12 99 5208 13 00 5208 19 00 5208 21 10 5208 21 90 5208 22 16 5208 22 19 5208 22 96 5208 22 99 5208 23 00 5208 29 00 5208 31 00 5208 32 16 5208 32 19 5208 32 96 5208 32 99 5208 33 00 5208 39 00 5208 41 00 5208 42 00 5208 43 00 5208 49 00 5208 51 00 5208 52 00 5208 59 10 5208 59 90 5209 11 00 5209 12 00 5209 19 00 5209 21 00 5209 22 00 5209 29 00 5209 31 00 5209 32 00 5209 39 00 5209 41 00 5209 42 00 5209 43 00 5209 49 00 5209 51 00 5209 52 00 5209 59 00 5210 11 00 5210 19 00 5210 21 00 5210 29 00 5210 31 00 5210 32 00 5210 39 00 5210 41 00 5210 49 00 5210 51 00 5210 59 00 5211 11 00 5211 12 00 5211 19 00 5211 20 00 5211 31 00 5211 32 00 5211 39 00 5211 41 00 5211 42 00 5211 43 00 5211 49 10 5211 49 90 5211 51 00 5211 52 00 5211 59 00 5212 11 10 5212 11 90 5212 12 10 5212 12 90 5212 13 10 5212 13 90 5212 14 10 5212 14 90 5212 15 10 5212 15 90 5212 21 10 5212 21 90 5212 22 10 5212 22 90 5212 23 10 5212 23 90 5212 24 10 5212 24 90 5212 25 10 5212 25 90 ex 5811 00 00 ex 6308 00 00

     

     

    2 a)

    joista: muut kuin valkaisemattomat tai valkaistut

     

     

    5208 31 00 5208 32 16 5208 32 19 5208 32 96 5208 32 99 5208 33 00 5208 39 00 5208 41 00 5208 42 00 5208 43 00 5208 49 00 5208 51 00 5208 52 00 5208 59 10 5208 59 90 5209 31 00 5209 32 00 5209 39 00 5209 41 00 5209 42 00 5209 43 00 5209 49 00 5209 51 00 5209 52 00 5209 59 00 5210 31 00 5210 32 00 5210 39 00 5210 41 00 5210 49 00 5210 51 00 5210 59 00 5211 31 00 5211 32 00 5211 39 00 5211 41 00 5211 42 00 5211 43 00 5211 49 10 5211 49 90 5211 51 00 5211 52 00 5211 59 00 5212 13 10 5212 13 90 5212 14 10 5212 14 90 5212 15 10 5212 15 90 5212 23 10 5212 23 90 5212 24 10 5212 24 90 5212 25 10 5212 25 90 ex 5811 00 00 ex 6308 00 00

     

     

    3

    Kudotut kankaat, synteettikuitua (katkokuitua tai jätettä), muut kuin kudotut nauhat, nukkakankaat (myös froteekankaat) ja chenillelankakankaat

     

     

    5512 11 00 5512 19 10 5512 19 90 5512 21 00 5512 29 10 5512 29 90 5512 91 00 5512 99 10 5512 99 90 5513 11 20 5513 11 90 5513 12 00 5513 13 00 5513 19 00 5513 21 00 5513 23 10 5513 23 90 5513 29 00 5513 31 00 5513 39 00 5513 41 00 5513 49 00 5514 11 00 5514 12 00 5514 19 10 5514 19 90 5514 21 00 5514 22 00 5514 23 00 5514 29 00 5514 30 10 5514 30 30 5514 30 50 5514 30 90 5514 41 00 5514 42 00 5514 43 00 5514 49 00 5515 11 10 5515 11 30 5515 11 90 5515 12 10 5515 12 30 5515 12 90 5515 13 11 5515 13 19 5515 13 91 5515 13 99 5515 19 10 5515 19 30 5515 19 90 5515 21 10 5515 21 30 5515 21 90 5515 22 11 5515 22 19 5515 22 91 5515 22 99 5515 29 00 5515 91 10 5515 91 30 5515 91 90 5515 99 20 5515 99 40 5515 99 80 ex 5803 00 90 ex 5905 00 70 ex 6308 00 00

     

     

    3 a)

    joista: muut kuin valkaisemattomat tai valkaistut

     

     

    5512 19 10 5512 19 90 5512 29 10 5512 29 90 5512 99 10 5512 99 90 5513 21 00 5513 23 10 5513 23 90 5513 29 00 5513 31 00 5513 39 00 5513 41 00 5513 49 00 5514 21 00 5514 22 00 5514 23 00 5514 29 00 5514 30 10 5514 30 30 5514 30 50 5514 30 90 5514 41 00 5514 42 00 5514 43 00 5514 49 00 5515 11 30 5515 11 90 5515 12 30 5515 12 90 5515 13 19 5515 13 99 5515 19 30 5515 19 90 5515 21 30 5515 21 90 5515 22 19 5515 22 99 ex 5515 29 00 5515 91 30 5515 91 90 5515 99 40 5515 99 80 ex 5803 00 90 ex 5905 00 70 ex 6308 00 00

     

     

    RYHMÄ I B

     

     

     

    4

    Paidat, T-paidat, kevyet, tiheäsilmukkaiset puserot tai pujopaidat, joissa on pyöreä, poolo- tai pystykaulus (muuta kuin villaa tai hienoa eläimenkarvaa), aluspaidat ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta

    6,48

    154

    6105 10 00 6105 20 10 6105 20 90 6105 90 10 6109 10 00 6109 90 20 6110 20 10 6110 30 10

    5

    Neulepuserot, pujopaidat, villapaidat, liivit, neulepuseron ja -takin yhdistelmät, neuletakit, yönutut ja puserot (muut kuin takit ja bleiserit), anorakit, tuulipuserot, pusakat ja niiden kaltaiset tuotteet, neulosta

    4,53

    221

    ex 6101 90 80 6101 20 90 6101 30 90 6102 10 90 6102 20 90 6102 30 90 6110 11 10 6110 11 30 6110 11 90 6110 12 10 6110 12 90 6110 19 10 6110 19 90 6110 20 91 6110 20 99 6110 30 91 6110 30 99

    6

    Miesten ja poikien kudotut polvihousut, shortsit (eivät kuitenkaan uimahousut) ja pitkät housut; naisten ja tyttöjen pitkät housut, kangasta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua; vuorillisten verryttelypukujen alaosat, ei kuitenkaan luokkiin 16 ja 29 kuuluvat, puuvillaa tai tekokuitua

    1,76

    568

    6203 41 10 6203 41 90 6203 42 31 6203 42 33 6203 42 35 6203 42 90 6203 43 19 6203 43 90 6203 49 19 6203 49 50 6204 61 10 6204 62 31 6204 62 33 6204 62 39 6204 63 18 6204 69 18 6211 32 42 6211 33 42 6211 42 42 6211 43 42

    7

    Naisten ja tyttöjen puserot ja paitapuserot, myös neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    5,55

    180

    6106 10 00 6106 20 00 6106 90 10 6206 20 00 6206 30 00 6206 40 00

    8

    Miesten ja poikien paidat, muuta kuin neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    4,60

    217

    ex 6205 90 80 6205 20 00 6205 30 00

    RYHMÄ II A

     

     

     

    9

    Pyyheliinafrotee- tai sen kaltaiset kudotut froteekankaat, puuvillaa; pyyheliinat tai keittiöpyyhkeet, pyyheliinafroteeta tai sen kaltaista kudottua froteekangasta, puuvillaa, muuta kuin neulosta

     

     

    5802 11 00 5802 19 00 ex 6302 60 00

     

     

    20

    Vuodeliinavaatteet, muuta kuin neulosta

     

     

    6302 21 00 6302 22 90 6302 29 90 6302 31 00 6302 32 90 6302 39 90

     

     

    22

    Lanka, synteettikatkokuitua tai synteettijätekuitua, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5508 10 10 5509 11 00 5509 12 00 5509 21 00 5509 22 00 5509 31 00 5509 32 00 5509 41 00 5509 42 00 5509 51 00 5509 52 00 5509 53 00 5509 59 00 5509 61 00 5509 62 00 5509 69 00 5509 91 00 5509 92 00 5509 99 00

     

     

