Asia C-28/15

Koninklijke KPN NV ym.

vastaan

Autoriteit Consument en Markt (ACM)

(College van Beroep voor het bedrijfslevenin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteinen sääntelyjärjestelmä — Direktiivi 2002/21/EY — 4 ja 19 artikla — Kansallinen sääntelyviranomainen — Yhdenmukaistamismenettelyt — Suositus 2009/396/EY — Oikeudellinen ulottuvuus — Direktiivi 2002/19/EY — 8 ja 13 artikla — Kansallisen sääntelyviranomaisen asettamat velvollisuudet operaattorille, jolla on määritelty olevan huomattava markkinavoima — Hintavalvonta ja kustannuslaskentaa koskevat velvollisuudet — Kiinteän verkon ja matkaviestintäverkon kohdeverkkomaksut — Kansallisten sääntelyviranomaisten päätöksiä koskevan kansallisen tuomioistuinvalvonnan laajuus”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 15.9.2016

1. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Televiestintäala – Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut – Sääntelyjärjestelmä – Direktiivit 2002/19 ja 2002/21 – Kansallisen sääntelyviranomaisen päätöstä, jossa asetetaan hinnoitteluvelvoitteita kohdeverkkopalvelujen markkinoilla ja poiketaan komission suosituksesta, koskeva kansallinen tuomioistuinvalvonta – Tästä suosituksesta poikkeamista koskevan mahdollisuuden puuttuminen – Rajat – Markkinoiden erityispiirteisiin liittyvät syyt

   (SEUT 288 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/19 8 ja 13 artikla sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21 4 artiklan 1 kohta; komission suositus 2009/396)

2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Televiestintäala – Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut – Sääntelyjärjestelmä – Direktiivit 2002/19 ja 2002/21 – Kansallisen sääntelyviranomaisen päätöstä, jossa asetetaan hinnoitteluvelvoitteita kohdeverkkopalvelujen markkinoilla, koskeva kansallinen tuomioistuinvalvonta – Oikeasuhteisuuden arviointi – Sallittavuus – Velvollisuutta näyttää, että mainituissa direktiiveissä asetetut tavoitteet toteutuvat todellisuudessa, ei ole

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/19 8 artiklan 4 kohta ja 13 artikla sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21 6, 7 ja 8 artikla; komission suositus 2009/396)

1.  Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21 (puitedirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140, 4 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä annetun direktiivin 2002/19 (käyttöoikeusdirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140, 8 ja 13 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu oikeusriita, joka koskee kansallisen sääntelyviranomaisen kiinteän verkon ja matkaviestintäverkon kohdeverkkopalvelujen tarjoamisen osalta asettaman hinnoitteluvelvoitteen lainmukaisuutta, voi poiketa kiinteän ja matkaviestintäverkon kohdeverkkomaksujen sääntelystä Euroopan unionissa annetusta komission suosituksesta 2009/396, jossa suositellaan ns. puhdasta Bulric-kustannuslaskentamallia (Bottom-Up Long-Run Incremental Costs) asianmukaisena hintojen sääntelytoimenpiteenä kohdeverkkomarkkinoille, vain, mikäli se katsoo, että tämä on tarpeellista asian tosiseikkoihin ja erityisesti kyseisen jäsenvaltion markkinoiden erityispiirteisiin liittyvien syiden perusteella.

   Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdasta näet käy ilmi, että tässä säännöksessä taatun muutoksenhakuoikeuden on perustuttava tehokkaaseen muutoksenhakujärjestelmään, jossa mahdollistetaan se, että tapaukseen liittyvät tosiseikat otetaan asianmukaisesti huomioon. Lisäksi tässä säännöksessä täsmennetään, että elimellä, jolla on toimivalta käsitellä tällainen muutoksenhaku ja joka voi olla tuomioistuin, on oltava tehtäviensä tehokkaan hoitamisen edellyttämä asiantuntemus. Näin ollen kun kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu oikeusriita, joka koskee kansallisen sääntelyviranomaisen käyttöoikeusdirektiivin 8 ja 13 artiklan nojalla asettaman hinnoitteluvelvoitteen lainmukaisuutta, se voi poiketa suosituksesta 2009/396, mutta on kuitenkin niin, että vaikka suositusten tarkoituksena ei olekaan synnyttää sitovia oikeusvaikutuksia, kansallisten tuomioistuinten on otettava suositukset huomioon, kun ne ratkaisevat niiden käsiteltäviksi saatettuja asioita, erityisesti silloin, kun niissä selvennetään suositusten toteuttamiseksi annettujen kansallisten säännösten tulkintaa tai kun niiden tarkoituksena on täydentää unionin sitovia säännöksiä.

