Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission tarkastusvalta – Tarkastusta koskeva päätös – Perusteluvelvollisuuden laajuus

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohta)

2. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Tarkastusta koskeva päätös – Kansallisille viranomaisille esitetty avunantopyyntö

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 7 ja 8 kohta)

3. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission tarkastusvalta – Velvollisuus toimia lojaalissa yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa – Tarkastusta koskeva päätös – Tuomioistuinvalvonnan laajuus

(EY 10, EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4, 7 ja 8 kohta)

4. Kilpailu – Komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten välinen toimivallan jako – Komission oikeus päättää tarkastuksen suorittamisesta asiassa, jota kansallinen kilpailuviranomainen tutkii – Velvollisuus toimia lojaalissa yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa – Laajuus

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 1 ja 6 kohta sekä 13 artiklan 1 kohta)

5. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission tarkastusvalta – Turvautuminen tarkastusta koskevaan päätökseen – Komission harkintavallan rajat

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 20 artikla)

6. Oikeudenkäyntimenettely – Uusien perusteiden esittäminen käsittelyn kuluessa – Edellytykset

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 48 artiklan 2 kohta)

Tiivistelmä

1. Päätös, jolla komissio niitä valtuuksia käyttäen, jotka sille annetaan asetuksella N:o 1/2003 sen varmistamiseksi, että yritykset noudattavat yhteisön kilpailusääntöjä, ja tämän asetuksen 20 artiklan perusteella, määrää tarkastuksesta, on kyseisen artiklan 4 kohdan ja oikeuskäytännön nojalla perusteltava, ja näihin perusteluihin on sisällyttävä tietty määrä olennaisia seikkoja, jotta niillä voidaan oikeuttaa asianomaisissa yrityksissä suunniteltu tarkastus ja mahdollistaa se, että nämä kykenevät määrittämään yhteistyövelvoitteensa laajuuden samalla puolustautumisoikeutensa säilyttäen. Niissä on näin ollen mainittava tarkastuksen kohde ja tarkoitus ja ilmaistava oletetun rikkomisen keskeiset piirteet sekä mainittava asianomaiset oletetut markkinat ja oletettujen rikkomisten luonne, selitettävä tapa, jolla tarkastuksen kohteena olevan yrityksen katsotaan syyllistyneen rikkomiseen, mainittava etsinnän kohde ja seikat, joita tarkastus koskee, yhteisön tutkijoille myönnetyt valtuudet, tarkastuksen aloituspäivä, asetuksen N:o 1/2003 23 ja 24 artiklassa vahvistetut seuraamukset sekä mahdollisuus nostaa kanne päätöksestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Komission on myös ilmaistava yksityiskohtaisesti, että sillä on hallussaan merkitykseltään painavia tietoja ja selvityksiä, joiden perusteella se epäilee kyseisen yrityksen syyllistyneen epäiltyyn rikkomiseen.

Tällaisen päätöksen perustelujen riittävyyttä on arvioitava siinä asiayhteydessä, jossa se on tehty.

(ks. 49–53 ja 58 kohta)

2. [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 8 kohdan mukaan kansallisen oikeusviranomaisen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu saman asetuksen 20 artiklan 7 kohdan perusteella, on valvottava, että komission päätös, jossa määrätään tarkastuksesta, on pätevä ja että suunnitellut pakkokeinot tarkastuksen suorittamiseksi eivät ole mielivaltaisia eivätkä liiallisia tämän tarkastuksen kohteeseen nähden, ja komission on tässä tarkoituksessa toimitettava sille tietyt tiedot.

Asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 8 kohdasta ja oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että nämä tiedot voidaan esittää muualla kuin ainoastaan päätöksessä, jossa määrätään tarkastuksesta, tai komissio voi toimittaa ne kyseiselle viranomaiselle muutoin kuin tällä päätöksellä.

(ks. 110 kohta)

3. Kun on kyse tarkastuksista, joita komissio voi suorittaa varmistaakseen, että yritykset noudattavat yhteisön kilpailusääntöjä, asetuksen N:o 1/2003 20 artiklassa tehdään selvä ero yhtäältä niiden päätösten, jotka komissio tekee tämän artiklan 4 kohdan perusteella, ja toisaalta kansalliselle oikeusviranomaiselle tämän saman artiklan 7 kohdan nojalla esitetyn avunantopyynnön välillä.

Vaikka yksinomaan yhteisöjen tuomioistuimet ovat toimivaltaisia valvomaan komission asetuksen 20 artiklan 4 kohdan nojalla tekemän päätöksen laillisuutta, yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jonka lupaa pyydetään pakkokeinoihin asetuksen 20 artiklan 7 kohdan nojalla ja jota tarvittaessa avustaa yhteisöjen tuomioistuin ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä, on – sanotun vaikuttamatta mahdollisiin kansallisiin muutoksenhakukeinoihin – puolestaan määritettävä, mahdollistavatko komission tämän pyynnön yhteydessä toimittamat tiedot sen, että se voi harjoittaa valvontaa, joka on annettu sen tehtäväksi asetuksen 20 artiklan 8 kohdalla, ja voiko se niiden perusteella siis lausua hyödyllisesti sille esitetystä pyynnöstä.