    22 a)

    josta akryylia

     

     

    ex 5508 10 10 5509 31 00 5509 32 00 5509 61 00 5509 62 00 5509 69 00

     

     

    23

    Lanka, muuntokatkokuitua tai muuntojätekuitua, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5508 20 10 5510 11 00 5510 12 00 5510 20 00 5510 30 00 5510 90 00

     

     

    32

    Kudotut nukka- ja chenillelankakankaat (muut kuin puuvillaiset pyyheliinafrotee- ja sen kaltaiset kudotut kankaat ja kudotut nauhat) ja tuftatut tekstiilikankaat, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

     

     

    5801 10 00 5801 21 00 5801 22 00 5801 23 00 5801 26 00 5801 27 00 5801 31 00 5801 32 00 5801 33 00 5801 36 00 5801 37 00 5802 20 00 5802 30 00

     

     

    32 a)

    joista: puuvillavakosamettia

     

     

    5801 22 00

     

     

    39

    Pöytäliinat, pyyheliinat ja keittiöpyyhkeet, ei kuitenkaan neulosta eikä pyyheliinafroteeta tai sen kaltaista puuvillaista froteekangasta

     

     

    6302 51 00 6302 53 90 ex 6302 59 90 6302 91 00 6302 93 90 ex 6302 99 90

     

     

    RYHMÄ II B

     

     

     

    12

    Sukkahousut, myös terättömät, sukat, alussukat, puolisukat, nilkkasukat, sukansuojukset ja niiden kaltaiset tuotteet, neulosta, ei kuitenkaan vauvoille tarkoitetut, myös suonikohjusukat, muut kuin luokan 70 tuotteet

    24,3 paria

    41

    ex 6115 10 10 6115 10 90 6115 22 00 6115 29 00 6115 30 11 6115 30 90 6115 94 00 6115 95 00 6115 96 10 6115 96 99 6115 99 00

    13

    Miesten ja poikien alushousut, naisten ja tyttöjen pikkuhousut ja muut alushousut, neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    17

    59

    6107 11 00 6107 12 00 6107 19 00 6108 21 00 6108 22 00 6108 29 00 ex 6212 10 10 ex 9619 00 50

    14

    Miesten ja poikien kudottua kangasta olevat päällystakit, sadetakit ja muut takit, myös viitat, villaa, puuvillaa tai tekokuitua (ei kuitenkaan luokan 21 hupputakit)

    0,72

    1389

    6201 11 00 ex 6201 12 10 ex 6201 12 90 ex 6201 13 10 ex 6201 13 90 6210 20 00

    15

    Naisten ja tyttöjen kudottua kangasta olevat päällystakit, sadetakit ja muut takit, myös viitat; jakut, takit ja bleiserit, kangasta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua (ei kuitenkaan luokan 21 hupputakit)

    0,84

    1190

    6202 11 00 ex 6202 12 10 ex 6202 12 90 ex 6202 13 10 ex 6202 13 90 6204 31 00 6204 32 90 6204 33 90 6204 39 19 6210 30 00

    16

    Miesten ja poikien muut kuin neulosta olevat puvut ja yhdistelmäasut, ei kuitenkaan hiihtopuvut, villaa, puuvillaa tai tekokuitua; miesten ja poikien vuorilliset verryttelypuvut, joiden päällinen on yhtä ja samaa kangasta, puuvillaa tai tekokuitua

    0,80

    1250

    6203 11 00 6203 12 00 6203 19 10 6203 19 30 6203 22 80 6203 23 80 6203 29 18 6203 29 30 6211 32 31 6211 33 31

    17

    Miesten ja poikien muuta kuin neulosta olevat takit ja bleiserit, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    1,43

    700

    6203 31 00 6203 32 90 6203 33 90 6203 39 19

    18

    Miesten ja poikien aluspaidat, alushousut, yöpaidat, pyjamat, kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, muuta kuin neulosta

     

     

    6207 11 00 6207 19 00 6207 21 00 6207 22 00 6207 29 00 6207 91 00 6207 99 10 6207 99 90

     

     

    Naisten ja tyttöjen aluspaidat, alushameet, pikkuhousut ja muut alushousut, yöpaidat, pyjamat, aamupuvut (négligés), kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, muuta kuin neulosta

     

     

    6208 11 00 6208 19 00 6208 21 00 6208 22 00 6208 29 00 6208 91 00 6208 92 00 6208 99 00 ex 6212 10 10 ex 9619 00 50

     

     

    19

    Nenäliinat ja taskuliinat, muuta kuin neulosta

    59

    17

    6213 20 00 ex 6213 90 00

    21

    Hupputakit; tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, muuta kuin neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua; vuorillisten verryttelypukujen yläosat, muut kuin luokkiin 16 tai 29 kuuluvat, puuvillaa tai tekokuitua

    2,3

    435

    ex 6201 12 10 ex 6201 12 90 ex 6201 13 10 ex 6201 13 90 6201 91 00 6201 92 00 6201 93 00 ex 6202 12 10 ex 6202 12 90 ex 6202 13 10 ex 6202 13 90 6202 91 00 6202 92 00 6202 93 00 6211 32 41 6211 33 41 6211 42 41 6211 43 41

    24

    Miesten ja poikien yöpaidat, pyjamat, kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta

    3,9

    257

    6107 21 00 6107 22 00 6107 29 00 6107 91 00 ex 6107 99 00

    Naisten ja tyttöjen yöpaidat, pyjamat, aamupuvut (négligés), kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta

    6108 31 00 6108 32 00 6108 39 00 6108 91 00 6108 92 00 ex 6108 99 00

    26

    Naisten ja tyttöjen leningit, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    3,1

    323

    6104 41 00 6104 42 00 6104 43 00 6104 44 00 6204 41 00 6204 42 00 6204 43 00 6204 44 00

    27

    Naisten ja tyttöjen hameet, myös housuhameet

    2,6

    385

    6104 51 00 6104 52 00 6104 53 00 6104 59 00 6204 51 00 6204 52 00 6204 53 00 6204 59 10

    28

    Pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit (ei kuitenkaan uimahousut), neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    1,61

    620

    6103 41 00 6103 42 00 6103 43 00 ex 6103 49 00 6104 61 00 6104 62 00 6104 63 00 ex 6104 69 00

    29

    Naisten ja tyttöjen muut kuin neulosta olevat puvut ja yhdistelmäasut, ei kuitenkaan hiihtopuvut, villaa, puuvillaa tai tekokuitua; naisten ja tyttöjen vuorilliset verryttelypuvut, joiden päällinen on yhtä ja samaa kangasta, puuvillaa tai tekokuitua

    1,37

    730

    6204 11 00 6204 12 00 6204 13 00 6204 19 10 6204 21 00 6204 22 80 6204 23 80 6204 29 18 6211 42 31 6211 43 31

    31

    Rintaliivit, kangasta tai neulosta

    18,2

    55

    ex 6212 10 10 6212 10 90

    68

    Vauvanvaatteet ja -vaatetustarvikkeet, muut kuin luokkiin 10 ja 87 kuuluvat vauvan kintaat ja muut käsineet, ja luokkaan 88 kuuluvat vauvan sukat ja nilkkasukat, muuta kuin neulosta

     

     

    6111 90 19 6111 20 90 6111 30 90 ex 6111 90 90 ex 6209 90 10 ex 6209 20 00 ex 6209 30 00 ex 6209 90 90 ex 9619 00 50

     

     

    73

    Verryttelypuvut, neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    1,67

    600

    6112 11 00 6112 12 00 6112 19 00

    76

    Miesten ja poikien työssä ja ammatissa käytettävät vaatteet, muuta kuin neulosta

     

     

    6203 22 10 6203 23 10 6203 29 11 6203 32 10 6203 33 10 6203 39 11 6203 42 11 6203 42 51 6203 43 11 6203 43 31 6203 49 11 6203 49 31 6211 32 10 6211 33 10

     

     

    Naisten ja tyttöjen esiliinat, suojapuvut ja muut työssä ja ammatissa käytettävät vaatteet, muuta kuin neulosta

     

     

