Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Euroopan yhteisöjen omat varat – Tuonti- tai vientitullien kantaminen jälkitullauksin

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 2700/2000; neuvoston asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta)

2. Tavaroiden alkuperä – Tullietuusjärjestelmät

(Neuvoston asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta)

3. Euroopan yhteisöjen omat varat – Tuonti- tai vientitullien kantaminen jälkitullauksin

(Neuvoston asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta)

Tiivistelmä

1. Yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2700/2000, 220 artiklan 2 kohdan b alakohtaa sovelletaan tullivelkaan, joka on syntynyt ja jonka jälkitullaukseen on ryhdytty ennen asetuksen N:o 2700/2000 voimaantuloa.

Kyseinen säännös, jossa säädetään niistä edellytyksistä, joilla velan maksamisesta vastuussa oleva vapautetaan tuontitullien perimisestä jälkitullauksin tulliviranomaisten tekemän virheen johdosta, on aineellisoikeudellinen säännös, eikä sitä pitäisi lähtökohtaisesti soveltaa ennen sen voimaantuloa syntyneisiin tilanteisiin. Aineellisen yhteisön oikeuden sääntöjä voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti tulkita siten, että ne koskevat ennen niiden voimaantuloa syntyneitä tilanteita silloin, kun niiden sanamuodosta, tarkoituksesta tai systematiikasta käy selvästi ilmi, että niille on annettava tällainen vaikutus.

Tältä osin asetuksen N:o 2700/2000 11 perustelukappaleesta ilmenee, että tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan muutoksella pyrittiin selkeyttämään käsitteet tulliviranomaisen erehdys ja velan maksamisesta vastuussa olevan vilpitön mieli, jotka jo sisältyvät kyseisen artiklan alkuperäiseen sanamuotoon. Siten tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan uudella sanamuodolla on pääasiallisesti tulkitseva luonne.

Lisäksi oikeusvarmuuden periaate ja luottamuksensuojan periaate eivät estä kyseisen säännöksen soveltamista ennen sen voimaantuloa syntyneisiin tilanteisiin.

(ks. 20–23, 26 ja 27 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2. Siltä osin kuin jälkitarkastuksessa ei voida enää vahvistaa EUR.1-tavaratodistuksessa ilmoitettua tavaroiden alkuperää, mainittu todistus on katsottava yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2700/2000, 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetuksi ”virheelliseksi todistukseksi”.

Silloin, kun jälkitarkastuksessa ei nimittäin voida vahvistaa EUR.1-tavaratodistuksessa ilmoitettua tavaran alkuperää, on katsottava, että tavaran alkuperä on tuntematon ja että EUR.1-tavaratodistus ja tariffietuus on myönnetty väärin perustein.

(ks. 34 ja 35 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

3. Yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2700/2000, 220 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että sen, joka vetoaa mainitun artiklan kolmanteen alakohtaan, on esitettävä tarpeellinen näyttö vaatimuksensa menestymiseksi. Siten tulliviranomaisten, jotka haluavat vedota mainitun 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan kolmannen alakohdan alkuun jälkitullin kantamiseksi, on lähtökohtaisesti esitettävä näyttö siitä, että virheellisten todistusten antamisen syynä olivat viejän ilmoittamat virheelliset tosiseikat. Kuitenkin silloin, kun yksin viejän syyksi luettavan laiminlyönnin johdosta tulliviranomaisten on mahdotonta esittää tarpeellista näyttöä siitä, perustuiko EUR.1-tavaratodistuksen laatiminen viejän ilmoittamiin paikkansapitäviin vai virheellisiin tosiseikkoihin, tullin maksamisesta vastuussa olevan on osoitettava, että kyseinen kolmannen maan viranomaisten antama EUR.1-tavaratodistus perustui paikkansapitävien tosiseikkojen esittämiseen.

(ks. 46 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)