Asia C‑225/15

Rikosasia

vastaan

Domenico Politanò

(Tribunale di Reggio Calabrian esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — SEUT 49 artikla — Sijoittautumisvapaus — Onnenpelit — Julkiset hankinnat — Rajoitukset — Yleistä etua koskevat pakottavat syyt — Oikeasuhteisuus — Tarjouspyyntömenettelyyn osallistumisen edellytykset ja taloudellisten ja rahoitusta koskevien voimavarojen arviointi — Ehdokkaan sulkeminen pois menettelystä, koska se ei ole esittänyt kahden eri pankin antamia todistuksia taloudellisista ja rahoitusta koskevista voimavaroistaan — Direktiivi 2004/18/EY — 47 artikla — Sovellettavuus”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 8.9.2016

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Tutkittavaksi ottaminen – Velvollisuus esittää unionin tuomioistuimelle riittävästi tietoja asiaan liittyvistä tosiseikoista ja lainsäädännöstä

   (SEUT 267 artikla; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artikla)

2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettely – Direktiivi 2004/18 – Soveltamisala – Julkisia palveluja koskeva konsessio – Ulkopuolelle jääminen – Julkisia palveluja koskevan sopimuksen ja palvelukonsession erotteluperusteet

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18 1 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta, 17 artikla ja 47 artikla)

3. Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Onnenpelit – Kansallinen säännöstö, jossa vetojen keräämistä koskevien konsessioiden myöntämiseksi järjestettävään tarjouspyyntömenettelyyn osallistumisen edellytyksenä on pankkien antamien sellaisten lausuntojen esittäminen, jotka osoittavat toimijan taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat – Hyväksyttävyys – Perustelut – Yleistä etua koskevat pakottavat syyt – Rikollisuuden torjuntaa koskeva tavoite – Velvollisuus täyttää oikeasuhtaisuudelle asetetut edellytykset – Asian arvioimisen kuuluminen kansalliselle tuomioistuimelle

   (SEUT 49 artikla)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 22–24 kohta)

2.  Julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettua direktiiviä 2004/18 ja erityisesti sen 47 artiklaa on tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jolla säännellään konsessioiden myöntämistä onnenpelien alalla, ei kuulu niiden soveltamisalaan.

   Direktiivi 2004/18 koskee nimittäin julkisia hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjä eikä menettelyjä, joiden tarkoituksena on myöntää palvelukonsessioita, koska direktiivin 17 artiklan mukaan tätä direktiiviä ei sovelleta viimeksi mainittuihin. Julkista palveluhankintaa koskevan sopimuksen ja palvelukonsession välisen eron osalta on niin, että vaikka korvaustapa on yksi ratkaisevista tekijöistä palvelukonsessioksi luokittelun näkökulmasta, tällainen luokittelu edellyttää sitä, että konsessionsaaja ottaa kantaakseen kyseisiin palveluihin liittyvän liiketoiminnallisen riskin, ja että jos palvelujen suorittamiseen liittyvää riskiä ei siirretä palvelun suorittajalle, kyseinen toimenpide on palveluhankintaa koskeva sopimus eikä palvelukonsessio. Koska palveluntarjoaja ei saa korvausta hankintaviranomaiselta ja koska se vastaa kokonaan vetojen keräys- ja välitystoiminnan harjoittamiseen liittyvästä riskistä, tällaista konsessiota ei näin ollen voida luokitella direktiivin 2004/18 1 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuksi julkisia palveluhankintoja koskevaksi sopimukseksi.

   (ks. 29 ja 31–34 kohta sekä tuomiolauselma 1)

3.  SEUT 49 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä kansalliselle säännökselle, jossa toimijoille, jotka haluavat jättää tarjouksensa tarjouspyyntömenettelyssä, jonka tarkoituksena on myöntää onnenpelien ja vedonlyöntien alan konsessioita, asetetaan velvollisuus todistaa taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavaransa vähintään kahden pankin antamilla lausunnoilla ja jossa ei anneta mahdollisuutta näiden voimavarojen osoittamiseen myös muulla tavoin, jos tällainen säännös voi täyttää oikeasuhteisuudelle asetetut edellytykset, minkä tarkistaminen kuuluu kansallisen tuomioistuimen tehtäviin.

   Jäsenvaltiot voivat nimittäin vahvistaa vapaasti onnenpelialan politiikkansa tavoitteet ja tarvittaessa määritellä täsmällisesti tavoitellun suojan tason niiltä osin kuin on kyse kuluttajien ja yleisen järjestyksen suojelemisesta. Jäsenvaltioiden asettamien rajoitusten on kuitenkin täytettävä edellytykset muun muassa siltä osin kuin kyse on rajoitusten oikeuttamisesta yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä ja niiden oikeasuhteisuudesta. Tältä osin sellaisen kansallisen säännöksenosalta, joka on oikeutettu onnenpeleihin liittyvän rikollisuuden torjuntaa koskevan tavoitteen yhteydessä sen vuoksi, että pyritään varmistamaan laillisen vedonlyöntien keräämistoiminnan jatkuvuus rinnakkaisen laittoman toiminnan kehittymisen hillitsemiseksi ja kuluttajien suojelemiseksi, tällainen tavoite voi olla yleistä etua koskeva pakottava syy, joka voi oikeuttaa perusvapauksien rajoituksen.

   Siltä osin, onko kyseinen rajoitus omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän toteutumisen, on niin, että velvollisuus toimittaa kahden eri pankin antamia lausuntoja on selvästi luonteeltaan sellainen, että sillä voidaan varmistaa, että taloudellisella toimijalla on sellaiset taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat, joiden avulla se kykenee täyttämään velvoitteet, joihin se saattaa sitoutua suhteessa voittaviin vedonlyöjiin. Kun otetaan huomioon onnenpelialan taloudellisen toiminnan erityisluonne, alle kaksi vuotta olemassa olleille onnenpelitoiminnan harjoittajille, joiden pelitoiminnan harjoittamiseen liittyvät kokonaistulot ovat kahden edellisen tilikauden aikana olleet alle kaksi miljoonaa euroa, asetettu vaatimus toimittaa vähintään kahden pankin antamia asianmukaisia lausuntoja ei näytä ylittävän sitä, mikä on tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.

   (ks. 40, 42–43, 45–46, 48 ja 50 kohta sekä tuomiolauselma 2)