Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Euroopan unionin tuomioistuimen työjärjestys

Euroopan unionin tuomioistuimen työjärjestys

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Unionin tuomioistuimen työjärjestys

TYÖJÄRJESTYKSEN TARKOITUS

  • Siinä vahvistetaan määräykset perussopimuksiin liitetyssä pöytäkirjassa N:o 3 olevan unionin tuomioistuimen perussäännön soveltamiseksi ja täydentämiseksi.
  • Sillä yksinkertaistetaan ja selvennetään unionin tuomioistuimen menettelyjä oikeussubjektien ja kansallisten tuomioistuinten kannalta sekä otetaan paremmin huomioon tuomioistuimen käsittelemissä asioissa tapahtunut kehitys.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Euroopan unionin tuomioistuin, joka on EU:n ja Euroopan atomienergiayhteisön tuomiovaltaa käyttävä toimielin, muodostuu kahdesta tuomioistuimesta: unionin tuomioistuimesta ja unionin yleisestä tuomioistuimesta. Niiden tehtävänä on taata, että perussopimusten tulkinnassa ja soveltamisessa noudatetaan lakia, ja ne valvovat EU:n toimien lainmukaisuutta.

Unionin tuomioistuimen organisaatio

Unionin tuomioistuimen organisaatio on seuraavanlainen:

  • Kokoonpano: Siinä on 28 tuomaria ja 11 julkisasiamiestä, jotka nimitetään kuudeksi vuodeksi. Julkisasiamiesten tehtävänä on avustaa tuomioistuinta ja antaa oikeudellisia lausuntoja. Tuomarit valitsevat tuomioistuimen presidentin ja varapresidentin kolmen vuoden toimikaudeksi. Presidentti edustaa unionin tuomioistuinta ja johtaa sen toimintaa, ja häntä avustaa varapresidentti.
  • Jaostojen kokoonpanot ja esittelevien tuomarien nimeäminen: Unionin tuomioistuin perustaa keskuudestaan viiden ja kolmen tuomarin jaostoja, joista edellisen puheenjohtaja valitaan kolmeksi ja jälkimmäisen yhdeksi vuodeksi. Unionin tuomioistuimen presidentti nimeää asian käsittelyä varten esittelevän tuomarin ja ensimmäinen julkisasiamies puolestaan julkisasiamiehen. Tuomioistuin voi tarvittaessa turvautua avustaviin esittelijöihin.
  • Kirjaajan tehtävät: Unionin tuomioistuin nimittää kirjaajan kuuden vuoden toimikaudeksi. Kirjaaja huolehtii asiakirjojen vastaanottamisesta, lähettämisestä ja säilyttämisestä ja arkistoista. Lisäksi hän avustaa unionin tuomioistuimen jäseniä ja huolehtii sen julkaisuista. Hän myös johtaa toimielimen hallintoa unionin tuomioistuimen presidentin alaisuudessa.
  • Unionin tuomioistuimen toiminta: Tuomioistuin antaa asiat täysistunnon, suuren jaoston tai viiden taikka kolmen tuomarin jaoston käsiteltäväksi. Tuomarien määrään vaikuttavat käsiteltäväksi saatetun asian vaikeus ja merkitys. Useimmat asiat käsitellään viiden tuomarin jaostossa, ja on erittäin harvinaista, että koko tuomioistuin osallistuu asian ratkaisemiseen. Sama ratkaisukokoonpano voi ratkaista useampia asioita yhdessä. Unionin tuomioistuimen päätösneuvottelut on pidettävä pysyvästi salassa.
  • Kieliä koskevat järjestelyt: Kullekin asialle valitaan oikeudenkäyntikieli. Kanteissa kantaja valitsee oikeudenkäyntikieleksi jonkin EU:n 24 virallisesta kielestä. Ennakkoratkaisumenettelyssä oikeudenkäyntikielenä on kansallisen tuomioistuimen kieli.

