Asia C-720/20

RO

vastaan

Saksan liittotasavalta

(Verwaltungsgericht Cottbusin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 1.8.2022

Ennakkoratkaisupyyntö – Yhteinen turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus (EU) N:o 604/2013 (Dublin III) – Alaikäisen syntymäjäsenvaltiossaan jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus – Tämän alaikäisen vanhemmat, joille on aiemmin myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa – 3 artiklan 2 kohta – 9 artikla – 20 artiklan 3 kohta – Direktiivi 2013/32/EU – 33 artiklan 2 kohdan a alakohta – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottaminen ja vastuu hakemuksen käsittelystä

1. Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus N:o 604/2013 – Vastaanotto- ja takaisinottomenettelyt – Hakijan alaikäinen lapsi – Alaikäisen tilannetta ei voida erottaa hänen perheenjäsenensä tilanteesta – Soveltamista analogisesti kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen, jonka alaikäinen lapsi, jonka vanhemmat saavat jo kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa, on tehnyt syntymäjäsenvaltiossaan, ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 604/2013 2 artiklan c ja f alakohta, 3 artiklan 2 kohta, 9 artikla ja 20 artiklan 3 kohta)

   (ks. 32, 34, 39–42, 44 ja 45 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2. Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälisen suojelun myöntämistä ja peruuttamista koskeva menettely – Direktiivi 2013/32 – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettely – Hakemus, jolta jäsenvaltiot voivat katsoa puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset – Peruste – Kansainvälisen suojelun myöntäminen aikaisemmin toisessa jäsenvaltiossa – Soveltamista analogisesti hakemukseen, jonka on tehnyt alaikäinen lapsi, joka ei itse saa mutta jonka vanhemmat saavat kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa, ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohta)

   (ks. 51–55 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)

Tiivistelmä

Kantaja, joka on Venäjän federaation kansalainen, syntyi Saksassa vuonna 2015. Vuoden 2012 maaliskuussa hänen vanhempansa ja viisi veljeä ja siskoa, jotka myös ovat Venäjän kansalaisia, saivat pakolaisaseman Puolassa. Vuoden 2012 joulukuussa he lähtivät Puolasta Saksaan, jossa he olivat tehneet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset. Puolan tasavalta kieltäytyi hyväksymästä Saksan viranomaisten pyyntöä ottaa nämä henkilöt takaisin sillä perusteella, että he saivat jo kansainvälistä suojelua sen alueella. Tämän jälkeen Saksan viranomaiset jättivät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tutkimatta sen pakolaisaseman vuoksi, jonka nämä henkilöt olivat jo saaneet Puolassa. Kantajan perhe jatkoi kuitenkin oleskeluaan Saksan alueella.

Vuoden 2018 maaliskuussa kantaja teki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksan viranomaisille. Tämä hakemus jätettiin tutkimatta muun muassa Dublin III -asetuksen ( 1 ) perusteella.

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella, joka käsittelee tästä viimeksi mainitusta tutkimatta jättämistä koskevasta päätöksestä nostettua kannetta, on epäilyksiä siitä, onko Saksan liittotasavalta jäsenvaltio, joka on vastuussa kantajan hakemuksen käsittelystä, ja jos näin on, onko tällä jäsenvaltiolla oikeus jättää tämä hakemus tutkimatta menettelydirektiivin ( 2 ) nojalla.

Kyseinen tuomioistuin pohtii erityisesti tiettyjen Dublin III -asetuksen ja menettelydirektiivin säännösten analogista soveltamista kantajan tilanteeseen. Se pyrkii tässä yhteydessä selvittämään yhtäältä, sovelletaanko – edelleen liikkumisen estämiseksi – Dublin III -asetuksen 20 artiklan 3 kohtaa, joka koskee muun muassa sellaisten lasten tilannetta, jotka ovat syntyneet kansainvälistä suojelua hakevan henkilön saapumisen jälkeen, ( 3 ) alaikäisen syntymäjäsenvaltiossaan tekemään kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen, kun hänen vanhempansa saavat jo kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa. Toisaalta se pohtii, sovelletaanko menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ( 4 ) alaikäiseen, jonka vanhemmat saavat kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa mutta joka ei itse saa kansainvälistä suojelua.

Unionin tuomioistuin vastaa suuressa jaostossa kieltävästi näihin kysymyksiin. Se selventää tuomiossaan Dublin III -asetuksen ja menettelydirektiivin soveltamisalaa sellaisten perheiden, jotka jo saavat kansainvälistä suojelua yhdessä jäsenvaltiossa, liikkuessa edelleen toiseen jäsenvaltioon, jossa syntyy uusi lapsi.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Unionin tuomioistuin katsoo ensinnäkin, että Dublin III -asetuksen 20 artiklan 3 kohtaa ei voida soveltaa analogisesti tilanteessa, jossa alaikäinen ja hänen vanhempansa jättävät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset jäsenvaltiossa, jossa kyseinen alaikäinen on syntynyt, vaikka vanhemmat saavat jo kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa. Yhtäältä näet kyseisessä säännöksessä edellytetään, että alaikäisen perheenjäsenet ovat edelleen ”hakijoita”, joten siinä ei säännellä sellaisen alaikäisen tilannetta, joka on syntynyt sen jälkeen, kun hänen perheenjäsenilleen on myönnetty kansainvälistä suojelua muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa alaikäinen on syntynyt ja oleskelee perheensä kanssa. Toisaalta sellaisen alaikäisen tilannetta, jonka perheenjäsenet ovat kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä, ja sellaisen alaikäisen tilannetta, jonka perheenjäsenet jo saavat tällaista suojelua, ei voida rinnastaa toisiinsa Dublin III -asetuksella käyttöön otetun järjestelmän yhteydessä. ”Hakijan” ( 5 ) ja ”kansainvälistä suojelua saavan henkilön” ( 6 ) käsitteet kattavat näet eri oikeusasemat, joita säännellään kyseisen asetuksen eri säännöksissä. Näin ollen 20 artiklan 3 kohdan analoginen soveltaminen alaikäiseen, jonka perheenjäsenet ovat jo kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä, johtaisi siihen, että kyseiseen alaikäiseen ja jäsenvaltioon, joka on myöntänyt hänen perheenjäsenilleen kansainvälistä suojelua, ei kumpaankaan voitaisi soveltaa kyseisessä asetuksessa säädettyjä menettelyjä. Tästä seuraisi erityisesti, että tällainen alaikäinen voisi olla siirtopäätöksen kohteena ilman, että hänen osaltaan aloitettaisiin vastaanottomenettelyä.

