Asia C-165/14

Alfredo Rendón Marín

vastaan

Administración del Estado

(Tribunal Supremon (Espanja) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Unionin kansalaisuus — SEUT 20 ja SEUT 21 artikla — Direktiivi 2004/38/EY — Sellaisen kolmannen valtion kansalaisen oleskeluoikeus jäsenvaltiossa, jolla on rikosrekisteri — Vanhempi, joka on kahden unionin kansalaisuuden omaavan alaikäisen lapsen yksinhuoltaja — Ensimmäinen lapsi, jolla on asuinjäsenvaltion kansalaisuus — Toinen lapsi, jolla on muun jäsenvaltion kansalaisuus — Kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään oleskeluluvan myöntäminen tälle suoraan takenevassa polvessa olevalle sukulaiselle hänen rikosrekisterinsä vuoksi — Oleskeluoikeuden epääminen, joka voi johtaa siihen, että lapsilla on velvollisuus lähteä unionin alueelta”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 13.9.2016

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Asian saattaminen unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi – Ennakkoratkaisua pyytävässä tuomioistuimessa on oltava vireillä oikeudenkäynti – Pääasian kanteen yhteydessä esitettyjä vaatimuksia ei ole hyväksytty täysimääräisesti – Unionin tuomioistuimen vastauksella on edelleen merkitystä pääasian ratkaisemisen kannalta

   (SEUT 267 artikla)

2. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Asiaan vaikuttavien unionin oikeutta koskevien näkökohtien määrittäminen – Kysymysten muotoileminen uudelleen

   (SEUT 267 artikla)

3. Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Direktiivi 2004/38 – Oikeuksien haltijat – Alaikäinen unionin kansalainen, joka ei ole koskaan käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkumiseen ja joka on aina oleskellut siinä jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on, ei ole ”henkilö, johon [kyseistä] direktiiviä sovelletaan”

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohta)

4. Unionin kansalaisuus – Perustamissopimuksen määräykset – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Direktiivi 2004/38 – Maahantulo- ja oleskeluoikeuden rajoittaminen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä – Kansallista lainsäädäntöä, jossa suljetaan automaattisesti pois oleskeluluvan myöntäminen kolmannen valtion kansalaiselle, joka on huollettavanaan olevan ja kanssaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa asuvan alaikäisen unionin kansalaisen vanhempi, pelkästään hänen rikosrekisterinsä vuoksi, ei voida hyväksyä

   (SEUT 21 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 28 artiklan 1 kohta)

5. Unionin kansalaisuus – Perustamissopimuksen määräykset – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Maahantulo- ja oleskeluoikeuden rajoittaminen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä – Kansallinen lainsäädäntö, jossa suljetaan automaattisesti pois oleskeluluvan myöntäminen kolmannen valtion kansalaiselle, joka on alaikäisen unionin kansalaisen vanhempi ja yksinhuoltaja, pelkästään hänen rikosrekisterinsä vuoksi – Sitä, että kyseiset lapset voivat joutua oleskeluoikeuden epäämisen seurauksena lähtemään unionin alueelta, ei voida hyväksyä

   (SEUT 20 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 24–32 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 33 ja 34 kohta)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 40 kohta)

4.  SEUT 21 artiklaa ja Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annettua direktiiviä 2004/38 on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan kolmannen valtion kansalaiselle, joka on sellaisen unionin kansalaisuuden omaavan alaikäisen lapsen vanhempi, joka on muun jäsenvaltion kuin vastaanottavan jäsenvaltion kansalainen, joka on hänen huollettavanaan ja joka asuu hänen kanssaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa, on automaattisesti kieltäydyttävä myöntämästä oleskelulupaa pelkästään siitä syystä, että hänellä on rikosrekisteri.

   Unionin oikeus on nimittäin esteenä oleskeluoikeuden rajoittamiselle, joka perustuu yleisestäviin perusteisiin ja josta on päätetty siksi, että ehkäistäisiin muiden ulkomaalaisten rikollisuutta, erityisesti silloin, kun kyseisestä toimenpiteestä on päätetty automaattisesti rikostuomion perusteella ottamatta huomioon rikoksentekijän omaa käyttäytymistä ja hänestä yleiselle järjestykselle aiheutuvaa vaaraa. Arvioitaessa sitä, onko karkottamistoimenpide oikeassa suhteessa tavoiteltuun hyväksyttävään päämäärään eli käsiteltävässä asiassa yleisen järjestyksen ja yleisen turvallisuuden suojaamiseen, on näin ollen otettava huomioon direktiivin 2004/38 28 artiklan 1 kohdassa vahvistetut arviointiperusteet eli se, kuinka kauan asianomainen henkilö on oleskellut vastaanottavan jäsenvaltion alueella, asianomaisen henkilön ikä, terveydentila, perhe- ja taloudellinen tilanne, se, kuinka hyvin asianomainen henkilö on kotoutunut vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan ja kulttuuriin, sekä se, missä määrin asianomaisella henkilöllä on yhteyksiä kotimaahansa. On tärkeää, että myös rikoksen vakavuus otetaan huomioon suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta. Tässä yhteydessä on mainittava, että asianomaisen henkilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun, ja välittömän uhan olemassaoloa koskevan ehdon on lähtökohtaisesti täytyttävä ajankohtana, jona kyseinen toimenpide toteutetaan.

