Asia C-222/07

Unión de Televisiones Comerciales Asociadas (UTECA)

vastaan

Administración General del Estado

(Tribunal Supremon esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — EY 12 artikla — Kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto — EY 39, EY 43, EY 49 ja EY 56 artikla — EY:n perustamissopimuksessa taatut perusvapaudet — EY 87 artikla — Valtiontuki — Direktiivi 89/552/ETY — elevisiolähetystoiminnan harjoittaminen — Televisiolähetystoiminnan harjoittajille asetettu velvoite, jonka mukaan niiden on osoitettava osuus liiketoimintansa tuloista eurooppalaisten elokuvien ja tv-elokuvien ennakkorahoitukseen ja tästä määrästä 60 prosenttia on osoitettava teoksille, joiden alkuperäiskieli on jokin Espanjan kuningaskunnan virallisista kielistä ja joita lähinnä Espanjan elokuvateollisuus tuottaa”

Julkisasiamies J. Kokottin ratkaisuehdotus 4.9.2008   I ‐ 1411

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 5.3.2009   I ‐ 1447

Tuomion tiivistelmä

1. Yhteisön oikeus – Periaatteet – Yhdenvertainen kohtelu – Kansalaisuuteen perustuva syrjintä – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Televisiolähetystoiminta – Direktiivi 89/552

   (EY 12 artikla, EY 39 artiklan 2 kohta, EY 49 ja 56 artikla; neuvoston direktiivin 89/552 3 artikla)

2. Valtiontuki – Käsite

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

1.  Televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annettua direktiiviä 89/552, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/36, ja etenkin sen 3 artiklaa sekä EY 12 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä jäsenvaltion toimenpiteelle, jolla televisiolähetystoiminnan harjoittajat velvoitetaan osoittamaan 5 prosenttia liiketoimintansa tuloista eurooppalaisten elokuvien ja tv-elokuvien ennakkorahoitukseen ja erityisesti 60 prosenttia tästä 5 prosentista teoksille, joiden alkuperäiskieli on jokin kyseisen jäsenvaltion virallisista kielistä.

   Riippumatta siitä kysymyksestä, koskeeko tällainen toimenpide direktiivin kattamia aloja, jäsenvaltiot ovat lähtökohtaisesti edelleen toimivaltaisia toteuttamaan tällaisen toimenpiteen sillä edellytyksellä, että ne noudattavat perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia.

   Tällaisella toimenpiteellä, siltä osin kuin se koskee velvoitetta varata teoksille, joiden alkuperäiskieli on jokin kyseisen jäsenvaltion virallisista kielistä, 60 prosenttia siitä 5 prosentista liiketoiminnan tuloista, joka osoitetaan eurooppalaisten elokuvien ja tv-elokuvien ennakkorahoitukseen, rajoitetaan useita perusvapauksia, toisin sanoen palvelujen tarjoamisen vapautta, sijoittautumisvapautta, pääomien vapaata liikkuvuutta ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta.

   Tällainen toimenpide voi kuitenkin olla perusteltua sellaisen päämäärän valossa, joka koskee jäsenvaltion yhden tai useamman virallisen kielen puolustamista ja edistämistä. Tällaisen toimenpiteen voidaan katsoa olevan omiaan varmistamaan tällaisen päämäärän saavuttaminen siltä osin kuin toimenpiteellä asetetaan velvollisuus sijoittaa elokuviin ja tv-elokuviin, joiden alkuperäiskieli on jokin kyseisen jäsenvaltion virallisista kielistä.

