Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Komission velvollisuus näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja sen kesto – Todistustaakan laajuus

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 1/2003)

2. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Arviointiperusteet – Kilpailunvastainen tarkoitus – Riittävyys kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi

(EY 81 artiklan 1 kohta)

3. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailusääntöjen rikkominen – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen – Arviointiperusteet

(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla)

4. Kilpailu – Sakot – Periaate, jonka mukaan seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti – Periaatteen sovittaminen yhteen yrityksen käsitteen kanssa

(EY 81 artiklan 1 kohta)

5. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Huomioon otettu liikevaihto

(EY 81 artiklan 1 kohta)

6. Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Tytäryhtiö rikkoo kilpailusääntöjä – Emoyhtiön vastuuseen joutuminen – Komission todistustaakka – Rajat

(EY 81 artiklan 1 kohta)

7. Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Rikkominen – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiön vastuu tytäryhtiön tekemästä rikkomisesta – Rajat

(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla)

8. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritys – Käsite – Taloudellinen kokonaisuus – Joutuminen vastuuseen rikkomisista – Emoyhtiö ja tytäryritykset – Yhtiöiden, joita asia koskee, yhteisvastuu

(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

9. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Tuotteiden, joita kilpailusääntöjen rikkominen koskee, myynneillä saavutetun maailmanlaajuisen liikevaihdon huomioon ottaminen – Hyväksyttävyys – Edellytykset

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artikla)

10. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission harkintavalta

(EY 81 artiklan 1 kohta)

11. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Enimmäismäärä – Laskeminen – Huomioon otettava liikevaihto – Kaikkien yrityksenä toimivan taloudellisen yksikön muodostavien yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohta)

12. Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Tytäryhtiö rikkoo kilpailusääntöjä – Emoyhtiön vastuuseen joutuminen – Vaikutukset – Tytäryhtiön yksilöllisen vastuun säilyttäminen

(EY 81 artiklan 1 kohta)

13. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät seikat – Komission harkintavalta

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohta)

14. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Lieventävät seikat – Ulottuvuus

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonanto 98/C 9/03)

15. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Sakkojen määräämättä jättäminen tai alentaminen rikkomiseen syyllistyneen yrityksen yhteistyön perusteella – On välttämätöntä, että menettely on auttanut komissiota toteamaan rikkomisen

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonanto 2002/C 45/03)

16. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Periaatteen soveltamisala – Rajat – Yrityksen oikeus kuulustella rikkomisen toteen näyttämiseksi kuultuja todistajia – Oikeutta ei ole

(EY 81 artiklan 1 kohta)

17. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Lainvastaisuuden toteaminen – Unionin yleisen tuomioistuimen on sillä olevan täyden harkintavallan nojalla lausuttava päätöksen muuttamisesta

(EY 229 artikla)

Tiivistelmä

1. Yhtäältä osapuolen tai viranomaisen, joka väittää kilpailusääntöjä rikotun, tehtävänä on näyttää oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat, ja toisaalta yrityksen, joka vetoaa puolustautumisperusteeseen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista vastaan, tehtävänä on osoittaa, että edellytykset tällaisen puolustautumisperusteen soveltamiselle täyttyvät, joten kyseisen viranomaisen on tällöin turvauduttava muihin todisteisiin.

Periaatetta, jonka mukaan komission on näytettävä toteen kaikki kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat, rikkomisen kesto mukaan lukien, joilla voi olla vaikutusta sen lopullisiin päätelmiin mainitun rikkomisen vakavuudesta, ei aseteta kyseenalaiseksi sillä, että yritykset, joita asia koskee, esittävät vanhentumista koskevan puolustautumisperusteen, jonka osalta todistustaakka on lähtökohtaisesti kyseisillä yrityksillä. Tällaiseen perusteeseen vetoaminen edellyttää välttämättä sitä, että kilpailusääntöjen rikkomisen kesto ja päivä, jona rikkominen päättyi, on näytetty toteen. Kyseisillä seikoilla ei kuitenkaan voida sinällään perustella todistustaakan siirtymistä mainittujen yritysten vahingoksi. Yhtäältä kilpailusääntöjen rikkomisen kesto, joka edellyttää, että rikkomisen viimeinen päivä on tiedossa, on yksi niistä rikkomisen olennaisista tekijöistä, joiden osalta todistustaakka on komissiolla riippumatta siitä, että myös kyseisten seikkojen riitauttaminen on osa vanhentumista koskevaa puolustautumisperustetta. Toisaalta kyseinen päätelmä on perusteltu siihen nähden, että se, että komission menettelyyn sovellettava vanhentumisaika ei ole asetuksen N:o 1/2003 säännösten mukaan päättynyt, on oikeusvarmuuden periaatteesta ilmenevä laillinen objektiivinen arviointiperuste, ja se on näin ollen kaikkien seuraamuksesta tehtyjen päätösten pätevyyden edellytys. Komission on noudatettava sitä, vaikka yritys ei olisi esittänyt tätä koskevaa puolustautumisperustetta.

