Asia C-246/17

Ibrahim Diallo

vastaan

Belgian valtio

(Conseil d’État’n (Belgia) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Euroopan unionin kansalaisuus – Direktiivi 2004/38/EY – 10 artiklan 1 kohta – Unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia koskeva hakemus – Myöntäminen – Määräaika – Päätöksen tekeminen ja tiedoksi antaminen – Kuuden kuukauden määräajan noudattamatta jättämisen seuraukset – Jäsenvaltioiden menettelyllinen itsemääräämisoikeus – Tehokkuusperiaate

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 27.6.2018

1. Unionin kansalaisuus–Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus–Direktiivi 2004/38–Unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin myöntäminen–Määräaika–Velvollisuus tehdä ja antaa tiedoksi päätös oleskelukorttihakemuksesta kuudessa kuukaudessa

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohta)

2. Unionin kansalaisuus–Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus–Direktiivi 2004/38–Unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin myöntäminen–Määräaika–Noudattamatta jättäminen–Seuraukset–Kansallista säännöstöä, jonka mukaan kyseinen oleskelukortti on myönnettävä automaattisesti, jos säädetty määräaika on ylittynyt, ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohta)

3. Unionin kansalaisuus–Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus–Direktiivi 2004/38–Unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin myöntäminen–Tällainen myöntäminen on luonteeltaan oikeudet toteava eikä niitä luova toimi–Vaikutukset

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohta)

4. Unionin kansalaisuus–Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus–Direktiivi 2004/38–Unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin myöntäminen–Epäävä päätös–Kyseisen päätöksen kumoaminen tuomioistuimessa–Vaikutukset–Uuden kuuden kuukauden määräajan automaattinen alkaminen–Tällaisen vaikutuksen puuttuminen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 ja 2 kohta)

1.  Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY 10 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että päätös Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia koskevasta hakemuksesta on tehtävä ja annettava tiedoksi mainitun säännöksen mukaisessa kuuden kuukauden määräajassa.

   Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 44 kohdassa, se nimittäin, että käytetään sanamuotoa ”viimeistään kuuden kuukauden kuluttua hakemuksen jättämisestä”, viittaa selvästi siihen, että jäsenvaltioiden on myönnettävä asianomaiselle tässä määräajassa unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti. Direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu käsite ”myöntäminen” edellyttää, kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 45 ja 46 kohdassa, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on mainitun säännöksen mukaisessa kuuden kuukauden määräajassa tutkittava hakemus, tehtävä päätös ja – jos hakija täyttää direktiivin 2004/38 perusteella oleskeluoikeuden saamisen edellytykset – annettava hakijalle kyseinen oleskelukortti.

   Tästä seuraa, että jäsenvaltioiden velvollisuus myöntää oleskelukortti unionin kansalaisen perheenjäsenelle direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohdassa säädetyssä kuuden kuukauden ehdottomassa määräajassa edellyttää välttämättä päätöksen tekemistä ja sen tiedoksi antamista asianomaiselle ennen mainitun määräajan päättymistä.

   Samoin on silloin, kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset epäävät asianomaiselta unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin.

   (ks. 35, 36, 38, 39 ja 43 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.  Direktiiviä 2004/38 on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on myönnettävä asianomaiselle Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti viran puolesta silloin, kun direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohdassa mainittu kuuden kuukauden määräaika on ylittynyt, toteamatta etukäteen, että asianomainen todella täyttää edellytykset voidakseen oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa unionin oikeuden mukaisesti.

   Tästä on huomattava, ettei direktiivi 2004/38 sisällä mitään säännöstä, jossa säänneltäisiin direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohdassa mainitun määräajan ylittymisestä johtuvia seurauksia, koska tämä kysymys kuuluu lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden menettelylliseen itsemääräämisoikeuteen, kunhan tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita noudatetaan (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2016, Bensada Benallal, C-161/15, EU:C:2016:175, 24 kohta). Tässä yhteydessä on niin, että vaikkei unionin oikeus ole mitenkään esteenä sille, että jäsenvaltiot perustavat implisiittisen hyväksymisen tai sallimisen järjestelmiä, tällaisilla järjestelmillä ei saada haitata unionin oikeuden tehokasta vaikutusta.

