Asia C‑492/14

Essent Belgium NV

vastaan

Vlaams Gewest ym.

(Nederlandstalige rechtbank van eerste aanleg te Brusselin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Alueelliset säädökset, joissa säädetään uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön maksuttomasta jakelusta asianomaisella alueella sijaitseviin verkkoihin — Erottelu vihreän sähkön alkuperän mukaan — EY 28 ja EY 30 artikla — Tavaroiden vapaa liikkuvuus — Direktiivi 2001/77/EY — 3 ja 4 artikla — Vihreän energian tuotannon kansalliset tukijärjestelmät — Direktiivi 2003/54/EY — 3 ja 20 artikla — Direktiivi 96/92/EY — 3 ja 16 artikla — Sähkön sisämarkkinat — Pääsy jakeluverkkoihin syrjimättömin tariffiehdoin — Julkisen palvelun velvoitteet — Suhteellisuusperiaatteen vastaisuus”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 29.9.2016

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Tutkittavaksi ottaminen – Pyyntö, jossa ei ilmoiteta unionin tuomioistuimelle esitettävän ennakkoratkaisupyynnön oikeuttavia syitä – Tutkimatta jättäminen

   (SEUT 267 artikla; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan c kohta)

2. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Unionin oikeuden kannalta merkityksellisten seikkojen yksilöinti – Tällaisiin seikkoihin ei ole viitattu ennakkoratkaisupyynnössä – Vaikutuksettomuus

   (SEUT 267 artikla)

3. Tavaroiden vapaa liikkuvuus – Määrälliset rajoitukset – Vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään vihreän sähkön maksuttomasta jakelujärjestelmästä tietyllä alueella sijaitsevien jakeluverkkojen osalta – Kyseisen järjestelmän soveltamisen rajoittamista pelkästään sellaiseen vihreään sähköön, jonka tuotantolaitokset syöttävät suoraan kyseiseen verkkoon tai kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa sijaitsevaan jakeluverkkoon, ei voida hyväksyä

   (EY 28 ja EY 30 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 ja 8 kohta sekä 20 artiklan 1 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/92 3 artiklan 2 ja 3 kohta sekä 16 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/77 3 ja 4 artikla )

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 40–42 kohta)

2.  Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyyn unionin oikeuden määräykseen tai säännökseen, ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä tälle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä tämän arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin viitannut niihin kysymyksissään. Unionin tuomioistuimen on tätä varten poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä tehdyn päätöksen perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde.

   (ks. 43 kohta)

3.  EY 28 ja EY 30 artiklan määräyksiä ja sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 96/92 kumoamisesta annetun direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 ja 8 kohdan sekä 20 artiklan 1 kohdan, sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä annetun direktiivin 96/92 3 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä 16 artiklan ja sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2001/77 3 ja 4 artiklan säännöksiä on yhdessä luettuina tulkittava siten, että ne ovat esteenä alueelliselle lainsäädännölle, jossa säädetään vihreän sähkön maksuttomasta jakelujärjestelmästä kyseisellä alueella sijaitsevien jakeluverkkojen osalta ja jolla rajoitetaan kyseisen järjestelmän soveltaminen joko pelkästään tuotantolaitosten suoraan kyseisiin jakeluverkkoihin syöttämään vihreään sähköön tai suoraan kyseisen alueen sijaintivaltiossa sijaitseviin jakeluverkkoihin syöttämään vihreään sähköön.

   Yhtäältä on niin, että vaikka tällaista lainsäädäntöä sovelletaankin samalla tavoin kaikkiin asianomaisella alueella sijaitsevia jakeluverkkoja käyttäviin sähköntoimittajiin, sillä vapautetaan kuitenkin mainitut toimittajat niiden toimittaman sähkön jakelukustannuksista vain siltä osin kuin kyseinen sähkö on kyseiseen verkkoon tai kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa sijaitsevaan jakeluverkkoon suoraan syötettyä vihreää sähköä, joten sähköntoimittajia kohdellaan sillä eri tavoin sen mukaan, mistä näiden toimittajien markkinoille saattama vihreä sähkö on peräisin. Tällaisen erilaisen kohtelun perustelemiseksi ei voida vedota direktiivin 96/92 11 artiklan 3 kohtaan tai direktiivin 2003/54 14 artiklan 4 kohtaan sellaisinaan.

