1.

Sen jälkeen kun maailmanlaajuinen finanssikriisi syksyllä 2008 alkoi, EFTAn valvontaviranomainen, jäljempänä ’valvontaviranomainen’, on hyväksynyt neljät suuntaviivat (1), joissa selostetaan yksityiskohtaisesti perusteita, joita sovelletaan tutkittaessa, soveltuuko valtion tuki rahoituslaitoksille (2) sisämarkkinoille Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’ETA-sopimus’, 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan vaatimusten mukaisesti. Kyseiset suuntaviivojen luvut käsittelevät valtiontukisääntöjen soveltamista rahoituslaitosten suhteen toteutettuihin toimenpiteisiin, (3) jäljempänä ’pankkisuuntaviivat’, rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistamista tämänhetkisessä finanssikriisissä, (4) jäljempänä ’pääomapohjan vahvistamista koskevat suuntaviivat’, arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelyä ETA:n pankkisektorilla, (5) jäljempänä ’arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevat suuntaviivat’, ja elinkelpoisuuden palauttamista ja rahoitusalalla tämänhetkisessä kriisissä toteutettujen rakenneuudistustoimenpiteiden arviointia valtiontukisääntöjen perusteella, (6) jäljempänä ’rakenneuudistustoimenpiteitä koskevat suuntaviivat’. Näistä kolmessa (pankkeja, pääomapohjan vahvistamista ja arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevissa suuntaviivoissa) esitetään edellytykset, joiden täyttyessä EFTA-valtioiden myöntämän tuen päätyypit – velkojen takaukset, pääomapohjan vahvistaminen ja omaisuuseriin kohdistuvat tukitoimet – soveltuvat sisämarkkinoille. Rakenneuudistustoimenpiteitä koskevissa suuntaviivoissa puolestaan esitetään, millainen rakenneuudistussuunnitelman (tai elinkelpoisuussuunnitelman) on oltava, kun rahoituslaitoksille myönnetään ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla kriisiin liittyvää valtiontukea.

2.

Kaikissa näissä suuntaviivoissa korostetaan, että tällaisten tukitoimenpiteiden hyväksyttävyys on väliaikaista. Niissä todetaan, että tällaiset tukitoimenpiteet ovat perusteltuja ainoastaan hätätoimenpiteinä, joilla vastataan ennennäkemättömiin paineisiin rahoitusmarkkinoilla, ja ainoastaan niin kauan kuin tällaiset poikkeusolosuhteet vallitsevat. Rakenneuudistustoimenpiteitä koskevia suuntaviivoja sovelletaan 31 päivään joulukuuta 2010 mennessä ilmoitettuun rakenneuudistustukeen. Muissa suuntaviivoissa ei ole ilmoitettu voimassaolon päättymispäivää.

3.

Näissä suuntaviivoissa esitetään periaatteet, joilla kriisiin liittyvän pankkituen väliaikaista hyväksyttävyyttä arvioidaan 1 päivästä tammikuuta 2011.

4.

Komission suuntaviivoissa kriisiin liittyvästä pankkituesta ja kaikissa yksittäisissä päätöksissä tukitoimenpiteistä ja -ohjelmista, jotka kuuluvat näiden suuntaviivojen soveltamisalaan, on oikeusperustana ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohta, jossa poikkeuksellisesti sallitaan tuki EFTA-valtion taloudessa olevan vakavan häiriön poistamiseen. Kriisin akuuteimmassa vaiheessa vakavan häiriön ehto täyttyi kiistatta kaikkialla Euroopan talousalueella, kun otetaan huomioon rahoitusmarkkinoiden poikkeukselliset paineet, joihin myöhemmin yhdistyi poikkeuksellisen voimakas reaalitalouden supistuminen.

5.