    6204 22 10 6204 23 10 6204 29 11 6204 32 10 6204 33 10 6204 39 11 6204 62 11 6204 62 51 6204 63 11 6204 63 31 6204 69 11 6204 69 31 6211 42 10 6211 43 10

     

     

    77

    Hiihtopuvut, muuta kuin neulosta

     

     

    ex 6211 20 00

     

     

    78

    Vaatteet, muuta kuin neulosta, muut kuin luokkiin 6, 7, 8, 14, 15, 16, 17, 18, 21, 26, 27, 29, 68, 72, 76 ja 77 kuuluvat

     

     

    6203 41 30 6203 42 59 6203 43 39 6203 49 39 6204 61 85 6204 62 59 6204 62 90 6204 63 39 6204 63 90 6204 69 39 6204 69 50 6210 40 00 6210 50 00 6211 32 90 6211 33 90 ex 6211 39 00 6211 42 90 6211 43 90 ex 6211 49 00 ex 9619 00 50

     

     

    83

    Päällystakit, jakut, takit, bleiserit ja muut vaatteet, myös hiihtopuvut, neulosta, muut kuin luokkiin 4, 5, 7, 13, 24, 26, 27, 28, 68, 69, 72, 73, 74 ja 75 kuuluvat

     

     

    ex 6101 90 20 6101 20 10 6101 30 10 6102 10 10 6102 20 10 6102 30 10 6103 31 00 6103 32 00 6103 33 00 ex 6103 39 00 6104 31 00 6104 32 00 6104 33 00 ex 6104 39 00 6112 20 00 6113 00 90 6114 20 00 6114 30 00 ex 6114 90 00 ex 9619 00 50

     

     

    RYHMÄ III A

     

     

     

    33

    Kudotut kankaat, synteettikuitufilamenttilankaa, joka on tehty polyeteeni- tai polypropeenikaistaleista tai niiden kaltaisista tuotteista, leveys pienempi kuin 3 metriä

     

     

    5407 20 11

     

     

    Säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen, tehty edellä mainituista kaistaleista tai niiden kaltaisista tuotteista, muuta kuin neulosta

     

     

    6305 32 19 6305 33 90

     

     

    34

    Kudotut kankaat, synteettikuitufilamenttilankaa, joka on tehty polyeteeni- tai polypropeenikaistaleista tai niiden kaltaisista tuotteista, leveys vähintään 3 metriä

     

     

    5407 20 19

     

     

    35

    Kudotut kankaat, synteettikuitufilamenttia, muut kuin luokkaan 114 kuuluvat kankaat ulkorenkaita varten

     

     

    5407 10 00 5407 20 90 5407 30 00 5407 41 00 5407 42 00 5407 43 00 5407 44 00 5407 51 00 5407 52 00 5407 53 00 5407 54 00 5407 61 10 5407 61 30 5407 61 50 5407 61 90 5407 69 10 5407 69 90 5407 71 00 5407 72 00 5407 73 00 5407 74 00 5407 81 00 5407 82 00 5407 83 00 5407 84 00 5407 91 00 5407 92 00 5407 93 00 5407 94 00 ex 5811 00 00 ex 5905 00 70

     

     

    35 a)

    joista: muut kuin valkaisemattomat tai valkaistut

     

     

    ex 5407 10 00 ex 5407 20 90 ex 5407 30 00 5407 42 00 5407 43 00 5407 44 00 5407 52 00 5407 53 00 5407 54 00 5407 61 30 5407 61 50 5407 61 90 5407 69 90 5407 72 00 5407 73 00 5407 74 00 5407 82 00 5407 83 00 5407 84 00 5407 92 00 5407 93 00 5407 94 00 ex 5811 00 00 ex 5905 00 70

     

     

    36

    Kudotut kankaat, muuntokuitufilamenttia, muut kuin luokkaan 114 kuuluvat kankaat ulkorenkaita varten

     

     

    5408 10 00 5408 21 00 5408 22 10 5408 22 90 5408 23 00 5408 24 00 5408 31 00 5408 32 00 5408 33 00 5408 34 00 ex 5811 00 00 ex 5905 00 70

     

     

    36 a)

    joista: muut kuin valkaisemattomat tai valkaistut

     

     

    ex 5408 10 00 5408 22 10 5408 22 90 5408 23 00 5408 24 00 5408 32 00 5408 33 00 5408 34 00 ex 5811 00 00 ex 5905 00 70

     

     

    37

    Muut kudotut synteettikatkokuitukankaat

     

     

    5516 11 00 5516 12 00 5516 13 00 5516 14 00 5516 21 00 5516 22 00 5516 23 10 5516 23 90 5516 24 00 5516 31 00 5516 32 00 5516 33 00 5516 34 00 5516 41 00 5516 42 00 5516 43 00 5516 44 00 5516 91 00 5516 92 00 5516 93 00 5516 94 00 ex 5803 00 90 ex 5905 00 70

     

     

    37 a)

    joista: muut kuin valkaisemattomat tai valkaistut

     

     

    5516 12 00 5516 13 00 5516 14 00 5516 22 00 5516 23 10 5516 23 90 5516 24 00 5516 32 00 5516 33 00 5516 34 00 5516 42 00 5516 43 00 5516 44 00 5516 92 00 5516 93 00 5516 94 00 ex 5803 00 90 ex 5905 00 70

     

     

    38 A

    Neulosta olevat verhoihin tarkoitetut synteettikankaat, myös verkkokangas

     

     

    6005 31 10 6005 32 10 6005 33 10 6005 34 10 6006 31 10 6006 32 10 6006 33 10 6006 34 10

     

     

    38 B

    Kaihtimet, muuta kuin neulosta

     

     

    ex 6303 91 00 ex 6303 92 90 ex 6303 99 90

     

     

    40

    Verhot, sisätilojen kaihtimet, kapat, reunusverhot ja muut sisustustavarat, villaa, puuvillaa tai tekokuitua, muuta kuin neulosta

     

     

    ex 6303 91 00 ex 6303 92 90 ex 6303 99 90 6304 19 10 ex 6304 19 90 6304 92 00 ex 6304 93 00 ex 6304 99 00

     

     

    41

    Lanka, katkomatonta synteettikuitufilamenttia, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa, muut kuin teksturoimattomat langat, yksinkertaiset, kiertämättömät tai kierretyt, joiden kierre on enintään 50 kierrosta metrillä

     

     

    5401 10 12 5401 10 14 5401 10 16 5401 10 18 5402 11 00 5402 19 00 5402 20 00 5402 31 00 5402 32 00 5402 33 00 5402 34 00 5402 39 00 5402 44 00 5402 48 00 5402 49 00 5402 51 00 5402 52 00 5402 59 10 5402 59 90 5402 61 00 5402 62 00 5402 69 10 5402 69 90 ex 5604 90 10 ex 5604 90 90

     

     

    42

    Lanka, katkomatonta tekokuitua, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5401 20 10

     

     

    Lanka, muuntokuitua; lanka muuntokuidusta tai muuntokuitufilamenteista, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa, kiertämättömät tai kierretyt, joiden kierre on enintään 250 kierrosta metrillä, ja yksinkertaiset teksturoimattomat langat selluloosa-asetaatista, ei kuitenkaan yksinkertaiset viskoosilangat

     

     

    5403 10 00 5403 32 00 ex 5403 33 00 5403 39 00 5403 41 00 5403 42 00 5403 49 00 ex 5604 90 10

     

     

    43

    Tekokuitufilamenttilanka, muuntokatkokuitulanka, puuvillalanka, vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5204 20 00 5207 10 00 5207 90 00 5401 10 90 5401 20 90 5406 00 00 5508 20 90 5511 30 00

     

     

    46

    Villa ja hieno eläimenkarva, karstattu tai kammattu

     

     

    5105 10 00 5105 21 00 5105 29 00 5105 31 00 5105 39 00

     

     

    47

    Lanka, karstattu villaa (karstavillalanka) tai karstattua hienoa eläimenkarvaa, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5106 10 10 5106 10 90 5106 20 10 5106 20 91 5106 20 99 5108 10 10 5108 10 90

     

     

    48

    Lanka, kammattua villaa (kampavillalanka) tai hienoa eläimenkarvaa, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5107 10 10 5107 10 90 5107 20 10 5107 20 30 5107 20 51 5107 20 59 5107 20 91 5107 20 99 5108 20 10 5108 20 90

