Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Pääomien vapaa liikkuvuus – Perustamissopimuksen määräykset

(EY 56 artiklan 1 kohta, EY 57 artiklan 1 kohta ja EY 58 artikla)

2. Pääomien vapaa liikkuvuus – Rajoitukset

(EY 56 artiklan 1 kohta)

3. Pääomien vapaa liikkuvuus – Rajoitukset, jotka koskevat pääoman liikkeitä kolmansiin maihin tai kolmansista maista

(EY 57 artiklan 1 kohta)

4. Pääomien vapaa liikkuvuus – Rajoitukset – Verolainsäädäntö – Tuloverot

(EY 56 ja 58 artikla)

Tiivistelmä

1. Siltä osin kuin kyse on pääomanliikkeistä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä, EY 56 artiklan 1 kohtaan yhdessä EY 57 ja EY 58 artiklan kanssa voidaan vedota kansallisessa tuomioistuimessa, ja se voi johtaa siihen, ettei kyseisen määräyksen vastaisia kansallisia oikeussääntöjä voida soveltaa, riippumatta siitä, mistä pääomanliikkeiden luokasta on kyse. EY 56 artiklan 1 kohdalla on nimittäin välitön oikeusvaikutus ilman, että olisi tehtävä ero EY 57 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvien pääomanliikkeiden luokkien ja niiden pääomanliikkeiden luokkien välillä, jotka eivät kuulu sen soveltamisalaan, sillä EY 57 artiklan 1 kohdassa määrätty poikkeus ei ole ristiriidassa sen kanssa, että EY 56 artiklan 1 kohdassa annetaan yksityisille oikeuksia, joihin nämä voivat vedota tuomioistuimessa.

(ks. 26 ja 27 kohta)

2. Pääomanliikkeiden rajoitusten käsitettä on tulkittava samalla tavalla jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisissä suhteissa kuin jäsenvaltioiden välisissä suhteissa. Vaikka yhteisön ja kolmansien maiden välisten pääomanliikkeiden vapauttamisella voidaan tosin tavoitella muita päämääriä kuin sisämarkkinoiden toteuttaminen, kuten muun muassa yhteisön yhtenäisvaluutan uskottavuuden varmistaminen maailmanlaajuisilla rahoitusmarkkinoilla ja maailmanlaajuisten rahoituskeskusten säilyttäminen jäsenvaltioissa, on nimittäin todettava, että kun EY 56 artiklan 1 kohdassa pääomien vapaan liikkuvuuden periaate on ulotettu koskemaan kolmansien maiden ja jäsenvaltioiden välisiä pääomanliikkeitä, jäsenvaltiot ovat valinneet sen, että ne vahvistavat tämän periaatteen samassa artiklassa ja samoin sanankääntein yhteisön sisällä tapahtuvien pääomanliikkeiden ja sellaisten pääomanliikkeiden osalta, jotka tapahtuvat suhteissa kolmansiin maihin. Lisäksi on todettava, että perustamissopimuksen pääomia ja maksuja koskevaan lukuun otettujen määräysten kokonaisuudesta ilmenee, että jotta otettaisiin huomioon se seikka, että pääomanliikkeiden vapauttamisen tavoite ja oikeudellinen asiayhteys ovat erilaisia jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisissä suhteissa kuin jäsenvaltioiden välisessä pääomien vapaassa liikkuvuudessa, jäsenvaltiot ovat pitäneet tarpeellisena määrätä suojalausekkeista ja poikkeuksista, joita sovelletaan juuri pääomanliikkeisiin kolmansiin maihin tai kolmansista maista.

