Asia C‑479/14

Sabine Hünnebeck

vastaan

Finanzamt Krefeld

(Finanzgericht Düsseldorfin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Pääomien vapaa liikkuvuus — SEUT 63 ja SEUT 65 artikla — Lahjavero — Jäsenvaltion alueella sijaitsevan kiinteistön lahjoitus — Jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla on oikeus suurempaan verovähennykseen kuin ulkomailla asuvilla — Sellaisen vaihtoehtoisen järjestelmän olemassaolo, jonka mukaan kaikki unionin jäsenvaltiossa asuvat voivat saada oikeuden suurempaan verovähennykseen”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 8.6.2016

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Tutkittavaksi ottaminen – Rajat – Kysymykset, joilla ei ilmiselvästi ole merkitystä, ja hypoteettiset kysymykset, joihin ei voida antaa hyödyllistä vastausta

   (SEUT 267 artikla)

2. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Rajat – Kansallisen tuomioistuimen toimivalta – Oikeusriidan tosiseikkojen selvittäminen ja arviointi – Asian kannalta merkityksellisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen – Asianosaisten esittämien oletusten huomiotta jättäminen

   (SEUT 267 artikla)

3. Pääomien ja maksujen vapaa liikkuvuus – Rajoitukset – Lahjavero – Jäsenvaltion alueella sijaitsevan kiinteistön lahjoituksen yhteydessä veron perusteesta tehtävä vähennys – Rajoitettu vähennys, joka on toisessa jäsenvaltiossa asuvien henkilöiden välisten lahjoitusten osalta silloin, jos lahjansaaja ei ole esittänyt erityistä hakemusta, pienempi kuin vähennys, jota sovelletaan lahjoituksiin, joiden osalta ainakin yksi osapuoli asuu kyseisessä jäsenvaltiossa – Ulkomailla asuvien henkilöiden välisen lahjoituksen saajan mahdollisuus esittää erityinen hakemus siitä, että lahjavero lasketaan siten, että sovelletaan sellaista suurempaa verovähennystä, joka koskee lahjoituksia, joiden osalta ainakin yksi osapuoli asuu kyseisessä jäsenvaltiossa – Sitä, että laskettaessa kyseisestä lahjoituksesta kannettavaa lahjaveroa otetaan huomioon kaikki lahjoitukset, jotka kyseinen lahjansaaja on saanut samalta henkilöltä kymmenenä vuotena ennen lahjoitushetkeä ja kymmenenä vuotena sen jälkeen, ei voida hyväksyä – Oikeuttamisperustetta ei ole

   (SEUT 63 ja SEUT 65 artikla)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 30 kohta)

2.  Ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä yksinomaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun oikeusriidan tosiseikat ja arvioimaan niitä sekä tulkitsemaan ja soveltamaan kansallista lainsäädäntöä. Unionin tuomioistuimen on pääsääntöisesti rajoituttava tutkimaan niitä harkinnassa huomioon otettavia seikkoja, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt sille esittää. Asian kannalta merkityksellisen kansallisen lainsäädännön soveltamisen osalta unionin tuomioistuimen on näin ollen pitäydyttävä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen vahvistamissa seikoissa, eivätkä pääasian osapuolten esittämät oletukset sido sitä.

   (ks. 36 kohta)

3.  SEUT 63 ja SEUT 65 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään ulkomailla asuvien henkilöiden välisten lahjoitusten osalta, että jos lahjansaaja ei ole esittänyt erityistä hakemusta, lahjavero lasketaan siten, että sovelletaan pienempää verovähennystä. Lisäksi nämä artiklat ovat joka tapauksessa esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että jos tällainen lahjansaaja esittää erityisen hakemuksen, lahjavero lasketaan siten, että sovelletaan sellaista suurempaa verovähennystä, joka koskee lahjoituksia, joiden osalta ainakin yksi osapuoli asuu kyseisessä jäsenvaltiossa, ja tällöin siitä, että ulkomailla asuva lahjansaaja on hakenut tällaista mahdollisuutta, seuraa, että laskettaessa kyseisestä lahjoituksesta kannettavaa lahjaveroa otetaan huomioon kaikki lahjoitukset, jotka kyseinen lahjansaaja on saanut samalta henkilöltä kymmenenä vuotena ennen lahjoitushetkeä ja kymmenenä vuotena sen jälkeen.

   Toisin kuin sellaisten lahjoitusten tapauksessa, joiden osalta ainakin yksi osapuoli asuu kyseisessä jäsenvaltiossa ja jotka lasketaan lahjaveroa määritettäessä yhteen vain niitä edeltävien lahjoitusten kanssa, mikä mahdollistaa sen, että verovelvollinen voi ennakoida kannettavien verojen määrän, ulkomailla asuvien välisten lahjoitusten tapauksessa saantojen yhteenlaskeminen koskee myös sellaisia saantoja, jotka toteutuvat vastaisuudessa kymmenen vuoden kuluessa kyseisen lahjoituksen toteutumisesta, minkä vuoksi lahjansaajat eivät voi tietää myöhemmin kannettavien lahjaverojen määrää.

