Asia C-160/17

Raoul Thybaut ym.

vastaan

Région wallonne

(Conseil d’État’n (Belgia) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Ympäristö – Direktiivi 2001/42/EY – 2 artiklan a alakohta – Suunnitelmien ja ohjelmien käsite – 3 artikla – Tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi – Kiinteistöjärjestelyalue – Mahdollisuus kaavamääräyksistä poikkeamiseen – Suunnitelmien ja ohjelmien muuttaminen

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 7.6.2018

Ympäristö – Tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi – Direktiivi 2001/42 – Suunnitelma ja ohjelma – Käsite – Kiinteistöjärjestelyalue, joka on hyväksytty maantieteellisen alueen määrittämisestä kaupunkirakentamista varten tehdyllä päätöksellä, joka mahdollistaa tietyistä kaavamääräyksistä poikkeamisen – Kiinteistöjärjestelyalue kuuluu käsitteen alaan

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/42 2 artiklan a alakohta, 3 artiklan 1 kohta ja 3 artiklan 2 kohdan a alakohta)

Tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 27.6.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/42/EY 2 artiklan a alakohtaa, 3 artiklan 1 kohtaa ja 3 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kiinteistöjärjestelyalueen hyväksymisestä tehty päätös, jonka kohteena on vain sellaisen maantieteellisen alueen määrittäminen, jolla voidaan toteuttaa kaupunkitoimintojen uudelleenmäärittelyyn ja kehittämiseen tähtäävä kaupunkirakentamishanke, joka edellyttää tie- ja katualueiden sekä yleisten alueiden perustamista, muuttamista, laajentamista tai poistamista tai ylittämistä ja jonka toteuttamiseksi sallitaan tietyistä kaavamääräyksistä poikkeaminen, kuuluu tämän poikkeusmahdollisuuden vuoksi sellaisten suunnitelmien ja ohjelmien käsitteen alaan, joilla on tässä direktiivissä tarkoitetulla tavalla todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia ja jotka edellyttävät ympäristöarviointia

Ensiksi on todettava, että direktiivin 2001/42 2 artiklan a alakohdassa olevan määritelmän mukaan suunnitelmilla ja ohjelmilla tarkoitetaan toimia, jotka täyttävät kaksi kumulatiivista edellytystä, eli yhtäältä kansallisen, alueellisen tai paikallisen viranomaisen on pitänyt valmistella ja/tai hyväksyä ne tai viranomaisen on pitänyt valmistella ne kansanedustuslaitoksen tai hallituksen hyväksyttäväksi lainsäädäntömenettelyllä ja toisaalta kyse on oltava toimista, joita laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä edellytetään.

Toiseksi on todettava, että direktiivin 2001/42 3 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan ympäristöarviointi on aina tehtävä suunnitelmista ja ohjelmista, jotka valmistellaan tiettyjä aloja varten ja joissa vahvistetaan puitteet, joissa direktiivin 2011/92 liitteessä I ja II lueteltujen hankkeiden toteuttaminen voidaan tulevaisuudessa sallia (ks. vastaavasti tuomio 17.6.2010, Terre wallonne ja Inter-Environnement Wallonie, C-105/09 ja C-110/09, EU:C:2010:355, 43 kohta).

Direktiivin 2001/42 3 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuodon mukaan ensimmäinen näistä edellytyksistä koskee muun muassa ”kaavoitusta tai maankäyttöä”.

Sen osalta, määritelläänkö riitautetun toimen kaltaisella toimella puitteet, joissa hankkeiden toteuttaminen voidaan tulevaisuudessa sallia, on muistettava, että unionin tuomioistuin on jo todennut, että suunnitelmien ja ohjelmien käsite koskee kaikkia toimia, joilla määritellään kyseiseen alaan sovellettavat valvontasäännöt ja menettelyt ja vahvistetaan siten sellaisen hankkeen tai hankkeiden, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, hyväksymistä tai toteuttamista koskevien kriteerien ja yksityiskohtaisten sääntöjen merkityksellinen kokonaisuus (tuomio 27.10.2016, D’Oultremont ym., C-290/15, EU:C:2016:816, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Kriteerien ja yksityiskohtaisten sääntöjen merkityksellinen kokonaisuus on käsitteenä ymmärrettävä laadulliseksi eikä määrälliseksi. On näet pyrittävä välttämään sellaisia mahdollisia strategioita, joilla direktiivissä 2001/42 säädettyjä velvoitteita kierrettäisiin pilkkomalla toimenpiteet osiin, mikä heikentäisi siten direktiivin tehokasta vaikutusta (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, D’Oultremont ym., C-290/15, EU:C:2016:816, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Tästä seuraa, että vaikkei tällaisessa toimessa ole eikä siinä voi olla positiivisia määräyksiä, sillä käyttöön otetulla mahdollisuudella saada helpommin lupa poiketa voimassa olevista kaavamääräyksistä muutetaan oikeudellista sääntelyä, minkä vuoksi pääasiassa kyseessä olevan kiinteistöjärjestelyalueen on katsottava kuuluvan direktiivin 2001/42 2 artiklan a alakohdan ja 3 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltamisalaan.

(ks. 42, 46, 47, 54, 55, 58 ja 67 kohta sekä tuomiolauselma)