Oikeudenkäyntimenettelyn vaiheet

Asian käsittely unionin tuomioistuimessa käsittää yleensä seuraavat vaiheet:

  • Kirjallinen käsittely: Asianosaiset vaihtavat keskenään kirjelmiä, joiden sisältö on tarkasti määritelty. Käsittelyn päätyttyä esittelevä tuomari antaa unionin tuomioistuimen yleiskokoukselle alustavan kertomuksen.
  • Asian selvittämistoimet: Unionin tuomioistuin voi päättää asiaa koskevista selvittämistoimista, kuten asianosaisten saapumisesta asian käsittelyyn, tietojen ja asiakirjojen pyytämisestä, todistajien kuulemisesta, asiantuntijalausunnoista ja katselmuksista.
  • Istunto pidetään tarvittaessa. Presidentti julistaa käsittelyn alkaneeksi ja johtaa sitä. Istunto voi tapahtua suljetuin ovin (in camera).
  • Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset: Julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksen noin puolessa käsiteltäviksi saatetuista asioista. Jos asiassa ei tule esiin uusia oikeudellisia näkökohtia, unionin tuomioistuin voi päättää, ettei ratkaisuehdotuksen antaminen ole tarpeen.
  • Unionin tuomioistuimen ratkaisu: Tuomioistuin ratkaisee käsiteltävän asian tuomiolla tai määräyksellä. Vain tuomio julistetaan julkisessa istunnossa. Tuomioissa ja määräyksissä on monenlaista tietoa, esimerkiksi tiivistelmä käsiteltävän asian tosiseikoista ja perustelut. Jokaiselle asianosaiselle annetaan lopuksi jäljennös tuomiosta tai määräyksestä. Tuomioihin ja määräyksiin voi tutustua unionin tuomioistuimen verkkosivustolla.

Työjärjestyksessä on myös erityismääräyksiä unionin tuomioistuimen eri oikeudenkäyntimenettelyistä:

  • ennakkoratkaisumenettely
  • kanteet
  • muutoksenhaku unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuihin ja sen ratkaisujen uudelleenkäsittely
  • lausunnot ja
  • muut erityiset oikeudenkäyntimenettelyt.

Ennakkoratkaisupyynnöt

Kansalliset tuomioistuimet voivat jättää unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ennakkoratkaisupyynnön esittääkseen EU:n oikeuden pätevyyteen tai tulkintaan liittyvän kysymyksen. Ennakkoratkaisumenettelyssä huomautuksia voivat esittää muun muassa

  • oikeudenkäynnin asianosaiset
  • EU-maat
  • Euroopan komissio
  • toimielin, joka on antanut säädöksen, jonka pätevyys riitautetaan.

Muutoksenhaku unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuihin

Asianosaiset voivat hakea muutosta unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuun. Tässä tapauksessa valitus on toimitettava kirjaajalle ja siinä on esitettävä ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin vedotaan. Valituksessa on vaadittava ratkaisun kumoamista joko osittain tai kokonaan.

MISTÄ ALKAEN TYÖJÄRJESTYSTÄ SOVELLETAAN?

Sitä on sovellettu 1. marraskuuta 2012 alkaen.

TAUSTAA

Lisätietoja:

  • Yleisesittely Euroopan unionin tuomioistuimen verkkosivustolla.

ASIAKIRJA

Unionin tuomioistuimen työjärjestys (EUVL L 265, 29.9.2012, s. 1–42)

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen muutos (EUVL L 173, 26.6.2013, s. 65)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

EU:n korkean tason julkisen viran haltijoiden palkkajärjestelyistä 29 päivänä helmikuuta 2016 annettu neuvoston asetus (EU) 2016/300 (EUVL L 58, 4.3.2016, s. 1–12)

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan N:o 3 muuttamisesta 16 päivänä joulukuuta 2015 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) 2015/2422 (EUVL L 341, 24.12.2015, s. 14–17)

Viimeisin päivitys: 11.08.2016

Top