Kyseinen todistustaakan jako voi kuitenkin vaihdella siltä osin kuin tosiseikat, joihin osapuoli vetoaa, voivat olla sellaisia, että ne velvoittavat toisen osapuolen esittämään selityksen tai perustelun, jonka puuttuessa on mahdollista päätellä, että todistustaakka on täytetty. Silloin kun komissio on esittänyt näytön sopimuksen olemassaolosta, siihen osallistuneen yrityksen on esitettävä näyttö, joka osoittaa selvän ja muiden sopimukseen osallistuneiden yritysten tietoon saatetun tahdon vetäytyä tästä sopimuksesta.

(ks. 52–55 ja 60 kohta)

2. Jo EY 81 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että yritysten väliset sopimukset ovat vaikutuksistaan riippumatta kiellettyjä, jos niillä on kilpailua rajoittava tarkoitus. Niinpä todellisten kilpailua rajoittavien vaikutusten osoittamista ei edellytetä, jos sen kilpailua rajoittava tarkoitus on osoitettu.

(ks. 75 kohta)

3. Unionin tuomioistuimet ovat määrittäneet useita perusteita, joilla on merkitystä EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomisen yhdeksi kokonaisuudeksi luonnehtimisessa ja joihin kuuluvat kyseessä olevien käytäntöjen tavoitteiden samuus, kyseessä olevien tavaroiden ja palvelujen samuus, siihen osallistuneiden yritysten samuus ja sen täytäntöönpanotapojen samuus. Muita merkityksellisiä perusteita ovat yritysten puolesta toimivien luonnollisten henkilöiden samuus ja kyseessä olevien käytäntöjen maantieteellisten soveltamisalojen samuus.

(ks. 90 kohta)

4. Sen periaatteen nojalla, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti, henkilölle – luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle – voidaan määrätä seuraamus vain seikoista, joista sitä itseään moititaan, ja tätä periaatetta sovelletaan kaikissa hallinnollisissa menettelyissä, jotka saattavat johtaa seuraamusten määräämiseen yhteisön kilpailusääntöjen nojalla. Tämä periaate on kuitenkin sovitettava yhteen EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen käsitteen kanssa. Tässä yhteydessä on muistutettava, että yrityksen käsite sisältää taloudelliset yksiköt, joista kullakin on yhtenäinen organisaatio, joka muodostuu henkilöistä sekä aineellisista ja aineettomista tekijöistä ja jolla pyritään pysyvästi tiettyyn taloudelliseen päämäärään ja joka voi myötävaikuttaa tämän määräyksen rikkomiseen. Yhteisön kilpailuoikeudessa tunnustetaan se, että samaan konserniin kuuluvat eri yhtiöt muodostavat yhden taloudellisen yksikön eli EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, jos konsernin tytäryhtiöt eivät määritä itsenäisesti toimintaansa markkinoilla.

Tästä seuraa, että on hylättävä väite, jonka mukaan siitä, että kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuva yritys muodostuu useista eri yhtiöistä, ei seuraa sitä, että viimeksi mainittuja olisi pidettävä yhtenä rikkomiseen osallistujana. Tämä väite perustuu yrityksen ja yhtiön käsitteiden sekoittamiseen eikä sille löydy tukea oikeuskäytännössä.