Talouden elpyminen on hitaasti päässyt vauhtiin vuoden 2010 alusta ja edennyt hieman nopeammin kuin aiemmin vuonna 2010 ennakoitiin. Elpyminen Euroopan talousalueella on yhä heiveröistä ja epätasaista, mutta joissakin jäsenvaltioissa se on kuitenkin johtanut vaatimattomiin tai jopa vahvempiin kasvulukuihin. Lisäksi pankkiala on yleisesti ottaen terveemmällä pohjalla kuin vuosi sitten, vaikka se vielä onkin joiltain osin haavoittuvainen. Siksi ei olekaan enää itsestään selvää, että kaikkien EFTA-valtioiden taloudessa olisi vakava häiriö, kuten aiemmin kriisin aikana. Valvontaviranomainen on tietoinen tästä kehityksestä, mutta se katsoo näissä suuntaviivoissa esitettävistä syistä, että edellytykset valtiontuen hyväksymiselle ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti täyttyvät edelleen, koska äskettäin rahoitusmarkkinoilla on ilmennyt uusia paineita ja vaarana ovat laajemmat kielteiset heijastusvaikutukset.

6.

Uudet jännitteet valtionvelkamarkkinoilla osoittavat selvästi epävakauden rahoitusmarkkinoilla jatkuvan. ETA:n rahoitusalan voimakas yhdentyminen ja keskinäinen riippuvuus on aiheuttanut markkinoilla huolestumista tartuntavaarasta. Rahoitusmarkkinoiden huomattavan epävakauden ja talousnäkymien epävarmuuden vuoksi on perusteltua säilyttää EFTA-valtioiden turvaverkkona mahdollisuus vedota tarpeeseen turvautua kriisiin liittyviin tukitoimenpiteisiin ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti.

7.

Pankkisuuntaviivojen, pääomapohjan vahvistamista koskevien suuntaviivojen ja arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien suuntaviivojen voimassaoloa on jatkettava 31 päivän joulukuuta 2010 jälkeen, koska niissä selostetaan kriteerejä, joilla kriisiin liittyvän – lähinnä valtion takausten, pääomapohjan vahvistamisen ja omaisuuseriin kohdistuvien tukitoimien muodossa myönnettävän – pankkituen soveltuvuutta sisämarkkinoille arvioidaan 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan perusteella. Samoin tällaisten tukitoimenpiteiden seurantaa käsittelevien rakenneuudistustoimenpiteitä koskevien suuntaviivojen voimassaolon on jatkuttava tuon päivän jälkeen. Rakenneuudistustoimenpiteitä koskevat suuntaviivat ovat näistä suuntaviivoista ainoat, joiden voimassaolon päättymispäivä on määrätty: 31 päivä joulukuuta 2010. Niiden soveltamisaikaa olisi siksi jatkettava ja suuntaviivoja sovellettava rakenneuudistustukeen, josta ilmoitetaan 31 päivään joulukuuta 2011 mennessä.

8.

Suuntaviivoja on kuitenkin mukautettava, jotta voidaan valmistautua siirtymään kriisin jälkeiseen järjestelmään. Samalla on laadittava uudet, pysyvät valtiontukisäännöt pankkien pelastamis- ja rakenneuudistustoimille tavanomaisissa markkinaolosuhteissa. Markkinaolosuhteiden salliessa niitä olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2012. Tämä tavoite on pidettävä mielessä, kun arvioidaan rahoitusalalle kriisin takia annettavan poikkeuksellisen valtiontuen tarpeen mahdollista jatkumista. Ehdot tällaisen tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille on siis asetettava niin, että niiden avulla pohjustetaan parhaalla mahdollisella tavalla uutta pankkien pelastamis- ja rakenneuudistustoimien järjestelmää, joka perustuu ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan c alakohtaan.

9.

