Asia C-746/18

H. K.

vastaan

Prokuratuur

(Riigikohusin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

 Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 2.3.2021

Ennakkoratkaisupyyntö – Henkilötietojen käsittely sähköisen viestinnän alalla – Direktiivi 2002/58/EY – Sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat – Viestinnän luottamuksellisuus – Rajoitukset – 15 artiklan 1 kohta – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artikla sekä 52 artiklan 1 kohta – Lainsäädäntö, jonka mukaan sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien on säilytettävä liikenne- ja paikkatietoja yleisesti ja erotuksetta – Kansallisten viranomaisen oikeus saada säilytettyjä tietoja tutkintoja varten – Rikollisuuden torjunta yleisesti – Syyttäjäviranomaisen antama lupa – Tietojen käyttäminen todisteena rikosprosessissa – Hyväksyttävyys

1.        Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Televiestintäala – Henkilötietojen käsittely ja yksityisyyden suoja sähköisen viestinnän alalla – Direktiivi 2002/58 – Jäsenvaltioiden mahdollisuus rajoittaa tiettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien ulottuvuutta – Kansalliset toimenpiteet, joilla asetetaan sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajille velvollisuus säilyttää liikenne- ja paikkatietoja yleisesti ja erotuksetta – Kansallisten viranomaisten oikeus saada säilytettyjä tietoja rikostutkintaa varten – Rikollisuuden torjunnan tavoite – Eivät ole hyväksyttäviä – Tietojen saantia koskevan ajanjakson kesto ja tällaiselta ajanjaksolta saatavilla olevien tietojen määrä tai luonne – Vaikutuksettomuus

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artikla ja 52 artiklan 1 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 5 artiklan 1 kohta ja 15 artiklan 1 kohta)

(ks. 29–35, 40 ja 45 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.        Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Televiestintäala – Henkilötietojen käsittely ja yksityisyyden suoja sähköisen viestinnän alalla – Direktiivi 2002/58 – Jäsenvaltioiden mahdollisuus rajoittaa tiettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien ulottuvuutta – Kansalliset toimenpiteet, joilla asetetaan sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajille velvollisuus säilyttää liikenne- ja paikkatietoja yleisesti ja erotuksetta – Kansallisten viranomaisten oikeus saada säilytettyjä tietoja rikostutkintaa varten – Tietojen saannin edellytyksenä on riippumattoman hallintoviranomaisen suorittama ennakkovalvonta – Syyttäjäviranomaisen antama lupa saada tietoja – Ei voida hyväksyä

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artikla ja 52 artiklan 1 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 5 artiklan 1 kohta ja 15 artiklan 1 kohta)

(ks. 48–59 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)

Tiivistelmä

Sellaisten sähköiseen viestintään liittyvien liikenne- ja paikkatietojen joukon, josta voidaan tehdä täsmällisiä yksityiselämää koskevia päätelmiä, saanti rikostutkintaa varten on sallittua vain vakavan rikollisuuden torjumiseksi tai yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäisemiseksi.

Unionin oikeus on lisäksi esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa annetaan syyttäjäviranomaiselle toimivalta myöntää viranomaiselle lupa kyseisten tietojen saantiin rikostutkintaa varten.

Virossa käynnistettiin H.K.:ta vastaan rikosprosessi, jossa häntä syytettiin varkaudesta, toiselle kuuluvan pankkikortin käyttämisestä ja oikeudenkäyntiin osallistuviin henkilöihin kohdistuvasta väkivallasta. Alioikeus määräsi H.K.:lle näistä rikoksista kahden vuoden vankeusrangaistuksen. Kyseinen päätös vahvistettiin sittemmin muutoksenhakuasteessa.

Pöytäkirjat, joiden perusteella näitä rikoksia koskeva syyllisyys todettiin, laadittiin muun muassa sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamisen yhteydessä luotujen henkilötietojen perusteella. Riigikohus (ylin tuomioistuin, Viro), johon H.K. teki kassaatiovalituksen, epäilee niiden edellytysten, joilla tutkintaviranomaiset ovat saaneet näitä tietoja, yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa(1).

