Asia C-210/06

Cartesio Oktató és Szolgáltató bt

(Szegedi Ítélőtáblan esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Yhtiön kotipaikan siirtäminen toiseen jäsenvaltioon kuin sen perustamisjäsenvaltio — Kaupparekisterissä olevaa kotipaikkamerkintää koskeva muutospyyntö — Muutospyynnön hylkääminen — Kaupparekisterin pitämisestä vastaavan tuomioistuimen päätöksestä tehty valitus — EY 234 artikla — Ennakkoratkaisupyyntö — Tutkittavaksi ottaminen — Tuomioistuimen käsite — Käsite ”kansallinen tuomioistuin, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta” — Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä tehty valitus — Muutoksenhakutuomioistuimen toimivalta peruuttaa tämä päätös — Sijoittautumisvapaus — EY 43 ja EY 48 artikla”

Julkisasiamies M. Poiares Maduron ratkaisuehdotus 22.5.2008   I ‐ 9647

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 16.12.2008   I ‐ 9664

Tuomion tiivistelmä

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Asian saattaminen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi – EY 234 artiklassa tarkoitetun kansallisen tuomioistuimen käsite

   (EY 234 artikla)

2. Ennakkoratkaisukysymykset – Tutkittavaksi ottaminen – Rajat

   (EY 234 artikla)

3. Ennakkoratkaisukysymykset – Asian saattaminen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi – Velvollisuus ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen

   (EY 234 artiklan kolmas kohta)

4. Ennakkoratkaisukysymykset – Asian saattaminen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi – Kansallisten tuomioistuinten toimivalta

   (EY 234 artikla)

5. Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus

   (EY43 artikla ja EY 48 artikla)

1.  Tuomioistuin, joka käsittelee valitusta, joka on tehty kaupparekisterin pitämisestä vastaavan tuomioistuimen päätöksestä, jolla on hylätty tässä rekisterissä olevan maininnan muuttamista koskeva hakemus, on luokiteltava tuomioistuimeksi, jolla on toimivalta tehdä ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskeva päätös EY 234 artiklan nojalla, vaikka mainittu alioikeus ei ole antanut päätöstään eikä ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tutki tästä päätöksestä tehtyä valitusta kontradiktorisessa menettelyssä.

   Kun siis rekisterin pitämisestä vastaava tuomioistuin tekee hallintopäätöksen eikä samalla ratkaise oikeusriitaa, sen ei voida katsoa toimivan tuomiovallan käyttäjänä, mutta sitä vastoin tuomioistuin, jonka käsiteltävänä on valitus, joka on tehty rekisterin pidosta vastaavan alemman asteen tuomioistuimen päätöksestä, jolla hylätään tällainen rekisteröintivaatimus, ratkaisee oikeusriidan ja toimii tuomiovallan käyttäjänä, koska tällä valituksella vaaditaan kumoamaan sellainen päätös, jonka väitetään loukkaavan hakijan oikeutta. Näin ollen tällaisessa tapauksessa valituksen käsittelevää tuomioistuinta on lähtökohtaisesti pidettävä EY 234 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena, joka voi esittää ennakkoratkaisukysymyksen yhteisöjen tuomioistuimelle.

   (ks. 57–59 ja 63 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.  Olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole yhteisöjen tuomioistuimen tehtävä, esittämillä yhteisön oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Yhteisöjen tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisupyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä yhteisön oikeussäännön tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos yhteisöjen tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.

   Sellaisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta, joka koskee tuomioistuimen luokittelua EY 234 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetuksi tuomioistuimeksi, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, mainittua olettamaa siitä, että ennakkoratkaisupyynnöllä on merkitystä, ei kumoa se seikka, että mainittu tuomioistuin on jo esittänyt ennakkoratkaisukysymyksensä yhteisöjen tuomioistuimelle. Olisi kansallisten tuomioistuinten ja yhteisöjen tuomioistuimen välisiä suhteita määrittelevän yhteistyöhengen sekä prosessiekonomiaan liittyvien velvoitteiden vastaista vaatia, että kansallisen tuomioistuimen olisi ensin tehtävä ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskeva päätös, jossa esitetään ainoastaan kysymys siitä, onko tämä tuomioistuin EY 234 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettu tuomioistuin, ennen kuin sen on mahdollisesti tämän jälkeen ja toisella ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevalla päätöksellä esitettävä sen ratkaistavana olevan riidan asiakysymyksen kannalta keskeisiä yhteisön oikeuden säännöksiä koskevia kysymyksiä.

   Mainittu olettama siitä, että ennakkoratkaisupyynnöllä on merkitystä, ei myöskään kumoudu epävarmassa tilanteessa, joka koskee riidan hypoteettista luonnetta. Tällainen epävarmuus vallitsee, kun niiden seikkojen perusteella, jotka yhteisöjen tuomioistuimella on käytettävissään, jotta se voi lausua, ovatko sellaiset kansalliset oikeussäännöt, jotka koskevat ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle tehdystä päätöksestä tehtyä valitusta, mahdollisesti ristiriidassa EY 234 artiklan kanssa, ei voida todeta, että kyseisestä päätöksestä ei ole valitettu tai että siitä ei voida enää valittaa ja että näin ollen siitä on tullut lainvoimainen, missä tapauksessa kysymys tästä ristiriidasta on ollut luonteeltaan hypoteettinen.