Vaikka ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohtaan perustuvia tukitoimia on poikkeuksellisten markkinaolosuhteiden vuoksi yhä mahdollista käyttää, tämä ei saisi estää irtautumista pankkeihin kohdistuvista väliaikaisista ja poikkeuksellisista tukitoimenpiteistä. Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto päätti kokouksessaan 2 päivänä joulukuuta 2009, että pankkialalle olisi suunniteltava strategia tukitoimien asteittaista lopettamista varten. Strategian olisi oltava avoin ja EU:n jäsenvaltioiden kesken riittävän koordinoitu, jotta kielteiset kerrannaisvaikutukset vältetään. Strategiassa olisi lisäksi otettava huomioon EU:n eri jäsenvaltioiden erityisolosuhteet. (7) Päätelmissä todetaan myös, että periaatteessa pankkien erilaisten tukimuotojen asteittainen lopettaminen olisi aloitettava valtion takausjärjestelmien purkamisesta niin, että se kannustaa terveitä pankkeja irtautumaan tuesta ja ohjaa muita pankkeja korjaamaan heikkoutensa.

10.

Seuraavissa kohdissa esitellään toimia, jotka koskevat pääomapohjan vahvistamista ja arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden asteittaista lopettamista.

11.

Viranomainen soveltaa 1 päivästä tammikuuta 2011 tiukempia ehtoja arvioidessaan ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohtaan perustuvien valtiontakausten soveltuvuutta sisämarkkinoille. Tuolloin otetaan käyttöön korkeampi takauspalkkio ja aletaan vaatia elinkelpoisuussuunnitelma tuensaajilta, jotka hakevat uusia takauksia ja joiden taattu kokonaisvelkakanta ylittää tietyn kynnysarvon sekä absoluuttisesti että suhteessa velkojen kokonaismäärään. (8) Nykyinen markkinatilanne huomioon ottaen kyseiset ehdot näyttävät tällä hetkellä tarpeellisilta. Valtiontakausjärjestelmät voidaan näin ollen sallia seuraavien, 1 päivänä tammikuuta 2011 käyttöön otettujen ehtojen perusteella 30 päivään kesäkuuta 2011 asti. Viranomainen arvioi vuoden 2011 alkupuoliskolla uudelleen, täyttyvätkö valtiontakausten soveltuvuusehdot 30 päivän kesäkuuta 2011 jälkeen.

12.

Valtiontakauksen saaminen edellyttää takauspalkkion maksamista. Palkkion suuruus noudattaa Euroopan keskuspankin suosituksia. Mikäli laina-aika on yli vuosi, palkkio koostuu kiinteämääräisestä 50 pisteen maksusta, johon lisätään lainansaajapankin viiden vuoden etuoikeutetun lainan luottoriskinvaihtosopimuksen (credit default swap eli CDS) keskihinta aikaväliltä 1 päivä tammikuuta 2007 – 31 päivä elokuuta 2008. (9)

13.

Nykyisessä hinnoittelumallissa luottoriskin hinta perustuu tietoihin, jotka on kerätty ennen kriisin vakavinta vaihetta vuonna 2008. Tällä hetkellä CDS-sopimusten hintaerot pankkien välillä ovat huomattavasti suuremmat kuin ennen kriisiä, ja erot pysynevät suurina jatkossakin. Tähän asti nykyistä hinnoittelua on pidetty tarpeellisena, koska se on auttanut pankkeja saamaan ulkopuolista rahoitusta ja täten turvannut rahoitusjärjestelmän vakautta. Hinnoissa ei kuitenkaan ole otettu huomioon rahoitusmarkkinoiden kehitystä viimeisen kahden vuoden aikana 31 päivän elokuuta 2008 jälkeen, minä aikana muun muassa pankkien luottoluokitukset ovat muuttuneet. Vaikka pankkien mahdollisuudet saada rahoitusta markkinoilta ovat yleisesti ottaen parantuneet, luokitukseltaan alentuneet pankit hyötyvät näin ollen yhä kriisiä edeltävästä luottoluokituksestaan ja näennäisestä luottokelpoisuudesta. Tämä lisää kilpailun vääristymisen todennäköisyyttä. On osoitettu, että alemman luottoluokituksen pankit hyötyvät lainatakauksista suhteettomasti enemmän kuin korkean luottoluokituksen pankit, koska huonomman luokituksensa takia ne normaalisti maksaisivat takauksista korkeamman markkinahinnan.