     

     

    49

    Lanka, villaa tai kammattua hienoa eläimenkarvaa, vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5109 10 10 5109 10 90 5109 90 00

     

     

    50

    Kudotut kankaat, villaa tai hienoa eläimenkarvaa

     

     

    5111 11 00 5111 19 00 5111 20 00 5111 30 10 5111 30 80 5111 90 10 5111 90 91 5111 90 98 5112 11 00 5112 19 00 5112 20 00 5112 30 10 5112 30 80 5112 90 10 5112 90 91 5112 90 98

     

     

    51

    Karstattu tai kammattu puuvilla

     

     

    5203 00 00

     

     

    53

    Lintuniisikankaat

     

     

    5803 00 10

     

     

    54

    Muuntokatkokuidut, myös jätteet, karstatut, kammatut tai muuten kehruuta varten käsitellyt

     

     

    5507 00 00

     

     

    55

    Synteettikatkokuidut, myös jätteet, karstatut, kammatut tai muuten kehruuta varten käsitellyt

     

     

    5506 10 00 5506 20 00 5506 30 00 5506 90 00

     

     

    56

    Lanka, synteettikatkokuitua (myös jäte), vähittäismyyntimuodoissa

     

     

    5508 10 90 5511 10 00 5511 20 00

     

     

    58

    Matot, solmitut, myös sovitetut

     

     

    5701 10 10 5701 10 90 5701 90 10 5701 90 90

     

     

    59

    Matot ja muut lattianpäällysteet, tekstiiliainetta, muut kuin luokkaan 58 kuuluvat

     

     

    5702 10 00 5702 31 10 5702 31 80 5702 32 10 5702 32 90 ex 5702 39 00 5702 41 10 5702 41 90 5702 42 10 5702 42 90 ex 5702 49 00 5702 50 10 5702 50 31 5702 50 39 ex 5702 50 90 5702 91 00 5702 92 10 5702 92 90 ex 5702 99 00 5703 10 00 5703 20 12 5703 20 18 5703 20 92 5703 20 98 5703 30 12 5703 30 18 5703 30 82 5703 30 88 5703 90 20 5703 90 80 5704 10 00 5704 90 00 5705 00 30 ex 5705 00 80

     

     

    60

    Käsin kudotut kuvakudokset (kuten gobeliinit, flander-, aubusson-, beauvais- ja niiden kaltaiset kudokset) ja käsin neulatyönä (esim. petit point- tai ristipistoilla) kirjotut kuvakudokset

     

     

    5805 00 00

     

     

    61

    Kudotut nauhat, yhteenliimattujen, yhdensuuntaisten lankojen tai kuitujen muodostamat kuteettomat nauhat (bolducs), muut kuin luokkaan 62 kuuluvat nimilaput ja niiden kaltaiset tavarat;

    kimmoiset kankaat (ei kuitenkaan neulosta), jotka koostuvat tekstiililangoista yhdistettyinä kumisäikeisiin

     

     

    ex 5806 10 00 5806 20 00 5806 31 00 5806 32 10 5806 32 90 5806 39 00 5806 40 00

     

     

    62

    Chenillelanka (myös flokkichenillelanka); kierrepäällystetyt langat (ei kuitenkaan metalloidut langat ja kierrepäällystetyt jouhilangat)

     

     

    5606 00 91 5606 00 99

     

     

    Tylli, lankauudinkangas ja solmitut verkkokankaat, muut kuin kudottua kangasta tai neulokset, pitsit ja pitsikankaat (koneella tai käsin tehdyt), metritavarana, kaistaleina tai koristekuvioina

     

     

    5804 10 10 5804 10 90 5804 21 10 5804 21 90 5804 29 10 5804 29 90 5804 30 00

     

     

    Nimilaput, merkit ja niiden kaltaiset tavarat, tekstiiliainetta, koruompelemattomat, metritavarana, kaistaleina tai määrämuotoon tai määräkokoon leikattuina, kudottua kangasta

     

     

    5807 10 10 5807 10 90

     

     

    Punokset, palmikoidut nauhat ja koristenauhat metritavarana; tupsut, pompulat ja niiden kaltaiset tavarat

     

     

    5808 10 00 5808 90 00

     

     

    Koruompelukset metritavarana, kaistaleina tai koristekuvioina

     

     

    5810 10 10 5810 10 90 5810 91 10 5810 91 90 5810 92 10 5810 92 90 5810 99 10 5810 99 90

     

     

    63

    Synteettikuituiset neulokset, jotka sisältävät vähintään 5 painoprosenttia elastomeerilankaa, ja neulokset, jotka sisältävät vähintään 5 painoprosenttia kumilankaa

     

     

    5906 91 00 ex 6002 40 00 6002 90 00 ex 6004 10 00 6004 90 00

     

     

    Raschel-pitsi ja pitkänukkaiset neulokset, synteettikuitua

     

     

    ex 6001 10 00 6003 30 10 6005 31 50 6005 32 50 6005 33 50 6005 34 50

     

     

    65

    Neulokset, ei kuitenkaan luokkiin 38 A ja 63 kuuluvat tuotteet, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

     

     

    5606 00 10 ex 6001 10 00 6001 21 00 6001 22 00 ex 6001 29 00 6001 91 00 6001 92 00 ex 6001 99 00 ex 6002 40 00 6003 10 00 6003 20 00 6003 30 90 6003 40 00 ex 6004 10 00 6005 90 10 6005 21 00 6005 22 00 6005 23 00 6005 24 00 6005 31 90 6005 32 90 6005 33 90 6005 34 90 6005 41 00 6005 42 00 6005 43 00 6005 44 00 6006 10 00 6006 21 00 6006 22 00 6006 23 00 6006 24 00 6006 31 90 6006 32 90 6006 33 90 6006 34 90 6006 41 00 6006 42 00 6006 43 00 6006 44 00

     

     

    66

    Vuodehuovat ja matkahuovat, villaa, puuvillaa tai tekokuitua, muuta kuin neulosta

     

     

    6301 10 00 6301 20 90 6301 30 90 ex 6301 40 90 ex 6301 90 90

     

     

    RYHMÄ III B

     

     

     

    10

    Hansikkaat, kintaat ja muut käsineet, neulosta

    17 paria

    59

    6111 90 11 6111 20 10 6111 30 10 ex 6111 90 90 6116 10 20 6116 10 80 6116 91 00 6116 92 00 6116 93 00 6116 99 00

    67

    Vaatetustarvikkeet, neulosta, muut kuin vauvoille tarkoitetut; kaikenlaiset kodin liinavaatteet, neulosta; verhot ja sisätilojen kaihtimet; kapat ja reunusverhot sekä muut sisustustavarat, neulosta; vuode- ja matkahuovat, neulosta, sekä muut tavarat, myös vaatteiden tai vaatetustarvikkeiden osat, neulosta

     

     

    5807 90 90 6113 00 10 6117 10 00 6117 80 10 6117 80 80 6117 90 00 6301 20 10 6301 30 10 6301 40 10 6301 90 10 6302 10 00 6302 40 00 ex 6302 60 00 6303 12 00 6303 19 00 6304 11 00 6304 91 00 ex 6305 20 00 6305 32 11 ex 6305 32 90 6305 33 10 ex 6305 39 00 ex 6305 90 00 6307 10 10 6307 90 10 ex 9619 00 40 ex 9619 00 50

     

     

    67 a)

    joista: säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen, polyeteeni- tai polypropeenikaistaletta

     

     

    6305 32 11 6305 33 10

     

     

    69

    Naisten ja tyttöjen alushameet, neulosta

    7,8

    128

    6108 11 00 6108 19 00

    70

    Sukkahousut, myös terättömät, synteettikuitua, yksinkertainen lanka pienempi kuin 67 desitexiä (6,7 texiä)

    30,4 paria

    33

    ex 6115 10 10 6115 21 00 6115 30 19

    Naisten pitkät sukat, synteettikuitua

    ex 6115 10 10 6115 96 91

    72

    Uimapuvut, villaa, puuvillaa tai tekokuitua

    9,7

    103

    6112 31 10 6112 31 90 6112 39 10 6112 39 90 6112 41 10 6112 41 90 6112 49 10 6112 49 90 6211 11 00 6211 12 00