   (ks. 67, 70, 73 ja 83–86 kohta)

3.  Tuomioistuinta, jonka oikeusriidan yhteydessä antamista ratkaisuista voidaan tehdä kassaatiovalitus, ei voida luokitella EY 234 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetuksi tuomioistuimeksi, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, myöskään silloin, kun siinä prosessuaalisessa järjestelmässä, jossa mainittu oikeusriita on ratkaistava, asetetaan rajoitukset erityisesti niiden valitusperusteiden luonteelle, joihin voidaan vedota tällaisessa tuomioistuimessa, eli vaaditaan, että valitusperusteiden on perustuttava lain rikkomiseen.

   Tällaisilla rajoituksilla, kuten kassaatiovalituksen lykkäävän vaikutuksen puuttumisellakaan, ei ole sellaista vaikutusta, että asianosaisilta, jotka ovat esiintyneet tuomioistuimessa, jonka ratkaisuista voidaan tällainen valitus tehdä, evättäisiin mahdollisuus käyttää tehokkaasti oikeuttaan tehdä tämä valitus viimeksi tämän mainitun tuomioistuimen päätöksestä, joka ratkaisee kyseessä olevan riidan. Nämä rajoitukset ja lykkäävän vaikutuksen puuttuminen eivät siis merkitse, että se on luokiteltava tuomioistuimeksi, joka tekee päätöksen, josta ei voida valittaa.

   (ks. 77–79 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

4.  Kun kyseessä ovat kansallisen oikeuden säännöt, jotka koskevat valitusoikeutta ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä ja joille ominaista on se, että pääasia pysyy kokonaisuudessaan vireillä ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa niin, että ainoastaan ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä tehdään rajoitettu valitus, EY 234 artiklan toista kohtaa on tulkittava niin, että tällä perustamissopimuksen määräyksellä kaikille kansallisille tuomioistuimille annettua toimivaltaa määrätä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle ei voida kyseenalaistaa soveltamalla tällaisia sääntöjä, joilla sallitaan valitusta käsittelevän tuomioistuimen muotoilla uudelleen ennakkoratkaisupyynnön esittämistä yhteisöjen tuomioistuimelle koskeva päätös, peruuttaa tämä päätös ja velvoittaa kyseisen päätöksen tehnyt tuomioistuin jatkamaan kansallisen lainsäädännön mukaista menettelyä, jota oli lykätty.

   Vaikka EY 234 artikla ei estä sitä, että silloin kun kyseessä on tuomioistuin, jonka päätöksiin saadaan kansallisen lainsäädännön mukaan hakea muutosta, tällaisen yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen esittäneen tuomioistuimen päätöksiin voidaan edelleen hakea muutosta kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä tavanomaisia muutoksenhakukeinoja käyttäen, tällainen muutoksenhaku ei kuitenkaan voi rajoittaa EY 234 artiklan mukaista kyseisen tuomioistuimen toimivaltaa saattaa asia yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos se katsoo, että siinä vireillä oleva asia tuo esiin yhteisön oikeuden tulkintaan liittyviä kysymyksiä, jotka sen on ratkaistava.

   Jos asia on toisen kerran vireillä alioikeudessa sen jälkeen kun korkein oikeus on kumonnut sen antaman tuomion, mainitulla alioikeudella on vapaus saattaa asia yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi EY 234 artiklan nojalla huolimatta siitä, että kansallisessa lainsäädännössä on sääntö, joka sitoo tuomioistuimet ylempien tuomioistuinten oikeudelliseen arviointiin.

   Sovellettaessa ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevaan päätökseen liittyvästä valitusoikeudesta annettuja kansallisen oikeuden sääntöjä, joille ominaista on se, että koko pääasia pysyy vireillä ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa, jolloin ainoastaan ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä on tehty rajoitettu valitus, alioikeudelle EY 234 artiklassa annettu itsenäinen toimivalta saattaa asia yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi vaarantuisi, jos muutoksenhakutuomioistuin voisi muotoilemalla ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen uudelleen, peruuttamalla sen tai määräämällä tämän päätöksen tehneen tuomioistuimen jatkamaan lykättyä menettelyä estää ennakkoratkaisupyynnön esittänyttä tuomioistuinta käyttämästä sille EY:n perustamissopimuksessa annettua mahdollisuutta saattaa asia yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

   EY 234 artiklan mukaisesti ennakkoratkaisukysymyksen merkityksellisyyden ja tarpeellisuuden arviointi kuuluu lähtökohtaisesti ainoastaan sen tuomioistuimen toimivaltaan, joka tekee ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisöjen tuomioistuimen suorittamaa rajoitettua tarkistusta. Näin ollen ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävänä on tehdä johtopäätökset ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä tehdyn valituksen yhteydessä annetusta tuomiosta ja erityisesti ratkaista, onko sen ennakkoratkaisupyyntö pysytettävä tai onko sitä muutettava tai vedettävä se takaisin.

