Yhdistetyt asiat C-356/11 ja C-357/11

O ja S

vastaan

Maahanmuuttovirasto

ja

Maahanmuuttovirasto

vastaan

L

(Korkeimman hallinto-oikeuden esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Unionin kansalaisuus — SEUT 20 artikla — Direktiivi 2003/86/EY — Oikeus perheenyhdistämiseen — Unionin kansalaiset, jotka ovat pieniä lapsia ja jotka asuvat äitiensä, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia, kanssa sen jäsenvaltion alueella, jonka kansalaisia lapset ovat — Äitien, joille on myönnetty unionin kansalaisten yksinhuoltajuus, pysyvä oleskeluoikeus kyseisessä jäsenvaltiossa — Perheiden uudelleen muotoutuminen sen jälkeen, kun äidit ovat avioituneet uudelleen kolmansien maiden kansalaisten kanssa ja kun näistä avioliitoista on syntynyt lapsia, jotka myös ovat kolmansien maiden kansalaisia — Unionin kansalaisten kotijäsenvaltiossa tehdyt perheenyhdistämistä koskevat hakemukset — Oleskeluoikeuden epääminen uusilta aviopuolisoilta riittävien tulojen ja varojen puuttumisen perusteella — Oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen — Lasten edun huomioon ottaminen”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 6.12.2012

1. Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Direktiivi 2004/38 – Oikeuksien haltijat – Unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka ovat kolmansien valtioiden kansalaisia – Edellytys – Unionin kansalainen, joka on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohta)

2. Unionin kansalaisuus – Perussopimuksen määräykset – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Jäsenvaltion kieltäytyminen antamasta oleskelulupaa unionin kansalaisen vanhemman uudelle puolisolle – Sallittavuus – Edellytykset – Epääminen, joka ei mainitun unionin kansalaisen kannalta merkitse sitä, ettei hän tosiasiassa voi käyttää pääosaa unionin kansalaisen asemaan perustuvista oikeuksista

   (SEUT 20 artikla)

3. Rajatarkastukset, turvapaikka ja maahanmuutto – Maahanmuuttopolitiikka – Oikeus perheenyhdistämiseen – Direktiivi 2003/86 – Perheenkokoajan käsite – Kolmannen maan kansalainen, joka on sellaisen lapsen vanhempi, joka on unionin kansalainen, ja sellaisen lapsen vanhempi, joka on kolmannen maan kansalainen ja jolla ei ole unionin kansalaisen asemaa – Perheenyhdistämistä koskeva hakemus kyseisen uusperheen sellaisen toisen vanhemman hyväksi, joka itse on kolmannen maan kansalainen, kuuluu käsitteen alaan

   (Neuvoston direktiivin 2003/86 2 artiklan c alakohta)

4. Rajatarkastukset, turvapaikka ja maahanmuutto – Maahanmuuttopolitiikka – Oikeus perheenyhdistämiseen – Direktiivi 2003/86 – Perusoikeuksien kunnioittaminen – Oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen – Velvollisuus ottaa huomioon lapsen etu

   (Neuvoston direktiivin 2003/86 2 perustelukappale, 5 artiklan 5 kohta ja 7 artiklan 1 kohdan c alakohta; Euroopan perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 ja 3 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 41 ja 42 kohta)

2.  SEUT 20 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että jäsenvaltio epää kolmannen maan kansalaiselta perheenyhdistämiseen perustuvan oleskeluluvan, vaikka kyseisen kolmannen maan kansalaisen tarkoituksena on asua sellaisen aviopuolisonsa kanssa, joka myös on kolmannen maan kansalainen ja joka oleskelee laillisesti kyseisessä jäsenvaltiossa ja joka on sellaisen lapsen äiti, joka on syntynyt aikaisemmasta avioliitosta ja joka on unionin kansalainen, ja sellaisen lapsensa kanssa, joka on syntynyt nimenomaan heidän omasta avioliitostaan ja joka myös on kolmannen maan kansalainen, kunhan tällainen epääminen ei asianomaisen unionin kansalaisen kannalta merkitse sitä, ettei hän tosiasiassa voi käyttää pääosaa unionin kansalaisen asemaan perustuvista oikeuksista.

