Asia C‑461/12

Granton Advertising BV

vastaan

Inspecteur van de Belastingdienst Haaglanden/kantoor Den Haag

(Gerechtshof ’s-Hertogenboschin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Kuudes arvonlisäverodirektiivi — Vapautukset — 13 artiklan B kohdan d alakohdan 3 ja 5 alakohta — ”Muun arvopaperin” tai ”muun siirrettävän asiakirjan” käsitteet — Myynninedistämisjärjestelmä — Alennuskortti — Veron peruste”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 12.6.2014

1. Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Veron peruste — Myynninedistämisjärjestelmään osallistumisen mahdollistavan kortin myyntitoimi — Veron peruste, joka koostuu vähittäismyyjän todellisuudessa perimästä rahamäärästä

   (Neuvoston direktiivin 77/388 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohta)

2. Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Veron peruste — Käsite — Myynninedistämisjärjestelmään osallistumisen mahdollistavan kortin myyntitoimi — Sidosyritysten myöntämät hinnanalennukset — Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen

3. Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Kuudennessa direktiivissä säädetyt vapautukset — 13 artiklan B kohdan d alakohdan 3 ja 5 alakohdassa tarkoitetut rahoitustoimet — Myynninedistämisjärjestelmään osallistumisen mahdollistavan kortin myyntitoimi — Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen

   (Neuvoston direktiivin 77/388 13 artiklan B kohdan d alakohdan 3 ja 5 alakohta)

1.  Sellaisen kortin käyttäminen, jota yritys myy kuluttajille ja jonka avulla kuluttaja voi saada sidosyritysten tarjoamia tavaroita tai palveluja edullisin ehdoin, joista on sovittu sidosyritysten ja kortin liikkeeseen laskeneen yrityksen välillä, ei voi muodostaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetussa kuudennessa direktiivissä 77/388 tarkoitettua maksua, sikäli kuin kyse on itse asiassa hinnanalennuksesta.

   Kun haltija esittää kortin, sidosyritys luopuu nimittäin tarkalleen ottaen vaatimasta tiettyä osaa normaalihinnasta, joten mainittu haltija ei suorita mitään kyseisen alennuksen suuruista maksua.

   Se, että sidosyritys suostuu luopumaan perimästä rahamäärää, joka vastaa mainittujen edullisten ehtojen nojalla saatua alennusta, on kuudennen direktiivin 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohdassa tarkoitettu hinnanalennus. Tällaisella alennuksella, jota ei ole sisällytettävä kyseisestä liiketoimesta kannettavan veron perusteeseen, tarkoitetaan erityisesti eroa normaalin vähittäismyyntihinnan ja vähittäismyyjän todellisuudessa saaman rahamäärän välillä.

   (ks. 18, 19 ja 22 kohta)

2.  Sidosyritysten myöntämät hinnanalennukset eivät sisälly sellaisten liiketoimien veron perusteeseen, jotka ne mahdollisesti ovat tehneet yrityksen liikkeelle laskeman sellaisen kortin haltijoiden kanssa, jonka avulla voi saada sidosyritysten tarjoamia tavaroita tai palveluja edullisin ehdoin, joista on sovittu sidosyritysten ja kortin liikkeeseen laskeneen yrityksen välillä.

   Kuluttajien mainitulle yritykselle sen kortin hankkimisesta maksamien rahamäärien ei voida katsoa muodostavan välillisesti vastasuoritusta suorituksille, joita mainitut kuluttajat voivat myöhemmin saada sidosyrityksiltä, tai osaa siitä. Ei ole olemassa riittävän suoraa yhteyttä kyseisten kuluttajien kortin saamiseksi maksamien rahamäärien ja samojen kuluttajien sidosyrityksiltä mahdollisesti saamien tavaroiden tai palvelujen välillä.

   Sen lisäksi, ettei mainittujen korttien haltijoiden ja sidosyritysten välillä ole mitään sopimusta eivätkä sidosyritykset saa lainkaan osuutta kortit liikkeeseen laskeneen yrityksen kyseisten korttien myymisestä saamista tuloista, tässä tilanteessa ei myöskään ole välttämätöntä yhteyttä kuluttajan kortin saamiseksi kortin liikkeeseen laskeneelle yritykselle suorittaman maksun ja saman kuluttajan sidosyrityksiltä mahdollisesti saamien alennusten välillä. Mahdollisten alennusten määrä, joka riippuu muun muassa kortin käytöstä ja tarjousten saatavuudesta sidosyrityksiltä, on epävarmaa ja käytännössä mahdotonta määrittää ennalta.

   (ks. 18 ja 20–22 kohta)

3.  Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388 13 artiklan B kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että yrityksen myymän alennuskortin, jonka avulla voi saada sidosyritysten tarjoamia tavaroita tai palveluja edullisin ehdoin, joista on sovittu sidosyritysten ja kortin liikkeeseen laskeneen yrityksen välillä, myynti ei ole kyseisen säännöksen, joka koskee tiettyjä liiketoimia, jotka jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta, 5 alakohdassa tarkoitettuja ”muita arvopapereita” tai 3 alakohdassa tarkoitettuja ”muita siirrettäviä asiakirjoja” koskeva liiketoimi.

   Kyseisiä ilmaisuja on nimittäin tulkittava suppeasti, koska mainitut vapautukset ovat poikkeuksia siitä yleisestä periaatteesta, jonka mukaan kaikista verovelvollisen vastikkeellisesti suorittamista palveluista kannetaan arvonlisäveroa.

   Tässä yhteydessä kuudennen direktiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdassa verosta vapautetut liiketoimet ovat luonteensa puolesta rahoitustoimia. Vaikka näiden liiketointen, jotka määritellään tarjottujen palvelujen luonteen perusteella, ei välttämättä tarvitse olla pankkien tai rahoituslaitosten suorittamia, ne kuuluvat kuitenkin kokonaisuudessaan rahoitustoimien alaan.

   Kyseessä olevalle kortille on ominaista, että se antaa haltijalleen vain oikeuden saada alennuksia sidosyritysten tarjoamien tavaroiden ja palvelujen hinnasta.

   Kortilla ei yhtäältä ole mitään nimellisarvoa eikä sitä voida vaihtaa rahaksi tai tavaroiksi sidosyrityksissä.

   Vaikka kyseinen kortti antaa oikeuden hinnanalennuksiin, se ei toisaalta itsessään ole direktiivissä tarkoitettu maksuväline. Erityisesti on niin, että vaikka tällainen kortti on luovutettavissa eteenpäin ja myytävissä uudestaan tiettyyn hintaan, sen toimintatapa ei viittaa mihinkään rahan siirtoon, toisin kuin maksujen, tilisiirtojen ja sekkien.

   Tällaisen kortin myynti kuluttajille ei siten ole luonteeltaan rahoitustoimi.

   (ks. 18, 25, 29, 31, 32, 37 ja 39 kohta sekä tuomiolauselma)