Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Lainsäädäntötoimi – Direktiivi

(EY 230 artiklan neljäs kohta ja EY 249 artiklan kolmas kohta)

2. Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Direktiivi 2003/87 – Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmä

(EY 174 artikla, EY 175 artiklan 1 kohta ja EY 230 artiklan neljäs kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87 liite I)

3. Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Oikeudenkäynnin kohteen yksilöinti – Yhteenveto kanneperusteista

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäinen alakohta ja 53 artiklan ensimmäinen alakohta; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)

4. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Riittävän ilmeinen yhteisön oikeuden rikkominen

(EY 174 artikla, EY 175 artikla ja EY 288 artiklan toinen kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87)

5. Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Perustamissopimuksen määräykset

(EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohta, EY 43 artikla, EY 174 artikla, EY 175 artikla ja EY 249 artiklan kolmas kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87)

6. Ympäristö – Ilman pilaantuminen – Direktiivi 2003/87 – Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmä

(EY 5 artiklan toinen kohta, EY 10 artikla, EY 174–EY 176 artikla ja EY 249 artiklan kolmas kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87 9 artiklan 1 kohta ja 11 artiklan 1 kohta)

7. Yhteisön oikeus – Periaatteet – Perusoikeudet

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87 9 artiklan 1 kohta ja 11 artiklan 1 kohta)

8. Ympäristö – Ilman pilaantuminen – Direktiivi 2003/87 – Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmä

(EY 43 artikla ja EY 174 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87 3 artiklan a alakohta ja 12 artiklan 2 ja 3 kohta)

9. Ympäristö – Ilman pilaantuminen – Direktiivi 2003/87 – Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmä

(EY 174 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87 9 artiklan 1 ja 3 kohta, 11 artiklan 1 kohta ja liite III; neuvoston päätös 2002/358)

10. Yhteisön oikeus – Periaatteet – Oikeusvarmuus

(EY 2 artikla ja EY 3 artiklan 1 kohdan c ja g alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87 1 artikla)

Tiivistelmä

1. Pelkästään sen seikan, että EY 230 artiklan neljäs kohta ei koske nimenomaisesti yksityisten EY 249 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetusta direktiivistä nostamien kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamista, perusteella tällaisia kanteita ei voida jättää tutkimatta. Yhteisön toimielimet eivät voi evätä yksityisiltä perustamissopimuksessa annettua oikeussuojaa pelkästään kyseisen toimenpiteen muotoa koskevalla valinnalla, vaikka kyseinen toimenpide olisi direktiivi. Samoin pelkästään se, että riidanalaiset säännökset ovat osa yleisesti sovellettavaa säädöstä, joka on todellinen direktiivi eikä EY 249 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu päätös, joka on annettu direktiivinä, ei sellaisenaan ole riittävä sulkemaan pois mahdollisuutta, että nämä säännökset voivat koskea yksityistä suoraan ja erikseen.

(ks. 94 kohta)

2. Vaikka onkin totta, että yhteisön toimielinten on yleisesti sovellettavaa toimea antaessaan noudatettava ylemmäntasoisia oikeussääntöjä, mukaan luettuna perusoikeudet, väite, jonka mukaan tällaisella toimella rikotaan näitä sääntöjä tai oikeuksia, ei sellaisenaan riitä siihen, että yksityisen nostama kanne on otettava tutkittavaksi, tai muuten EY 230 artiklan neljännessä kohdassa määrätyistä vaatimuksista tulisi merkityksettömiä, mikäli väitetty rikkominen ei ole omiaan yksilöimään sitä samalla tavalla kuin sen, jolle toimi on osoitettu.

Tämän osalta ei ole mitään nimenomaista ja erityistä ylemmäntasoista tai johdetun oikeuden säännöstä, joka olisi velvoittanut yhteisön lainsäätäjän ottamaan kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetun direktiivin 2003/87 antamismenettelyssä erityisellä tavalla huomioon raakaraudan tai teräksen tuottajien tilanteen verrattuna kyseisen direktiivin liitteessä I mainittujen muiden teollisuudenalojen toimijoiden tilanteeseen. Näin ollen erityisesti EY 174 artiklassa ja EY 175 artiklan 1 kohdassa, jotka muodostavat oikeusperustat yhteisön lainsäädäntötoiminnalle ympäristön alalla, ei säädetä tällaisesta velvoitteesta.

Ei voida myöskään katsoa, että direktiivin 2003/87 säännökset koskevat teräksentuotantolaitosta erikseen.

(ks. 102, 103 ja 105 kohta)

3. Kannekirjelmästä, jossa vaaditaan yhteisön toimielimen aiheuttamien vahinkojen korvaamista, on ilmettävä seikat, joiden perusteella kantajan riitauttama toimielimen menettely voidaan yksilöidä, syyt, joiden nojalla kantaja katsoo, että tämän menettelyn ja aiheutetuksi väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys, sekä vahingon laatu ja sen laajuus.

Kun otetaan huomioon se, että silloin, kun nostettiin kanne korvauksen saamiseksi vahingosta, joka oli aiheutunut Euroopan parlamentin ja neuvoston lainvastaiseksi väitetystä toiminnasta niiden antaessa direktiivin 2003/87 kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä, vallinneiden olosuhteiden takia tämän vahingon oli väistämättä oltava luonteeltaan tulevaa, sillä riidanalaisen direktiivin saattaminen osaksi kansallisia oikeusjärjestyksiä oli vielä kesken, ja jäsenvaltioiden harkintavalta päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisen osalta alueillaan kansallisten jakosuunnitelmien nojalla, kantaja ei voinut täsmentää tulevan vahingon täsmällistä laajuutta kannetta nostaessaan, joten kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä ei ollut välttämättä, että kannekirjelmässä täsmennetään vahingon täsmällinen laajuus, eikä etenkään, että siinä yksilöidään vaaditun vahingonkorvauksen määrä, koska tämä on joka tapauksessa mahdollista vastauskirjelmän toimittamiseen saakka, sillä edellytyksellä, että kantaja vetoaa tällaisiin olosuhteisiin ja ilmoittaa seikat, joiden perusteella on mahdollista arvioida vahingon luonnetta ja laajuutta, jolloin vastaajalla on edellytykset puolustautumiseen.

(ks. 132 ja 135 kohta)

4. Kun kyseessä on kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetun direktiivin 2003/87 antamisesta johtuva yhteisön sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu, oikeussääntöjen, joiden tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeisen rikkomisen on perustuttava yhteisön lainsäätäjällä sen harjoittaessa toimivaltaansa ympäristön alalla EY 174 ja EY 175 artiklan nojalla olevan laajan harkintavallan rajojen selvään ja vakavaan huomiotta jättämiseen. Tämän harkintavallan käyttö edellyttää yhtäältä sitä, että yhteisön lainsäätäjä ennakoi ja arvioi luonteeltaan monitahoista ja epävarmaa ekologista, tieteellistä, teknistä ja taloudellista kehitystä ja toisaalta vertailee ja sovittelee EY 174 artiklassa tarkoitettuja tavoitteita, periaatteita ja intressejä. Kyseisessä direktiivissä tämä on toteutettu vahvistamalla keskenään osittain ristiriitaisia tavoitteita ja alatavoitteita.

(ks. 141 ja 143 kohta)

5. Yhteisöjen toimielinten on, samoin kuin jäsenvaltioidenkin, kunnioitettava perusvapauksia, kuten sijoittautumisvapautta, joilla pyritään saavuttamaan jokin yhteisön olennaisista tavoitteista, erityisesti EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa vahvistettu sisämarkkinoiden toteuttaminen.

Tästä yleisestä velvoitteesta ei kuitenkaan seuraa, että yhteisön lainsäätäjän olisi säänneltävä kyseistä alaa antamalla yhteisön lainsäädäntöä siten, että erityisesti kun tämä lainsäädäntö on EY 249 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetun direktiivin muodossa, sillä tarjotaan tyhjentävä ja lopullinen ratkaisu tiettyihin sisämarkkinoiden toteuttamista koskeviin ongelmiin tai että sillä yhdenmukaistetaan täysin kansallinen lainsäädäntö tarkoituksena syrjäyttää kaikki ajateltavissa olevat esteet jäsenvaltioiden väliselle kaupalle. Kun yhteisön lainsäätäjää pyydetään luomaan kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetulla direktiivillä 2003/87 perustetun päästöoikeuksien kaupan järjestelmän kaltainen monitahoinen järjestelmä tai uusimaan sellaista rakenteellisesti, se saa toimia vaiheittain, ja se voi turvautua kansallisen lainsäädännön asteittaiseen yhdenmukaistamiseen, koska tällaisten toimenpiteiden toteuttaminen on yleensä vaikeaa, koska se edellyttää, että toimivaltaiset yhteisön toimielimet laativat toisistaan poikkeavien ja monimutkaisten kansallisten säännösten perusteella yhteiset säännöt, jotka ovat perustamissopimuksessa määriteltyjen tavoitteiden mukaisia ja sellaisia, että neuvoston jäsenet ovat valmiita hyväksymään ne määräenemmistöllä. Näin on myös ympäristönsuojelua koskevan, EY 174 ja EY 175 artiklan nojalla annetun yhteisön säännöstön osalta.