   Arvioitaessa sitä, onko kyseisellä epäämisellä tällainen vaikutus, on otettava huomioon se, että kolmannen maan kansalaisella, joka on sellaisen lapsen yksinhuoltaja, joka on unionin kansalainen, on asianomaisessa jäsenvaltiossa pysyvä oleskelulupa, joten oikeudellisesti tarkasteltuna hänellä tai hänen huollettavanaan olevalla unionin kansalaisella ei ole minkäänlaista velvollisuutta lähteä kyseisen jäsenvaltion alueelta ja unionin alueelta kokonaisuudessaan.

   Uusperheitä koskevassa arvioinnissa merkitystä on myös sillä vaikutuksella, joka mainitun vanhemman päätöksellä lähteä sen jäsenvaltion alueelta, jonka kansalainen unionin kansalainen on, on perhe-elämän kannalta.

   Pelkästään sen perusteella, että taloudellisista syistä tai perheyhteyden säilyttämiseksi unionin alueella voisi olla suotavaa, että sellaisen perheen jäsenet, joka muodostuu kolmansien maiden kansalaisista ja unionin kansalaisesta, joka on pieni lapsi, voisivat oleskella mainitun unionin kansalaisen kanssa unionin alueella siinä jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on, ei tältä osin sinänsä kuitenkaan voida katsoa, että unionin kansalaisen olisi pakko lähteä unionin alueelta, jos tällaista oikeutta ei myönnetä.

   Se, asuuko kolmannen maan kansalainen, jolle oleskelulupaa perheenyhdistämisen perusteella haetaan, yhdessä perheenkokoajan ja muiden perheenjäsenten kanssa, tai se, ettei kyseisen kolmannen maan kansalaisen ja unionin kansalaisen välillä ole biologista yhteyttä, eivät ole ratkaisevia seikkoja kyseisen arvioinnin kannalta.

   Sitä vastoin se, ettei kolmannen maan kansalainen, jolle oleskelulupaa haetaan, osallistu mainittujen lasten lailliseen, taloudelliseen tai tunnetason huoltoon, on otettava huomioon. Unionin kansalaisen ja kyseisen kolmannen maan kansalaisen välinen riippuvuussuhde on nimittäin omiaan asettamaan kyseenalaiseksi unionin kansalaisuuden tehokkaan vaikutuksen silloin, kun kyseinen riippuvuus johtaisi siihen, että unionin kansalainen olisi tällaisen epäävän päätöksen seurauksena tosiasiassa velvollinen lähtemään paitsi sen jäsenvaltion alueelta, jonka kansalainen hän on, myös unionin alueelta kokonaisuudessaan.

   (ks. 49–56, 58 ja 82 kohta sekä tuomiolauselma)

3.  Oleskelulupahakemukset, jotka on tehty perheenyhdistämisen perusteella ja sellaisen kolmannen maan kansalaisen hyväksi, jonka tarkoituksena on asua sellaisen aviopuolisonsa kanssa, joka myös on kolmannen maan kansalainen ja joka oleskelee laillisesti kyseisessä jäsenvaltiossa ja joka on sellaisen lapsen äiti, joka on syntynyt aikaisemmasta avioliitosta ja joka on unionin kansalainen, ja sellaisen lapsensa kanssa, joka on syntynyt nimenomaan heidän omasta avioliitostaan ja joka myös on kolmannen maan kansalainen, kuuluvat oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun direktiivin 2003/86 soveltamisalaan.

   Kun otetaan huomioon mainitun direktiivin tavoite, eli perheenyhdistämisen edistäminen, ja se suojelu, joka mainitulla direktiivillä pyritään antamaan kolmansien maiden kansalaisille, erityisesti alaikäisille, direktiivin soveltamista ei voida sulkea pois pelkästään sillä perusteella, että alaikäisen, joka on kolmannen maan kansalainen, vanhemmista toinen on myös kyseisen aikaisemmasta avioliitosta syntyneen unionin kansalaisen vanhempi.

