Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Yhteisön oikeus – Periaatteet – Oikeusvarmuus – Yhteisön säännöstö – Selvyyden ja täsmällisyyden vaatimukset – Rajat

2. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Normihierarkia – Asetusten ensisijaisuus suhteessa sellaisiin suuntaviivoihin tai puitteisiin, jotka eivät perustu perustamissopimukseen tai sen nojalla annettuun säädökseen tai päätökseen

(EY 249 artikla)

3. Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Säädösteitse määritellyt tukiluokat, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina – Pienille ja keskisuurille yrityksille myönnetystä tuesta annettu asetus N:o 70/2001 – Työllisyystuesta annettu asetus N:o 2204/2002 – Itsenäiset asetukset, joilla pyritään eri tavoitteisiin

(Komission asetuksen N:o 70/2001 3 artiklan 2 kohta ja komission asetuksen N:o 2204/2002 3 artiklan 1 kohta)

4. Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Säädösteitse määritellyt tukiluokat, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina – Työllisyystuesta annettu asetus N:o 2204/2002 – Mainitun asetuksen 4, 5 ja 6 artiklassa säädetyt poikkeukset – Erilliset ja itsenäiset soveltuvuusedellytykset

(Komission asetuksen N:o 2204/2002 4, 5 ja 6 artikla)

5. Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Säädösteitse määritellyt tukiluokat, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina – Asetuksella N:o 994/98 komissiolle myönnetty toimivalta – Ulottuvuus – Toimivalta ei rajoitu ainoastaan aiemman käytännön kodifioimiseen

(Neuvoston asetuksen N:o 994/98 1 artikla)

6. Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Säädösteitse määritellyt tukiluokat, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina – Asetuksella N:o 994/98 komissiolle myönnetty toimivalta – Toimivalta ei ulotu valtiontuen käsitteen määrittelemiseen

(Neuvoston asetus N:o 994/98)

7. Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Säädösteitse määritellyt tukiluokat, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina – Työllisyystuesta annettu asetus N:o 2204/2002 – Tyhjentävän luettelon laatiminen niistä epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden luokista, jotka voivat saada tukea mainitun asetuksen nojalla – Suhteellisuusperiaatetta ei loukattu

(Komission asetuksen N:o 2204/2002 2 artiklan f alakohta ja 5 artikla)

8. Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Säädösteitse määritellyt tukiluokat, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina – Soveltuvuusedellytysten vahvistaminen – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonnan rajat

(Neuvoston asetus N:o 994/98)

9. Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Säädösteitse määritellyt tukiluokat, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina – Työllisyystuesta annettu asetus N:o 2204/2002 – Komission aiemmassa käytännössä sovellettuja soveltuvuusedellytyksiä ankarampien edellytysten määrittäminen – Yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei loukattu

(Komission asetus N:o 2204/2002)

10. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Oikeudellisen perustan valinta – Perusteet – Yhteisön toimi, jolla on kaksi tarkoitusta tai jossa on kahdenlaisia tekijöitä – Oikeudellisen perustan valitseminen pääasiallisen tai määräävän tarkoituksen tai tekijän perusteella – Asetuksen N:o 2204/2002 antaminen asetuksen N:o 994/98 nojalla, jossa valtuutetaan komissio antamaan asetuksia, joissa todetaan eräiden valtiontukiluokkien soveltuvan yhteismarkkinoille – Laillisuus myös sen jälkeen, kun perustamissopimukseen oli Amsterdamin sopimuksella lisätty EY 137 artikla

(EY:n perustamissopimuksen 94 artikla (josta on tullut EY 89 artikla); neuvoston asetus N:o 994/98)