Nämä epäilykset koskevat ensiksi sitä, onko sen ajanjakson pituus, jolta tutkintaviranomaiset ovat saaneet tietoja, kriteeri, jonka perusteella voidaan arvioida kyseisten tietojen saannin muodostaman asianomaisten henkilöiden perusoikeuksiin puuttumisen vakavuutta. Jos siis mainittu ajanjakso on hyvin lyhyt tai saatujen tietojen määrä on hyvin vähäinen, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, voidaanko tällainen puuttuminen oikeuttaa rikollisuuden torjunnalla yleisesti eikä yksinomaan vakavan rikollisuuden torjunnalla. Toiseksi ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyksiä siitä, voidaanko Viron syyttäjäviranomaista, kun otetaan huomioon sille kansallisen lainsäädännön nojalla kuuluvat erilaiset tehtävät, pitää tuomiossa Tele2 ja Watson ym.(2) tarkoitettuna riippumattomana hallintoviranomaisena, joka voi antaa tutkintaviranomaiselle luvan saada kyseessä olevia tietoja.

Union tuomioistuin toteaa suuressa jaostossa antamassaan tuomiossa, että sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviä, kun sitä luetaan perusoikeuskirjan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisella säännöstölle, jossa annetaan viranomaisille oikeus saada sellaisia liikenne- ja paikkatietoja, jotka ovat omiaan antamaan tietoja sähköisen viestintävälineen käyttäjän harjoittamasta viestinnästä tai tämän käyttämien päätelaitteiden sijainnista ja joista voidaan tehdä täsmällisiä tämän yksityiselämää koskevia päätelmiä, rikosten ehkäisemistä, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa varten ilman, että kyseinen tietojen saanti rajoitetaan koskemaan vain menettelyjä, joilla pyritään torjumaan vakavaa rikollisuutta tai ehkäisemään yleiseen turvallisuuteen kohdistuvia vakavia uhkia. Unionin tuomioistuimen mukaan tämä ei riipu sen ajanjakson pituudesta, jolta mainittujen tietojen saantia pyydetään, eikä tällaiselta ajanjaksolta saatavilla olevien tietojen määrästä tai luonteesta. Unionin tuomioistuin katsoo lisäksi, että sama direktiivi, kun sitä luetaan perusoikeuskirjan valossa, on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa annetaan syyttäjäviranomaiselle toimivalta myöntää viranomaiselle lupa liikenne- ja paikkatietojen saantiin rikostutkintaa varten.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Niiden edellytysten osalta, joiden täyttyessä viranomaisille voidaan myöntää oikeus saada sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien säilyttämiä liikenne- ja paikkatietoja rikosten ehkäisemistä, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa varten sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin(3) nojalla toteutetun toimenpiteen nojalla, unionin tuomioistuin palautti mieleen sen, mitä se lausui tuomiossa La Quadrature du Net ym.(4). Kyseisessä direktiivissä sallitaan siis se, että jäsenvaltiot toteuttavat muun muassa näistä syistä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla rajoitetaan kyseisessä direktiivissä säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien ulottuvuutta ja erityisesti velvollisuutta taata viestinnän ja liikennetietojen luottamuksellisuus(5), ainoastaan, jos unionin oikeuden yleisiä periaatteita, joihin kuuluu suhteellisuusperiaate, ja perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia noudatetaan(6). Tässä yhteydessä direktiivi on esteenä lainsäädännöllisille toimenpiteille, joilla asetetaan sähköisten viestintäpalveluiden tarjoajille velvollisuus säilyttää ehkäisevästi liikenne- ja paikkatietoja yleisesti ja erotuksetta.

Siltä osin kuin on kyse pääasiassa kyseessä olevalla säännöstöllä tavoitellusta rikosten ehkäisemistä, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa koskevasta tavoitteesta, unionin tuomioistuin toteaa, että ainoastaan vakavan rikollisuuden torjuminen ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäiseminen voivat suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oikeuttaa sen, että viranomaiset saavat oikeuden saada joukon liikenne- ja paikkatietoja, joista voidaan tehdä täsmällisiä asianomaisten henkilöiden yksityiselämää koskevia päätelmiä ilman, että muista tietojen saantia koskevan pyynnön oikeasuhtaisuutta koskevista tekijöistä, kuten sen ajanjakson pituudesta, jolta tällaisten tietojen saantia pyydetään, voisi seurata, että tällainen tietojen saanti voidaan oikeuttaa rikosten ehkäisemistä, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa yleisesti koskevalla tavoitteella.