   Toisaalta sekä direktiivin 96/92 3 artiklan 2 kohdan että direktiivin 96/92 3 artiklan 2 kohdan perusteella määrättyjen julkisen palvelun velvoitteiden on oltava syrjimättömiä, ja lisäksi niillä on turvattava se, että unionin sähköalan yritykset voivat tarjota jäsenvaltioiden kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti. Kyseinen erilainen kohtelu vaikuttaa näin muun muassa siihen, voivatko unionin sähköalan yritykset tarjota jäsenvaltioiden kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin.

   Tällaisella lainsäädännöllä voidaan ainakin välillisesti ja mahdollisesti rajoittaa muista jäsenvaltioista peräisin olevan – erityisesti vihreän – sähkön tuontia. Sitä on nimittäin pidettävä EY 28 artiklassa tarkoitettuna määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä muun muassa siksi, että sillä kannustetaan toimijoita ja erityisesti sähköntoimittajia ostamaan asianomaisella alueella tai kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa tuotettua vihreää sähköä tämän jakelun maksuttomuudesta saatavan taloudellisen edun vuoksi.

   Suhteellisuusperiaatteen noudattamisesta on todettava, että vaikka jäsenvaltiot saavat lähtökohtaisesti rajoittaa tällaiset järjestelmät koskemaan niiden alueella tapahtuvaa vihreän sähkön tuotantoa, tällaisella kansallisella lainsäädännöllä käyttöön otetulla vihreän sähkön maksuttomalla jakelujärjestelmällä ei – toisin kuin vihreän sähkön ostovelvollisuuteen tai vihreisiin sertifikaatteihin liittyvillä kansallisilla tukijärjestelmillä – pyritä myöntämään suoraa tukea vihreän sähkön tuottajille. Vihreän sähkön jakelun maksuttomuus on nimittäin taloudellinen etu, joka hyödyttää ensisijaisesti sen toimittajaa ja joka saattaa tietyssä määrin ja epäsuorasti hyödyttää myös kuluttajaa sen mukaan, minkä hinnan sähköntoimittaja kuluttajalta laskuttaa.

   Tällainen tukijärjestelmä ei sitä vastoin tarjoa mitään varmuutta siitä, että toimittajien sen avulla näin saama taloudellinen etu koituisi lopultakin tosiasiallisesti ja olennaisesti vihreän sähkön tuottajien ja etenkin niiden kaikkein pienimpien paikallisten, tukitoimenpiteiden kohteena olleiden tuotantolaitosten hyväksi, jotka eivät olleet samalla sekä tuottajia että toimittajia. Tällaisten vihreän sähkön tuottajien mainitusta edusta saama taloudellinen hyöty on päinvastoin alttiina kyseisille markkinoille ominaisille monenlaisille vaihteluille, kuten sähkön markkinahinnan, tarjonnan ja kysynnän tai alan toimijoiden välisten voimasuhteiden vaihteluille ja sille, missä määrin toimittajat haluavat tuottajien saavan kyseisen edun. Kun näin ollen otetaan huomioon itse vihreän sähkön tuottajan pääasiassa kyseessä olevasta maksuttomuuden järjestelmästä mahdollisesti saaman tuen yhtä aikaa välillinen, epävarma ja sattumanvarainen luonne, on syytä katsoa, ettei kyseinen järjestelmä ole osoittautunut sellaiseksi, että sillä kyettäisiin saavuttamaan tässä tapauksessa tavoiteltu hyväksyttävä päämäärä, jona on tehokkaasti kannustaa toimijoita tuottamaan enemmän vihreää sähköä tälle ominaisista lisäkustannuksista huolimatta ja tällä tavoin myötävaikuttaa siihen, että jäsenvaltiot saavuttaisivat niille direktiivin 2001/77 3 artiklan perusteella tässä tarkoituksessa osoitetut ohjeelliset tuotantotavoitteet. Tästä seuraa, ettei kyseinen lainsäädäntö ole suhteellisuusperiaatteesta johtuvien vaatimusten mukainen ja ettei niitä esteitä, joita siitä aiheutuu kolmansien vapaalle pääsylle jakeluverkkoihin ja tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle, näin ollen voida perustella kyseisellä tavoitteella.

   (ks. 82, 83, 87, 89, 90, 97, 98, 111–117 ja 119 kohta sekä tuomiolauselma)