   Kyseessä olevan kolmannen valtion kansalaisen mahdollisen karkottamisen osalta on yhtäältä otettava huomioon ne perusoikeudet, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo, erityisesti oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen, sellaisena kuin se on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa, ja toisaalta noudatettava suhteellisuusperiaatetta. Kyseistä perusoikeuskirjan 7 artiklaa on luettava yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa tunnustetun, lapsen edun huomioon ottamista koskevan velvollisuuden kanssa.

   (ks. 61, 62, 65–67 ja 88 kohta sekä tuomiolauselma)

5.  SEUT 20 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan kolmannen valtion kansalaiselle, joka on unionin kansalaisuuden omaavien alaikäisten lasten vanhempi ja yksinhuoltaja, on automaattisesti kieltäydyttävä myöntämästä oleskelulupaa pelkästään siitä syystä, että hänellä on rikosrekisteri, kun kyseisestä kieltäytymisestä seuraa, että näiden lasten on lähdettävä Euroopan unionin alueelta.

   On nimittäin niin, että vaikka SEUT 20 artiklalla ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen vedota muun muassa yleisen järjestyksen ylläpitoon ja yleisen turvallisuuden turvaamiseen liittyvään poikkeukseen, mainitun kolmannen valtion kansalaisen tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan ja sen arvioinnissa on otettava huomioon oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen, sellaisena kuin se on vahvistettu perusoikeuskirjan 7 artiklassa, ja kyseistä artiklaa on luettava yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa tunnustetun, lapsen edun huomioon ottamista koskevan velvollisuuden kanssa. Lisäksi on mainittava, että käsitteitä ”yleinen järjestys” ja ”yleinen turvallisuus” on unionin kansalaisten tai heidän perheenjäsentensä oleskeluoikeuteen kohdistuvan poikkeuksen perusteena tulkittava suppeasti, joten jäsenvaltiot eivät voi yksipuolisesti määritellä niiden ulottuvuutta ilman unionin toimielinten valvontaa.

   Käsite ”yleinen järjestys” edellyttää joka tapauksessa, että kyse on – paitsi yhteiskuntajärjestyksen häiriintymisestä, jota kaikki lain rikkominen merkitsee – yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta uhasta. Käsitteestä ”yleinen turvallisuus” voidaan puolestaan todeta, että sen piiriin kuuluvat jäsenvaltion sisäinen turvallisuus ja sen ulkoinen turvallisuus ja että näin ollen valtion elinten tai sen julkisten peruspalvelujen toimintaan tai väestön eloonjäämiseen kohdistuva uhka, ulkosuhteiden tai kansojen rauhanomaisen rinnakkaiselon vakavan häiriintymisen vaara tai sotilaallisiin etuihin kohdistuva uhka voivat vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen. Tässä asiayhteydessä on katsottava, että kun oleskeluoikeuden epääminen perustuu siihen, että on olemassa todellinen, välitön ja riittävän vakava yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen kohdistuva uhka, kun otetaan huomioon kolmannen valtion kansalaisen, joka on unionin kansalaisuuden omaavien lasten yksinhuoltaja, tekemät rikokset, tällainen epääminen on unionin oikeuden mukaista.

   Tätä päätelmää ei voida sitä vastoin tehdä automaattisesti pelkästään asianomaisen henkilön rikosrekisterin perusteella. Se voidaan mahdollisesti tehdä ainoastaan sellaisen konkreettisen arvioinnin perusteella, jonka kansallinen tuomioistuin tekee kaikista käsiteltävän asian tosiasiallisista ja merkityksellisistä seikoista suhteellisuusperiaatteen, lapsen edun ja perusoikeuksien, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo, valossa. Kyseisessä arvioinnissa on siten otettava muun muassa huomioon asianomaisen henkilön oma käyttäytyminen, se, kuinka kauan asianomainen henkilö on oleskellut kyseisen jäsenvaltion alueella, ja kyseisen oleskelun laillisuus, tehdyn rikoksen luonne ja vakavuus, se, kuinka vaarallinen asianomainen henkilö on nykyisin yhteiskunnalle, kyseisten lasten ikä ja heidän terveydentilansa sekä heidän perhe- ja taloudellinen tilanteensa.

   (ks. 81–88 kohta ja tuomiolauselma)