   Ei myöskään voida katsoa, että tällainen toimenpide menee pidemmälle kuin on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi. Tällainen toimenpide koskee ensinnäkin ainoastaan 3:a prosenttia televisiolähetystoiminnan harjoittajien liiketoiminnan tuloista, eikä voida päätellä, että tällainen prosenttiosuus ei olisi oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Tällainen toimenpide ei myöskään mene pidemmälle kuin on tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi ainoastaan sillä perusteella, että siinä ei määritellä kriteerejä, joiden perusteella kyseessä olevat teokset voidaan katsoa ”kulttuurituotteiksi”. Koska kieli ja kulttuuri liittyvät läheisesti toisiinsa, ei voida katsoa, että jäsenvaltion tavoittelemaan päämäärään, joka on jäsenvaltion yhden tai useamman virallisen kielen puolustaminen ja edistäminen, on välttämättä liitettävä muita kulttuuriin liittyviä kriteerejä, jotta se voi oikeuttaa jonkin perustamissopimuksessa taatun perusvapauden rajoittamisen. Tällainen toimenpide ei myöskään mene pidemmälle kuin on tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi ainoastaan sillä perusteella, että kyseessä olevan rahoituksen saajista suurin osa on kyseisessä valtiossa sijaitsevia elokuvia tuottavia yrityksiä. Se seikka, että tällainen kriteeri, johon kyseinen toimenpide perustuu, eli kielellinen kriteeri, voi muodostaa edun elokuvia tuottaville yrityksille, jotka työskentelevät kyseisessä kriteerissä tarkoitetulla kielellä ja joista suurin osa voi siksi olla käytännössä lähtöisin jäsenvaltiosta, jossa kyseinen kieli on virallinen kieli, kuuluu erottamattomasti tavoiteltuun päämäärään. Tällainen seikka ei voi sellaisenaan olla osoitus siitä, että kyseessä oleva toimenpide ei ole oikeasuhteinen, sillä muuten vaarana on, että poistetaan merkitys siltä, että jäsenvaltion tavoittelema päämäärä, joka koskee sen yhden tai useamman virallisen kielen puolustamista ja edistämistä, on tunnustettu yleistä etua koskevaksi pakottavaksi syyksi.

   Siltä osin kuin on kyse EY 12 artiklasta, on muistettava, että tätä määräystä voidaan soveltaa itsenäisesti ainoastaan sellaisiin yhteisön oikeuden sääntelemiin tilanteisiin, joita varten perustamissopimuksessa ei ole erityisiä syrjinnän kieltäviä sääntöjä. Syrjintäkiellon periaate on kuitenkin toteutettu työntekijöiden vapaan liikkuvuuden, sijoittautumisvapauden, palvelujen vapaan liikkuvuuden ja pääomien vapaan liikkuvuuden alalla EY 39 artiklan 2 kohdalla sekä EY 43, EY 49 ja EY 56 artiklalla. Koska edellä esitetystä seuraa, että kyseessä olevalla toimenpiteellä ei rikota näitä perustamissopimuksen määräyksiä, sillä ei näin ollen voida myöskään katsoa rikottavan EY 12 artiklaa.

   (ks. 20, 24, 27, 29–34 ja 36–40 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.  EY 87 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion toimenpide, jolla televisiolähetystoiminnan harjoittajat velvoitetaan osoittamaan 5 prosenttia liiketoimintansa tuloista eurooppalaisten elokuvien ja tv-elokuvien ennakkorahoitukseen ja erityisesti 60 prosenttia tästä 5 prosentista teoksille, joiden alkuperäiskieli on jokin kyseisen jäsenvaltion virallisista kielistä, ei merkitse kyseisen jäsenvaltion elokuva-alalle annettavaa valtiontukea.

   EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina tukina on nimittäin pidettävä ainoastaan suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnettyjä etuja. Tässä määräyksessä tehty ero ”jäsenvaltion myöntämän tuen” ja ”valtion varoista” myönnetyn tuen välillä ei tältä osin merkitse sitä, että kaikki valtion myöntämät edut olisivat tukea riippumatta siitä, onko ne rahoitettu valtion varoista, vaan erottelun tarkoituksena on ainoastaan sisällyttää tuen käsitteeseen valtion suoraan myöntämät edut ja valtion nimeämiensä tai perustamiensa julkisten tai yksityisten elinten välityksellä myöntämät edut.

   Kyseessä olevasta toimenpiteestä seuraavaa etua asianomaisen jäsenvaltion elokuva-alalle ei kuitenkaan voida pitää etuna, jonka jäsenvaltio on myöntänyt suoraan tai nimeämiensä tai perustamiensa julkisten tai yksityisten elinten välityksellä. Tällainen etu seuraa yleisestä säännöksestä, jolla televisiolähetystoiminnan harjoittajat, riippumatta siitä, ovatko ne julkisia tai yksityisiä, velvoitetaan osoittamaan osuus liiketoimintansa tuloista elokuvien ja tv-elokuvien ennakkorahoitukseen.

   Vaikka lisäksi kyseessä olevaa toimenpidettä sovelletaan julkisen televisiolähetystoiminnan harjoittajiin, ei voida katsoa, että kyseessä oleva etu riippuu julkisen vallan tällaisiin toimijoihin kohdistamasta valvonnasta tai julkisen vallan asettamista, kyseisiä toimijoita koskevista säännöistä.

   (ks. 43–47 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)