Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1 Ennakkoratkaisukysymykset - Yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta - Rajat - Yleiset tai hypoteettiset kysymykset - Yhteisöjen tuomioistuimen oman toimivaltansa tutkiminen - Pääriita-asian olemassaolo - Käsite

(ETY:n perustamissopimuksen 177 artikla)

2 Tavaroiden vapaa liikkuvuus - Määrälliset rajoitukset - Vaikutuksiltaan vastaavat toimenpiteet - Käsite - Esteet, jotka aiheutuvat kansallisista säännöksistä, jotka eivät syrji erilaisia myyntimuotoja - Perustamissopimuksen 30 artiklan soveltamatta jättäminen - Säännökset, jotka kieltävät jakeluporrasta mainostamasta televisiossa - Perustamissopimuksen kilpailua koskevat säännökset - Soveltamatta jättäminen

(ETY:n perustamissopimuksen 3 artiklan f alakohta, 5, 30, 85 ja 86 artikla)

3 Palvelujen vapaa tarjonta - Televisiotoiminta - Direktiivi 89/552 - Jäsenvaltioiden oikeus poiketa mainontaa koskevista säännöistä - Soveltamisala - Säännökset, jotka kieltävät jakeluporrasta mainostamasta televisiossa - Tutkittavaksi ottaminen

(Neuvoston direktiivin 89/552/ETY 3 artiklan 1 kohta)

Tiivistelmä

4 Perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisessa menettelyssä kansallinen tuomioistuin, joka yksin välittömästi tuntee tapauksen tosiseikat, voi parhaiten harkita asian erityispiirteet huomioon ottaen, onko tuomiota varten tarpeellista pyytää ennakkoratkaisua. Jos kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat yhteisön oikeuden tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimella on periaatteessa velvollisuus antaa ratkaisu.

Tuomioistuimen on kuitenkin oman toimivaltansa toteamiseksi tutkittava edellytykset, joilla ennakkoratkaisua on pyydetty. Ajatus yhteistoiminnasta, jonka on oltava ennakkoratkaisumenettelyn lähtökohtana, edellyttää kansallisen tuomioistuimen ottavan puolestaan huomioon sen, että yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on avustaa jäsenvaltioiden oikeushallintoa eikä antaa lausuntoja yleisistä tai hypoteettisistä kysymyksistä.

Se seikka, että asianosaiset ovat yhtä mieltä saavutettavasta lopputuloksesta, ei poista pääriita-asian olemassaoloa siitä, että toinen osapuoli on esittänyt toiselle kiellon, joka perustuu kansalliseen säännökseen, jonka yhteensopivuudesta yhteisön oikeuden kanssa tässä on kyse.

5 Sellaiset tiettyjä myynnin muotoja rajoittavat tai ne kieltävät kansalliset säännökset, joita sovelletaan muista jäsenvaltioista tuotaviin tuotteisiin, eivät haittaa jäsenvaltioiden välistä kauppaa suoraan tai välillisesti eivätkä tosiasiallisesti tai mahdollisesti, jos näitä säännöksiä sovelletaan kaikkiin tällä alueella toimiviin maahantuojiin, ja jos säännöksillä vaikutetaan oikeudellisesti ja tosiasiallisesti samalla tavalla kotimaisten tuotteiden ja muista jäsenvaltioista tuotavien tuotteiden markkinointiin. Kun nämä edellytykset täyttyvät, tällaisten säännösten soveltaminen muista jäsenvaltioista tuotavien, niissä valtioissa säädettyjen määräysten mukaisten tuotteiden myyntiin, ei sinänsä estä näiden tuotteiden markkinoille pääsyä tai haittaa ulkomaisten tuotteiden kauppaa enemmän kuin kotimaisten tuotteiden kauppaa. Tällaiset säännökset jäävät siis perustamissopimuksen 30 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle.

Tästä seuraa, että perustamissopimuksen 30 artiklaa on tulkittava siten, ettei sitä sovelleta tapauksiin, joissa jäsenvaltio lainsäädännöllä tai hallinnollisilla määräyksillä kieltää televisiomainonnan jakeluportaalta. Tällainen toimenpide koskee myynnin muotoja, koska sillä kielletään tietty myynnin edistämiskeino tietyltä tuotteiden markkinointitavalta; koska tätä toimenpidettä sovelletaan tuotteita erottelematta kaikkiin taloudellisiin toimijoihin jakeluportaassa, se ei vaikuta eri tavalla muista jäsenvaltioista tuotavien tuotteiden ja kotimaisten tuotteiden mainontaan.

Perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklaa, luettuna yhdessä 3 artiklan f alakohdan ja 5 artiklan kanssa, ei sovelleta tällaiseen toimenpiteeseen.

6 Direktiivin 89/552 ensisijainen tarkoitus on turvata sellaisen televisiolähetystoiminnan vapaus, joka täyttää direktiivin asettamat minimivaatimukset, ja tämän päämäärän saavuttamiseksi direktiivissä säädetään, että lähettävän jäsenvaltion on valvottava, että sen lainkäyttövaltaan kuuluvat televisiolähetystoiminnan harjoittajat noudattavat direktiivin säännöksiä, ja että vastaanottavan jäsenvaltion on taattava vapaus vastaanottaa lähetyksiä ja lähettää niitä edelleen; lisäksi direktiivissä annetaan jäsenvaltioille oikeus antaa lainkäyttövaltaansa kuuluviin televisioyhtiöihin sovellettavia tarkempia tai tiukempia sääntöjä tässä direktiivissä tarkoitetuilla aloilla. Tämä oikeus perustuu direktiivin yleissäännökseen, eikä sen soveltaminen ole ristiriidassa direktiivin turvaaman, sen säännösten mukaisten televisiolähetysten vapauden kanssa, eikä tämän säännöksen soveltamista mainontaan ole rajoitettu 19 ja 20 artiklassa tarkoitettuihin tilanteisiin.

Tämän vuoksi direktiiviä on tulkittava siten, ettei se estä jäsenvaltiota lainsäädännöllä tai hallinnollisilla määräyksillä kieltämästä alueelleen sijoittautuneita televisiolähetystoiminnan harjoittajia lähettämästä jakeluportaan mainoksia.