Asia C-441/14

Dansk Industri (DI)

vastaan

Karsten Eigil Rasmussenin kuolinpesä,

(Højesteretin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Sosiaalipolitiikka — Euroopan unionin perusoikeuskirja — Direktiivi 2000/78/EY — Ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaate — Direktiivin vastainen kansallinen säännöstö — Yksityisen mahdollisuus saattaa valtio vastuuseen unionin oikeuden rikkomisesta — Yksityisten välinen oikeusriita — Eri oikeuksien ja periaatteiden keskinäinen arviointi — Oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteet — Kansallisen tuomioistuimen asema”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 19.4.2016

1. Unionin oikeus – Periaatteet – Yhdenvertainen kohtelu – Ikään perustuvan syrjinnän kielto – Niveltyminen direktiiviin 2000/78 – Kansallinen säännöstö, jonka mukaan irtisanomiskorvaus evätään työntekijöiltä, joilla on oikeus heidän työnantajansa maksamaan vanhuuseläkkeeseen ja jotka ovat liittyneet eläkejärjestelmäänsä ennen kuin he ovat täyttäneet 50 vuotta – Tällaista säännöstöä ei voida hyväksyä – Työntekijän pysyminen työmarkkinoilla – Vaikutuksettomuus

   (Neuvoston direktiivin 2000/78 2 artikla ja 6 artiklan 1 kohta)

2. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78 – Ikään perustuvan syrjinnän kielto – Kansallinen säännöstö, joka on katsottu ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevan yleisen periaatteen vastaiseksi – Yksityisten välistä oikeusriitaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen velvollisuudet – Unionin oikeuden vastaisten kansallisten säännösten jättäminen soveltamatta – Unionin oikeuden tulkinnan ensisijaisuus suhteessa oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteisiin – Sen vaikutuksettomuus, että yksityisellä on mahdollisuus saattaa jäsenvaltio vastuuseen unionin oikeuden rikkomisesta

   (SEUT 267 artikla; neuvoston direktiivi 2000/78)

1.  Ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleistä periaatetta, sellaisena kuin se on konkretisoituna yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetulla direktiivillä 2000/78, on tulkittava siten, että se on myös yksityisten välisessä oikeusriidassa esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan työntekijöillä ei ole oikeutta irtisanomiskorvaukseen, jos heillä on oikeus työnantajan maksamaan vanhuuseläkkeeseen sellaisen eläkejärjestelmän perusteella, johon he ovat liittyneet ennen kuin he ovat täyttäneet 50 vuotta, riippumatta siitä, päättävätkö työntekijät pysyä työmarkkinoilla vai jäädä eläkkeelle.

   Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että koska itse direktiivissä 2000/78 ei vahvisteta ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleistä periaatetta vaan siinä ainoastaan konkretisoidaan tämä periaate työssä ja ammatissa, direktiivissä annettu suoja ei ole mainitun periaatteen antamaa suojaa laajempi.

   Toisaalta on todettava, että kun otetaan huomioon se, että direktiivin 2000/78 2 artikla ja 6 artiklan 1 kohta ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan yksin sen vuoksi, että työntekijöillä on oikeus vanhuuseläkkeeseen, jota heidän työnantajansa maksaa sen eläkejärjestelmän nojalla, johon työntekijät ovat liittyneet ennen kuin he ovat täyttäneet 50 vuotta, he eivät voi saada irtisanomiskorvausta, jonka tarkoituksena on tukea yli 12 vuotta yrityksen palveluksessa olleiden työntekijöiden työhön paluuta, sama pätee yhdenvertaisen kohtelun perusperiaatteeseen, josta ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleinen periaate on vain erityinen ilmaus.

   (ks. 23, 26 ja 27 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.  Unionin oikeutta on tulkittava siten, että yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetun direktiivin 2000/78 soveltamisalaan kuuluvaa yksityisten välistä oikeusriitaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen velvollisuutena on silloin, kun se soveltaa kansallisen oikeutensa säännöksiä, tulkita niitä siten, että niitä voidaan soveltaa mainitun direktiivin mukaisesti, tai – jos tällainen direktiivin mukainen tulkinta on mahdotonta – jättää tarvittaessa soveltamatta kutakin ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleisen periaatteen vastaista kansallisen oikeuden säännöstä. Oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteet tai yksityisen, joka katsoo kärsineensä vahinkoa unionin oikeuden vastaisen kansallisen säännöksen soveltamisesta, mahdollisuus saattaa asianomainen jäsenvaltio vastuuseen unionin oikeuden rikkomisesta, eivät voi kyseenalaistaa mainittua velvollisuutta.

   Tässä asiayhteydessä on täsmennettävä ensinnäkin, että vaatimus unionin oikeuden mukaisesta tulkinnasta sisältää kansallisille tuomioistuimille velvollisuuden muuttaa tarvittaessa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen direktiivin tavoitteiden kanssa. Lisäksi ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaate antaa yksityisille subjektiivisen oikeuden, johon voidaan vedota sellaisenaan ja joka velvoittaa yksityistenkin välisissä oikeusriidoissa kansalliset tuomioistuimet jättämään soveltamatta kansallisia säännöksiä, jotka eivät ole kyseisen periaatteen mukaisia.

   Toiseksi on todettava, että yksityisten välistä oikeusriitaa käsittelevä kansallinen tuomioistuin ei voi tukeutua luottamuksensuojan periaatteeseen soveltaakseen edelleen kansallista oikeussääntöä, jonka unionin tuomioistuin on katsonut ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleisen periaatteen vastaiseksi, sellaisena kuin se on konkretisoituna direktiivillä 2000/78. Mainitun periaatteen soveltaminen tällaisen kansallisen oikeussäännön soveltamiseksi edelleen tarkoittaisi nimittäin todellisuudessa unionin tuomioistuimen omaksuman tulkinnan vaikutusten ajallista rajoittamista, koska tällä tavoin kyseistä tulkintaa ei voitaisi soveltaa kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetussa asiassa. Kansallisen tuomioistuimen on lukuun ottamatta täysin poikkeuksellisia olosuhteita sovellettava tulkintaa, jonka unionin tuomioistuin antaa unionin oikeudelle, sellaisiinkin oikeussuhteisiin, jotka ovat syntyneet ja jotka on perustettu ennen tulkintapyynnöstä annettua tuomiota.

   Luottamuksensuojaan ei missään tapauksessa voida vedota siinä tarkoituksessa, että yksityinen, jonka nostama kanne on saanut unionin tuomioistuimen tulkitsemaan unionin oikeutta siten, että se on esteenä kyseessä olevalle kansalliselle oikeussäännölle, ei saisi tällaista tulkintaa hyväkseen.

   (ks. 33, 36–41 ja 43 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)