Tiivistelmä

1. Oikeusvarmuuden periaate on yhteisön oikeuden perusperiaate, joka edellyttää erityisesti, että säännösten on oltava selviä ja täsmällisiä, jotta oikeussubjektit voivat ilman epävarmuutta saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Koska tietynasteinen epävarmuus oikeussäännön ulottuvuudesta on kuitenkin erottamaton osa oikeussääntöä, sellaisen kanteen yhteydessä, jossa jäsenvaltio perustaa asetuksen laillisuutta koskevat väitteensä pääasiallisesti oletettuihin tilanteisiin, on rajoituttava sen selvittämiseen, liittyykö kyseessä olevaan säädökseen sellaista epäselvyyttä, että kyseinen jäsenvaltio ei voi tämän johdosta selvittää riittävällä varmuudella mahdollisia epäselvyyksiä riidanalaisen säännöksen merkityksen tai ulottuvuuden osalta.

(ks. 30 ja 31 kohta)

2. Komission valtiontukien alalla antamien suuntaviivojen ja monialaisten puitteiden oikeudellisena perustana ei ole perustamissopimus tai sen nojalla annettu oikeussääntö, ja tämän seurauksena päällekkäisyyksien ilmetessä samalla alalla annetun asetuksen säännöksillä on etusija suhteessa suuntaviivoihin tai monialaisiin puitteisiin, koska ensin mainitut ovat EY 249 artiklan nojalla sitovia ja yleisesti sovellettavia.

(ks. 33 kohta)

3. EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettyyn valtiontukeen annettu asetus N:o 70/2001 ja EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta työllisyystukeen annettu asetus N:o 2204/2002 ovat itsenäisiä suhteessa toisiinsa ja niillä pyritään eri tavoitteisiin. Täten kyseisissä asetuksissa säädetyt edellytykset ja asetusten soveltamisalat eivät ole täysin yhteneväisiä. Tältä osin on ilmeisen selvää, kun otetaan huomioon asetuksen N:o 2204/2002 3 artiklan 1 kohta ja asetuksen N:o 70/2001 3 artiklan 2 kohta, että tukijärjestelmä soveltuu yhteismarkkinoille ja on vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta, mikäli se kuuluu joko asetuksen N:o 2204/2002 soveltamisalaan ja täyttää kaikki kyseisessä asetuksessa asetetut edellytykset tai mikäli se kuuluu asetuksen N:o 70/2001 soveltamisalaan ja täyttää kaikki tuossa asetuksessa asetetut edellytykset.

(ks. 36 kohta)

4. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta työllisyystukeen annetun asetuksen N:o 2204/2002 systematiikasta ja päämäärästä seuraa se, että 4 artiklassa, joka koskee tukia työpaikkojen luomiseksi, 5 artiklassa, joka koskee tukia epäedullisessa asemassa olevien ja alentuneesti työkykyisten työntekijöiden palkkaamiseen, ja 6 artiklassa, joka koskee pysyviä tukia alentuneesti työkykyisten työntekijöiden palkkaamiseen, säädetyillä vapautuksilla pyritään eri tavoitteisiin ja että kussakin artiklassa soveltuvuudelle asetetut edellytykset ovat lähtökohtaisesti itsenäisiä toisiinsa nähden. Siten, kun tuki täyttää jossakin mainituista artikloista säädetyt edellytykset, se soveltuu yhteismarkkinoille riippumatta siitä, saattaisiko se mahdollisesti täyttää myös jossain toisessa kyseisistä artikloista säädetyt edellytykset.

(ks. 46 kohta)

5. Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin annetun asetuksen N:o 994/98 1 artiklan sanamuodon perusteella ei mitenkään voida todeta sitä, että komissiolla on velvollisuus vahvistaa yhteismarkkinoille soveltuvuutta koskevat edellytykset täysin olemassa olevan käytäntönsä mukaisesti ilman, että sillä oli mahdollisuus muuttaa niitä. Kyseisessä säännöksessä todetaan ainoastaan yleisellä tavalla, että työllisyystukien vapautuksesta annettavassa asetuksessa on täsmennettävä tukien kynnysarvot ja tukien kasautumista koskevat edellytykset, ottamatta kuitenkaan kantaa mainittujen vaatimusten varsinaiseen sisältöön. Neuvoston antamaa lainsäädäntövaltuutusta ei kuitenkaan voida tulkita niin, että sillä edellytettiin komission rajoittuvan ainoastaan aiemman käytäntönsä kodifioimiseen ja olemaan käyttämättä sillä valtiontukien alalla olevaa kokemustaan uusien, jopa aiempaa ankarampien edellytysten asettamiseksi.

