Asia C-393/18 PPU

UD

vastaan

XB

(Ennakkoratkaisupyyntö – High Court of Justice (England and Wales), Family Division)

Ennakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EY) N:o 2201/2003 – 8 artiklan 1 kohta – Toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Lapsen asuinpaikan käsite – Fyysistä läsnäoloa koskeva vaatimus – Äidin ja lapsen pitäminen kolmannessa maassa äidin tahdon vastaisesti – Äidin ja lapsen perusoikeuksien loukkaaminen

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 17.10.2018

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Edellytykset – Iältään hyvin nuori lapsi – Vaara, että lapsen kehitystä haitataan peruuttamattomasti – Vaara, että lapsen integroitumista uuteen perheympäristöönsä ja sosiaaliseen ympäristöönsä heikennetään

   (Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artikla)

2. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Kysymys, joka koskee asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklassa säädetyn toimivaltasäännön tulkintaa – Kysymys, joka on esitetty sellaisen oikeusriidan osalta, jossa on kyse yhden jäsenvaltion tuomioistuinten ja kolmannen maan tuomioistuinten välisistä suhteista, kuuluu toimivallan piiriin

   (SEUT 267 artikla; neuvoston asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohta)

3. Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Asetus N:o 2201/2003 – Lapsen asuinpaikan käsite – Lapsi, joka ei ole milloinkaan ollut jäsenvaltiossa – Asuinpaikka ei ole kyseisessä jäsenvaltiossa – Synnytys, joka on tapahtunut kolmannessa valtiossa isän äitiin kohdistaman pakon johdosta – Äidin ja lapsen pitäminen kolmannessa maassa äidin tahdon vastaisesti – Äidin ja lapsen perusoikeuksien loukkaaminen – Ei ole vaikutusta

   (Neuvoston asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 26 ja 27 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 31–42 kohta)

3.  Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että lapsen on pitänyt olla fyysisesti jäsenvaltiossa, jotta hänen voidaan katsoa asuvan kyseisessä jäsenvaltiossa tuossa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla olosuhteilla, jos ne oletetaan näytetyiksi toteen, eli yhtäältä sillä, että isä on kohdistanut äitiin pakkoa, minkä seurauksena äiti on synnyttänyt heidän lapsensa kolmannessa valtiossa ja asunut siellä kyseisen lapsen kanssa tämän syntymästä alkaen, ja toisaalta sillä, että äidin tai lapsen perusoikeuksia on loukattu, ei ole tältä osin vaikutusta.

   Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 12 perustelukappaleesta ilmenee tältä osin, että kyseinen asetus on laadittu pyrkimällä turvaamaan lapsen etu, ja siinä on tätä varten annettu etusija läheisyyden periaatteelle. Lainsäätäjä on näet katsonut, että lapsen asuinpaikkaa maantieteellisesti lähellä olevalla tuomioistuimella on parhaat edellytykset arvioida lapsen edun mukaisesti toteutettavat toimenpiteet. Kyseisessä perustelukappaleessa todetaan, että toimivallan pitäisi siis ensisijaisesti olla tuomioistuimilla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä olosuhteissa lapsen asuinpaikan muuttuessa tai vanhempainvastuun kantajien sovittua toisin.

   Asetuksen N:o 2201/2003 8 artikla ilmaisee tuota tavoitetta, kun sen mukaan yleinen toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsella on asuinpaikka (tuomio 15.2.2017, W ja V, C-499/15, EU:C:2017:118, 52 kohta).

   Unionin lainsäätäjän antama merkitys maantieteelliselle läheisyydelle määritettäessä vanhempainvastuuta koskevissa asioissa toimivaltaista tuomioistuinta ilmenee myös asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan 1 kohdasta, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen toimivallan perustana on pelkkä lapsen olinpaikka juuri silloin, kun hänen ei voida katsoa ”asuvan” missään jäsenvaltiossa kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja kun kyseistä toimivaltaa ei voida määrittää saman asetuksen 12 artiklan nojalla.

   Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että se, että lapsen asuinpaikan katsotaan olevan tietyssä jäsenvaltiossa, edellyttää ainakin sitä, että lapsi on ollut fyysisesti kyseisessä jäsenvaltiossa (tuomio 15.2.2017, W ja V, C-499/15, EU:C:2017:118, 61 kohta).

   Tämän tuomion 45–52 kohdassa esitetyistä seikoista ilmenee, että fyysinen läsnäolo jäsenvaltiossa, johon lapsen väitetään integroituneen, on välttämättä edellytys, jonka on täytyttävä ennen kuin kyseisen läsnäolon pysyvyyttä arvioidaan, ja että asetuksessa N:o 2201/2003 tarkoitetun asuinpaikan ei siis voida katsoa olevan jäsenvaltiossa, jossa lapsi ei ole milloinkaan ollut. Tätä tulkintaa tukee se asema, jossa asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohta on kyseisessä asetuksessa vahvistettujen vanhempainvastuuta koskeviin asioihin sovellettavien toimivaltasääntöjen joukossa.

   (ks. 48, 49, 51–54 ja 70 kohta sekä tuomiolauselma)