Asia C-351/21

ZG

vastaan

Beobank SA

(ennakkoratkaisupyyntö – justice de paix du canton de Forest (Forestin kantonin rauhantuomioistuin, Belgia))

Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 16.3.2023

Ennakkoratkaisupyyntö – Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Maksupalvelut sisämarkkinoilla – Direktiivi 2007/64/EY – 47 artiklan 1 kohdan a alakohta – Maksutoimeksiannon vastaanottamisen jälkeen maksajalle annettavat tiedot – 58, 60 ja 61 artikla – Maksupalveluntarjoajan vastuu oikeudettomista maksutapahtumista – Kyseisen palveluntarjoajan velvollisuus palauttaa oikeudettomien maksutapahtumien määrät – Puitesopimukset – Kyseisen palveluntarjoajan velvollisuus ilmoittaa maksajalle maksunsaajaa koskevat tiedot

1. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Maksupalvelut sisämarkkinoilla – Direktiivi 2007/64 – Maksupalveluntarjoajan vastuu oikeudettomista maksutapahtumista – Maksupalvelunkäyttäjän nostama vahingonkorvauskanne – Kanne, joka koskee maksutapahtumien määrien palauttamista – Sellaista kannetta, joka on nostettu sen perusteella, että palveluntarjoaja on laiminlyönyt tietojenantovelvollisuutensa, ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64 47 artiklan 1 kohdan a alakohta, 58 ja 59 artikla, 60 artiklan 1 kohta, 86 artiklan 1 kohta)

   (ks. 37–40 kohta)

2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Maksupalvelut sisämarkkinoilla – Direktiivi 2007/64 – Puitesopimukset – Maksajalle yksittäisistä maksutapahtumista annettavat tiedot – Maksunsaajaa koskevat tiedot – Maksajan maksupalveluntarjoajan velvollisuudet – Velvollisuus ilmoittaa maksajalle tiedot, joiden avulla voidaan yksilöidä luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on saanut maksajan tililtä veloitetun maksutapahtuman summan

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64 47 artiklan 1 kohdan a alakohta)

   (ks. 53, 56–60 ja 64 kohta sekä tuomiolauselma)

Tiivistelmä

Belgiassa asuvalla ZG:llä on Belgiassa Beobank-pankissa pankkitili, johon hänellä on pankkikortti. Hän suoritti 20.4. ja 21.4.2017 välisenä yönä kyseisellä pankkikortilla 100 euron suuruisen maksun Valenciassa (Espanja) sijaitsevassa laitoksessa. Samalla pankkikortilla ja samalla mobiilimaksupäätteellä suoritettiin sen jälkeen kaksi maksua, jotka olivat määrältään 991 euroa ja 993 euroa.

ZG vaatii ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa muun muassa, että kahden viimeksi mainitun maksun, joita hän pitää oikeudettomina, määrä palautetaan hänelle. Hän esittää, ettei hän enää muista kyseessä olevan laitoksen nimeä eikä osoitetta eikä myöskään sitä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun hän oli nauttinut juoman kyseisessä laitoksessa, ja hän väittää joutuneensa petoksen uhriksi, mikä helpottui, koska hän oli huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Beobank kieltäytyy kuitenkin palauttamasta kyseisiä maksuja, koska se katsoo, että ZG on tosiasiassa hyväksynyt maksut tai ainakin toiminut törkeän huolimattomasti.

Tämän jälkeen kyseinen pankki ilmoitti ZG:lle ainoastaan käytetyn maksupäätteen viitenumeron ja sijaintipaikan yksilöimättä riidanalaisten maksujen saajaa muutoin kuin maininnalla ”COM SU VALENCIA ESP”. Riidanalaisten maksujen saajan pankki kieltäytyy antamasta maksun saajaa koskevia tunnistetietoja Beobankille.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä, miten laaja on direktiivin 2007/64 säännöksessä säädetty maksupalveluntarjoajan velvollisuus ( 1 ) ilmoittaa ”tarvittaessa” maksajalle maksunsaajaa koskevat tiedot. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi unionin tuomioistuimen tähän kysymykseen antaman vastauksen perusteella tehdä johtopäätöksiä Beobankin velvollisuudesta palauttaa riidanalaiset maksut.

Unionin tuomioistuin toteaa tuomiossaan, että maksajan maksupalveluntarjoajan on kyseisen säännöksen mukaan ilmoitettava maksajalle tiedot, joiden avulla voidaan yksilöidä luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on saanut maksajan tililtä veloitetun maksutapahtuman summan, eikä pelkästään sellaisia maksutapahtumaa koskevia tietoja, jotka kyseinen palveluntarjoaja on saanut pyrittyään siihen parhaansa mukaan.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Unionin tuomioistuin muistuttaa aluksi, että direktiivin 2007/64 60 artiklan 1 kohdassa säädetty järjestelmä, joka koskee maksupalveluntarjoajan vastuuta oikeudettomista maksutapahtumista, on yhdenmukaistettu täysin. Näin ollen samaa tapahtumaa koskeva rinnakkainen vastuujärjestelmä on ristiriidassa kyseisen direktiivin kanssa, kuten on myös kilpaileva vastuujärjestelmä, jossa maksupalvelunkäyttäjä voisi vedota kyseiseen vastuuseen muiden tapahtumien perusteella.