Dublin III -asetuksessa säädetään lisäksi erityisistä säännöistä siinä tapauksessa, että hakijan perheenjäsenten osalta aloitettu menettely on päättynyt ja heidän sallitaan oleskella jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä. Erityisesti sen 9 artiklassa säädetään, että tällaisessa tilanteessa tämä viimeksi mainittu jäsenvaltio on vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, mikäli asianomaiset henkilöt ilmoittavat kirjallisesti sitä haluavansa. Tämä edellytys sulkee tosin pois 9 artiklan soveltamisen, jos tällaisesta halusta ei ole ilmoitettu. Tämä tilanne voi syntyä etenkin silloin, kun asianomaisen alaikäisen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tehdään sen jälkeen, kun hänen perheensä on liikkunut luvattomasti ensimmäisestä jäsenvaltiosta edelleen siihen jäsenvaltioon, jossa kyseinen hakemus jätetään. Tämä seikka ei kuitenkaan muuta mitenkään sitä, että unionin lainsäätäjä on kyseisellä artiklalla antanut säännöksen, joka kattaa nimenomaan kyseessä olevan tilanteen. Kun lisäksi otetaan huomioon 9 artiklan selkeä sanamuoto, tästä vaatimuksesta, jonka mukaan halu on ilmaistava kirjallisesti, ei voida poiketa.

Tilanteessa, jossa henkilöt, joita asia koskee, eivät ole ilmoittaneet kirjallisesti haluavansa, että alaikäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on jäsenvaltio, jossa lapsen perheenjäsenten on sallittu oleskella kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään näin ollen Dublin III -asetuksen 3 artiklan 2 kohdan ( 7 ) nojalla.

Unionin tuomioistuin toteaa toiseksi, että menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ei voida soveltaa analogisesti alaikäisen jossakin jäsenvaltiossa jättämään kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen, kun kyseinen lapsi ei itse saa kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa vaan sitä saavat hänen vanhempansa. Unionin tuomioistuin huomauttaa tältä osin, että kyseisessä direktiivissä luetellaan tyhjentävästi tilanteet, joissa jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Lisäksi säännös, jossa säädetään näistä tutkimatta jättämisen perusteista, on poikkeus suhteessa jäsenvaltioiden velvollisuuteen tutkia kaikki kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset sisällöllisesti. Tämän säännöksen tyhjentävyydestä ja poikkeusluonteesta ilmenee, että sitä on tulkittava suppeasti eikä sitä näin ollen voida soveltaa tilanteessa, joka ei vastaa sen sanamuotoa. Sen henkilöllistä soveltamisalaa ei näin ollen voida ulottaa koskemaan kansainvälistä suojelua hakevaa henkilöä, joka ei itse saa tällaista suojelua.

( 1 ) Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013, L 180, s. 31; jäljempänä Dublin III -asetus).

( 2 ) Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60; jäljempänä menettelydirektiivi).

( 3 ) Kyseisen säännöksen, joka koskee vastaanottomenettelyä, mukaan on niin, että jos kansainvälistä suojelua hakevan henkilön mukana on alaikäinen, joka täyttää perheenjäsenen määritelmän vaatimukset, alaikäisen tilannetta ei saa käsitellä erillään hänen perheenjäsenensä tilanteesta, vaan se kuuluu kyseisen perheenjäsenen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion vastuulle myös siinä tapauksessa, että alaikäinen ei itse ole hakija, edellyttäen että se on alaikäisen edun mukaista. Samoin on kohdeltava lapsia, jotka ovat syntyneet sen jälkeen, kun hakija on saapunut jäsenvaltioiden alueelle, ilman että on tarpeen aloittaa uutta menettelyä lasten vastaanottamiseksi.

( 4 ) Kyseisen säännöksen mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos toinen jäsenvaltio on myöntänyt kansainvälistä suojelua.

( 5 ) Dublin III -asetuksen 2 artiklan c alakohdan mukaisesti.

( 6 ) Dublin III -asetuksen 2 artiklan f alakohdan mukaisesti.

( 7 ) Kyseisen säännöksen mukaan on niin, että jollei kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää Dublin III -asetuksessa lueteltujen perusteiden mukaisesti, hakemuksen käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa kyseinen hakemus on jätetty.