This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62020CJ0231
Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 14.10.2021.
MT vastaan Landespolizeidirektion Steiermark.
Ennakkoratkaisupyyntö – Palvelujen tarjoamisen vapaus – SEUT 56 artikla – Onnenpelit – Kiellettyjen arpajaisten saattaminen yleisön käyttöön – Seuraamukset – Oikeasuhteisuus – Vähimmäissakot – Kumulaatio – Ylärajan puuttuminen – Sakon muuntorangaistus – Oikeasuhteinen osallistuminen menettelyn kuluihin – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohta.
Asia C-231/20.
Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 14.10.2021.
MT vastaan Landespolizeidirektion Steiermark.
Ennakkoratkaisupyyntö – Palvelujen tarjoamisen vapaus – SEUT 56 artikla – Onnenpelit – Kiellettyjen arpajaisten saattaminen yleisön käyttöön – Seuraamukset – Oikeasuhteisuus – Vähimmäissakot – Kumulaatio – Ylärajan puuttuminen – Sakon muuntorangaistus – Oikeasuhteinen osallistuminen menettelyn kuluihin – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohta.
Asia C-231/20.
ECLI identifier: ECLI:EU:C:2021:845
Asia C-231/20
MT
vastaan
Landespolizeidirektion Steiermark
(Verwaltungsgerichtshofin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 14.10.2021
Ennakkoratkaisupyyntö – Palvelujen tarjoamisen vapaus – SEUT 56 artikla – Onnenpelit – Kiellettyjen arpajaisten saattaminen yleisön käyttöön – Seuraamukset – Oikeasuhteisuus – Vähimmäissakot – Kumulaatio – Ylärajan puuttuminen – Sakon muuntorangaistus – Oikeasuhteinen osallistuminen menettelyn kuluihin – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohta.
Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Onnenpelit – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään seuraamuksia onnenpelimonopolin rikkomisesta – Kansallisen tuomioistuimen arviointi seuraamusten lainmukaisuudesta – Arviointi näiden seuraamusten yhteensopivuudesta palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa – Arvioinnin ulottuvuus
(SEUT 56 artikla)
(ks. 27–29 ja 33–35 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Onnenpelit – Kiellettyjen arpajaisten saattaminen yleisön käyttöön – Seuraamukset – Jokaista luvatonta peliautomaattia kohden määrättävät vähimmäissakot ja sakon muuntorangaistukset – Sakkojen ja rangaistusten kumulaatio – Ylärajan puuttuminen – Oikeasuhteinen osallistuminen menettelyn kuluihin – Hyväksyttävyys – Edellytykset – Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen – Oikeuden saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa kunnioittaminen
(SEUT 56 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla ja 49 artiklan 3 kohta)
(ks. 39–47, 49–51, 53 ja 56–58 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta
Tiivistelmä
Eräs yhtiö saattoi vuonna 2016 ammattimaisesti yleisön käyttöön Itävallassa sijaitsevassa liikkeessä kymmenen peliautomaattia ja rikkoi siten onnenpelimonopolia. Itävallan liittovaltion onnenpeleistä annetun lain mukaan sellaiset arpajaiset ovat kiellettyjä, joille ei ole myönnetty toimilupaa tai lupaa ja joita ei ole vapautettu onnenpelejä koskevasta liittovaltion monopolista. Automatisoitujen onnenpelien järjestäminen ilman edellytettyä toimilupaa on säädetty rangaistavaksi, ja siitä voidaan määrätä sakko, jonka ohella vahvistetaan sakon muuntorangaistus sekä rikosoikeudellisen menettelyn kuluista korvattava osuus, joka on 10 prosenttia tästä seuraamuksesta. Siitä, että oikeushenkilöt noudattavat kyseessä olevia säännöksiä, katsotaan lähtökohtaisesti olevan vastuussa henkilön, jonka tehtävänä on edustaa yhtiötä suhteessa kolmansiin osapuoliin.
Näin ollen kyseisen yhtiön edustajalle, jonka katsottiin syyllistyneen näihin rikkomuksiin, määrättiin ensin 100000 euron sakko (eli 10000 euroa kustakin rikkomuksesta), 30 päivän sakon muuntorangaistus (eli kolme päivää kustakin rikkomuksesta) sekä velvollisuus maksaa 10000 euron suuruinen osuus menettelyn kuluista. Sen jälkeen, kun tähän päätökseen oli haettu muutosta, sakko alennettiin 40000 euroon, sakon muuntorangaistus 10 päivään ja osuus menettelyn kuluista 4000 euroon.