    74

    Naisten ja tyttöjen puvut ja yhdistelmäasut, neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua, muut kuin hiihtoasut

    1,54

    650

    6104 13 00 6104 19 20 ex 6104 19 90 6104 22 00 6104 23 00 6104 29 10 ex 6104 29 90

    75

    Miesten ja poikien puvut ja yhdistelmäasut, neulosta, villaa, puuvillaa tai tekokuitua, muut kuin hiihtoasut

    0,80

    1 250

    6103 10 10 6103 10 90 6103 22 00 6103 23 00 6103 29 00

    84

    Hartiahuivit, kaulaliinat ja muut huivit, mantiljat, hunnut ja niiden kaltaiset tavarat, villaa, puuvillaa, tekokuitua, ei kuitenkaan neulosta

     

     

    6214 20 00 6214 30 00 6214 40 00 ex 6214 90 00

     

     

    85

    Solmiot, solmukkeet ja solmiohuivit, villaa, puuvillaa tai tekokuitua, muuta kuin neulosta

    17,9

    56

    6215 20 00 6215 90 00

    86

    Korsetit, sukkanauhavyöt, lantioliivit, housunkannattimet, sukkanauhat, sukanpitimet ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat, myös neulosta

    8,8

    114

    6212 20 00 6212 30 00 6212 90 00

    87

    Hansikkaat, kintaat ja muut käsineet, muuta kuin neulosta

     

     

    ex 6209 90 10 ex 6209 20 00 ex 6209 30 00 ex 6209 90 90 6216 00 00

     

     

    88

    Sukat, puolisukat ja nilkkasukat, muuta kuin neulosta; muut vaatetustarvikkeet, vaatteiden ja vaatetustarvikkeiden osat, muut kuin vauvoille tarkoitetut, muuta kuin neulosta

     

     

    ex 6209 90 10 ex 6209 20 00 ex 6209 30 00 ex 6209 90 90 6217 10 00 6217 90 00

     

     

    90

    Side- ja purjelanka, nuora ja köysi, myös palmikoidut, synteettikuitua

     

     

    5607 41 00 5607 49 11 5607 49 19 5607 49 90 5607 50 11 5607 50 19 5607 50 30 5607 50 90

     

     

    91

    Teltat

     

     

    6306 22 00 6306 29 00

     

     

    93

    Säkit ja pussit, jollaisia käytetään pakkaamiseen, kudottua kangasta, ei kuitenkaan polyeteeni- tai polypropeenikaistaleesta valmistetut

     

     

    ex 6305 20 00 ex 6305 32 90 ex 6305 39 00

     

     

    94

    Vanu tekstiiliaineista ja siitä valmistetut tavarat; tekstiilikuidut, joiden pituus on enintään 5 mm (flokki), tekstiilinöyhtä ja -nypyt

     

     

    5601 21 10 5601 21 90 5601 22 10 5601 22 90 5601 29 00 5601 30 00 9619 00 30

     

     

    95

    Huopa ja siitä valmistetut tavarat, myös kyllästetty tai päällystetty, ei kuitenkaan lattianpäällysteet

     

     

    5602 10 19 5602 10 31 ex 5602 10 38 5602 10 90 5602 21 00 ex 5602 29 00 5602 90 00 ex 5807 90 10 ex 5905 00 70 6210 10 10 6307 90 91

     

     

    96

    Kuitukankaat ja siitä valmistetut tavarat, myös kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut

     

     

    5603 11 10 5603 11 90 5603 12 10 5603 12 90 5603 13 10 5603 13 90 5603 14 10 5603 14 90 5603 91 10 5603 91 90 5603 92 10 5603 92 90 5603 93 10 5603 93 90 5603 94 10 5603 94 90 ex 5807 90 10 ex 5905 00 70 6210 10 92 6210 10 98 ex 6301 40 90 ex 6301 90 90 6302 22 10 6302 32 10 6302 53 10 6302 93 10 6303 92 10 6303 99 10 ex 6304 19 90 ex 6304 93 00 ex 6304 99 00 ex 6305 32 90 ex 6305 39 00 6307 10 30 6307 90 92 ex 6307 90 98 ex 9619 00 40 ex 9619 00 50

     

     

    97

    Verkkokankaat, side- tai purjelangasta tai nuorasta valmistetut, ja sovitetut verkot kalastukseen, langasta, side- tai purjelangasta tai nuorasta valmistetut

     

     

    5608 11 20 5608 11 80 5608 19 11 5608 19 19 5608 19 30 5608 19 90 5608 90 00

     

     

    98

    Muut tavarat langasta, side- tai purjelangasta tai nuorasta, muut kuin kankaat, kankaiset tavarat ja luokan 97 tavarat

     

     

    5609 00 00 5905 00 10

     

     

    99

    Liimalla tai tärkkelyspitoisella aineella päällystetyt tekstiilikankaat, jollaisia käytetään kirjankansien päällystämiseen tai sen kaltaiseen tarkoitukseen; kuultokangas; maalausta varten käsitellyt kankaat; jäykistekangas (buckram) ja sen kaltaiset jäykistetyt tekstiilikankaat, jollaisia käytetään hatunrunkoihin

     

     

    5901 10 00 5901 90 00

     

     

    Linoleumi, myös määrämuotoiseksi leikattu; lattianpäällysteet, joissa on tekstiiliainepohjalla muu päällyste- tai peitekerros, myös määrämuotoisiksi leikatut

     

     

    5904 10 00 5904 90 00

     

     

    Kumilla käsitellyt tekstiilikankaat, muut kuin kankaat ulkorenkaita varten, muuta kuin neulosta

     

     

    5906 10 00 5906 99 10 5906 99 90

     

     

    Muulla tavoin kyllästetyt tai päällystetyt tekstiilikankaat; teatterikulissiksi, studion taustakankaaksi tai sen kaltaista tarkoitusta varten maalatut kankaat, ei kuitenkaan luokkaan 100 kuuluvat kankaat

     

     

    5907 00 00

     

     

    100

    Selluloosan johdannaisella tai muilla keinotekoisilla muovivalmisteilla kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat

     

     

    5903 10 10 5903 10 90 5903 20 10 5903 20 90 5903 90 10 5903 90 91 5903 90 99

     

     

    101

    Side- ja purjelanka, nuora ja köysi, myös palmikoidut tai punotut, ei kuitenkaan synteettikuitua

     

     

    ex 5607 90 90

     

     

    109

    Tavarapeitteet, purjeet veneitä varten, ulkokaihtimet ja aurinkokatokset

     

     

    6306 12 00 6306 19 00 6306 30 00

     

     

    110

    Ilmapatjat, kangasta

     

     

    6306 40 00

     

     

    111

    Leirintävarusteet, kangasta, ei kuitenkaan ilmapatjat ja teltat

     

     

    6306 90 00

     

     

    112

    Muut sovitetut tekstiilitavarat, kangasta, muut kuin luokkiin 113 ja 114 kuuluvat

     

     

    6307 20 00 ex 6307 90 98

     

     

    113

    Lattiarievut, tiskirievut ja pölyrievut, muuta kuin neulosta

     

     

    6307 10 90

     

     

    114

    Tekstiilikankaat ja -tavarat teknisiin tarkoituksiin

     

     

    5902 10 10 5902 10 90 5902 20 10 5902 20 90 5902 90 10 5902 90 90 5908 00 00 5909 00 10 5909 00 90 5910 00 00 5911 10 00 ex 5911 20 00 5911 31 11 5911 31 19 5911 31 90 5911 32 11 5911 32 19 5911 32 90 5911 40 00 5911 90 10 5911 90 90

     

     

    RYHMÄ IV

     

     

     

    115

    Pellava- tai ramilanka

     

     

    5306 10 10 5306 10 30 5306 10 50 5306 10 90 5306 20 10 5306 20 90 5308 90 12 5308 90 19

     

     

    117

    Kudotut pellava- tai ramikankaat

     

     

    5309 11 10 5309 11 90 5309 19 00 5309 21 00 5309 29 00 5311 00 10 ex 5803 00 90 5905 00 30

     

     