(ks. 122 ja 123 kohta)

5. Se, että komissio soveltaa kilpailuasioissa takautuvasti taloudellisen kokonaisuuden käsitettä sakon määrän laskemisessa, ei johda seuraamuksen ankaroitumiseen eikä se ole siten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappaleen, jonka mukaan rikoksesta ei saa määrätä sen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampaa rangaistusta, vastainen. Komission käytäntö, jossa otetaan sakon määrän laskemisessa huomioon yrityksen liikevaihto ja siten mahdollisesti tämän yrityksen muodostavien kaikkien yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto, on ollut samanlaisena käytössä pitkään, ja sen pitäisi siten olla tuttu talouden toimijoille. Lisäksi komission vakiintunut käytäntö, jossa otetaan huomioon sakon laskentapohjan määrittämisessä viimeisen kokonaisen vuoden, jona kilpailusääntöjä rikottiin, liikevaihto, on implisiittisesti hyväksytty oikeuskäytännössä.

Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, että sakkojen ehkäisevyys on yksi tekijöistä, joiden perusteella rikkomisten vakavuus on vahvistettava. Sakon ehkäisevyys riippuu kuitenkin suuressa määrin siitä, että se on riittävän tuntuva kyseessä olevalle yritykselle. Jotta voitaisiin mitata sakon ehkäisevää vaikutusta kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneeseen yritykseen, on otettava huomioon rikkomisen päättyessä vallinnut tilanne eikä sitä, joka olisi voinut vallita aikaisemmin. Toiseksi olisi epäkäytännöllistä ja täysin liiallista, kun otetaan huomioon hyvän hallinnon periaate ja hallintomenettelyn ekonomiaa koskevat vaatimukset, edellyttää komissiolta, että se ottaa huomioon kyseessä olevien yritysten liikevaihdon kehityksen kartellin koko toiminta-ajalta. Tällainen lähestymistapa edellyttäisi erillisen sakon laskentapohjan laskemista jokaista kartelliin kuulumisvuotta varten ja osallistujien markkinaosuuksien määrittämistä jokaisen rikkomisvuoden osalta.

(ks. 124–127 kohta)

6. Komissio voi kilpailuasioissa perustellusti olettaa, että kokonaan emoyhtiön omistuksessa oleva tytäryhtiö noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, ja tämän olettaman seurauksena komission ei tarvitse varmistaa, onko emoyhtiö todella käyttänyt tätä valtaa. Kokonaan omistetun tytäryhtiön menettelyn paneminen emoyhtiön vastuulle ei edellytä siten näyttöä siitä, että emoyhtiö oli tietoinen tytäryhtiön toimista. Sen sijaan emoyhtiön on kumottava tämä olettama esittämällä siitä riittävä näyttö, jos se katsoo, että huolimatta siitä, että se omistaa koko tytäryhtiönsä pääoman, tytäryhtiö päättää itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään.

(ks. 130 kohta)

7. Itsenäisesti EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen osallistuneet oikeudelliset yksiköt, jotka toinen yhtiö on sittemmin ostanut, vastaavat itse edelleen ennen hankintaa tapahtuneesta säännöstenvastaisesta menettelystään, jos näitä yhtiöitä ei ole yksinkertaisesti vain sulautettu vaan ne ovat jatkaneet toimintaansa tytäryhtiöinä. Tällaisessa tilanteessa ostajan voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön menettelystä ainoastaan hankinnasta lähtien, jos tytäryhtiö jatkaa kilpailusääntöjen rikkomista ja jos uuden emoyhtiön vastuu voidaan osoittaa.

Lisäksi samaa periaatetta on sovellettava mutatis mutandis, jos ostettu yhtiö ei ole ennen sen hankkimista osallistunut rikkomiseen itsenäisesti vaan toisen konsernin tytäryhtiönä.

(ks. 139 ja 141 kohta)

8. Yhtiöiden välinen yhteisvastuu EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomisen vuoksi niille määrättyjen sakkojen maksamisesta on näiden artiklojen aineellisista määräyksistä suoraan johtuva oikeudellinen seuraus.

Yrityksen markkinakäyttäytymisen yhtenäisyys oikeuttaa kilpailuoikeuden soveltamisen kannalta sen, että yhtiöille tai laajemmin oikeussubjekteille, joita voidaan pitää yksilöllisesti vastuullisina, asetetaan velvoitteita, joista ne vastaavat yhteisvastuullisesti. EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisen vuoksi määrättyjen sakkojen maksamista koskeva yhteisvastuu liittyy, sikäli kuin se myös myötävaikuttaa mainittujen sakkojen tosiasiallisen perimisen onnistumiseen, kilpailuoikeudessa yleisesti tavoiteltavaan ehkäisevyyden päämäärään, ja siinä otetaan huomioon unionin oikeuden perusperiaatteisiin kuuluva ne bis in idem -periaate, josta määrätään myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjassa nro 7 olevassa 4 artiklassa ja jolla kielletään saman kilpailuoikeuden rikkomisen osalta määräämästä enempää kuin yhden kerran seuraamuksia samasta yrityksen markkinakäyttäytymisestä niiden oikeussubjektien kautta, joiden voidaan katsoa olevan yksilöllisesti vastuussa siitä.