Verwaltungsgerichtshof (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta), jota pyydettiin arvioimaan tämän uuden seuraamuksen lainmukaisuutta, päätti esittää unionin tuomioistuimelle useita ennakkoratkaisukysymyksiä, jotka koskevat asianomaisen kansallisen lainsäädännön yhteensoveltuvuutta SEUT 56 artiklassa vahvistetun palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa.
Unionin tuomioistuin täsmentää tuomiossaan muun muassa sitä, miten laaja on kansallisten tuomioistuinten velvollisuus tutkia onnenpelejä koskevaa seuraamusjärjestelmää palvelujen tarjoamisen vapauden kannalta.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin tuomioistuin täsmentää aluksi, että on tarkasteltava erikseen kunkin kansallisessa lainsäädännössä onnenepeleille asetetun rajoituksen osalta – siinä säädetyt seuraamukset mukaan lukien – onko se omiaan takaamaan sillä tavoitellun tai sillä tavoiteltujen asianomaisen jäsenvaltion mainitsemien päämäärien toteuttamisen ja ylittääkö se sen, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.
Kansallisen tuomioistuimen, jonka on lausuttava tämän alan seuraamuksen lainmukaisuudesta, on siten erityisesti arvioitava kyseisen seuraamuksen yhteensopivuutta SEUT 56 artiklassa tarkoitetun palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa ottamalla huomioon seuraamuksen määrittämistä koskevat yksityiskohdat. Tämä arviointi on tehtävä, vaikka muiden tämän onnenpelimonopolin perustamiseen liittyvien rajoitusten on jo katsottu olevan yhteensopivat kyseisen määräyksen kanssa.
Tämän jälkeen unionin tuomioistuin katsoo muun muassa, että jos jäsenvaltioiden käyttöön ottamat onnenpelejä koskevat rajoitukset vastaavat yleisen edun mukaisia pakottavia syitä, niillä voidaan taata niille asetetun tavoitteen toteuttaminen ja niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi, myös seuraamusten määrääminen vastaa samoja yleisen edun mukaisia pakottavia syitä kuin kyseiset rajoitukset. Seuraamusten on kuitenkin vastattava ankaruudeltaan niillä rangaistavien loukkausten vakavuutta, ja niiden osalta on noudatettava Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdassa vahvistettua periaatetta, jonka mukaan rangaistuksen on oltava oikeassa suhteessa rikoksen vakavuuteen.
Unionin tuomioistuin toteaa ensinnäkin vähimmäissakon määräämisestä jokaista luvatonta peliautomaattia kohden ilman, että sakkojen kokonaismäärällä olisi ylärajaa, ettei ole ilmeistä, että tällainen toimenpide sellaisenaan olisi suhteeton kyseessä olevien rikkomusten vakavuuteen nähden. Se voi toki johtaa suuruudeltaan huomattaviin seuraamuksiin, mutta sen avulla voidaan torjua rangaistavaksi säädetyistä rikkomuksista mahdollisesti koituvaa taloudellista hyötyä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin varmistuttava siitä, ettei määrätty vähimmäismäärä ja määrättyjen sakkojen kokonaismäärä ole suhteeton tähän hyötyyn nähden.
Kun toiseksi on kyse sakon muuntorangaistuksesta, unionin tuomioistuin toteaa, että sillä pyritään varmistamaan se, että rikkomuksista voidaan tosiasiallisesti määrätä seuraamus siinä tapauksessa, että sakon periminen ei ole mahdollista, ja ettei ole myöskään ilmeistä, että se sinällään olisi suhteeton kyseessä olevien rikkomusten luonteeseen ja vakavuuteen nähden. Nyt käsiteltävässä asiassa jokainen peliautomaatti voi kuitenkin olla perusteena tällaisen rangaistuksen määräämiselle, eikä rangaistusten kokonaiskestolle ole säädetty ylärajaa. Koska näiden rangaistusten kumulaatio voi johtaa huomattavan pitkän vankeusrangaistuksen määräämiseen, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, ettei määrätyn rangaistuksen kesto ole liian pitkä todettujen rikkomusten vakavuuteen nähden.
Kun kolmanneksi on kyse siitä, että menettelyn kuluihin on osallistuttava osuudella, jonka suuruus on 10 prosenttia määrätyistä sakoista, unionin tuomioistuin korostaa, että tuomioistuinmaksujen perimisellä edistetään tuomioistuinjärjestelmän toimivuutta, koska niillä rahoitetaan osaltaan jäsenvaltioiden tuomioistuintoimintaa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin varmistuttava siitä, ettei tämä osuus ole liiallinen menettelyn todellisiin kustannuksiin nähden ja että sillä ei loukata Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa.