Asia C-169/08

Presidente del Consiglio dei Ministri

vastaan

Regione Sardegna

(Corte costituzionalen esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Palvelujen tarjoamisen vapaus — EY 49 artikla — Valtiontuet — EY 87 artikla — Alueellinen lainsäädäntö, jolla otetaan käyttöön matkailutarkoituksessa tapahtuvia yksityiseen matkustajaliikenteeseen tarkoitettujen ilma-alusten laskeutumisia ja huvialusten kiinnittymisiä koskeva vero, joka kannetaan toimintaansa näillä ilma- ja huvialuksilla harjoittavista vain niiltä, joiden verotuksellinen kotipaikka on kyseisen alueen ulkopuolella”

Julkisasiamies J. Kokottin ratkaisuehdotus 2.7.2009   I ‐ 10825

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 17.11.2009   I ‐ 10864

Tuomion tiivistelmä

1. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Palvelut – Käsite

   (EY 50 artikla)

2. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Verolainsäädäntö

   (EY 49 artikla)

3. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

1.  EY 50 artiklassa tarkoitettu palvelujen käsite edellyttää, että kysymys on suorituksista, joista tavallisesti maksetaan korvaus, ja että tämä korvaus on kyseisen suorituksen taloudellinen vastike ja siitä sovitaan palvelun suorittajan ja palvelun vastaanottajan välillä.

   Alueellinen laskeutumis- ja kiinnittymisvero, joka koskee niitä, jotka harjoittavat toimintaansa alueelle saapuvalla liikennevälineellä, eikä toimintaansa tällä alueella harjoittavia liikenneyrityksiä, ei ole täysin vailla yhteyttä palvelujen tarjoamisen vapauteen, vaikkei tämä vero koske kuljetuspalveluja. Vaikka nimittäin EY 50 artiklan kolmannessa kohdassa mainitaankin vain aktiivinen palvelujen tarjoamisen vapaus, jonka yhteydessä palvelujen tarjoaja menee palvelujen vastaanottajan luo, palvelujen tarjoamisen vapaus sisältää palvelujen vastaanottajien, erityisesti turistien, vapauden mennä toiseen jäsenvaltioon, jossa palvelujen tarjoaja on, hankkiakseen siellä nämä palvelut. Koska sekä liikenteenharjoittajat että henkilöt, jotka käyttävät kulkuneuvoa, hankkivat kyseisellä alueella monenlaisia palveluja, kuten lentoasema- ja satamapalveluja, laskeutuminen tai kiinnittyminen on välttämätöntä kyseisten palvelujen vastaanottamiseksi, ja alueellisella verolla on tietynlainen asiayhteys sellaisten palvelujen suorittamisen kanssa.

   Huvialuksiin kohdistuva alueellinen vero, jota sovelletaan myös kyseisillä huvialuksilla toimintaansa harjoittaviin yrityksiin ja erityisesti yrityksiin, joiden yritystoiminta muodostuu tällaisen aluksen antamisesta kolmansien käyttöön vastiketta vastaan, kohdistuu sitä paitsi suoraan EY 50 artiklassa tarkoitettujen palvelujen tarjoamiseen.

   Lopuksi on todettava, että alueellisen laskeutumis- ja kiinnittymisveron vaikutuspiiriin kuuluvilla palveluilla voi olla rajat ylittävä luonne, koska yhtäältä tämä vero saattaa vaikuttaa kyseiselle alueelle sijoittautuneiden yritysten mahdollisuuteen tarjota lentoasemilla ja satamissa laskeutumiseen ja vastaavasti kiinnittymiseen liittyviä palveluja henkilöille ja yrityksille, joiden kotipaikka on jossakin toisessa jäsenvaltiossa, ja toisaalta tämä vero vaikuttaa sellaisiin huvialuksilla kyseisellä alueella toimintaansa harjoittaviin yrityksiin, joilla on kotipaikka jossain muussa jäsenvaltiossa.

