Asia C-228/18

Gazdasági Versenyhivatal

vastaan

Budapest Bank Nyrt. ym.

(Ennakkoratkaisupyyntö – Kúria)

Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 2.4.2020

Ennakkoratkaisupyyntö – Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – SEUT 101 artiklan 1 kohta – Korttimaksujärjestelmät – Pankkien välinen sopimus, jossa vahvistetaan siirtohintojen taso – Sekä tarkoituksensa että vaikutuksensa perusteella kilpailua rajoittava sopimus – Tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsite

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Rajat – Yleiset tai hypoteettiset kysymykset – Unionin tuomioistuimen suorittama toimivaltansa tutkiminen

   (SEUT 101 artiklan 1 kohta ja SEUT 267 artikla)

   (ks. 29-31 kohta)

2. Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Arviointiperusteet – Kilpailun vastainen tarkoitus – Riittävä todentaminen – Vaikutukset saadaan tutkia

   (SEUT 101 artiklan 1 kohta)

   (ks. 39-44 kohta)

3. Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Arviointiperusteet –Tarkoitukseen perustuvan ja vaikutukseen perustuvien rajoitusten ero – Tarkoitukseen perustuva rajoitus – Riittävä vahingollisuus – Arviointi

   (SEUT 101 artiklan 1 kohta)

   (ks. 59, 69, 75, 78, 79, 82 ja 83 kohta)

4. Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Pankkien välinen sopimus, jossa yhtenäistettiin korttimaksutapahtumista maksettavien siirtohintojen taso – Kilpailunvastainen tarkoitus – Arviointiperusteet – Kansallisen tuomioistuimen on tarkasteltava yksittäistapauksittain ja konkreettisesti sopimuksen sisältöä ja tavoitteita sekä sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä

   (SEUT 101 artiklan 1 kohta)

   (ks.60-65 ja 69-86 kohta)

5. Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kielto – Rikkominen – Hinnan vahvistaminen – Käsite – Pankkien välinen sopimus, jossa yhtenäistettiin korttimaksutapahtumista maksettavien siirtohintojen taso – Useat tavoitteet – Vaikutus

   (SEUT 101 artiklan 1 kohta)

   (ks.69-86 kohta)

Tiivistelmä

Unionin tuomioistuin täsmensi asiassa Budapest Bank ym. (C-228/18) 2.4.2020 antamassaan tuomiossa perusteet, joita sovelletaan sen määrittämiseksi, ovatko rahoituslaitosten välillä korttimaksutapahtumiin sovellettavista hinnoista tehdyt sopimukset SEUT 101 artiklassa kiellettyjä menettelytapoja tai sopimuksia, joiden tarkoituksena on kilpailun rajoittaminen.

Kúria (ylin tuomioistuin, Unkari) esitti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön asiassa, jossa asianosaisina ovat Gazdasági Versenyhivatal (kilpailuviranomainen, Unkari) ja kaksi korttimaksupalvelujen tarjoajaa Visa ja MasterCard sekä kuusi luottolaitosta ja joka koskee kilpailuviranomaisen vuonna 2009 tekemää päätöstä. Kilpailuviranomainen totesi tässä päätöksessä muun muassa, että kyseessä oli niin sanottuja siirtohintoja koskeva kilpailun vastainen sopimus ja määräsi tämän seurauksena seitsemälle sopimuksen osapuolena olevalle rahoituslaitokselle sekä Visalle ja MasterCardille erisuuruisia sakkoja.

Kansallisen tuomioistuimen esittämien seikkojen mukaan siirtohinnat ovat määriä, jotka talouden toimijoille maksupäätteitä tarjoavat rahoituslaitokset (jäljempänä maksutapahtumien vastaanottajapankit) maksavat maksukorttien liikkeellelaskijapankeille (jäljempänä liikkeellelaskijapankit) Visan tai MasterCardin tarjoamaan maksujärjestelmään kuuluvina pankkeina korttimaksutapahtuman yhteydessä. Seitsemän rahoituslaitosta, jotka edustivat suurinta osaa kyseisistä kansallisista markkinoista, sopivat huhtikuussa 1996 talouden toimijoilta perittävän palvelumaksun vähimmäismäärän määrittämisestä toimijaryhmäkohtaisesti. Lokakuussa 1996 tehtiin toinen, Visan ja MasterCardin lukuun neuvoteltu sopimus (jäljempänä MIF-sopimus), jossa yhtenäistettiin näiden kahden maksujärjestelmän puitteissa maksettavaksi tulevien siirtohintojen määrä. Kilpailuviranomainen katsoi MIF-sopimuksen tutkinnan jälkeen, että kaikki peräkkäin MIF-sopimukseen liittyneet rahoituslaitokset ja Visa ja Mastercard olivat rikkoneet siitä päivästä alkaen, jona Unkari liittyi Euroopan unioniin, SEUT 101 artiklaa. Kyseisen viranomaisen mukaan sovellettavan siirtohinnan yhtenäisen tason ja rakenteen määrittäminen ja – Visan ja MasterCardin osalta – tätä koskevien puitteiden vahvistaminen niiden säännöissä, oli SEUT 101 artiklan kiellon piiriin kuuluva sopimus, koska sen tarkoituksena ei ainoastaan ollut kilpailun rajoittaminen vaan sillä saatiin sen lisäksi aikaan kilpailua rajoittava vaikutus.