    118

    Pöytäliinat, pyyheliinat, keittiöpyyhkeet, pellavaa tai ramia, muuta kuin neulosta

     

     

    6302 29 10 6302 39 20 6302 59 10 ex 6302 59 90 6302 99 10 ex 6302 99 90

     

     

    120

    Verhot ja sisätilojen kaihtimet, kapat ja reunusverhot sekä muut sisustustavarat, pellavaa tai ramia, muuta kuin neulosta

     

     

    ex 6303 99 90 6304 19 30 ex 6304 99 00

     

     

    121

    Side- ja purjelanka, nyöri ja köysi, myös palmikoidut ja punotut, pellavaa tai ramia

     

     

    ex 5607 90 90

     

     

    122

    Säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen, pellavaa, muuta kuin neulosta, käytetyt

     

     

    ex 6305 90 00

     

     

    123

    Kudotut nukka- ja chenillelankakankaat, pellavaa tai ramia, muut kuin kudotut nauhat

     

     

    5801 90 10 ex 5801 90 90

     

     

    Hartiahuivit, kaulaliinat ja muut huivit, mantiljat, hunnut ja niiden kaltaiset tavarat, pellavaa tai ramia, muuta kuin neulosta

     

     

    ex 6214 90 00

     

     

    RYHMÄ V

     

     

     

    124

    Synteettikatkokuidut

     

     

    5501 10 00 5501 20 00 5501 30 00 5501 40 00 5501 90 00 5503 11 00 5503 19 00 5503 20 00 5503 30 00 5503 40 00 5503 90 00 5505 10 10 5505 10 30 5505 10 50 5505 10 70 5505 10 90

     

     

    125 A

    Lanka (katkomatonta) synteettikuitufilamenttia, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa, muut kuin luokan 41 langat

     

     

    5402 45 00 5402 46 00 5402 47 00

     

     

    125 B

    Monofilamenttilanka, kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet (esim. tekoniini) ja katgutin jäljitelmät, synteettikuituainetta

     

     

    5404 11 00 5404 12 00 5404 19 00 5404 90 10 5404 90 90 ex 5604 90 10 ex 5604 90 90

     

     

    126

    Muuntokatkokuidut

     

     

    5502 00 10 5502 00 40 5502 00 80 5504 10 00 5504 90 00 5505 20 00

     

     

    127 A

    Lanka (katkomatonta) muuntokuitufilamenttia, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa, muut kuin luokan 42 langat

     

     

    5403 31 00 ex 5403 32 00 ex 5403 33 00

     

     

    127 B

    Monofilamenttilanka, kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet (esim. tekoniini) ja katgutin jäljitelmät, muuntokuituainetta

     

     

    5405 00 00 ex 5604 90 90

     

     

    128

    Karkea eläimenkarva, karstattu tai kammattu

     

     

    5105 40 00

     

     

    129

    Lanka, karkeaa eläimenkarvaa tai jouhta

     

     

    5110 00 00

     

     

    130 A

    Silkkilanka, muu kuin jätesilkistä kehrätty

     

     

    5004 00 10 5004 00 90 5006 00 10

     

     

    130 B

    Silkkilanka, muu kuin luokkaan 130 A kuuluva; silkkitoukan gut

     

     

    5005 00 10 5005 00 90 5006 00 90 ex 5604 90 90

     

     

    131

    Lanka muista kasvitekstiilikuiduista

     

     

    5308 90 90

     

     

    132

    Paperilanka

     

     

    5308 90 50

     

     

    133

    Hamppulanka

     

     

    5308 20 10 5308 20 90

     

     

    134

    Metalloitu lanka

     

     

    5605 00 00

     

     

    135

    Kudotut kankaat, karkeaa eläimenkarvaa tai jouhta

     

     

    5113 00 00

     

     

    136

    Kudotut silkki- ja silkkijätekankaat

     

     

    5007 10 00 5007 20 11 5007 20 19 5007 20 21 5007 20 31 5007 20 39 5007 20 41 5007 20 51 5007 20 59 5007 20 61 5007 20 69 5007 20 71 5007 90 10 5007 90 30 5007 90 50 5007 90 90 5803 00 30 ex 5905 00 90 ex 5911 20 00

     

     

    137

    Kudotut nukka- ja chenillelankakankaat sekä kudotut nauhat, silkkiä tai silkkijätettä

     

     

    ex 5801 90 90 ex 5806 10 00

     

     

    138

    Kudotut kankaat paperilangasta ja muista kasvitekstiilikuiduista paitsi ramista

     

     

    5311 00 90 ex 5905 00 90

     

     

    139

    Kudotut kankaat metallilangasta tai metalloidusta langasta

     

     

    5809 00 00

     

     

    140

    Neulokset muuta tekstiiliainetta kuin villaa tai hienoa eläimenkarvaa, puuvillaa tai tekokuitua

     

     

    ex 6001 10 00 ex 6001 29 00 ex 6001 99 00 6003 90 00 6005 90 90 6006 90 00

     

     

    141

    Vuode- ja matkahuovat muuta tekstiiliainetta kuin villaa tai hienoa eläimenkarvaa, puuvillaa tai tekokuitua

     

     

    ex 6301 90 90

     

     

    142

    Matot ja muut tekstiiliainetta olevat lattianpäällysteet, sisalia, muuta Agave-sukuisista kasveista saatavaa tekstiilikuitua tai manillaa

     

     

    ex 5702 39 00 ex 5702 49 00 ex 5702 50 90 ex 5702 99 00 ex 5705 00 80

     

     

    144

    Huopa, karkeaa eläimenkarvaa

     

     

    ex 5602 10 38 ex 5602 29 00

     

     

    145

    Side- ja purjelanka, nuora ja köysi, myös palmikoidut tai punotut, manillaa (abaca) tai hamppua

     

     

    ex 5607 90 20 ex 5607 90 90

     

     

    146 A

    Lyhdelanka tai paalinaru maatalouskoneita varten, sisalia tai muuta Agave-sukuisista kasveista saatavaa tekstiilikuitua

     

     

    ex 5607 21 00

     

     

    146 B

    Side- ja purjelanka, nuora ja köysi, sisalia tai muuta Agave-sukuisista kasveista saatavaa tekstiilikuitua, muut kuin luokan 146 A tuotteet

     

     

    ex 5607 21 00 5607 29 00

     

     

    146 C

    Side- ja purjelanka, nuora ja köysi, myös palmikoidut tai punotut, juuttia tai muuta nimikkeen 5303 niinitekstiilikuitua

     

     

    ex 5607 90 20

     

     

    147

    Silkkijätteet (myös kelauskelvottomat silkkikokongit, lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput), muut kuin karstaamattomat ja kampaamattomat

     

     

    ex 5003 00 00

     

     

    148 A

    Juuttilanka ja muista nimikkeen 5303 niinitekstiilikuiduista valmistettu lanka

     

     

    5307 10 00 5307 20 00

     

     

    148 B

    Kookoskuitulanka

     

     

    5308 10 00

     

     

    149

    Kudotut kankaat, juutista tai muista niinitekstiilikuiduista valmistetut, leveys suurempi kuin 150 cm

     

     

    5310 10 90 ex 5310 90 00

     

     

    150

    Kudotut kankaat, juutista tai muista niinitekstiilikuiduista valmistetut, leveys enintään 150 cm; säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen, juuttia tai muuta synteettistä niinitekstiilikuitua, ei kuitenkaan käytetyt

     

     

    5310 10 10 ex 5310 90 00 5905 00 50 6305 10 90

     

     

    151 A

    Lattianpäällysteet kookoskuitua

     

     

    5702 20 00

     

     

    151 B

    Matot ja muut lattianpäällysteet, juuttia tai muuta niinitekstiilikuitua, muut kuin tuftatut tai flokatut

     

     

    ex 5702 39 00 ex 5702 49 00 ex 5702 50 90 ex 5702 99 00

     

     

    152

    Neulahuopa, juuttia tai muuta niinitekstiilikuitua, kyllästämätön ja päällystämätön, ei kuitenkaan lattianpäällysteet

     

     

    5602 10 11

     

     

    153

    Käytetyt säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen, juuttia tai muuta nimikkeen 5303 niinitekstiilikuitua

     

     

    6305 10 10

     

     

