Asia C-246/08

Euroopan yhteisöjen komissio

vastaan

Suomen tasavalta

”Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen — Kuudes arvonlisäverodirektiivi — 2 artiklan 1 alakohta ja 4 artiklan 1 ja 2 kohta — Taloudellisen toiminnan käsite — Valtion oikeusaputoimistot — Tuomioistuinasiassa oikeusavun saajan maksamaa omavastuuosuutta vastaan suoritetut oikeusapupalvelut — Suoritetun palvelun ja saadun vastasuorituksen välisen suoran yhteyden käsite”

Julkisasiamies D. Ruiz-Jarabo Colomerin ratkaisuehdotus 7.7.2009   I ‐ 10607

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 29.10.2009   I ‐ 10625

Tuomion tiivistelmä

Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Kuudennen direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu taloudellinen toiminta

(Neuvoston direktiivin 77/388 2 artiklan 1 alakohta ja 4 artiklan 1, 2 ja 5 kohta)

Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388 2 artiklan 1 alakohdan ja 4 artiklan 1, 2 ja 5 kohdan mukaisia velvoitteitaan ei jätä noudattamatta jäsenvaltio, joka ei kanna arvonlisäveroa oikeudellisista neuvontapalveluista, joita valtion oikeusaputoimistot suorittavat tuomioistuinasiassa oikeusavun saajan omavastuuosuutta vastaan, kun kyseisten oikeusapupalvelujen ja oikeusavun saajien maksettavaksi tulevan vastasuorituksen välinen yhteys ei ole suora siten kuin edellytetään, jotta vastasuorituksen voitaisiin katsoa olevan vastike kyseisistä palveluista ja jotta siis näitä palveluja pidettäisiin kuudennen direktiivin 2 artiklan 1 alakohdassa ja 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuna arvonlisäverollisena taloudellisena toimintana.

Koska nimittäin tuomioistuinasiassa suoritettujen oikeusapupalvelujen saajien valtion oikeusaputoimistoille maksaman osakorvauksen määrää ei lasketa vain palkkioiden perusteella vaan myös oikeusavun saajien tulojen ja varallisuuden mukaan, tällainen suora yhteys puuttuu silloin, kun osakorvaus vain osittain riippuu suoritettujen palvelujen todellisesta arvosta, ja yhteys tähän arvoon on löyhä varsinkin silloin, kun oikeusavun saajien tulot ja varallisuus ovat alhaiset. Tätä toteamusta tukee se, että oikeusavun saajien tiettynä vuonna maksamien osakorvausten määrän ja oikeusaputoimistojen paljon suurempien bruttomääräisten toimintamenojen välillä on huomattava ero, ja tällainen ero on omiaan antamaan ymmärtää, että oikeusavun saajien maksettavaksi tuleva osakorvaus on rinnastettava maksuun, jonka periminen ei voi sellaisenaan tehdä tietystä toiminnasta luonteeltaan taloudellista, pikemminkin kuin varsinaiseen vastikkeeseen.

(ks. 48–51 kohta)