(ks. 31, 32 ja 38 kohta)

3. EY 57 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu 31.12.1993 voimassa olleiden rajoitusten käsite edellyttää sitä, että oikeussäännöt, joihin kyseinen rajoitus sisältyy, ovat kuuluneet asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen oikeusjärjestykseen keskeytyksettä tästä päivämäärästä lähtien. Tältä osin kansallinen toimenpide, joka on toteutettu tämän ajankohdan jälkeen, ei ole pelkästään toteuttamispäivänsä vuoksi ilman muuta suljettu pois kyseisessä kohdassa vahvistetusta poikkeusjärjestelystä, jonka on katsottava kattavan säännökset, jotka sisällöltään ovat identtiset niitä edeltäneen lainsäädännön kanssa tai joilla vain väljennetään tai poistetaan aiempaan lainsäädäntöön sisältyneitä esteitä, jotka kohdistuvat yhteisön oikeusjärjestyksen mukaisten vapauksien ja oikeuksien käyttämiseen. Kyseisen poikkeusjärjestelyn piiriin eivät sitä vastoin kuulu säännökset, jotka perustuvat aiemmista säännöksistä poikkeavaan ajatteluun ja joilla otetaan käyttöön uusia menettelyjä. Kyseinen määräys ei siten koske säännöksiä, joilla, vaikka ne ovat sisällöltään identtiset 31.12.1993 voimassa olleen lainsäädännön kanssa, on otettu uudelleen käyttöön pääomien vapaan liikkuvuuden este, joka aiemman lainsäädännön kumoamisen jälkeen ei enää ollut voimassa.

(ks. 48 ja 49 kohta)

4. EY 56 ja EY 58 artiklaa on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion lainsäädäntö, jonka nojalla vapautus tuloverosta voidaan myöntää tytäryhtiön osakkeiden muodossa jaettujen osinkojen osalta vain, jos osinkoja jakavan yhtiön kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tai valtiossa, jonka kanssa verottava jäsenvaltio on tehnyt verosopimuksen, jossa määrätään tietojenvaihdosta, kun tälle vapautukselle on asetettu edellytyksiä, joiden noudattamisen kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkistaa vain, jos he saavat tietoja valtiosta, jossa osinkoja jakavan yhtiön kotipaikka on.

Vaikka tällainen lainsäädäntö sisältää jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten pääomanliikkeiden rajoituksen sikäli kuin sillä tehdään asianomaisessa jäsenvaltiossa asuville verovelvollisille vähemmän houkuttelevaksi sijoittaa pääomaansa yhtiöihin, joiden kotipaikat ovat ETA:n ulkopuolella, tällainen rajoitus voi kuitenkin olla perusteltua verovalvonnan tehokkuuden turvaamista koskevan tarpeen vuoksi, kunhan se on suhteellisuusperiaatteen mukainen siten, että sillä on voitava taata sen tavoitteen toteutuminen, johon sillä pyritään, eikä sillä saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Jäsenvaltio ei tosin voi vedota siihen, että on mahdotonta pyytää toista jäsenvaltiota tekemään yhteistyötä selvitysten tekemiseksi tai tietojen hankkimiseksi, perustellakseen tietyn veroedun epäämistä. Tätä periaatetta, joka koskee liikkumisvapauksien yhteisössä tapahtuvan käytön rajoituksia, ei kuitenkaan voida täysimääräisesti soveltaa jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiin pääomanliikkeisiin, sillä tällaiset pääomanliikkeet kuuluvat erilaiseen oikeudelliseen asiayhteyteen kuin pääomanliikkeet jäsenvaltioiden välillä. Tästä seuraa, että kun jäsenvaltion sääntelyssä asetetaan tietylle veroedulle edellytyksiä, joiden täyttyminen voidaan varmistaa vain saamalla tietoja kolmannen maan toimivaltaisilta viranomaisilta, jäsenvaltiolla on lähtökohtaisesti oikeus kieltäytyä myöntämästä tätä etua, jos muun muassa sen vuoksi, että tällä kyseisellä kolmannella maalla ei ole sopimusperusteista velvollisuutta antaa tietoja, osoittautuu mahdottomaksi saada näitä tietoja kyseiseltä maalta.

(ks. 42, 43, 55, 56, 58, 60, 63 ja 67 kohta sekä tuomiolauselma)