14.

Vääristymien korjaamiseksi valtiontuen hinnoittelun tulee lähentyä nykyisiä markkinaolosuhteita niin, että se heijastaa paremmin yksittäisten pankkien luottokelpoisuutta. Tosiasiallisesti tämä edellyttää, että tuensaajalaitosten maksamaa takauspalkkiota korotetaan.

15.

EFTA-valtioiden tulisi pyrkiä takausjärjestelmien asteittaiseen lopettamiseen koordinoidun menettelytavan avulla niin, että EFTA-valtioiden ja niiden pankkien erilaiset tilanteet voidaan kuitenkin yhä ottaa joustavasti huomioon. Tätä tarkoitusta viranomainen katsoo aiheelliseksi korottaa takauspalkkiota minimimäärällä, jonka suuruuden tulisi vaihdella suhteessa tuensaajapankin luottokelpoisuuteen. Luottokelpoisuuteen perustuva erottelu vahvistaa heikompien pankkien hintasignaalia ja mahdollistaa takausten hinnan paremman vastaavuuden tuensaajalaitoksen riskeihin, mikä vähentää kilpailuvääristymiä laitosten välillä ja edistää tasapuolisia kilpailuedellytyksiä yhteismarkkinoilla toimivien pankkien välillä.

16.

Jotta takausjärjestelmän (10) jatkaminen 1 päivästä tammikuuta 2011 voidaan hyväksyä, vaatisi se siis valtiontakauksesta (11) maksettavan palkkion korottamista EKP:n lokakuussa 2008 suosittelemaan hintamalliin nähden ainakin

17.

EFTA-valtioilla on mahdollisuus ylittää nämä takauspalkkion korotusta koskevat vähimmäisvaatimukset. Lisätäkseen joustavuutta, niin että EFTA-valtiot voivat mukauttaa ehtoja niiden rahoitusalalla vallitseviin erityisolosuhteisiin, valvontaviranomainen voi hyväksyä palkkion korotuksen laskemiseen myös toisenlaisen laskentamallin, kunhan on kiistatta osoitettavissa, että malli johtaa vähintään pankkien luottoluokituksen mukaiseen minimikorotukseen. (15)

18.

Markkinaolosuhteiden tämänhetkisessä kehitysvaiheessa likviditeetin hankkiminen markkinoilta ei enää ole pankeille yhtä vaikeaa kuin kriisin ollessa vakavimmillaan. Näin ollen on perusteltua muuttaa valtiontakausten ehtoja siitä, miten paljon pankit voivat takauksiin turvautua. Vaikka takausten rajattu käyttö ilman lisätutkimuksia voidaan sallia, ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti tukijärjestelmien jatkamisen edellytyksenä on, että niiden laajasta käytöstä sekä absoluuttisesti että suhteessa pankin velkojen kokonaismäärään seuraa vaatimus pankin elinkelpoisuuden kartoituksesta. Pankin jatkuva kyvyttömyys hankkia huomattava osa tarvitsemastaan rahoituksesta ilman valtiontakauksia saattaa olla merkki luottamuspulasta pankin liiketoimintamallin elinkelpoisuutta kohtaan. Pankin jatkuvaa voimakasta riippuvuutta takausjärjestelmistä on vältettävä, sillä järjestelmät suunniteltiin avuksi ennennäkemättömiin rahoitusvaikeuksiin. Takauksiin turvautuminen vielä kun olosuhteet ovat jo normalisoituneet saattaa antaa pankille mahdollisuuden lykätä tarpeellisia rakennemuutoksia.

19.