   (ks. 39 ja 40–43 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.  Unionin oikeutta on tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu oikeusriita, joka koskee kansallisen sääntelyviranomaisen kiinteän verkon ja matkaviestintäverkon kohdeverkkopalvelujen tarjoamisen osalta asettaman hinnoitteluvelvoitteen lainmukaisuutta, voi arvioida, onko tämä velvoite oikeasuhteinen sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21 (puitedirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140, 8 artiklassa ja sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä annetun direktiivin 2002/19 (käyttöoikeusdirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140, 13 artiklassa säädettyihin tavoitteisiin nähden ja ottaa huomioon sen, että mainitulla velvoitteella pyritään edistämään loppukäyttäjien etuja vähittäismarkkinoilla, jotka eivät kuulu sääntelyn piiriin.

   Käyttöoikeusdirektiivin 8 artiklan 4 kohdasta ja 13 artiklasta sekä puitedirektiivin 8 artiklasta käy ilmi, että kansallisen sääntelyviranomaisen on tehdessään päätöstä, jolla se asettaa operaattoreille tällaisia hinnoitteluvelvoitteita, varmistuttava siitä, että nämä velvoitteet vastaavat kaikkia puitedirektiivin 8 artiklassa ja käyttöoikeusdirektiivin 13 artiklassa säädettyjä tavoitteita, eli yhtäältä, että ne perustuvat havaitun ongelman luonteeseen ja ovat oikeasuhteisia ja perusteltuja puitedirektiivin 8 artiklan tavoitteisiin nähden, ja että ne asetetaan ainoastaan viimeksi mainitun direktiivin 6 ja 7 artiklan mukaisen kuulemisen jälkeen, ja toisaalta, että ne edistävät taloudellista tehokkuutta ja kestävää kilpailua sekä tuovat kuluttajille mahdollisimman paljon hyötyjä. Kansallisen tuomioistuimen on samoin tämän päätöksen tuomioistuinvalvonnan yhteydessä varmistettava, että kansallinen sääntelyviranomainen noudattaa kaikkia puitedirektiivin 8 artiklassa ja käyttöoikeusdirektiivin 13 artiklassa säädetyistä tavoitteista johtuvia vaatimuksia. Tässä yhteydessä se, että hinnoitteluvelvoite perustuu suositukseen 2009/396, ei poista kansallisen tuomioistuimen toimivaltaa valvoa näiden velvoitteiden oikeasuhteisuutta mainittujen artiklojen tavoitteisiin nähden.

   Sitä vastoin kansallinen tuomioistuin ei voi kansallisen sääntelyviranomaisen päätöstä koskevan tuomioistuinvalvonnan yhteydessä vaatia, että tämä viranomainen osoittaa, että kyseisen velvoitteen avulla puitedirektiivin 8 artiklassa säädetyt tavoitteet toteutuvat todellisuudessa. Tällaisen todistustaakan sälyttäminen kansalliselle sääntelyviranomaiselle sivuuttaisi näet sen seikan, että sääntelyvelvoitteiden asettaminen perustuu markkinoiden kehityksestä tehtyyn ennakoivaan analyysiin, jossa viitteenä käytetään tehokkaan operaattorin toimintaa ja/tai kustannuksia havaittujen kilpailuongelmien korjaamiseksi. Tällaista tulevaisuuteen suuntautuvia toimenpiteitä koskevaa näyttöä on mahdotonta tai liian vaikeaa esittää.

   (ks. 48–51, 55 ja 58–61 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)