Se seikka, että useille yhtiöille saman yrityksen osallistumisesta rikkomiseen aiheutuvat henkilökohtaiset vastuut eivät ole identtisiä, ei estä sitä, että niille määrätään yhteisvastuullisesti maksettava sakko, jos sakon maksamiseen liittyvä yhteisvastuullisuus kattaa vain rikkomisajanjakson, jonka aikana nämä muodostivat taloudellisen yksikön ja siis kilpailuoikeudessa tarkoitetun yrityksen. Periaatteesta, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilöllisesti, seuraa, että jokaisen yhtiön on voitava päätellä päätöksestä, jolla se määrätään maksamaan sakko yhteisv astuullisesti yhden tai useamman muun yhtiön kanssa, mikä on sen vastattavaksi kuuluva osuus suhteessa kanssavelallisiinsa sen jälkeen, kun komissio on saanut suorituksen. Tätä varten komission on muun muassa täsmennettävä ajanjaksot, joiden osalta kyseessä olevat yhtiöt ovat (yhteis)vastuullisia kartelliin osallistuneiden yritysten kilpailusääntöjä rikkovasta menettelystä, ja tarvittaessa mainittujen yhtiöiden näistä menettelyistä kantaman vastuun aste.

Niinpä päätöksellä, jolla komissio määrää useat yhtiöt maksamaan yhteisvastuullisesti sakon, on välttämättä kaikki ne oikeusvaikutukset, jotka oikeudellisesti liittyvät sakkojen maksamista koskevaan oikeudelliseen järjestelmään kilpailuoikeudessa, niin velkojan ja yhteisvelallisten välisissä kuin yhteisvelallisten keskinäisissä suhteissa.

Yksin komission tehtävänä on asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaista sakkojen määräämistä koskevaa toimivaltaansa käyttäessään määrittää eri yhtiöiden osuudet määristä, jotka ne on määrätty yhteisvastuullisesti maksamaan, sikäli kuin ne kuuluivat samaan yritykseen, eikä tätä tehtävää voida jättää kansallisille tuomioistuimille.

Jos päätöksestä, jolla komissio määrää useat yritykset maksamaan yhteisvastuullisesti sakon yrityksen kilpailusääntöjen vastaisen menettelyn vuoksi, ei ilmene mitään muutakaan, niiden katsotaan olevan tasapuolisesti vastuussa mainitusta menettelystä. Yhtiöiden, jotka määrätään maksamaan sakko yhteisvastuullisesti ja joiden katsotaan, jos sakkojen määräämistä koskevasta päätöksestä ei muuta ilmene, olevan yhtä suuressa vastuussa rikkomuksesta, on lähtökohtaisesti suoritettava samansuuruinen osuus tämän rikkomisen vuoksi määrätystä sakosta. Vaikka päätöksen, jolla useat yhtiöt on määrätty maksamaan sakko yhteisvastuullisesti, perusteella ei voida määrittää suoraan, minkä näistä yhtiöistä on ensisijaisesti todella maksettava sakon määrä komissiolle, se ei jätä kuitenkaan mitään epäselvyyttä siitä, mitkä ovat kunkin niistä osuudet sakon määrästä, joten jokainen niistä voi tarvittaessa ryhtyä takaisinsaantitoimiin kanssavelallisiaan vastaan niiden määrien osalta, jotka se maksoi yli oman osuutensa.