(ks. 177 ja 178 kohta)

6. EY 249 artiklan kolmannen kohdan mukaan direktiivi velvoittaa vain saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää toimivaltaisten kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot, mikä tarkoittaa loogisesti, että tälle valtiolle jätetään tarpeellista harkintavaltaa täytäntöönpanotoimien määrittämiseksi. Lisäksi EY 5 artiklan toisessa kohdassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen, johon kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetun direktiivin 2003/87 30 perustelukappaleessa viitataan, nojalla aloilla, jotka eivät kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, yhteisö toimii vain siinä tapauksessa ja siinä laajuudessa kuin jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, jotka suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten takia voidaan tämän vuoksi toteuttaa paremmin yhteisön tasolla. EY 174 ja EY 176 artiklasta seuraa, että ympäristönsuojelun alalla yhteisön ja jäsenvaltioiden toimivalta on jaettu. Näin ollen tätä alaa koskevalla yhteisön lainsäädännöllä ei pyritä täydelliseen yhdenmukaistamiseen ja EY 176 artiklassa määrätään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta toteuttaa tiukempia suojatoimenpiteitä ja asetetaan tällaisten toimenpiteiden edellytykseksi ainoastaan se, että ne ovat sopusoinnussa perustamissopimuksen kanssa ja että niistä ilmoitetaan komissiolle.

Näiden periaatteiden mukaisesti direktiivissä 2003/87 ei säädetä päästöoikeuksien kaupan järjestelmän perustamisen ja toiminnan taustalla olevien edellytysten täydellisestä yhdenmukaistamisesta. Jollei perustamissopimuksen määräyksistä muuta johdu, jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta tämän järjestelmän toteuttamisen osalta, erityisesti kansallisten jakosuunnitelmiensa ja päästöoikeuksien jakoa koskevien itsenäisten päätösten laatimisessa kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 1 kohdan nojalla. Näin ollen pelkästään se seikka, että yhteisön lainsäätäjä on jättänyt avoimeksi jonkin tämän direktiivin ja perusvapauden soveltamisalaan kuuluvan erityisen kysymyksen, kuten sijoittautumisvapauden, siten, että on jäsenvaltioiden asiana ratkaista tämä kysymys niiden käyttäessä harkintavaltaansa, tietenkin yhteensopivasti yhteisön oikeuden ylemmäntasoisten oikeussääntöjen kanssa, ei sellaisenaan oikeuta luonnehtimaan tätä sääntelyn puutetta perustamissopimuksen määräysten vastaiseksi. Näin on erityisesti siksi, että jäsenvaltioiden on EY 10 artiklaan perustuvan lojaalia yhteistyötä koskevan velvoitteensa nojalla varmistettava direktiivien tehokas vaikutus, mikä tarkoittaa myös, että niiden on tulkittava kansallista oikeutta kyseisen direktiivin taustalla olevien tavoitteiden ja periaatteiden valossa.

(ks. 179 ja 180 kohta)

7. Yhteisön lainsäätäjän on direktiiviä antaessaan ja jäsenvaltioiden saattaessaan kyseistä direktiiviä osaksi kansallista oikeutta valvottava, että yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita kunnioitetaan. Näin ollen yhteisön oikeusjärjestyksessä tunnustettujen yleisten periaatteiden, joihin perusoikeudet kuuluvat, suojaamisesta johtuvat vaatimukset sitovat myös jäsenvaltioita silloin, kun ne panevat täytäntöön yhteisön oikeussääntöjä, joten jäsenvaltioiden tulee mahdollisuuksiensa mukaan soveltaa näitä oikeussääntöjä siten, että vaatimuksia pyritään noudattamaan. Näitä periaatteita sovelletaan analogisesti EY:n perustamissopimuksessa vahvistettuihin perusvapauksiin.