    154

    Kelaamiseen soveltuvat silkkikokongit

     

     

    5001 00 00

     

     

    Raakasilkki (kiertämätön)

     

     

    5002 00 00

     

     

    Silkkijätteet (myös kelauskelvottomat silkkikokongit), lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput, karstaamattomat ja kampaamattomat

     

     

    ex 5003 00 00

     

     

    Karstaamaton ja kampaamaton villa

     

     

    5101 11 00 5101 19 00 5101 21 00 5101 29 00 5101 30 00

     

     

    Karstaamaton ja kampaamaton hieno tai karkea eläimenkarva

     

     

    5102 11 00 5102 19 10 5102 19 30 5102 19 40 5102 19 90 5102 20 00

     

     

    Villajätteet ja hienon tai karkean eläimenkarvan jätteet, myös lankajätteet, ei kuitenkaan garnetoidut jätteet ja lumput

     

     

    5103 10 10 5103 10 90 5103 20 00 5103 30 00

     

     

    Garnetoimalla jätteistä tai lumpuista saatu villa tai hieno tai karkea eläimenkarva

     

     

    5104 00 00

     

     

    Pellava, raaka tai käsitelty, ei kuitenkaan kehrätty; pellavarohtimet ja -jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

     

     

    5301 10 00 5301 21 00 5301 29 00 5301 30 00

     

     

    Rami ja muut kasvitekstiilikuidut, raa’at tai käsitellyt, ei kuitenkaan kehrätyt: muiden kuin kookoskuidun ja manillan rohtimet, kampausjätteet ja muut jätteet

     

     

    5305 00 00

     

     

    Karstaamaton ja kampaamaton puuvilla

     

     

    5201 00 10 5201 00 90

     

     

    Puuvillajätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

     

     

    5202 10 00 5202 91 00 5202 99 00

     

     

    Hamppu (Cannabis sativa L.), raaka tai käsitelty, ei kuitenkaan kehrätty; hamppurohtimet ja -jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

     

     

    5302 10 00 5302 90 00

     

     

    Manilla (abaca tai Musa textilis Nee), raaka tai käsitelty, ei kuitenkaan kehrätty, manillan rohtimet ja jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

     

     

    5305 00 00

     

     

    Juutti ja muut niinitekstiilikuidut (muut kuin pellava, hamppu ja rami), raa’at tai käsitellyt, ei kuitenkaan kehrätyt; hamppurohtimet ja -jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

     

     

    5303 10 00 5303 90 00

     

     

    Muut kasvitekstiilikuidut, raa’at tai käsitellyt, ei kuitenkaan kehrätyt; näiden kuitujen rohtimet ja jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

     

     

    5305 00 00

     

     

    156

    Naisten ja tyttöjen puserot ja neulepuserot, silkkiä tai jätesilkkiä

     

     

    6106 90 30 ex 6110 90 90

     

     

    157

    Vaatteet, neulosta, muut kuin luokkiin 1–123 ja 156 kuuluvat

     

     

    ex 6101 90 20 ex 6101 90 80 6102 90 10 6102 90 90 ex 6103 39 00 ex 6103 49 00 ex 6104 19 90 ex 6104 29 90 ex 6104 39 00 6104 49 00 ex 6104 69 00 6105 90 90 6106 90 50 6106 90 90 ex 6107 99 00 ex 6108 99 00 6109 90 90 6110 90 10 ex 6110 90 90 ex 6111 90 90 ex 6114 90 00

     

     

    159

    Leningit, puserot ja paitapuserot, silkkiä tai jätesilkkiä, muuta kuin neulosta

     

     

    6204 49 10 6206 10 00

     

     

    Hartiahuivit, kaulaliinat ja muut huivit, mantiljat, hunnut ja niiden kaltaiset tavarat, silkkiä tai jätesilkkiä, muuta kuin neulosta

     

     

    6214 10 00

     

     

    Solmiot, solmukkeet ja solmiohuivit, silkkiä tai jätesilkkiä

     

     

    6215 10 00

     

     

    160

    Nenäliinat ja taskuliinat, silkkiä tai jätesilkkiä

     

     

    ex 6213 90 00

     

     

    161

    Vaatteet, ei kuitenkaan neulosta, muut kuin luokkiin 1–123 ja 159 kuuluvat

     

     

    6201 19 00 6201 99 00 6202 19 00 6202 99 00 6203 19 90 6203 29 90 6203 39 90 6203 49 90 6204 19 90 6204 29 90 6204 39 90 6204 49 90 6204 59 90 6204 69 90 6205 90 10 ex 6205 90 80 6206 90 10 6206 90 90 ex 6211 20 00 ex 6211 39 00 ex 6211 49 00 ex 9619 00 50

     

     

    163

    Sideharso ja sideharsotavarat vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

     

     

    3005 90 31

     

     

    ▼B

    B.    1 ARTIKLAN 1 KOHDASSA TARKOITETUT MUUT TEKSTIILITUOTTEET

    CN-koodit

    3005 90

    3921 12 00

    ex 3921 13

    ex 3921 90 60

    4202 12 19

    4202 12 50

    4202 12 91

    4202 12 99

    4202 22 10

    4202 22 90

    4202 32 10

    4202 32 90

    4202 92 11

    4202 92 15

    4202 92 19

    4202 92 91

    4202 92 98

    5604 10 00

    6309 00 00

    6310 10 00

    6310 90 00

    ex 6405 20

    ex 6406 10

    ex 6406 90

    ex 6501 00 00

    ex 6502 00 00

    ex 6504 00 00

    ex 6505 00

    ex 6506 99

    6601 10 00

    6601 91 00

    6601 99

    6601 99 90

    7019 11 00

    7019 12 00

    ex 7019 19

    8708 21 10

    8708 21 90

    8804 00 00

    ex 9113 90 00

    ex 9404 90

    ex 9612 10

    ▼M1




    LIITE II

    2 artiklassa tarkoitettujen maiden luettelo

    Korean demokraattinen kansantasavalta




    LIITE III

    3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut unionin vuosittaiset määrälliset rajoitukset



    KOREAN DEMOKRAATTINEN KANSANTASAVALTA

    Luokka

    Yksikkö

    Määrä

    1

    tonnia

    128

    2

    tonnia

    153

    3

    tonnia

    117

    4

    1 000 kappaletta

    289

    5

    1 000 kappaletta

    189

    6

    1 000 kappaletta

    218

    7

    1 000 kappaletta

    101

    8

    1 000 kappaletta

    302

    9

    tonnia

    71

    12

    1 000 paria

    1 308

    13

    1 000 kappaletta

    1 509

    14

    1 000 kappaletta

    154

    15

    1 000 kappaletta

    175

    16

    1 000 kappaletta

    88

    17

    1 000 kappaletta

    61

    18

    tonnia

    61

    19

    1 000 kappaletta

    411

    20

    tonnia

    142

    21

    1 000 kappaletta

    3 416

    24

    1 000 kappaletta

    263

    26

    1 000 kappaletta

    176

    27

    1 000 kappaletta

    289

    28

    1 000 kappaletta

    286

    29

    1 000 kappaletta

    120

    31

    1 000 kappaletta

    293

    36

    tonnia

    96

    37

    tonnia

    394

    39

    tonnia

    51

    59

    tonnia

    466

    61

    tonnia

    40

    68

    tonnia

    120

    69

    1 000 kappaletta

    184

    70

    1 000 kappaletta

    270

    73

    1 000 kappaletta

    149

    74

    1 000 kappaletta

    133

    75

    1 000 kappaletta

    39

    76

    tonnia

    120

    77

    tonnia

    14

    78

    tonnia

    184

    83

    tonnia

    54

    87

    tonnia

    8

    109

    tonnia

    11

    117

    tonnia

    52

    118

    tonnia

    23

    142

    tonnia

    10

    151A

    tonnia

    10

    151B

    tonnia

    10

    161

    tonnia

    152




    LIITE IV

    3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu

    (Tässä liitteessä lueteltujen luokkien tuotteiden kuvaukset ovat liitteessä I olevassa A jaksossa)



    Korean demokraattinen kansantasavalta

    Luokat:

    10, 22, 23, 32, 33, 34, 35, 38, 40, 41, 42, 49, 50, 53, 54, 55, 58, 62, 63, 65, 66, 67, 72, 84, 85, 86, 88, 90, 91, 93, 97, 99, 100, 101, 111, 112, 113, 114, 120, 121, 122, 123, 124, 130, 133, 134, 135, 136, 137, 138, 140, 141, 145, 146A, 146B, 146C, 149, 150, 153, 156, 157, 159, 160.

