Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Valtiontuki – Käsite – Yksityinen sijoittaja -arviointiperuste

(EY 87 artiklan 1 kohta)

2. Valtiontuki – Käsite – Yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen mukainen arviointi

(EY 87 artiklan 1 kohta)

3. Valtiontuki – Käsite – Yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen käyttäminen – Komission harkintavalta

(EY 87 artiklan 1 kohta)

4. Valtiontuki – Käsite – Yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen mukainen arviointi

(EY 87 artiklan 1 kohta)

5. Valtiontuki – Käsite – Yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen mukainen arviointi

(EY 87 artiklan 1 kohta)

Tiivistelmä

1. Sen arvioimiseksi, onko valtion toimenpidettä pidettävä tukena, on määritettävä, saako edunsaajayritys sellaista taloudellista etua, jota se ei olisi saanut normaaleissa markkinaolosuhteissa. Tältä osin ei voida katsoa, että sen tarkistaminen, toteutettiinko toimenpide normaaleissa markkinaolosuhteissa, olisi väistämättä tehtävä viittaamalla yhteen ainoaan sijoittajaan tai sijoituksesta hyötyvään yritykseen, sillä markkinataloudelle tyypillistä on juuri eri talouden toimijoiden välinen vuorovaikutus. Tämä tarkastelu ei edellytä myöskään sitä, että jätetään täysin huomioon ottamatta siirretyn omaisuuden luonteeseen liittyvät rajoitteet, kun otetaan huomioon, että viitteenä on käytettävä sellaisen yksityisen sijoittajan käyttäytymistä, joka on mahdollisimman samankaltaisessa tilanteessa kuin julkinen sijoittaja.

Näissä olosuhteissa komission on arvioitava täysimääräisesti kaikkia riidanalaisen toimenpiteen merkityksellisiä piirteitä ja sen asiayhteyttä, mukaan luettuna edunsaajana olevan yrityksen ja kyseessä olevien markkinoiden tilanne, tarkastaakseen, saako edunsaajana oleva yritys sellaista taloudellista etua, jota se ei olisi saanut normaaleissa markkinaolosuhteissa. Tältä osin komissio voi erityisesti tutkia, onko yritys voinut hankkia muilta sijoittajilta varoja, joista se saa vastaavan edun, ja tarvittaessa millä ehdoilla se olisi voinut hankkia näin varoja, koska toimenpide ei voi olla valtiontukea, jos sillä ei aseteta yritystä edullisempaan asemaan kuin se, jossa se olisi ollut ilman viranomaisen puuttumista asiaan.

(ks. 35–37 ja 175 kohta)

2. Viranomainen, joka antaa pankille etua osakkuutena, josta maksetaan korvaus sellaisen porrastusmenetelmän mukaisesti, jonka mukaan osakkuuden siirtoa seuraavina ensimmäisinä vuosina siitä osakkuuden osasta, joka on tarkoitettu käytettäväksi liiketoiminnan laajentamiseen, vahvistettua korvausta ei makseta koko osakkuudesta vaan etukäteen sovituista eristä, ei välttämättä tuota pankille etua, jota tämä ei olisi muuten voinut saada.

Kun ei ole esitetty väitteitä, joiden nojalla voitaisiin osoittaa, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, se voi katsoa, että tilanteessa, jolle on ominaista yhtäältä se, että viranomainen halusi sijoittaa varallisuutta, joka ei ollut likvidiä ja jota se ei halunnut jakaa, ja toisaalta se, että kyseinen pankki ei tarvinnut lyhyellä eikä keskipitkällä aikavälillä erityisrahaston suuruista pääomaa, yksityinen sijoittaja ei olisi kyennyt hankkimaan pankilta sellaista välitöntä korvausta koko riidanalaisesta osakkuudesta, joka olisi tasoltaan vastannut pankin liiketoiminnan laajentamisesta maksettavaa korvausta. Ei kuitenkaan ole ilmeisen virheellistä katsoa, että pankki ei suostu maksamaan liiketoimintansa laajentamisesta maksettavaa korvausta vastaavaa korvausta sellaisista varoista, joista se tietää etukäteen, että se ei voi käyttää niitä tähän tarkoitukseen. Vaikka pankki voisi näillä varoilla vahvistaa vakavaraisuuttaan tai välttää sen heikkenemisen ja siten alentaa rahoituskustannuksiaan tai pitää ne ennallaan, se ei voi näiden varojen avulla hankkia uusista toimenpiteistä kertyviä lisätuloja.

Tällaisen viranomaisen tilanteessa olevan yksityisen sijoittajan olisi pitänyt ottaa huomioon, että koska pankin oli pankkivalvonnan näkökulmasta mahdotonta käyttää välittömästi koko käytettävissä olevaa osakkuutta liiketoimintansa laajentamiseen, sillä osakkuuden osalla, jota se ei voinut käyttää, ei ollut sen kannalta samaa taloudellista tehtävää kuin sillä osakkuuden osalla, jonka se saattoi käyttää.