   On siis katsottava, että kun mikään ei ole esteenä sille, että toimivaltaisten viranomaisten toimimattomuus kuuden kuukauden ajan hakemuksen jättämisestä merkitsee kansallisen lainsäädännön nojalla hylkäävää päätöstä, direktiivin 2004/38 sanamuotokin jo on sitä vastoin esteenä sille, että toimimattomuus merkitsisi hyväksyvää päätöstä.

   (ks. 45, 46, 51 ja 56 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 48–50 kohta)

4.  Unionin oikeutta on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan kansallinen toimivaltainen viranomainen saa sen jälkeen, kun Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin epäävä päätös on kumottu tuomioistuimessa, direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohdassa mainitun kuuden kuukauden määräajan automaattisesti kokonaisuudessaan takaisin käyttöönsä.

   On nimittäin ensinnäkin niin, että – kuten tämän tuomion 40 kohdassa muistutettiin – direktiivin 2004/38 10 artiklassa säädetyssä hallintomenettelyssä on tarkoitus selvittää kuuden kuukauden ehdottomassa määräajassa kolmansien valtioiden kansalaisten henkilökohtainen tilanne unionin oikeuden määräysten ja säännösten kannalta. Erityisesti on huomattava, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on selvitettävä tässä määräajassa ainoastaan, kykeneekö kolmannen valtion kansalainen osoittamaan esittämällä kyseisen direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa mainitut asiakirjat kuuluvansa direktiivissä 2004/38 tarkoitetun käsitteen unionin kansalaisen ”perheenjäsen” piiriin voidakseen saada oleskelukortin.

   Toiseksi unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että direktiivin 2004/38 tavoitteena on helpottaa sen unionin kansalaisille SEUT 21 artiklan 1 kohdassa suoraan myönnetyn henkilökohtaisen perusoikeuden, joka on liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, käyttämistä ja tehostaa kyseistä oikeutta. Direktiivin viidennessä perustelukappaleessa korostetaan lisäksi, että jotta kyseistä oikeutta voidaan käyttää ihmisarvon osalta objektiivisten edellytysten mukaisesti, se olisi myönnettävä myös unionin kansalaisten perheenjäsenille näiden kansalaisuudesta riippumatta (tuomio 14.11.2017, Lounes, C-165/16, EU:C:2017:862, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

   Mainittu tavoite edellyttää, että kolmannen valtion kansalainen, joka osoittaa kuuluvansa direktiivissä 2004/38 tarkoitetun unionin kansalaisen perheenjäsenen käsitteen piiriin, voi saada tämän aseman osoittavan oleskelukortin mahdollisimman lyhyessä ajassa.

   Niinpä uuden kuuden kuukauden määräajan automaattinen alkaminen sen jälkeen, kun oleskelukortin epäävä päätös on kumottu tuomioistuimessa, on suhteeton direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun hallintomenettelyn päämäärän ja tämän direktiivin tavoitteen kannalta. Tästä seuraa, että tehokkuusperiaate ja direktiiviin 2004/38 erottamattomasti kuuluva nopeutta koskeva tavoite ovat esteenä sille, että kansalliset viranomaiset saavat automaattisesti käyttöönsä uuden kuuden kuukauden määräajan sen jälkeen, kun ensimmäinen oleskelukortin epäävä päätös on kumottu tuomioistuimessa. Näiden viranomaisten on tehtävä uusi päätös kohtuullisessa ajassa, joka ei missään tapauksessa voi ylittää direktiivin 2004/38 10 artiklan 1 kohdassa mainittua määräaikaa.

   (ks. 63–65 ja 68–70 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)