Kansallisella oikeusviranomaisella, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu asetuksen 20 artiklan 7 kohdan puitteissa, on tämän artiklan 8 kohdan ja oikeuskäytännön nojalla toimivalta pyytää komissiolta täsmennyksiä muun muassa syistä, jotka saivat sen epäilemään EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomista, epäillyn rikkomisen vakavuudesta sekä asianomaisen yrityksen osallisuudesta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen harjoittama valvonta, joka voisi mahdollisesti johtaa toteamukseen siitä, että komissio on toimittanut riittämättömät tiedot tälle viranomaiselle, merkitsisi sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioisi uudelleen tämän viranomaisen jo suorittamaa arviointia näiden tietojen riittävyydestä. Tällaista valvontaa ei voida hyväksyä, koska kansallisen oikeusviranomaisen suorittamaan arviointiin sovelletaan yksinomaan niihin kansallisiin oikeussuojakeinoihin perustuvaa valvontaa, jotka ovat käytettävissä tämän viranomaisen päätöksiä vastaan.

On näin ollen hylättävä tehottomina väitteet, jotka asianomainen yritys komission tarkastusta koskevasta päätöksestä nostettua kannetta tukeakseen pyrkii perustamaan siihen, että tässä päätöksessä laiminlyötiin komissiolle EY 10 artiklassa asetettua velvollisuutta toimia lojaalissa yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa, koska siinä ei ollut riittävästi tietoja, jotta kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu pyyntö pakkokeinoista, voisi lausua asiasta siitä täysin tietoisena.

(ks. 119 ja 122–125 kohta)

4. Vaikka asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 1 kohdassa toki vahvistetaan yleissääntö, jonka mukaan komission ja kansallisten viranomaisten on tehtävä läheistä yhteistyötä, siinä ei velvoiteta komissiota pidättymään sellaiseen asiaan liittyvän tarkastuksen tekemisestä, joka on saatettu samanaikaisesti kansallisen kilpailuviranomaisen käsiteltäväksi.

Tästä säännöksestä ei voida myöskään päätellä, että kun kansallinen kilpailuviranomainen on alkanut tutkia tiettyjä tosiseikkoja, komissio ei enää voi käsitellä asiaa tai olla siitä alustavasti kiinnostunut. Päinvastoin tässä säännöksessä vahvistetusta yhteistyövaatimuksesta seuraa, että nämä kaksi viranomaista voivat ainakin tutkinnan kaltaisessa alustavassa vaiheessa työskennellä rinnakkain. Asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 6 kohdasta seuraa näin ollen, että yhteistyöperiaate merkitsee sitä, että komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset voivat ainakin niiden asioiden alustavissa vaiheissa, jotka on saatettu niiden käsiteltäväksi, työskennellä rinnakkain. Tässä säännöksessä säädetään itse asiassa, että komissio voi aloittaa menettelyn päätöksen tekemiseksi, vaikka kansallinen viranomainen käsittelisi jo asiaa, edellyttäen yksinomaan, että asianomaista kansallista viranomaista on kuultu. Näin ollen komission on sitäkin suuremmalla syyllä voitava suorittaa tarkastus. Päätös, jossa määrätään tarkastuksesta, on pelkkä valmisteleva toimi asiakysymyksen käsittelemiseksi, eikä se merkitse edellä mainitussa 11 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua menettelyn virallista aloittamista, koska tällainen tarkastusta koskeva päätös itsessään ei ilmaise komission halua tehdä päätös asiakysymyksessä.

Myöskin asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohta merkitsee yksinomaan, että asianomainen viranomainen voi keskeyttää menettelyn tai hylätä kantelun, koska toinen kilpailuviranomainen käsittelee samaa asiaa. Se, että tätä oikeutta ei käytetä, ei siis voi merkitä, että komissio on laiminlyönyt velvoitteen toimia lojaalissa yhteistyössä jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten kanssa.

(ks. 128–130 kohta)

5. Kun komissio päättää [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan perusteella suorittaa tarkastuksen, suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää, että suunnitelluilla toimenpiteillä ei aiheuteta suhteetonta ja sietämätöntä haittaa kyseisen tarkastuksen päämääriin nähden. Komission tekemä valinta pelkän valtuutuksen perusteella tehtävän ja päätöksellä määrätyn tarkastuksen välillä ei kuitenkaan riipu sellaisista olosuhteista kuin tilanteen erityinen vakavuus, äärimmäinen kiireellisyys tai ehdottoman vaitiolon tarve, vaan tarpeesta selvittää tosiseikat kunkin tapauksen erityispiirteet huomioon ottaen. Näin ollen kun tarkastusta koskevan päätöksen tarkoituksena on ainoastaan se, että komissio voi koota yhteen tarpeelliset seikat arvioidakseen perustamissopimuksen mahdollista rikkomista, tällaisella päätöksellä ei loukata suhteellisuusperiaatetta.

Juuri komission asiana on periaatteessa arvioida, onko jokin tieto tarpeen kilpailusääntöjen mahdollisen rikkomisen selvittämiseksi, ja vaikka sen tiedossa olisi jo aihetodisteita tai jopa suoria todisteita rikkomisesta, se voi oikeutetusti katsoa tarpeelliseksi määrätä lisätarkastuksia, joiden avulla se voi määrittää paremmin rikkomisen tai sen keston.

(ks. 147 ja 148 kohta)

6. Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdasta yhdessä sen 48 artiklan 2 kohdan kanssa ilmenee, että kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista, eikä asian käsittelyn kuluessa saa vedota uuteen kanneperusteeseen, ellei se perustu kirjallisen käsittelyn aikana esille tulleisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Se, että kantaja on saanut tiedon tosiseikasta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn menettelyn aikana, ei kuitenkaan merkitse sitä, että tämä tieto on tosiseikka, joka on tullut esiin menettelyn aikana. On lisäksi välttämätöntä, että kantaja ei kyennyt saamaan siitä tietoa aikaisemmin.

(ks. 164 kohta)