Asia C-343/17

Fremoluc NV

vastaan

Agentschap voor Grond- en Woonbeleid voor Vlaams-Brabant (Vlabinvest ABP) ym.

(Ennakkoratkaisupyyntö – Nederlandstalige rechtbank van eerste aanleg Brussel)

Ennakkoratkaisupyyntö – Perusvapaudet – SEUT 21, SEUT 45, SEUT 49 ja SEUT 63 artikla – Direktiivi 2004/38/EY – 22 ja 24 artikla – Julkisen laitoksen sen toimialueella sijaitsevia tontteja koskeva etuosto-oikeus sosiaalista asuntotuotantoa varten – Asunnot, joita myönnetään ensisijaisesti yksityishenkilöille, joilla on ”vahva yhteiskunnallinen, taloudellinen tai sosiokulttuurinen side” mainitulla toimialueella sijaitsevaan alueeseen – Tilanne, jonka kaikki osatekijät rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle – Ennakkoratkaisupyynnön tutkimatta jättäminen

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 20.9.2018

Ennakkoratkaisukysymykset – Tutkittavaksi ottaminen – Velvollisuus esittää unionin tuomioistuimelle riittävästi tietoja asiaan liittyvistä tosiseikoista ja lainsäädännöstä – Velvollisuuden ulottuvuus perusvapauksien alalla – Yhteen ainoaan jäsenvaltioon rajoittuvaa oikeusriitaa koskeva kysymys – Liittymäkohdasta, joka tekee pyydetyn tulkinnan välttämättömäksi oikeusriidan ratkaisemiselle, ei ole annettu tietoja – Tutkimatta jättäminen

(SEUT 267 artikla; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artikla)

Nederlandstalige rechtbank van eerste aanleg Brusselin (Brysselin hollanninkielinen alioikeus, Belgia) 19.5.2017 tekemällään päätöksellä esittämä ennakkoratkaisupyyntö jätetään tutkimatta.

Aluksi on todettava, että ennakkoratkaisupyyntö koskee EUT-sopimuksen henkilöiden vapaata liikkuvuutta, sijoittautumisvapautta ja pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien määräysten ja näiden määräysten täytäntöönpanemiseksi annettujen säädösten tulkintaa tilanteessa, jossa, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itse toteaa, kaikki pääasian osatekijät rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näitä EUT-sopimuksen määräyksiä ja niiden täytäntöönpanemiseksi annettuja säädöksiä ei ole sovellettava tilanteeseen, jonka kaikki osatekijät rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2013, Libert ym., C-197/11 ja C-203/11, EU:C:2013:288, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 15.11.2016, Ullens de Schooten,C‑268/15, EU:C:2016:874, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Unionin tuomioistuin palautti 15.11.2016 antamansa tuomion Ullens de Schooten (C-268/15, EU:C:2016:874) 50–53 kohdassa mieliin neljä tilannetta, joissa perusvapauksia koskevien perussopimusten määräysten tulkinta saattoi kuitenkin olla tarpeen pääasioiden oikeusriitojen ratkaisemiseksi, vaikka kaikki kyseisten oikeusriitojen osatekijät olivat rajoittuneet yhden ainoan jäsenvaltion sisälle, ja joissa se katsoi, että kyseiset ennakkoratkaisupyynnöt voitiin ottaa tutkittaviksi.

Unionin tuomioistuin totesi lisäksi, että tuossa pääasiassa kyseessä olevan tilanteen kaltaisessa tilanteessa, jonka kaikki osatekijät rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ilmoitettava unionin tuomioistuimelle unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa vaaditulla tavalla, miltä osin ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevalla oikeusriidalla sen puhtaasti sisäisestä luonteesta huolimatta on sellainen liittymä perusvapauksia koskeviin unionin oikeuden määräyksiin, joka tekee pyydetyn tulkinnan välttämättömäksi oikeusriidan ratkaisemiselle (tuomio 15.11.2016, Ullens de Schooten, C-268/15, EU:C:2016:874, 55 kohta; tuomio 8.12.2016, Eurosaneamientos ym., C-532/15 ja C-538/15, EU:C:2016:932, 47 kohta ja määräys 31.5.2018, Bán, C-24/18, ei julkaistu, EU:C:2018:376, 18 kohta).

Näistä vaatimuksista seuraa, että sen toteamiseksi, että kyseessä on tällainen yhteys, ei riitä pelkkä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan ei voida sulkea pois sitä, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet kansalaiset olisivat olleet tai olisivat halukkaita käyttämään näitä vapauksia harjoittaakseen toimintaa sen jäsenvaltion alueella, joka on laatinut kyseessä olevan kansallisen säännöstön, eikä siten sitä, että tällä säännöstöllä, jota sovelletaan erotuksetta kyseisen valtion kansalaisiin ja muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, voi olla vaikutuksia, jotka eivät rajoitu kyseiseen jäsenvaltioon.

Ennakkoratkaisupyynnöstä on näet käytävä ilmi konkreettisia seikkoja eli viitteitä, jotka eivät ole hypoteettisia vaan varmoja, kuten kantelut tai kanteet, joita muissa jäsenvaltioissa sijaitsevat toimijat ovat panneet vireille tai jotka koskevat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, ja joiden avulla voidaan osoittaa selvällä tavalla vaaditun yhteyden olemassaolo. Erityisesti on niin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voi tyytyä toimittamaan unionin tuomioistuimelle seikkoja, joiden perusteella saattaisi olla mahdollista olla sulkematta pois tällaisen yhteyden olemassaoloa tai jotka abstraktilla tavalla tarkasteltuna voisivat olla tämän suuntaisia viitteitä, vaan sen on päinvastoin toimitettava objektiivisia ja yhtäpitäviä seikkoja, joiden avulla unionin tuomioistuin voi selvittää mainitun yhteyden olemassaolon (ks. analogisesti tuomio 6.10.2016, Tecnoedi Costruzioni, C-318/15, EU:C:2016:747, 20 ja 22 kohta ja tuomio 19.4.2018, Oftalma Hospital, C-65/17, EU:C:2018:263, 39 ja 40 kohta).

(ks. 18, 20, 22, 28, 29 ja 33 kohta sekä tuomiolauselma)