Tämän vuoksi viranomainen pitää asianmukaisena, että takausjärjestelmissä, joita jatketaan 1 päivästä tammikuuta 2011, tulisi olla kynnysarvo sekä taatun kokonaisvelkakannan suhteelle pankin velkojen kokonaismäärään että taattujen velkojen absoluuttiselle määrälle. Näiden kynnysarvojen ylittyessä pankilta edellytetään elinkelpoisuuden kartoitusta. Kun pankki 1 päivästä tammikuuta 2011 alkaen laskee liikkeeseen uuden tai uusitun velkapaperin, jolle se hakee järjestelmästä valtiontakausta ja kun taattavien maksamatta olevien velkojen kokonaismäärä ylittää määrätyn kynnysarvon sekä absoluuttisesti että suhteessa velkojen kokonaismäärään, (16) kyseisen EFTA-valtion on esitettävä viranomaiselle kartoitus pankin pitkän aikavälin elinkelpoisuudesta kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun takaus on myönnetty.

20.

Tämä mekanismi ei koske pankkeja, joissa jo toteutetaan rakenneuudistusta tai joilta edellytetään rakenneuudistussuunnitelman esittämistä tai joiden elinkelpoisuutta jo kartoitetaan. Näissä tapauksissa valtion lisätuki tulisi ottaa huomioon meneillään olevan uudelleenjärjestelyn tai elinkelpoisuuden kartoituksen yhteydessä. (17)

21.

Taatun kokonaisvelkakannan kynnysarvoksi asetetaan 5 prosenttia kokonaisvelkakannasta ja taattujen velkojen kokonaismääräksi korkeintaan 500 miljoonaa euroa. Kynnysarvo perustuu vertailuun, joka osoittaa, että valtaosa takauksia saaneista pankeista, joilla tällä hetkellä ei ole rakenneuudistusvelvoitetta (ja jopa merkittävä osa rakenneuudistukseen velvoitetuista pankeista), jää selvästi kynnysarvon alapuolelle. Sen pienen mutta merkityksellisen osan pankeista, jotka ylittävät kynnysarvon, on puolestaan aiheellista tutkia tarkasti, kertooko voimakas turvautuminen takauksiin rahoituksen hankkimisessa rakenteellisesta heikkoudesta pankin liiketoimintamallissa. Järjestelmä myös tarjoaa vakaille pankeille kannustimen aloittaa nopea paluu pääasiallisesti tai kokonaan markkinaehtoiseen rahoitukseen. Elinkelpoisuuskartoituksen läpikäyneet pankit taas saavat joko varmistuksen pitkän aikavälin elinkelpoisuudestaan tai, mikäli sitä epäillään, tiedon perusteellisen rakenneuudistuksen tarpeesta.

22.

Elinkelpoisuuskartoituksen sisällön osalta voidaan viitata rakenneuudistustoimenpiteitä koskeviin suuntaviivoihin, joiden mukaan periaatteita pankin tilanteen analyysista, jonka tarkoituksena on pankin pitkän aikavälin elinkelpoisuuden palauttaminen rakenneuudistussuunnitelman avulla, sovelletaan vastaavasti myös tapauksiin, joissa tuensaajalla ei ole virallista velvoitetta esittää rakenneuudistussuunnitelmaa, mutta sen tulee kuitenkin todistaa pitkän aikavälin elinkelpoisuutensa. Pankin on erityisesti todistettava rahoituskapasiteettinsa vakaus ja tarpeen vaatiessa suostuttava maksuvalmiuden rasituskokeeseen. (18) Elinkelpoisuuden arvioinnissa on myös huomioitava erityisseikat, jotka koskevat tukea saavia rahoituslaitoksia (19) tai tiettyä EFTA-valtiota (20), sekä kyseisen valtion rahoitusmarkkinoilla vallitseva tilanne, joka saattaa vaikuttaa elinkelpoisuuden arviointiin ja taattujen velkojen ja kokonaisvelkakannan suhteen ohjeelliseen merkitykseen. Yleissääntönä on, että mitä voimakkaammin pankki turvautuu valtiontakauksiin ja mitä enemmän tilanteeseen liittyy muunkin valtiontuen käyttö ja/tai heikko luottokelpoisuus (21), sitä suurempi on pankin tarve muuttaa liiketoimintamalliaan varmistaakseen pitkän aikavälin elinkelpoisuutensa.