   Tästä johtuu, että tilanteessa, jossa voitaisiin valittaa ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tekemästä päätöksestä esittää ennakkoratkaisupyyntö, yhteisöjen tuomioistuimen on myös selvyyden ja oikeusvarmuuden nimissä pidättäydyttävä päätöksessä, jolla ennakkoratkaisua pyydetään ja jonka on saatava aikaan oikeusvaikutuksensa, jos sen tehnyt tuomioistuin ei ole peruuttanut tai muuttanut sitä, koska ainoastaan tämä viimeksi mainittu tuomioistuin voi päättää tällaisesta peruuttamisesta tai muuttamisesta.

   (ks. 93–98 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)

5.  Yhteisön oikeuden nykytilassa EY 43 ja EY 48 artiklaa on tulkittava niin, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa estetään tämän jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaan perustettua yhtiötä siirtämästä kotipaikkaansa toiseen jäsenvaltioon niin, että se säilyttää samalla asemansa yhtiönä, joka kuuluu sen jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan, jonka lainsäädännön mukaan se on perustettu.

   EY 48 artiklan mukaisesti silloin, kun yhteisön oikeudesta puuttuu yhdenmukainen määritelmä yhtiöistä, joilla on sijoittautumisoikeus sellaisen yhdenmukaisen liityntäkriteerin perusteella, jolla määritellään yhtiöön sovellettava kansallinen oikeus, kysymys siitä, sovelletaanko EY 43 artiklaa yhtiöön, joka vetoaa tässä artiklassa vahvistettuun perusvapauteen, on – kuten kysymys, joka koskee sitä, onko luonnollinen henkilö jäsenvaltion kansalainen, jolla tällä perusteella voi olla tämä vapaus – ennakkokysymys, johon yhteisön oikeuden nykytilassa voidaan löytää vastaus vain asiassa sovellettavasta kansallisesta oikeudesta. Vain, jos todetaan, että tällä yhtiöllä on tosiasiallisesti sijoittautumisvapaus EY 48 artiklassa mainittujen edellytysten perusteella, herää kysymys siitä, kohdistuuko tähän yhtiöön EY 43 artiklassa tarkoitettu sijoittautumisvapauden rajoitus.

   Jäsenvaltiolla on näin ollen mahdollisuus määritellä sekä se liityntä, jota yhtiöltä vaaditaan, jotta sitä voidaan pitää jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaan perustettuna yhtiönä, jolla näin ollen voi olla sijoittautumisoikeus, että se liityntä, jota vaaditaan tämän aseman ylläpitämiseksi myöhemmin. Tämä mahdollisuus sisältää sen, että tämä jäsenvaltio voi evätä sen kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvalta yhtiöltä tämän aseman säilyttämisen, jos yhtiö aikoo organisoitua uudelleen toisessa jäsenvaltiossa siirtämällä kotipaikkansa tämän toisen jäsenvaltion alueelle katkaisten siten sen liitynnän, jota sen perustamisjäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaan edellytetään.

   Lisäksi EY 44 artiklan 2 kohdan g alakohdassa ja EY 293 artiklassa tarkoitetut lainsäädäntötyöt ja sopimukset yhtiöoikeusalalla eivät ole tähän päivään mennessä ulottuneet kansallisten lainsäädäntöjen välisiin eroavaisuuksiin yhtiöiden liityntäpaikan alalla eikä niillä vielä ole poistettu niitä. Vaikka tietyt EY 308 artiklan nojalla annetut asetukset, kuten eurooppalaisesta taloudellisesta etuyhtymästä annettu asetus N:o 2137/85, eurooppayhtiön säännöistä annettu asetus N:o 2157/2001 ja eurooppaosuuskunnan säännöistä annettu asetus N:o 1435/2003, mahdollistavat tehokkaasti sen, että niillä käyttöön otetut uudet oikeudelliset yksiköt voivat siirtää sääntömääräisen kotipaikkansa eli siis myös tosiasiallisen kotipaikkansa – näiden kahden kotipaikan on nimittäin sijaittava samassa jäsenvaltiossa – toiseen jäsenvaltioon ilman, että se johtaisi alkuperäisen oikeushenkilön purkamiseen tai uuden oikeushenkilön luomiseen, tällainen siirtäminen sisältää kuitenkin välttämättä muutoksen siirrettävään yksikköön sovellettavan kansallisen oikeuden osalta.

   Kun yhtiö haluaa ainoastaan siirtää tosiasiallisen kotipaikkansa jäsenvaltiosta toiseen ja pysyä kansallisen oikeuden mukaan perustettuna yhtiönä ilman muutoksia siihen kansalliseen oikeuteen nähden, jonka soveltamisalaan se kuuluu, näiden asetusten soveltaminen soveltuvin osin ei siis voi missään tapauksessa johtaa odotettuun tulokseen tällaisessa tilanteessa.

   (ks. 109, 110, 114, 115, 117 ja 119 kohta sekä tuomiolauselman 4 kohta)