Henkilöstöasian tiivistelmä

Henkilöstöasian tiivistelmä

Tiivistelmä

1. Kumoamiskanne – Yhteisöjen tuomioistuinten toimivalta – Yksittäistapausta koskevan epäedullisen toimen kumoamisvaatimus – Yhteisöjen tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa todeta yleisesti sovellettavan säännöksen tai määräyksen lainvastaisuutta tuomioidensa tuomiolauselmissa

(EY 230 artikla)

2. Virkamiehet – Eläkkeet – Jälkeen jääneen eläke

(Henkilöstösääntöjen 79 artikla ja niiden liitteessä VIII oleva 17 artikla sekä neuvoston asetuksen N:o 260/68 2 artikla, 3 artiklan 1 kohta, 4 artikla ja 8 artikla)

3. Virkamiehet – Palkasta perittävä vero – Eri verokantojen soveltaminen eri tuloluokkiin

(Neuvoston asetuksen N:o 260/68 4 artikla)

4. Virkamiehet – Eläkkeet – Jälkeen jääneen eläke

(Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 13 artikla ja neuvoston asetuksen N:o 260/68 3 ja 4 artikla)

1. Vaikka yhteisöjen tuomioistuimilla on toimivalta yksittäistapausta koskevan epäedullisen toimen kumoamisvaatimuksen yhteydessä todeta liitännäisesti sellaisen yleisesti sovellettavan säännöksen tai määräyksen lainvastaisuus, johon riidanalainen toimi perustuu, virkamiestuomioistuimella ei sitä vastoin ole toimivaltaa esittää tällaisia toteamuksia tuomioidensa tuomiolauselmissa.

(ks. 37 kohta)

2. Yhteisöjen verojärjestelmässä säädetään progressiivisesta verotuksesta, jossa veron perusteena olevaa määrää laskettaessa otetaan huomioon kaikki kunkin tulonsaajan saamat palkkiot. Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta annetun asetuksen N:o 260/68 4 artiklassa säädetään siis, että vero lasketaan 3 artiklaa soveltaen saadusta verotettavasta määrästä. Kyseisen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”[v]ero maksetaan joka kuukausi yhteisöjen kullekin verovelvolliselle maksamista palkoista ja kaikenlaisista palkkioista”. Yhteisöjen verotuksessa verotettava määrä muodostuu siis kullekin verovelvolliselle maksetuista palkoista ja muista palkkioista, jotka ovat peräisin yhteisöiltä.

Henkilöstösääntöjen 79 artiklassa ja niiden liitteessä VIII olevassa 17 artiklassa, jotka koskevat jälkeen jääneen eläkettä, ei ole mitään poikkeusta yleisestä säännöstä, jonka mukaan palkkiot lasketaan yhteen yhteisön veroa laskettaessa. Vaikka kyseisissä säännöksissä vahvistetaan jälkeen jääneen eläkkeen määrä ennen veroa ensiksi kuolleen puolison uran perusteella, kyseinen eläke edustaa jälkeen jääneelle puolisolle korvaavaa tuloa, jonka tarkoitus on korvata hänen kuolleen puolisonsa tulojen menetys. Se on myös asetuksen N:o 260/68 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yhteisöjen maksama palkkio, jonka suorana saajana on kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaan jälkeen jäänyt puoliso. Jos mainittu puoliso on myös virkamies, hän on velvollinen maksamaan yhteisön veroa myös palkastaan samojen säännösten mukaan. Näin ollen viimeksi mainitun maksettavaksi tuleva vero on asetuksen N:o 260/68 3 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan mukaan laskettu vero, ja verotettava määrä on mainitun kuukausittain maksetun palkan ja palkkion yhteenlaskettu määrä.

Koska jälkeen jääneen eläkkeestä ei ole nimenomaista poikkeussäännöstä, yhteenlaskusääntöä on sovellettava palkan ja mainitun eläkkeen samanaikaiseen maksamiseen. Tätä päätelmää ei voi horjuttaa se, että mainitun virkamiehen palkan maksu kunkin kuun 15. päivä ja hänelle maksettavan jälkeen jääneen eläkkeen maksu sen eräpäivänä, eivät tapahdu samaan aikaan, koska asetuksessa N:o 260/68 yhteenlaskusäännön soveltamisedellytyksenä ei ole se, että kaikki palkkiot maksettaisiin yhdellä ainoalla kertaa. Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään erityisesti, että ”[v]ero maksetaan joka kuukausi – – palkoista ja kaikenlaisista palkkioista”, joten vero lasketaan kaikkien kyseisellä ajanjaksolla maksettujen määrien perusteella. Asetuksen N:o 260/68 8 artiklassa, jonka mukaan ”[v]ero kannetaan ennakonpidätyksenä”, vahvistetaan vain veronkantotapa.

(ks. 48, 49 ja 52–56 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑502/93, Coen-Porisini v. komissio, 1.12.1994 (Kok. H., s. I‑A‑303 ja II‑949, 22, 28 ja 29 kohta)

3. Se, että Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta annetun asetuksen N:o 260/68 4 artiklassa säädetään eri verokantojen soveltamisesta eri tuloluokkiin, ei estä yhden ainoan verosuorituksen perimistä erotuksetta kaikista tuloista, koska mainitun suorituksen prosenttiosuus kasvaa, kun verovelvollisen tulojen yhteismäärä saavuttaa korkeamman tuloluokan.

(ks. 64 kohta)

4. Kun Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 13 artiklassa annetaan neuvoston tehtäväksi vahvistaa muun muassa ne edellytykset, joilla Euroopan yhteisöjen virkamiesten on maksettava veroa yhteisöille yhteisöjen maksamista palkoista ja palkkioista ja vapautetaan vastaavasti kyseiset palkat ja palkkiot kaikista kansallisista veroista, sillä perustetaan verojärjestelmä, joka koskee erityisesti yhteisöjen toimihenkilöitä. Tämän järjestelmän tarkoituksena on kansallisiin verolainsäädäntöihin nähden yhtenäisenä ja itsenäisenä järjestelmänä taata yhteisöjen virkamiesten yhdenvertainen kohtelu. Euroopan yhteisöjen virkamiehen asema on siis merkityksellinen kriteeri, jonka perusteella mainitunlaisen virkamiehen verotuksellinen tilanne voidaan erottaa niiden henkilöiden tilanteesta, jotka eivät saa palkkaa tai palkkiota yhteisöiltä.

(ks. 73 ja 74 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 6/60, Humblet v. État belge, 16.12.1960 (Kok., s. 1125); asia 7/74, Brouerius van Nidek, 3.7.1974 (Kok., s. 757, 11 kohta); asia 85/86, komissio v. EIP, 3.3.1988 (Kok., s. 1281, 23 kohta) ja asia C‑437/04, komissio v. Belgia, 22.3.2007 (Kok., s. I‑2513, 61 kohta)