Siltä osin kuin kyse on syyttäjäviranomaisen toimivallasta myöntää viranomaiselle lupa saada liikenne- ja paikkatietoja rikostutkintaa varten, unionin tuomioistuin muistuttaa, että niiden edellytysten, joiden nojalla sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien on annettava toimivaltaisille kansallisille viranomaisille oikeus saada hallussaan olevia tietoja, määrittäminen kuuluu kansallisen oikeuden alaan. Oikeasuhteisuutta koskevan edellytyksen täyttämiseksi tällaisessa säännöstössä on joka tapauksessa säädettävä selvistä ja täsmällisistä asianomaisen toimenpiteen laajuutta ja soveltamista koskevista säännöistä, joissa asetetaan vähimmäisvaatimukset, jotta henkilöillä, joiden henkilötiedoista on kyse, on riittävät takeet, joiden avulla heidän henkilötietojaan voidaan tehokkaasti suojata väärinkäytön vaaroilta. Kyseisen säännöstön on oltava kansallisen oikeuden mukaan laillisesti sitova, ja siinä on erityisesti mainittava, missä olosuhteissa ja millä edellytyksin tällaisten tietojen käsittelyä koskeva toimenpide voidaan toteuttaa, jotta taataan, että puuttuminen rajoittuu täysin välttämättömään.

Unionin tuomioistuimen mukaan sen takaamiseksi, että näitä edellytyksiä noudatetaan käytännössä täysimääräisesti, on olennaista se, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten oikeus saada säilytettyjä tietoja edellyttää joko tuomioistuimen tai riippumattoman hallinnollisen elimen etukäteisvalvontaa ja sitä, että kyseisen tuomioistuimen tai elimen ratkaisu annetaan perustellusta pyynnöstä, jonka nämä viranomaiset esittävät rikoksen estämis-, selvittämis- tai syyteharkintamenettelyssä. Asianmukaisesti perustellussa kiireellisessä tapauksessa valvonta on suoritettava viipymättä.

Tältä osin unionin tuomioistuin täsmentää, että etukäteisvalvonta edellyttää muun muassa sitä, että mainitun valvonnan suorittamisesta vastaavalla tuomioistuimella tai elimellä on kaikki valtuudet ja kaikki takeet, jotka ovat välttämättömiä sen varmistamiseksi, että kyseessä olevat eri intressit ja oikeudet sovitetaan yhteen. Tarkemmin ottaen rikostutkinnan osalta tällainen valvonta edellyttää sitä, että kyseinen tuomioistuin tai elin pystyy turvaamaan oikeudenmukaisen tasapainon yhtäältä rikollisuuden torjumiseksi tehtävän tutkinnan tarpeisiin liittyvien intressien ja toisaalta henkilöiden, joita tietojensaanti koskee, yksityiselämän kunnioittamista ja henkilötietojen suojelua koskevien perusoikeuksien välillä. Siinä tapauksessa, että kyseisen valvonnan suorittaa tuomioistuimen sijaan riippumaton hallinnollinen elin, kyseisellä elimellä on oltava asema, jossa se voi suorittaa tehtävänsä objektiivisesti ja puolueettomasti, ja sen on tätä varten oltava suojattu kaikelta ulkopuoliselta vaikuttamiselta.

Unionin tuomioistuimen mukaan riippumattomuutta koskeva vaatimus, joka etukäteisvalvonnasta vastaavan viranomaisen on täytettävä, edellyttää sitä, että kyseinen viranomainen on ulkopuolinen siihen viranomaiseen nähden, joka pyytää kyseisten tietojen saantia, jotta ensiksi mainittu voi suorittaa kyseisen valvonnan objektiivisesti ja puolueettomasti suojattuna kaikelta ulkopuoliselta vaikuttamiselta. Erityisesti rikosasioissa riippumattomuuden vaatimus tarkoittaa, että tästä etukäteisvalvonnasta vastaava viranomainen ei yhtäältä osallistu kyseisen rikostutkinnan suorittamiseen ja toisaalta on neutraalissa asemassa rikosprosessin asianosaisiin nähden. Asia ei ole näin syyttäjäviranomaisen, joka Viron syyttäjäviranomaisen tapaan johtaa tutkintamenettelyä ja tarvittaessa ajaa virallista syytettä, kohdalla. Tästä seuraa, että syyttäjäviranomainen ei voi suorittaa edellä mainittua etukäteisvalvontaa.

1      Tarkemmin ottaen yhteensopivuutta henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL 2002, L 201, s. 37), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY (EUVL 2009, L 337, s. 11) (jäljempänä sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) 15 artiklan 1 kohdan kanssa, kun sitä luetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa.

2      Tuomio 21.12.2016, Tele2 Sverige ja Watson ym. (C-203/15 ja C-698/15, EU:C:2016:970, 120 kohta).

3      Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 15 artiklan 1 kohta.

4      Tuomio 6.10.2020, La Quadrature du Net ym. (C-511/18, C-512/18 ja C-520/18, EU:C:2020:791, 166–169 kohta).

5      Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 5 artiklan 1 kohta.

6      Erityisesti perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artikla sekä 52 artiklan 1 kohta.