   Tällainen ennalta-arvaamattomuus voi johtaa siihen, että ulkomailla asuvat henkilöt ovat vähemmän halukkaita hankkimaan kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevaa omaisuutta tai säilyttämään sitä, koska he ovat silloin, kun tällaista omaisuutta siirretään muille ulkomailla asuville, pidemmän ajan epävarmassa tilanteessa kyseisessä jäsenvaltiossa tulevaisuudessa mahdollisesti kannettavien verojen osalta.

   Näissä olosuhteissa on todettava – jollei muuta johdu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä, jotka koskevat sen ajanjakson pituutta, joka otetaan huomioon sovellettaessa ulkomailla asuvien lahjansaajien hakemuksesta suurempaa verovähennystä, ja jotka kuuluvat mainitun tuomioistuimen jäsenvaltion oikeuden tulkintaa ja soveltamista koskevan toimivallan piiriin –, että kun kyseessä on sen ajanjakson pituus, joka otetaan huomioon laskettaessa lahjoitusten kokonaisarvoa silloin, kun sovelletaan suurempaa verovähennystä, se, että ulkomailla asuvien välisiä lahjoituksia kohdellaan verotuksessa vähemmän edullisesti kuin lahjoituksia, joiden osapuolena on ainakin yksi kyseisessä jäsenvaltiossa asuva henkilö, on pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus, joka on SEUT 63 artiklan 1 kohdan perusteella lähtökohtaisesti kielletty.

   Jos kansallisessa lainsäädännössä asetetaan kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevan kiinteistön lahjoituksen verotuksen osalta samaan asemaan yhtäältä ulkomailla asuvat lahjansaajat, jotka ovat saaneet tämän omaisuuden ulkomailla asuvalta lahjanantajalta, ja toisaalta ulkomailla tai maassa asuvat lahjansaajat, jotka ovat saaneet tämän omaisuuden maassa asuvalta lahjanantajalta, sekä maassa asuvat lahjansaajat, jotka ovat saaneet tämän omaisuuden ulkomailla asuvalta lahjanantajalta, tässä lainsäädännössä ei voida unionin oikeuden vaatimuksia rikkomatta tässä samassa verotuksessa kohdella näitä lahjansaajia eri tavoin tähän kiinteistöön liittyvästä veron perusteesta tehtävän vähennyksen osalta. Kohtelemalla – lukuun ottamatta sen ajanjakson pituutta, joka otetaan huomioon sovellettaessa lahjansaajan hyväksi tehtävää verovähennystä – näiden kahden henkilöryhmän hyväksi tehtyjä lahjoituksia samalla tavoin kansallinen lainsäätäjä on nimittäin myöntänyt, että näiden henkilöiden välillä ei ole lahjaveron kantamista koskevien menettelyiden ja edellytysten osalta minkäänlaista heidän tilanteeseensa liittyvää objektiivista eroa, jolla erilainen kohtelu voitaisiin oikeuttaa.

   Tästä seuraa, että koska merkityksellinen ajanjakso, joka otetaan huomioon vähennystä sovellettaessa, ei määräydy veron perusteen määrän mukaan vaan sitä sovelletaan lahjansaajaan sillä perusteella, että hän on verovelvollinen, ulkomailla asuvan lahjansaajan, joka saa lahjoituksen ulkomailla asuvalta lahjanantajalta, veron perusteen ominaispiirteet eivät tee tämän lahjansaajan tilannetta mainitun ajanjakson pituuden osalta objektiivisesti erilaiseksi sellaisen ulkomailla asuvan lahjansaajan tilanteeseen nähden, joka saa lahjoituksen kyseisessä jäsenvaltiossa asuvalta henkilöltä, tai sellaisen kyseisessä jäsenvaltiossa asuvan lahjansaajan tilanteeseen nähden, joka on saanut lahjoituksen ulkomailla asuvalta lahjanantajalta.

   Siitä, voidaanko rajoitus oikeuttaa yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä, on todettava, että lahjoitusten laskemista yhteen 20 vuoden ajalta silloin, kun lahjansaaja esittää suurempaa verovähennystä koskevan hakemuksen, ei voida pitää asianmukaisena keinona jäsenvaltion verojärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämistä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi eikä jäsenvaltioiden välisen verotusvallan tasapainoisen jaon säilyttämistä koskevan tarpeen takaamiseksi.

   (ks. 46–48, 56, 59, 63, 65 ja 68 kohta sekä tuomiolauselma)