Kansallinen tuomioistuin ei voi jättää huomiotta kyseisessä direktiivissä vahvistettua maksutapahtumien kahtiajakoa, joka tehdään sen mukaan, ovatko tapahtumat oikeutettuja vai oikeudettomia. Näin ollen tällainen tuomioistuin ei voi lausua pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten maksujen palauttamisvaatimuksesta määrittämättä ensin, ovatko maksutapahtumat oikeutettuja vai oikeudettomia. Direktiivin 2007/64 edellä mainittua 60 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 86 artiklan 1 kohdan ( 2 ) kanssa, on nimittäin esteenä sille, että maksupalvelujen käyttäjä voi saattaa maksupalveluntarjoajan vastuuseen sen vuoksi, että tämä on laiminlyönyt kyseisen direktiivin 47 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisen tietojenantovelvollisuutensa, siltä osin kuin tämä vastuu koskee maksutapahtumien summan palauttamista.

Siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin katsoo arvioidessaan sitä, ovatko pääasiassa kyseessä olevat maksut oikeutettuja vai oikeudettomia, tarpeelliseksi selvittää niiden tietojen luonteen ja laajuuden, jotka maksajan maksupalveluntarjoajan on ilmoitettava maksajalle direktiivin 2007/64 47 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, ennakkoratkaisukysymysten merkitystä pääasian ratkaisun kannalta ei voida kyseenalaistaa.

Siltä osin kuin on kyse konkreettisesti kyseisessä säännöksessä säädettyjen tietojenantovelvollisuuksien luonteesta ja laajuudesta, unionin tuomioistuin katsoo – kun otetaan huomioon se, että direktiivillä toteutetaan täysi yhdenmukaistaminen – että kyseiset velvollisuudet ovat väistämättä velvollisuuksia, jotka jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön ilman mahdollisuutta poiketa niistä, eivätkä jäsenvaltiot voi edes lieventää velvollisuuksia luokittelemalla ne keinoja koskeviksi velvoitteeksi tulosta koskevien velvoitteiden sijaan. Kyseisen 47 artiklan rakenteessa ei ole mitään, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että säätäessään velvollisuuksista, joista ilmenee täsmällisesti ne toimet, jotka on toteutettava, unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut se, että tältä osin on ainoastaan pyrkimyksiä.

Lisäksi direktiivin 2007/64 47 artiklan 1 kohdan a alakohdassa oleva ilmaisu ”tarvittaessa” on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan sitä, että maksunsaajaa koskevat tiedot, jotka maksupalveluntarjoajan on ilmoitettava maksajalle sen jälkeen, kun maksutapahtuman summa on veloitettu maksajan tililtä tai kyseisen direktiivin 47 artiklan 2 kohdan mukaisesti sovittuna ajankohtana, käsittävät sellaiset tiedot, jotka maksupalveluntarjoajalla on tai jotka sillä pitäisi olla unionin oikeuden mukaisesti. Tätä tulkintaa tukee kyseisen direktiivin tavoite, joka on muun muassa se, että varmistetaan, että kyseisten palvelujen käyttäjät voivat helposti tunnistaa maksutapahtumat saamalla ”kaikkialla yhtä korkeatasoista ja selkeää tietoa”. Tämän tiedon on oltava tarpeen ja riittävää sekä maksupalvelusopimuksen että itse maksutapahtumien osalta ja sen on oltava suhteutettu käyttäjien tarpeisiin, jotta yhtäältä voidaan varmistaa täysin yhdennetty ja automaattinen maksutapahtumien käsittely ja toisaalta tehostaa ja nopeuttaa maksuja.

Mainittujen vaatimusten noudattamiseksi niiden tietojen, jotka maksupalveluntarjoajan oli ilmoitettava maksajalle direktiivin 2007/64 47 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti, oli oltava riittävän täsmällisiä ja merkityksellisiä. Jos tiedot nimittäin eivät olleet edellä mainitun kaltaisia, maksaja ei niiden avulla voinut tunnistaa varmasti kyseessä olevaa maksutapahtumaa. Direktiivin 2007/64 47 artiklan 1 kohdan a alakohdan ensimmäisessä lauseessa tarkoitetun ilmaisun ”viite, jonka avulla maksaja voi tunnistaa kunkin maksutapahtuman” perusteella kyseessä oleva maksaja ei voi yhdistää viitettä tiettyyn maksutapahtumaan. Siltä osin kuin maksajan maksupalveluntarjoajan on ilmoitettava maksajalle tarpeelliset tiedot kyseisestä säännöksestä johtuvien kaikkien vaatimusten täyttämiseksi, tarkoitetaan siten väistämättä kyseisen 47 artiklan 1 kohdan a alakohdan toisessa lauseessa tarkoitettua lisäseikkaa eli ”maksunsaajaa koskevia tietoja”.

( 1 ) Kyseisestä velvollisuudesta säädetään maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 97/7/EY, 2002/65/EY, 2005/60/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta ja direktiivin 97/5/EY kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64/EY (EUVL 2007, L 319, s. 1) 47 artiklan 1 kohdan a alakohdassa.

( 2 ) Kyseisessä säännöksessä säädetään kyseisellä direktiivillä toteutetun täyden yhdenmukaistamisen seurauksista jäsenvaltioille.