(ks. 51, 58 ja 66–68 kohta)

3. Kun komissio arvioi sitä, tuottaako sijoitus sellaista etua, jota yritys ei olisi saanut markkinoilta, kyseessä on monitahoinen taloudellinen arviointi. Toteuttaessaan toimea, joka sisältää näin monitahoista taloudellista arviointia, komissiolla on laaja harkintavalta, ja vaikka kyseisen toimen tuomioistuinvalvonta on lähtökohtaisesti kokonaisvaltaista sen osalta, kuuluuko tietty toimenpide EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, tämä valvonta kohdistuu ainoastaan siihen, että menettelyä ja perustelemista koskevia sääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen ratkaisun perustana olevat tosiseikat pitävät asiallisestikin paikkansa, että tällaisten seikkojen arvioinnissa ei ole tapahtunut ilmeistä arviointivirhettä ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei missään tapauksessa ole korvata päätöksen tekijän taloudellista arviointia omalla arvioinnillaan.

Riidanalaisen osakkuuden vertailtavuus muihin hybrideihin instrumentteihin koskee taloudellisesti monimutkaista alaa, jonka suhteen komissiolla on laaja harkintavalta. Lisäksi riidanalaisen osakkuuden luokitteleminen määräaikaiseksi äänettömäksi osakkuudeksi tai osakepääomasijoitukseksi on vain komission EY 87 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa käyttämä analyyttinen keino.

Komission tältä osin tekemän arvioinnin perusteella ei siis voida automaattisesti määrittää valtiontuen olemassaoloa ja suuruutta, vaan tätä arviointia voidaan käyttää vain sellaisen arvioinnin lähtökohtana, jossa otetaan huomioon ne olosuhteet, joissa yksityiset sijoittajat ovat toteuttaneet mahdollisimman samankaltaisia toimenpiteitä. Komission tältä osin tekemä päätelmä ei näin poista komissiolta sen velvollisuutta arvioida täysimääräisesti kaikkia riidanalaisen toimenpiteen merkityksellisiä piirteitä ja sen asiayhteyttä, mukaan luettuna edunsaajana olevan yrityksen ja kyseessä olevien markkinoiden tilannetta, sen tarkastamiseksi, saako edunsaajana oleva yritys sellaista taloudellista etua, jota se ei olisi saanut normaaleissa markkinaolosuhteissa.

(ks. 38 ja 96–98 kohta)

4. Vaikka osakkuuden, joka muodostaa 40 prosenttia liikkeelle laskeneen pankin omista varoista, merkitseminen kokonaisuudessaan merkitsee sijoittajalle kasvanutta riskiä, preemio on perusteltu vain, jos tämä seikka merkitsee liikkeelle laskeneelle pankille etua, josta se on valmis maksamaan, tai tämä pankki tarvitsee sijoittajan tarjoamia varoja eikä voi saada niitä muualta. Jos sen sijaan sijoittajan riski kasvaa sen vuoksi, että se on tehnyt omista syistään päätöksen, johon pankin toiveet tai tarpeet eivät ole vaikuttaneet, pankki kieltäytyy maksamasta preemiota ja hankkii varat muilta sijoittajilta.

(ks. 229 ja 234 kohta)

5. Siltä osin kuin kysymys on yritykseen tehdyn sijoituksen luokittelemisesta valtiontueksi, ratkaisevaa on yrityksen saama etu. Tästä seuraa, että tilanteessa, jossa viranomainen pyrkii sijoittamaan tietyntyyppistä omaisuutta, toimenpidettä ei voida pitää valtiontukena, jos kyseisen viranomaisen, joka haluaa tehdä sijoituksen, ja yrityksen välisten neuvottelujen jälkeen edellytykset, jotka yritys on valmis hyväksymään, merkitsevät niiden haittojen vuoksi, joita siirrettävän pääoman luonteesta sille aiheutuu, sille pienempää korvausta kuin markkinoilla on sovittu likvidien sijoitusten osalta. Siltä osin kuin nämä edellytykset eivät ole yritykselle edullisempia kuin ne, jotka se olisi voinut saada, jos toimenpide olisi – kuten yleensä on asianlaita – koskenut likvidiä pääomaa, yritys ei saa etua, jota se ei olisi voinut saada markkinoilta. Ei sitä vastoin voida katsoa, että jotta tämäntyyppistä toimenpidettä ei pidettäisi valtiontukena, viranomaisen olisi aina saatava sijoituksestaan sama korvaus kuin sijoittajan, joka on valmis siirtämään likvidiä pääomaa.

(ks. 277 kohta)