Asia C-411/20

S

vastaan

Familienkasse Niedersachsen-Bremen der Bundesagentur für Arbeit

(Finanzgericht Bremenin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 1.8.2022

Ennakkoratkaisupyyntö – Unionin kansalaisuus – Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Yhdenvertainen kohtelu – Direktiivi 2004/38/EY – 24 artiklan 1 ja 2 kohta – Sosiaaliturvaetuudet – Asetus (EY) N:o 883/2004 – 4 artikla – Perhe-etuudet – Sellaisten muiden jäsenvaltioiden kansalaisten, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, sulkeminen perhe-etuuksien ulkopuolelle vastaanottavassa jäsenvaltiossa oleskelun ensimmäisten kolmen kuukauden ajan

1. Sosiaaliturva – Perhe-etuudet – Käsite – Objektiivisten kriteerien mukaan automaattisesti tapauskohtaisesta tarveharkinnasta riippumatta myönnetyt perhe-etuudet, joilla pyritään korvaamaan perheestä aiheutuvia kustannuksia, kuuluvat käsitteen alaan

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan z alakohta ja 3 artiklan 1 kohdan j alakohta)

   (ks. 34 kohta)

2. Sosiaaliturva – Siirtotyöläiset – Sovellettava lainsäädäntö – Jäsenvaltion kansalainen, jolla ei ole taloudellista toimintaa ja joka oleskelee laillisesti toisen jäsenvaltion alueella – Asuinjäsenvaltion lainsäädännön soveltaminen – Asuinpaikan käsite

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan j alakohta ja 11 artiklan 3 kohdan e alakohta)

   (ks. 36 ja 37 kohta)

3. Unionin kansalaisuus – Oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella – Direktiivi 2004/38 – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Vastaanottavan jäsenvaltion velvollisuus myöntää oikeus sosiaalietuuksiin sellaisille toisten jäsenvaltioiden kansalaisille, joilla ei ole taloudellista toimintaa – Edellytykset – Direktiivin edellytysten mukainen oleskelu vastaanottavan jäsenvaltion alueella

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 24 artiklan 1 kohta)

   (ks. 41 ja 42 kohta)

4. Sosiaaliturva – Siirtotyöläiset – Direktiivi 2004/38 – Sosiaaliavustukset – Käsite – Lapsilisä, joka myönnetään edunsaajansa yksilöllisistä tarpeista riippumatta ja jolla ei pyritä turvaamaan edunsaajan toimeentuloa, ei kuulu käsitteen alaan

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan z alakohta ja 3 artiklan 1 kohdan j alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohta)

   (45–48 kohta)

5. Sosiaaliturva – Siirtotyöläiset – Yhdenvertainen kohtelu – Kansallista säännöstöä, jonka mukaan lapsilisää ei myönnetä muiden jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, vastaanottavassa jäsenvaltiossa oleskelun ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, ei voida hyväksyä – Välitön syrjintä – Oikeuttaminen – Poikkeus unionin kansalaisten yhdenvertaista kohtelua sosiaalihuollon alalla koskevaan periaatteeseen – Soveltumattomuus

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 4 artikla ja 11 artiklan 3 kohdan e alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 6 artiklan 1 kohta, 14 artiklan 1 kohta ja 24 artiklan 2 kohta)

   (ks. 49–55, 58–61, 65 ja 67–69 kohta sekä tuomiolauselma)

6. Sosiaaliturva – Siirtotyöläiset – Yhdenvertainen kohtelu – Unionin kansalaisen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, mahdollisuus vaatia vastaanottavassa jäsenvaltiossa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltamista – Edellytys – Unionin kansalainen on perustanut tarkasteltavana olevan ajanjakson aikana vakinaisen asuinpaikkansa kyseiseen jäsenvaltioon ja hänellä on oikeus oleskella siellä – Vakinaisen asuinpaikan käsite

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 4 artikla ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 987/2009 11 artiklan 1 ja 2 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 6 artiklan 1 kohta ja 14 artiklan 2 kohta)

   (70–72 kohta)

Tiivistelmä

S ja hänen perheenjäsenensä ovat unionin kansalaisia ja peräisin muusta jäsenvaltiosta kuin Saksan liittotasavallasta. S haki vuoden 2019 lokakuussa lapsilleen lapsilisää Saksassa vuoden 2019 elokuusta lokakuuhun. Asiaa käsitellyt perheavustuskassa ( 1 ) totesi, että S ja hänen perheensä olivat 19.8.2019 saapuneet Saksaan alkuperäjäsenvaltiostaan ja asettautuneet asumaan sinne. Koska S ei kuitenkaan ollut saanut kotimaisia tuloja asuinpaikkansa perustamista Saksaan seuraavien kolmen kuukauden aikana, hän ei täyttänyt kansallisessa oikeudessa ( 2 ) säädettyjä edellytyksiä voidakseen vaatia haetun lapsilisän myöntämistä. Perheavustuskassa hylkäsi näin ollen S:n hakemuksen.

S nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa ( 3 ) kanteen, jossa vaadittiin tämän hylkäämisen kumoamista.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että Saksan oikeuden säännöksessä, johon mainittu hylkääminen perustuu, kohdellaan eri tavalla toisen jäsenvaltion kansalaista, joka perustaa vakinaisen asuinpaikkansa Saksaan, ja Saksan kansalaista, joka perustaa vakinaisen asuinpaikkansa Saksaan toisessa jäsenvaltiossa oleskeltuaan. Tämän säännöksen mukaan S:n kaltaiselta toisen jäsenvaltion kansalaiselta näet evätään oikeus lapsilisään oleskelunsa ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, jos hän ei osoita harjoittavansa ansiotoimintaa Saksassa. Saksan kansalaisella on sitä vastoin tämä oikeus jo näiden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, vaikka hän ei harjoita tällaista toimintaa.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön sen selvittämiseksi, onko tämä erilainen kohtelu unionin oikeuden mukaista.

Unionin tuomioistuin katsoo suuressa jaostossa antamassaan tuomiossa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännöstö on ristiriidassa asetuksessa N:o 883/2004 ( 4 ) säädetyn yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Se toteaa lisäksi, että direktiivin 2004/38 ( 5 ) 24 artiklan 2 kohtaan perustuva mahdollisuus poiketa tästä periaatteesta koskee yksinomaan sosiaaliavustuksia eikä sitä voida soveltaa tällaiseen säännöstöön.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Unionin tuomioistuin huomauttaa aluksi, että unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella enintään kolmen kuukauden ajan ilman muita edellytyksiä tai muodollisuuksia kuin se, että heillä on voimassa oleva henkilökortti tai passi, ( 6 ) ja tämä oikeus säilytetään sikäli kuin unionin kansalainen ja hänen perheenjäsenensä eivät muodosta kohtuutonta rasitetta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. ( 7 ) Vaikka unionin kansalainen ei olisikaan taloudellisesti aktiivinen, hänellä on siis oikeus oleskella kolmen kuukauden ajan jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän ei ole, jos hän täyttää nämä kaksi edellytystä.

Tämän jälkeen unionin tuomioistuin tutkii, voiko unionin kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, vedota silloin, kun hänen oleskelunsa vastaanottavan jäsenvaltion alueella on laillista, ( 8 ) periaatteeseen, jonka mukaan häntä on kohdeltava yhdenvertaisesti sellaisten vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisten kanssa, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia ja jotka palaavat kyseiseen jäsenvaltioon sen jälkeen, kun he ovat käyttäneet oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa, perhe-etuuksien myöntämiseksi.

Se määrittää tätä varten ensiksi direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalan. Kyseisessä säännöksessä sallitaan poiketa yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta ja evätä sosiaaliavustusten myöntäminen muiden jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, heidän vastaanottavassa jäsenvaltiossa oleskelunsa ensimmäisten kolmen kuukauden aikana.

Koska kyseessä oleva lapsilisä myönnetään edunsaajansa yksilöllisistä tarpeista riippumatta eikä sillä pyritä turvaamaan edunsaajan toimeentuloa, se ei kuulu kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen sosiaaliavustusten alaan.

Unionin tuomioistuin toteaa vielä, että kyseistä säännöstä ei muiden etuuksien kuin sosiaaliavustusten myöntämisen osalta voida tulkita siten, että vastaanottavalla jäsenvaltiolla on mahdollisuus poiketa siitä periaatteesta, jonka mukaan sen alueella laillisesti oleskelevia unionin kansalaisia on lähtökohtaisesti kohdeltava yhdenvartaisesti.

Koska direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohta on poikkeus SEUT 18 artiklassa määrätystä yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta, josta kyseisen 24 artiklan 1 kohta on erityinen ilmaus, sitä on tulkittava suppeasti ja perussopimuksen määräysten mukaisesti. Mainitun 24 artiklan 2 kohdan sanamuodon tai lainsäädännöllisen asiayhteyden perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut antaa sillä vastaanottavalle jäsenvaltiolle mahdollisuus poiketa yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta muiden etuuksien kuin sosiaaliavustusten osalta.

Unionin tuomioistuin määrittää toiseksi asetuksen N:o 883/2004 4 artiklan soveltamisalan.