23.

Elinkelpoisuuden kartoitusta vaativalla järjestelmällä viestitetään pankeille, että niiden on valmistauduttava palaamaan rahoituksessaan valtion tuen sijaan normaaleihin markkinamekanismeihin, sillä rahoitusalan toipuessa vähitellen kriisiolosuhteista yksittäisiä laitoksia kannustetaan vähentämään valtiontakauksiin turvautumista tai luopumaan niistä kokonaan. Samalla järjestelmä on riittävän joustava, jotta mahdolliset erot eri pankkeihin tai kansallisiin rahoitusmarkkinoihin vaikuttavissa olosuhteissa voidaan huomioida asianmukaisesti. Järjestelmässä on myös otettu huomioon rahoitusjärjestelmän vakauden mahdollinen horjuminen jatkossa, mikä on kiistatta mahdollista rahoitusmarkkinoiden elpymisen ollessa yhä hauraalla pohjalla.

24.

Kriisin alkuaikoina valvontaviranomainen jakoi rahoituslaitokset epäterveisiin/ongelmapankkeihin ja perustaltaan terveisiin pankkeihin eli yhtäältä pankkeihin, jotka kärsivät sisäsyntyisistä, rakenteellisista ongelmista, jotka liittyivät esimerkiksi niiden liiketoimintamalliin tai sijoitusstrategiaan, ja toisaalta pankkeihin, joiden ongelmat pitkälti liittyivät pelkästään äärimmilleen kärjistyneeseen finanssikriisiin eivätkä niinkään niiden liiketoimintamallin terveyteen, tehottomuuteen tai liialliseen riskinottoon. Tämä jaottelu tehdään erityisesti pääomapohjan vahvistamista koskevista toimenpiteistä annetuissa suuntaviivoissa esitettyjen indikaattoreiden perusteella. Niitä ovat vakavaraisuus, senhetkiset CDS-sopimusten hinnat, pankin senhetkinen luokitus ja sen luokitusnäkymät sekä muun muassa pääomasijoituksen suhteellinen koko. Viimeksi mainitun osalta valvontaviranomainen erottelee perustaltaan terveet ja ongelmapankit toisistaan sillä perusteella, onko pääomapohjan vahvistamistoimenpiteinä ja arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevina toimenpiteinä myönnetty tuki enemmän kuin 2 prosenttia pankin riskipainotetuista omaisuuseristä. Ongelmapankin pääomapohjan vahvistaminen edellyttää, että valvontaviranomaiselle esitetään rakenneuudistussuunnitelma, kun taas terveen pankin pääomapohjan vahvistaminen edellyttää, että komissiolle esitetään elinkelpoisuussuunnitelma.

25.

Tämä erottelu ja indikaattoreiden, kuten pankkien riskipainotettujen omaisuuserien 2 prosentin kynnysarvon, asettaminen perustuivat alun perin pelkoon siitä, että arvonalennuksista johtuvat pääomatarpeet, markkinoiden kasvaneet odotukset pankkien pääomatasojen suhteen ja tilapäiset vaikeudet saada markkinoilta pääomaa johtaisivat muuten siihen, että terveet pankit vähentäisivät reaalitalouden luototusta, jotta ne eivät joutuisi esittämään rakenneuudistussuunnitelmaa turvautuessaan valtion varoihin. Tällä hetkellä pankkialalla on kuitenkin vähemmän vaikeuksia saada pääomaa markkinoilta tai esimerkiksi kertyneiden voittovarojen (22) muodossa, ja ne voivat siksi tyydyttää pääomatarpeensa turvautumatta valtion tukeen. (23) Pankkien markkinoilta hankkiman pääoman määrä on kasvanut huomattavasti vuosina 2009 ja 2010, mikä kertoo siitä, että pankit saavat jälleen pääomaa markkinoilta ja että ne varautuvat uusiin sääntelyvaatimuksiin. (24)

26.

