Asia C‑235/14

Safe Interenvios SA

vastaan

Liberbank SA ym.

(Audiencia Provincial de Barcelonan

esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen tapahtuvan rahoitusjärjestelmän käytön estäminen — Direktiivi 2005/60/EY — Asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevat toimenpiteet — Direktiivi 2007/64/EY — Maksupalvelut sisämarkkinoilla”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 10.3.2016

1. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen tapahtuvan rahoitusjärjestelmän käytön estäminen – Direktiivi 2005/60 – Rahoituslaitoksia koskeva asiakkaan tuntemisvelvollisuus – Kansallinen säännöstö, jossa sallitaan tehostettuja asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevien toimenpiteiden toteuttaminen direktiivin soveltamisalaan kuuluvien laitosten tai henkilöiden osalta, jos on epäilyjä rahanpesusta tai terrorismin rahoittamisesta – Sallittavuus

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/78, 5 ja 7 artikla, 11 artiklan 1 kohta ja 13 artikla)

2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen tapahtuvan rahoitusjärjestelmän käytön estäminen – Direktiivi 2005/60 – Vähimmäistason yhdenmukaistaminen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/78)

3. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen tapahtuvan rahoitusjärjestelmän käytön estäminen – Direktiivi 2005/60 – Rahoituslaitoksia koskeva asiakkaan tuntemisvelvollisuus – Mainittujen laitosten toimivalta ottaa käyttöön asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä – Rajat – Toimivaltaisille viranomaisille varatun valvontatehtävän kunnioittaminen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/78, 8 artiklan 2 kohta, 9 artiklan 5 kohta ja 37 artikla sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/111, 21 artikla)

4. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Kielto – Ulottuvuus

   (SEUT 56 ja SEUT 57 artikla)

5. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen tapahtuvan rahoitusjärjestelmän käytön estäminen – Direktiivi 2005/60 – Rahoituslaitoksia koskeva asiakkaan tuntemisvelvollisuus – Kansallinen säännöstö, jossa sallitaan se, että luottolaitos soveltaa maksulaitokseen tehostettuja asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä – Sallittavuus – Edellytys – Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/78, 5 ja 13 artikla)

6. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Sijoittautumisvapaus – Rajoitukset – Oikeuttaminen yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä – Arviointi yleisten oikeusperiaatteiden valossa – Perusoikeuksien vastaiset toimenpiteet eivät ole sallittuja

   (SEUT 52 ja SEUT 62 artikla)

7. Ennakkoratkaisukysymykset – Tutkittavaksi ottaminen – Velvollisuus esittää unionin tuomioistuimelle riittävästi tietoja asiaan liittyvistä tosiseikoista ja lainsäädännöstä – Ulottuvuus

   (SEUT 267 artikla; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artikla; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artikla)

8. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Rajat – Kansallisen tuomioistuimen toimivalta – Oikeusriidan tosiseikkojen selvittäminen ja arviointi – Unionin tuomioistuimen tulkitsemien oikeussääntöjen soveltaminen

   (SEUT 267 artikla)

1.  Rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen annetun direktiivin 2005/60, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/78, 5 ja 7 artiklaa, 11 artiklan 1 kohtaa sekä 13 artiklaa on tulkittava niin, että ne eivät ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa yhtäältä sallitaan tavanomaisten asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevien toimenpiteiden soveltaminen siltä osin kuin asiakkaat ovat rahoituslaitoksia, joita valvotaan sen varmistamiseksi, että ne toteuttavat asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä, silloin, kun on olemassa mainitun direktiivin 7 artiklan c alakohdassa tarkoitettu epäily rahanpesusta tai terrorismin rahoittamisesta, ja toisaalta asetetaan mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluville laitoksille ja henkilöille velvollisuus soveltaa riskialttiuden perusteella tehostettuja asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä saman direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa rahanpesun tai terrorismin rahoituksen riski voi tilanteen luonteen vuoksi olla suurempi, kuten varainsiirtojen yhteydessä.

   Direktiivin 2005/60 11 artiklan 1 kohdassa säädetystä poikkeuksesta huolimatta mainitun direktiivin 7 ja 13 artiklassa nimittäin velvoitetaan jäsenvaltiot valvomaan sitä, että mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluvat laitokset ja henkilöt soveltavat tilanteissa, jotka koskevat asiakkaita, jotka itsekin ovat rahanpesudirektiivin soveltamisalaan kuuluvia laitoksia tai henkilöitä, mainitun direktiivin 7 artiklan c alakohtaan perustuvia tavanomaisia asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä ja mainitun direktiivin 13 artiklaan perustuvia tehostettuja asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä tilanteissa, joissa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riski voi tilanteen luonteen vuoksi olla suurempi. Vaikkei tällaista epäilyä tai riskiä olisikaan, direktiivin 2005/60 5 artiklassa sallitaan lisäksi se, että jäsenvaltiot antavat tai pitävät voimassa ankarampia säännöksiä silloin, kun näiden säännösten tarkoituksena on tehostaa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa.

