YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

13 päivänä helmikuuta 2001

Asia T-2/00

N

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

”Henkilöstö — Sosiaaliturva — Tapaturmavakuutus — Henkilöstösääntöjen 73 artikla — Tapaturman käsite — HIV-tartunta”

Täydellinen teksti ranskan kielellä   II-135

Aihe:

Kanne, jossa kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toisaalta kumoaa komission päätöksen, jossa on katsottu, että kantajan saamaa immuunikatoviruksen (HIV) tartuntaa ei voida pitää Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 73 artiklassa ja tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 2 artiklassa tarkoitettuna tapaturmana, ja toisaalta määrää maksettavaksi vahingonkorvauksen.

Ratkaisu:

Kanne hylätään. Kumpikin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1. Henkilöstö – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Lääkärinlausunto – Lääketieteellisen lautakunnan toimivalta – Oikeudellisten seikkojen arviointi ei kuulu lautakunnan toimivaltaan – Tapaturma – Käsite – Lääketieteellisen lautakunnan suorittama arviointi – Seuraukset

   (Henkilöstösääntöjen 73 artikla; tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 2 artiklan 1 kohta)

2. Henkilöstö – Sosiaaliturva – Tapaturma-ja ammattitautivakuutus – Tapaturma – Käsite – Riskin tai virheen hyväksyminen ei kuulu tapaturman käsitteeseen

   (Henkilöstösääntöjen 73 artikla; tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 2 artiklan 1 kohta)

3. Henkilöstö – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Tapaturma – Käsite – HIV-tartunta tai muun tarttuvan viruksen aiheuttama tartunta – Tarve yksilöidä tartunnan alkuperä

4. Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Kanneperusteet – Hallintoviranomaiset eivät ole antaneet valitukseen nimenomaista vastausta – Hylkääminen

   (Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan toinen kohta ja 91 artikla)

1.  Lääketieteellisen lautakunnan tehtävät rajoittuvat puhtaasti tieteellisten lausuntojen antamiseen, eikä se voi tehdä oikeudellista arviointia.

   Kysymys siitä, voidaanko tapahtuma luokitella virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tapaturmaksi, kuuluu yksinomaan hallintoviranomaisten toimivaltaan yhteisöjen tuomioistuinten valvonnassa, eikä toimielin voi pyytää lääketieteellistä lautakuntaa määrittelemään, voidaanko sairautta ja/tai sen alkuperää pitää kyseisessä artiklassa tarkoitettuna tapaturmana.

   Se, että toimielin on pyytänyt lääketieteellistä lautakuntaa lausumaan tästä kysymyksestä, ei kuitenkaan voi vaikuttaa toimielimen lääketieteellisen lautakunnan raportin seurauksesta tekemän päätöksen pätevyyteen. Koska nimittävä viranomainen oli vahvistanut tämän raportin ja omaksunut tämän lautakunnan päätelmät kokonaisuudessaan, on todettava vain, että lääketieteellisen lautakunnan oikeudelliset arvioinnit eivät ole luonteeltaan lopullisia, toisin kuin sen lääketieteelliset arvioinnit. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on toimivalta tutkia, onko nimittävä viranomainen noudattanut asiaa koskevien säännösten ulottuvuutta, kun se on vahvistanut lääketieteellisen lautakunnan lausunnon, jossa viitataan tapaturman käsitteeseen.

   (ks. 41-44 kohta)

   Viittaukset: asia 76/84, Rienzi v. komissio, 21.1.1987(Kok. 1987, s. 315, 9-12 kohta); asia T-122/89, F v. komissio, 26.9.1990 (Kok. 1990, s. II-517, 15 kohta); asia T-4/96, S v. yhteisöjen tuomioistuin, 9.7.1997 (Kok. 1997, s. I-1125,59 kohta) ja asia T-62/96, de Corte v. komissio, 29.1.1998 (Kok. H. 1998, s. I-A-31 ja II-71, 78 kohta).

2.  Riskin tai virheen hyväksymisen käsitteet eivät johdu virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tapaturman käsitteestä. Näiden käsitteiden soveltaminen nyt esillä olevan kaltaiseen asiaan ei siis voi johtaa sen estämiseen, että ulkoinen tapahtuma tai tekijä luokitellaan tapaturmaksi, vaan ainoastaan kyseisissä määräyksissä tarkoitetun tapaturman jättämiseen henkilöstösääntöjen 73 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle.

   (ks. 59 kohta)

3.  HI-viruksen tai muun viruksen, jotka voivat tarttua monella tavalla, aiheuttama tartunta ei itsessään ole virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ulkoinen tapahtuma tai tekijä. Tämä tartunta aiheuttaa sairauden tai infektioiuonteisen vamman, jonka osalta on yksilöitävä sen tartunnan tarkka alkuperä ja täsmälliset olosuhteet sen määrittämiseksi, onko kyseessä oleva virkamies tapaturman uhri.

   (ks. 67 kohta)

4.  On hylättävä sellainen virkamiehen vahingonkorvausvaatimus, joka perustuu vahinkoon, jonka väitetään aiheutuneen tälle siitä, että toimielin ei ole vastannut hänen tekemiinsä valituksiin, koska henkilöstösäännöissä ei velvoiteta yhteisön toimielimiä antamaan nimenomaisia vastauksia niiden virkamiesten tekemiin valituksiin. Tältä osin henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan toisessa kohdassa todetaan, että jos valitukseen ei ole vastattu, asian katsotaan tulleen hylätyksi implisiittisellä päätöksellä, josta voi nostaa henkilöstösääntöjen 91 artiklassa tarkoitetun kanteen.

   (ks. 78 ja 79 kohta)