(ks. 149, 151–153 ja 156–158 kohta)

9. Jos kartelli on maailmanlaajuinen ja jos se käsittää hintojen vahvistamisen lisäksi markkinoiden jakamisen, komissio voi perustellusti tukeutua kyseisen tuotteen myynnistä saatuun maailmanlaajuiseen liikevaihtoon, jotta laskentapohjat heijastaisivat kilpailusääntöjen rikkomisen luonnetta, sen todellista vaikutusta markkinoihin ja maantieteellisten markkinoiden laajuutta, ottaen huomioon sen, että kartellin jäsenet olivat huomattavan erikokoisia. Koska Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti muodostavat yhdessä merkittävän osan yhteismarkkinoista, näillä markkinoilla aiheutettua kilpailun vääristymistä ei voida pitää vähäisenä. Koska kilpailusääntöjen rikkomiseen, josta kantajia moititaan, sisältyy nimenomaan väite, jonka mukaan kyseessä olevat yritykset jakoivat eri kansalliset markkinat Euroopan tasolla käyttämällä ”tuotantomaa”-järjestelmää, sitä, että kantajayritys rajoitti tällaisen laittoman sopimuksen perusteella toimintansa yhteismarkkinoilla sen kotimarkkinoihin, ei voida pitää lieventävänä seikkana. Koska kartellin osallistujat olivat itse ottaneet huomioon maailmanlaajuiset liikevaihtonsa niin Euroopassa – ”tuotantomaiden” ulkopuolella – kuin maailmanlaajuisesti niiden yksilöllisten kiintiöiden asettamiseksi kartellissa, myös komissio saattoi perustellusti ottaa huomioon mukana olleiden eri yritysten maailmanlaajuiset liikevaihdot, kun se arvioi niiden erityistä painoarvoa.

(ks. 170 ja 171 kohta)

10. Unionin oikeudessa ei edellytetä, että samaan yritykseen kuuluville eri yhtiöille määrätyt sakot ovat suhteessa kunkin näistä yhtiöistä osallistumisen kestoon. Niinpä vertailu useampaan yhtiöön, joita moititaan kestoltaan erimittaisesta osallistumisesta, sovellettavien euromäärien välillä rikkomiseen osallistumiskuukautta kohti ei voi ilmentää epäyhdenvertaista kohtelua.

Näin ollen ei ole niin, että komission käytäntö, jossa sakot määrätään muuten kuin ehdottomasti suhteessa kestoon, ylittäisi sille oikeuskäytännössä tunnustetun harkintavallan rajat.

(ks. 181 ja 182 kohta)

11. Se, että useiden yhtiöiden on maksettava sakko yhteisvastuullisesti, koska ne muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, ei merkitse asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän soveltamisen kannalta sitä, että kunkin velvollisuus rajoittuisi 10 prosenttiin sen viimeisen tilikauden aikana saavuttamasta liikevaihdosta. Kyseisessä säännöksessä tarkoitettu 10 prosentin enimmäismäärä on laskettava kaikkien niiden yhtiöiden yhteisen liikevaihdon perusteella, jotka muodostavat yhden taloudellisen yksikön, joka toimii EY 81 artiklassa tarkoitettuna yrityksenä, koska yksinomaan tämän yksikön muodostavien yhtiöiden yhteinen liikevaihto voi osoittaa asianomaisen yrityksen koon ja taloudellisen vahvuuden.

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdan mukainen yrityksen käsite ei poikkea EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yrityksen käsitteestä. Niinpä näissä säännöksissä ja tässä määräyksessä tarkoitetun yhden yrityksen muodostavien useiden yhtiöiden yhteisvastuun tapauksessa enimmäismäärää ei määritetä liikevaihdoltaan kaikkein heikoimman yhtiön perusteella.

(ks. 186 ja 187 kohta)

12. Siitä, että tytäryhtiön menettely luetaan emoyhtiön syyksi, koska se on määrännyt tytäryhtiön liiketoimintakäyttäytymisestä, ei seuraa, että mainittua emoyhtiötä on pidettävä näin käyttäytyneenä tahona tytäryhtiönsä sijasta. Toisin sanoen emoyhtiön vastuu tytäryhtiönsä menettelystä ei missään tilanteessa vapauta tytäryhtiötä sen omasta vastuusta oikeushenkilönä, ja se on siis edelleen yksilöllisessä vastuussa niistä kilpailunvastaisista käytännöistä, joihin se osallistui.

(ks. 196 kohta)

13. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien komission antamien suuntaviivojen 3 kohdassa määrätään sakon perusmäärän lieventämisperusteina ”erityisistä lieventävistä olosuhteista”, joita ovat esimerkiksi yrityksen passiivinen tai seurailijan asema ja rikkomisen lopettaminen heti komission ensimmäisen toimenpiteen jälkeen. Kyseisessä tekstissä ei luetella pakottavasti lieventäviä seikkoja, jotka komission olisi otettava huomioon. Niinpä komissiolla on tietty harkintavalta arvioida kokonaisvaltaisesti mahdollisen lieventäviin seikkoihin perustuvan sakon määrän alennuksen suuruutta.