   (ks. 23–28 kohta)

2.  EY 49 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä alueellisen viranomaisen antamalle verolainsäädännölle, jossa säädetään otettavaksi käyttöön alueellinen vero, jota kannetaan matkailutarkoituksessa tapahtuvista yksityiseen matkustajaliikenteeseen tarkoitettujen ilma-alusten laskeutumisista ja huvialusten kiinnittymisistä ja joka kohdistuu vain niihin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin, joiden verotuksellinen kotipaikka on kyseisen alueen ulkopuolella, koska tämän verolainsäädännön soveltamisen seurauksena on se, että kysymyksessä olevat palvelut tulevat kalliimmiksi kaikille niille verovelvollisille, joiden verotuksellinen kotipaikka on alueen ulkopuolella ja jotka ovat sijoittautuneet muihin jäsenvaltioihin, kuin samat palvelut, jotka suoritetaan kyseiselle alueelle sijoittautuneille.

   Välittömän verotuksen osalta tietyssä jäsenvaltiossa asuvien ja ulkomailla asuvien tilanteet eivät tosin pääsääntöisesti ole toisiinsa rinnastettavissa, sillä ne eroavat toisistaan objektiivisesti tarkasteltuina sekä tulonlähteen osalta että verovelvollisen henkilökohtaisen veronmaksukyvyn tai henkilö- tai perhekohtaisen tilanteen huomioon ottamisen osalta. Verovelvollisten tilanteiden vertailemiseksi on kuitenkin otettava huomioon kysymyksessä olevan veron erityispiirteet. Alueella kotipaikan omaavien ja muiden erilainen kohtelu on siten EY 49 artiklassa kielletty vapaan liikkuvuuden rajoitus, mikäli näiden verovelvollisryhmien tilanteiden välillä ei ole kyseessä olevan veron osalta mitään sellaista objektiivista eroa, joka oikeuttaisi heidän erilaiseen kohteluunsa.

   Tällaista rajoitusta ei voida oikeuttaa ympäristönsuojeluun liittyvillä syillä, jos alueellisen veron kantaminen perustuu henkilöiden erilaiseen kohteluun, jolla ei ole yhteyttä tähän ympäristöä koskevaan tavoitteeseen. Sitä ei myöskään voida oikeuttaa kyseisen alueen verojärjestelmän johdonmukaisuuteen liittyvillä syillä, koska sitä seikkaa, että alueellista laskeutumis- ja kiinnittymisveroa ei kanneta alueella asuvilta, ei voida pitää kompensaationa muille veroille, joiden maksamiseen he ovat velvollisia, kun tällä verolla ei pyritä samoihin tavoitteisiin kuin kyseisellä alueella asuvien verovelvollisten maksamilla veroilla.

   (ks. 31, 34, 35, 45 ja 48–50 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

3.  EY 87 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että alueellisen viranomaisen antama verolainsäädäntö, jossa otetaan käyttöön laskeutumis- ja kiinnittymisvero, joka kohdistuu toimintaansa ilma-aluksilla ja laivoilla harjoittavista vain niihin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin, joiden verotuksellinen kotipaikka on kyseisen alueen ulkopuolella, on valtiontukitoimenpide kyseiselle alueelle sijoittautuneiden yritysten hyväksi.

   Tuen käsite ei nimittäin kata ainoastaan positiivisia suorituksia, kuten avustuksia, lainoja tai osakkuuksia yritysten pääomasta, vaan se voi kattaa myös toimenpiteitä, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia. Verolainsäädäntö, jossa tietyt yritykset vapautetaan verovelvollisuudesta, on siten valtiontukea siitä huolimatta, ettei siinä siirretä julkisia varoja, koska sen sisältönä on asianomaisten viranomaisten luopuminen sellaisista verotuloista, jotka ne olisivat normaalisti voineet periä.

   Keskushallintoon nähden autonomisessa asemassa olevan alueyhteisön tällaisen toimenpiteen valikoivuuden arvioimiseksi on selvitettävä, muodostaako se sillä tavoitellun päämäärän kannalta edun eräille yrityksille verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat tosiasiallisesti ja oikeudellisesti niihin rinnastettavassa tilanteessa siinä oikeudellisessa järjestelmässä, jossa tämä alueyhteisö käyttää toimivaltaansa. Näin on silloin, kun kyseisen veron luonne ja tarkoitus huomioon ottaen kaikki laskeutumis- ja kiinnittymispalveluja asianomaisella alueella käyttävät luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt ovat objektiivisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa siitä riippumatta, missä niillä on kotipaikka tai minne ne ovat sijoittautuneet.

   (ks. 56, 57, 61, 63 ja 66 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)