Asia C-104/16 P

Euroopan unionin neuvosto

vastaan

Front populaire pour la libération de la saguia-el-hamra et du rio de oro (Front Polisario)

Muutoksenhaku – Ulkosuhteet – Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välillä maatalouden ja kalastuksen alan vapauttamistoimenpiteistä tehty sopimus – Päätös, jolla hyväksytään kansainvälisen sopimuksen tekeminen – Kumoamiskanne – Tutkittavaksi ottaminen – Asiavaltuus – Sopimuksen alueellinen soveltaminen – Sopimuksen tulkinta – Itsemääräämisoikeuden periaate – Sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaate

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 21.12.2016

1. Tuomioistuinmenettely–Suullinen käsittely–Aloittaminen uudelleen–Velvollisuutta aloittaa uudelleen suullinen käsittely, jotta asianosaisille annettaisiin mahdollisuus esittää huomautuksia julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa esitetyistä oikeudellisista seikoista, ei ole

   (SEUT 252 artiklan toinen kohta; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artikla; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artikla)

2. Muutoksenhaku–Oikeussuojaintressi–Etuoikeutetun kantajan nostama kanne

   (Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toinen ja kolmas kohta)

3. Kansainväliset sopimukset–Unionin tekemät sopimukset–EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehty Euro–Välimeri-sopimus–Tulkinta–Kansainvälisen oikeuden asiaan vaikuttavien sääntöjen soveltaminen–Itsemääräämisoikeuden periaate

   (EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehty Euro–Välimeri-sopimus)

4. Kansainväliset sopimukset–Unionin tekemät sopimukset–EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehty Euro–Välimeri-sopimus–Alueellinen soveltamisala–Osapuolten suvereniteetin piiriin kuulumaton Länsi-Saharan itsehallintoa vailla oleva alue ei kuulu kyseisen sopimuksen alueelliseen soveltamisalaan

   (EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen 94 artikla)

5. Kansainväliset sopimukset–Unionin tekemät sopimukset–EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehty Euro–Välimeri-sopimus–Alueellinen soveltamisala–Sopimuksen täytäntöönpano Länsi-Saharan kansan osalta ilman tämän suostumusta ei kuulu kyseisen sopimuksen alueelliseen soveltamisalaan

   (EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen 94 artikla)

6. Kansainväliset sopimukset–Unionin tekemät sopimukset–EU:n ja Marokon välinen sopimus vapauttamistoimenpiteistä–Tulkinta–EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen määräysten, joita ei ole muutettu vapauttamistoimenpiteistä tehdyllä sopimuksella, ensisijaisuus

   (EY:n ja Marokon välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen 94 artikla)

7. Kansainväliset sopimukset–Unionin tekemät sopimukset–Tulkinta–Sopimusta sovellettaessa myöhemmin noudatetun käytännön huomioon ottaminen–Ulottuvuus–Sitä, että unionin tuomioistuimet laajentavat sopimuksen alueellista soveltamisalaa osoittamatta ensin sellaisen käytännön olemassaoloa, joka ilmaisee osapuolten välisen yhteisymmärryksen siitä, ei voida hyväksyä–Yhteensoveltumattomuus sopimusten täytäntöönpanoa vilpittömässä mielessä koskevan periaatteen kanssa

8. Kumoamiskanne–Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt–Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet–Neuvoston päätös, joka koskee sellaisen sopimuksen tekemistä kolmannen valtion kanssa, jolla ei ole oikeusvaikutuksia kyseisen valtion hallitsemaan alueeseen, koska mainitulla valtiolla ei ole kansainvälisesti tunnustettua suvereniteettia mainittuun alueeseen–Sellaisen liikkeen nostama kanne, joka on tunnustettu kyseisen alueen kansan edustajaksi ja joka osallistuu Yhdistyneiden kansakuntien johtamiin neuvotteluihin mainitun alueen aseman määrittämiseksi–Tutkimatta jättäminen

   (SEUT 263 artiklan neljäs kohta; EU:n ja Marokon välinen sopimus vapauttamistoimenpiteistä)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 60–65 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 68 ja 69 kohta)

3.  Tulkittaessa Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehtyä Euro–Välimeri-sopimusta on todettava, että voidakseen määrittää asianmukaiset oikeudelliset seuraukset siitä, ettei kyseisessä sopimuksessa ole määräystä, jolla Länsi-Sahara olisi jätetty sopimuksen alueellisen soveltamisalan ulkopuolelle, unionin tuomioistuinten on noudatettava paitsi 23.5.1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleessa mainittuja tulkintaa vilpittömässä mielessä koskevia sääntöjä myös tämän artiklan 3 kappaleen c kohdassa määrättyä tulkintasääntöä, jonka mukaan sopimusta on tulkittava ottaen huomioon kaikki kyseisen sopimuksen osapuolten välisissä suhteissa sovellettavissa olevan kansainvälisen oikeuden asiaan vaikuttavat säännöt.