    ▼M1 —————

    ▼B




    LIITE VI

    Luettelo valvonta-asiakirjassa ilmoitettavista tiedoista

    VALVONTA-ASIAKIRJA

    1. Vastaanottaja (nimi, täydellinen osoite, maa, alv-tunniste)

    2. Asiakirjan numero

    3. Suunniteltu tuontipaikka ja -aika

    4. Myöntävä viranomainen (nimi, osoite ja puhelinnumero)

    5. Tavaranhaltija/asiamies (tarvittaessa) (nimi ja täydellinen osoite)

    6. Alkuperämaa/Maakoodi

    7. Lähetysmaa/Maakoodi

    8. Viimeinen voimassaolopäivä

    9. Tavaran kuvaus

    10. CN-koodi ja tekstiililuokka

    11. Määrä kilogrammoina (nettomassa) tai muina paljousyksikköinä

    12. Tullausarvo euroina, cif-arvo unionin rajalla

    13. Lisämainintoja

    14. Toimivaltaisen viranomaisen vahvistus

    Paikka ja päiväys

    (allekirjoitus) (leima)

    Alkuperäiskappale hakijalle

    Jäljennös toimivaltaiselle viranomaiselle

    image

    image

    image

    image




    LIITE VII

    Kumottu asetus ja luettelo sen myöhemmistä muutoksista



    Neuvoston asetus (EY) N:o 517/94

    (EYVL L 67, 10.3.1994, s. 1).

     

    Komission asetus (EY) N:o 1470/94

    (EYVL L 159, 28.6.1994, s. 14).

    Ainoastaan 2 artikla

    Komission asetus (EY) N:o 1756/94

    (EYVL L 183, 19.7.1994, s. 9).

    Ainoastaan 2 artikla

    Komission asetus (EY) N:o 2612/94

    (EYVL L 279, 28.10.1994, s. 7).

    Ainoastaan 2 artikla

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2798/94

    (EYVL L 297, 18.11.1994, s. 6).

     

    Komission asetus (EY) N:o 2980/94

    (EYVL L 315, 8.12.1994, s. 2).

    Ainoastaan 2 artikla

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1325/95

    (EYVL L 128, 13.6.1995, s. 1).

     

    Neuvoston asetus (EY) N:o 538/96

    (EYVL L 79, 29.3.1996, s. 1).

     

    Komission asetus (EY) N:o 1476/96

    (EYVL L 188, 27.7.1996, s. 4).

    Ainoastaan 2 artikla

    Komission asetus (EY) N:o 1937/96,

    (EYVL L 255, 9.10.1996, s. 4).

     

    Komission asetus (EC) N:o 1457/97,

    (EUVL L 199, 26.7.1997, s. 6).

     

    Komission asetus (EY) N:o 2542/1999,

    (EYVL L 307, 2.12.1999, s. 14).

     

    Neuvoston asetus (EY) N:o 7/2000

    (EUVL L 2, 5.1.2000, s. 51).

     

    Komission asetus (EY) N:o 2878/2000

    (EYVL L 333, 29.12.2000, s. 60).

     

    Komission asetus (EY) N:o 2245/2001

    (EYVL L 303, 20.11.2001, s. 17).

     

    Komission asetus (EY) N:o 888/2002

    (EYVL L 146, 4.6.2002, s. 1).

     

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1309/2002

    (EYVL L 192, 20.7.2002, s. 1).

     

    Komission asetus (EY) N:o 1437/2003

    (EUVL L 204, 13.8.2003, s. 3)

     

    Komission asetus (EY) N:o 1484/2003

    (EUVL L 212, 22.8.2003, s. 46).

     

    Komission asetus (EY) N:o 2309/2003

    (EUVL L 342, 30.12.2003, s. 21).

     

    Komission asetus (EC) N:o 1877/2004

    (EUVL L 326, 29.10.2004, s. 25).

     

    Komission asetus (EY) N:o 931/2005

    (EUVL L 162, 23.6.2005, s. 37).

     

    Komission asetus (EY) N:o 1786/2006

    (EUVL L 337, 5.12.2006, s. 12).

     

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1791/2006

    (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 1).

    Ainoastaan liitteessä oleva 13 kohdan 2 alakohta

    Komission asetus (EY) N:o 1398/2007

    (EUVL L 311, 29.11.2007, s. 5).

     

    Komission asetus (EU) N:o 1260/2009

    (EUVL L 338, 19.12.2009, s. 58).

     

    Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1322/2011

    (EUVL L 335, 17.12.2011, s. 42).

     

    Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1165/2012

    (EUVL L 336, 8.12.2012, s. 55).

     

    Neuvoston asetus (EU) No 517/2013

    (EUVL L 158, 10.6.2013, s. 1).

    Ainoastaan liitteessä oleva 16 kohdan 2 alakohta

    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 38/2014

    (EUVL L 18, 21.1.2014, s. 52).

    Ainoastaan liitteessä oleva 2 kohta




    LIITE VIII

    Vastaavuustaulukko



    Asetus (EY) N:o 517/94

    Tämä asetus

    1 artikla

    1 artikla

    2 artiklan 1 alakohdan johdantolause

    2 artiklan johdantolause

    2 artiklan 1 kohdan ensimmäinen luetelmakohta

    2 artiklan a alakohta

    2 artiklan 1 kohdan toinen luetelmakohta

    2 artiklan b alakohta

    2 artiklan 1 kohdan kolmas luetelmakohta

    2 artiklan 1 kohdan neljäs luetelmakohta

    2 artiklan 2 kohta

    3–8 artikla

    3–8 artikla

    9 artiklan 1 kohta

    9 artiklan 1 kohta

    9 artiklan 2 kohdan a alakohta

    9 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta

    9 artiklan 2 kohdan b alakohdan ensimmäinen alakohta

    9 artiklan 2 kohdan toinen alakohta

    9 artiklan 2 kohdan b alakohdan toinen alakohta

    9 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta

    9 artiklan 3 ja 4 kohta

    9 artiklan 3 ja 4 kohta

    10–22 artikla

    10–22 artikla

    23 artiklan 1 kohta

    23 artikla

    23 artiklan 2 kohta

    24 artikla

    24 artikla

    25 artikla

    26 artikla

    27 artikla

    28 artikla

    29 artikla

    25 artiklan 1 kohta

    30 artiklan 1 kohta

    25 artiklan 1a kohta

    30 artiklan 2 kohta

    25 artiklan 2 kohta

    30 artiklan 3 kohta

    25 artiklan 5 kohta

    25 artiklan 6 kohta

    25 a artikla

    31 artikla

    25 b artikla

    32 artikla

    26 artiklan 1 kohta

    33 artiklan 1 kohta

    26 artiklan 2 kohdan a alakohdan johdantolause

    33 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan johdantolause

    26 artiklan 2 kohdan a alakohdan ensimmäinen luetelmakohta

    33 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta

    26 artiklan 2 kohdan a alakohdan toinen luetelmakohta

    33 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohta

    26 artiklan 2 kohdan a alakohdan kolmas luetelmakohta

    33 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohta

    26 artiklan 2 kohdan b alakohta

    33 artiklan 2 kohdan toinen alakohta

    26 a artikla

    34 artikla

    27 artikla

    28 artikla

    35 artikla

    36 artikla

    29 artikla

    37 artikla

    Liite I

    Liite I

    Liite II

    Liite II

    Liite IIIA

    Liite IIIB

    Liite IV

    Liite III

    Liite V

    Liite IV

    Liite VI

    Liite V

    Liite VII

    Liite VI

    Liite VII

    Liite VIII



    ( 1 ) Neuvoston asetus (ETY) N:o 2658/87, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1987, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista (EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1).

    ( 2 ) Neuvoston asetus (EY) N:o 1225/2009, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta (EUVL L 343, 22.12.2009, s. 51).

    Top