   (ks. 75 ja 80 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 76 ja 79 kohta)

3.  Rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen annettua direktiiviä 2005/60, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/78, on tulkittava niin, että mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluvat laitokset ja henkilöt eivät voi puuttua maksulaitosten valvontaa koskevaan tehtävään, joka maksupalveluista sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2007/64, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/111, 21 artiklan nojalla kuuluu toimivaltaisille viranomaisille, eivätkä ne voi korvata mainittuja valvontaviranomaisia. Direktiiviä 2005/60 on tulkittava niin, että vaikka rahoituslaitos voi asiakkaitaan koskevan valvontavelvollisuuden puitteissa ottaa huomioon maksulaitoksen omien asiakkaidensa tuntemisvelvollisuuden osalta toteuttamat toimenpiteet, kaikkien sen toteuttamien asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevien toimenpiteiden on oltava rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskiin mukautettuja.

   Direktiivin 2005/60 8 artiklan 2 kohdan mukaan mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluvien laitosten ja henkilöiden on nimittäin kyettävä todistamaan kyseisen direktiivin 37 artiklassa tarkoitetuille toimivaltaisille viranomaisille, että niiden asiakkaan tuntemisvelvollisuuden, jonka laajuus voidaan määritellä sillä perusteella, kuinka suuri riski asiakkaaseen, liikesuhteeseen, tuotteeseen tai liiketoimeen liittyy, perusteella toteuttamien toimenpiteiden laajuus on asianmukainen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeihin nähden. Tältä osin mainitunlaisten toimenpiteiden on liityttävä konkreettisesti rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiin ja oltava siihen nähden oikeasuhteisia. Tästä seuraa, että direktiivin 2005/60 9 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn liikesuhteen lopettamisen kaltaista toimenpidettä, ei mainitun direktiivin 8 artiklan 2 kohdan nojalla pitäisi toteuttaa silloin, kun rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiin liittyviä tietoja ei ole riittävästi.

   (ks. 86, 87 ja 93 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

4.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 98 ja 100 kohta)

5.  Rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen annetun direktiivin 2005/60, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2010/78, 5 ja 13 artiklaa on tulkittava niin, että kansallisen säännöstön, joka on annettu joko kyseisen direktiivin 13 artiklassa jäsenvaltioille jätetyn harkintavallan nojalla tai mainitun direktiivin 5 artiklassa tarkoitetun toimivallan nojalla, on oltava sopusoinnussa unionin oikeuden ja muun muassa perussopimuksissa taattujen perusvapauksien kanssa. Vaikka mainitunlaisella kansallisella säännöstöllä, jonka tarkoituksena on rahanpesun tai terrorismin rahoituksen torjunta, tavoitellaan oikeutettua tavoitetta, joka on omiaan oikeuttamaan perusvapauksien rajoituksen, ja vaikka se, että oletetaan, että mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluvan laitoksen muissa jäsenvaltioissa kuin siinä, johon kyseinen laitos on sijoittautunut, suorittamiin varainsiirtoihin liittyy aina suurempi rahanpesun tai terrorismin rahoituksen riski, on omiaan takaamaan mainitun tavoitteen saavuttamisen, mainittu säännöstö ylittää kuitenkin sen, mikä on tarpeen sillä tavoiteltavan päämäärän saavuttamiseksi, siltä osin kuin siinä asetettua olettamaa sovelletaan kaikkiin varainsiirtoihin eikä siinä säädetä mahdollisuudesta kumota mainittu olettama sellaisten varainsiirtojen osalta, joihin ei objektiivisesti katsottuna liity mainitunlaista riskiä.

   Rahanpesun tai terrorismin rahoituksen riskin arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon ainakin kaikki asiaankuuluvat tosiseikat, joilla voidaan osoittaa riskiä siitä, että toteutuu jokin sellainen menettelytapa, jota pidetään rahanpesuna tai terrorismin rahoituksena.

   (ks. 108 ja 111 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)

6.  Silloin, kun jäsenvaltio vetoaa yleisen edun mukaisiin pakottaviin syihin sellaisen kansallisen säännöstön oikeuttamiseksi, joka on omiaan rajoittamaan palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämistä, tämän unionin oikeudessa sallitun oikeuttamisperusteen osalta tulkinnassa on otettava huomioon unionin oikeuden yleiset oikeusperiaatteet ja erityisesti sittemmin Euroopan unionin perusoikeuskirjassa taatut perusoikeudet. Kyseiseen kansalliseen säännöstöön voidaan siten soveltaa määrättyjä poikkeuksia ainoastaan silloin, kun se on niiden perusoikeuksien mukainen, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo.

   (ks. 109 kohta)

7.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 114–116 kohta)

8.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 119 kohta)