Kyseisen asetuksen ( 9 ) mukaan unionin kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen ja joka on muuttanut vakinaisen asuinpaikkansa vastaanottavaan jäsenvaltioon, kuuluu kyseisen jäsenvaltion eli nyt käsiteltävässä asiassa Saksan lainsäädännön piiriin perhe-etuuksien myöntämisen osalta. Saksan toimivaltaa määritellä lainsäädännössään näiden etuuksien myöntämisedellytykset on kuitenkin käytettävä unionin oikeutta noudattaen.

Asetuksen N:o 883/2004 4 artiklan mukaan on tältä osin niin, että henkilöillä, joihin kyseistä asetusta sovelletaan, on samat vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaiset sosiaaliturvaetuudet ja velvollisuudet kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisilla. Missään kyseisen asetuksen säännöksessä ei sallita sitä, että jäsenvaltio, joka on vastaanottanut toisen jäsenvaltion kansalaisen, joka oleskelee laillisesti sen alueella, voisi sen seikan perusteella, ettei kyseinen kansalainen ole taloudellisesti aktiivinen, kohdella tätä kansalaista ja omia kansalaisiaan eri tavalla perhe-etuuksien myöntämisedellytysten osalta. Unionin kansalainen, joka oleskelee laillisesti muun jäsenvaltion kuin sen jäsenvaltion alueella, jonka kansalainen hän on, ja joka on perustanut vakinaisen asuinpaikkansa kyseiselle alueelle, voi siis vedota vastaanottavassa jäsenvaltiossa asetuksen N:o 883/2004 4 artiklassa säädettyyn yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen perhe-etuuksien myöntämiseksi hänelle samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisille.

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin toteaa, että kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännöstö merkitsee tällaisen unionin kansalaisen välitöntä syrjintää. Tällaista syrjintää ei voida oikeuttaa, koska asetuksessa N:o 883/2004 ei ole säädetty nimenomaisesti mistään poikkeuksesta.

Unionin kansalaisen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen ja joka vaatii vastaanottavassa jäsenvaltiossa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltamista perhe-etuuksien myöntämisen osalta, on kuitenkin pitänyt perustaa kyseiseen jäsenvaltioon vakinainen asuinpaikkansa niiden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, jolloin hänellä on mainitussa jäsenvaltiossa oleskeluoikeus direktiivin 2004/38 ( 10 ) nojalla, eikä asua siellä tilapäisesti. Asetuksessa N:o 883/2004 tarkoitetun asuinpaikan käsite tarkoittaa ”tosiasiallista” asuinpaikkaa. ( 11 ) Vakinaisen asuinpaikan käsite on tosiseikkoihin liittyvä kysymys, jota kansallisen tuomioistuimen on arvioitava kaikkien käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien tosiseikkojen perusteella. Tältä osin edellytys, jonka mukaan unionin kansalaisen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, on täytynyt muuttaa vakinainen asuinpaikkansa vastaanottavaan jäsenvaltioon, merkitsee sitä, että hän on ilmaissut tahtonsa perustaa etujensa tavanomaisen keskuksen todellakin kyseiseen jäsenvaltioon ja että hän osoittaa, että hänen läsnäoloaan mainitun jäsenvaltion alueella voidaan pitää riittävän pysyvänä, mikä erottaa tämän läsnäolon tilapäisestä oleskelusta.

( 1 ) Familienkasse Niedersachsen-Bremen der Bundesagentur für Arbeit (liittovaltion työvoimaviranomaisen Ala-Saksi-Bremenin perheavustuskassa, Saksa).

( 2 ) Tuloverolain (Einkommensteuergesetz), sellaisena kuin se on muutettuna laittomasta työskentelystä ja sosiaalietuuksien väärinkäytöstä annetulla lailla (Gesetz gegen illegale Beschäftigung und Sozialleistungsmissbrauch, BGBl. 2019 I, s. 1066), 62 §:n 1a momentti.

( 3 ) Nyt käsiteltävässä asiassa Finanzgericht Bremen (Bremenin verotuomioistuin, Saksa).

( 4 ) Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL 2004, L 166, s. 1) 4 artikla.

( 5 ) Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY (EUVL 2004, L 158, s. 77).

( 6 ) Direktiivin 2004/38 6 artiklan 1 kohta.

( 7 ) Direktiivin 2004/38 14 artiklan 1 kohta.

( 8 ) Direktiivin N:o 2004/38 6 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä tämän direktiivin 14 artiklan 1 kohdan kanssa.

( 9 ) Asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan e alakohta.

( 10 ) Direktiivin 2004/38 6 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä tämän direktiivin 14 artiklan 1 kohdan kanssa.

( 11 ) Asetuksen N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (EUVL 2009, L 284, s. 1) 11 artiklan 2 kohta.