Asia C‑375/12

Margaretha Bouanich

vastaan

Directeur des services fiscaux de la Drôme

(Tribunal administratif de Grenoblen esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — SEUT 63 artikla — Pääomien vapaa liikkuvuus — SEUT 49 artikla — Sijoittautumisvapaus — Luonnollisten henkilöiden tulovero — Tulojen määrään perustuva välittömien verojen enimmäismäärän mekanismi — Kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehty kahdenvälinen verosopimus — Toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön jakamien sellaisten osinkojen, joista on jo pidätetty lähdevero, verotus — Tässä toisessa jäsenvaltiossa maksetun veron huomioon ottamatta jättäminen tai vain osittainen huomioon ottaminen veron enimmäismäärän laskemiseksi — SEUT 65 artikla — Rajoitus — Oikeuttaminen”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 13.3.2014

1. Sijoittautumisvapaus – Pääomien vapaa liikkuvuus – EUT-sopimuksen määräykset – Soveltamisala – Tulojen määrään perustuva tiettyjen välittömien verojen enimmäismäärää koskeva kansallinen säännöstö (verosuoja) – Sellaisten osinkojen verotus, jotka toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö jakaa kyseisessä jäsenvaltiossa asuvalle verovelvolliselle ja joista on jo pidätetty lähdevero – Verosäännöstö, jota sovelletaan omistetun yhtiöosuuden suuruudesta riippumatta – Sekä sijoittautumisvapautta että pääomien vapaata liikkuvuutta säätelevien määräysten sovellettavuus

   (SEUT 49, SEUT 63 ja SEUT 65 artikla)

2. Sijoittautumisvapaus – Pääomien vapaa liikkuvuus – Rajoitukset – Verolainsäädäntö – Tulojen määrään perustuva tiettyjen välittömien verojen enimmäismäärää koskeva kansallinen säännöstö (verosuoja) – Sellaisten osinkojen verotus, jotka toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö jakaa kyseisessä jäsenvaltiossa asuvalle verovelvolliselle ja joista on jo pidätetty lähdevero – Kyse ei ole siitä, että verotusvallan rinnakkaisesta käyttämisestä aiheutuisi epäedullista kohtelua

   (SEUT 63 ja SEUT 65 artikla)

3. Sijoittautumisvapaus – Pääomien vapaa liikkuvuus – Rajoitukset – Verolainsäädäntö – Tulojen määrään perustuva tiettyjen välittömien verojen enimmäismäärää koskeva kansallinen säännöstö (verosuoja) – Sellaisten osinkojen verotus, jotka toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö jakaa kyseisessä jäsenvaltiossa asuvalle verovelvolliselle – Tässä toisessa jäsenvaltiossa maksetun veron huomioon ottamatta jättäminen tai osittainen huomioon ottaminen laskettaessa verojen enimmäismäärää ei ole sallittua – Oikeuttamisperusteet – Välttämättömyys taata verojärjestelmän johdonmukaisuus – Jäsenvaltioiden verotusvallan tasapainoinen jako – Kyseistä lainsäädäntöä ei voida oikeuttaa

   (SEUT 49, SEUT 63 ja SEUT 65 artikla)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 24–31 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 37–39, 56, 59 ja 60 kohta)

3.  SEUT 49, SEUT 63 ja SEUT 65 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion sellaiselle lainsäädännölle, jonka nojalla silloin, kun kyseisessä jäsenvaltiossa asuva henkilö, joka on toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön osakas, saa osinkoja, joista verotetaan kummassakin jäsenvaltiossa, ja kun kaksinkertaista verotusta säännellään myöntämällä asuinjäsenvaltiossa veronhyvitys, jonka määrä vastaa osingot jakaneen yhtiön jäsenvaltiossa maksetun veron määrää, eri välittömien verojen enimmäismäärän – joka on tietty prosenttiosuus vuoden aikana saaduista tuloista – mekanismissa ei oteta huomioon osingot jakaneen yhtiön jäsenvaltiossa maksettua veroa tai se otetaan huomioon vain osittain.

   Tällainen verolainsäädäntö voi johtaa siihen, että luonnolliset henkilöt, jotka ovat yleisesti tuloverovelvollisia asuinjäsenvaltiossaan, eivät ole halukkaita sijoittamaan pääomaansa yhtiöihin, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, koska se yhtäältä saa aikaan maassa asuvien verovelvollisten erilaisen kohtelun sen perusteella, saavatko he kotimaisen yhtiön jakamia osinkoja vai toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön jakamia osinkoja, ja se muodostaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen, joka on lähtökohtaisesti kielletty SEUT 63 artiklassa.

   Toisaalta tällainen erilainen verokohtelu voi muodostaa sijoittautumisvapauden rajoituksen, joka on lähtökohtaisesti kielletty SEUT 49 artiklassa, koska sillä tehdään jäsenvaltion kansalaisen sijoittautuminen toiseen jäsenvaltioon vähemmän houkuttelevaksi.

   Tällaista rajoitusta ei siis voida oikeuttaa tarpeella varmistaa verojärjestelmän johdonmukaisuus tai tarpeella suojata verotusvallan jakoa jäsenvaltioiden välillä.

   Kansallisen verojärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämisen tarpeesta on todettava, että jotta tähän tarpeeseen tukeutuva perustelu voitaisiin hyväksyä, on kuitenkin selvitettävä, että kyseinen verotuksellinen etu on suorassa yhteydessä siihen, että tämä etu kompensoidaan kantamalla tietty vero, ja tämän yhteyden välittömyyttä on arvioitava kyseessä olevan säännöstön päämäärään nähden. Verosuojan osalta ei kuitenkaan ole olemassa välitöntä yhteyttä veron enimmäismäärää koskevan mekanismin verovelvollisen hyväksi aikaansaaman veronpalautuksen muodostaman veroedun ja sen välillä, että tämä etu kompensoidaan kantamalla tietty vero. Veron enimmäismäärää koskevan mekanismin vaikutuksesta palautetun veron määrä riippuu verovelvollisen maksamien välittömien verojen kokonaismäärästä ja siitä, ylittääkö tämä määrä lainsäädännössä vahvistetun kynnyksen. Kyseessä olevaa veroetua ei siten myönnetä tietyn kannetun veron perusteella vaan yksinomaan, jos kaikkien kyseessä olevien verojen määrä ylittää tietyn prosenttiosuuden verovelvollisen vuosituloista. Tästä johtuu, että mitään välitöntä yhteyttä ei voida todeta kyseessä olevan veroedun ja tietyn veronkannon välillä.

   Tarpeesta säilyttää tasapainoinen verotusvallan jako jäsenvaltioiden välillä on todettava, että tällainen veron enimmäismäärän mekanismi ei vaikuta kyseessä olevan jäsenvaltion mahdollisuuteen verottaa sen alueella suoritetuista toiminnoista, eikä se myöskään vaikuta tämän jäsenvaltion mahdollisuuteen verottaa toisesta jäsenvaltiosta saaduista tuloista. Näin ollen tällaisen mekanismin soveltamisedellytysten osalta ei herää kysymystä mistään jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaosta.

   (ks. 55, 56, 59, 69, 72, 74 ja 85–88 kohta sekä tuomiolauselma)