   (ks. 68, 69 ja 82 kohta sekä tuomiolauselma)

4.  Oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että vaikka jäsenvaltioilla on mahdollisuus vaatia todisteita siitä, että perheenkokoajalla on vakaat ja säännölliset tulot ja varat, jotka riittävät perheenkokoajan ja hänen perheenjäsentensä ylläpitoon, tätä mahdollisuutta on käytettävä siten, että otetaan huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 ja 3 kohta, joissa jäsenvaltiot velvoitetaan perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia tutkiessaan ottamaan huomioon asianomaisten lasten edun ja suosimaan perhe-elämää, ja että vältetään sekä kyseisen direktiivin tavoitteen että sen tehokkaan vaikutuksen loukkaaminen.

   Koska perheenyhdistämisen salliminen on pääsääntö, unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädettyä mahdollisuutta on tulkittava suppeasti. Jäsenvaltiot eivät näin ollen saa käyttää niille tunnustettua harkintavaltaa tavalla, joka olisi vastoin direktiivin tavoitetta ja tehokasta vaikutusta.

   Vaikka perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklassa toki korostetaan perhe-elämän merkitystä lasten kannalta, niitä ei voida tulkita siten, että niillä evättäisiin jäsenvaltioilta harkintavalta, kun ne tutkivat perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia. Tällaisen tutkimuksen kuluessa ja määritettäessä erityisesti sitä, täyttyvätkö direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset, direktiivin säännöksiä on kuitenkin tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 ja 3 kohta, kuten direktiivin toisesta perustelukappaleesta ja 5 artiklan 5 kohdasta – joissa jäsenvaltiot velvoitetaan kyseisiä perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia tutkiessaan ottamaan huomioon asianomaisten lasten edun ja suosimaan perhe-elämää – ilmenee. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on näin ollen direktiivin 2003/86 täytäntöönpanossa ja perheenyhdistämistä koskevien hakemusten tutkimisessa arvioitava tasapainoisesti ja järkevästi kaikkia käsillä olevia etuja ja otettava erityisesti huomioon asianomaisten lasten etu.

   (ks. 74 ja 79–82 kohta sekä tuomiolauselma)

Yhdistetyt asiat C-356/11 ja C-357/11

O ja S

vastaan

Maahanmuuttovirasto

ja

Maahanmuuttovirasto

vastaan

L

(Korkeimman hallinto-oikeuden esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Unionin kansalaisuus — SEUT 20 artikla — Direktiivi 2003/86/EY — Oikeus perheenyhdistämiseen — Unionin kansalaiset, jotka ovat pieniä lapsia ja jotka asuvat äitiensä, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia, kanssa sen jäsenvaltion alueella, jonka kansalaisia lapset ovat — Äitien, joille on myönnetty unionin kansalaisten yksinhuoltajuus, pysyvä oleskeluoikeus kyseisessä jäsenvaltiossa — Perheiden uudelleen muotoutuminen sen jälkeen, kun äidit ovat avioituneet uudelleen kolmansien maiden kansalaisten kanssa ja kun näistä avioliitoista on syntynyt lapsia, jotka myös ovat kolmansien maiden kansalaisia — Unionin kansalaisten kotijäsenvaltiossa tehdyt perheenyhdistämistä koskevat hakemukset — Oleskeluoikeuden epääminen uusilta aviopuolisoilta riittävien tulojen ja varojen puuttumisen perusteella — Oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen — Lasten edun huomioon ottaminen”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 6.12.2012

1. Unionin kansalaisuus — Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus — Direktiivi 2004/38 — Oikeuksien haltijat — Unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka ovat kolmansien valtioiden kansalaisia — Edellytys — Unionin kansalainen, joka on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohta)

2. Unionin kansalaisuus — Perussopimuksen määräykset — Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus — Jäsenvaltion kieltäytyminen antamasta oleskelulupaa unionin kansalaisen vanhemman uudelle puolisolle — Sallittavuus — Edellytykset — Epääminen, joka ei mainitun unionin kansalaisen kannalta merkitse sitä, ettei hän tosiasiassa voi käyttää pääosaa unionin kansalaisen asemaan perustuvista oikeuksista

   (SEUT 20 artikla)