Unionin tuomioistuin totesi ensinnäkin, että SEUT 101 artiklan 1 kohta ei ole esteenä sille, että yksi ja sama kilpailun vastainen toiminta katsotaan sekä tarkoitukseltaan että vaikutukseltaan kilpailua rajoittavaksi tässä määräyksessä tarkoitetulla tavalla. Unionin tuomioistuin täsmensi pyynnöstä näiden kahden kilpailurajoitusryhmän välistä suhdetta muistuttamalla, että yritysten väliseen toiminnan yhteensovittamiseen sisältyy tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus silloin, kun se on itsessään riittävän vahingollinen kilpailulle, ilman, että sen vaikutuksia kilpailuun olisi tarpeen tutkia. Kuitenkin silloin kun yhden ja saman toiminnan tarkoituksena ja vaikutuksena katsotaan olevan kilpailun rajoittaminen, toimivaltaisen viranomaisen tai tuomioistuimen on tuettava tätä koskevia toteamuksia tarvittavilla todisteilla ja täsmennettävä, missä määrin nämä todisteet liittyvät näin todettuun jompaankumpaan rajoitustyyppiin.

Unionin tuomioistuin käsitteli sen jälkeen kysymystä kyseisen sopimuksen mahdollisesta luokittelusta SEUT 101 artiklan 1 kohdan kannalta mutta totesi kuitenkin sitä ennen, että sitä koskeva lopullinen arviointi kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle.

Unionin tuomioistuin totesi aluksi MIF-sopimuksen sisällöstä, että sillä yhtenäistettiin niiden siirtohintojen määrät, jotka maksutapahtumien vastaanottajapankkien oli maksettava liikkeellelaskijapankeille jommankumman maksujärjestelmän kortilla suoritettujen maksutapahtumien johdosta, ja se vaikutti siten kilpailun osatekijään sekä kummankin korttimaksujärjestelmän että maksutapahtumien vastaanottajapankkien välisessä kilpailussa. Unionin tuomioistuin totesi, että vaikka kyseisessä sopimuksessa ei määritetä suoraan palvelumaksuja, kyseessä voitaisiin katsoa olevan tarkoitukseen perustuva rajoitus, jos sopimuksesta olisi katsottava, että sillä vahvistetaan välillisesti hinnat SEUT 101 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla tai se katsotaan toiminnaksi, joka oli vastaavalla tavalla vahingollinen kilpailulle sisämarkkinoilla.

Todettuaan, että tarkoitukseen perustuvaksi rajoitukseksi luokittelemiseen vaadittava vahingollisuus ei välttämättä käy ilmi unionin tuomioistuimelle sopimuksen sisällön osalta esitetyistä seikoista, unionin tuomioistuin tutki käytettävissään olevat seikat, jotka koskivat MIF-sopimuksen tavoitteita. Unionin tuomioistuin totesi näistä seikoista, että ei voitu sulkea pois, että MIF-sopimuksella ei pyritty varmistamaan maksujen alarajaa, vaan saamaan aikaan tietty tasapaino korttien liikkeellelaskutoiminnan ja maksutapahtumien vastaanottotoiminnan välillä käsiteltävässä asiassa kyseessä olevassa kummassakin korttimaksujärjestelmässä. Unionin tuomioistuin katsoi tältä osin merkitykselliseksi sen seikan, että sopimuksen osapuolina oli sekä liikkeellelaskijapankkeja että maksutapahtumien vastaanottajapankkeja. Jos kansallisen tuomioistuimen tämän osalta suoritettavaksi tulevista selvityksestä ilmenee, että MIF-sopimuksen seurauksena oli sen takia, että sillä poistettiin kilpailu kyseisen kahden korttimaksujärjestelmän välillä palvelumaksujen osalta, kilpailun tehostuminen näiden kahden järjestelmän välillä näiden järjestelmien muiden ominaisuuksien osalta, tämä tarkoitti unionin tuomioistuimen mukaan, että oli arvioitava, millaiseksi kilpailu olisi muodostunut silloin, jos MIF-sopimusta ei olisi ollut ja näin ollen analysoitava sopimuksen vaikutukset.

Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, ettei sille ollut toimitettu riittävästi todisteita, joiden nojalla se pystyisi ratkaisemaan, ilmentääkö palvelumaksujen kilpailun poistaminen itsessään, että MIF-sopimus on riittävän vahingollinen, jotta sen vaikutuksia ei ole tutkittava, sekä kahden korttimaksujärjestelmän välisen kilpailun että maksutapahtumien vastaanottamisen markkinoiden kilpailun osalta. Unionin tuomioistuin korosti, että se, että MIF-sopimuksella rajoitettiin siirtohintoihin kohdistunutta sellaista korottamispainetta, joka olisi syntynyt siinä tapauksessa, ettei tätä sopimusta olisi ollut, oli kuitenkin merkittävä seikka tutkittaessa tästä sopimuksesta seuraavan rajoituksen olemassaoloa.

Unionin tuomioistuin totesi näin ollen, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että pankkien välistä sopimusta, jossa kortin liikkeelle laskeville pankeille korttimaksutapahtuman yhteydessä maksettava siirtohinnan määrä vahvistetaan samansuuruiseksi, ei voida luokitella sopimukseksi, jonka tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tässä määräyksessä tarkoitetulla tavalla, ellei sitä voida sen sanamuodon, tavoitteiden ja asiayhteyden takia katsoa siinä määrin riittävän vahingolliseksi kilpailulle, jotta se voidaan luokitella tällaiseksi sopimukseksi, minkä selvittäminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.