Komissio ei ole harkintavaltansa rajoissa missään tapauksessa velvollinen alentamaan sakkoa sillä perusteella, että ilmeinen kilpailusääntöjen rikkominen on lopetettu, oli tämä lopettaminen sitten tapahtunut ennen komission toimenpiteitä tai niiden jälkeen. Vaikka komissio olisi aikaisemmin pitänyt kilpailusääntöjen rikkomisen vapaaehtoista lopettamista lieventävänä seikkana, se saa suuntaviivoja soveltaessaan ottaa huomioon sen, että erittäin vakavat ilmeiset kilpailusääntöjen rikkomiset ovat vielä verrattain yleisiä, vaikka niiden lainvastaisuus on osoitettu jo yhteisön kilpailupolitiikan alkuvaiheessa, ja näin ollen katsoa, että tämä armelias käytäntö oli syytä hylätä ja lopettaa tällaisen rikkomisen lopettamisen palkitseminen sakon alentamisella.

(ks. 207, 208, 211 ja 213 kohta)

14. Se, että muut kartellin jäsenet erehdyttivät yritystä, jonka osallistumisen kartelliin – erittäin vakavaan kilpailusääntöjen rikkomiseen – komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, ja pyrkivät näin saavuttamaan lisäetuja mainitun kartellin niille tuottamiin etuihin nähden, ei ole peruste katsoa kyseisen yrityksen menettelyn olleen vähemmän vakava. Niinpä tällaiset olosuhteet eivät voi muodostaa lieventäviä seikkoja eivätkä ne erityisesti ole osoitus mainitun yrityksen pelkästä passiivisuudesta tai seurailijan asemasta kartellissa.

(ks. 218 kohta)

15. Sakkojen alentaminen kilpailulainsäädännön rikkomiseen osallistuneiden yritysten komission kanssa tekemän yhteistyön vuoksi perustuu näkemykseen siitä, että tällainen yhteistyö helpottaa komission tehtävää sen pyrkiessä toteamaan rikkomisen olemassaolon ja – tarvittaessa – saamaan sen loppumaan.

Kuten sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun tiedonannon 29 kohdassa todetaan, tämä johtaa oikeutettuihin odotuksiin, joihin yritykset voivat tukeutua paljastaessaan kartellin komissiolle. Kun otetaan huomioon perusteltu luottamus, joka yrityksille, jotka haluavat ryhtyä komission kanssa yhteistyöhön, on voinut syntyä mainitun tiedonannon perusteella, komissio on velvollinen noudattamaan sitä arvioidessaan yrityksen tekemää yhteistyötä sille määrättävän sakon suuruutta määritettäessä. Komissiolla on kuitenkin yhteistyötä koskevassa tiedonannossa asetetuin rajoituksin laaja harkintavaltaa arvioida, ovatko todisteet, joita yritys on toimittanut, helpottaneet sen tehtävää mainitun tiedonannon 22 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja onko tarpeen myöntää yritykselle alennus tämän tiedonannon nojalla. Tähän arviointiin kohdistuu rajoitettu tuomioistuinvalvonta.

(ks. 219–221 kohta)

16. Puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen perusperiaate edellyttää, että yrityksellä ja yritysten yhteenliittymillä, joita komission kilpailun alalla suorittama tutkimus koskee, on hallinnollisesta menettelystä lähtien mahdollisuus esittää asianmukaisesti näkemyksensä komission esiin tuomien tosiseikkojen, väitteiden ja olosuhteiden todenperäisyydestä ja merkityksellisyydestä. Mainittu periaate ei sitä vastoin edellytä, että tällaisille yrityksille annetaan mahdollisuus itse kuulustella komission kuulemia todistaja hallinnollisessa menettelyssä.

(ks. 233 ja 234 kohta)

17. Kun yrityksen esittämien perusteiden, jotka koskevat sellaisen komission päätöksen lainmukaisuutta, jolla sille on määrätty sakko unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta, tutkimisessa käy ilmi lainvastaisuus, unionin yleisen tuomioistuimen on tutkittava, onko sen täyttä harkintavaltaansa käyttäen muutettava riidanalaista päätöstä.

(ks. 238 kohta)