3. Rajatarkastukset, turvapaikka ja maahanmuutto — Maahanmuuttopolitiikka — Oikeus perheenyhdistämiseen — Direktiivi 2003/86 — Perheenkokoajan käsite — Kolmannen maan kansalainen, joka on sellaisen lapsen vanhempi, joka on unionin kansalainen, ja sellaisen lapsen vanhempi, joka on kolmannen maan kansalainen ja jolla ei ole unionin kansalaisen asemaa — Perheenyhdistämistä koskeva hakemus kyseisen uusperheen sellaisen toisen vanhemman hyväksi, joka itse on kolmannen maan kansalainen, kuuluu käsitteen alaan

   (Neuvoston direktiivin 2003/86 2 artiklan c alakohta)

4. Rajatarkastukset, turvapaikka ja maahanmuutto — Maahanmuuttopolitiikka — Oikeus perheenyhdistämiseen — Direktiivi 2003/86 — Perusoikeuksien kunnioittaminen — Oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen — Velvollisuus ottaa huomioon lapsen etu

   (Neuvoston direktiivin 2003/86 2 perustelukappale, 5 artiklan 5 kohta ja 7 artiklan 1 kohdan c alakohta; Euroopan perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 ja 3 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 41 ja 42 kohta)

2.  SEUT 20 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että jäsenvaltio epää kolmannen maan kansalaiselta perheenyhdistämiseen perustuvan oleskeluluvan, vaikka kyseisen kolmannen maan kansalaisen tarkoituksena on asua sellaisen aviopuolisonsa kanssa, joka myös on kolmannen maan kansalainen ja joka oleskelee laillisesti kyseisessä jäsenvaltiossa ja joka on sellaisen lapsen äiti, joka on syntynyt aikaisemmasta avioliitosta ja joka on unionin kansalainen, ja sellaisen lapsensa kanssa, joka on syntynyt nimenomaan heidän omasta avioliitostaan ja joka myös on kolmannen maan kansalainen, kunhan tällainen epääminen ei asianomaisen unionin kansalaisen kannalta merkitse sitä, ettei hän tosiasiassa voi käyttää pääosaa unionin kansalaisen asemaan perustuvista oikeuksista.

   Arvioitaessa sitä, onko kyseisellä epäämisellä tällainen vaikutus, on otettava huomioon se, että kolmannen maan kansalaisella, joka on sellaisen lapsen yksinhuoltaja, joka on unionin kansalainen, on asianomaisessa jäsenvaltiossa pysyvä oleskelulupa, joten oikeudellisesti tarkasteltuna hänellä tai hänen huollettavanaan olevalla unionin kansalaisella ei ole minkäänlaista velvollisuutta lähteä kyseisen jäsenvaltion alueelta ja unionin alueelta kokonaisuudessaan.

   Uusperheitä koskevassa arvioinnissa merkitystä on myös sillä vaikutuksella, joka mainitun vanhemman päätöksellä lähteä sen jäsenvaltion alueelta, jonka kansalainen unionin kansalainen on, on perhe-elämän kannalta.

   Pelkästään sen perusteella, että taloudellisista syistä tai perheyhteyden säilyttämiseksi unionin alueella voisi olla suotavaa, että sellaisen perheen jäsenet, joka muodostuu kolmansien maiden kansalaisista ja unionin kansalaisesta, joka on pieni lapsi, voisivat oleskella mainitun unionin kansalaisen kanssa unionin alueella siinä jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on, ei tältä osin sinänsä kuitenkaan voida katsoa, että unionin kansalaisen olisi pakko lähteä unionin alueelta, jos tällaista oikeutta ei myönnetä.

   Se, asuuko kolmannen maan kansalainen, jolle oleskelulupaa perheenyhdistämisen perusteella haetaan, yhdessä perheenkokoajan ja muiden perheenjäsenten kanssa, tai se, ettei kyseisen kolmannen maan kansalaisen ja unionin kansalaisen välillä ole biologista yhteyttä, eivät ole ratkaisevia seikkoja kyseisen arvioinnin kannalta.