   Tässä yhteydessä muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 1 artiklassa mainittu tapaoikeuteen perustuva itsemääräämisoikeuden periaate on, kuten kansainvälinen tuomioistuin on todennut Länsi-Saharaa koskevassa neuvoa-antavassa lausunnossaan, kansainvälisen oikeuden periaate, jota sovelletaan kaikkiin itsehallintoa vailla oleviin alueisiin ja kaikkiin väestöihin, jotka eivät ole vielä itsenäistyneet. Sitä on lisäksi pidettävä oikeutena, johon voidaan vedota erga omnes, sekä yhtenä kansainvälisen oikeuden olennaisena periaatteena. Tämä periaate on täten osa niitä kansainvälisen oikeuden sääntöjä, joita sovelletaan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisissä suhteissa ja jotka unionin tuomioistuinten on otettava huomioon.

   Kun otetaan huomioon Länsi‑Saharan alueelle itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla tunnustettu oma ja erillinen asema verrattuna valtioiden asemaan, edellä mainittua sopimusta ei voida tulkita niin, että sitä sovelletaan kyseiseen alueeseen.

   (ks. 86, 88, 89 ja 92 kohta)

4.  Valtiosopimusoikeutta koskevan 23.5.1969 tehdyn Wienin yleissopimuksen 29 artiklaan kodifioidussa tapaoikeuden säännössä määrätään, että jollei muuta tarkoitusta ilmene valtiosopimuksesta tai muuta ole osoitettu, valtiosopimus on jokaista osapuolta sitova sen koko alueen osalta.

   Mainitusta säännöstä seuraa siten, että sopimus sitoo tavallisesti valtiota ilmaisulle ”alue” annettavassa tavanomaisessa merkityksessä ja yhdistettynä sitä edeltävän demonstratiivipronominin genetiivimuotoon ”sen” sen maantieteellisen alueen osalta, jolla kyseinen valtio käyttää täysimääräisesti kansainvälisessä oikeudessa suvereeneille yksiköille tunnustettua toimivaltaa, lukuun ottamatta kaikkia muita alueita, kuten aluetta, joka saattaa kuulua ainoastaan mainitun valtion lainkäyttövallan tai kansainvälisen vastuun alaan. Tässä yhteydessä kansainvälisestä käytännöstä käy ilmi, että kun sopimusta on tarkoitus soveltaa paitsi valtion alueeseen myös tätä aluetta laajemmin, kyseisessä sopimuksessa määrätään nimenomaisesti, että kyseessä on alue, joka kuuluu kyseisen valtion lainkäyttövaltaan, kuten esimerkiksi kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen, joka on hyväksytty 10.12.1984, 2 artiklan 1 kappaleessa on mainittu, tai alue, jonka kansainvälisistä suhteista mainittu valtio vastaa, kuten esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 56 artiklan 1 kappaleessa määrätään.

   Siltä osin kuin on kyse Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen 94 artiklan, jonka mukaan kyseistä sopimusta sovelletaan ”Marokon kuningaskunnan alueeseen”, tulkinnasta Wienin yleissopimuksen 29 artiklaan kodifioitu tapaoikeuden sääntö on ensi arviolta esteenä sille, että Länsi-Saharan katsottaisiin kuuluvan mainitun assosiaatiosopimuksen alueelliseen soveltamisalaan.

   (ks. 94–97 kohta)

5.  Yleiseen kansainväliseen oikeuteen kuuluvan sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen nojalla, josta valtiosopimusoikeutta koskevan 23.5.1969 tehdyn Wienin yleissopimuksen 34 artiklassa mainittu sääntö on erityinen ilmaisu, sopimuksesta ei saa olla haittaa tai etua kolmansille ilman niiden suostumusta.

   Kyseinen periaate on otettava huomioon tulkittaessa Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehtyä Euro–Välimeri-sopimusta, kun kyseisen sopimuksen soveltaminen Länsi‑Saharaan johtaisi siihen, että tällä sopimuksella on vaikutuksia ”kolmanteen”. Kansainvälinen tuomioistuin on näet katsonut Länsi-Saharaa koskevassa neuvoa-antavassa lausunnossaan yhtäältä, ettei Länsi-Sahara ollut ei-kenenkään-maata (terra nullius), kun siitä tuli Espanjan kuningaskunnan siirtomaa, ja toisaalta, että sen tietoon saatetut seikat ja tiedot eivät osoittaneet minkäänlaista alueelliseen suvereniteettiin liittyvää yhteyttä tämän alueen ja Marokon kuningaskunnan välillä.

   Näiden seikkojen perusteella Länsi-Saharan kansaa on pidettävä ”kolmantena osapuolena” sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteessa tarkoitetulla tavalla. Assosiaatiosopimuksen täytäntöönpano voi vaikuttaa sellaisenaan kyseiseen kolmanteen osapuoleen, jos Länsi-Saharan alue sisällytetään mainitun sopimuksen soveltamisalaan, ilman että on tarpeen määrittää, onko tällaisesta täytäntöönpanosta haittaa tai päinvastoin etua tälle osapuolelle. Näin ollen se, että Länsi-Saharan alueen katsotaan kuuluvan assosiaatiosopimuksen soveltamisalaan, on vastoin kansainväliseen oikeuteen kuuluvaa sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta, jota sovelletaan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisissä suhteissa.