(ks. 52 ja 53 kohta)

6. Neuvosto on Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin annetulla asetuksella N:o 994/98 uskonut komissiolle toimivallan todeta, että eräät tukiluokat soveltuvat yhteismarkkinoille eikä ilmoitusvelvollisuus koske niitä. EY 87 artiklan suhteen arvioituna neuvosto on siis ainoastaan valtuuttanut komission panemaan täytäntöön mainitun artiklan 3 kohdan, jossa määrätään poikkeuksista 1 kohdassa määrättyyn pääsääntöön, jonka mukaan tuet ovat kiellettyjä. Neuvosto ei sitä vastoin ole myöntänyt komissiolle mitään toimivaltaa tulkita EY 87 artiklan 1 kohtaa, jossa määritellään valtiontuen käsite. Antaessaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta työllisyystukeen asetusta N:o 2204/2002 komissiolla ei täten ollut toimivaltaa esittää sitovaa ja yleistä määritelmää valtiontuen käsitteestä. Se on siis toiminut toimivaltansa rajoissa eikä näin ollen ole loukannut yleisiä oikeusvarmuutta, toissijaisuutta tai suhteellisuutta kokevia periaatteita.

(ks. 58 kohta)

7. Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen yhteisön säädöksellä, päätöksellä tai muulla toimenpiteellä edellyttää, että näillä asetetaan oikeussubjektille velvollisuus, joka ylittää ne rajat, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa.

EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta työllisyystukeen annetulla asetuksella N:o 2204/2002 ei edellytetä niiltä toimenpiteiltä, joita toteutetaan sellaisten työntekijöiden eduksi, joita kyseisessä asetuksessa epäedullisessa asemassa olevista työntekijöistä annettu määritelmä ei koske, minkään uusien velvoitteiden täyttämistä. Koska kyseisessä asetuksessa ei oteta kantaa mainittuihin toimenpiteisiin, siinä ylläpidetään niiden osalta jo EY 88 artiklan 3 kohdassa asetettu ilmoitusvelvollisuus. Tämän seurauksena komissio ei ole loukannut suhteellisuusperiaatetta esittämällä asetuksen N:o 2204/2002 2 artiklan f alakohdassa tyhjentävän luettelon niistä epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden luokista, jotka voivat saada kyseisen asetuksen 5 artiklan perusteella myönnettyä tukea.

(ks. 61 ja 62 kohta)

8. Komissiolla on valtiontukien alalla laaja harkintavalta, jonka käyttäminen edellyttää taloudellisten ja yhteiskunnallisten kysymysten arviointeja, jotka on tehtävä yhteisön näkökulmasta. Tilanne on näin muun muassa silloin, kun komissio pyrkii sovittamaan yhteen tavoitteen, jolla pyritään takaamaan vääristymätön kilpailu yhteismarkkinoilla, muiden yhteisön tavoitteiden, kuten työllisyyden edistämisen kanssa.

Kun komissiolla on kyseisenkaltainen merkittävä harkintavapaus, yhteisöjen tuomioistuin ei kyseisen vapauden käytön lainmukaisuutta valvoessaan voi omalla arvioinnillaan korvata toimivaltaisen viranomaisen tekemää arviointia, vaan sen on rajoituttava tutkimaan, ettei kyseinen viranomainen ole tehnyt ilmeistä virhettä eikä käyttänyt väärin harkintavaltaansa ja ettei se ole selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajoja.