   Sitä vastoin se, ettei kolmannen maan kansalainen, jolle oleskelulupaa haetaan, osallistu mainittujen lasten lailliseen, taloudelliseen tai tunnetason huoltoon, on otettava huomioon. Unionin kansalaisen ja kyseisen kolmannen maan kansalaisen välinen riippuvuussuhde on nimittäin omiaan asettamaan kyseenalaiseksi unionin kansalaisuuden tehokkaan vaikutuksen silloin, kun kyseinen riippuvuus johtaisi siihen, että unionin kansalainen olisi tällaisen epäävän päätöksen seurauksena tosiasiassa velvollinen lähtemään paitsi sen jäsenvaltion alueelta, jonka kansalainen hän on, myös unionin alueelta kokonaisuudessaan.

   (ks. 49–56, 58 ja 82 kohta sekä tuomiolauselma)

3.  Oleskelulupahakemukset, jotka on tehty perheenyhdistämisen perusteella ja sellaisen kolmannen maan kansalaisen hyväksi, jonka tarkoituksena on asua sellaisen aviopuolisonsa kanssa, joka myös on kolmannen maan kansalainen ja joka oleskelee laillisesti kyseisessä jäsenvaltiossa ja joka on sellaisen lapsen äiti, joka on syntynyt aikaisemmasta avioliitosta ja joka on unionin kansalainen, ja sellaisen lapsensa kanssa, joka on syntynyt nimenomaan heidän omasta avioliitostaan ja joka myös on kolmannen maan kansalainen, kuuluvat oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun direktiivin 2003/86 soveltamisalaan.

   Kun otetaan huomioon mainitun direktiivin tavoite, eli perheenyhdistämisen edistäminen, ja se suojelu, joka mainitulla direktiivillä pyritään antamaan kolmansien maiden kansalaisille, erityisesti alaikäisille, direktiivin soveltamista ei voida sulkea pois pelkästään sillä perusteella, että alaikäisen, joka on kolmannen maan kansalainen, vanhemmista toinen on myös kyseisen aikaisemmasta avioliitosta syntyneen unionin kansalaisen vanhempi.

   (ks. 68, 69 ja 82 kohta sekä tuomiolauselma)

4.  Oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että vaikka jäsenvaltioilla on mahdollisuus vaatia todisteita siitä, että perheenkokoajalla on vakaat ja säännölliset tulot ja varat, jotka riittävät perheenkokoajan ja hänen perheenjäsentensä ylläpitoon, tätä mahdollisuutta on käytettävä siten, että otetaan huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 ja 3 kohta, joissa jäsenvaltiot velvoitetaan perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia tutkiessaan ottamaan huomioon asianomaisten lasten edun ja suosimaan perhe-elämää, ja että vältetään sekä kyseisen direktiivin tavoitteen että sen tehokkaan vaikutuksen loukkaaminen.

   Koska perheenyhdistämisen salliminen on pääsääntö, unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädettyä mahdollisuutta on tulkittava suppeasti. Jäsenvaltiot eivät näin ollen saa käyttää niille tunnustettua harkintavaltaa tavalla, joka olisi vastoin direktiivin tavoitetta ja tehokasta vaikutusta.

   Vaikka perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklassa toki korostetaan perhe-elämän merkitystä lasten kannalta, niitä ei voida tulkita siten, että niillä evättäisiin jäsenvaltioilta harkintavalta, kun ne tutkivat perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia. Tällaisen tutkimuksen kuluessa ja määritettäessä erityisesti sitä, täyttyvätkö direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset, direktiivin säännöksiä on kuitenkin tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 ja 3 kohta, kuten direktiivin toisesta perustelukappaleesta ja 5 artiklan 5 kohdasta – joissa jäsenvaltiot velvoitetaan kyseisiä perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia tutkiessaan ottamaan huomioon asianomaisten lasten edun ja suosimaan perhe-elämää – ilmenee. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on näin ollen direktiivin 2003/86 täytäntöönpanossa ja perheenyhdistämistä koskevien hakemusten tutkimisessa arvioitava tasapainoisesti ja järkevästi kaikkia käsillä olevia etuja ja otettava erityisesti huomioon asianomaisten lasten etu.

   (ks. 74 ja 79–82 kohta sekä tuomiolauselma)