Kun kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetussa direktiivissä 2003/87 ja erityisesti sen 9 artiklan 1 kohdassa ja 11 artiklan 1 kohdassa jätetään jäsenvaltioille harkintavaltaa, tämä on pääsääntöisesti riittävän laajaa, jotta ne voivat soveltaa kyseisen direktiivin sääntöjä yhdenmukaisesti perusoikeuksien ja perustamissopimuksen mukaisten perusvapauksien suojaamisesta johtuvien vaatimusten kanssa. Koska lisäksi kansalliset tuomioistuimet valvovat tämän direktiivin täytäntöönpanoa, niiden on esitettävä unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymys EY 234 artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti, jos niillä on kyseisen direktiivin tulkintaa tai pätevyyttä koskevia vaikeuksia. Näin ollen jäsenvaltioiden viranomaisten ja tuomioistuinten on paitsi tulkittava kansallista oikeuttaan riidanalaisen direktiivin mukaisesti myös varottava tukeutumasta sellaiseen kyseisen direktiivin tulkintaan, joka johtaisi ristiriitaan yhteisön oikeusjärjestyksessä suojattujen perusoikeuksien, muiden yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden tai perustamissopimuksen mukaisten perusvapauksien, kuten sijoittautumisvapauden, kanssa. Yhteisön lainsäätäjää ei voida moittia siitä, että se ei ole ratkaissut direktiivissä tyhjentävästi ja lopullisesti sijoittautumisvapauden soveltamisalaan kuuluvaa tiettyä kysymystä, kun tässä direktiivissä varataan jäsenvaltioille harkintavaltaa, jonka avulla ne voivat noudattaa täysin perustamissopimuksen määräyksiä ja yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita.

(ks. 181–184 kohta)

8. Jos kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetun direktiivin 2003/87 12 artiklan 2 ja 3 kohdassa, luettuna yhdessä 3 artiklan a alakohdan kanssa, tarkoitettua kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien vapaata rajat ylittävää siirtoa koskevaa mahdollisuutta ei olisi, kyseisen direktiivin 1 artiklassa tarkoitettu päästöoikeuksien kaupan järjestelmän kustannustehokkuus ja taloudellisuus häiriytyisivät suuresti. Tästä syystä tämän direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille yleinen velvollisuus varmistaa, että tämä vapaus toteutetaan merkityksellisessä kansallisessa lainsäädännössä. Käänteisesti kyseisessä direktiivissä ei säädetä rajoituksista päästöoikeuksien rajat ylittävälle siirrolle samaan konserniin kuuluvien oikeushenkilöiden välillä riippumatta siitä, onko niiden toimipaikka ja/tai kotipaikka sisämarkkinoilla. Direktiivin 2003/87 edellä viitattujen säännösten valossa ei voida näin ollen katsoa, että tällä direktiivillä rajoitettaisiin lainvastaisesti perustamissopimuksen mukaisia perusvapauksia, mukaan luettuna sijoittautumisvapaus, tai että sillä kannustettaisiin jäsenvaltioita olemaan noudattamatta näitä vapauksia. Erityisesti on todettava, että yhteisön lainsäätäjän ei voida katsoa olevan vastuussa siitä, että se olisi tämän osalta laiminlyönyt selvästi ja vakavalla tavalla ottaa huomioon EY 174 artiklaan, luettuna yhdessä EY 43 artiklan kanssa, perustuvan harkintavaltansa rajat.

(ks. 188 ja 190 kohta)

9. Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annettuun direktiiviin 2003/87 ei sisälly mitään säännöstä, jossa säädettäisiin niiden taloudellisten seurausten ulottuvuudesta, joita saattaa aiheutua jollekin laitokselle jaettujen päästöoikeuksien riittämättömyydestä ja näiden päästöoikeuksien hinnasta, koska tämä hinta määräytyy yksinomaan päästöoikeuksien kaupan järjestelmän perustamisen jälkeen syntyneillä markkinoilla; kyseisen direktiivin 1 artiklan mukaan päästöoikeuksien kaupan järjestelmä on perustettu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi sekä kustannustehokkaasti että taloudellisesti. Päästöoikeuksien hintojen sääntely yhteisön tasolla olisi omiaan haittaamaan tämän direktiivin pääasiallista tavoitetta eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä tehokkaan päästöoikeuksien kaupan järjestelmän avulla, jossa päästöjen ja niiden vähentämiseksi toteutettujen investointien kustannukset määräytyvät pääosin markkinoilla (kyseisen direktiivin viides perustelukappale). Tästä seuraa, että jos päästöoikeuksia on riittämätön määrä, se, kannustetaanko toiminnanharjoittajia vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, riippuu monitahoisista taloudellisista ratkaisuista, jotka tehdään yhtäältä päästökauppamarkkinoilla saatavilla olevien päästöoikeuksien hintojen ja toisaalta niistä mahdollisista päästöjen vähentämistoimenpiteistä, joiden tavoitteena voi olla joko alentaa tuotantoa tai investoida energiatehokkaampiin tuotantomenetelmiin, aiheutuvien kustannusten perusteella (saman direktiivin 20 perustelukappale).

