Asia C‑85/14

KPN BV

vastaan

Autoriteit Consument en Markt (ACM)

(College van Beroep voor het Bedrijfslevenin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut — Yleispalvelu ja käyttäjien oikeudet — Direktiivi 2002/22/EY — 28 artikla — Mahdollisuus käyttää numeroita ja palveluja — Muut kuin maantieteelliset numerot — Direktiivi 2002/19/EY — 5, 8 ja 13 artikla — Kansallisten sääntelyviranomaisten toimivalta — Hintavalvonta — Puhelujen kauttakulkupalvelut — Kansallinen säännöstö, jossa asetetaan puhelujen kauttakulkupalvelujen tarjoajille velvollisuus olla soveltamatta muihin kuin maantieteellisiin numeroihin soitettuihin puheluihin korkeampia hintoja kuin maantieteellisiin numeroihin soitettuihin puheluihin — Yritys, jolla ei ole huomattavaa markkinavoimaa — Toimivaltainen kansallinen viranomainen”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 17.9.2015

1. Euroopan unionin oikeus – Tulkinta – Menetelmät – Kirjaimellinen, systemaattinen ja teleologinen tulkinta

2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut – Yleispalvelu ja käyttäjien oikeudet – Direktiivi 2002/22 – Mahdollisuus käyttää sähköisen viestinnän numeroita ja palveluja – Muut kuin maantieteelliset numerot – Kansallisen sääntelyviranomaisen toimivalta asettaa hintavelvollisuus operaattorille, jolla ei ole huomattavaa markkinavoimaa, lopettaakseen esteen – Kansallinen tuomioistuin tarkistaa, onko suhteellisuusperiaatetta noudatettu

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21, sellaisena kuin se on muutettu direktiivillä 2009/140,6, 7, 7 a ja 8 artikla ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 28 artikla)

3. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut – Yleispalvelu ja käyttäjien oikeudet – Direktiivi 2002/22 – Mahdollisuus käyttää sähköisen viestinnän numeroita ja palveluja – Muut kuin maantieteelliset numerot – Kansallinen säännöstö, jossa säädetään muun kansallisen yksikön kuin kansallisen sääntelyviranomaisen mahdollisuudesta asettaa hintavelvollisuus operaattoreille, on sallittu – Edellytykset

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21, sellaisena kuin se on muutettu direktiivillä 2009/140, 3 artiklan 2, 4 ja 6 kohta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 28 artikla)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 33 kohta)

2.  Unionin oikeutta on tulkittava siten, että siinä sallitaan toimivaltaisen kansallisen viranomaisen asettaa yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 28 artiklaan perustuva hintavelvollisuus lopettaakseen muihin kuin maantieteellisiin numeroihin soittamista unionissa koskevan esteen, joka ei ole luonteeltaan tekninen vaan joka johtuu sovelletuista hinnoista, ilman että olisi suoritettu markkina-analyysi, josta ilmenee, että kyseessä olevalla yrityksellä on huomattava markkinavoima, jos tällainen velvollisuus muodostuu toimenpiteestä, joka on tarpeellinen, jotta loppukäyttäjillä on mahdollisuus saada palveluita käyttäen muita kuin maantieteellisiä numeroita unionissa.

   Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, että tämä edellytys täyttyy ja että hintavelvollisuus on objektiivinen, avoin, oikeasuhteinen, syrjimätön, todetun ongelman luonteeseen perustuva ja sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140, 8 artiklan tavoitteisiin nähden perusteltu ja että direktiivin 2002/21, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140, 6, 7 ja 7 a artiklassa säädettyjä menettelyjä on noudatettu.

   (ks. 43 ja 49 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

3.  Unionin oikeutta on tulkittava siten, että jäsenvaltio voi säätää, että muu kansallinen viranomainen kuin yleisesti uuden säännöstön soveltamisesta vastaava kansallinen sääntelyviranomainen asettaa yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 28 artiklan mukaisen hintavelvollisuuden, edellyttäen, että tämä viranomainen täyttää sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetussa direktiivissä 2002/21, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140, säädetyt toimivallan, riippumattomuuden, puolueettomuuden ja avoimuuden edellytykset ja että sen tekemiin päätöksiin voidaan tehokkaasti hakea muutosta osapuolista riippumattomalta muutoksenhakuelimeltä, mikä kansallisen tuomioistuimen on tutkittava.

   Direktiivin 2002/21 3 artiklan 2, 4 ja 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on paitsi taattava kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuus varmistamalla, että nämä viranomaiset ovat oikeudellisesti erillisiä ja toiminnallisesti riippumattomia kaikista sähköisiä viestintäverkkoja, ‑laitteita tai ‑palveluja tarjoavista organisaatioista, myös julkaistava tiedot kansallisille sääntelyviranomaisille sähköisiin viestintäpalveluihin sovellettavan uuden säännöstön mukaan kuuluvista tehtävistä helposti saatavilla olevassa muodossa varsinkin silloin, kun tehtävistä vastaa useampi kuin yksi elin, sekä ilmoitettava komissiolle niiden viranomaisten nimi, joille on osoitettu näitä tehtäviä, sekä näiden viranomaisten vastuualueet. Näin ollen silloin, kun kyseiset tehtävät on osoitettu – edes osittain – muulle kansalliselle viranomaiselle kuin yleisesti uuden säännöstön soveltamisesta vastaavalle kansalliselle sääntelyviranomaiselle, kunkin jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että viimeksi mainittu ei suoraan tai välillisesti ota osaa mainitussa direktiivissä tarkoitettuihin toiminnallisiin tehtäviin.

   (ks. 55–58 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)