   (ks. 100, 103, 104, 106 ja 107 kohta)

6.  Valtiosopimusoikeutta koskevan 23.5.1969 tehdyn Wienin yleissopimuksen 30 artiklan 2 kappaleessa kodifioidaan sääntö, jonka mukaan on niin, että milloin valtiosopimuksessa erityisesti määrätään, että se on riippuvainen jostakin aikaisemmasta tai myöhemmästä valtiosopimuksesta tai että sen ei katsota olevan ristiriidassa tällaisen valtiosopimuksen kanssa, tämän toisen valtiosopimuksen määräyksillä on etusija.

   Siltä osin kuin on kyse Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisestä maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita sekä kaloja ja kalastustuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä ja Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1, N:o 2 ja N:o 3 sekä niiden liitteiden korvaamista ja mainitun assosiaatiosopimuksen muuttamista koskevasta kirjeenvaihtona tehdystä sopimuksesta on todettava, että kyseinen sopimus on sopimus, jolla on tarkoitus muuttaa unionin ja Marokon kuningaskunnan välistä aikaisempaa sopimusta eli mainittua assosiaatiosopimusta ja tarkemmin sanottuna tämän aiemman sopimuksen määräyksiä maatalous‑ ja kalastustuotteiden kaupan vapauttamisen alalla. Vapautussopimuksella on tätä varten muutettu assosiaatiosopimuksen 96 artiklasta neljää artiklaa, joiden joukossa ei ole viimeksi mainitun sopimuksen 94 artikla, ja sillä on korvattu tämän sopimuksen liitteenä olevista viidestä pöytäkirjasta kolme. Nämä muutokset ovat tyhjentäviä, minkä vahvistaa unionin ja Marokon kuningaskunnan välinen kirjeenvaihto, jota on käytetty vapautussopimuksen toteuttamismuotona.

   Tästä seuraa, että assosiaatiosopimus ja vapauttamistoimenpiteistä tehty sopimus ovat samojen osapuolten välillä tehtyjä peräkkäisiä sopimuksia ja että vapauttamistoimenpiteistä tehdyn sopimuksen on katsottava myöhempänä sopimuksena, joka koskee aiemmalla sopimuksella jo laajalti säännellyn alan täsmällisiä ja rajattuja näkökohtia, olevan riippuvainen aiemmasta sopimuksesta. Kun otetaan huomioon tällainen erityinen yhteys, on todettava Wienin yleissopimuksen 30 artiklan 2 kappaleessa kodifioidun säännön mukaan, että assosiaatiosopimuksen määräykset, joita ei ole nimenomaisesti muutettu vapauttamistoimenpiteistä tehdyllä sopimuksella, ovat ensisijaisia vapauttamistoimenpiteistä tehtyyn sopimukseen nähden tämän soveltamiseksi, jotta vältetään kaikki ristiriitaisuudet näiden sopimusten välillä.

   (ks. 110–113 kohta)

7.  Valtiosopimusoikeutta koskevan 23.5.1969 tehdyn Wienin yleissopimuksen 31 artiklan 3 kappaleen b kohdan sanamuodon mukaan valtiosopimuksen tulkitsemiseksi on sopimuksen asiayhteyden lisäksi otettava huomioon muun muassa jokainen myöhempi valtiosopimusta sovellettaessa noudatettu käytäntö, joka osoittaa osapuolten välisen yhteisymmärryksen valtiosopimuksen tulkinnasta. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimien on selvitettävä, merkitseekö tällainen soveltaminen tietyissä tilanteissa osapuolten välisen sellaisen sopimuksen olemassaoloa, jolla oli tarkoitus muuttaa kyseessä olevan sopimuksen tulkintaa.

   Tältä osin myöhemmästä käytännöstä ilmenevä unionin väitetty tahto, jonka mukaan sopimusta sovelletaan oikeudellisesti itsehallintoa vailla olevaan alueeseen, merkitsee välttämättä sen hyväksymistä, että unionin aikomuksena oli panna kyseinen sopimus täytäntöön tavalla, joka ei olisi yhteensopiva itsemääräämisoikeuden periaatteen ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen kanssa, vaikka unioni muistuttaa toistuvasti tarpeesta noudattaa näitä periaatteita. Tällainen täytäntöönpano olisi kuitenkin väistämättä ristiriidassa sopimusten täytäntöönpanoa vilpittömässä mielessä koskevan periaatteen kanssa, joka on lisäksi yleisen kansainvälisen oikeuden sitova periaate, jota sovelletaan kansainvälisen oikeuden subjekteihin, jotka ovat sopimuspuolina tietyssä sopimuksessa.

   (ks. 120 ja 122–124 kohta)

8.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 130, 132 ja 133 kohta)