Tällaisessa järjestelmässä yhteisön lainsäätäjä ei voi etukäteen säädellä päästöistä aiheutuvien kustannusten ja näin ollen päästöoikeuksien hintojen nousua, joka riippuu useista taloudellisista tekijöistä, ilman että vaarana olisi heikentää järjestelmän toiminnan perustana olevia taloudellisia kannustimia tai jopa kokonaan poistaa ne ja haitata näin päästöoikeuksien kaupan järjestelmän tehokkuutta. Lisäksi tällaisen järjestelmän perustaminen ja sen taloudellisten lähtökohtien vahvistaminen Kioton pöytäkirjasta seuraavien velvoitteiden noudattamiseksi kuuluu yhteisön lainsäätäjällä EY 174 artiklan nojalla olevan laajan harkintavallan piiriin ja on sellaisenaan legitiimi ja asianmukainen valinta. Yhteisön lainsäätäjä on tämän legitiimin valinnan perusteella asettanut päästöoikeuksien kaupan järjestelmän lähtökohdaksi sen, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 1 kohdan nojalla on jäsenvaltioiden tehtävänä päättää kansallisten jakosuunnitelmiensa perusteella ja niille tämän osalta varattua harkintavaltaa käyttäen jaettavien päästöoikeuksien kokonaismäärästä ja niiden jakamisesta kullekin niiden alueelle sijoittautuneelle laitokselle. Komissio valvoo tätä päätöstä etukäteen vain rajoitetusti tämän saman direktiivin 9 artiklan 3 kohdan nojalla, erityisesti sen liitteessä III mainittujen perusteiden valossa. Näin ollen jäsenvaltioiden päästöjen vähennystä koskevien tavoitteiden ja toimenpiteiden väliset vaihtelut, jotka ovat seurausta niille Kioton pöytäkirjan perusteella kuuluvista velvoitteista, sellaisina kuin ne käyvät ilmi ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta sekä sen velvoitteiden täyttämisestä yhteisesti tehdyssä päätöksessä 2002/358 mainitusta rasitteiden jakamista koskevasta sopimuksesta, ja näin ollen epävarmuus eri teollisuudenaloille ja toiminnanharjoittajille eri kansallisten jakosuunnitelmien perusteella jaettavien päästöoikeuksien kokonaismäärästä ja kullekin erikseen jaettavista määristä eivät johdu direktiivin säännöksistä sellaisinaan.

(ks. 199–202 kohta)

10. Päästökauppamarkkinoiden ennustettavuuden puuttuminen kuuluu olennaisesti ja erottamattomasti kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetulla direktiivillä 2003/87 perustettuun, päästöoikeuksien kaupan järjestelmälle ominaiseen taloudelliseen mekanismiin, johon sovelletaan klassisia tarjontaa ja kysyntää koskevia sääntöjä, jotka ovat ominaisia vapaille ja kilpailluille avoimille markkinoille, niiden periaatteiden mukaisesti, jotka on vahvistettu kyseisen direktiivin 1 artiklassa, luettuna yhdessä direktiivin seitsemännen perustelukappaleen kanssa, sekä EY 2 artiklassa ja EY 3 artiklan 1 kohdan c ja g alakohdassa. Tämän seikan ei näin ollen voida katsoa olevan oikeusvarmuuden periaatteen vastainen, sillä muutoin asetettaisiin kyseenalaiseksi päästöoikeuksien kaupan koko taloudellinen perusta, sellaisena kuin se on vahvistettu direktiivissä yhdenmukaisesti perustamissopimuksen määräysten kanssa.

(ks. 203 kohta)