Pankkien jakamisella terveisiin ja ongelmapankkeihin ei tämän vuoksi enää tunnu olevan merkitystä sen määrittämisessä, minkä pankkien olisi aloitettava valvontaviranomaisen kanssa keskustelut rakenneuudistuksestaan. Siksi pankkien, jotka vuonna 2011 edelleen turvautuvat valtioon pääoman hankkimiseksi tai arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden toteuttamiseksi, olisi toimitettava valvontaviranomaiselle rakenneuudistussuunnitelma, josta näkyy, että pankki aikoo määrätietoisesti toteuttaa tarvittavat rakenneuudistustoimet ja palauttaa elinkelpoisuutensa ilman aiheetonta viivytystä. Tämän vuoksi jokaiselta tuensaajalta, jonka hyväksi toteutetaan uusi pääomapohjan vahvistamista tai arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskeva toimenpide, vaaditaan 1 päivästä tammikuuta 2011 rakenneuudistussuunnitelma. (25)

27.

Pankkien rakenneuudistustarpeita arvioidessaan valvontaviranomainen ottaa huomioon kunkin pankin erityistilanteen sekä missä määrin rakenneuudistusta tarvitaan, jotta elinkelpoisuus voidaan palauttaa ilman lisätukea valtiolta, ja missä määrin valtiontukeen on turvauduttu aiemmin. Yleissääntönä on, että mitä merkittävämpää turvautuminen valtiontukeen on, sitä voimakkaampi on tarve toteuttaa perusteellinen rakenneuudistus pitkän aikavälin elinkelpoisuuden varmistamiseksi. Yksittäisessä arvioinnissa otetaan lisäksi huomioon markkinoiden mahdollinen erityistilanne ja rakenneuudistuspuitteita sovelletaan tarvittaessa joustavasti, jos vakava sokki vaarantaa rahoitusjärjestelmän vakauden yhdessä tai useammassa EFTA-valtiossa.

28.

Rakenneuudistussuunnitelman vaatiminen pankeilta, jotka saavat rakenteellista tukea (pääomapohjan vahvistamista ja arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevat toimenpiteet), on tarkoitettu pankeille merkiksi siitä, että niiden on valmistauduttava palaamaan rahoituksessaan valtion tuen sijaan tavanomaisiin markkinamekanismeihin rahoitusalan toipuessa vähitellen kriisiolosuhteista. Samalla kuitenkin hyväksytään, että pelkkä jälleenrahoitustakausten käyttö ei edellytä rakenneuudistussuunnitelman toimittamista. Tämä kannustaa tukea yhä tarvitsevia yksittäisiä pankkeja nopeuttamaan tarvittavaa rakenneuudistusta. Samalla järjestelmä on riittävän joustava, jotta mahdolliset erot eri pankkeihin tai kansallisiin rahoitusmarkkinoihin vaikuttavissa olosuhteissa voidaan huomioida asianmukaisesti. Järjestelmässä on myös otettu huomioon rahoitusjärjestelmän vakauden mahdollinen horjuminen jatkossa, mikä on kiistatta mahdollista rahoitusmarkkinoiden elpymisen ollessa yhä hauraalla pohjalla.

29.

ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamista ja rakenneuudistustoimenpiteitä koskevien suuntaviivojen voimassaoloa jatketaan 1 päivästä tammikuuta 201131 päivään joulukuuta 2011. (26) Voimassaolon jatkaminen muuttunein ehdoin liittyy myös siihen, että vähitellen siirrytään ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan c alakohtaan perustuvaan pysyvämpään pankkien pelastamis- ja rakenneuudistustukea koskevien valtiontukisuuntaviivojen järjestelmään, jota olisi markkinaolosuhteiden salliessa tarkoitus alkaa soveltaa 1 päivästä tammikuuta 2012.