(ks. 67 ja 68 kohta)

9. Yhdenvertaisen kohtelun periaate tai syrjintäkiellon periaate edellyttävät, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella

EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta työllisyystukeen annetulla asetuksella N:o 2204/2002 kohdellaan tukien myöntämistä sellaisten järjestelmien puitteissa, jotka komissio on ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa todennut soveltuviksi, eri tavalla kuin sellaisten järjestelmien puitteissa, jotka on luotu mainitussa asetuksessa asetettujen uusien soveltuvuusedellytysten mukaisesti, jotka voivat eräiltä osin olla ankarampia kuin komission aiemmassa käytännössä sovelletut edellytykset. Tällainen kohtelu on kuitenkin objektiivisesti perusteltua. Ensinnäkin komissiolta ei voida evätä mahdollisuutta säätää ankarammista soveltuvuusedellytyksistä, mikäli yhteismarkkinoiden kehitys ja pyrkimys vääristymättömään kilpailuun mainituilla markkinoilla tätä edellyttävät. Toiseksi komissio ei voi yksipuolisesti ja EY 88 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätyn menettelyn vastaisesti saattaa olemassa olevia tukijärjestelmiä asetuksessa N:o 2204/2002 säädettyjen soveltuvuudelle asetettujen uusien edellytysten mukaisiksi. Mikäli näin tulkittaisiin, tämä johtaisi itse asiassa mainitun asetuksen taannehtivaan soveltamiseen ja tällä loukattaisiin oikeusvarmuuden periaatetta sekä niiden henkilöiden, joita asia koskee, perusteltua luottamusta.

(ks. 71–73 kohta)

10. Yhteisön toimivaltajärjestelmässä toimen oikeudellisen perustan valinnan on perustuttava objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuinvalvonnan kohteena. Tällaisiin seikkoihin kuuluvat erityisesti toimen tarkoitus ja sisältö. Jos yhteisön säädöksen tutkinnasta käy ilmi, että säädöksellä on kaksi tarkoitusta tai että siinä on kahdenlaisia osatekijöitä, ja jos yksi niistä on yksilöitävissä pääasialliseksi tai määrääväksi osatekijäksi ja toinen on ainoastaan liitännäinen osatekijä, säädös on annettava ainoastaan yhden oikeudellisen perustan perusteella eli sen, jota säädöksen tarkoitus tai sen pääasiallinen tai määräävä osatekijä edellyttää.

Vaikka sekä Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin annetulla asetuksella N:o 994/98 että EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta työllisyystukeen annetulla asetuksella N:o 2204/2002 on merkitystä työllisyyden edistämisessä, asetusten ensisijaisena tarkoituksena on yhteismarkkinoille soveltuvien tukien määrittäminen ja näiden vapauttaminen ilmoitusvelvollisuudesta. Siten mainituilla asetuksilla pannaan täytäntöön muun muassa EY 87 artiklan 3 kohta, jonka mukaan eräät tuet, joilla tavoitellaan yleisen edun mukaisia tavoitteita, voivat olla yhteismarkkinoille soveltuvia sikäli kuin kilpailun vääristyminen on perusteltavissa tukien tavoitteilla.

Tästä seuraa, että neuvosto on antanut asetuksen N:o 994/98 pätevästi EY:n perustamissopimuksen 94 artiklan (josta on tullut EY 89 artikla) nojalla ja että kyseinen asetus saattoi olla asetuksen N:o 2204/2002 oikeudellisena perustana myös sen jälkeen, kun perustamissopimukseen oli Amsterdamin sopimuksella lisätty EY 137 artiklan 3 kohta, jossa myönnetään neuvostolle toimivalta toteuttaa toimenpiteet työllisyyden edistämisen rahoittamiseksi.

(ks. 78–81 kohta)